Browsing by Subject "tukeminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Kynäslahti, Heikki; Jyrhämä, Riitta; Maaranen, Katriina; Byman, Reijo; Stenberg, Katariina; Sintonen, Sara (2020)
    Opettajankouluttajat kokevat vertaisryhmän hyödylliseksi ammatilliselle kehittymiselleen. Ryhmässä käsiteltävien aiheiden tulisi nousta opettajankouluttajien omasta arjesta, ja kollegan työn seuraaminen tukee omaa kehittymistä.
  • Hämäläinen, Birgitta (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää työntekijöiden ja vapaaehtoisten näkökulmasta, miten Kampin kappelissa tuetaan kävijöiden elämänhallintaa. Tutkimustehtävä jakautui kahteen osaan: kappelin kontekstin sekä asiakkaiden ja henkilökunnan välisten kohtaamisten ja keskustelujen tarkasteluun. Näiden osalta selvitettiin, miten ja miksi ne tukevat kappelin kävijöitä. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja teoriaohjaavana. Tutkimuksen aineisto koostui yhdeksästä teemahaastattelusta. Haastatelluista henkilöistä kolme oli seurakunnan työntekijöitä, kolme kaupungin työntekijöitä ja kolme toimi kappelissa vapaaehtoisena. Lisäksi aineistona käytettiin keskusteluraportteja. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Kappelin kontekstin osalta merkittäviä olivat matala tulokynnys, keskusteluja suosiva ilmapiiri ja henkilökunnan kyky vastata laaja-alaisesti asiakkaiden tarpeisiin. Kappeli on paikka, jossa käyminen mahdollistaa erilaisten elämänhallinnan strategioiden toteuttamisen. Tutkimuksessa tällaisiksi strategioiksi tunnistettiin hiljentyminen, sosiaalisen tuen hakeminen ja uskonyhteisön yhteyteen hakeutuminen. Henkilökunnan ja asiakkaiden välisissä kohtaamisissa ja keskusteluissa muodostui kolme merkittävää tukemisen ulottuvuutta: tuki yhteyden luomisessa ja säilyttämisessä, tuki ongelmien käsittelyssä sekä tuki mielekkyyden löytämisessä ja säilyttämisessä. Yhteyden luominen asiakkaaseen liittyi henkilökunnan aloitteellisuuteen kontaktin ottamisessa, dialogiseen lähestymistapaan ja toimenpiteisiin, jolla pyrittiin poistamaan puhumisen esteitä. Jo syntyneen asiakassuhteen syventämisessä keskeisiä olivat asiakkaan tarpeiden ja hänen ihmisyytensä eri ulottuvuuksien sisään sulkeminen sekä mahdollisuus käydä kappelilla useamman kerran. Joidenkin asiakkaiden kohdalla merkittävää oli tavanomaista ihmissuhdetta muistuttava kanssakäyminen kappelin henkilökunnan kanssa. Ongelmien käsittelyssä tärkeänä nähtiin asiakkaan kuunteleminen ja hänen tunteidensa vastaanottaminen. Kuuntelemiseen liittyi asiakkaan tilanteen kartoittaminen sekä informaation, neuvojen ja ohjeiden antaminen. Asiakkaan hallinnan ja kontrollin tunnetta pyrittiin tukemaan kolmella tavalla: tukemalla hänen tyylinsä säilyttämistä, ohjaamalla häntä ottamaan suurempaa vastuuta asioiden hoitamisesta tai ohjaamalla häntä ottamaan vastaan apua. Asiakkaan uskonnollinen orientaatio otettiin tukemisessa huomioon pääasiassa kahdella tavalla: tukemalla asiakkaan Jumala-suhdetta ja toimimalla suhteessa välittäjänä. Mielekkyyden löytämistä ja säilyttämistä tuettiin etsimällä elämäntilanteen tai ongelmien merkitystä yhdessä asiakkaan kanssa ja pyrkimällä muuttamaan merkityksiä tarvittaessa. Asiakkaita tuettiin myös tarkoituksen löytämisessä. Tutkimuksessa havaittiin, että elämänhallinnan tukeminen oli prosessimaista. Tukeminen oli kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä ja tapahtui pääasiallisesti asiakkaan keinot ja päämäärät säilyttävien menetelmien, käytäntöjen ja toimenpiteiden avulla. Tukemisessa keskeisiä tekijöitä olivat asiakkaan voimavarojen tunnistaminen ja niiden käyttöä rajoittavien tekijöiden lieventäminen. Tukeminen kohdistui enemmän ei-uskonnolliseen, kuin uskonnol-liseen elämänhallintaan. Tukemisen keinoihin vaikuttivat ne työmenetelmät ja käytänteet, joita kappelissa työskentelevät henkilöt omassa ammatissaan käyttivät.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko (Kela, 2020)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Kelan uusi palvelu, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, otettiin käyttöön vuonna 2017. Palvelussa yhdistyivät entinen työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanoa suhteessa palvelun lähtökohtiin: työllistymisen edistämiseen sekä kuntoutujan aktiiviseen toimijuuteen ja tukeen. Tarkempia tutkimuskohteita olivat kuntoutuksen kohdentuminen, kuntoutujan rooli ja toimijuus, palvelun toimivuus sekä tuki ja ohjaus palvelussa. Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja monimenetelmällisesti. Aineistoon sisältyi postikysely palveluun vuonna 2017 osallistuneille (n = 439) ja osallistujien haastattelut (n = 15), sähköinen kysely palveluntuottajille (n = 49) ja palveluntuottajien edustajien haastattelut (n = 18) sekä kuntoutukseen osallistuneiden työpaikkojen yhteyshenkilöiden haastattelut (n = 15). Tutkimuksen tulosten mukaan palvelun koettu oikea-aikaisuus oli keskeistä palvelun toteutuksen onnistumiseksi ja myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Palveluun osallistuvien tuen tarve vaihteli. Riittävä mutta samanaikaisesti määrältään ja muodoltaan kuntoutujalle yksilöllisesti sopiva omaohjaajan tarjoama tuki oli toimijuuden mahdollisuuksien kannalta tärkeää. Tuki oli dynaamista ja sisälsi toimintaa, rooleja ja vastuita palvelun kaikkien osapuolten välillä. Vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, riittämättömäksi koettu toimeentulo, korkeampi ikä, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä pitkittynyt työttömyys olivat yhteydessä palvelun heikompiin tuloksiin. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miten palvelusta saataisiin toimiva kokonaisuus erilaisia tarpeita ja tavoitteita omaaville kuntoutujille. Palvelussa olisi olennaista huomioida työmarkkinoiden ja työorganisaatioiden toimintalogiikka ja tehdä ennakoivaa yhteistyötä organisaatioiden kanssa. Kuntoutujien vaikutusmahdollisuuksien ja resurssien turvaaminen edesauttaisi todennäköisesti palvelun toimivuutta.
  • Helminen, Päivi; Hiltunen, Helena (Helsingin yliopisto, 2014)
    Verkkari 2014 (3)
  • Cantell, Hannele (PS-kustannus, 2010)
    Opetus 2000
    Opettaja ja kasvattaja kohtaa työssään päivittäin kymmeniä, jopa satoja erilaisia lapsia ja nuoria. Kirjassa kerrotaan kasvatustilanteisiin liittyvien konkreettisten esimerkkien avulla, millaisia kokemuksia opettajilla on esimerkiksi kiusaamistilanteiden selvittelystä, arkojen oppilaiden kannustamisesta tai alisuoriutujien ohjaamisesta. Kirja piirtää kuvan kasvattajasta tuntevana ihmisenä, jolle omien kokemusten ääneen sanominen on osa omaa kasvamista. Kirja kertoo mielenkiintoisesti, millaisia tunteita ja ongelmia erilaiset kohtaamisen tilanteet kasvattajalle aiheuttavat. Jokaisessa luvussa on pohdintatehtäviä, joiden avulla lukija saa vertaistukea omien tilanteidensa pohtimiseen ja ratkaisemiseen.
  • Hänninen, Salla (Helsingfors universitet, 2012)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoren rikosprosessissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden, poliisien ja syyttäjien näkemyksiä sosiaalityön paikasta ja tehtävistä nuoren rikosprosessissa sekä tarkastella sosiaalityön ammatillisen toiminnan ja perinteisten työmuotojen ilmenemistä nuorten rikoksentekijöiden parissa tehtävässä työssä. Tutkimuksen tavoitteena on tarkentaa kuvaa siitä, millainen paikka sosiaalityöllä on nuoren rikosprosessissa sekä millaiseksi nuorisoprosessissa toimivat viranomaiset hahmottavat sosiaalityön tehtävät viranomaisten ketjussa. Sosiaalityöntekijät osallistuvat nuoren rikosasian käsittelyyn lähtökohtaisesti huolehtimalla nuoren edunvalvonnasta esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä sekä osallistuvat nuorten seuraamusselvitysten laadintaan yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Sosiaalityön paikan ja tehtävien yksityiskohtaisempi määrittely sekä lastensuojelun roolin tarkastelu nuorten rikosasioiden käsittelyssä on tärkeää, sillä lastensuojelutoimien on todettu olevan Suomessa rikosoikeusjärjestelmää merkittävämmässä asemassa nuorten rikollisuuteen puuttumisessa. Tutkimus paikantuu Helsinkiin, missä sosiaalityö nuoren rikosprosessissa on keskitetty tehtävien hoitoon erikostuneelle sosiaalityöntekijöiden ryhmälle. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2011 ja se koostuu nuorten rikosasioiden käsittelyyn osallistuvien sosiaalityöntekijöiden, poliisien ja syyttäjien sekä alueen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluista. Aineisto analysoitiin käyttämällä teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jonka avulla haastatteluaineistosta poimittiin Jorma Sipilän (1989) määrittämiä sosiaalityön perinteisten työmuotojen ilmentymiä sekä määriteltiin sosiaalityön paikkaa ja tehtäviä nuoren rikosprosessissa. Taustalla oli myös ajatus siitä, että sosiaalityö itsessään voidaan määritellä yhtäältä sosiaalityöntekijän ammatillisen toiminnan, sosiaalityön yksilö- ja yhteiskunnallisten tehtävien sekä työmuotojen kautta. Tämän tutkimuksen mukaan sosiaalityön perinteisistä työmuodoista suojelu, kontrolli, tuki, sosialisaatio ja terapia ovat edelleen paikannettavissa sosiaalityöntekijän toiminnasta ja näkyvät nuoren rikosprosessissa erilaisina työskentelytapoina, toimenpiteinä sekä työtä ohjaavina periaatteina. Myös yhteistyö muiden viranomaisten sekä verkostojen kanssa on vahvasti läsnä sosiaalityöntekijän työssä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että sosiaalityön tehtävät sekä sosiaalityön merkitys ja paikka nuoren rikosprosessissa nähdään varsin yhdenmukaisesti ja sosiaalityöllä on paikkansa läpi nuoren rikosprosessin. Sosiaalityön odotetaan puuttuvan nopeasti nuoren rikolliseen toimintaan, jossa erilaiset lastensuojelun toimenpiteet ja palveluohjaus ovat keskeisessä asemassa. Sosiaalityön paikka nuoren rikosprosessissa on tärkeä myös nuoren tukemisen, ohjauksen ja neuvonnan kannalta. Nuorten toimintaan puuttumisen ja vaikuttamisen näkökulmasta sosiaalityöltä odotetaan nuoren kasvun, vastuunoton ja oman elämänhallinnan tukemista sekä työskentelyä nuoren tukiverkostojen rakentajana. Sosiaalityöllä on myös merkittävä paikkansa ja tehtävänsä nuoren kokonaistilanteen arvioijana, nuoreen liittyvän asiantuntijatiedon tuottajana sekä muiden viranomaisten työn tukena. Nuorten rikollisuuden ehkäisy sekä nuorten toimintaan puuttuminen ovat myös kaikkien nuoren rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten työtä ohjaavia yhteisiä tavoitteita.
  • Kotkas, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Neuvolajärjestelmällä on Suomessa vahva ja vakiintunut asema, ja terveydenhoitajaa pidetään neuvolan keskeisimpänä voimavarana. Neuvoloissa on panostettu 2000-luvun alkupuolella paljon varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen etenkin suotuisan mielenterveyden edistämisen näkökulmasta, ja aihetta on myös tutkittu paljon. Koska neuvolaterveydenhoitaja on ammattihenkilö, jonka luota lapset useimmiten ohjautuvat puheterapeutin tutkimuksiin, on tärkeää tietää, miten neuvolaterveydenhoitajat arvioivat, havainnoivat ja tukevat varhaista vuorovaikutusta myös lapsen esisanallisen kielenkehityksen näkökulmasta. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia sisältöjä lastenneuvolassa työskentelevät terveydenhoitajat antavat varhaiselle vuorovaikutukselle ja miten he havainnoivat, arvioivat ja tukevat yhtäältä lapsen ja vanhemman välistä varhaista vuorovaikutusta ja toisaalta lapsen esisanallisia vuorovaikutuskeinoja ja -taitoja. Menetelmät. Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto koostui puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, jotka kerättiin haastattelemalla touko–marraskuussa 2018 viittä Vantaan kaupungin palveluksessa työskentelevää neuvolaterveydenhoitajaa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sekä analysoitiin induktiiviseen päättelyyn perustuvan sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Varhainen vuorovaikutus määriteltiin laajasti. Sen perustan nähtiin rakentuvan jo raskausaikana, ja sen merkitystä pidettiin tärkeänä koko elämän kannalta. Terveydenhoitajien keskeisimpiä varhaisen vuorovaikutuksen arviointikeinoja olivat havainnointi ja vanhemmille esitetyt kysymykset. Neuvolassa käytettiin myös varhaista vuorovaikutusta arvioivia lomakkeita, mutta ei lapsen esisanallisen kielenkehityksen arvioimisen ja seuraamisen yhteydessä. Niin varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi kuin tukeminenkin vaikutti suuntautuvan etupäässä vanhemman toiminta- ja käyttäytymistapoihin, ja terveydenhoitajat havainnoivat niitä keskenään yhdenmukaisemmin kuin lapsen esisanallisia vuorovaikutuskeinoja. Varhaista vuorovaikutusta tuettiin vahvistamalla vanhemman toimijuutta, neuvomalla ja ohjaamalla vanhempaa, ohjaamalla tämä tarvittaessa erilaisten neuvolapalveluiden ja vertaistukiryhmien pariin sekä lähettämällä asiakas neuvolan erityistyöntekijöiden, erityisesti psykologin, arvioitavaksi. Varhaista vuorovaikutusta arvioidaan ja tuetaan neuvolassa etupäässä lapsen ja vanhemman psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Lapsen esisanallisen kielenkehityksen arvioimisessa esiintyy yksilöllistä vaihtelua, eikä se välttämättä ole yhtä monipuolista ja yhdenmukaista kuin lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen arviointi. Puheterapeuttien ammatillista osaamista ei tämän tutkimuksen perusteella tunneta ja osata hyödyntää varhaisen vuorovaikutuksen arvioimisessa ja tukemisessa. Varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvän ammatillisen yhteistyön lisääminen olisi tärkeää ja hyödyttäisi paitsi eri ammattiryhmien työtä myös asiakasta ja hänen perhettään.
  • Häkkinen, Emma (Helsingin yliopisto, 2021)
    Alkoholi on eniten Suomessa käytetty päihde. Myös huumeisiin suhtaudutaan Suomessa yhä myönteisemmin. Silti valtaosa suomalaisista pitää päihteistä johtuvia ongelmia suurina tai kohtalaisina. Päihteiden käyttö on aina läheisiä traumatisoivaa ja sen tiedetään heikentävän läheisten hyvinvointia sekä lisäävän terveyspalvelujen käyttöä ja aiheuttavan poissaoloja töistä. Tutkimuksessani kartoitettiinkin päihderiippuvaisten henkilöiden puolisoiden sosiaalisen tuen tarvetta sekä kokemuksia sosiaalisen tuen hakemisesta ja saamisesta. Tutkimukseni tulokset kerättiin teemahaastattelulla ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla analyysilla. Analyysissä käytettiin Orfordin sosiaalisen tuen teoriaa sekä siihen liittyvää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille kehitettyä Viiden askeleen mallia. Tutkimukseni tulosten mukaan päihderiippuvaisten henkilöiden puolisot tarvitsevat sosiaalista tukea ja myös hyötyvät annetusta tuesta. Tuloksista muodostui neljä kokoavaa luokkaa: koetut haasteet tuen tarpeen taustalla, sosiaalisen tuen hakeminen, lähipiirin tuki ja ammatillinen tuki. Koetut haasteet avun tarpeen taustalla näkyi esimerkiksi siten, että puolisoiden oli aluksi vaikea tunnistaa olevansa päihderiippuvaisen henkilön läheisiä. Myös päihderiippuvaisen käytös ja puolison omat toimintamallit toivat haasteita arkeen. Tuen hakemiseen liittyi toive tuen inhimillisyydestä. Tuen hakemisen estävinä tekijöinä olivat muun muassa puolisoiden tuntema häpeä ja syyllisyys. Toisaalta tuen löytäminen koettiin vaikeaksi, ammatilliset tahot eivät välttämättä huomioineet puolison tuen tarvetta ja ympäristö saattoi suhtautua ymmärtämättömästi puolisoiden tilanteeseen. Edesauttaviksi tekijöiksi puolisot kuvasivat oman aktiivisuuden tuen etsimisessä sekä sen, että joku on kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Lähipiiriltä ja ammatilliselta tuen antajalta saatu tuki koettiin hyödylliseksi silloin, kun puoliso tuli kuulluksi ja sai ymmärrystä. Myös konkreettinen tuki oli merkityksellistä, kuten lasten hoitamiseen saatu apu. Tuki epäonnistui, jos tuki oli esimerkiksi kielteisesti leimaavaa tai puolison kertomusta tilanteesta ei uskottu. Tutkimukseni tulokset auttavat ymmärtämään millaisesta sosiaalisesta tuesta päihderiippuvaisten läheiset kokevat hyötyvänsä. Tutkimukseni tuloksia voivat käyttää läheisten kanssa työskentelevät ammattilaiset ja tuloksia voidaan hyödyntää läheisille tarjottavia palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä.