Browsing by Subject "totuuskomissiot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Hietanen, Anna-Emilia (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Chilen poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevää kansallista komissiota, ns. Valech-komissiota, joka perustettiin marraskuussa 2003. Komissio tutki kenraali Pinochetin johtaman sotilashallinnon aikana 11.9.1973–10.3.1990 harjoitettua poliittista vankeutta ja kidutusta. Chileen oli jo vuonna 1990 perustettu totuuskomissio tutkimaan sotilasjuntan aikana kuolleiden ja kadonneiden kohtaloita. Kidutusta tämä ns. Rettig-komissio oli käsitellyt vain kuolemaan johtaneissa tapauksissa. Tutkimuksella on kaksi tavoitetta: tutkia, miten komissio toimi ja toisaalta tarkastella komission kautta sitä, miten Chilessä käsitellään ja muistetaan lähihistoriaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevä Valech-komissio syntyi ja miten se toimi? Millainen muistamisen tapa komission työssä näkyy? Varsinaisiin kysymyksiin liittyy lisäksi muitakin kysymyksiä, kuten se, miten Valech-komission raportti otettiin vastaan ja miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsiteltiin Chilessä ennen komission syntyä. Lisäksi on työssä tarkastellaan, miten sotilasjuntan ajan muistaminen on Valech-komission myötä muuttunut ja onko komission muistamisen tavasta tulossa hegemoninen. Komissio haastatteli noin 35 000 henkeä ja julkaisi kaksi raporttia. Sen mukaan yli 28 000 ihmistä oli kärsinyt poliittisesta vankeudesta ja kidutuksesta sotilasjuntan aikana. Uhreja tosin arveltiin olevan enemmänkin. Komission mukaan poliittinen vankeus ja kidutus olivat olleet sotilashallinnon institutionalisoitua politiikkaa. Marraskuussa 2004 julkaistu komission loppuraportti herätti runsaasti huomiota Chilessä. Merkittävintä oli, että armeija ja oikeisto tunnustivat komission raportin todenmukaisuuden; aiemmin ne olivat kieltäneet ihmisoikeusloukkaukset tai väittäneet niiden olleen yksittäisten henkilöiden ylilyöntejä. Pääosin raportti otettiinkin hyvin vastaan. Sen herättämistä reaktioista voikin päätellä, että komission raportti on nostanut uuden muistamisen tavan hegemoniseksi. Poliittisista vangeista ja kidutetuista on vihdoin tullut osa "virallista totuutta". Komissio nostaa erityisesti esiin kaksi uutta uhrien ryhmää, naiset ja lapset. Ennen Valech-komissiota naisten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta ei juuri ollut puhuttu, ja muutenkin naiset oli usein nähty epäsuorina uhreina omaistensa kärsimysten ja kuoleman kautta. Lapsia ei ennen komissiota ollut käsitetty lainkaan ihmisoikeusloukkausten uhreiksi, vaikka heitäkin vangittiin ja kidutettiin. Alkuperäislähteinä työssä on käytetty Valech-komission raporttia, haastatteluja ja lehtiartikkeleita. Muita lähteitä ovat muun muassa totuuskomissioihin ja muistitutkimukseen liittyvä kirjallisuus.
  • Salmivaara, Anna (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uhrien näkökulmaa lähimenneisyyden ihmisoikeusloukkauksien käsittelyyn. Viimeisten vuosikymmenten aikana totuuskomissiot sekä anteeksipyynnöt ja erilaiset korvaukset ovat yleistyneet menneiden vääryyksien korjaamisessa. Ne on esitetty perinteisestä rankaisemiseen perustuvasta oikeudesta poikkeavana restoratiivisena eli korjaavana oikeuden muotona. Tutkimuksessa kuvataan, mistä korjaavassa oikeudessa on kysymys. Toinen tavoite on tutkia Chilen tapauksen kohdalla kadonneiden omaisista muodostuvan Agrupacion de Familiares de Detenidos Desaparecidos –järjestön suhtautumista maassa vuosina 1990-1993 harjoitettuun totuuden ja oikeuden politiikkaan ja korjaavan oikeuden aloitteisiin. Työssä on käytetty korjaavaa oikeutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, esimerkiksi Martha Minown, José Zalaquettin ja Jaime Malamud-Gotin ajatuksia. AFDD:n osalta lähteinä on käytetty järjestön vuosikertomuksia, lehdistökirjoittelua sekä järjestön johtajien haastatteluja. Totuuskomissiot syntyivät kylmän sodan päättymiseen liittyneessä siirtymävaiheen oikeuden toisessa vaiheessa Latinalaisessa Amerikassa, jossa sotilashallinnot olivat perustaneet repressiivisen politiikkansa ihmisoikeusloukkausten salaamiselle. Totuuskomissioiden lopullinen suosio johtui siitä, että oikeudenkäyntien järjestäminen osoittautui monella tavalla ongelmalliseksi.Syyllisten rankaiseminen voi vaarantaa vielä heikon demokratian. Pinochet oli suojannut sotilaiden aseman armahduslailla, ja uusi demokraattinen hallitus luopui armahduslain kumoamisesta poliittisesti mahdottomana. Totuuskomission, julkisen anteeksipyynnön ja muun symbolisen sekä aineellisen korvauksen keinoin pyrittiin korjaamaan uhrien ja näiden omaisten kärsimä vahinko, tunnustamaan heille tehty vääryys. Toisaalta korostettiin myös koko yhteiskunnalle aiheutetun vahingon korjaamista ja sovintoa. Korjaavan oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat uhrikeskeisyys ja sovinnon tavoittelu syyllisten rankaisemisen sijaan. Uhrikeskeisen oikeuden kaksi komponenttia ovat totuus ja korvaukset, joiden yhteinen merkitys on vahingon tunnustaminen ja uhrien omanarvontunteen nostaminen. Korjaavassa oikeudessa tärkein tavoite on rauha. AFDD oli tyytyväinen totuuskomission ja korvausten tekemään tunnustukseen ja vahingon korvaamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt. AFDD vaati jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Sen asenteen ymmärtäminen pelkkänä kostonhimona olisi kuitenkin yksinkertaistamista. AFDD vaati oikeudenkäyntejä myös siksi, että totuuskomissio ei tuonut totuutta kadonneiden olinpaikasta. Syyllisten rankaiseminen tekisi kadonneille ja uhreille oikeutta. Kolmas syy ajaa oikeudenkäyntejä oli tulevien rikosten estäminen. AFDD:n asenteen taustalla vaikutti se että taistelusta totuuden, oikeuden ja paremman tulevaisuuden puolesta oli tullut merkittävä osa AFDD:n jäsenten itseymmärrystä.
  • Korhonen, Inka (2008)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Perun totuus- ja sovintokomission keräämien todistajalausuntojen sisältämiä merkityksiä kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tarkoitus on analysoida niissä esiintyvää valtaa, identiteettiä ja toimijuuden luonnetta. Todistukset ovat osa komissiolle annettua tehtävää selvittää totuus ja edesauttaa yhteiskunnan eheytymistä 20 vuotta kestäneen konfliktin jälkeen. Tutkimuksen hypoteesi on, että totuuskomissio on pystynyt vain osittain saavuttamaan tavoitteensa. Totuuskomissio oli osa sitä yhteiskuntaa, jota se halusi muuttaa eikä sen työ onnistunut hälventämään kaikkia uhrien ennakkoluuloja tai uudistamaan vanhoja valtarakenteita. Valtaväestön sanelema diskurssi määritti myös lausunnon antaneiden todellisuutta ja teki heistä näkymättömiä omassa maassaan. Tutkimuksessa tarkastellaan valtasuhteita Foucault’n luoman käsitteistön kautta. Todistajalausuntoja analysoidessa tukeudutaan Stuart Hallin (1999) esittämään identiteettikäsitykseen sekä tarkastellaan toimijuutta useasta eri näkökulmasta. Diskurssianalyysiä tutkimusmenetelmänä esitellään Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Soinisen analyyttisistä lähtökohdista. Sosiaalisen todellisuuden rakentumista tutkimuskysymyksen kautta tarkastellaan Faircloughin (1992; 1997) kriittisen diskurssianalyysin teorian avulla. Totuuskomissiogenreä ja historiaa kansainvälisessä politiikassa sekä Perun tapausta auttavat tulkitsemaan mm.Hayner, Falk, Darget ja Vich sekä Teivainen. Tutkimuksen teoriapohjan muodostaa Fairclough'n (1997) kriittinen diskurssianalyysi. Tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja ja käytäntöjä voidaan havaita analysoimalla totuuskomission keräämiä todistajalausuntoja. Niiden avulla havainnollistetaan sitä miten konfliktin uhrit esittävät tapahtuneen, minkälaisia identiteettejä on annettu eri osapuolille ja mitä suhteita heidän välilleen on rakentunut. Tutkimuksessa analysoidaan myös valtaväestön ja syrjäseutujen asukkaiden diskurssijärjestyksien ja -tyyppien keskinäistä suhdetta. Tutkimuksessa on mukana suppea historiallinen (kolonialismin perintö) ja poliittinen (sisäpoliittinen tilanne) katsaus, joka tekee paremmin ymmärrettäväksi kansallisen ja yhteisöllisen kulttuurin diskurssien eron sekä niiden repertuaarien sisällön. Tutkimus vahvisti ennalta asetetun hypoteesin. Komission tavoite yhteisestä perulaisesta identiteetistä ja moniarvoisesta valtiosta ei ole toteutunut. Todistajien kuulemisesta ja heidän lausuntonsa kirjaamisesta huolimatta komission työ ei ole näkynyt käytännön arjessa ja toimissa. Henkisten ja taloudellisten menetysten korvaaminen uhreille ei ole edistynyt komission suosittelemalla tavalla eikä kaikkia oikeudenkäyntejä ole käyty. Totuuskomission ansioksi on luettava se, että eriarvoisuudesta puhutaan ja mielikuva perulaisesta identiteetistä on muuttumassa. Pysyvä muutos vaatii kuitenkin yhteiskunnan laaja-alaisen tuen.