Browsing by Subject "turvapaikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Eronen, Satu (Helsingin yliopisto, 2021)
    EU:n ja jäsenvaltioiden välillä on jännite liittyen oikeus- ja sisäasioihin, viime vuosina erityisesti kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Euroopan valtiot ovat toisistaan riippuvaisia kolmansista maista tulevien maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin liittyvissä kysymyksissä ja joutuvat koordinoimaan yhdessä esimerkiksi sisäistä turvallisuutta ja maahanmuuton hallintaa, joiden on perinteisesti ymmärretty kuuluvan yksin suvereeneille kansallisvaltioille. Vuosituhannen vaihteessa luonnosteltiin unionille aktiivisempaa, laaja-alaisempaa ja osin myös liberaalimpaa maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan, että ainoastaan torjuttaisiin Eurooppaan kohdistuvaa muuttopainetta, oli hyväksyttävä, että kansainvälinen muuttoliike jatkuu ja edellyttää asianmukaista sääntelyä. Vuonna 2015 nopeasti lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä paljasti puutteita EU:n maahanmuuttopolitiikassa, -lainsäädännössä ja niiden täytäntöönpanossa. Vuoden 2015 jälkeen Pohjoismaat jakautuivat uusien maahanmuuton hallinnan suhteen. EU:n oikeus- ja sisäasioiden ulkopuoliset Tanska ja Norja omaksuivat kaikki EU-lainsäädäntöön perustuvat muuttoliikkeen hallinnan keinot, minkä ohella ne kiristivät ulkomaalaislainsäädäntöä kansallisilla laeilla. Lisäksi molemmat ottivat etäisyyttä kansainväliseen muuttoliike- ja pakolaisoikeuteen ja ilmaisivat toiveensa avata uudelleen kansainvälisten sopimusten sisältö tai muuttaa niiden tulkintaa. Ruotsi ja Suomi kiristivät myös maahanmuuttolainsäädäntöään, mutta EU-oikeuden vaikutuksen vuoksi lopputulos oli maltillisempi. Ruotsin pyrkimys saada muut jäsenvaltiot kantamaan vastuunsa muuttoliikekriisissä ei ole toteutunut. Pohjoismaat kiirehtivät lisäämään maahanmuuton kontrollia ja estämään turvapaikanhakijoiden tulon omien rajojensa sisä-puolelle. Maahanmuuton ja erityisesti kansainvälisen suojelun kytkeytyminen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden teemoihin on lähtöisin sisärajatarkastusten poistamisesta ja siitä seuranneesta hallinnan tunteen menettämisestä. Eurooppaan kohdistuva muuttoliike nähdään territoriaalisesta rajavalvonnan näkökulmasta ja sisäisen turvallisuuden kysymyksenä, mikä on nähtävissä sekä EU-lainsäädännössä ja -instituutioissa että jäsenvaltioiden tasolla. Eurooppaa arvostellaan säännöllisesti Fortress Europe -mentaliteetista, jolla viitataan siihen, että samalla, kun luodaan vapaan liikkuvuuden alue tiettyjen valtioiden kesken, jätetään toiset ulkopuolelle ja pyritään aktiivisesti pitämään heidät siellä. Fortress Europe edellyttäisi kuitenkin yhteistä eurooppalaista identiteettiä, jotain mitä jäsenvaltiot pyrkisivät yhdessä suojaamaan. Pohjoismaat ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten lainsäädännön eurooppalaistuminen voi olla valikoivaa ja vinoutunutta: EU:lta otetaan se, mikä sillä hetkellä sopii kansallisiin ratkaisuihin, mutta muuten unionin oikeuden vaikutusta torjutaan. Vuodesta 2015 alkaen Pohjoismaita on yhdistänyt pyrkimys rajoittaa kolmansista maista tulevaa maahanmuuttoa ja torjua erityisesti sellaiset maahanmuuttajat, jotka ovat saapuneet Schengen-alueelle turvapaikanhakijoina. Tätä tavoitetta toteutetaan Fortress Europe -hengessä kehystämällä maahanmuuttajat kansallisen turvallisuu-den, yleisen järjestyksen ja hyvinvointivaltion uhkaksi. Euroopan unionin tai Pohjoismaiden muuttoliikelainsäädäntö ja jäsenvaltioiden käytännöt eivät heijasta kosmopoliittista tai edes eurooppalaisesta lähestymistapaa. Sen sijaan, että Pohjoismaat olisivat etsineet eurooppalaista, solidaarista, humaania linjaa ja ihmisoikeudet huomioon ottavia keinoja, ne päätyivät ratkaisuihin, jotka olivat ja ovat edelleen kyseenalaisia sekä kansainvälisen oikeuden että SEU 2 artiklan perus-arvojen kanssa. Muuttoliikeoikeuden selkärangan Euroopassa muodostavat kansallisvaltioiden rajat, kansallinen maahanmuuttolainsäädäntö ja sisäiseen ja kansalliseen turvallisuuteen keskittyvä maahanmuuttopolitiikka. Maahanmuuttokysymyksissä, joissa korostuu maantieteellinen, poliittinen ja kulttuurinen läheisyys, Pohjoismaat ovat rajanaapureina toistensa keskeisin viiteryhmä, Fortress Norden.
  • Riipinen, Olli (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen mieltäni ja mielikuvitustani, sekä kerron siihen liittyvistä teemoista. Mielikuvituksen haittoja ja hyötyjä suhteessa näyttelijän taiteeseen, ihmisenä olemiseen, ymmärtämiseen ja kaikkeen. Vastakohdista. Aiheeni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, joten kirjoitan itsestäni ja omasta näkökulmastani. Pyrkimyksenä on löytää jotain yhteistä ja samaistuttavaa. Hahmottelen miten mieleni sekä mielikuvitukseni on muotoutunut ja muotoutuu edelleen. Miten se käyttäytyy tai toimii eri konteksteissa. Miksi se toimii tai ei toimi suhteessa annettuihin olosuhteisiin. Miksi lapsena, näytellessäni tai toimiessani taiteellisessa ympäristössä koen mielikuvituksen sekä ajatukseni vapaana, turvallisina ja ymmärrettävinä. Miksi arjessa pelottavana, epäolennaisena sekä irrallisena? Pyrin hahmottamaan ajan, paikan ja tilan jolla kontrolloisin vilkasta mielikuvitusta ja erottaa fiktion faktasta. Lapsesta aikuiseksi, haaveilijasta tekijäksi. Tämän kirjallisen osion aihe on syntynyt kirjoitusprosessin aikana, mutta se on vuosien pohdintojen tulos. Olen kyllästynyt huolestumaan ja pyörittelemään peukaloitani yksin olohuoneessa. Kyllästynyt huutelemaan tyhjille seinille että olenko hullu. Olen kyllästynyt tulemaan väärinymmärretyksi koska en uskalla puhua suoraan. Mieli ja mielikuvitus on osa ihmisen olemusta jonka kautta sitä on kyettävä säätelemään, rajoittamaan sekä pelkistämään, mutta samalla se on myös äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen työväline luovilla aloilla jonka pitää antaa hersyä ja olla kahlitsematta liikaa että se pysyisi laajana tuoden sitä kautta lisää näkökulmia. Mielessäni ei tunnu olevan tilaa rationaalisille ajatuksille suhteessa siihen miten arkea pyöritetään. Mihin kohdistaa fokukseni silloin kun en leiki, näyttele tai luo. Mikä on aikuisen ihmisen vastuu omasta arjestaan. Kuinka jakaa itsensä kahtia. Mikä on kultainen keskitie? Kuinka osaisin arkipäiväistää ajatuksen virtaa mutta silti olla tukahduttamatta sitä. Pelkoni on tulla liian varovaiseksi. Näitä asioita pyörittelen ja yritän luoda positiivisia vaihtoehtoja negatiivisten pelkojen tilalle. Pyrin vilpittömään ja rehelliseen dialogiin, jotta osaisin sanallistaa ajattelutapaani, sekä tulisin ymmärretyksi myös muille. Tekoihin pystyn vaikuttamaan, mutta ajatuksiini en. Koen tämän työni merkitykselliseksi ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille. Askarruttavat asiat, ongelmat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta jaettuna yleisiä ja samaistuttavia. Haluan tällä rauhoittaa mahdollista lukijaa joka pohtii samoja asioita. Työni ei tarjoa ratkaisua eikä johtopäätöstä, vaan se esittää kysymyksiä, vaihtoehtoja. Haaveilua ja hämmästelyä.
  • Wederhorn, Helena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomi joutui odottamattomaan tilanteeseen loppukesästä 2015, kun maahan saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa eli jopa kuusinkertainen määrä edellisiin vuosiin verrattuna. Vuosien 2017–2019 aikana arviolta yli 1200 afganistanilaista ja irakilaista turvapaikanhakijaa vetosi vainon perusteena siihen, että on kääntynyt kristinuskoon Suomessa. Kristinuskoon kääntymiseen vetoavien osuus kaikista uusintahaun tehneistä oli Maahanmuuttoviraston arvion mukaan noin viidennes. Turvapaikkapäätöksen tekevä Maahanmuuttovirasto (Migri) pitää turvapaikan myöntämisen tärkeimpänä kriteerinä hakijan perusteltua syytä pelätä joutuvansa ihmisoikeusloukkausten kohteeksi kotimaassaan eli kansainvälisen suojelun tarvetta. Turvapaikkakäsittelyssä Suomessa sovelletaan ensi sijassa ulkomaalaislakia, mutta myös YK:n pakolaisten suojelua määritteleviä sopimuksia ja Euroopan unionin turvapaikkasäädöksiä. Kun turvapaikanhakija vetoaa vainon perusteena kristinuskoon kääntymiseen, Migri haluaa ensi sijassa arvioida, onko turvapaikanhakijan kääntyminen aito. Aidon kääntymisen arvioimiseksi se tutkii vakaumuksen sisäistä merkitystä hakijalle haastattelemalla häntä. Tämä tutkimus selvittää mitä Suomessa ilmestyvistä sanomalehdistä laajalevikkisin Helsingin Sanomat, kristillinen Kotimaa ja Pohjois-Suomen ykköslehti Kaleva kirjoittavat kristinuskoon kääntymisestä turvapaikkaperusteena vuosina 2017–2019 ja miten lehdet eroavat toisistaan aiheen käsittelyssä. Tutkimusaineisto koostuu lehtien toimituksellisesta aineistosta; uutisista, pääkirjoituksista, kommenteista ja pidemmistä feature-tyyppisistä artikkeleista. Mielipidekirjoitukset eivät kuulu tutkimuksen piiriin. Tutkimusmetodina on laadullinen sisällön analyysi, mutta myös aineiston kvantifiointi on käytössä. Analyysi osoittaa, että keskeisiä yhteisiä uutisaiheita tutkimuslehdissä ovat vakaumuksen aitouteen ja sen ulkoisiin ja sisäisiin merkkeihin liittyvät kysymykset, turvapaikanhakijan motiivit kääntymiselle sekä kansainvälisen suojelun tarve. Kaikkien lehtien uutisoinnista ilmenee huolestuneisuus maallisten viranomaisten kuten Maahanmuuttoviraston kykeneväisyydestä määritellä ihmisen vakaumus. Lehtien välisten erojen tarkastelusta käy ilmi, että Kotimaa käsittelee eniten vakaumuskysymyksiä ja puolustaa lisäksi selvimmin pappien oikeutta ja asiantuntemusta vakaumuksen arviointiin, Kaleva keskittyy vakaumuksen arvioinnissa selvimmin uskon peruskysymyksiin ja korostaa yhteisöllisyyden merkitystä suhteessa maahanmuuttajiin. Helsingin Sanomien uutisoinnista käy ilmi, että turvapaikanhakijan kristinuskoon kääntyminen saattaa olla vain keino tai yritys jäädä maahan. Tämä tutkimus sisältää myös viitteitä turvapaikanhakijoiden kristinuskoon kääntymisen nostattamasta yhteiskuntapoliittisesta keskustelusta Suomessa. Sen seurauksena ulkomaalaislakiin tehtiin muutoksia, joilla turvapaikan uusintahakemusten määrää rajoitettiin.