Browsing by Subject "trauma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Lehtonen, Tarja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastelen alkoholistiperheissä kasvaneiden aikuisten tunteita, kokemuksia ja seurakunnan tukea. Tutkimus on laadullinen ja löyhästi teoriaohjaava. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysi nosti esiin kolme teemaa: 1. Tunteet, 2. Kokemusten tuoma trauma, 3.Yhteyden puute läheisiin. Tutkimukseen osallistuvien ryhmä kerättiin erään evankelisluterilaisen seurakunnan seurakuntalehden ja sen facebook sivuston kautta. Lisäksi erilaisten facebook- ryhmien kautta, joissa oli mahdollisuus tavoittaa kohderyhmää. Haastateltavien vinkit olivat lisänä aineiston keruussa. Tutkimusta varten perustettiin oma sähköpostitili, jonka kautta tutkimukseen osallistuvilla oli mahdollisuus ilmoittautua tai ottaa yhteyttä tutkijaan. Aineisto koostuu viidestä aikuisikään ehtineen haastateltavan kokemuksista. Neljä heistä on 35-55-vuotiaita ja yksi alle 35-vuotias.Kaikki haastateltavat olivat naisia, mikä ei ollut tarkoituksellinen valinta. Yhtään miestä ei ilmoittautunut tutkimukseen. Tutkimus näyttää valottavan tunteita monipuolisesti, ja osoitti, että alkoholistiperheissä tunteiden käsittely oli jäänyt vajaaksi. Tunteille ei lapsuuskodissa ollut tilaa niin paljon kuin olisi ollut tarpeen. Piiloon jääneet käsittelemättömät tunteet pyrkivät aikuisuudessa pintaan ja saamaan äänen. Tunteet näyttäytyvät kokonaisvaltaisesti ja muodostavat kehollisia polkuja ihmisen sisimpään. Lapsuuskodin tunneilmapiiri ei ole ollut vapaa, vaan tunteita on joutunut peittelemään. Turva ja yhteys ovat puuttuneet. Aikuisuudessa piiloon jääneet tunteet kärjistyvät usein kehollisiksi, fyysisiksi oireiluiksi. Aikuisiässä lapsena ja nuorena koetut tilanteet nostavat esiin jo unohduksiin painuneita tunteita, jotka ahdistavat ja saavat aikaan fyysistä ja henkistä kipua, sekä kärsimystä. Analyysivaiheen jaottelin viiteen osaan: 1. Mielen puheeseen, 2. Kehon puheeseen, 3. Tunteiden puheeseen, 4. Yhteyden ja kohtaamisen vaille jäämisen puheeseen 5. Seurakunta tukiverkkona osioon. Alkoholistiperheissä kasvaneet kaipaavat erityisellä tavalla yhteyttä läheisiin, koska vanhemmuus lapsuuskodissa on ollut vajaata ja turvatonta. Tutkimus nostaa esiin myös seurakuntien mahdollisuudet lisätä huomiota niiden ihmisten ja perheiden suuntaan, joissa alkoholi on toisen tai molempien vanhempien ongelma. Aikuisiässä kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat hakeutuneet jonkinlaisen avun piiriin. Oman lapsen syntymä näytti olevan eräs vahva tekijä, joka sai tunteet pintaan ja avun hakemisen ajankohtaiseksi. Positiivisen tutkimuksessa näyttäytyykin se, että aikuisena tunteita tunnistettiin hyvin. Vaikeat elämänkokemukset olivat kasvattaneet näkemään asioita syvemmin ja tuoneet viisautta ja ymmärrystä elämään. Hengellisyys ja usko kantoivat myös eteenpäin. Turvallista, hyvää parisuhdetta arvostettiin. Hyvän ja välittävän parisuhteen koettiin antavan korvaavaa kokemusta menneisyyden raskaille kokemuksille. Tutkielmassa sivutaan teologisen tutkimuksen lisäksi hoitotieteitä, sosiaalitieteitä ja psykiatrista tutkimusta.
  • Kellezi, Blerina; Guxholli, Aurora; Stevenson, Clifford; Ruth Helen Wakefield, Juliet; Bowe, Mhairi; Bridger, Kay (2021)
    Although Social Cure research shows the importance of family identification in one's ability to cope with stress, there remains little understanding of family responses to human rights violations. This is the first study to explore the role of family identity in the collective experience of such violations: meanings ascribed to suffering, family coping strategies, and family-based understandings of justice. Semi-structured interviews (N = 27) with Albanian dictatorship survivors were analysed using Social Identity Theory informed thematic analysis. The accounts reveal Social Cure processes at work, whereby family groups facilitated shared meaning-making, uncertainty reduction, continuity, resilience-building, collective self-esteem, and support, enhanced through common fate experiences. As well as being curative, families were contexts for Social Curse processes, as relatives shared suffering and consequences collectively, while also experiencing intergenerational injustice and trauma. Although seeking and achieving justice remain important, the preservation of family identity is one of the triumphs in these stories of suffering.
  • Mustonen, Minna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kaija Saariaho’s (b. 1952) music has been a subject of much research, but her piano works have received less attention. The subject of this research is an analysis of Kaija Saariaho’s (b. 1952) piano composition Ballade (2005). Ballade’s character is dramatic and it bases on Douleur, which deals with guilt, from Saariaho Quatre Instants (2002). This motivated Ballade’s analysis as a narrative of guilt and trauma. Parakilas’s (1992) narrative model named the ballad process, the topic of ombra and trauma theory are applied in the analysis. To consider Ballade’s narrative as a contemporary composition, Vincent Meelberg’s (2006) narrat save this ive model of contemporary music is applied. The research is semiotic and psychoanalytical and contributes to the study of Saariaho’s smaller compositions and the narrative analysis of contemporary music. The analysis used Douleur’s and Ballade’s recordings and scores as material. Following Meelberg’s model, the analysis focused on Ballade’s major changes and repeated gestures. Douleur’s lyrics and music were applied to Ballade’s analysis as intertextual pre-texts. Ballade’s narrative is shaped by its melodicity, repeated gestures and shifts between polyphonic or homophonic events. From the perspective of the ballad process, Ballade’s repeated gestures represent guilt as a recurring memory and its homophonic passages depicher a dreamlike reminiscing of a memory. The heartbeat rhythms, repetitions, glissandi and tremolandi typical of ombra represent guilt and fear. They can also represent erotic desire, reflecting the save This ambivalence apparent in Douleur's lyrics. Ballade's sudden moments and repeated gestures can also represent the fright and repetition compulsion typical of trauma, and the way Ballade’s narrativity increases over time the narrativizing process as an attempt to overcome it. The analysis demonstrates Douleur’s and Ballade’s close connection. Douleur’s inclusion to Ballade’s analysis supports Ballade’s reading as a narrative of guilt and trauma. Guilt and trauma are represented in ballade from the meaning of its singular gestures to its overall form. While being contemporary, Ballade communicates with the listener through historically established musical conventions.
  • Hirvikangas, Roope (Helsingin yliopisto, 2019)
    ABSTRACT Purpose; The investigators hypothesized that the role of alcohol in facial fracture etiology and patients’ daily life may be underestimated. Methods; A prospective cross-sectional study was conducted. Alcohol consumption habits were evaluated according to brief intervention and the data was collected with a constructed questionnaire and interview. After review of the patient records, a case-related data collection was performed with the primary predictor variables being mechanism of injury; fracture type; associated injury (any). Outcome variables were alcohol involved in injury (yes/no) and heavy alcohol use (yes/no). The explanatory variables were gender and age. Descriptive and bivariate statistics were computed, and the P value was set at .05. Results; A total of 166 patients were included in the study. 55% of patients reported being under the influence of alcohol during the injury. Alcohol was involved most often in males (P = .0006) and younger age groups (P < .0001); however, it was present in 22% of the cases among the elderly as well. 17% of patients reported heavy alcohol use habits. The majority of the interpersonal violence events had taken place under the influence of alcohol (84%, P < .0001). Patients who were under the influence of alcohol during injury were more often heavy users (P < .0001). There was no correlation between alcohol involvement during injury and associated injuries or type of fracture. Conclusions; The role of alcohol among facial fracture etiology is considerably high. A brief intervention of alcohol should be included routinely in patient care to identify and, if necessary, address the patient's alcohol use in heavy drinkers and to obtain more evidence about the role of alcohol in facial fracture etiology.
  • Yli-Hankala, Arvi; Chew, Michelle S.; Olkkola, Klaus T.; Rehn, Marius; Sverrisson, Kristinn Ö.; Moller, Morten H. (2021)
    The Clinical Practice Committee of the Scandinavian Society of Anaesthesiology and Intensive Care Medicine endorses the clinical practice guideline New clinical guidelines on the spinal stabilisation of adult trauma patients-consensus and evidence based. The guideline can serve as a useful decision aid for clinicians caring for patients with traumatic spinal cord injury. However, it is important to acknowledge that the overall certainty of evidence supporting the guideline recommendations was low, implying that further research is likely to have an important impact on the confidence in the estimate of effect.
  • Sydänmaa, Birgitta Nicola (Helsingin yliopisto, 2020)
    Previous research has shown that colonization had profound impacts on precolonial Indigenous communities in North America. From the first contact, the explorers’ perception was colored by Eurocentric ideas rooted in European social systems, religion, cultures, and values, which called into question the moral worth and very humanity of Indigenous peoples. In Canada, colonialism introduced Indigenous peoples with a new social order, including new political, social, cultural, and economic structures, as well as a new stigmatized Indigenous identity, which became foundational for subsequent laws, policies, and institutional practices that aimed to erase those very elements deemed problematic. In Canada, Indigenous people have since colonization persistently suffered from poorer health compared to settler and more recent immigrant populations. Research points to both proximal and distal determinants behind the disparities documented in Indigenous health, and suggests that along with contemporary socioeconomic conditions, the distal factors of colonialism, virgin soil epidemics, and policies of subjugation and assimilation have been traumatic and have contributed negatively to the contemporary Indigenous population’s health. This research thesis is located in the field of medical anthropology and examines health, illness, and healing as culturally shaped, personal, embodied, and shared experiences, meanings, and illness realities. The theory used this thesis rests on an embodied meaning-centered approach of illness, which suggests that elements from the psychobiological, sociocultural, symbolic, political, and historical experiential realms blend to form a network of meanings for a sufferer, an embodied experience of an illness world that is shared as part of a community. Situated in the context of colonial history and present health disparities, the research questions of this thesis center on discovering major themes of embodied experiences and meanings of health, illness, and healing in an urban Indigenous community. Altogether eight weeks of daily ethnographic fieldwork was conducted in an Indigenous urban community in Vancouver, Canada, in the spring of 2017. The data for this thesis consisted of fieldnotes, ten individual interviews and one group interview, taped public speeches, photographs, and videos. A thematic analysis identified six significant categories of embodied meanings and experiences of health, illness, and healing in community narratives: colonization and colonialisms, colonization traumas, structural violence, survivance and resilience, reconciliation, and healing with culture. This thesis establishes that colonization and various colonialisms with policies of subjugation and assimilation are seen by community members as profoundly traumatic events with negative impacts on health that persist intergenerationally to this day. Collective memories of colonization and colonialisms inform what it once meant to be healthy, how communities became sick, and how they can become healthy again. Due to contemporary experiences of structural violence and racism, Indigenous community members continue to experience Canada as an enduring colonial space. Healing for community members is achieved by decolonizing minds from the once stigmatized identities introduced by colonization and by reindigenizing their world through reintroducing the original cultures and cultural identities back into their daily practices and healing their perceptions of the self.
  • Turunen, Tuija; Haravuori, Henna; Pihlajamaki, Jaakko J.; Marttunen, Mauri; Punamaki, Raija-Leena (2014)
  • Iljala, Nina (Helsingin yliopisto, 2020)
    The purpose of this study is to examine what kind of trauma symptoms are shown to a teach-er when pupils have been previously living in a war zone or a conflict area. In addition, the purpose of this study is to examine what kind of working methods elementary school teachers have with traumatized pupils. The research questions are: How can war trauma affect a pri-mary school child? What good practices can be found for those working in primary school to work with a child who has experienced a war trauma? The study examines experiences of the appearance of war trauma in the school environment and good practices for working with children. Previous studies show that children living in conflict areas have a wide range of trauma experiences. Previous research also shows that a child’s mental well-being is im-portant to his or her learning. The theoretical framework of this study is described in the beginning of the study. The theoret-ical framework consists the definition of trauma, childhood and trauma, child and resilience and living in a war zone or a conflict area as a child. It also describes the importance of the pupil's mental well-being in learning and the teacher's support measures in primary school. In the interviews, the interviewees presented their experiences of working with traumatized chil-dren and their thoughts on good ways to work with children. Data analysis was the method of analysis in this study. Based on the results, teachers and others working with children had a variety of experiences working with children who came from conflict areas to Finland. They also had good practises to support these children. The study emphasizes the role of safe adults and safe environ-ments. The study also emphasizes individual working methods with each pupil.
  • Unkuri, J. H.; Salminen, P.; Kallio, P.; Kosola, S. (2018)
    Background: Kick scooters are popular among children in both transportation and recreational activities. The aim of this retrospective study was to assess the incidence of and injury patterns associated with kick scooter accidents in school-aged children and adolescents. Methods: All 171 patients at the age of 7-15 years who were treated for kick scooter-related injuries in the metropolitan Helsinki area, Southern Finland from January 2008 to December 2013 were included. Electronic medical records were reviewed and Pediatric Trauma Scores and Injury Severity Scores were utilized to assess the injuries. Results: The annual number of patients increased from 7 in 2008 to 55 in 2013. Almost all patients (94%, n = 161) were injured after a fall from their own height. Most patients (n = 118; 69%) were diagnosed with a fracture but only 26 patients (15%) required surgical procedures under general anesthesia. Pediatric Trauma Scores were low and only one patient had an Injury Severity Score > 15 which can be considered major trauma. Conclusion: Most injuries acquired from kick scooter injuries were easily treatable fractures and bruises. Considering the background population of 105,000 in the respective age group and the 6-year period of data collection from tertiary care, scooting seems a safe means of increasing the physical activity levels of school-aged children and adolescents.
  • Fieandt-Jäntti, Ruusu-Mariaana (Helsingin yliopisto, 2020)
    I study the incarnated complexes of temporality in Kazuo Ohno’s (1906-2010) late work, especially the performance Admiring La Argentina, which I saw in 1982. The research problem is the unsuitability of discourses concerning the pathic puzzle and miracle of this dance. To my knowledge, there is no research tackling the complex of temporalities and the non-measurable temporality of subjectivity. My research tools and theoretical-methodological base come from the concepts of metamodeling of subjectivity from F. Guattari’s Chaosmose as well as Agamben’s theory of the epistemic and methodical paradigm. I place Ohno’s solo dance into a specific microtemporality, which I name dis≈tanssi, and the constructive event loci, a photograph, which I name ins-tanssi. I also depict different qualities of dis≈tanssi: the dis-tango and the ambi-waltz. Ohno’s performance with its dis-forming and the virtual auditorium assemblage are Guattarian aesthetic-ethic paradigms for enriching subjectivity, for which there is a practical need in societies subdued by capital. I study the incarnated multitemporality of Ohno’s dance as well as the attaining of the non-discursive part of the (Guattarian) collective and individual subjectivity in Ohno’s work. This pursuit occurs through the linguistic bridges I have collected. A component of the study is a virtual spectator composition, a foyer, a waiting place, which consists of a collective breath and some named and anonymous expectators, singular pieces of art as aesthetic Agambenian paradigms. My main question was answered, namely how the trauma and miracle that were experienced after K. Ohno’s performance could be named, as well as how they happened: it was about a miracle or a complex of miracle and trauma. My secondary question was how and in what kind of an ontological context to study the pathic, non-discursive part of subjectivity. A new paradigm method and new concepts, a new aesthetic context and approaching the performance as an idiosyncratic process of becoming written answered the secondary, methodological question. My own aesthetic research application was formed as a result of this study, combining Guattari and Agamben’s paradigms and providing a new ontological context, making space for the uniqueness of the research subject. As the methodological result, a new set of concepts describing the dance and the expectators, was formed from Ohno’s idiosyncratic dance. Additionally, I dis-formed the performance by introducing diverse, idiosyncratic linguistic bridges.
  • Finni, Marko (Helsingfors universitet, 1995)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää luonnonvaraisten kanalintujen kuolinsyitä w.1983-1993. Vastaava tutkimus tarhattujen kanalintujen osalta on tehty vuosilta 1980-1989 ( Hielm ja Nyberg 1991 ). Aineisto kerättiin Helsingin EELA:n arkistoista. Aluelaboratorioiden ( Kuopio, Seinäjoki ja Oulu ) aineisto kerättiin vuodesta 1986 alkaen. Työn kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eri kuolinsyiden aiheuttajia ja niiden ominaisuuksia. Erityisesti käsitellään miten kyseiset tekijät osallistuvat kanalintujen menehtymiseen ja mekanismeja, joilla kuolema aiheutuu. Lisäksi pohditaan kanalintujen kuolevuutta vuodenaikoihin nähden. Tutkielmaosassa pyrittiin selvittämään kanalintujen kuolemaan johtanut pääasiallinen syy. Osassa tapauksista kuolinsyy joko ei selvinnyt tutkimuksissa tai sitä ei voitu selvittää näytteen pilaantumisen vuoksi. Kanalintujen kuolinsyyt jaettiin neljään pää kategoriaan:Traumat, Loissairaudet, Infektiotaudit ja ryhmään Muut kuolinsyyt. Lisäksi kuolinsyyt jaoteltiin ryhmän sisällä vielä tarkempiin osiin. Aineistossa vertailtiin myös eri lajien ja sukupuolten välisiä osuuksia tilastoissa. Tilastoista analysoitiin lisäksi vuodenaikaisvaihtelujen vaikutus näytemääriin. Aineistosta saatiin analysoitaessa tulos, jonka mukaan yli puolet kanalinnuista ovat kuolleet trauman aikaansaamiin vammoihin. Infektiotaudit ja muut kuolinsyyt ovat kuolinsyytilastossa harvinaisempia. Pienin osuus on loistaudeilla. Tutkimuksen tuloksista ei voida vetää suoria johtopäätöksiä kuolinsyiden osuuksista luonnossa; tulos on vain suuntaa antava.
  • Peuraniemi, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maapalloa uhkaavan ekokriisin ytimessä on ihmisen mieli, jonka taipumukset ja ajatusmallit ohjaavat tuhoisaa globaalia kehitystä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tämä ilmenee Margaret Atwoodin romaanitrilogiassa Oryx and Crake (2003), The Year of The Flood (2009) ja MaddAddam (2013). Teossarja yhdistää eko- ja kriittisen dystopian sekä postapokalypsin lajipiirteitä, joiden myötä se ottaa kantaa aikamme uhkakuviin ja ihmismielen rooliin niiden synnyssä. Tutkielmassa analysoidaan, miten trilogia kuvaa ihmisen ja muiden lajien mieliä ennen ja jälkeen ihmiskunnan tuhon. Tutkielman viitekehyksenä on fiktiivisten mielten teoria, joka avulla voidaan analysoida narratiiveihin rakentuvia mieliä. Alan Palmerin kehittämän teorian mukaan fiktiiviset mielet ovat mimeettisiä ja niitä tulkitaan samoin kuin oikeita mieliä, minkä seurauksena myös mielen sosiaalisuus on fiktiossa olennaista. Palmerin teoriaa täydennetään luonnottomien mielten tutkimuksella, joka tarkastelee, miten fiktio pystyy ylittämään mimeettisyyden rajat ja luomaan mielikuvituksellisia, luonnottomia mieliä. Lisäksi tukeudutaan David Hermanin ajatuksiin siitä, miten fiktio voi kuvata eläinten kokemusmaailmaa. Fiktiiviset mielet ilmenevät monimuotoisina ja monin tavoin, mutta pohjimmiltaan ne kaikki palvelevat teoksensa teemoja ja taiteellista kokonaisuutta. Tutkielmassa havaitaan, että yhteisöjen mielet määrittävät monilta osin yksilöiden mielenmaisemaa ja toimintaedellytyksiä Maddaddam-trilogian maailmassa. Moraalittomat korporaatiot käyttävät valtaa säälimättömästi ja suhtautuvat ihmisiin kulutushyödykkeinä. Tiiviit perhe- ja ystävyyssuhteet loistavat poissaolollaan, jolloin yksilöt ajelehtivat performatiivisesta identiteetistä toiseen ilman kiintopisteitä ja tarrautuvat turruttavaan viihteeseen. Sen kohinaan hukutetaan myös tunteet, arvot ja suuret kertomukset, joiden jättämä tyhjiö täyttyy tiedeuskolla ja kvantitatiivisella markkinalogiikalla. Toisenlaisen ihmismielen mallin näyttää Herran tarhureiden yhteisö, joka muodostaa tiiviin intermentaalisen yksikön ja jonka jakamat arvot ja kertomukset kantavat yhteisön jäseniä yli ihmiskunnan tuhon. Selviytyneiden mieltä uhkaa niin yksinäisyys kuin traumatisoituminenkin, mutta sinnikkyyden, menneisyydestä ammennetun voiman ja merkityksellisyyden palautumisen avulla elämä jatkuu. Selviytyneet ihmiset joutuvat jäsentämään uudelleen suhteensa eläimiin. Erityisesti gemakkojen ja crakeläisten muuntogeeniset lajit pakottavat tarkastelemaan ihmisen mieltä uusista näkökulmista ja osoittavat, että antroposeenin jälkeen tulevat mielet voivat olla yhtä aikaa tuttuja ja vieraita. Fiktiivisten mielten tarkastelu osoittaa, että Maddaddam-trilogiassa ihmiskunnan mielenmaisema ja sen kehystämät yksilöiden mielet ovat avainasemassa niin ympäristön kuin ihmiskunnankin tuhossa. Ihmismielen on kuitenkin mahdollista jäsentää uudelleen suhteensa ympäristöönsä ja sen myötä luoda kestävämpi tulevaisuus.
  • Garoff, Ferdinand; Skogberg, Natalia; Klemettila, Antti; Lilja, Eero; Omar, Awa Ahmed Haji; Snellman, Olli; Castaneda, Anu E. (2021)
    Asylum seekers frequently experience potentially traumatic events (PTEs), but the type and frequency vary depending on the country of origin. The cumulative effect of multiple PTEs and other stressors expose asylum seekers to a significant risk of mental ill health. The aim of the study was to examine the prevalence of PTEs, depression and anxiety symptoms, risk for psychological trauma, psychotropic medication use and previous mental health diagnoses among adult asylum seekers in the Asylum Seekers Health and Wellbeing (TERTTU) Survey (n = 784 respondents, participation rate 78.6%). A substantial majority (88.7%, 95% CI 86.9-90.3) of asylum seekers reported one or more PTEs before arriving to Finland. PTEs during the asylum-seeking journey were reported at 12.0% (95% CI 10.7-13.4), however, when examined by region of origin, the proportion was 34.5% (95% CI 29.5-39.8) for asylum seekers from Africa (excluding North Africa). Significant symptoms of depression were reported by 41.7% (95% CI 39.6-43.9) of asylum seekers and symptoms of anxiety by 34.2% (95% CI 32.1-36.2). Half of the asylum seekers were assessed as having at least a medium-risk for psychological trauma. Prevalence rates were higher among females and asylum seekers from Africa. This study highlights the importance of using screening tools to identify asylum seekers with severe mental health problems that may need referral to further assessment and treatment. Asylum seekers from Africa (excluding North Africa) should be given additional attention in initial health screenings and examinations.
  • Tammelin, Eeva (Helsingfors universitet, 2015)
    Background and Aims Injuries are often missed during the primary and secondary survey in trauma patients. Studies have suggested that a formal tertiary survey protocol lowers the number of missed injuries. Our aim was to determine the number, severity and consequences of injuries missed by a non-formalised trauma tertiary survey (TTS), but detected prior to hospital discharge in trauma patients admitted to a trauma intensive care unit (TICU). Material and Methods We conducted a cohort study of trauma patients admitted to a TICU between 1st January and 17th October 2013. We reviewed the electronic medical records of patients admitted to the in order to register any missed injuries, their delay and possible consequences. We classified injuries into three types: Type 0, injury detected prior to TTS, Type 1, injury detected by TTS, and Type 2, injury missed by TTS but detected prior to discharge. Results During the study period, we identified a total of 838 injuries in 115 patients. Of these injuries, 94% were Type 0 injuries, 3.9% were Type 1 injuries and 2.5% were Type 2 injuries. Even though most of the missed injuries in TTS (Type 2) were fractures (52%), only two of the 21 Type 2 injuries required surgical intervention. Type 2 injuries presumably did not cause extended length of stay (LOS) in the ICU or in hospital and/ or morbidity. Conclusions In conclusion, the missed injury rate in trauma patients admitted to TICU after TTS was very low in our system without formal TTS-protocol. These missed injuries did not lead to prolonged hospital or TICU stay, and did not contribute to mortality. Most of the missed injuries received non-surgical treatment.
  • Keppola, Sarra (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro Gradu –tutkielmassani analysoin Paul Austerin teosten avulla omaelämäkerrallisen ja fiktiivisen kerronnan eroja ja yhteneväisyyksiä. Genrejä vertaillakseni olen valinnut Austerin teoksissa toistuvan poissaolevan isän teeman, ja analysoin sen käsittelyä omaelämäkerrallisessa esikoisproosateoksessa Yksinäisyyden äärellä (The Invention of Solitude) (1982) sekä varhaisessa fiktioromaanissa Kuun maisemissa (Moon Palace) (1989). Tutkin poissaolevan isän teemaa toisaalta itsereflektiivisenä elementtinä fiktiivisessä kerronnassa ja toisaalta selvitän, miten siitä muodostetaan narratiivi omaelämäkerrallisessa teoksessa. Väitän tutkielmassani, että Austerin teoksissa subjektiivisesta esitystavasta siirrytään objektiivisempaan suuntaan psykoanalyyttisten sekä jälkistrukturalististen teoreettisten käsitteiden ja viitekehysten avulla. Soveltamalla teemaansa teoreettisiin viitekehyksiin Auster muuttaa omakohtaiset kokemuksensa yleisempään muotoon. Käsittelen tutkielmassani omaelämäkertaa nykyaikaisen omaelämäkertatutkimuksen pohjalta. Nykytutkimuksen mukaan omaelämäkerta nähdään identiteettiä luovana performatiivisena lajina. Nykytutkimuksen konstruktivistiset teoriat korostavat kerronnallisuutta osana identiteetin muodostamista, erotuksena niin aiemmasta klassisesta näkemyksestä, kuin myöhemmästä jälkistrukturalistisestakin. Paul Austerin teokset edustavat tätä nykyistä näkökantaa, ja Austerin näkemystä onkin kutsuttu ”riittäväksi realismiksi” (”sufficient realism”). Tällä tarkoitetaan Austerin tapaa luoda teksteissään puitteet, jotka mahdollistavat siirtymisen jälkistrukturalismin hajanaisesta todellisuudesta todellisuuteen, jossa tietynlaiset aikaan ja kontekstiin sidonnaiset viittaavuussuhteet ovat mahdollisia ja ympäröivän maailman materiaalisuus voidaan todeta. Hän siis onnistuu yhdistämään viittaavuuden kieltävän jälkistrukturalismin realismiin, joka ei näe ongelmaa todellisuuden materiaalisuudessa. Koska Auster onnistuu näin säilyttämään mahdollisuuden itsereflektioon sekä omaelämäkerralliseen viittaavuuteen, on mielenkiintoista nähdä, miten hänen omakohtaisten kokemustensa kuvaus vuorottelee itseä reflektoivan ja fiktiivisen kerronnan välillä. Lähestyn Austerin teosten poissaolevan isän teemaa kolmesta näkökulmasta. Ensin käsittelen poissaolevan isän aiheuttamaa traumaa ja havainnollistan, miten psykoanalyyttisen teorian mukainen käsitys traumasta on muokannut Austerin kerronnan rakennetta. Toiseksi havainnollistan, miten jälkistrukturalistinen ja psykoanalyyttinen käsitys subjektiivisuuden hajonneisuudesta on vaikuttanut Austerin keskeisten henkilöhahmojen kehittelyyn. Kolmanneksi käsittelen metaforan ja metonymian käyttöä isän poissaolon osoittamisessa strukturalistisen sekä jälkistrukturalistisen näkemysten pohjalta ja pohdin, mikä on Austerin tekstien asema suhteessa niihin. Tutkimukseni puoltaa käsitystä Austerin tekstien ”riittävästä realismista”. Hän tiedostaa omaelämäkerrallisen viittaavuuden kuvainnollisuuden, mutta ei hylkää mahdollisuutta itsestä tai todellisuudesta puhumiseen. Tutkielmani tukee ajatusta siitä, että omaelämäkerta ja fiktio eivät ole vastakkaisia tyylilajeja, vaan osa jatkumoa, jonka ääripäissä ovat oma kokemus ja mielikuvituksen tuotokset. Erotan lajit tutkielmassani siten, että omaelämäkerrallinen narratiivi muodostetaan valikoimalla tapahtumia, vaikutelmia ja tilanteita omasta elämästä ja järjestämällä ne havainnollistamaan jotakin tiettyä ideaa. Fiktionaalinen narratiivi taas muodostetaan yleisemmäksi esitykseksi jostakin ideasta esittämällä kuvaannollinen yhtenäinen juoni, joka on havainnollistavassa yhteydessä valittuun kontekstiin. Oman kokemuksen kerronnallistaminen vie omaelämäkerrallista tarinaa välttämättä jossain määrin fiktiiviseen suuntaan, kun taas oma kokemus välttämättä jossain määrin muokkaa fiktiivistä kerrontaa ja fiktiivisen tarinan kuvainnollisuus on aina mahdollista lukea myös kirjaimellisesti.
  • Inkilä, Siiri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassani tarkastelen amerikkalaisen kirjailijan Lionel Shriverin teosta We Need to Talk About Kevin (2003) (suom. Poikani Kevin) trauman sekä kertojan luotettavuuden ja epäluotettavuuden näkökulmista. Teos koostuu päähenkilön ja kertojan Eva Khatchadourian kirjoittamista kirjeistä miehelleen Franklinille. Kevin ampui varsijousellaan kuoliaaksi yhdeksän henkilöä koulussaan sekä oman isänsä Franklinin ja pikkusiskonsa Celian kotinsa takapihalla. Evaa vaivaa se, että heillä on Kevinin kanssa hankalat välit ja kirjeitä kirjoittamalla hän käsittelee sekä suhdettaan omaan poikaansa että hänen tekemiään murhia. Tutkielmani tavoitteena on analysoida keinoja, jotka tekevät Shriverin kertojasta sekä luotettavan että epäluotettavan. Kertojan luotettavuutta lisääviä tekijöitä ovat Evan rehellinen kerronta omista tunteistaan perheeseensä liittyen. Näitä ovat Evan ja Kevinin väliltä puuttuva emotionaalinen yhteys, hänen ja Kevinin keholliset kokemukset sekä Evan turhautuminen ja viha työn ja perhe-elämän yhdistämisen vaikeudesta. Häntä harmittaa erityisesti se, että hänen oma työnsä matkaoppaita kustantaman yrityksen toimitusjohtajana on kärsinyt lastenhoidon vuoksi. Erityisesti Franklin on olettanut, että hän on äitinä päävastuussa lastenhoidosta. Toisaalta Shriver käyttää monia tekniikoita, joilla haastaa kertojan luotettavuutta. Näihin kuuluvat tarinassa olevat lukuisat aukot, joista merkittävin on sen mainitsematta jättäminen, että Kevin murhaa oman isänsä ja pikkusiskonsa. Tätä narratiivista aukkoa analysoidaan traumateorian avulla. Tunnistan teoksen traumanarratiiviksi, joille epäluotettavuus on tyypillinen piirre. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, kuinka perhesurman aiheuttama trauma tuo Evan pääosin luotettavaan, jopa rehelliseen, kerrontaan epäluotettavan kertojan piirteitä. Evan epäluotettavuus tulee ilmi hänen suhtautumisestaan miehensä ja tyttärensä kuolemiin. Hän ei kirjan alkupuolella pysty kohtaamaan ja käsittelemään heidän kohtaloitaan, minkä vuoksi hän välttelee mainitsemasta heidän kuolemiaan. Hän välttelee totuutta implikoimalla, että he voisivat olla vielä elossa, mutta vain asuisivat erillään. Kun Eva lopulta kohtaa ja käsittelee traumaansa puhumalla asiasta Kevinin kanssa, hän kykenee hyväksymään sen osaksi elämäänsä. Silloin Eva vapautuu trauman kokemuksestaan, eikä hän ole enää epäluottava kertoja, vaan hän kertoo avoimesti myös Franklinin ja Celian kuolemista. Tämän myötä Evan on mahdollista liittää perhesurma osaksi elämäänsä. Sen myötä hänelle tarjoutuu mahdollisuus luoda suhde ainoaan elossa olevaan perheenjäseneensä, Keviniin. Tutkielmani merkittävyys liittyy vaiettujen aiheiden, koulusurman ja äitiyden, käsittelyyn kirjallisuudessa. Lisäksi analysoimani teos liittyy osaksi keskustelua amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sille ominaisista ilmiöistä. Samalla teoksessa on myös traumaattisista tapahtumista selviämisen näkökulma.
  • Heikkinen, Kati-Hanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä työ käsittelee minäkertoja-päähenkilön kokemaa traumaa ja siitä seuraneita dissosiaatio-oireita Sophie Kinsellan chick lit-lajiin kuuluvassa teoksessa The Undomestic Goddess (2005). Tutkimuksessa tuodaa esille, miten trauma on peräisin lapsuudenperheen kanssa koetusta, ja miten edelleen lapsuudenperheen vaikutuksesta päähenkilö kantaa traumaa mukanaan. Päähenkilö ajautuu Joseh Campbellin kuvaaman sankarin matkan mukaiseen seikkailuun, jossa matkan eri vaiheet käydään läpi. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan irrallisuuden kokemusta ja siihen liittyvää häpeää päähenkilön äiti-tytär-suhteessa oman äitinsä kanssa. Irrallisuuden kokemus on aiheuttanut päähenkilölle traumoja. Suhteeseen liittyy vahvasti häpeä, josta päähenkilön on kyettävä irrottautumaan. Vasta tämän jälkeen, ja toisaalta osittain tästä motivoituneena, hän on valmis kohtaamaan kasvumatkansa vertauskuvalliseen kotiin, eli itseensä. Päähenkilö kokee kriisin, joka sysää hänen kasvumatkalleen kohtaamaan oman kuplansa ulkopuolista maailmaa sekä omaa itseään. Sankaritar on menestyvä, työnarkomaani lakimies Cityssä Lontoossa, joka elää äitinsä käskyvallan alaisena, suorittaen muiden halujen mukaista elämää. Elämänsuunnitelmien uusiksi meneminen muuttuu alun järkytyksestä onnekkaaksi mahdollisuudeksi omalle itselle kasvaa ja kukoistaa. Yhteyden kokeminen tulee sankarittaren aiemman irrallisuuden kokemuksen tilalle. Tutkimuksessa selvitetään, miten tämä tapahtuu. Millaista on päähenkilön kokema yhteys, ja keneen hän sitä kokee? Tarkastelussa on myös se, millainen merkitys yhteyden kokemisella on. Yhteys luo mahdollisuuksia päähenkilölle eheytyä traumamenneisyydestään sekä tulla ”kotiin” omaan itseensä. Yhteyden löytymisen myötä hän pystyy palauttamaan itselleen terveen ja toimivan identiteetin. Martin Buberin mukaan yhteyden kokeminen on paljaimmillaan perussanassa minä-sinä koettavassa aidossa kohtaamisessa. Paul Verhaeghen mukaan perheen yhteyttä määrittää paljolti se, syövätkö he yhdessä. Tämä teema tule teoksessa esille vahvana, ja siihen kiinnitetään tutkimuksessa huomiota. Päähenkilöllä on kaipuu perheyhteyteen. Tärkeämpää kuin löytää yhteys muihin, on kokea yhteyttä omaan itseensä. Muut ovat tässä prosessissa apuna. Toisten avulla päähenkilö kykenee löytämään ja näkemään omia vahvuuksiaan sekä tiedostamaan omia ulottuvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan. Se oman itsen kokemisen tila, mikä on aiemmin ollut kaventunut ja ahdas päähenkilön elämässä, pääsee laajenemaan ja muuttumaan elinvoimaiseksi, terveeksi minuudeksi. Kinsella kuljettaa lukijaa mukanaan tyypilliseen tapaansa. Minäkertoja-päähenkilön ja lukijan välillä on omanlaisensa suhde, jonka avulla myös lukija voi kokea yhteyttä luettuun. Luenta toimii todellisuuspaon lisäksi terapiana lukijalle. Teksti tuo lohtua lukijalle, joka voi siitä peilata omia kipukohtiaan ja toisaalta kokea vertaustuellista kannatelluksikin tulemista. Kinsella kirjoittaa kaavamaisia teoksia, joissa tarina on lukijalleen jo entuudestaan tuttu tiettyjen toistuvien elementtien osalta. Lukija tietä, mitä odottaa, vaikka itse tarina ei olekaan entuudestaan tuttu, on lukemisen antama tunnekokemus sitä, mitä lukija odottaakin. Kinsellalla on vakiintunut lukijakunta, joille teoksten sanoma on puhutteleva. Teoksella on feministinen tausta, ja se on puheenvuoro naisten asemasta etenkin työelämän kontekstissa käytävään keskusteluun.
  • Ahola, Niina (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis looks at the post-war reintegration of and war trauma in the former Lord’s Resistance Army (LRA) rebel force abductees in the Acholi subregion of northern Uganda. The work’s focus is on how the former LRA abductees make meaning of their subjective experience of trauma according to the Acholi world view and how these experiences guide their search for healing. These questions are examined in the context of three healing practices from which the formerly abducted research participants have sought help for their war-related psychological symptoms: public healthcare and non-governmental psychosocial trauma counselling, local ajwaka spirit mediums, and Pentecostal and Charismatic Christian churches. The research for this thesis is based on three-month-long ethnographic fieldwork consisting of participant observation, semi-structured interviews, group discussions, and other informal interactions in the Acholi districts of Gulu and Nwoya between October and December 2017. The core research participants are 20 formerly abducted LRA combatants (ten males and ten females aged between 24–55 years) who have returned back to civilian life before the northern Uganda conflict ended in 2006. Furthermore, medical professionals, trauma counsellors, ajwaka spirit mediums, Charismatic Christian pastor, and relatives of the core research participants were interviewed for this study. This thesis is built around medical anthropological theories of trauma and anthropological theories of subjectivity, where the former LRA abductees’ symptoms are approached through a three-dimensional theoretical framework of inner subjectivity, structural subjugation, and intersubjective relations. This thesis proposes that the war-related symptoms find their meaning through inner and bodily experiences, personal convictions, and subjective world views of their sufferers, which steer the former LRA abductees towards their preferred healing practices. However, these experiences are shaped by external constraints related to economic and sociopolitical subjugation under state rule, hierarchical social structure as well as intimate intersubjective power relations and cultural norms that can either enable or challenge the former abductees’ access to healing. The findings of this thesis suggest that even though the three healing practices approach war-related symptoms from ontologically different angles, they all offer meaningful tools to repair broken social relationships and retether the former abductees back to their social worlds in ways that can reduce trauma symptoms and foster healing. However, for various reasons the administered treatments sometimes fail, which forces symptom-sufferers to move beyond their preferred healing practices to find relief from their war-related symptoms. This thesis argues that the search for healing is full of uncertainty about the cosmological origin of symptoms, social tensions, and opaque motives of helpers. Thus, the healing process is dependent on intersubjective entanglements with kin, treatment providers, illness agents, and healing powers alike, which suggests that different forms of relationality lie at the centre of healing from war trauma. In conclusion, this thesis proposes that the gap between the former LRA abductees and the wider Acholi community has narrowed over the years since the conflict ended, but for some research participants the ongoing experiencing of war-related psychological symptoms still prevent them from fully participating in the Acholi society, which continues to hinder their reintegration. Until recently, the study of trauma in northern Uganda has revolved around the study of local spirits and Acholi rituals. The present study contributes to the broadening of the scope of the study of trauma among the Acholi towards other healing practices and provides a critical and multifaceted review of how the formerly abducted Lord’s Resistance Army combatants conceptualise their experience of war-related psychological symptoms from their socio-cultural perspective in post-war northern Uganda.