Browsing by Subject "turvallisuusneuvosto - suurstrategia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Berger, Heidi Marjatta (2003)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Venäjän ulkopolitiikan muutosta 1992-1993, päämääränä selittää aiemmissa tutkimuksissa havaittu länsimyönteisyyden päättyminen. Tutkimusongelmat on jaettu teoreettiseen ja empiirisiin. Teoreettiseen tutkimusongelman kuuluu: miten käsitteellistää toimija-rakenne -keskustelu soveltuvaksi muutoksen selittämiseen. Empiiriset tutkimusongelmat käsittelevät muutoksen määritelmää: minkälainen muutos oli kyseessä, minkälaisia muutoksen syitä voidaan löytää, miksi Venäjän ulkopolitiikka muuttui. Tutkimusongelmiin vastattaessa nojaudutaan Margot Lightin ja Neil Malcolmin selitystekijöihin. Ulkopolitiikka määritellään ongelmalähestymistavaksi: ristiriidaksi toivottujen ja vallitsevien olosuhteiden välillä ja kansallinen turvallisuus poliittisten, taloudellisten sekä alueellisten etujen turvaamiseksi. Oman selitysmallin kehittämisessä käytetään Walter Carlsnaesin toimija-rakenne -keskustelun sovellutusta. Kolmitahoisen selityksellisen viitekehyksen rakenteellisen ulottuvuuden: objektiivisten olosuhteiden soveltamisessa käytetään Valerie Hudsonin (et.al) tilannekohtaista ulkopolitiikan mallia ja Charles F. Hermannin muutosta kuvailevaa mallia institutionaalisen asetelman soveltamisessa. Dispositionaalisen ulottuvuuden havaintojen tulkitsemisessa nojaudutaan Judith Goldsteinin ja Robert Keohanen näkemyksiin maailmankatsomuksista, normatiivisista ja kausaalisista uskomuksista, jotka voivat vaikuttaa politiikkaan tiekarttoina, koordinoimalla tai instituutioitumisprosessilla. Arvomaailmaa jäsennetään Andrew Heywoodin poliittisten ideologioiden kautta. Intentionaalisen ulottuvuuden: preferenssin ja arvojen soveltamisessa nojaudutaan Joseph Griecon määritelmiin liberaalista ja realistisesta rationaliteetista. Sekundäärimateriaali koostuu aikaisemmista tutkimuksista, kansainvälisen politiikan julkaisuista sekä kolmesta haastattelusta. Primäärimateriaaliin kuuluu ulkopoliittiset- ja kansallisen turvallisuuden doktriinit, epävirallisen ulko- ja turvallisuusneuvoston kaksi strategiaa sekä sotilasdoktriinit. Sanomalehtiä on analysoitu kahden vuoden ajalta. Muutoksesta luodaan ”tarina”, joka selitetään huomioimalla viitekehyksen mukaisesti intentionaalis-teleologiset-, kausaaliset-, sekä rakennetekijät. Tutkimuksessa päädytään osin aikaisempien tutkimusten johtopäätöksiin, osin itsenäisiin päätelmiin. Jälkimmäisiin lukeutuivat: kansallisten intressien omaksuminen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustaksi ilmensi politiikan itsenäistymistä ja normalisoitumista. Lisäksi havaittiin neljä samanaikaista prosessia: länsimyönteinen politiikka jatkui, Yhdysvaltojen rooli heikkeni, Natoa alettiin vastustaa, turvallisuusuhkia alettiin liittää Ivyn alueelle sekä harjoitettiin pragmaattista laskelmointia. Kehitellyn takapihateorian mukaisesti: epävarmuuden olosuhteissa tuli turvata valtion ydinintressit, alueen hallinnan kautta pyrittiin vähentämään ristiriitaa toivottujen ja vallitsevien olosuhteiden välillä, reformien jatkuvuus taattiin puuttumalla alueen konflikteihin. Itsenäisen toimija-rakenne -keskustelua soveltavan selitysmallin mukaan muutokseen oli vaikuttamassa maltillisen keskustalaisen ja konservatiivisemman opposition esiinnousu kesällä 1992. Esittämällä pragmaattisemman, käytännönläheisemmän, maailmankuvan ja osoittamalla vallitsevalle linjalle vaihtoehdon, tarjoamalla erityisiä strategioita myötävaikutettiin linjan muutokseen. Kansallisen turvallisuusneuvoston perustaminen (komissioineen) muutti institutionaalista asetelmaa myötävaikuttaen pragmatismin instituutioitumisprosessiin, ei-ideologisen ulkopolitiikan vahvistumiseen, kehitykseen kohti ulko- ja turvallisuuspolitiikan integraatiota ja jonkinlaista suurstrategiaa. Merkitykselliseksi nousi turvallisuusneuvoston rooli pragmaattisten ideoiden ja politiikan tuotosten välittäjänä. Käytännössä politiikka ilmeni haittavaikutusten ennaltaehkäisemisenä ja myöhemmin vahinkojen minimoimisen strategiana.