Tutkimus käsittelee laitosarviointeja keinona tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää tulosajattelua soveltavassa hallinnossa. Laitosarvioinnit suhteutetaan tutkimuksessa muihin tulosohjauksessa mahdollisesti hyödynnettäviin tapoihin tuottaa tietoa. Siten laitosarviointien ohella tarkastellaan erityisesti itsearviointia, tarkastustoimintaa sekä johtokuntatyötä. Tavoitteena on pyrkiä selkiyttämään laitosarviointien asemaa valtionhallinnossa suhteessa muihin seurannan muotoihin 1990-luvulla tehdyistä laitosarvioinneista saatuihin kokemuksiin perustuen. Tutkimuksen viitekehyksenä käytetään tulosohjauksen ideaalimallia, joka on muodostettu erityisesti arvioinnin ja seurannan näkökulmasta. Malli on yhdistelmä useiden tutkijoiden tulosohjausta jäsentävistä esityksistä. Mallin avulla suhteutetaan yksittäiset arviointeihin ja seurantaan kohdistuvat tietotarpeet tulosohjauksen kokonaisuuteen. Malli tarjoaa mahdollisuuden myös ministeriön ja laitosten välisen ohjaussuhteen laajempaan tarkasteluun. Tutkimuksen kohteena on kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala, jota edustamaan on valittu kolme laitosta: Geologian tutkimuskeskus, Mittatekniikan keskus sekä Kilpailuvirasto. Näissä laitoksissa on suoritettu kansainväliset arvioinnit 1990-luvun puolivälissä. Kohdelaitokset on valittu siten, että mukana on niin tutkimus-, palvelu- kuin viranomaistehtäviäkin hoitavia organisaatioita. Tutkimuksen aineisto koostuu 11 puolistrukturoidusta teemahaastettelusta, joissa on haastateltu sekä ministeriön että laitosten avainhenkilöitä. Haastatteluaineiston lisäksi on käytetty kirjallisena aineistona mm. arviointiraportteja ja tarkastuskertomuksia. Tutkimuksen mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla suhtautuminen laitosarviointeihin on ensimmäisistä arvioinneista saatujen kokemusten jälkeen säilynyt positiivisena. Toisaalta 1990-luvun laitosarviointiohjelman kaltaiselle mittavalle arviointimenettelylle ei nähdä olevan tarvetta ainakaan lähivuosina, mutta yksittäisiä laitosaerviointeja pidetään tarpeellisina. Suhtautumisessa arviointeihin painottuu tarkoituksenmukaisuus. Kehityksestä huolimatta arviointien ongelmana nähdään edelleen olevan ennen kaikkea yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisen. Laitosarviointien suhdetta muuhun seurantaan on pohdittu laitoksissa melko vähän. Arviointeja ei kuitenkaan nähdä voitavan korvata jatkuvan seurannan menettelyjä kehittämällä. Esimerkiksi tilin- ja toiminnantarkastus nähdään edelleen mekaanisesa lainmukaisuuden tarkastuksena, jonka tulokset ovat yleensä ennakoitavissa laitoksissa ja ministeriössä. Itsearviointi laitoksissa on vielä melko vähäistä. Toisaalta itsearviointia tapahtuu myös muiden nimikkeiden kuten strategiatyön ja johtokuntatyöskentelyn alla. Suhtautuminen arviointeihin on erittäin yhdenmukaista kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla. Arviointeihin kohdistuvat näkemykset eroavat vain vähän verrattaessa ministeriötä laitoksiin ja laitoksia toisiinsa, vaikka tehdyistä laitosarvioinneista saadut kokemukset eivät olekaan yhdenmukaisia. Tulevaisuuden haasteet liittyvät arviointi- ja tarkastusjärjestelmien tehtäväkenttien määrittelyyn sekä ns. kansallisen arviointijärjestelmän kehittämiseen. Tällöin eri puolilla tehdyt arvioinnit olisivat tarvittaessa kaikkien valtionhallinnon yksiköiden hyödynnettävissä.

There is increasing political interest in the use of voluntary agreements (VA) as a policy instrument. The attraction has grown also in environmental policy, VAs are expected to be less costly, more effective and more cost-efficient than regulation. Using a realist review methodology, our analysis focuses on the effect of contextual factors and mechanisms on private forest owners' willingness to enter into formal voluntary nature conservation agreements. The framework we use to analyse the effects includes: forest owner characteristics, forest attributes, institutional context and process, advisors and other forest owners, and contract design, for contextual factors – and economic attitudes, environmental attitudes, sense of autonomy, sense of justice and fairness, trust as well as knowledge, for mechanisms. The analysis allowed merging findings from different types of VAs in varying contexts in a systematized way, and consolidating evidence of how the mechanisms influence the programme implementation process, and its outcome. 43 reviewed articles, from an originally retrieved set of 2231 papers, provide evidence for environmental attitudes supporting willingness to enter into an agreement. Environmental attitudes are strengthened by forest owners' wishes to protect a heritage, suggesting considerable influence through personal, emotional attachment to the forest. This finding shows the central role played by sense of autonomy, with economic compensation also importantly affecting the willingness to enter a VA. Along with these results, the developed comprehensive analytical framework shows how VAs can become more effective if tailored for different contexts and types of forest owners.