Browsing by Subject "tulkinta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 41
  • Karjalainen, Anu (2008)
    Tutkielman tutkimuskohteena on työvoimakoulutuksen vaikuttavuus yksilötasolla. Tavoitteena on selvittää, millaisia tulkintoja ja merkityksiä työvoimakoulutukseen osallistuvat nuoret antavat koulutuksen vaikuttavuudelle. Tutkimus on tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu empiirisestä puolistrukturoidusta haastatteluaineistosta (n=15). Tutkimusongelman kannalta juuri diskurssianalyysille ominaiset ”mitä”- ja ”millaisia”-kysymykset tarjoavat sopivimman analyysivälineen. Keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat: - millaisia merkityksiä opiskelijat antavat ohjaavalle koulutukselle; - onko merkityksillä elämänpoliittista vaikuttavuutta; sekä - onko koulutus opiskelijalle soveltuvaa ja hänen odotuksiaan vastaavaa? Työvoimakoulutuksen vaikuttavuutta tarkastellaan usein funktionaalisesta näkökulmasta. Vaikuttavuustutkimuksen traditiossa korostuvat kvantitatiiviset tutkimukset kvalitatiivisten asettuessa marginaaliin. Tässä tutkielmassa kiinnostus kohdistuu yksilön kokemaan laadulliseen vaikuttavuuteen elämänpoliittisessa viitekehyksessä. Elämänpoliittista viitekehystä tarkastellaan pääasiallisesti Giddensin ja Beckin käsitteistön ja teoriamuotoilun avulla. Metodologisessa valinnassa on päädytty diskurssinanalyysiin, joka tutkielmassa perustuu pitkälti Potterin ja Wetherellin tulkintarepertuaarin käsitteelle. Aineistosta nousee vahvimmin esiin neljä tulkintarepertuaaria, jotka antavat koulutukselle terapeuttisen, aktivoiva, taidollisen tai suuntaa näyttävän merkityksen. Haastatteluaineistosta esiin nousseet tulkintarepertuaarit ovat hengeltään elämänpoliittisia. Elämänpoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna voidaan työvoimakoulutus nähdä giddensiläisittäin toisena mahdollisuutena ainakin silloin, kun koulutuksen lähtökohdat ja organisointitavat on määritelty samaan tapaan kuin tarkastelluissa koulutuksissa. Yhtä haastateltavaa lukuun ottamatta kaikki opiskelijat ovat kokeneet koulutuksen heille sopivana ja mielekkäänä. Työvoimakoulutuksen yksilötason laadullinen vaikuttavuus on merkittävää ainakin näiden kahden työvoimakoulutuksen osalta.
  • Tuuri, Lea ([L. Tuuri], 2014)
    Kirjallisen työn päämäärä on oman tulkinnan luominen Beethovenin sonaatista viululle ja pianolle nro 7, op. 30 nro 2 muotoanalyysin ja esittämisohjeiden avulla. Kirjallisen työn keskeisen osan muodostaa Max Rostalin, Joseph Szigetin ja Carl Fleschin esittämisohjeiden vertaaminen keskenään sekä omiin ajatuksiin sonaatin tulkinnasta. Esittämisohjeissa keskitytään tempoon, dynamiikkaan, artikulaatioon, ornamentteihin, sormituksiin ja jousituksiin. Lisäksi tehdään muotoanalyysi sonaatista, jonka käsittämistä helpottavat liitteenä olevat nuottiesimerkit.
  • Harju, Nicolas (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä maisterintutkielma käsittelee lähtökohtaisesti tulkinnan kääntämistä englannin ja suomen kielen välillä. Yksityiskohtaisemmin tutkielmani tarkoituksena on selvittää, voidaanko maailmankuulun psykologian professorin, Jordan Petersonin, raamatullisten tarinoiden psykologisten merkitysten tulkinnat, jotka hän on muodostanut englanninkielisen Raamatun perusteella, saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatusta. Tutkimusaineistoni on tämän tutkielman puitteissa siis käytännössä kolmiosainen. Ensimmäinen osa koostuu Raamatun englanninkielisistä otteista, näiden englanninkielisten otteiden psykologisista tulkinnoista, jotka Jordan Peterson on muodostanut, ja suomenkielisen Raamatun vastaavista otteista. Englanninkieliset otteet sekä niitä koskevat tulkinnat olen kerännyt Jordan Petersonin YouTube-luentosarjasta The Psychological Significance of the Biblical Stories ja vastaavien suomenkielisten raamattuotteiden lähde on Kirkkoraamattu (1992). Tutkielmani teoreettinen pohja on poikkitieteellinen, sillä hyödyntämäni tieteelliset teoriat ovat hermeneutiikka ja vastaavuuden periaatteet. Hermeneutiikka tarkoittaa käytännössä oppia tekstien tulkinnasta, kun taas vastaavuuden periaatteet käsittävät lähdetekstin ja kohdetekstin väliset erot ja yhtäläisyydet. Tutkielmani puitteissa sovelsin hermeneutiikkaa ja vastaavuuden periaatteita luodakseni sopivan lähestymistavan, jonka olen nimennyt hermeneuttisen tulkinnan vastaavuudeksi. Teoriaosuuteen sisältyy myös The Hermeneutic Approach in Translation -tutkimussuuntauksen sekä käyttäjäkeskeisen kääntämisen esittelyä ja pohdintaa. Tutkielman varsinaisessa analyysiosuudessa jokaista Raamatun otetta käsitellään omana analyysikokonaisuutenaan, johon sisältyy Jordan Petersonin tulkinnan syvällisempi tarkastelu sekä käännösvertailu englannin- ja suomenkielisen Raamatun otteen välillä kyseisen tulkinnan puitteissa. Analyysiosuudessa keskityn pääsääntöisesti niihin seikkoihin, jotka joko mahdollistavat tai estävät saman tulkinnan muodostumisen englannin- ja suomenkielisen tekstin pohjalta. Analyysin perusteella päädyin seuraaviin johtopäätöksiin: Tulosten perusteella Jordan Petersonin tulkinta on mahdollista saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatun tekstistä lähes jokaisen analysoidun otteen tapauksessa. Toki pieniä eroavaisuuksia oli myös havaittavissa, mutta nämä olivat pääasiassa vain kieliopillisia vivahteita, jotka eivät sinällään vaikuttaneet saman tulkinnan muodostamiseen. Mukaan kuitenkin mahtui muutama todellinenkin tulkintaero, joiden voidaan katsoa johtuvan erityisesti siitä, ettei suomenkielinen vastine välittänyt kaikkia samoja konnotaatioita kuin englanninkielinen vastine, jolloin muodostunut tulkinta saattoi olla joko vajavainen tai vähintään erilaisen päätelmän mahdollistava.
  • Arvola, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Dialogicality is an actual topic in pedagogical studies. Both in theoretical and ordinary speech, the term is often used as a synonym of discussion and interaction. The use of the concept, however, only seldom reveals the equivocal nature of the phenomenon. In pedagogical discourses, it is often difficult to discern the background conceptions or theories determining in each case the concept of dialogue. The aim of the present study is to address this challenge and help to clarify the situation by examining the various ways in which dialogicality has been understood in pedagogical studies in Finland in the 21st century. The research material consisted of 24 international research publications written in English. The material was first studied in relation to the notions and definitions of dialogicality put forward in them, and these were then analysed in the light of Hans-Georg Gadamer’s hermeneutical philosophy. The research questions to be answered were: 1. How is dialogicality defined in the pedagogical research in Finland during the las two decades 2. What do these conceptions reveal of the understanding of dialogicality, when related to Gadamer’s phenomenological-hermeneutical understanding of its nature? The research combines two different approaches: the material was organized with the method of systematic literature review and it was analysed through philosophical research. The study’s vantage point, and the theoretical framework directing its questioning, was constituted by the phenomenological-hermeneutical thought of Hans-Georg Gadamer. According to the results of the study, there are four central theoretical frameworks defining the research of dialogicality in the pedagogical research in Finland in the 21st century. Apparently, the studies are to a certain extent compatible with each other in their thematic content and in their descriptions of interconnected phenomena, but their ways of understanding the nature of dialogicality prove to be incommensurate. When analysed with the help of Gadamer’s hermeneutics, the research also shows itself as internally divided: the decisive differences are, firstly, whether dialogicality is understood as communication of knowledge, and secondly, whether dialogue is understood instrumentally as a method. With the help of Gadamer’s hermeneutical though, the study attempts to clarify the phenomenon of dialogue and to sharpen the required conceptual grasp and so to elaborate pedagogical research of dialogicality.
  • Öhman, Jenny (Helsingfors universitet, 2016)
    The EC regulations for organic farming (OF), No. 834/2007 and 889/2008, apply in all EU countries but still, different rules are being implemented. Every country in the EU has its own certification bodies and certification systems, and the interpretation of the EC regulations for organic farming is done nationally. The purpose of this research is to fill a gap in the understanding how rules of organic farming differ between three countries in Europe: Finland, Sweden and Austria. In particular, this study aims to examine the role of the national interpretations of the EC regulations for OF at different stages in the food supply chain. The main interest lies in why these differences in interpretation occur, and what interpretations are made at what stage in the system. The methods chosen for answering the research questions is a literature review, a survey with qualitative interviews for gathering relevant topics from the field and finally a comparison of the EC regulations for OF and the national legislations and guidelines in Finland, Sweden and Austria for these topics. This study shows that there are many topics in OF where the EC regulations for OF leave room for variable interpretations and hence, it is unclear to the implementing authorities in the member states how to interpret these. The most significant result is that some of the differences in interpretation lead to the organic farmers being unequal across the countries. Even for statements with clear reasoning and precise instructions there can be significant differences in interpretation between the countries. Based on the results of this research I can state that the farmers in OF would benefit from a more harmonized landscape of OF rules on EU-level, as this would lower the inequality between farmers in OF in the different countries. One mean of doing this would be to reduce the number of statements of qualitative character.
  • Kangas, Terhi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan professorien John J. Mearsheimer ja Stephen M. Walt julkaiseman tutkimuspaperin The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy aloittamaa debattia Yhdysvaltain ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Mearsheimer ja Walt tarkastelevat tutkimuksessaan Amerikan juutalaisen tradition toimintaa vaikutusvaltaisena painostusryhmänä, jolle professorit antavat nimen "the Israel Lobby". Kaksikko Mearsheimer ja Walt kritisoi tutkimuspaperissaan muun muassa kyseisen "lobbyn" vaikutusta Yhdysvaltain ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Kyseessä on diskurssianalyyttinen tapaustutkimus kahdeksan politiikan tutkijan kannanotosta juutalaisryhmiä ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa koskevaan keskusteluun. Tarkoituksena on tarkastella politiikan tutkijoiden kirjoituksia suomalaiseen yhteiskuntatieteeseen omaksutun diskurssianalyysin kautta, joka on syntynyt vuorovaikutuksessa brittiläisen suuntauksen kanssa. Tutkielman analyyttisina käsitteinä toimivat tulkintarepertuaarit ja vakuuttamistekniikat. Tutkielmassa pyrittiin piirtämään esiin moninaiset ja ristiriitaiset merkitysrakenteet, joiden pohjalta tutkijat muodostavat käsityksen Yhdysvaltojen ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Tutkielmassa pyrittiin myös esittämään näkemys siitä, mikä on hallitseva tapa ymmärtää Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta. Tarkoituksena oli lisäksi aineistossa esiintyvän erilaisen vakuuttelevan retoriikan analysoiminen. Yhdysvaltain ja Israelin erityissuhde ei kuitenkaan näyttänyt lähemmässä tarkastelussa muotoutuvan helposti yhden tai kahdenkaan merkitysrakenteen pohjalta, vaan suhde merkityksellistyi erilaisten taloudellisten, poliittisten, diplomaattisten ja ideologisten merkitysten ympärille. Tunnistamani, keskenään ristiriitainen tulkintarepertuaarien kirjo (erityisyyden repertuaari, vehkeilyn repertuaari, velvollisuuden repertuaari, yhtenäisyyden repertuaari, realistinen repertuaari ja uskollisen kumppanin repertuaari) osoittaa, ettei Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta voi selittää yksiselitteisesti. Vaikka siitä olisikin vallalla hegemoninen käsitys, on sosiaaliseen mielikuvitukseen tai myyttiin rinnastettavissa oleva hegemonia kuitenkin vain väliaikaista. ”Jatkuvissa valtakamppailuissa toisenlainen puhe pääsee taas jossain vaiheessa niskan päälle ja pyrkii näin pönkittämään asemaansa” (Lounasmeri 2006). Voidaan siis ajatella, että kamppailu Yhdysvaltain ja Israelin välisestä suhteesta ja sen merkityksistä on jatkuvassa prosessissa. Tärkeimmät käytetyt lähteet: Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999): Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino, Tampere Sheffer, Gabriel (1997) U.S. – Israeli Relations at the Crossroads. Frank Cass and Company Limited, England.
  • Koskimäki, Hilda (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan kokelaiden tekemiä tulkintoja kevään 2014 äidinkielen tekstitaidon kokeen viidennen tehtävän vastauksissa. Tarkastelun kohteena on eri-tyisesti se, onko sananlaskuista tehty vakiintuneita vai vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja, sekä se, onko vakiintuneesta poikkeavilla tulkinnoilla yhteneväisyyksiä. Tutkielman teoriataustana käytetään pääasiassa sananlaskuja, kielen metaforisuut-ta ja idiomaattisuutta käsittelevää kirjallisuutta Kevään 2014 tekstitaidon kokeen viides tehtävä oli ”Mitä nämä sananlaskut kertovat suomalaisesta puhekulttuurista?” ja aineistona olivat seuraavat seitsemän sanan-laskua: 1. Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. 2. Ei suuret sanat suuta halkaise. 3. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi. 4. Siitä puhe, mistä puute. 5. Puhumatta paras. 6. Sanasta miestä, sarvesta härkää. 7. Joka paljon pu-huu, se vähän tietää. Työn aineistona on 160 kyseisen tehtävän vastausta, joista tarkastellaan nimenomaan sananlaskujen tulkintoja. Tutkielmasta käy ilmi, että aineiston sananlaskut jakautuvat melko selkeästi kahteen ryhmään. Läpinäkyvämmät, vähemmän tulkintaa vaativat sananlaskut saavat enemmän vakiintuneita tai ainakin vakiintuneen suuntaisia tulkintoja, yli puolet kai-kista tehdyistä tulkinnoista. Enemmän tulkintaa vaativat ja vieraammat sananlaskut puolestaan saavat selvästi vähemmän vakiintuneita tulkintoja, ja paljon enemmän erilaisia vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja. Vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja on mahdollista luokitella, ja kokelaiden väliltä löytyy yhtäläisyyksiä myös vakiintuneesta poikkeavissa tulkinnoissa. Tutkielmassa esiin nousseista asioista riittäisi pohdittavaa useampaan jatkotutki-mukseen, esimerkiksi annetun kontekstin vaikutuksista sananlaskujen tulkintaan ja ei suuret sanan suuta halkaise -sananlaskun tulkintojen laajempaan tutkimiseen.
  • Voutilainen, Katariina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa tarkastellaan opintopsykologin empatiaa osoittavia vuoroja vastauksena opiskelijan huolenkerrontaan. Tutkimusaineistona on yliopiston opintopsykologien vastaanotoilta 34 videoitua keskustelua, joiden yhteispituus on 25,5 tuntia. Tutkimusmetodina on etnometodologinen keskustelunanalyysi. Analysoin huolenkerrontasekvensseistä opintopsykologien kolmea keskeistä empatian osoittamisen keinoa: formulaatioita, tunteita huomioivia vuoroja ja tulkintavuoroja. Formulaatioissa opintopsykologi muotoilee uudelleen valittuja osia opiskelijan edeltävästä puheesta. Niissä esitetään tyypillisesti yhteenveto tai päätelmä opiskelijan huolenkerronnasta, mikä ilmaisee aktiivista kuuntelemista ja opiskelijan tunteiden ymmärtämistä. Formulaatioilla pohjustetaan usein myös muita empaattisia responsseja. Vuoroissa muokataan opiskelijan käyttämiä ilmauksia osin ammattikielelle, mikä palvelee vastaanoton diagnostisia tavoitteita. Huolen vastapainona vuoroissa korostetaan usein opiskelijan vahvuuksia. Opintopsykologi voi formulaatioilla myös ohjata keskustelun kulkua päättämällä huolenkerrontasekvenssin ja siirtymällä seuraavaan toimintaan. Tunteita huomioivat vuorot ovat empatiaa osoittavia responsseja, joissa opintopsykologi ottaa huomioon opiskelijan tunnekokemuksen ja käsittelee sitä todellisena. Tällöin opintopsykologi eläytyy opiskelijan tilanteeseen nimeämällä tämän kuvaamia tunteita ja elaboroimalla tämän ilmaisemaa tunnekokemusta. Vuorot on usein muotoiltu kannanotoiksi tai laajennuksiksi opiskelijan huolenkerrontaan. Niiden avulla opintopsykologi osoittaa ammattilaisen pääsyn opiskelijan kokemukseen. Vuorojen kielellinen muotoilu kuitenkin varmistaa, että tiedollinen ja kokemuksellinen auktoriteetti säilyy opiskelijalla. Tulkintavuorot osoittavat empatiaa opiskelijaa kohtaan mutta ovat toiminnaltaan myös opiskelijaa haastavia. Tulkintavuoroissa opintopsykologi tarjoaa opiskelijalle uuden näkökulman ja kehystää sen psykologiseen kontekstiin. Tulkinnat haastavat opiskelijaa tarkastelemaan uudelleen negatiivisesti värittyneitä käsityksiään toiminnastaan, mikä vie vastaanottojen työskentelyä eteenpäin. Tulkintoja pohjustetaan tyypillisesti muilla empaattisilla vuoroilla. Opintopsykologien formulaatioissa, tunteita huomioivissa vuoroissa ja tulkinnoissa empatian osoittamiseen käytetään monenlaisia kielellisiä resursseja. Empatian osoittaminen näkyy aineistossani esimerkiksi vuorojen leksikaalisissa valinnoissa, henkilöviittauksissa ja lausumatyypin valinnassa. Empatian osoittamisen tulkinnassa keskeistä on myös opintopsykologin vuoron sekventiaalinen paikka ja suhde opiskelijan huolenkerrontaan. Aineistossani opintopsykologin empatiaa osoittavat vuorot saavat opiskelijoilta erilaisia responsseja. Formulaatioihin vastaukseksi riittää usein hyväksyntä tai hylkäys. Tunteita huomioivat vuorot ja tulkinnat sen sijaan kutsuvat opiskelijaa myös jatkamaan tunnekokemuksen käsittelyä. Tutkimus tuo esiin, että empatian osoittamisella on opintopsykologin vastaanotoilla tärkeä merkitys: sillä on keskeinen rooli opiskelijaa kannustavan ja opiskelukykyä tukevan vuorovaikutuksen rakentumisessa. Näin se edistää olennaisesti opintopsykologin ja opiskelijan terapeuttista suhdetta ja vastaanottojen tavoitteiden saavuttamista.
  • Korpela, Henna (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan ('kyllä ja', 'kyllä mutta', 'kyllä tai', osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus 'kyllä'- ja 'mutta'-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.
  • Lehtonen, Inka (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielma käsittelee ihmisen tekemiä tulkintoja luonnonympäristöstä Ecuadorille kuuluvilla Galapagossaarilla, Tyynellä valtamerellä. Tulkinta tarkoittaa erilaisia näkökulmia ja käytäntöjä, joiden kautta saarten materiaalinen luonto erotetaan inhimillisen tiedon ja toiminnan kohteeksi. Tutkimuksen lähtökohta on, että luonto on sosiaalisesti rakentuva käsite. Samasta materiaalisesta luonnosta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja riippuen tulkitsijasta. Työn tavoitteena on tarkastella Galapagossaarten erilaisia luontoja ja pyrkiä näkemään niiden keskinäisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyviä luonnon hybridejä. Tutkimusaineisto on kerätty antropologisen kenttätyöjakson aikana, lokakuusta joulukuulle 2010, Galapagossaarilla. Tutkimusaineisto käsittää kahdeksan nauhoitettua ja yhden sähköpostitse toteutetun haastattelun, kenttätyöpäiväkirjan, osallistuvaa havainnointia ja muuta kentällä kerättyä tutkimusmateriaalia sekä lukuisia epävirallisia keskusteluja informanttien kanssa. Lisäksi tutkimusta varten on luettu runsaasti tutkimuskirjallisuutta, mikä tukee teoreettisen viitekehyksen valikoitumista tutkimusaineiston tarkastelussa. Tutkimus keskittyy kolmen erilaisen luonnonympäristön tulkinnan tarkasteluun. Niitä edustavat tiede ja ympäristönsuojelu, paikalliset pienviljelijä-kalastajat sekä turismi, kukin omissa käytännöissään. Erilaisia tulkintoja tarkasteltaessa nousee esille, että tieteen ja ympäristönsuojelun edustama, luonnontieteelliseen tietoon perustuva globaali suojeludiskurssi nostetaan usein muiden tulkintojen yläpuolelle, hallitsevaan asemaan määrittää, miten inhimillisen ja ei-inhimillisen keskinäistä suhdetta tulisi rakentaa. Tiedon ja vallan diskurssiin liittyvät myös Ecuadorin valtiolliset intressit ja toisaalta paikallisen väestön käytännöllinen ymmärrys suhteessa luonnonympäristöön. Tutkimus tuo esille, miten nämä erilaiset tulkinnat vaikuttavat toisiinsa ja luovat uusia luontoja. Galapagossaaret ovat olleet avainasemassa modernin luonnontieteellisen maailmankuvan muodostumisessa Charles Darwinin nostettua ne merkitykselliseksi paikaksi evoluutioteorian elävänä laboratoriona. Saarten luonnontieteellistä arvokkuutta on suojeltu ihmisen aiheuttamia muutoksia vastaan jo vuosikymmenien ajan. Samalla saarille muuttavien uudisasukkaiden ja niiden luontoa ihailemaan saapuvien turistien määrä on ollut jatkuvasti kasvussa, toinen toisiaan ruokkien. Tänä päivänä Galapagossaaret elävät erilaisten luonnonympäristön tulkintojen solmukohdassa. Erilaisten tulkintojen ja niitä tukevien käytäntöjen yhteensovittaminen on osoittautunut haasteelliseksi tehtäväksi. Galapagos heijastelee universaalilla tasolla inhimillisen ja ei-inhimillisen keskinäisen tasapainon löytämisen haasteellisuutta.
  • Hietanen, Johan (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kvanttimekaniikan filosofia ja etenkin keskustelu kvanttimekaniikan tulkinnoista ovat säilyttäneet pääpiirteiset erimielisyytensä kvanttiteorian alkuajoista asti nykypäivään. Tässä tutkielmassa täsmennetään kiistan ydinkysymyksiä ja etsitään mahdollisuuksia vastata niihin analysoimalla tulkinnan käsitettä. Kysymysten kehystämiseksi esitellään kaksi perinteistä tulkintaa kvanttiteoriasta, Kööpenhaminan tulkinta ja de Broglien-Bohmin tulkinta. Metodologisena valintana tulkintoja käsitellään rajatusti tulkintoina kvanttiteoriasta, ei erillisinä teorioina. Kööpenhaminan tulkintaa käsitellään kvanttiteorian perusmateriaalin sekä tulkinnan 1930-luvun oleellisimpien kirjoittajien, Werner Heisenbergin ja Niels Bohrin teosten avulla. Kööpenhaminan tulkinnan argumentoidaan olevan kvanttiteorian tulkintaa vain triviaalissa mielessä. Sen teoreettinen sisältö eroaa häviävän vähän itse kvanttiteoriasta ja sen rajat ylittävän spekulaation hylkäämisestä. De Broglien-Bohmin tulkinta esitellään Louis de Broglien pilottiaaltoteorian ja myöhemmän David Bohmin ontologisen tulkinnan kautta. Tulkinta formuloi teorian matemaattisen ytimen vaihtoehtoisella tavalla – käyttämällä aaltofunktion polaarista muotoa niin sanotun kvantti-Hamilton-Jacobin johtamiseksi Schrödingerin yhtälöstä, mikä mahdollistaa kvanttiteorian standardimuotoilusta poikkeavien termien eristämisen. Tulkinta säilyttää kvanttiteorian empiiriset ennusteet tuottavan rakenteen. Kahden eri tulkinnan kannattajien välisen kiistan täsmennetään syntyvän epäselvyydestä ja erimielisyydestä tulkinnan arvioinnin standardeista, kuten yksinkertaisuudesta, kuvausvoimasta tai periaatteellisista mahdollisuuksista muodostaa uusia tutkimushypoteeseja. Kiistan ratkaisemiseksi tutkielmassa edetään purkamaan itse tulkinnan käsite. Sen käyttöä tutkitaan fysiikan mallikeskustelun, semanttisen logiikan ja matemaattisen malliteorian yhteyksissä. Tutkielmassa päädytään esittämään ehdotus käsitteen ”tulkinta” reunaehdoille: tulkinta tarkoittaa teorian soveltamista haluttuun yksittäistilanteeseen. Tulkinta kvanttiteoriasta voi siis olla oikea tai väärä, minkä määrittää soveltamisen onnistuminen. Reunaehtoihin sisällytetään yksittäisten mallikomponenttien arviointi, mikä mahdollistaa vaihtoehtoisten matemaattisten muotoilujen sisältämien termien arvioinnin kvanttiteorian soveltamisen yhteydessä. Koska tulkintoja käsitellään tutkielmassa yksinomaan kvanttiteorian tulkintoina, päädytään johtopäätökseen, että tulkintojen on jaettava kvanttiteorian rakenteelliset rajoitteet. Nämä rajoitteet ymmärretään tätä nykyä hyvin viimeistään von Neumannin ja Kochenin-Speckerin teoreemien myötä. Lisäksi tutkielmassa asetetut reunaehdot kvanttiteorian tulkinnalle ovat hyvin tiukat. Tämän takia vaihtoehtoja tavanomaiselle ymmärrykselle siitä, mitä kvanttiteoria sanoo todellisuudesta, on syytä tarkastella laajemmassa viitekehyksessä.
  • Koikkalainen, Outi (2007)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani pitkään suomalaisen jatkosotatutkimuksen vallitsevana tulkintana ollutta ajopuuteoriaa, jonka keskeiset ulottuvuudet ovat toisaalta Suomen passiivisuus ja vaihtoehdottomuus sotaan johtaneessa kehityksessä, toisaalta Suomen irrallisuus Saksan sotasuunnitelmista. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheenvuorojen kanssa harmoniassa olleen näkemyksen haastoivat mm. angloamerikkalaiset jatkosotatutkimukset. Hans Peter Krosbyn vuonna 1967 ilmestyneen tutkimuksen ”Suomen valinta 1941” katsotaan lopullisesti kumonneen ajopuuteorian. Keskityn ajopuuteorian tutkimuksessani Arvi Korhosen vuonna 1961 julkaisemaan teokseen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi”, joka on ensimmäinen ja edelleen täydellisin ajopuuteoriaa ilmentävä tieteellinen tutkimus. Selvitän objektiivisena tieteenä esitetyn tutkimuksen sisällä olevia tulkinnallisia elementtejä narratiivisuuden analyysivälineistöllä täydennetyn Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysin avulla. Käsittelen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -tutkimuksen konstruktio- ja argumentaatioulottuvuutta, joista konstruktioulottuvuudella tarkoitan tutkimuskohteesta esitettävää kuvaa; argumentaatioulottuvuus merkitsee yleisön vakuuttamista konstruktion totuudenmukaisuudesta. Tutkielmassani käsittelen ajopuuteoriaa sekä tietyn jatkosotakuvan että tietyn tiedekuvan rakentamisena ja näiden puolesta argumentoimisena. Tutkin ajopuuteoriaa kahdella tasolla: Ensiksi käyn läpi ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen tiedekuvaa ja tieteellisyysargumentaatiota selvittääkseni, minkä tieteen nimissä tutkimustulokset esitetään ja mikä painoarvo tuloksille tieteellisyyden perusteella katsotaan kuuluvan. Tämän jälkeen tutkin ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen jatkosotakuvaa ja sen puolesta esitettyä argumentaatiota. Objektiivisena tieteenä esitetty ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teos pohjautuu nationalistisille esisopimuksille. Tutkimuksen kansallinen painotus näkyy kaksoishierarkiana paitsi tiedekonstruktiossa ja -argumentaatiossa myös jatkosotakuvauksessa. Sisäänrakennettu nationalismi yhdistää ajopuuteorian kahta keskeistä argumentaatiolinjaa, joista toinen korostaa Suomen passiivisuutta ja vaihtoehtojen puutetta, toinen Suomen aktiivisuutta ja toimintavapauden säilyttämistä suhteessa Saksaan. Tutkimuksen objektiivisuus sisältyy kuitenkin kansalliseen näkökulmaan, eikä oman kansan puolustaminen historiantutkimuksen keinoin näyttäydy ristiriitaisena objektiivisuusihanteen kanssa. Alkuperäislähteinä olen käyttänyt ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen lisäksi angloamerikkalaisia, vaihtoehdottomuusnäkemyksen haastaneita historiantutkimuksia. Vertaan tuloksiani ajopuuteoriasta Kari Palosen vuonna 1975 julkaisemaan artikkeliin ”Ajopuuteorian aatekritiikkiä eli eräitä selityksiä historiantutkimuksen konservatismille”. Muita lähteitä ovat mm. ajopuuteorian historiaan liittyvä kirjallisuus sekä uutta retoriikkaa ja historiantutkimusta käsittelevät teokset.
  • Vainikka, Aleksi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa etsin vastausta kysymykseen: Mikä on Joonan kirjan alkuperäinen genre? Aikaisemmista eksegeettien antamista genre-ehdotuksista Joonan kirjalle valitsen satiiriteorian, jonka näkökulmasta teen koko Joonan kirjasta genreanalyysin. Satiiri on kirjallisuuden laji, jolla käsitellään aihetta niin, että se näyttää naurettavalta. Sen päätarkoitus on ottaa kantaa poliittisiin, sosiaalisiin tai moraalisiin aiheisiin. Analyysissani osoitan Joonan kirjasta runsaasti satiirisia elementtejä. Lopputuloksena väitän, että nämä elementit ovat ottaneet koko kertomuksen haltuunsa, jolloin on perusteltavaa nimetä koko kirjan genre satiiriksi. Esimerkkeinä fiktiivisen Joonan kirjan satiirisista elementeistä ovat kontrastien luominen ja kertomuksen mielikuvitukselliset tapahtumat ja mittasuhteet, kuten Joonan selviytyminen kalan vatsassa kolme vuorokautta, Niniven kaupungin mieletön suuruus ja sen asukkaiden, ihmisten ja eläinten, katumisen ja parannuksen nopeus. Tutkielmassani esitän teorian, jonka mukaan Joonan kirjan alkuperäinen tarkoitus oli vahvistaa kirjan kirjoittajan oman yhteisön universalistista ideologiaa. Jumalan armo kuuluu koko luomakunnalle, myös pakanoille. Toisinajattelijat samaistetaan kertomuksen Joonaan, joka kuvataan kertomuksessa naurettavana, kontrastina kertomuksen hurskaille pakanoille. Tutkimuskysymykseni toinen osa perustuu satiirianalyysini löytöihin, mutta on näkökulmaltaan tulkintahistoriallinen: Miten Joonan kirjaan ja erityisesti sen satiirisiin elementteihin suhtaudutaan neljässä nykyaikana kirjoitetussa hengellisessä kommentaarimaisessa kirjoituksessa? Lähteitäni ovat suomalaisten luterilaisten teologien Per-Olof Malkin, Mailis Janatuisen ja Pekka Harnen kirjoittamat kirjat ja yhdysvaltalaisen juutalaisen rabbin Meir Levinin kirjoittama internetluentosarja. Tulkitsijani ovat tietoisia satiiriehdotuksesta Joonan kirjan alkuperäiseksi genreksi, mutta he tietoisesti torjuvat tämän ehdotuksen. Satiirigenre ei itsessään ole ongelma, vaan kaikki mahdolliset genre-ehdotukset, jotka sisältävät oletuksen Joonan kirjan fiktiivisyydestä, ovat heille lähtökohtaisesti vääriä. He lukevat Joonan kirjaa historiallisena dokumenttina vastoin kirjan kirjoittajan tarkoitusta. Satiiristen elementtien selittäminen järjellä teettää heille paljon lisätyötä. Esimerkiksi Niniven kaupungin koolle haetaan selitystä muinaisesta kuntaliitoksesta ja suuri kala on Jumalan jo luomiskertomuksessa tähän tehtävään luoma. Lisäksi tulkitsijat lieventävät Joonan ja pakanoiden välistä kontrastia ja Levin jopa kääntää kontrastin päälaelleen. Selitys tulkitsijoiden harjoittamalle lukutavalle löytyy Joonan kirjan sijainnista osana pyhien tekstien kokoelmaa, Raamattua. Heille Raamattu on totta vain, jos se on sitä kirjaimellisesti. Joonan kirja ei voi tehdä poikkeusta. Tärkeäksi syyksi tulkitsijoille nousevat myös heidän uskonnolliset auktoriteetit, jotka heidän mukaansa uskoivat kertomuksen historiallisuuteen. Suomalaisten ylin auktoriteetti on Uuden testamentin evankeliumeiden Jeesus ja Levinin auktoriteetteina ovat aikaisemmat juutalaiset rabbiiniset tekstit. Vaikka tutkielmani tulkitsijat eivät näe satiiria Joonan kirjan genrenä, on heidän toteama kertomuksen sanoma lähes sama kuin satiirianalyysin perusteella todettu: Jumalan armo on rajatonta.
  • Norjanen, Hannu (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    The ecclesiastical boys' choir: a living instrument Rehearsing Bach's St Matthew Passion with the Cantores Minores boys' choir In my thesis, I discuss the ecclesiastical boys' choir institution from the perspective of my conducting work. I have been Artistic Director of Cantores Minores, the boys' choir of Helsinki Cathedral, since 2005. Cantores Minores is an internationally known Protestant-denomination boys' choir, as are the St Thomas Choir and the Kreuz Choir in Germany. In these choirs, the upper voice parts are sung by boys of school age, who after their voices change are transferred to the male voice parts. The choirs typically perform major works with orchestra each year, especially works by J.S. Bach. In the first part of my thesis, I discuss the history of the ecclesiastical boys' choir institution and present the aforementioned choirs in more detail. I also discuss Bach's St Matthew Passion and the St Thomas Choir as it was in Bach's time. A boys' choir is an extraordinary instrument different from a children's choir, youth choir or adult mixed choir. A boys' choir is in a continuous state of flux, and the conductor must take this into account. Because boys' voices are changing earlier now than they used to, singers spend less time in the upper voice parts. This calls for efficient and fast-paced rehearsals. A boys' choir has a unique sound whose translucent quality comes from the blend of young male voices and boys' voices. The sound is particularly well suited to Baroque music, although the lower tuning conventionally used on Baroque instruments is not necessarily good for a boys' choir. The principal focus of my thesis is the rehearsal period in spring 2010 for performances of Bach's St Matthew Passion with the Cantores Minores, the Lohja Town Orchestra and soloists at Vihti Church on 31 March 2010 and at Helsinki Cathedral on 2 April 2010. The Vihti performance was also my third doctoral recital. I describe the six-day rehearsal 'camp' as part of the rehearsal process. As the Lohja orchestra is a professional orchestra, they required only one orchestra rehearsal and three rehearsals with the choir. The soloists, also professionals, attended two rehearsals with orchestra. Boys' choirs remain vibrant institutions. They not only uphold an important musical legacy but also play an important educational role. A boys' choir needs to have a professional conductor who understands that the choir cannot interpret the music on its own. In productions of works with orchestra, both rehearsals and concerts should be conducted by the same conductor. It should be acknowledged in conductor training that the basic principles of conducting remain unchanged whatever the instrument or musical style.
  • Hirvonen, Johanna Maria (2006)
    Tutkielmassa tarkasteltiin naisten puhetta parisuhdeväkivallasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia väkivaltaan ja siihen suhtautumiseen liittyviä puhetapoja on tunnistettavissa parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten haastattelupuheesta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mitä puheella tehdään ja millaisia seurauksia puhetapojen käytöllä on. Tutkielman aineistona on osa Stakesin Perheväkivallan kohtaaminen sovittelussa –projektia varten vuosina 2002-2003 kerätystä teemahaastatteluaineistosta. Tähän tutkielmaan valikoiduissa haastatteluissa haastateltavat ovat väkivallan uhrin asemassa olleita naisia. Tutkielman aineisto koostuu yhdentoista iältään 20-60-vuotiaan naisen haastattelusta. Tutkielman teoreettinen lähestymistapa on sosiaalinen konstruktionismi, ja menetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Analyysin pohjalta aineistosta tulkittiin kolme puhetapaa eli tulkintarepertuaaria parisuhdeväkivallasta. Nämä olivat selviytymis- ja uhrirepertuaari sekä kyyninen repertuaari. Puhetapojen seurauksista tehtiin seuraavanlaisia päätelmiä. Selviytymisrepertuaarilla tuetaan muutosta ja eteenpäin pääsemistä. Sillä rakennetaan selviytyjän identiteettiä. Sillä voidaan myös osoittaa kulttuurista kompetenssia ja kokonaishallintaa. Uhrirepertuaarissa myönnetään heikkous ja tarvitsevuus. Tämä voi tukea esimerkiksi avun hakemista, ja vaikeuksista kertominen antaa myös painoarvoa naisten mielipiteille väkivallasta. Kyynisellä repertuaarilla sopeudutaan tilanteeseen, johon väkivalta kuuluu. Siinä tehdään väkivaltaa vähättelemällä omaa elämää ymmärrettäväksi kuulijalle. Kyynisellä repertuaarilla voidaan myös osoittaa tilanteen olevan jollain tapaa hallinnassa. Suurimmassa osassa haastatteluista painottui kuitenkin lopulta selviytymisestä kertova puhetapa. Kyynisyyttä ja uhriutta korostavat puhetavat näyttäytyivät voimakkaammin niiden haastateltavien puheessa, jotka kertoivat väkivaltaa olleen myös heidän aiemmissa parisuhteissaan. Tällä tutkielmalla ei ole tarkoitus tehdä päätelmiä siitä, miten parisuhdeväkivallasta yleisesti ottaen puhutaan, sillä tulkintarepertuaarit konstruoidaan aina jossain tietyssä kontekstissa. Jostain toisesta aineistosta voisi siis tehdä toisenlaisia tulkintoja. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty menetelmän osalta Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen diskurssianalyysiä käsitteleviä tekstejä. Parisuhdeväkivallan osalta keskeisimpiä lähteitä ovat Marita Husson (2003) väitöskirja ja Leo Nyqvistin tekstit.
  • Niemi, Marja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Referat Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa haasteita, jotka liittyvät uskonnon harjoittamisen tunnistamiseen arkeologisten jäänteiden perusteella kolmessa rautakautisessa, Megiddon rauniokummulla Israelissa sijaitsevassa esimerkkikohteessa. 1900-luvun alkupuolella esiin kaivetut kohteet, rakennus 338 kerrostumassa IVA ja lokus 2081 kerrostumassa VA–IVB, ovat herättäneet tutkijoiden keskuudessa runsaasti keskustelua siitä, onko tiloissa ylipäätään harjoitettu uskontoa, ja jos on, millaisiksi kulttipaikoiksi ne voitaisiin tulkita. Kolmas esimerkkitapaukseni on 2010-luvulla kaivettu, kerrostuman Q-5 rakennus 12/Q/99, joka on määritelty temppeliksi, mutta jonka tulkintaan niin ikään liittyy useita haasteellisia kysymyksiä. Syventymällä kohteista raportoituun aineistoon sekä vertailemalla aineistosta tehtyjä erilaisia tulkintoja selvitän, millaiset tekijät mahdollistavat tiloista tehdyt, toisistaan poikkeavat tulkinnat. Olennainen teema tutkielmassani liittyy myös eräisiin teoreettisiin malleihin, joita arkeologiassa on kehitetty kultin tunnistamiseksi ja joita jotkut tutkijat hyödyntävät myös esimerkkikohteitteni tulkinnassa. Tavoitteenani on selvittää, onko malleista hyötyä tulkinnan muodostamisessa. Päätteeksi esitän myös oman näkemykseni siitä, voitaisiinko esimerkkikohteeni tulkita tiloiksi, joissa on harjoitettu uskontoa. Käsittelemiini teoreettisiin malleihin kuuluvat Colin Renfrew’n kultin harjoittamisen indikaattorit sekä näiden pohjalta muodostetut Ziony Zevitin korrelaatit Israel-Palestiinan rautakautista arkeologiaa varten. Näiden lisäksi analysoin Michael Cooganin kehittämiä kriteereitä, jotka edellisten ohella sopivat erityisesti kultin harjoitukselle omistettujen pyhäkkökontekstien tunnistamiseen. Koska kulttilöydöt usein limittyvät esimerkiksi arkiaskareisiin liittyviin jäänteisiin, syvennyn myös Garth Gilmourin malliin, jossa arvioidaan kultin harjoittamisen todennäköisyyttä eri konteksteissa sekä Rüdiger Schmittin luokitukseen uskonnon harjoittamiseen liitetyistä esinetyypeistä. Lopuksi esittelen Michael Pressin ajatuksia monipuolisten menetelmien soveltamisesta kultin arkeologisessa tutkimuksessa. Johtopäätöksissä erottelen 3 keskeistä tekijää, jotka aiheuttavat tulkintojen hajontaa. Näitä ovat kaivausmenetelmiin ja löytöjen raportointiin liittyvät ongelmat varsinkin viime vuosisadan alkupuolella kaivettujen rakennusten osalta. Esiin nousee myös eräiden keskeisten, yksittäisten elementtien tulkinnallinen vaihtelu. Tällaisia ovat esim. pystykivet, joiden tulkinnat vaihtelevat masseboista rakenteellisiksi pylväiksi, sekä rakennusten pohjakaavat, joiden osalta temppeleiden erottaminen hallinnollisista tai eliitin asuinrakennuksista tuottaa vaikeuksia. Merkittävän ongelman muodostavat myös kontekstin rajaamiseen liittyvät kysymykset, eli se, millaiseen aineistoon ja kuinka laajalle alueelle tulkinta voidaan ulottaa. Esimerkkikohteitteni valossa kulttitulkinta laajenee herkästi koskemaan läheltä tehtyjä löytöjä, kuten ympäristöstä löydettyjä astioita tai rakennelmia. Käsittelemäni teoreettiset mallit eivät poista näitä tulkinnan kannalta keskeisiä ongelmia. Esimerkkikohteitteni tulkintoja on joka tapauksessa perusteltu malleissa esiintyvien teemojen, kuten jumaluuden symbolien, rinnakkaisaineiston ja kontekstin kokonaisvaltaisen tutkimuksen kautta, vaikka teorioita ei tutkimuksissa käytettäisikään. Mallit voivat kuitenkin lisätä argumentointiin selkeyttä, sillä ne tekevät näkyväksi tutkijan oletukset muinaisessa yhteiskunnassa harjoitetun uskonnon luonteesta, kultin harjoittamisen tavoista sekä siitä, kuinka nämä piirteet arkeologisessa aineistossa mahdollisesti heijastuvat. Monipuoliset menetelmät ovat joka tapauksessa tarpeen, kun analysoimme esimerkkikohteitteni kaltaisia löytöjä, joiden aineisto on hajanaista ja olennaisin osin moniselitteistä. Tässä mielessä jokainen käsittelemäni malli tarjoaa hyödyllisiä välineitä aineiston analyysiin. Huolellisesti toteutetut kaivaukset, yksityiskohtainen raportointi ja seikkaperäisesti perustellut tulkinnat luovat perustan, jonka puitteissa keskustelua eri näkemysten todennäköisyydestä on mielekästä käydä. Päädyn itse suhtautumaan epäilevästi siihen, että voisimme esimerkkikohteistani osoittaa tilan, jossa uskontoa on todennäköisesti harjoitettu. In situ löydetyistä kulttiesineistä huolimatta lokus 2081 voidaan määritellä eliitin asuinalueella sijainneeksi varastotilaksi. Myös hallinnolliseksi palatsiksi tulkitsemani rakennuksen 338 ja suuren julkisen rakennuksen 12/Q/99 osalta päädyn siihen tulokseen, ettei tilojen käytöstä kultin harjoittamiseen ole riittävästi todisteita niiden tuntumasta löydetyistä, kulttiin liittyvistä esineistä huolimatta.
  • Kuisma, Hanna (Helsingfors universitet, 2011)
    Kaikkialla maailmassa aseelliset konfliktit luovat yhä edelleen uusia lapsiuhreja. Suomen viime sodat ovat yksi esimerkki näistä. Uusien tutkijasukupolvien nousun myötä toisesta maailmansodasta tuli tutkimuksellisesti riittävän etäinen vasta 1990-luvulla. Sotilaiden, lottien ja kotirintaman naisten sodan rinnalle tuli sota lapsen näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eläkeikäisen evakko- ja sotalapsen haastattelusta, jotka on saatu Evakkolapset ry:n kautta. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä lapsen sotakokemuksesta ja sodan monitasoisista ja pitkäkestoisista vaikutuksista lapsen elämään. Tutkielman tieteenteoreettinen pohja on fenomenologisessa psykologiassa. Lapsen kokemuksen fenomenologista tutkimusta ei ole vielä juuri tehty. Tavoitteena on ensin yksilötasolla kolmen haastateltavan lapsuuden sotakokemuksen mahdollisimman rikas kuvaaminen ja toiseksi sosiaalisella tasolla niiden mahdollisten jaettujen kokemusten löytäminen, jotka ovat yhteisiä näille kolmelle ja oletettavasti myös yleisemmin evakko- ja sotalasten keskuudessa. Kolmanneksi, näistä johtaen yhteenvedossa ja diskussiossa pyritään luomaan yhteiskunnallisella tasolla suuntaviivoja näiden kokemusten yleisempään soveltamiseen pakolais- ja maahanmuuttajatyössä. Kokemuksen jaettavuuden ja yleistämisen tunnustaminen on sosiaalipsykologiaa. Työssä luotu yhdistelmämetodi, fenomenologiapainotteinen IPA, auttaa tämän hahmottamisessa. Yhdistelmämetodi on syntynyt kahta eri fenomenologisen psykologian tutkimussuuntausta ja menetelmää vertaillen. Nämä ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen Tulkitseva fenomenologinen analyysi eli Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) (Smith, Flowers & Larkin, 2009) ja Amedeo Giorgin (mm. 1985) fenomenologinen menetelmä, jota Suomessa on eniten soveltanut Juha Perttula (2005). Tätä menetelmää kutsutaan siksi Perttulan ja Giorgin fenomenologiseksi menetelmäksi. Haastateltavan aidon kokemuksen esiin saaminen vaatii tutkijalta fenomenologisen metodin noudattamista sekä merkityksien ymmärtämistä, kuvausta ja tulkintaa. Työn ensimmäinen tavoite on saavutettu kolmen haastateltavan oman lapsuuden sota-ajan teemoitetulla kuvauksella. Tulosten yhteenvedossa tulee esiin, että näiden kolmen kokemuksilla on sosiaalista kaikupohjaa muissa suomalaisissa sota- ja evakkolapsissa ja myös laajemmin eurooppalaisen lapsen sodassa. Kaikkien haastateltavien mielestä kokemus lapsuuden sodasta on jättänyt syviä jälkiä ja sitä usein halutaan jakaa, jotta sen kanssa selviytyy. Ajatus näiden tulosten soveltamiskelpoisuudesta pakolaistyöhön jää tässä työssä vain idean tasolle, mutta sellaisia viitteitä tulokset vahvasti antavat.
  • Kurki-Suonio, Sanna (Sibelius-Akatemia, 2009)
    Kansanlaulun tehtävä kautta aikojen on ollut viihdyttää, lohduttaa, säestää työtä, kertoa tarinoita. Olen kokenut, että varsinkin näistä viimeisessä eli tarinoiden välittämisessä kuulijoille, on erityisen tärkeää, että kertoja on itse sanojensa takana, läsnä tarinan kerronnassa. Mitkä sitten ovat ne musiikilliset keinot, joilla laulaja voi syventää omaa läsnäoloaan välittäessään laulujen tunnelmia ja tarinoita kuulijoille? Minkälaisia työkaluja omasta itsestään laulaja voi löytää käyttöönsä? Miten kansanlaulaja ja juuri minä kansanlaulajana toimin omista lähtökohdistani eri konteksteissa. Näitä asioita pohdin taiteellisessa tohtorityössäni viiden konsertin ja kahden nykyoopperan kautta. Jatkotutkintosuunnitelmaani kirjasin seitsemän muuttujaa, jotka olivat teksti, ja sen alateksti, melodia ja sen muunteleminen, intonaatio, aikakäsitys, äänenmuodostus ja äänenvärit, fyysisyys sekä soiva hiljaisuus. Paneuduin suunnitelmani mukaan näiden muuttujien tutkailuun eri konserteissa. Joka konsertin ja myös oopperoiden kautta muuttujien määrä lisääntyi. Voidakseni käsitellä aihetta mahdollisimman monipuolisesti suunnittelin myös konsertit mahdollisimman monipuolisiksi. Konserteista ensimmäinen oli toteutukseltaan teatteriesitys Kohtauksia ja se esitettiin Lapinlahden sairaalassa. Toinen konserteista, Kainuu, oli Sanna Kurki-Suonio Trion konsertti. Kolmas, Yrtti, oli yhdessä kanteletaiteilija Eija Kankaanrannan kanssa duona toteutettu nykymusiikin konsertti ja neljäs, Maamme Laulut saattoi Sanna Kurki-Suonio Trion ja tanssiteatteri Tsuumin naistanssijat yhteen koreografi Ari Nummisen ohjauksessa. Viimeinen konserteista, Äänestä nousi hiljaisuus – hetki ja ikuisuus oli muodoltaan yhdessä professori Heikki Laitisen kanssa duona toteutettu improvisaatio. Näiden konserttien lisäksi lauloin kaksi mittavaa, minua ajatellen sävellettyä roolia kahdessa nykyoopperassa vuoden 2008 aikana. Säveltäjä Jovanka Trbojevicin ooppera the Heart in the Plastic Bag esitettiin Kööpenhaminassa maaliskuussa 2008 ja Veli-Matti Puumalan Anna Liisa Helsingin Juhlaviikoilla elokuussa 2008. Jatko-opintoihini liittyvä kirjallinen työ on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa käsittelen lyhykäisesti joitain itselleni laulamisesta esitettyjä kysymyksiä pyrkien vastaamaan niihin. Toinen osa käsittelee tutkintokonserttejani sekä kahden oopperan työstöä.
  • Hakalahti, Iina-Karita (Sibelius-Akatemia, 2008)
    Studia musica
    I regard Francisco Correa de Arauxo as the most important composer of organ music of seventeenth-century Spain. Besides having been renowned organist at the Sevillian Church of San Salvador, the Jaén Cathedral, and the Cathedral of Segovia, Correa was a teacher and a significant writer on issues of music theory and performance conventions. His Facultad orgánica of 1626 involves sixty-nine compositions plus pedagogical and theoretical writings in the form of an extensive foreword and preambles written to compositions. Despite the undisputed importance of Correa's book, it has been studied surprisingly little - and even less from the angle of performance practice. My research belongs to the field of study on performance practice of early Spanish keyboard/organ music, its main focus being on Correa's advice on different elements of performance considerations. Additionally, upon studying Correa's book, one encounters some issues connected with performance that the author of the Facultad does not comment on himself (e.g., the 3+3+2 rhythm and rules of musica ficta). I examine the following elements of performance in the present study: 1) glosas (diminutions) and adornos (ornaments); 2) fingerings; 3) tempo, time signatures and proportions; 4) special rhythmic features (ayrezillo, most importantly); 5) registration; and 6) musica ficta. Besides the main purpose of research - of gathering and analyzing the performance considerations involved in the Facultad - I present updated facts about Correa's life and professional career, situate the Facultad and its author in their historical context, introduce Correa's central theoretical concepts and discussions (including the cifra tablature), and give a brief account of local Spanish organ types and of the general lines of development of the historical Spanish organs. In addition to the above-mentioned research objectives, I aim at demonstrating that Correa, with his Facultad, was an important renovator of style and a great advocate of a particular compositional type, the tiento de medio registro, for divided registers. My research results include a list of the currently known exemplars of the Facultad orgánica and their location. The theoretical framework of my study is the philosophical hermeneutics of Hans-Georg Gadamer, whose Wahrheit und Methode [Truth and Method] (1960) is a fundamental work of philosophical hermeneutics of the twentieth century. In regard to Correa's compositions, I have used an analytical approach supplemented by an "experimental" approach - stemming from my experience as an organist and as a performer. I have applied a historical approach to considering Correa's theoretical and pedagogical texts, the emphasis being on the history of musical styles, of music theory, and of the history of keyboard instruments. (In situating Correa and his book in their historical context, I have taken advantage of an occasional micro-historical touch.) Upon completing my research on Correa's Facultad orgánica, I have become convinced of its significance as a work which reflects performance practice of Spanish organ music of the early seventeenth century at various levels and which involves - in relatively great abundance - maestro Correa's pieces of advice, which are useful and of interest to today's performers of his tientos or of pieces by other Spanish/Iberian composers of his time.
  • Malmelin, Nando (2003)
    Tutkimuksen tavoitteena on kehittää mainonnan lukutaitoa ja luoda tapoja ymmärtää mainonnan viestinnällistä luonnetta. Mainonnan ja mainonnan lukutaidon käsitteellistäminen viestinnällisiksi tutkimuskohteiksi edellyttää mainonnan tarkastelua kolmesta näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan minkälaisia käsityksiä ja käsitteellistyksiä (i) mainonnasta, (ii) viestimisestä ja (iii) vastaanottamisesta on ollut ja minkälaisia niiden tulisi olla. Tutkimuksessa siis kysytään: mitä mainonta on? Miten mainontaa tulisi käsitteellistää? Minkälaista viestintää mainonta on? Miten mainonnan vastaanottaja tulisi käsittää? Mitä on mainonnan lukutaito? Mainonnan lukutaitoa tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin tutkimuksen kannalta mainonnan lukutaito on käsite, jonka kautta mainontaa voi viestintäteoreettisesti tarkastella. Toiseksi mainonnan vastaanottajan kannalta mainonnan lukutaito on osa henkilökohtaista, käytännöllistä kykyä ymmärtää mainosviestejä ja niihin liittyviä mainonnan rakenteita. Kolmanneksi viestijän kannalta mainonnan lukutaito on mainostajien ja mainonnan suunnittelijoiden ammatillista osaamista, taitoa tuottaa viestintää. Tutkimus on lähtökohdiltaan sekä teoreettinen ja käsiteanalyyttinen. Mainontaan liittyviä käsityksiä analysoidaan tässä tutkimuksessa erityisesti mainonnan viestintäluonnetta tarkastelevan akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja sitä arvioivan kirjallisuuden kautta. Tutkimuksella on myös metodologisia tavoitteita. Tieteenfilosofisesti voi sanoa, että mainonnan tutkimusta ohjanneet metateoriat ja perusoletukset ovat olleet hajanaisia ja artikuloimattomia. Mainonnan tutkimuksesta ovat puuttuneet kokoavat teoreettiset lähtökohdat. Tutkimuksessa kootaan, analysoidaan ja kritisoidaan mainontaan liittyviä käsitteellisiä oletuksia, teoreettisia uskomuksia ja metateoreettisia sitoumuksia, jotka ovat akateemisesta näkökulmasta katsoen olleet aikaisemmin lähinnä hajahuomioita ja sekalaisia otaksumia. Tutkimusote pyrkiikin olemaan samalla tutkimuksellisesti kannustava: tutkimuksessa tarjotaan näkökulmia siihen, miksi ja miten mainontaa tulisi tutkia. Samalla rakennetaan viestinnällistä tutkimusnäkökulmaa mainontaan. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan mainonnan keskeisiä muutoksia ja sitä, miksi ja miten mainonta on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Toinen osa käsittelee mainonnan viestinnällisiä filosofioita sekä erilaisia viestimisen lähtökohtia ja tapoja, joita mainonnassa käytetään. Kolmannessa osassa tarkastellaan mainonnan vastaanottajia, tulkinnan ennakkoehtoja ja sitä, mitä mainonnan lukutaito on. Neljäs osa on luonteeltaan pohtiva yhteenveto, jossa kootaan yhteen ja pohditaan tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Lopuksi tarkastellaan, miten mainonnan lukutaitoa voi hyödyntää osana mainonnan ammattitaitoa ja sitä, miten mainonnan lukutaito soveltuu kansalaistaidoksi.