Browsing by Subject "tunnustuskirjat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Skoog, Emiliana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, miten seitsemän pääkaupunkiseudulla työskentelevää seurakuntapappia ymmärtävät kysymyksen Paholaisesta suhteessa kristinuskon ja luterilaisuuden traditioon ja muistin jatkumoon. Tutkielmassa tarkastellaan paholaisuskoa kollektiivisen muistin näkökulmasta, siten että kollektiivinen muisti on tulkittu kirkon opiksi. Työssä on varsin laaja opillinen taustoitus, jota vasten analyysi tehdään. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina ja aineistoa analysoidaan teema- ja asiantuntijahaastatteluiden yhdistelminä. Suomalaisten paholaisusko on tutkimusten mukaan laskussa. Laajempi maailmankuvan muutos heijastuu myös kirkkoon ja sen työntekijöihin. Tänä päivänä ei välttämättä kirkon työntekijöille ole täysin selvää miten kirkko vastaa eri kysymyksiin. Kirkkoa ja yhteiskuntaa ohjaavat eri arvot, ja seurakuntapappien tulee tasapainoilla näkemysten paljouden kanssa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paholaisoppi löytyy epäsuorasti Tunnustuskirjoista ja Kirkkokäsikirjoista. Tunnustuskirjat eivät kuitenkaan ole kattava oppikokoelma, vaan sisältävät 1500-luvun kiistakysymyksiä. Tämän vuoksi kirkon työntekijöille voi jäädä epäselväksi, mikä kirkon paholaisnäkemys on tai miten heidän itse tulisi siihen suhtautua. Tutkimuksen tärkeimpiä havaintoja on se, kuinka eriäviä ja kirjavia näkemyksiä ja pohdintoja haastattelemillani seurakuntapapeilla on. Haastatteluissa oli sekä nähtävissä vaikeus samaistua paholaisuskon kanssa, että tahto ymmärtää ja kunnioittaa kristillistä oppia ja traditiota. Haastatteluissa oli nähtävissä myös ääripäiden välttely. Positioanalyysin avulla kävi ilmi, että jokainen haastateltava siirtyi puheessaan yksityis- ja ammattiposition välille. Haastatteluista välittyi vaikutelma, ettei papin opinnoissa ole opetettu pohtimaan kysymyksiä pahuudesta ja Paholaisesta. Paholaisteeman poissaolo papiston koulutuksessa olisi kiinnostava uskontotieteellinen tutkimusaihe, tai esimerkiksi miten tämä poissaolo koetaan. Toinen mahdollinen tutkimusaihe on seurakuntapappien suhtautuminen sellaisiin opinkohtiin jotka eivät ole kaikkein keskeisimpiä. Lisäksi voisi selvitellä syitä suomalaisten paholaisuskon jyrkkään laskuun 2000-luvulla.
  • Nieminen, Sampo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustama usko on ilmaistu Yksimielisyyden kirjaan (Liber Concordiae, LC, 1580) kootuissa tunnustuskirjoissa. Ne koottiin Martin Lutherin aikaansaaman reformaation seurauksena selittämään Raamattua ja sen evankelista tulkintaa. Lutherin teologian ytimessä on puolestaan käsitys Jumalan absoluuttisesta eli ulkoisista ehdoista riippumattomasta hyvyydestä. Tämä oletus vaikuttaa kuitenkin johtavan loogisesti suoraan pahan ongelmaan. Koska absoluuttinen hyvyys tulisi maksimoida, Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys eivät vaikuta sopivan yhteen pahuuden olemassaolon kanssa. Näin uskon ja järjen suhde ongelman ratkaisemisessa nousee keskeiseen asemaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaankin, miten luterilainen teologia ja erityisesti kirkon tunnustuskirjat käsittävät pahuuden uskon ja järjen ongelmana. Systemaattisen analyysin perusteella tunnustuskirjojen pahuustulkintaa ohjaa Lutherin ja sittemmin myös Wittenbergin yliopiston painottama Jumalan Sanan teologia. Sen mukaan Jumalan toiminta maailmassa on puhetta, jonka sisältönä on Jumalan ikuinen Sana eli Jeesus Kristus. Sanallaan hyvä Jumala luo ja ylläpitää kaiken näkyvän ja näkymättömän. Kaikki luotu on siten ollut alun perin hyvää. Pahuus on siis jumalattomuuden ja ei-olemisen alakäsite. Se on hyvyyden puutetta. Pahuuden tunnistamista tunnustuskirjoissa kuvataan taas Lutherin ristin teologialla. Sen mukaan Jumalan Sana kohtaa ihmisen inkarnoituessaan eli lihaksi tullessaan. Tämä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen elämässä ja sovitustyössä, sakramenteissa sekä Raamatun sanan saarnassa. Näin Jumala ilmoittaa ihmiselle pahuudelta pelastumisesta vain ulkoisen, objektiivisesti havaittavan sanan kautta. Pelastussanoma on kuitenkin otettava vastaan sisäisesti, sanan Pyhän Hengen voimalla synnyttämän omakohtaisen katumuksen ja uskon kautta. Jumalan Sanan ja ristin teologiat kohtaavat tunnustuskirjoissa kielen tasolla. Pyhän Hengen ilmoituksena Raamattu on Jumalan Sanan kieltä, joka kuvaa Jumalan paradoksaalista ja logiikan tuonpuoleista todellisuutta. Vastaavasti Raamattua tutkiva teologia on uskon kautta Jumalan Sanan jumalalliseksi avartamaa ihmiskieltä. Filosofia ja siten myös inhimillistä järkeä hyödyntävä logiikka sen sijaan määritellään vain maalliseksi ihmiskieleksi. Lutheria seuraten tunnustuskirjat siis erottavat uskon ja järjen toisistaan. Tämä fideistinen tulkinta purkaa pahan ongelman rajoittamalla logiikan käyttöalaa. Samalla tosin rajoitetaan myös uskontokeskustelua, sillä teologista kokonaissanomaa ei voida perustella ulkopuolisille.
  • Tikkakoski, Valtteri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vuonna 1999 Luterilainen maailmanliitto ja Roomalaiskatolinen kirkko allekirjoittivat Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista (YJ), jonka mukaan osapuolten välillä vallitsee yksimielisyys vanhurskauttamisopin perustotuuksista. Täten Trenton kirkolliskokouksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa lausutut vanhurskauttamista koskevat oppituomiot – jotka ovat edelleen voimassa – osoittautuvat kohteettomiksi, sikäli kun kirkot opettavat YJ:n mukaisesti. YJ ei erittele näitä oppituomioita, jotka se osoittaa kohteettomiksi, jolloin jää myös epäselväksi, miten ne on osoitettu kohteettomiksi. Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, mitkä Trenton kirkolliskokouksen vanhurskauttamisoppia koskevat oppituomiot osuvat Yksimielisyyden ohjeen (Formula Concordiae, FC) vanhurskauttamisoppiin ja päinvastoin, mitkä FC:n vanhurskauttamista koskevat oppituomiot osuvat Trenton vanhurskauttamisoppiin. Trenton vanhurskauttamisopin suhteen tarkastelu painottuu dekreettiin vanhurskauttamisesta (decretum de iustificatione, DI). Luterilaisen opin osalta tarkastelu on rajattu FC:hen, koska se on tunnustuskirjojen laajin vanhurskauttamisopin esitys sekä osaltaan kannanotto Trenton kirkolliskokouksen päätöksiin ja se sisältää suurimman osan tunnustuskirjojen oppituomioista. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielma etenee seuraavasti. Johdantoa seuraa lyhyt taustaluku, jossa esitellään lyhyesti DI:n ja FC:n vanhurskauttamisopit, joiden tunteminen on välttämätön edellytys oppituomioiden analysoimiselle. Tutkielmassa on kolme päälukua, joista ensimmäisessä analysoidaan vanhurskauttamisen muotosyytä (causa formalis) koskevat oppituomiot, toisessa vanhurskauttamiseen valmistautumista ja ensimmäistä vanhurskauttamista koskevat oppituomiot, ja kolmannessa toista vanhurskauttamista ja vanhurskautetun elämää koskevat oppituomiot. Tutkielman tulos on että keskeisin asiakirjojen välinen eroavaisuus on eri käsitys vanhurskauttamisen muotosyystä. DI:n mukaan vanhurskauttamisen muotosyy on ihmiseen vuodatettu olemuksellinen vanhurskaus. FC:n mukaan vanhurskauttamisen muotosyy on ihmiselle luettu Kristuksen vanhurskaus. DI:n ja FC:n vanhurskauttamisen olemusta koskevat oppituomiot osuvat toisiinsa. Monet oppituomiot liittyen vanhurskauttamiseen valmistautumiseen, ensimmäiseen vanhurskauttamiseen ja toiseen vanhurskauttamiseen seuraavat pitkälti vanhurskauttamisen muotosyytä koskevasta erosta. Tutkielman tuloksen perusteella on mahdollista analysoida, kuinka YJ on onnistunut vaikeassa tehtävässä osoittaa oppituomiot kohteettomiksi kuitenkaan kumoamatta niitä.