Browsing by Subject "transsendenssi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Nurminen, Sofia (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmani lähtökohtana oli Levinasin käsitys filosofiasta eettisenä metafysiikkana. Tutkimuksessani vertasin Levinasin käsitystä eettisestä toisen ihmisen kasvojen kohtaamisesta hänen käsitykseensä eroottisesta kohtaamisesta. Tutkielmani metodina oli systemaattinen analyysi. Tutkin Levinasin ajattelua erityisesti tarkastelemalla käsitteiden ja niiden suhteiden kehitystä teoksessa Totaliteetti ja Äärettömyys. Levinas asettaa teoksessaan ihmisen olemassaolon perustaksi Toisen ihmisen eli Äärettömän Idean kohtaamisen. Subjektin olemassaolon perusta on metafyysinen Halu, joka suuntautuu äärettömästi Toiseen. Sekä eettinen että eroottinen suhde edellyttävät, että on olemassa erillinen subjekti, joka kohtaa Toisen. Subjektilla on oma sisäinen maailma, johon hän voi toivottaa toisen tervetulleeksi ja joka mahdollistaa subjektin vastuullisuuden. Subjektin sisäinen maailma perustuu siihen, että hän elää jostakin eli nauttii maailman objekteista. Nautinto eli eläminen jostakin kuvastaa intentionaalisuutta, jossa olemuksellisesti toiset eli objektit muuttuvat samaksi eli osaksi minää. Maailma samassa muodostuu subjektin kielellisistä käsitteistä. Erillinen subjekti voi kohdata Toisen ihmisen ja kasvot. Eettisessä suhteessa kasvot ilmaisevat subjektille äärettömän eettisen velvoitteen. Kasvot ovat suhteessa subjektiin täysin ulkopuoliset ja transsendentit. Eroottinen suhde suuntautuu feminiineihin kasvoihin. Subjekti nauttii eroksessa immanentisti kasvoista, mutta toisaalta subjektin eroksessa kohtaamat feminiinit kasvot kuvastavat aina transsendenssia ei-vielä-olevaa. Tutkielman keskeinen tulos oli, että toisen ihmisen kasvot saavat eettisen merkityksensä hedelmällisyyden kautta. Eettinen suhde ei kuvasta subjektin täyttä transsendenssia, mutta eroksen avulla syntyvä hedelmällisyys kuvastaa. Hedelmällisyydessä syntyy lapsi, jossa isä on sekä itsensä että toinen. Isä valitsee lapsen, ja isällinen valinta tekee lapsesta uniikin. Tämä on perusta veljeydelle ja tasa-arvolle. Poika kuvastaa isän näkökulmasta äärettömyyttä ja vastuuta. Kasvot saavat merkityksen veljeydessä, ja kasvot merkitsevät oikeudenmukaisuutta. Hedelmällisyys mahdollistaa veljeyden, sillä ihmiskunta on tasa-arvoisten veljien yhteisö. Tutkielmassani todettiin myös, että eettinen ja eroottinen suhde liittyvät yhteen ja täydentävät toisiaan Levinasin ajattelussa. Subjektin ja Toisen kasvojen eettinen kohtaaminen on Levinasin mukaan yhteiskunnallisen järjestyksen perusta. Sukupolvien jatkumo mahdollistaa sen, että isä voi olla lapsessaan äärettömästi. Myös pojalla on mahdollisuus hedelmällisyyteen. On mahdollista ajatella, että subjekti on olemuksellisesti vastuullisuutta. Levinasin mukaan isä asettaa pojan vastuulliseksi. Subjekti saa tällöin olemassaolonsa Toiselta, joka asettaa subjektin vapauden kyseenalaiseksi. Toinen voisi olla hedelmällisyydessä isä tai eettisessä kohtaamisessa veli, joka on tasa-arvoinen, sillä hänkin on sekä isänsä että toinen samaan tapaan kuin subjekti. Levinasin mukaan Äärettömän Idea on filosofisesti ensisijainen, ja subjektin olemassaolo perustuu Äärettömän Ideaan. Jokaisen ihmisen olemassaolo perustuu Äärettömän ideaan, mikä on myös veljeyden perusta.
  • Ojalainen, Liisa (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä myötätunnon teologiaan Oliver Daviesin mukaan. Tehtävänä on selvittää, mitä myötätunto Daviesin käsityksen mukaan on ja mitä hyötyä myötätunnosta on yksilölle ja yhteisölle. Tarkoituksena on myös tarkastella, miten myötätunto liittyy kristittynä elämiseen ja löytyykö myötätunnolle raamatullisia perusteita. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä Oliver Daviesin teos A Theology of Compassion. Johdannossa selvitän keskeisiä käsitteitä ja tutkielman aihetta yleisellä tasolla. Daviesin mukaan kristillisyyteen läheisesti liittyviä teemoja ovat kuolema, ylösnousu ja ikuinen elämä. Niinpä hän ajattelee kristinuskon sitoutuneen olemiseen tai olemassaolon kieleen. Olemisen Davies määrittelee itsen ja toisen suhteen (ilmaisu)keinoksi ja olemisen kielen itsen ja toisen suhteen ajattelemista. Intersubjektiivisuuden Davies kuvailee itsen ja toisen yhteen kietoutumiseksi ja sen intensiivisimmäksi muodoksi hän määrittelee myötätunnon. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin myötätunnon etymologiaa ja käsitettä historian eri aikoina. Tarkastelen myös Daviesin käsitystä ihmisen minuudesta, joka hänen mukaansa on nykyisin hajallaan ja pirstaloitunut. Fenomenologisella reduktiolla Davies kuitenkin saa esiin itsen, joka hallitsee itseään ja on keskinäisessä suhteessa toisen kanssa. Tätä edelleen teologisesti redusoitaessa, itse Daviesin mukaan huomaa itsensä olevan jo suhteessa Kristuksen persoonan kanssa. Toinen pääluku sisältää metafysiikkaa, käsittelen myötätunnon ontologiaa ja prioriteettia. Myötätunto tarkoittaa, että kykenemme tunnistamaan toisen henkilön tilan, olemme osallisina hänen kärsimyksessään ja olemme valmiita toimimaan heidän puolestaan. Davies väittää, että myötätunnolla on kyky vastustaa väkivaltaa. Tätä havainnollistaa kaksi narratiivia holokaustin ajalta. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Daviesin näkemystä myötätuntoisesta minuudesta. Myötätuntoisella hetkellä ilmenee yksilöidenvälisyyttä ja se paljastaa tietoisuuden toisiin suuntautuneen luonteen. Tietoisuuden muodostavat on Daviesin mukaan Minä ja Ei-minä, jotka ovat keskinäisessä suhteessa. Tämän suhteen sisällä itse kokee kahtalaista transsendenssia. Ensimmäinen niistä on sisäistä, jossa itse on vapaa joko affirmoimaan tai tukkimaan itsensä. Toinen transsendenssin muoto on ulkoista, ja siinä itse on samoin vapaa affirmoimaan tai tukkimaan toisen. Näiden kahden transsendenssin muodostama kokonaisuus mahdollistaa Daviesin mukaan sen, että voimme kohdata olemassaolon sellaisenaan persoonallisessa muodossa. Davies väittää, että myötätuntoinen teko avaa kohtaamisen mahdollisuuden Jumalan kanssa henkilökohtaisessa muodossa. Neljännessä pääluvussa esittelen myötätunnon teologisen reduktion ja tarkastelen myötätunnon terminologiaa Raamatussa. Daviesin myötätuntotutkimusta voidaan pitää myös klassisen länsimaisen metafysiikan tradition korjaavana uudelleenmäärittelynä varhaisten juutalaisten tapojen valossa. Toisen Mooseksen kirjan 3:14 jae sisältää Daviesin mukaan resonansseja, jotka viittaavat jumalallisen läsnäolon olevan yhtä aikaa luovuutta ja myötätuntoa. Daviesin mukaan rabbeille myötätunto ja Jumalan luomiskyky olivat jumalallisen maailmassa läsnäolon modaliteetteja. Davies näkee myötätunnon myös uskon ilmaisuksi.
  • Koivumäki, Juhani (Helsingin yliopisto, 2021)
    Zenbuddhalainen filosofi Masao Abe (1915–2006) ajatteli, ettei perinteinen kristillinen ajatus persoonallisesta Jumalasta kestä maallistumisen ja tieteellispohjaisen ajattelun myötä kasvavaa painetta. Hänen esseensä ”Kenotic God and Dynamic Sunyata”(1996) esittää Uuden testamentin Paavalin kirjeistä (Fil. 2:5–8) tunnetun kohdan Kristuksen kenosiksesta zenbuddhalaisen filosofian valossa. Uskontodialogillisella aloitteellaan Aben tarkoitus on luoda uskonnollisuudelle kestävämpi pohja. Tutkimukseni päälähteessä ”Emptying God - A Buddhist-Jewish-Christian Conversation” (1996) Masao Aben esseetä seuraavat valittujen teologien vastaukset. Käsiteltyäni Aben ehdotuksen taustat ja merkityssisällöt keskityn valitsemieni vastaajien näkemyksiin, erityisesti kristillisen ja zenbuddhalaisen transsendenssikäsityksen eroihin ja yhteyksiin. Tutkimuksen tarkoitus on valaista niitä ratkaisevia näkemyksiä, jotka estävät yhteisymmärryksen. Tutkittavakseni valitsin seuraavat edustajat, koska heidän vastauksensa sisälsivät eniten aineistoa kristilliseen transsendenssikäsitykseen: David Tracy (1939–), Jürgen Moltmann (1926–), Schubert M. Ogden (1928–2019) ja Thomas J.J Altizer (1927–2018). Masao Aben sekularisaatiota vastustava agenda vie metafyysistä keskustelua törmäyskurssille traditionaalisten oppien ja käytännöllistenkin ajatusten kanssa. Perinteisemmän linjan vastaajien mukaan Aben esittämä ajatus vaikuttaa kristillisen vääräoppisuuden lisäksi liian vaikeatajuiselta. Kysymykseksi jää, onko oikean opin helppotajuisuus ja ajatus oikeasta opista missä määrin asianmukaista tai tarpeellista. Masao Abe korostaakin, kuinka uskonnollisessa todellisuudessa ei ole kyse pelkästään immanentista todellisuudesta eikä transsendenssistakaan, vaan todellisuuskäsityksestä, joka ylittää näiden molempien välisen erottelun.