Avhandlingen Pro Gradu Erfarenheter av mål och resultatstyrning i den offentliga sektorn, domstolsväsendet i Finland i fokus skriven av Erik Kanerva behandlar mål- och resultatstyrning i den offentliga sektorn med domstolsväsendet i Finland som forskningsobjekt. Som stöd till den teoretiska presentationen av ämnesområdet har Kanerva utfört en undersökning av tre tingsrätter i södra Finland där han belyser vilka konsekvenser mål- och resultatstyrningen haft för verksamheten i tingsrätterna samt vilka för- och nackdelar mål och resultatstyrningen har haft på verksamheten. Syftet med avhandlingen är att redogöra för ett delområde som ingått i den offentliga sektorns rationaliserings- och effektiveringsprocess som fick sin början under den senare hälften av 1980-talet, d.v.s. mål- och resultatstyrning, som är en del av New Public Management styrningsperspektivet, som implementerades som styrningsteknik i den offentliga sektorns verksamhet under den första hälften av 1990-talet. Ett ytterligare syfte med avhandlingen är att visa hur mål- och resultatstyrning som styrningsteknik sitter in i New Public Management styrningsperspektivet och vilka egenskaper mål- och resultatstyrningen har. Avhandlingen belyser mål- och resultatstyrningens styrkor och svagheter såväl ur ett teoretiskt perspektiv som på basis av den utförda undersökningen. Avhandlingen presenterar frågeställningarna inom området mål- och resultatstyrning först allmänt och går därefter in på hur styrtekniken etablerats och börjat tillämpas i det finska domstolsväsendet och närmare bestämt tingsrätterna. Metodologiskt bygger avhandlingen dels på en deskriptiv redogörelse av temat på basen av litteraturstudier i ämnet och dels basera sig på en kvalitativ undersökning där lagmännen för tre tingsrätter intervjuas. Bland de mest centrala källorna kan nämnas följande litteratur: Tulosjohtaminen ja esimiestyö julkisessa hallinnossa, tulosajattelu etenee valtionhallinnossa av Raimo Ikonen, Laatu ja tuloksellisuus tuomioistuimessa publicerad av justitieministeriet, Tuloksellisuusindikaattoreiden käyttö julkisorganisaatiossa samt balanserade styrkort och resultatutvärdering inom kommunsektorn av Ismo Lumijärvi, Tulosohjauksen tuiverruksessa av Heikki Koski, Det går inte att styra med mål av Björn Rombach, Tavoitejohtamisesta tulosajatteluun, byrokratiasta tuloskulttuuriin av Anneli Temmes och Muutoksen mahdollisuudet samt Suomen hallinnon muuttuminen 1987-1995 av Markku Temmes och Markku Kiviniemi. De viktigaste resultaten avhandlingen lyfter fram är bland annat att mål- och resultatstyrning som styrningsteknik med framgång har etablerats i den finska offentliga sektorn och domstolsväsendet och att den tjänat det syfte som lagts på den som styrningssystem från statsmaktens sida. Resultaten av undersökningen tyder på att styrtekniken gynnar den verksamhet domstolarna bedriver, men att vissa problem dock förekommer som kunde åtgärdas.

This thesis examines the assumed impact of development cooperation projects, and the implementation of result-based management as well as the measurement of the achievements. In this thesis I analysis the theories of change and implemen-tation of result-based management in the project documents of the Higher Education Institutions Institutional Cooperation Instrument (HEI ICI) -programme. Result-based management came into the development field following the new public management in the 1990’s, and it became central within development cooperation as a critique towards failures to achieve sustainable results. The concept of theory of change was also introduced in the 1990’s, and it describes the process assumed to lead to desired outcomes. This is a qualitative research, and the methods used are narrative analysis and content analysis. The material is the project documents of HEI ICI -projects. The project documents and result frameworks are analyzed narratively examining their theories of change. The result frameworks are also examined through content analysis examining the result-based manage-ment and measurability of results. From the documents, four change-narrative types were created. The types are related on the role higher education has on promoting employment and entrepreneurship, how better targeted curriculums can respond to challenges in the society, the role of trained teachers and staff have on development, and how higher education can support sustainable development. The result frameworks were examined based on the four predefined result areas, focusing on measurability. Promoting the quality and relevance of higher education can have an impact on poverty reduction, promotion of human rights and achievement of sustainable development goals. Higher education is also important for economic growth. Through reform-ing curriculums and teaching education can be targeted to respond better to the needs of the society. Education also has a role in the societal change, and higher education is important in orientating the curriculums to be in line with sustainable develop-ment. Promoting higher education and by improving knowledge of sustainable land use and sustainable resources, sustaina-ble development and democracy can be improved. Each of the four result areas has its own indicators on how the results are achieved. The quantitative indicators include for example, the number of trained teachers, number of new curriculums and degree programmes, number of publications and number of course participants. Qualitative indicators can be linked to how curriculums are improved, how to improve teach-ing and research results, how facilities are improved and how attitudes towards education have changed. Each project’s result framework differs, but in the end the indicators and means to achieve results are very similar. The expected impacts of HEI ICI -projects are very diverse and the objectives are cross-cutting. Higher education has many different opportunities to affect the development of the society and create change. This thesis only examines the context of the HEI ICI -program, but it still shows the importance of higher education and different ways how higher education can support development.

Tutkimus käsittelee laitosarviointeja keinona tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää tulosajattelua soveltavassa hallinnossa. Laitosarvioinnit suhteutetaan tutkimuksessa muihin tulosohjauksessa mahdollisesti hyödynnettäviin tapoihin tuottaa tietoa. Siten laitosarviointien ohella tarkastellaan erityisesti itsearviointia, tarkastustoimintaa sekä johtokuntatyötä. Tavoitteena on pyrkiä selkiyttämään laitosarviointien asemaa valtionhallinnossa suhteessa muihin seurannan muotoihin 1990-luvulla tehdyistä laitosarvioinneista saatuihin kokemuksiin perustuen. Tutkimuksen viitekehyksenä käytetään tulosohjauksen ideaalimallia, joka on muodostettu erityisesti arvioinnin ja seurannan näkökulmasta. Malli on yhdistelmä useiden tutkijoiden tulosohjausta jäsentävistä esityksistä. Mallin avulla suhteutetaan yksittäiset arviointeihin ja seurantaan kohdistuvat tietotarpeet tulosohjauksen kokonaisuuteen. Malli tarjoaa mahdollisuuden myös ministeriön ja laitosten välisen ohjaussuhteen laajempaan tarkasteluun. Tutkimuksen kohteena on kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala, jota edustamaan on valittu kolme laitosta: Geologian tutkimuskeskus, Mittatekniikan keskus sekä Kilpailuvirasto. Näissä laitoksissa on suoritettu kansainväliset arvioinnit 1990-luvun puolivälissä. Kohdelaitokset on valittu siten, että mukana on niin tutkimus-, palvelu- kuin viranomaistehtäviäkin hoitavia organisaatioita. Tutkimuksen aineisto koostuu 11 puolistrukturoidusta teemahaastettelusta, joissa on haastateltu sekä ministeriön että laitosten avainhenkilöitä. Haastatteluaineiston lisäksi on käytetty kirjallisena aineistona mm. arviointiraportteja ja tarkastuskertomuksia. Tutkimuksen mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla suhtautuminen laitosarviointeihin on ensimmäisistä arvioinneista saatujen kokemusten jälkeen säilynyt positiivisena. Toisaalta 1990-luvun laitosarviointiohjelman kaltaiselle mittavalle arviointimenettelylle ei nähdä olevan tarvetta ainakaan lähivuosina, mutta yksittäisiä laitosaerviointeja pidetään tarpeellisina. Suhtautumisessa arviointeihin painottuu tarkoituksenmukaisuus. Kehityksestä huolimatta arviointien ongelmana nähdään edelleen olevan ennen kaikkea yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisen. Laitosarviointien suhdetta muuhun seurantaan on pohdittu laitoksissa melko vähän. Arviointeja ei kuitenkaan nähdä voitavan korvata jatkuvan seurannan menettelyjä kehittämällä. Esimerkiksi tilin- ja toiminnantarkastus nähdään edelleen mekaanisesa lainmukaisuuden tarkastuksena, jonka tulokset ovat yleensä ennakoitavissa laitoksissa ja ministeriössä. Itsearviointi laitoksissa on vielä melko vähäistä. Toisaalta itsearviointia tapahtuu myös muiden nimikkeiden kuten strategiatyön ja johtokuntatyöskentelyn alla. Suhtautuminen arviointeihin on erittäin yhdenmukaista kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla. Arviointeihin kohdistuvat näkemykset eroavat vain vähän verrattaessa ministeriötä laitoksiin ja laitoksia toisiinsa, vaikka tehdyistä laitosarvioinneista saadut kokemukset eivät olekaan yhdenmukaisia. Tulevaisuuden haasteet liittyvät arviointi- ja tarkastusjärjestelmien tehtäväkenttien määrittelyyn sekä ns. kansallisen arviointijärjestelmän kehittämiseen. Tällöin eri puolilla tehdyt arvioinnit olisivat tarvittaessa kaikkien valtionhallinnon yksiköiden hyödynnettävissä.

Hallinnonalan ja aluehallinnossa ELY-keskusten tulosohjausprosessia uudistettiin ja kevennettiin sähköistämällä, systematisoimalla ja synkronoimalla. Valtion tulostietojärjestelmän (Netra) hyödyntämistä ELY-keskusten tulosohjauksessa pilotoitoitiin y-vastuualueen osalta ja myöhemmin kokemusten pohjalta aktiivisesti pilotointia laajennettiin koskemaan koko ELY-keskuksen suunnittelua ja seurantaa erillisessä OSY-hankkeessa. Käyttökokemusten pohjalta viestittiin Valtiokonttorille järjestelmän ja raporttien korjaustarpeet. Suomen ympäristökeskuksen SYKEn tulossopimus ja tulossopimusprosessi uudistettiin ja Valtion tulostietojärjestelmän käyttöönotto aloitettiin. Ympäristöministeriön SYKElle osoittamien määrärahojen hallinnointia ja seurantaa uudelleen organisoitiin. Strategisemman tulosohjauksen ja tulossopimuksen jatkokehitystyötä varten kehitettiin alustava tavoitemittaristo. Selvitysten perusteella laadittiin SYKEn laboratoriotoimintoja ja alustoimintaa ohjaavat linjaukset. SYKEn roolia SYKE:ä koskevan lain puitteissa ja erityisesti suhteessa ympäristöministeriöön ja ELYihin kiteytettiin. Hankkeessa on osallistuttu ympäristöministeriön hallinnonalan organisaatioiden, erityisesti ympäristöministeriön, SYKEn ja ELY-keskusten tehtävien priorisointityöhön. Tulossuunnittelun strategisuutta lisättiin ja lisätään jatkossa. Kehitystyötä jatketaan edelleen uuden, nelivuotisen, entistä strategisemman ja hallitusohjelmalähtöisemmän tulossopimuksen aikaansaamiseksi SYKElle ja ELY-keskuksille.

Tutkimustehtävänä oli tutkia, miten budjetointi, kehysohjaus, tulosohjaus ja tulosjohtaminen koettiin ja havaittiin yhdenmukaisina tulkintoina integraatio näkökulmasta, epäyhtenäisinä ja erilaistuneina tulkintoina erilaistumisen näkökulmasta ja ristiriitaisina ja moniselitteisinä tulkintoina fragmentoitumisen näkökulmasta. Teemahaastattelujen avulla johdettiin tutkimusalue ja tunnustelevat selitykset. Varsinainen tutkimuskysymysten muotoilu ja analyysi tehtiin havainnoimalla ja analysoimalla julkista keskustelua vuosien 1991 – 1999 ajalta. Tilastollisella tarkastelulla täydennettiin analyysiä ja varmistettiin, että analyysin tulokset olivat luotettavia. Käsitekehystä rakennettaessa kuvattiin ja määriteltiin tutkimuksen käsitteelliset lähtökohdat ja käsitteet rakentamalla kaksi viitekehystä. Julkisella johtamisella tarkoitettiin vaikuttamista ihmisiin siten, että he edistävät valtionhallinnon organisaatioiden tavoitteiden toteutumista. Valtionhallinnossa alettiin soveltaa managerialistisia käytäntöjä. Kehysohjaus on määrärahaohjausta, jolla valtioneuvosto ohjaa karkealla tasolla ministeriöiden määrärahojen käyttöä. Tulosohjauksella ministeriöt ohjaavat niiden hallinnonalojen virastojen ja laitosten toimintaa. Tulosjohtamisen näkökulmasta julkisen toiminnan tuloksia arvioitiin sekä yhteiskunnallisten hyötyjen että voimavarojen tehokkaan käytön perusteella. Integraationäkökulman mukaiseen johtamiseen ja budjetointiin asetti paineita julkisen sektorin velkaantuminen ja vaatimukset, jotka EU-maiden tuli täyttää päästäkseen mukaan Emun kolmanteen vaiheeseen. Tarkasteltavana ajanjaksona välttämättömyys paransi edellytyksiä kehys- ja tulosohjauksen käyttöönottoon sekä säästöjen toteuttamiseen. Hallitukset ja valtiovarainministeriön johto onnistuivat legitimoimaan säästöjen välttämättömyyden. Tuloksellisuuteen suuntautuminen vahvistui koko valtionhallinnossa. Budjettipäätöksiä tehtiin pragmaattisesti. Määrärahojen kohdentamisen painopistealueiden rakenteiden muuttamiseen ei ollut poliittisia edellytyksiä. Budjetointiuudistukset muuttuivat käytännöiksi asteittain. Budjettipäätökset siirtyivät ministeriöissä päätettäviksi. Käytännössä johtavien viranhaltijoiden, erityisesti valtiovarainministeriön johdon, vaikutusvalta kasvoi. Erilaistumisen näkökulman mukaisesti esiintyi kaksi erilaistunutta näkemystä budjettipolitiikan vaikuttimista. Ensimmäisen näkemyksen mukaan oli tarpeen purkaa hyvinvointivaltio uusliberaalien oppien pohjalta. Toisen näkemyksen mukaan säästöillä turvattiin hyvinvointivaltion säilyminen. Uusliberaalinen näkemys ei kuvannut viranhaltijoiden, poliitikkojen eikä kansalaisten yhteisiä arvoja. Budjetointiuudistusten soveltaminen eriytti kulttuurit. Vastuu tulosjohtamisesta siirtyi yksittäisille virastoille ja laitoksille. Samalla niiden itsenäisyys lisääntyi ja niiden tavoitteiden yhdenmukaisuus hallituksen poliittisten päätösten ja linjanvetojen kanssa hämärtyi. Tehtäväsuuntautuneet esimiehet yrittivät soveltaa tulosjohtamista oikeita menettelytapoja ja toimintavarmuutta korostaviin asiantuntijoihin. Varsinkin sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön hallinnonaloilla nähtiin usein, ettei tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta pystytä mittaamaan ja tulosjohtaminen ei sovellu kaikkien julkisten organisaatioiden johtamiseen. Fragmentoitumisen näkökulma ilmeni siten, että budjettipäätösten valmisteluun, vaikutusten ennustamiseen, arviointiin ja seurantaan ei löytynyt riittävästi aikaa. Ne saattoivat tuntua epäloogisilta ja epärationaalisilta. Nopea päätöksenteko aiheutti viranhaltijoiden väsymystä. Budjetointiuudistusten muutoksenhallintaan ja jalkauttamiseen kuviteltiin yleensä riittävän pelkkä teknologian, sääntöjen, järjestelmien, käytäntöjen ja ohjelmien muutokset. Kun muutoksenhallintaan ja jalkauttamiseen ei panostettu riittävästi, tulosjohtamisen vaatimuksia ei aina omalle toiminnalle ymmärretty. Tulosjohtamista kritisoitiin jopa sellaisilla kielteisillä vaikutuksilla, jotka johtuivat voimavarojen puutteesta tai leikkausten vaikutuksista. Pikapäätökset ja budjettitekniset taktikoinnit olivat välttämättömiä, vaikka ne tuntuivat toteutushetkellä yllättäviltä ja joskus jopa järjettömiltä.