Turvallisuus on monitasoinen ja monitulkintainen sana, jonka käsitesisältö vaihtelee määrittelijän mukaan. Yhteiskunnallinen modernisaatiokehitys haastaa ne perinteiset rakenteet, joiden varaan turvallisuusinstituutiot ja niiden ideologiset kohteet ovat rakentuneet ja turvallisuuskeskustelun keskiöön ovatkin nousseet uudet turvallisuutta vaarantavat uhat, kuten ideologis-uskonnollinen terrorismi ja hybridiuhkat, jotka ovat yhdessä muuttaneet uhkakäsityksiä ja hämärtäneet sisäisten ja ulkoisten uhkien torjumisen ja turvallisuuden toteuttamisen toimia oikeudellisesti. Konkreettisen turvallisuuden kasvusta huolimatta turvattomuuden tunne on yhteiskunnassa kasvanut. Yhteiskunnan kehittyessä herää kysymys siitä, onko turvallisuus ja erityisesti sen toteuttamisen juridiset kehykset pysyneet muutoksen perässä, sekä toteutuuko turvallisuus yksilö-, kollektiivi- ja valtiotasolla ja miten yhteiskunnallinen kehitys saattaa vaikuttaa turvallisuuskäsityksiin ja toteuttamiseen oikeudellisesti. Tutkielman tarkoitus on selvittää turvallisuuden laajempaa merkitystä yhteiskunnan syntymisen taustalla ja sen oikeudellisen modernisaation kehityksessä, sekä tunnistaa turvallisuuden toteuttamisen käsitystä hyvinvointivaltiossa ohjaavia piirteitä ja sen mahdollisia epätoivottavia modernisaatiokehityksestä johtuvia kehityskulkuja kansallisvaltiokehyksessä. Tutkielmassa on vahva valtiosääntöoikeudellinen ja oikeussosiologinen fokus rikosoikeudellisen lähdeaineiston rinnalla. Tutkielmassa turvallisuus tunnistetaan utilitaristisesti ajateltuna kollektiivisena hyvänä, joka saa toteuttamisen pidäkkeensä yksilölähtöisenä perusoikeutena, jota kollektiivista ja kansallista turvallisuutta turvaa-vien toimien on edistettävä ollakseen hyväksyttyjä. Turvallisuuden ja rikosoikeudellisen riskihallinnan välinen suhde on muodostunut yhteiskunnan modernisaation ja hyvinvointivaltiokehityksen kohdalla hyvin merkittäväksi turvallisuuden toteuttamisen nykytilan tulkitsemiseksi normatiivisesti. Turvallisuus on osa valtion riskejä ja uhkia torjuvaa olemusta, järjestystä ja kontrollia, joka on tarkoitettu ihmisten fyysisen vapauden turvaamiseksi. Abstrakti, kollektiivinen turvallisuus ohjaa turvallisuuden yleistä sisältöä ja sen strategiaa yhteiskunnassa, jota konkreettinen yksilölähtöinen turvallisuuden toteuttaminen hillitsee sitoutumisellaan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmään. Demokraattinen kontrolli pitää terveessä ja aktiivisessa yhteiskunnassa huolen siitä, että kollektiiviset intressit ovat yhdenmukaisia niiden yksilöintressien kanssa, joita perusoikeusjärjestelmä suojaa.

Tarkastelen pro gradu -tutkimuksessani miten eri ryhmät: tavalliset katsojat, sivulliset – kuten ohikulkijat – ja suuri yleisö suhtautuvat Helsingissä pelattavien jalkapallon miesten pääsarjatason paikallisotteluiden yhteydessä tapahtuviin häiriötilanteisiin. Näiden ryhmien lisäksi tapahtumin osallistuu myös ultria, eli intohimoisesti joukkueeseensa suhtautuvia katsojia sekä pieni määrä huligaaneja, jotka aiheuttavat varsinaiset häiriötilanteet. Eri ryhmien suhtautumisen lisäksi tarkastelen, miten kansainvälisen politiikan tutkimuksessa alkunsa saanut turvallistamisteoria toimii kansatieteellisessä eli etnologisessa tutkimuksessa, kun tutkimuskohteena on paikallinen tapahtuma. Lisäksi tarkoitukseni on saada selville, miten Facebook-yhteisöpalvelua voi käyttää aineistonkeruuvälineenä kansatieteellisessä tutkimuksessa. Tarkastelun kohteena olevia otteluja kutsutaan nimellä Stadin derby. Otteluissa pelaa kaksi perinteistä jalkapalloseuraa, Helsingin Jalkapalloklubi (HJK) ja HIFK. Jälkimmäisen noustua pääsarjatasolle saatiin Helsinkiin pitkään odotetut paikallisottelut, jotka aiheuttavat joukkueiden kannattajissa suuria tunteita. Otteluiden myötä tulivat myös häiriötilanteet – suuren maailman jalkapallokulttuuri saapui Helsinkiin hyvässä ja pahassa. Tutkimusmateriaalini tulee useasta lähteestä: salaisesta Facebook-ryhmästä, ryhmähaastattelusta ja järjestäjien haastatteluista. Lisäksi käytän taustamateriaalina artikkeleita Yleisradiolta ja Ilta-Sanomilta. Facebookissa käytän materiaalin hankintaan ensin julkista tutkimussivua ja sen jälkeen salaista tutkimusryhmää. Odotetusti – sosiaalisen median nykyilmapiirin vuoksi – en saanut ensimmäisessä vaiheessa vastauksia tutkimuskysymyksiini. Esitin ryhmässä seitsemän kysymystä, joista kolmen yhteyteen liitin joko artikkelin tai videon tapahtumista. Käytän tutkimuksessa kriittistä diskurssianalyysiä ja lähilukua eri aineistojen analysoimisessa. Näiden ohella käytän apunani tunteisiin liittyvää teoreettista keskustelua. Kaikki ryhmässä vastanneet tuomitsevat huliganismin Osassa tapahtumat aiheuttavat jopa raivoa, pelkoa ja vihaa. Moni ilmoitti, ettei halua lähteä tällaisissa tilanteissa stadionille katsomaan pelejä. Facebook-ryhmän aineiston avulla tuli selkeästi esiin, että lajia ja itse derbyjä tuntevat suhtautuivat häiriötilanteisiin tyynemmin. Osa heistä on ollut derbyissä, eivätkä he olleet kokeneet oloaan turvattomaksi. Tutkimusaineiston ja vastaajien kirjoittamien tunteiden ja näkemysten avulla pystyy myös jäljittämään derbyihin liittyviä turvallistamisen mekanismeja. Yllättävää on, että voimakkaimmin turvallistamista tuottavat media ja lajia tuntemattomat eli ulkopuoliset, eivätkä toimijat, joilla on asemansa vuoksi valta tehdä päätöksiä tilanteen rauhoittamiseksi. Tutkielman kieli on englanti. Sivumäärä 63 + liitteet 3

Muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen motivoimana Euroopan komissio julkaisi vuoden 2017 aikana Valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta – Pohdintaa ja skenaarioita: EU-27 vuoteen 2025 mennessä sekä viisi temaattista pohdinta-asiakirjaa liittyen eri politiikan aloihin EU:ssa. Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan yleisluontoista Valkoista kirjaa, jossa komissio hahmottelee EU:n tulevaisuutta ja toimijuutta kansainvälisen politiikan kentässä sekä pohdinta-asiakirjaa Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta. Tutkielman tutkimuskysymyksellä on kaksi ulottuvuutta: Ensisijaisesti pyritään tarkastelemaan käyttääkö komissio asiakirjojen yhteydessä turvallistamiselle tyypillisiä puheakteja tai kielellisiä rakenteita, joiden avulla pyritään vaikuttamaan yleisön käsitykseen uhkien eksistentiaalisesta luonteesta. Toiseksi, tutkielmassa analysoidaan skenaarioiden taustalla vaikuttavia oletuksia: Minkälaista toimijaa EU:sta ollaan näiden skenaarioiden perusteella rakentamassa, ja minkälaisia maailmankuvia ne olettavat? Tutkimusongelmaa tarkastellaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian sekä kriittisen diskurssianalyysin (CDA) avulla. Turvallistamisteorian analyysin kohteena on turvallistava puheakti. Sanomalla ”turvallisuus” toimijat nostavat tietyn tekijän tai kehityskulun normaalin politiikan yläpuolelle, joka mahdollistaa poikkeuksellisten toimien täytäntöönpanon. Turvallistavana toimijana tutkielmassa on Euroopan komissio sekä Euroopan unionin edustajat. Asiakirjojen yleisönä ovat EU:n kansalaiset, sidosryhmät sekä päätöksentekijät jäsenvaltioissa ja EU:ssa. Turvallistamisteorialle merkityksellisiä kysymyksiä ovatkin: kuka turvallistaa, kenelle ja miksi? Kriittisen diskurssianalyysin avulla pyrin löytämään niitä kielellisiä, retorisia ja semioottisia rakenteita ja keinoja, joilla Euroopan komissio pyrkii vakuuttamaan yleisönsä turvallistamisteorialle olennaisista eksistentiaalisista uhista, ja sopivista toimenpiteistä näiden uhkien käsittelyyn. Skenaarioiden taustalla vaikuttaa merkittävästi EU:n integraatio ja sen taso, ja eksistentiaalisena uhkana Euroopan unionille pidetään tässä tutkielmassa sirpaloitumista tai niitä kehityskulkuja, jotka haittaavat sen integraatioprosessia. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa hahmotellaan Euroopan unionin uhkakuvia sekä niissä viime vuosien aikana tapahtunutta muutosta. Toisessa osassa analysoidaan Valkosien kirjan sekä puolustuspoliittisen pohdinta-asiakirjan skenaarioita, sekä niissä esiintyviä turvallistamisteorialle ominaisia puheakteja ja vakuutteluun pyrkiviä retorisia keinoja. Lopuksi pohditaan skenaarioiden taustaoletuksia sekä niiden olettamia maailmankuvia. Tämä pohdinta keskittyy kolmeen erilaiseen tulevaisuuden kuvaan: Hedley Bullin (1977) määrittämään uuskeskiaikaiseen, postmoderniin poliittiseen järjestelmään, EU:n siirtymiseen kohti valtiollista toimijuutta sekä unionin sirpaloitumista tai osittaista hajoamista. Pro-gradu tutkielma osoittaa, että asiakirjat sisältävät selkeitä turvallistamisliikkeitä ja niissä rakennetaan abstrakteihin kehityskulkuihin perustuvia uhkakuvia. Tämän turvallistamisen tarkoituksena on vakuuttaa diskurssin yleisö puolustuspoliittisen integraation tarpeesta. Uutena ilmiönä EU:n turvallisuuskäsityksessä on myös toimijaperustaisten uhkakuvien tuominen keskusteluun. Tämä kuvastaa osaltaan laajempaa muutosta maailmanpoliittisessa tilanteessa, mutta tuo myös esiin Euroopan unionin tavoitteet luoda itsestään yhä selkeämmin valtiolliseen toimijaan verrattavissa olevaa turvallisuuspoliittista kokonaisuutta, jolla olisi kyky puolustaa itseään sotilaallisesti. Komissio sekä EU näyttävät tasapainoilevan omien poliittisten tavoitteiden sekä epävarman kansainvälisen politiikan tilanteen välillä, ja pyrkivät asemoimaan itseään tähän muuttuneeseen järjestelmään uudelleen. Skenaarioiden luominen on yksi keino vahvistaa EU:n toimijuutta ja hallita epävarmaa tulevaisuutta. Skenaarioiden kuvaileman turvallisuuteen ja puolustukseen perustuvan toimijan luominen saattaa kuitenkin aiheuttaa laajempia maailmanpoliittisia ja voimapoliittisia seurauksia. Jos Euroopan unioni osallistuu näihin voimapoliittisiin kilpailuihin, se samalla kadottaa alkuperäisen tarkoituksensa, jonka tavoitteena oli lopettaa nämä valtataistelut Euroopassa.

Kohdennetut pakotteet eriytyivät kokonaisvaltaisista kattavista pakotekokonaisuuksista monivaiheisesti yhteiskunnallisen paineen alla. Euroopan unionin pakotteet eli rajoittavat toimenpiteet ovat nykyisin keskeinen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisväline, jolla se edistää politiikalle perussopimuksissa asetettuja tavoitteita. Unioni on syyskuun 11. päivä terrori-iskujen jälkeen asettanut rajoittavia toimenpiteitä myös terrorismiin osallisille, mikä on osa sen kokonaisvaltaista terrorismin torjumisstrategiaa. Otsikko kysyy, ovatko rajoittavat toimenpiteet tässä kontekstissa luonnollisille henkilöille asetettuina legitiimiä ulkopolitiikkaa vai pohjimmiltaan sellaiseksi verhoiltua rikosoikeutta. Unioni on käsitellyt terrorismipakotteita rikosoikeudellisista puitteista täysin irrallisena yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkaluna. Tutkielmassa tätä lähtökohtaa on arvioitu Kööpenhaminan turvallistamisteorian avulla kriittisesti tuomalla esille yhtymäkohtia, mitä rajoittavilla toimenpiteillä on rikosoikeudelliseen viitekehykseen. Merkitystä ei ole ainoastaan sillä, miten terrorismi määritellään lainsäädännössä, vaan myös sillä, minkälaisia toimenpiteitä määrittelyllä oikeutetaan. Tutkielmassa vastataan siihen, millaisia rajoittavia toimenpiteitä unioni asettaa luonnollisille henkilöille terrorismin torjumiseksi sekä vastaako näiden toimenpiteiden luonnehdinta de jure niiden luonnetta de facto.

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on saanut viime vuosina lisää resursseja ja toimivaltaa. Osana tätä kehitystä Frontex on luonut omat pysyvät joukkonsa, joista tuli samalla myös Euroopan ensimmäinen yhtenäinen turvallisuusjoukko. Pysyvien joukkojen on suunniteltu varmistavan EU:n ulkorajojen turvaamisen sekä pystyvän reagoimaan ja vastaamaan kriiseihin. Tarkoituksena on, että lopullinen operatiivisten henkilöiden määrä olisi 10 000 vuonna 2027. Tämä on merkittävä työvoiman lisäys alueelliselle turvallisuuteen keskittyneelle organisaatiolle. Se, että Euroopassa on päätetty perustaa yhteiset rajavartiojoukot kertoo tavasta, jolla Eurooppa ajattelee turvallisuuttaan: merkittävät turvallisuushaasteet nähdään Euroopan ulkorajoilla. Tutkimus tarkastelee Frontexin riskianalyyseissä esittämiä diskursseja pysyvien joukkojen perustamisen taustalla. Maahanmuutosta ja pakolaisuudesta sekä terrorismista esitetyt turvallistamisdiskurssit ovat tarkastelun kohteena pyrkimyksessä ymmärtää Frontexin roolia, pysyvien joukkojen perustamista sekä organisaation identiteettiä. Pysyvien joukkojen perustamista edeltävien vuosien turvallisuusdiskurssien analysoinnilla arvioidaan mandaattiaan laajentavan Frontexin roolia ja sitä, miten organisaatio esittää itsensä. Analysoinnissa käytetään Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoriaa Frontexin esittämien diskurssien arvioinnissa. Analyysissä näytetään, että Frontex on turvallistanut sekä maahanmuuton ja pakolaisuuden että terrorismin teemoja riskianalyyseissään. Näiden avulla Frontex on luonut itselleen erilaisia rooleja, joiden avulla se kykenee näyttäytymään samanaikaisesti ratkaisuna maahanmuuton ja pakolaisuuden turvallisuusriskeissä, ihmishenkien pelastajana, unionin arvojen toteuttajana sekä terrorismin torjujana. Pysyvien joukkojen perustamisen taustalla näkyy Frontexin luoma kuva itsestään kaikkiin Euroopan unionin kohtaamiin uhkiin vastaavana toimijana, joka kykenee vastaamaan myös tulevaisuuden uhkakuviin. Tutkimuksessa nähdään, että Frontex pyrkii näyttäytymään unionin uhkiin vastaavana toimijana, joka rakentaa identiteettiään ja rooliaan turvallistamiselle. Maahanmuuttoa ja pakolaisuutta sekä terrorismia turvallistamalla Frontex on perustellut merkittävien lisäresurssien saamista ja mandaatin laajentamista. Organisaation identiteetti ja rooli ovat valmiita muokkautumaan erilaisten kriisien ratkaisuiksi. Se hakeekin itselleen voimakkaasti roolia ratkaisuna unionin ajankohtaisiin turvallisuuden ongelmiin niiden muuttuessa.

Tämä tutkielma tarkastelee Pariisin marraskuun 2015 ja Brysselin maaliskuun 2016 terrori-iskujen jälkeistä turvallistamista Kööpenhaminan turvallistamisteorian ja poikkeustila-käsitteen avulla. Tarkoitus on tutkia, mikäli näiden iskujen jälkeen poliitikot Ranskassa ja Belgiassa turvallistivat jotain teemaa ja jos, niin miten. Lisäksi halutaan selvittää, löytyykö näiden kahden maan väliltä eroja tavoissa turvallistaa. Näihin kysymyksiin vastataan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Lopuksi halutaan selvittää, ilmeneekö ranskalaisten poliitikkojen tavassa puhua hätätilasta Giorgio Agambenin poikkeustilateoriasta kumpuavia elementtejä. Tätä analyysia täydennetään soveltuvin osin Carl Schmittin teorisoinneilla samasta aiheesta. Tutkielman aineisto koostuu ranskalaisten ja belgialaisten poliittisten päättäjien puheista, haastatteluista ja kommenteista, joita on yhteensä 26. Ajallisesti aineisto sijoittuu pääosin välittömästi iskujen jälkeiseen aikaan. Aineiston analyysiin sovelletaan Kööpenhaminan turvallistamisteorian tarjoamaa jaottelua sekä Agambenin teoriasta esiin nousevia elementtejä. Analyysi paljastaa, että iskuista puhutaan hyvin eri tavoin näissä kahdessa maassa. Tarkastelun kohteena olevien ranskalaisten poliitikkojen teksteistä löytyy turvallistamista, mutta ei belgialaisten. Ranskalaiset poliitikot turvallistavat vahvasti terrori-iskuja, rakentaen vahvoja uhkakuvia sekä vedoten edessä olevaan taisteluun ja uhkaan, johon Ranskan on vastattava sekä poikkeustoimilla kansallisesti että sotilaallisesti Lähi-idässä. Belgialaiset poliitikot puolestaan toivovat nopeaa paluuta normaaliin arkeen iskujen jälkeen, eivät lupaa uusia toimenpiteitä ja korostavat demokraattisten arvojen merkitystä. Belgian kohdalla turvallistamista ei siis löydy. Lisäksi analyysi paljastaa, että ranskalaiset poliitikkojen puheissa ilmenee monia Agambenin teorian kanssa yhteneviä elementtejä, kuten poikkeuksen normalisoituminen, demokratian suojeleminen rajoittamalla demokraattisia oikeuksia hetkellisesti sekä välttämättömyyteen vetoaminen. Tämä kaikki viittaa siihen, että poikkeustilaa käytetään hallinnan tekniikkana Ranskassa iskujen jälkeen. Analyysin perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että turvallistaminen operoi eri tavoin näissä kahdessa kontekstissa, siitäkin huolimatta, että iskut liitetään samaan kansainvälisen terrorismin jatkumoon. Tämä on mielenkiintoista, sillä se osoittaa, että hyvinkin samankaltaiset iskut voidaan kehystää eri tavoin eri kansallisissa konteksteissa. Se myös osoittaa, että terrorismia ei välttämättä aina turvallisteta, vaikka kyseessä onkin aihe, joka on usein nostettu tavallisen politiikan yläpuolelle poikkeuksellisen politiikan piiriin. Lopussa pohditaan vielä demokratian ja poikkeustilojen suhdetta.

Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen sekä terrorismin, että radikalisoitumisen torjunta ovat olleet keskeisiä kysymyksiä Ranskassa. Yksi tapa vastata tammikuussa 2015 Charlie Hebdon toimitukseen ja kosher-lihakauppaan tehtyihin iskuihin oli käynnistää internet-kampanja, jolla pyritään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista Ranskassa. Tämä kampanja, ”Stop Djihadisme” eli vapaasti suomennettuna ”Seis Jihadismille”, on tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohde. Pro gradu -tutkielmassa pyritään selvittämään, miten terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt kuvataan kampanjassa ja miten tällainen esittäminen näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta. Kysymyksiin pureudutaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian ja Michel Foucault’n kurinpidollisen vallan käsitteen kautta. Turvallistaminen kuvaa prosessia, jossa turvallistava toimija ilmaisee jonkin objektin olevan vaarassa, mikä vaatii hätätilan ja normaalipolitiikasta poikkeavia toimia. Sen avulla pyritään tässä tutkimuksessa tutkimaan, miten radikalisoituvat henkilöt konstruoidaan turvallisuusuhkiksi. Perinteisen turvallistamisen teorian lisäksi tutkimus hyödyntää visuaalisen turvallistamisen teoriaa tutkiakseen Stop Djihadismen visuaalista puolta. Foucault’n kurinpidollisen vallan käsite taas kuvaa valtasuhdetta, jonka avulla yksilöistä pyritään tekemään mahdollisimman hyödyllisiä. Tässä tutkimuksessa aineiston tarkastelu kurinpidollisen vallan näkökulmasta mahdollistaa sen, että tutkimuksessa voidaan syventyä pohtimaan kampanjan taustalla olevia valta-aspekteja. Tutkimuksen aineisto koostuu kampanjan internetsivuista, mutta ei keskity pelkästään sen teksteihin, vaan myös kampanjan kuvia, videoita ja yleistä ulkoasua tutkitaan. Tutkimuksen tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi. Koska kyseessä on internetaineisto, tutkimuksessa eritellään myös internetissä tehtävän tutkimuksen erityispiirteitä. Tutkimuksessa käy ilmi, että terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt esitetään kampanjassa turvallistettuina toimijoina, jotka ovat ulkopuolinen uhka Ranskalle ja ranskalaisille. Tutkimuksessa käy lisäksi ilmi, että vasta radikalisoitumisvaiheessa olevat henkilöt nähdään kampanjassa uhkan sijaan uhrin roolissa, jotka ovat osa ”meitä.” Syyt radikalisoitumiselle tulevat kampanjan mukaan ulkopuolisesta uhasta, terrorismista, joka pakottaa ja manipuloi radikalisoituvat henkilöt mukaan toimintaansa. Tutkimustuloksista käy myös ilmi, että kampanjassa tehty erottelu normaalisti käyttäytyvien, tavallisten ranskalaisten ja epänormaalisti käyttäytyvien, ulkopuolisten terroristien ja radikalisoituneiden välillä näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta keinona tehdä tavallisista ranskalaisista mahdollisimman hyödyllisiä ja tottelevaisia kansalaisia. Sosiaalisten massojen hallintaa helpottaa lisäksi muun muassa yksilöiden valvonta ja valvontaan kannustaminen. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että radikalisoitumiseen johtavia syitä ovat olleet esimerkiksi syrjintä ja vastakkainasettelu yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella tutkimuksessa tarkasteltu aineisto, Stop Djihadisme -kampanja, ei kuitenkaan ota tällaisia syitä lainkaan huomioon pyrkiessään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista. Tämän vuoksi kampanjan tehokkuutta ja onnistumista voidaankin jossain määrin kyseenalaistaa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan turvapaikkalainsäädäntöön tehtyjä lakimuutoksia siirtolaisuuskriisin ympärillä vuosina 2014–2018. Tutkielmassa kysytään, miten turvapaikkalainsäädännön tiukennukset tulivat mahdollisiksi siirtolaisuuskriisin ympärillä sekä miten turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatio vaikutti siihen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, miten siirtolaisuuskriisi muutti turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatiota. Tutkielma pohjautuu aikaisempaan tutkimukseen, jonka mukaan siirtolaisuus on 2000-luvun lakihankkeissa turvallistettu Suomessa. Turvallistaminen tiivistetysti tarkoittaa, että tietty ryhmä ymmärretään eksistentiaalisena uhkana tietyn kohteen selviytymiselle. Tutkielmassa hyödynnetään kahta diskurssianalyyttista lähestymistapaa. Tutkielmassa aineistoa tarkastellaan Ole Waeverin, Barry Buzanin ja Jaap de Wilden turvallistamisen teoreettisen viitekehyksen avulla sekä Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian avulla. Analyysi jäsentyy Jason Glynosin ja David Howarthin diskurssiteoriaan perustuvan menetelmän kautta. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea turvapaikkalainsäädäntöön tehtyä lakihanketta ennen siirtolaisuuskriisiä, sen aikana ja sen jälkeen vuosilta 2014, 2016 ja 2018. Ensimmäisessä hankkeessa esitetään muutoksia vapaaehtoisen paluun järjestelmään, toisessa turvapaikkamenettelyn oikeudellisiin kysymyksiin ja kolmannessa uusintahakemushankkeeseen. Turvallistamisen teorian viitekehystä sovelletaan turvapaikkajärjestelmään kohdistuvien uhkien tarkastelemiseen. Turvallistaminen sijoittuu siten poliittis-yhteiskunnalliselle sektorille ja kansalliselle tasolle, jota turvapaikkajärjestelmä ilmentää. Turvapaikkajärjestelmä ymmärretään tutkielmassa niin valtiollisena instituutiona kuin abstraktina yhteisönä, jolle aineistossa artikuloidaan oma identiteetti. Aineistossa turvapaikkajärjestelmää käsitellään säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskurssien kautta. Turvapaikkajärjestelmän identiteettiä muodostetaan aineistossa toistuvien pyrkimysten kautta, sekä suhteessa turvapaikanhakijoihin, Laclaun termein ”konstituoivan toisen” kautta. Säännönmukaisuuden diskurssia uhkaavat turvapaikkalainsäädännön epäkohdat ja väärinkäyttö. Kustannustehokkuuden diskurssin uhkaksi artikuloidaan turvapaikanhakijoiden suuri määrä. Turvapaikanhakijoille artikuloidaan monimerkityksellinen asema, jossa turvapaikanhakijoiden subjektipositio ymmärretään 1) suojelupolitiikan kohteina 2) vapaaehtoisuuden ja väärinkäytön kautta 3) laittomasti maassa oleskelevina. Turvapaikanhakijoiden identiteetti suojelun kohteena ilmentää kansainvälisissä sopimuksissa artikuloitua pakolaisen asemaa. Sen sijaan väärinkäyttöön perustuva identiteetti ilmentää turvapaikanhakijoiden toimintaa, joka kulkee turvapaikkajärjestelmän säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskursseja vastaan. Tutkielman argumenttina on, että turvapaikkalainsäädännön tiukennukset mahdollistuivat vastakkainasettelun avulla siten, että turvapaikanhakijat miellettiin säännönmukaisen ja kustannustehokkaan turvapaikkajärjestelmän häiriötekijöiksi. Siirtolaisuuskriisi syvensi vastakkainasettelua ja laajensi turvapaikanhakijoiden identiteetin artikuloinnin väärinkäyttöön perustuvaksi myös niiden hakijoita kohdalla, joiden turvapaikkamenettely oli vielä kesken.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, kuinka Suomen valtio ja eräät sanomalehdet ovat reagoineet lintuinfluenssan tuomaan uhkaan. Suomen valtion reaktioita tutkiessa aineisto koostuu kansallisesta varautumissuunnitelmasta influenssapandemiaa varten ja lehtien osalta aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Aamulehden pääkirjoituksista. Reaktioita tutkin kööpenhaminalaisen koulukunnan turvallistamisen teorian kautta. Tarkoitukseni on selvittää näkyykö valtion toimista ja lehtien tavasta kirjoittaa lintuinfluenssasta, että ne olisivat turvallistaneet sen. Työni teoreettinen viitekehys koostuu kööpenhaminalaisen koulukunnan uudesta turvallisuusagendasta. Tämän valitsin sen vuoksi, koska kööpenhaminalainen koulukunta on haastanut perinteisen turvallisuuden käsitteen laajemmalla turvallisuuden käsitteellään. Tähän turvallisuuden käsitteeseen sisältyy myös se, että tartuntatautia voidaan pitää turvallisuusuhkana. Kööpenhaminalaisen koulukunnan turvallistamisen teoriaa voidaan pitää heidän tärkeimpänä saavutuksenaan. Turvallistamisella tarkoitetaan, että jostain asiasta tulee turvallisuuskysymys. Teoriassa mikä tahansa asia voidaan sijoittaa asteikolle ei-politisoidusta politisoituun ja edelleen turvallistettuun. Turvallistamisen teorialla on suuri merkitys tässä tutkimuksessa. Työni viitekehyksen tärkeimpänä lähteenä on Buzan Barryn, Wæver Olen ja de Wilde Jaapin vuonna 1998 julkaisema teos ”Security: A New Framework for Analysis”. Aineiston analyysimenetelmänä käytän teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Teorialähtöinen sisällönanalyysi nojaa johonkin tiettyyn teoriaan, malliin tai auktoriteetin esittämään ajatteluun. Tämä teoria on työssäni kööpenhaminalaisen koulukunnan turvallistamisen teoria. Analyysiyksiköksi olen valinnut ajatuskokonaisuuden. Näitä ajatuskokonaisuuksia etsin aineistosta muodostamani analyysirungon avulla. Analyysirunko on muodostettu turvallistamisen teorian avulla. Tärkeimpiä lähteitä analyysiosiossa ovat Tuomi Jounin ja Sarajärvi Annelin vuonna 2002 julkaisema teos ”Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi” ja Kyngäs Helvin ja Vanhanen Liisan artikkeli “Sisällön analyysi” Hoitotiede-lehdessä vuonna 1999. Tämän tutkimuksen päätulos on, että Suomen valtio ja sanomalehdet eivät ole turvallistaneet lintuinfluenssaa vaan politisoineet sen. Ne ovat sen sijaan turvallistaneet influenssapandemian, joka lintuinfluenssasta uhkaa muodostua. Tutkimuksesta selvisi, että Suomen valtio on ryhtynyt laaja-alaisiin toimenpiteisiin influenssapandemiavaaran vuoksi. Se on myös varautunut käyttämään sellaisia toimia pandemian sattuessa, jotka vaarantavat kansalaisten perusoikeudet. Varautumissuunnitelmassa keskityttiin lähes kokonaan suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvyn säilymiseen, kun taas sanomalehdissä oltiin huolissaan myös muista maista, erityisesti kehitysmaiden tilanteesta pandemian sattuessa. Varautumissuunnitelma oli siis hyvin valtiokeskeinen, joka taas on suppean turvallisuuskäsitteen mukaista ajattelua. Näihin eroihin varautumissuunnitelman ja sanomalehtien välillä tulee kuitenkin suhtautua varoen, sillä aineistot ovat tyyliltään ja kooltaan erilaisia.

EU:n diskurssissa on useiden vuosien ajan korostettu merkittävää muutosta unionin kehityspolitiikassa. Erityisesti suhteessa Afrikkaan EU on korostanut suhteiden viemistä uudelle tasolle ja siirtymistä tasaveroiseen kumppanuuteen pitkään vallinneen vinoutuneen valtasuhteen sijaan. Todellisen muutoksen tutkiminen on kuitenkin haastavaa. Tähän tarpeeseen Sarah Delputte ja Jan Orbie (2020a) ovat kehittäneet teoreettisen viitekehyksen, jonka avulla EU:n kehityspolitiikan muutosta voidaan tutkia kolmen eri tason kautta. Viitekehys sisältää myös neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota EU:n kehityspolitiikalle. Yksi näistä käsittelee turvallistamisnäkökulmaa, johon myös tämä tutkielma keskittyy. Analysoimalla EU:n Afrikka-hätärahastoa innovatiivisena osana unionin kehityspolitiikkaa, tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko rahaston toiminnassa merkkejä turvallistamisesta. Tutkimusaineisto käsittää EU:n Afrikka hätärahaston perustamissopimuksen sekä strategian. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia sekä kriittistä kehysanalyysia. EU:n kehityspolitiikka suhteessa Afrikkaan on edelleen Eurooppa-keskeistä modernistista ja koloniaalista, huolimatta sen yrityksistä uudistaa maanosien välisiä suhteita enemmän yhteistyön suuntaan. Rahaston toiminnassa on vain heikkoja viitteitä turvallistamisesta, vaikka rahaston perustamisen itsessään voidaan tulkita viittaavan turvallistamisen logiikkaan.