Browsing by Subject "topografia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Annala, Saara (1949)
  • Laanti, Aili (1934)
  • Luotola, Raili (1935)
  • Itkonen, Erkki (1933)
  • Leiniö, Elvi (1936)
  • Järvenpää, Jani (Helsingfors universitet, 2016)
    Norway spruce (Picea abies) is nowadays generally planted on mounted sites in Finland. When compared to other cultivation methods, it has been noticed that mounding has significantly improved seedlings development and growth. However, inverting is still one of the mounding methods, which has been little examined nor height development models created in Finland. In this study the aim was to generate height development models for Norway spruce in 5-17-years old inverted sites. Two models were created both stand and tree levels. The effect of the model’s predictor variables to the height development was analyzed. Height model at stand level was also compared with the other Norway spruce height models in Finland. The study material consisted of 49 inverted Norway spruce plantations in southern Finland. Total number of sample plots were 853. With the sample plot data, available GIS-data (National Land Survey of Finland and Meteorological Institute) was also used to improve height models accuracy. GIS-data was utilized specially in the tree level model. Whole data was analyzed in SPSS-software where height models were fitted by using Generalized linear models -procedure. Both of the final height models included only significant height predictors. In the both models seedlings age, site type (Cajander 1949) and growing season’s precipitation sum were correlated positively with Norway spruce height. Broad-leaved trees height competition was also noticed to reduce height development in the both models. At the stand level model (RMSE 17 %) seedlings height development was also increased in coarse-grained soils. At the tree level model (RMSE 32,2 %) digital elevation model (DEM) derived topographic variables were correlated well with Norway spruce height. Hillside aspect decreased height development in Southwest, West and Northwest sides of the hill, where afternoon sun typically occur. Seedlings height was also poorer on topographic lowlands like lower slopes and depressions. In the tree level, height development was also decreased according to amount of competitive trees, frost damages, paludification and elevation. The inverting done a year preceding planting increased height development in the tree level model, when compared to the inverting done at the same year with planting. Model comparison at stand level demonstrate that seedlings height development was significantly better on inverted sites than on harrowed or scalpered sites. Interesting found was also that height development on inverted sites was almost identical to the mounted sites height development in the Motti-stand level simulator (Natural Resources Institute Finland). Stand level comparison indicated that Norway spruce growth and development is promising in the inverted sites and it stands comparison to the other mounding methods also. This study also proved that it is possible to utilize GIS-data (National Land Survey of Finland and Meteorological Institute) in trees height modeling.
  • Aalto, Aino (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lumen levinneisyyteen vaikuttavia ympäristötekijöitä Utsjoen Skállovárrilla. Tuulen tiedetään olevan yksi merkittävimpiä lumen liikuttajia ja kasaajia avoimilla alueilla. Vaihtelevan topografian alueilla myös lumen levinneisyydessä voidaan havaita vaihtelevuutta. Tietynlaisille alueille lunta kasaantuu ja toisilta alueilta lumi erodoituu pois lähes kokonaan. Ympäristötekijät, jotka kirjallisuuden perusteella lumensyvyyden vaihtelevuutta tunturialueella selittävät, ovat tuulen nopeus ja suunta, topografia, suojaisuus tuulelta, rinteen suunta ja kaltevuus, kasvillisuus ja auringon säteilyn määrä. Lumensyvyyden vaihtelun mallintaminen on vaikeaa, koska lumensyvyyteen vaikuttavia tekijöitä on useita. Tietyllä alueella topografia, kasvillisuus ja useimmiten myös tuuliolot säilyvät vuodesta toiseen samankaltaisina, jolloin lumi kasaantuu vuosittain samoille alueille ja lumensyvyyden suhteelliset erot säilyvät samankaltaisina, vaikka lumen absoluuttinen määrä vaihtelisikin. Lumenmäärän vaihtelu erityyppisten alueiden välillä ei ole useinkaan yhden tekijän vaikutusta vaan seurausta usean eri ympäristötekijän ja prosessin erisuuruisesta vaikutuksesta. Syksyllä 2007 tutkimusalueelle pystytettiin 66 lumiasemaa. Jokaisen lumiaseman ympäristö kirjattiin ylös muistiinpanoihin, kuten alueen topografia, mahdollinen rinteen kaltevuus sekä kasvillisuuden tiheys ja korkeus. Lumiasemat valokuvattiin sekä syksyllä, että talvella. Jokaiselle lumiasemalle arvioitiin paikan saaman suojaisuuden määrä COL-asteikolla. Lisäksi jokaiselle lumiasemalle annettiin arvo 1-5 sen mukaan paljonko kasvillisuuden arveltiin paikalla lumensyvyyteen vaikuttavan. Maaliskuun lopulla 2008, lumensyvyyden ollessa suurimmillaan, käytiin lumensyvyydet mittaamassa lumiasemilta. Lumensyvyys saatiin mitattua 60:lta lumiasemalta. Pienimmät lumensyvyydet mitattiin tuulelle alttiina olevilta alueilta ja suurimmat tuulelta suojassa olevilta alueilta. Topografisen alttiuden eli suojaisuuden todettiin määrittävän Skállovárrin lumensyvyyttä ympäristötekijöistä parhaiten tutkittuna talvena. Pearsonin korrelaatioanalyysi osoitti tilastollisesti merkitsevän korrelaation (-0,7***) lumensyvyyden ja suojaisuuden välille (COL). Kasvillisuudella oli myös merkittävä rooli lumensyvyyden vaihtelussa alueilla, joilla oli varpuja tai puita. Tuulelle avoimille alueille, joilla oli kasvillisuutta, akkumuloitui huomattavasti enemmän lunta kuin avoimille kasvittomille alueille. Usein kasvillisuus kuitenkin vaikutti lumensyvyyteen yhdessä suojaisuuden kanssa.
  • Malmberg, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Rinteen ekspositio eli rinteen kaltevuus ja ilmansuunta, johon rinne viettää, vaikuttaa rinteen vastaanottaman auringonsäteilyn määrään yhdessä leveyspiirin kanssa. Eksposition erot voivat saada aikaan selviä ja säännönmukaisia eroja eliöyhteisöjen koostumukseen. Ilmiötä on tutkittu laajalti luonnollisissa elinympäristöissä, muttei juurikaan ihmisen luomissa elinympäristöissä. Tässä tutkielmassa selvitän rinteen eksposition vaikutusta maakiitäjäisyhteisöjen koostumukseen täyttömäillä, täyttömäille kehittyvien maakiitäjäisyhteisöjen ominaispiirteitä sekä paikallisten tekijöiden ja ympäröivien alueiden merkitystä täyttömäkien maakiitäjäisyhteisöjen muodostumiselle. Kaupungistuminen tuhoaa ja pirstoo elinympäristöjä, mikä korostaa rakentamatta jäävien viheralueiden merkitystä kaupunkialueilla. Täyttömäille ei voi rakentaa, ne ovat useiden hehtaarien laajuisia, ja niitä on kaupunkialueilla, minkä takia täyttömäillä on huomattavaa potentiaalia biodiversiteetin säilyttämisessä ja lisäämisessä kaupunkialueilla. Tarkoituksenani on antaa tuloksiin perustuva alustava arvio täyttömäkien merkityksestä kaupunkien biodiversiteetille. Käytin 10 Suomen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan täyttömäen etelä- ja pohjoisrinteiltä Jarmo Saarikiven kuoppapyydyksillä 19.5.-28.9.2010 keräämää 5557 maakiitäjäisyksilöä käsittävää aineistoa. Määritin kaikki maakiitäjäisyksilöt lajitasolle. Selvitin kunkin runsaimman lajin ja lajiryhmän runsaudessa näkyvää vastetta rinteen ekspositioon ja jatkuviin muuttujiin (pH, muurahaisten runsaus, täyttömäen ikä ja korkeus) yleistettyjen lineaaristen sekamallien (GLMM) avulla. Lisäksi vertasin etelä- ja pohjoisrinteiden välisiä sekä eri täyttömäkien välisiä lajiyhteisöjen eroja moniulotteisen skaalauksen (NMDS) avulla sekä tarkastelemalla laji- ja yksilömääriä. Rinteiden suosimisen ja lajin elinympäristövaatimusten välillä havaittiin selvä yhteys. Kuivan ja avoimen elinympäristön lajit suosivat enimmäkseen etelärinnettä, kun taas kostean metsäelinympäristön lajit suosivat selvästi pohjoisrinnettä, ja generalistilajeilla ero oli vähäinen. Täyttömäillä dominoivat pääasiassa kuivan elinympäristön lajit: niin kuivan elinympäristön generalistilajit kuin myös kuivan ja avoimen elinympäristön lajit. Silti niin yhteisöjen koostumus kuin myös lajimäärä vaihtelivat huomattavasti eri täyttömäkien välillä. Koko maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää säännönmukaista eroa etelä- ja pohjoisrinteiden välillä NMDS-tarkastelussa, mutta rinteiden välinen ero oli sitä suurempi, mitä suurempi täyttömäki oli, ja pelkästään suuria (17-38ha) täyttömäkiä tarkasteltaessa maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa oli selvää rinteiden välistä säännönmukaista eroa. Tässä tutkimuksessa saatiin selvää näyttöä, että rinteen ekspositio vaikuttaa lajiyhteisön koostumukseen täyttömäillä siten, että etelärinteissä menestyvät parhaiten avoimen ja kuivan elinympäristön lajit ja pohjoisrinteissä taas kostean ja metsäisen elinympäristön lajit, kun taas generalistilajit menestyvät molemmissa rinteissä yhtä hyvin. Etelä- ja pohjoisrinteiden lajiyhteisöjen välille vaikuttaa kehittyvän selvä ja jossain määrin säännönmukainen ero vain riittävän suurilla (arviolta vähintään 6-17ha) täyttömäillä. Täyttömäkien lajiyhteisöt ovat keskenään uniikkeja, mutta kaikkien täyttömäkien lajiyhteisöjä karakterisoivat kuivan elinympäristön lajit sekä muissa avoimissa kaupunkielinympäristöissä tyypillisen lajin Poecilus cupreus täydellinen puuttuminen. Avoimen ja kuivan elinympäristön lajien joukossa ovat todennäköisimmin täyttömäistä hyötyvät uhanalaiset ja harvinaiset lajit, joten tulosten perusteella täyttömäkien etelärinteillä olisi eniten merkitystä lajien suojelun kannalta. Täyttömäet pystyvät elättämään sellaisenaan suunnilleen yhtä monipuolista ja samankaltaista maakiitäjäislajistoa kuin muutkin kaupunkien avoimet elinympäristöt, mutta täyttömäkien lajistoa voitaisiin ehkä monipuolistaa sopivalla kunnostuksella. Lajistoltaan monipuolisimmat yhteisöt vaikuttavat löytyvän kaupunkien reuna-alueiden täyttömäiltä, mikä voi kertoa ympäröivien alueiden merkityksestä niiden tarjoamasta lajipoolista dispersoivien lajien kolonisoidessa täyttömäen.
  • Pääkkönen, Pilvi (University of Helsinki, 1996)
  • Lipponen, Annukka (Finnish Environment Institute, 2006)
    Monographs of the Boreal Environment Research 25
    The main objective of this study is to evaluate selected geophysical, structural and topographic methods on regional, local, and tunnel and borehole scales, as indicators of the properties of fracture zones or fractures relevant to groundwater flow. Such information serves, for example, groundwater exploration and prediction of the risk of groundwater inflow in underground construction. This study aims to address how the features detected by these methods link to groundwater flow in qualitative and semi-quantitative terms and how well the methods reveal properties of fracturing affecting groundwater flow in the studied sites. The investigated areas are: (1) the Päijänne Tunnel for water-conveyance whose study serves as a verification of structures identified on regional and local scales; (2) the Oitti fuel spill site, to telescope across scales and compare geometries of structural assessment; and (3) Leppävirta, where fracturing and hydrogeological environment have been studied on the scale of a drilled well.The methods applied in this study include: the interpretation of lineaments from topographic data and their comparison with aeromagnetic data; the analysis of geological structures mapped in the Päijänne Tunnel; borehole video surveying; groundwater inflow measurements; groundwater level observations; and information on the tunnel's deterioration as demonstrated by block falls. The study combined geological and geotechnical information on relevant factors governing groundwater inflow into a tunnel and indicators of fracturing, as well as environmental datasets as overlays for spatial analysis using GIS. Geophysical borehole logging and fluid logging were used in Leppävirta to compare the responses of different methods to fracturing and other geological features on the scale of a drilled well.Results from some of the geophysical measurements of boreholes were affected by the large diameter (gamma radiation) or uneven surface (caliper) of these structures. However, different anomalies indicating more fractured upper part of the bedrock traversed by well HN4 in Leppävirta suggest that several methods can be used for detecting fracturing.Fracture trends appear to align similarly on different scales in the zone of the Päijänne Tunnel. For example, similarities of patterns were found between the regional magnetic trends, correlating with orientations of topographic lineaments interpreted as expressions of fracture zones. The same structural orientations as those of the larger structures on local or regional scales were observed in the tunnel, even though a match could not be made in every case. The size and orientation of the observation space (patch of terrain at the surface, tunnel section, or borehole), the characterization method, with its typical sensitivity, and the characteristics of the location, influence the identification of the fracture pattern. Through due consideration of the influence of the sampling geometry and by utilizing complementary fracture characterization methods in tandem, some of the complexities of the relationship between fracturing and groundwater flow can be addressed.The flow connections demonstrated by the response of the groundwater level in monitoring wells to pressure decrease in the tunnel and the transport of MTBE through fractures in bedrock in Oitti, high­light the importance of protecting the tunnel water from a risk of contamination. In general, the largest values of drawdown occurred in monitoring wells closest to the tunnel and/or close to the topographically interpreted fracture zones. It seems that, to some degree, the rate of inflow shows a positive correlation with the level of reinforcement, as both are connected with the fracturing in the bedrock.The following geological features increased the vulnerability of tunnel sections to pollution, especially when several factors affected the same locations: (1) fractured bedrock, particularly with associated groundwater inflow; (2) thin or permeable overburden above fractured rock; (3) a hydraulically conductive layer underneath the surface soil; and (4) a relatively thin bedrock roof above the tunnel. The observed anisotropy of the geological media should ideally be taken into account in the assessment of vulnerability of tunnel sections and eventually for directing protective measures.
  • Auer, Väinö (Suomen metsätieteellinen seura, 1920)