Browsing by Subject "tukimuodot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Kalliomaa, Satu (2006)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia miten vertaistukiryhmät ovat auttaneet omaishoitajia jaksamaan läheisen sairastuttua dementoivaan sairauteen ja mitkä tekijät motivoivat omaishoitajia käymään vertaistukiryhmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa. Aineistona tutkimuksessa oli Espoon ja Kauniaisten dementiayhdistyksen Vertaisryhmätoiminta dementiapotilaalle ja hoitavalle omaiselle -projektiin vuosina 2000-2003 osallistuneet 55 perhettä, joille kaikille lähetettiin projektin loputtua palautelomake. Palautelomakkeen palauttaneista 36 omaishoitajasta 13 osallistui lisäksi teemahaastatteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä. Omaishoitajat etsivät samankaltaisessa tilanteessa olevien seuraa saadakseen tietää miten dementia etenee ja miten muut pärjäävät dementoituvien kanssa. Tämän tutkimuksen pohjalta vertaistukiryhmässä käynnin motiiveiksi nousivat ne asiat, mitkä omaishoitajat kokivat vertaistukiryhmien parhaimmiksi anneiksi. Aineiston perusteella vertaistukiryhmissä saatu tieto dementiasta ja tukimuodoista, käydyt keskustelut, tilanteiden vertailut sekä ryhmästä saadut ystävät ja virkistys toimivat motiiveina ryhmässä käymiseen. Vertaistukiryhmä tuki jaksamista auttamalla käsittelemään tiedon jakamisen, keskustelun ja vertailun keinoin niitä asioita mitkä omaishoitajat kokivat raskaimmiksi hoitaessaan dementoituvaa omaistaan. Hoitotilanteesta ja hoidettavan persoonallisuuden muuttumisesta aiheutuva ahdistuneisuus, pelko ja muut negatiiviset tunteet lievittyivät, kun omaishoitaja pääsi vertailemaan tilannettaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tässä tutkimuksessa nousi selkeästi esiin kolme vertailuun liittyvää funktiota ja ne on nimetty samaistamiseksi, eteenpäin vertailuksi ja taaksepäin vertailuksi. Omaishoitajien määrittelyn mukaan vertaistuki on paitsi tukea vertaisten kesken, myös tilanteen vertailua toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertailu antoi omaishoitajille samaistamisen kautta normaaliuden tunteen, joka auttaa hyväksymään dementian tuomat muutokset arjessa ja parisuhteessa. Vertailua tapahtui ajassa eteenpäin niihin, joilla dementia oli edennyt jo pidemmälle. Omaishoitajat saivat voimia jaksaa tietäessään, että asiat voisivat olla vielä huonommin. Toisaalta dementian edetessä vertailua tapahtui myös ajassa taaksepäin niihin, joiden hoidettavilla sairaus oli vasta alussa. Oma tilanne tuntui helpottavalta, koska toisilla oli vielä edessä kaikki se, minkä itse oli jo läpikäynyt. Tämän aineiston perusteella dementiapotilaiden omaishoitajat vertailevat itseään pääasiassa alaspäin itseä huonommassa asemassa oleviin omaishoitajiin. Dementian etenevästä luonteesta johtuen omaishoitajat kaipaavat jaksamisen tueksi itselleen myönteisiä vertailukohteita ja siksi oma tilanne koetaan sairauden vaiheesta riippumatta paremmaksi kuin toisten tilanne. Sosiaalisen vertailun avulla he löytävät omasta tilanteestaan jotain positiivista ja saavat tukea omaan jaksamiseensa. Vertailu toisten omaishoitajien kanssa luo perhetilanteelle uuden sosiaalisen viitekehyksen, joka vähentää omasta tilanteesta syntyvää kognitiivista dissonanssia. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja ilmentävät tähän tutkimukseen osallistuneiden omaishoitajien tuntemuksia vertaistukiryhmistä ja omaishoitajuudesta.
  • Pasanen, Jaana (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 25/2007
    Selvityksessä tarkastellaan kotitalouksille vuonna 2004 maksettuja erilaisia asumisen tukia. Keskeiset tarkasteltavat tuet ovat yleinen asumistuki, eläkkeensaajien asumistuki, opiskelijoiden asumislisä sekä korkojen verovähennystuki. Suomalaisista asuntokunnista 53 prosenttia sai asumisen tukea vuonna 2004. Kotitalouksille asumiseen myönnettyjen tukien suuruus oli 1,2 miljardia euroa ja kolme neljäsosaa maksetuista tuista oli maksettiin erilaisina asumistukina ja yksi neljäsosa korkojen verovähennystukena. Asumistuet kohdistuivat pienituloisille asuntokunnille ja korkojen verovähennystuki lapsiperheille. Vuokra-asuntokunnille myönnetty tuki oli pääsääntöisesti yleistä asumistukea tai opiskelijoiden asumislisää. Omistusasuntokunnille puolestaan kohdentui korkojen verovähennystuki sekä yli puolet eläkkeensaajien asumistuesta.
  • Backlund, Anna (2005)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on vuokra-asumisen uudenlainen tukimuoto, asumisneuvonta. Vuosituhannen taitteesta lähtien Suomessa on käynnistynyt enenevässä määrin erilaisia asumisneuvontahankkeita, joista osa on vakinaistettu pysyväksi toiminnaksi. Asumisneuvonnassa mukana olevat tahot toimivat kuitenkin toisistaan erillään, ja eri hankkeista ja niiden eroista ja yhtäläisyyksistä on saatavilla vain vähän tietoa ja tutkimusta ei lainkaan. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena onkin ensi kertaa kartoittaa ja esitellä asumisneuvonta-nimistä uutta työmuotoa keräämällä kokemuksia eri hankkeista yhteen ja pohtimalla niiden perusteella, millaista asumisneuvontatyö on ja onko kyseessä yhtenäinen ammattikunta. Lisäksi tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, millaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen asumisneuvonnan synty liittyy ja miksi sitä tarvitaan juuri nyt. Tutkimuksen aineisto kerättiin lomakekyselyin asumisneuvonnan parissa työskenteleviltä henkilöiltä, sillä tutkimuksessa haluttiin kerätä tietoa yhteen mahdollisimman laajasti. Vastauksia tuli kaikkiaan 29 ja kyselyn vastausprosentti oli 48 %. Aineiston analyysi etenee aineiston yksityiskohtaisesta esittelystä kohti merkitystulkintoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat funktionalistiset ja yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat. Funktionalistiset professionaalistumisteoriat kuvaavat ammatillistumiskehityksen eri vaiheita ja niiden avulla on mahdollista ”mitata” ammattien professionaalistumisen astetta. Teoriasuuntauksen avulla pohditaan tässä pro gradussa asumisneuvojien ammattikunnan ammatillistumisen astetta ja sitä, onko kyseessä ylipäätään oma ammattikuntansa. Yhteiskuntakohtaiset professionaalistumisteoriat taas kiinnittävät huomionsa niihin ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin, joiden puitteissa ammattikunta saa alkunsa ja kehittyy. Yhteiskuntakohtaisten professionaalistumisteorioiden avulla asumisneuvonta kytketään yhteiskunnalliseen kontekstiinsa ja pohditaan sen syntyyn ja tarpeeseen johtaneita syitä. Työn keskeinen tutkimustulos on, että asumisneuvonta on uudenlainen ammattikunta, jonka tavoitteena on erilaisten asumisongelmien (kuten vuokravelkojen, häiritsevän elämän, huoneiston huonon hoidon) ratkaiseminen tukemalla, neuvomalla ja ohjaamalla asukasta tämän tarvitsemien palveluiden piiriin sekä kokoamalla palveluverkoston toimijoita yhteen. Asumisneuvojien ammattikunta on kuitenkin hyvin hajanainen ja työtä tehdäänkin useasta eri organisaatiosta ja hyvin vaihtelevilla koulutustaustoilla. Asumisneuvojien ammatillistumiskehitys on vasta alkuvaiheessaan, minkä vuoksi ammatti-identiteetti on hauras. Tutkimus myös osoittaa, että asumisneuvojan kohtaamien asumisongelmien taustalla on monenlaisia sosiaalisia ongelmia, joiden lisääntyminen on luonut kysynnän asumisneuvonnan kaltaiselle uudelle palvelulle. Asumisneuvonnan tarve liittyykin 1990-luvun laman seurauksena toteutettuihin palvelujärjestelmän uudistuksiin, joiden myötä julkisen sektorin terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus on heikentynyt ja erityisesti kaupunkimaisten kuntien edellytykset tuottaa hyvinvointia ovat pienentyneet. Sosiaalipoliittinen palvelujärjestelmä ei enää tavoita kaikkia avuntarvitsijoita, ja juuri nämä väestöryhmät (tyypillisesti mielenterveys- ja päihdeongelmaiset sekä vanhukset ja maahanmuuttajat) muodostavat valtaosaltaan asumisneuvojan asiakaskunnan. Asumisneuvonta ilmentää 2000-luvulle tyypillistä uudenlaista palveluajattelua, jossa yhdistyvät monisektorinen yhteistyö, taloudellinen kannattavuus ja alueellinen toimintatapa.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 12/2011
    Ympäristöministeriön asettaman työryhmän tehtävänä oli tarkastella kokonaisvaltaisesti kasvukeskusten ulkopuolella olevien asuinalueiden ongelmia ja erityisesti sellaista ARA-asuntokantaa, jossa käyttöasteet ovat merkittävästi alentuneet. Työryhmän tuli tehdä ehdotuksia, miten asuntokantaa voidaan sopeuttaa ja kehittää vastaamaan kysyntää ja miten vuokrataloyhteisöjen toimintaedellytyksiä voidaan parantaa. Työryhmän tuli arvioida myös asuntokantaan liittyvien riskien laajuutta ja tulevaa kehitystä valtion riskienhallinnan näkökulmasta sekä samalla punnita käytössä olevien tukitoimien toimivuutta ja mahdollisia kehittämistarpeita. Työryhmän työssä tarkasteltiin myös kuntaliitosten vaikutuksia liitoskuntien entisille keskustaajamilla sijaitseviin vuokrataloyhteisöihin. Lisäksi selvitettiin yhdistysmuotoisten vanhustentaloyhteisöjen taloudellisia riskejä. Työryhmä keskittyi tarkastelussaan niiden kuntien asuntokantaan, joissa ennustettu väestön väheneminen on yli 2 prosenttia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Työryhmän ehdotukset kohdistuvat kuntien rooliin asuntosektorilla, asuntokannan ennakoivaan ja suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon, tukitoimenpiteiden kehittämiseen ja tukijärjestelmien muuhun kehittämiseen.
  • Kinnunen, Oona; Hjerppe, Turo; Väisänen, Sari (Suomen ympäristökeskus, Samassa Vedessä -hanke, 2021)
  • Torhell, Catta; Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2002)
    Verkkari 2002 (4)
  • Lankila, Jaakko; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Työpapereita
    Raportti kartoittaa ikääntyneiden yli 55-vuotiaiden työttömien tilannetta ja tarkastelee heille sopivia kuntoutus- ja tukimuotoja. Se vastaa kysymykseen, miten Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluja voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin ikääntyneiden työikäisten, erityisesti työttömien henkilöiden tarpeita. Taustalla on toimenpide-ehdotus, joka liittyy STM:n ja VM:n asettaman Ikääntyneiden työllisyyden edistämisen työryhmän työhön. Tässä selvitystyyppisessä tutkimustehtävässä kartoitettiin kohdeilmiötä nopealla, analyyttisellä tiedonhaulla. Raportissa ikääntyvien työikäisten tilanteita ja tukikeinoja käsitellään tutkimuskirjallisuuden ja poliittis-hallinnollisten tekstien avulla. Raportissa tarkastellaan työttömyyden aiheuttamaa haastetta niin yhteiskunnan kuin yksilön näkökulmista. Erityisesti käsitellään ikääntyneiden työttömien työkykyä, sosioekonomisia eroja sekä kuntoutusta työkyvyn ja työllistymisen tukikeinona. Selvityksen päätelmänä ehdotamme Kelan olemassa olevien ammatillisen kuntoutuksen palvelujen, jotka sopivat työelämän ulkopuolella oleville henkilöille, muokkaamista vastaamaan erityisesti ikääntyvien ihmisten tarpeita. Tällaisia palveluita ovat eritoten ammatillinen kuntoutusselvitys ja työllistymistä tukeva ammatillinen kuntoutus (TEAK). Erityisen tärkeätä on kiinnittää huomiota ikääntyneiden henkilöiden kuntoutustarpeiden havaitsemiseen ja kuntoutukseen ohjaamiseen. Tämä koskee kaikkia toimijoita niin henkilön työllistymisen tukemisessa,sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin työelämässä. Ikääntyneiden työikäisten, erityisesti työttömien työkyvyn ja työllisyyden tukeminen on suuri yhteiskunnallinen haaste. Tämä ilmiö vaatisi laaja-alaisia koordinoituja ratkaisuja sitoen yhteen valtion- ja paikallishallinnon, kolmannen sektorin ja työelämän toimijat.
  • Pettinen, Ulriikka (2007)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta käytyä poliittista ja julkista keskustelua. Poliittista keskustelua tarkastellaan niiden 1994 käytyjen eduskunnan täysistuntokeskustelujen pohjalta, joissa päätettiin subjektiivisen päivähoito-oikeuden laajentamisesta kaikkiin alle kouluikäisiin lapsiin vuoden 1996 alusta. Julkisen keskustelun tarkastelu kattaa Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoitukset subjektiivista päivähoito-oikeutta koskien ajalta 15.8.2004.-31.12.2006. Tutkielmassa erittellään päivähoito-oikeudesta käydyssä keskustelussa esiin nousseita teemoja ja niihin liittyviä perusteluja. Tutkielmassa tarkastelun lähtökohtana on päivähoito-oikeus osana pohjoismaista ja erityisesti suomalaista perhepolitiikkaa. Suomalainen perhepolitiikka sijoitetaan ”Euroopan kartalle” eli selvitetään sen asemaa lähinnä EU-maiden perhepoliittisessa kontekstissa nimenomaisesti lasten päivähoidon osalta. Työn tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysi on tehty temaattista analyysia apuna käyttäen. Analyysi osoittaa, että molemmista aineistoista on löydettävistä neljä keskeistä temaa, joiden ympärillä keskustelua päivähoito-oikeudesta on pääsääntöisesti käyty. Näitä teemoja ovat: valinnanvapauden teema, lapsen edun teema, taloudellisten perusteiden teema sekä tasa-arvon teema. Teemat saivat näillä areenoilla erilaisia painotuksia, mutta yhteistä molemmille keskusteluille oli, että vaikka keskusteluissa olikin alunperin kyse subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, kääntyi se kuitenkin nopeasti kamppailuksi kahden eri hoitomuodon, kotihoidon ja päiväkotihoidon, välille. Tutkimus osoittaa lisäksi, että suomalainen perhepoliittinen järjestelmä sekä päivähoitoa että kotihoitoa tukevine rinnakkaisjärjestelmineen on maailmassa melko ainutlaatuinen. Se osoittaa kuitenkin myös sen, että päivähoidon ja kotihoidon kannattajien välille on muodostunut melko pysyvältä vaikuttava ristiriita, jonka häviäminen ei ainakaan lähitulevaisuudessa näytä kovin todennäköiseltä. Myös subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen kriittisesti suhtautuvien joukko näyttää aineiston perusteella kasvaneen.
  • Miettunen, Laura (2008)
    Lasten kotihoito on pienten lasten suosituin hoitomuoto. Useat kunnat ovat kannustaneet kotihoitoon lakisääteisen tuen lisäksi maksettavin vapaaehtoisin kuntalisin. Kuntalisistä on muodostunut kunnille merkittävä perheiden päivähoitovalintoja ohjaava ja kotihoidon tuen käyttöön kannustava osa. Suomalaisista puolet asuu kunnassa, jossa maksetaan kotihoidon tuen kuntalisää. Kuntalisää maksavien kuntien määrä on vuodesta 1995 lähtien jatkuvasti kasvanut. Huolimatta kuntalisien yleisyydestä, niitä ei ole juurikaan tutkittu, ja aiheesta tehdyt vähäiset tutkimukset ovat yli 15 vuotta vanhoja. Tässä tutkielmassa luon ensin katsauksen lasten kotihoidon tukeen yleisesti. Tarkastelen, mikä rooli kotihoidon tuella on osana suomalaista päivähoitojärjestelmää. Yleiskatsauksen jälkeen tutkin empiirisesti kotihoidon tuen kuntalisäjärjestelmän kehittymistä ja siinä tapahtuneita muutoksia 1990-luvulta tähän päivään saakka. Tutkielman päätavoitteena on paikata kuntalisiä koskevaan tutkimukseen syntynyttä aukkoa. Näkökulma on kunnissa: tutkin, miksi jotkut kunnat ovat kannustaneet lasten kotihoitoon kuntalisin ja miten anteliaasti eri kunnat ovat kuntalisää maksaneet. Tarkastelen myös, mitkä tekijät ovat yhteydessä kuntalisien anteliaisuuteen. Olen koonnut kuntalisiä koskevan aineiston Tilastokeskuksen Altika-tietokannasta ja Kelan Sovaka-tietokannasta, Kelan kuntien kanssa solmimista kuntalisäsopimuksista sekä Kuntaliiton vuonna 2007 suorittaman kuntalisäkyselyn aineistosta. Olen täydentänyt aineistoa kuntien internetsivuilta saaduilla tiedoilla. Kotihoidon tukea koskevista aikaisemmista tutkimuksista olen hyödyntänyt pääasiassa Ilmakunnaksen (1993 ja 1997), Korpisen (1997), Anttosen (1999), Takalan (2000) sekä Hiilamon ja Kankaan (2006) tutkimuksia. Edellä mainituista Ilmakunnas (1993) on tutkinut myös kotihoidon tuen kuntalisiä. Toinen kuntalisiä koskeva tutkimus, jota olen hyödyntänyt, on Kuismasen (1992) tutkimus kunnallisen kotihoidon tuen käyttöasteen vaikuttavista tekijöistä. Pääasiallisena analyysimenetelmänä olen käyttänyt logistista regressioanalyysia, jolla olen tarkastellut eri selittävien muuttujien yhteyttä kuntalisien maksamiseen. Kuntalisien anteliaisuuteen liittyviä tekijöitä olen tutkinut korrelaatiokertoimien avulla. Analyysieni perusteella kuntalisäkunnat ovat tyypillisesti suuria, muuttovoittoisia kuntia, joissa on paljon pieniä lapsia, hyvä työllisyystilanne ja alhainen veroprosentti. Näissä kunnissa kunnalliseen päivähoitoon kohdistuu suuri paine. Kuntalisien anteliaisuus on yhteydessä ennen kaikkea kunnan taloudelliseen tilanteeseen: mitä parempi työllisyystilanne ja alhaisempi veroprosentti, sitä anteliaampi on yleensä myös kuntalisä. Kuntalisien pääasiallisena tarkoituksena näyttää olevan päivähoitoon kohdistuvan paineen hillitseminen. Kuntalisän toivotaan vaikuttavan siten, että vanhemmat jäisivät kotiin hoitamaan lapsiaan, eivätkä toisi lasta kunnalliseen päivähoitoon. Kuntalisät on usein kohdistettu niille vanhemmille, jotka ovat töissä tai joilla on opiskelupaikka, eli joille kunnallinen päivähoito on todellinen vaihtoehto.
  • Schulman, Anna; Heliölä, Janne; Pykälä, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 3/2006
    Maatalouden ympäristötuen vaikutusten seurantatutkimuksen (MYTVAS 2) osana toteutettiin kesällä 2004 maastoselvitysperinnebiotooppien hoidon sekä luonnon monimuotoisuuden edistämisen erityistuista. Tavoitteena oli arvioida tukialueiden luontoarvoa sekä tehtyjen hoitotoimien oikeellisuutta ja vaikuttavuutta. Selvitys tehtiin Uudenmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskusten alueilla. Maastokäynti tehtiin 168 perinnebiotooppien hoidon sekä 91 luonnon monimuotoisuuden edistämisen erityistukikohteelle. Kohteilta arvioitiin joukko niiden luontoarvoa sekä hoidon tasoa kuvaavia laadullisia muuttujia. Perinnebiotooppien hoidon erityistukikohteet olivat pääosin luontoarvoiltaan merkittäviä tai kunnostettavissa ja tehdyt hoitotoimet oikeansuuntaisia. Puuston raivaukset olivat silti suurella osalla kohteista puutteellisia ja laidunnus usein riittämätöntä. Rehevöityminen oli ongelma monella kohteella. Moneen tukisopimukseen sisältyi vähäarvoisia, peltomaisia laidunosia ja tavallisia talousmetsiä. Ketojen ja tuoreiden niittyjen määrät osoittautuivat selvästi tilastoitua pienemmiksi. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen erityistuen kohteista valtaosa osoittautui perinnebiotooppien kaltaisiksi. Muunlaisista tukikohteista monet arvioitiin luontoarvoiltaan vaatimattomiksi ja kehittämiskelpoisuudeltaan heikoiksi. Etenkin reunavyöhykkeet ja metsäsaarekkeet olivat usein heikkolaatuisia. Niillä hoito oli lähinnä puuston raivausta, jota oli yleensä tehty vain pienellä osalla tukialasta. Tehdyt raivaukset olivat silti pääsääntöisesti oikeanlaisia. Tulosten perusteella perinnebiotooppien hoidon erityistuki toimii kohtalaisen hyvin monimuotoisuuden edistämisessä. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen erityistuen toteutuksessa oli suuria puutteita, minkä vuoksi sekä viljelijöille että viranomaisille tarvitaan tarkempaa ohjeistusta.
  • Purhonen, Osmo; Lammila, Jyrki (Jord- och skogsbruksministeriet & Miljöministeriet, 2009)
    Miljöhandledning
    I handledningen för stöd för vattentjänster har behandlats vattentjänstunderstöd och statens vattentjänstarbeten samt dessutom även andra av statens åtgärder för att främja en utveckling av vattentjänsterna. I synnerhet har man satt sig in i målen och grunderna för att stödja dem, avgränsningarna för projektens understödsberättigande samt kriterierna för att bevilja bidrag och prioriteringen av stödobjekten. Handledningen följer till sin uppbyggnad i huvuddrag lagen om stöd för vattentjänster (686/2004, lag om stödjande av vatten- och avloppsåtgärder).I handboken fästs uppmärksamhet på förbindelsen mellan utvecklandet av vattentjänster och planeringen av markanvändningen. De lösningar för vattentjänsterna som genomförs med bidrag av staten skall stödja en planmässig markanvändning på ett hållbart sätt och de får ej heller främja en splittring av samhällsstrukturen.Syftet med stödverksamheten är att förbättra servicen inom vattentjänsterna särskilt där de lokala resurserna inte räcker till för att uppnå målen. Målet är lösningar för vattentjänsterna som är hållbara med hänsyn till funktion, ekonomi och miljö. Fastän stödjandet av vattentjänster till en betydande del hänför sig till att lösa vattentjänstproblem på glesbygden, uppmuntrar handboken till att öka vattentjänstverkens storlek och till större anläggningsenheter.Syftet med handboken är att förenhetliga grunderna för stödjande av vattentjänster, att öka transparensen samt att försäkra en god samhällelig effektverkan för stödet. Syftet med handboken är också att främja ett neutralt bemötande av de bidragssökande.
  • Taskila, Tiina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin syöpään sairastuneen työhön palaamista. Tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia syöpään sairastuneilla ja työnantajan edustajilla oli työhön paluusta ja työhön paluun tukemisesta. Aihetta lähestyttiin työntekijän ja työnantajan näkökulmista. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia tukimuotoja työyhteisöissä oli käytössä poissaolojen ja työhön paluun varalle, miten työnantaja koki sairastuneen työntekijän kohtaamisen ja tukemisen, miten syöpään sairastunut koki työhön palaamisen ja siihen liittyvän tuen sekä millaista tukea ja lisätietoa eri osapuolet kokivat tarvitsevansa työhön paluun yhteydessä. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin potilasjärjestö Suomen Syöpäpotilaat ry:n ”Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hankkeessa (2017-2020) syöpään sairastuneilta (N=142) ja työnantajilta (N=92) kerättyjä aineistoja. Aineistot oli kerätty sähköisellä puolistrukturoidulla kyselytutkimuksella. Kyselylomakkeella saatiin sekä määrällistä että laadullista tietoa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin aineistojen laadullisia sisältöjä, jotka analysoitiin sisällön analyysin menetelmällä. Keskeiset tutkimustulokset voidaan tiivistään kolmeen kohtaan. 1) Työhön paluun tuki koettiin merkityksellisenä. Työntekijät pitivät tukea tarpeellisena ja työnantajat suhtautuivat siihen vastuullisesti osana työnkuvaa. 2) Tuki näyttäytyi monipuolisena. Työhön palaamista tuettiin konkreettisiin joustoihin ja mukautuksiin perustuvien järjestelyjen kautta sekä tietoon ja psykososiaaliseen tukeen perustuvien tukikeinojen avulla. 3) Tuki ja tukemisen mahdollisuudet osoittautuivat osittain riittämättömäksi ja työhön paluun tukemisessa ilmeni puutteita. Kriittisten näkemysten taustalla oli erilaisiin odotuksiin ja kommunikaatioon liittyviä ristiriitoja sekä suunnittelun, tuen organisoinnin ja vastuukysymysten puutteita sekä tiedollista vajetta. Tulosten mukaan työhön paluun tukemisessa oleellista oli 1) työhön palaavan kokema tuen tarve ja työorganisaation tarjoamat toimintamallit, 2) työhön palaamisen mahdollistava tuen sisältö ja työnantajan ammattitaito tukea työhön palaavaa sekä 3) yhteistyö työhön paluun tukemiseen osallistuvien toimijoiden kesken ja toimivat puitteet, jotka mahdollistivat työhön paluuprosessin onnistumisen. Tulosten perusteella työhön paluun tukemiseen tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ja tukea tulisi kehittää. Kehittämisehdotukset keskittyvät yhteistyön, suunnitelmallisuuden ja aihetta käsittelevän tiedon vahvistamiseen. Jatkossa olisi keskeistä tutkia, millaiset kannustimet motivoisivat työhön paluun sujuvoittamista.
  • Laatikainen, T (Kela, 2008)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 66
  • Kovanen, Ritva-Liisa (2007)
    Tutkimuksessa tarkastelen laadullisin menetelmin mielenterveyskuntoutujien vertaistukitoimintaa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmä toimii ja millaisia merkityksiä ja sisältöjä ryhmällä on jäsenilleen. Tarkastelen tutkimuksessa myös lyhyesti mielenterveyden määritelmiä ja ryhmien sosiaalipsykologiaa. Tavoitteena on tehdä vertaistukitoimintaa tunnetummaksi, sillä Suomessa aiheesta on tutkimusta melko vähän. Koska mielenterveysongelmat, erityisesti masennus, ovat nykyään yleisiä, on tärkeää tutkia erilaisia mahdollisuuksia tukea mielenterveyskuntoutujia ja heidän selviytymistään arjessa. Tutkimuksellani onkin sovellusarvoa ammattiauttamisen kuten sosiaalityön kehittämisessä. Aineiston olen kerännyt tekemällä kahdeksan teemahaastattelua, joissa olen haastatellut vertaistukiryhmissä käyviä tai käyneitä mielenterveyskuntoutujia. Käyttämäni analyysimenetelmä noudattelee laadullista teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Vertaistukitoiminta on aina sidoksissa siihen ilmiöön, jonka suhteen vertaisia ollaan. Erilaisten asioiden ympärille syntyneet ryhmät voivatkin poiketa suuresti toisistaan. Toiminnan luonteeseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: yhdistävän asian yleisyys ja hyväksyttävyys, elämäntilanne, jossa vertaistukiryhmään tullaan ja tapa, jolla vertaistukiryhmän toiminta on organisoitu. Vertaistukitoiminnan yleisiä piirteitä ovat kuitenkin aina vastavuoroisuus, tasavertaisuus ja vapaaehtoisuus. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että mielenterveyskuntoutujille vertaistukiryhmällä on keskeinen sosiaalinen merkitys. Vertaitukiryhmässä mielenterveyskuntoutuja voi vapaasti puhua sairaudestaan ja tulla ymmärretyksi. Ryhmässä tavataan tuttuja ja siellä voidaan keskustella kaikenlaisista aiheista, mutta tärkeää on myös ryhmän keskittyminen rajattuun aihepiiriin eli mielenterveysongelmiin ja niiden kanssa elämiseen. Vertaistukitoiminnan idea onkin, että jäseniä yhdistää jokin sama ongelma, mutta keinoja ongelman ratkaisuun on monenlaisia. Ryhmässä jäsenet voivat jakaa hyväksi havaitsemiaan toimintamalleja toisilleen. Vertaistukitoiminta ei ole ongelmatonta, ja ryhmässä voi syntyä ristiriitatilanteita. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että mikäli sosiaaliset suhteet rajoittuvat vain vertaistukiryhmään, tulee ryhmästä helposti riippuvaiseksi eikä kuntoutumisprosessi mene eteenpäin. Ideaalitilanne olisi kuitenkin, että ihmiset löytäisivät ryhmässä itsestään vahvuuksia, joilloin sairaus ei enää hallitsisi koko elämää. Vertaistukiryhmissä puhutaan paljon ammattilaisista ja erityisesti palvelujärjestelmää kohtaan esiintyy kritiikkiä. Aineistostani käy kuitenkin esille, että ammattiauttajien työtä arvostetaan. Ammattityö ei ole tutkimukseni tulosten mukaan korvattavissa vertaistukiryhmillä, vaan nämä tukimuodot ovat rinnakkaisia, sillä niiden lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Vertaistukitoiminnassa ei ole auttajan ja autettavan rooleja, vaan kaikki ovat samanarvoisia ja jäsenillä on mahdollisuus luoda tasa-arvoisia ihmissuhteita.
  • Purhonen, Osmo; Lammila, Jyrki (Maa- ja metsätalousministeriö & Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöopas
        Vesihuollon tukemisen oppaassa on käsitelty vesihuoltoavustuksia ja valtion vesihuoltotöitä sekä niiden lisäksi myös muitakin valtion edistämistoimia vesihuollon kehittämiseksi. Erityisesti on paneuduttu tukemisen tavoitteisiin ja perusteisiin, hankkeiden tukikelpoisuuden rajauksiin sekä tuen myöntämisen kriteereihin ja tukikohteiden priorisointiin. Opas noudattaa rakenteeltaan pääpiirteittäin lakia vesihuollon tukemisesta (686/2004, vesihuollon tukilaki, VHTL).Oppaassa kiinnitetään huomiota vesihuollon kehittämisen ja maankäytön suunnittelun väliseen yhteyteen. Valtion tuella toteutettavien vesihuoltoratkaisujen tulee tukea suunnitelmallista maankäyttöä kestävällä tavalla eivätkä ne saa edistää yhdyskuntarakenteen hajautumista.Tukitoiminnan tarkoitus on vesihuollon palvelujen parantaminen erityisesti siellä, missä paikalliset voimavarat eivät riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Tavoitteena ovat toiminnallisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävät vesihuollon ratkaisut. Vaikka vesihuollon tukeminen kohdistuu merkittävältä osin haja-asutuksen vesihuolto-ongelmien ratkaisemiseen, opas kannustaa vesihuoltolaitosten koon kasvattamiseen ja suurempiin laitosyksiköihin.Oppaan tarkoituksena on yhtenäistää vesihuollon tukemisen perusteita, lisätä läpinäkyvyyttä, sekä varmistaa tuen hyvä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Oppaan tarkoituksena on myös edistää tuen hakijoiden yhdenvertaista kohtelua.
  • Kosola, Marja-Leena (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2008