Browsing by Subject "uhanalaiset kasvit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Mannerkoski, Ilpo; Ryttäri, Terhi (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Ympäristöopas
    Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN; Species Survival Commission) on jo vuosien ajan kehittänyt yhtenäistä luokittelujärjestelmää ja kriteereitä eliölajien uhanalaisuuden arviointiin. Tavoitteena on ollut luoda menetelmä, jonka avulla mihin tahansa eliöryhmään selkärankaisista leviin kuuluvan eliölajin häviämisriski voidaan arvioida. Tämä opas on suomenkielinen yhteenveto kolmesta IUCN:n julkaisemasta alkuperäisohjeesta, joita ovat: - IUCN Red List Categories and Criteria. Version 3.1. (2001) - Guidelines for Application of IUCN Red List Criteria at Regional Levels. Version 3.0. (2003) - Guidelines for Using the IUCN Red List Categories and Criteria. Version 6.2. (2006) Alkuperäisohjeet ovat julkaisun liitteinä. Opas sisältää myös IUCN:n sallimat kansallisesti päätettävät sovellukset, jotka on hyväksynyt ympäristöministeriön 24.8.2006 asettama Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä. Tämän oppaan kriteereitä ja ohjeita noudattaen arvioidaan Suomen lajiston uhanalaisuus ja laaditaan seuraava eliölajien punainen kirja.
  • Leinonen, Reima; From, Stella (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 41/2009
    Jalopuita kasvavat ympäristöt ovat Suomessa yleensä pienialaisia, mutta niissä elää runsas niille omaleimainen eliölajisto. Luontaiset jalopuuympäristöt ovat kokeneet suuria muutoksia, niitä on raivattu pelloiksi, jäänyt rakentamisen jalkoihin tai niiden luonne on muuttunut umpeenkasvun ja kuusettumisen myötä. Jalopuita on myös kaadettu moniin käyttötarkoituksiin. Uusimmassa uhanalaisten lajien luettelossa on uhanalaisiksi arvioitu suuri määrä jalopuuympäristöjen lajeja, joista monilla on jäljellä vain yksittäisiä esiintymispaikkoja tai ne ovat alunperinkin esiintyneet hyvin rajoitetusti. Esiintymispaikat ovat usein niin suppeita, että pienetkin elinympäristön muutokset voivat uhata niiden vaativimpia lajeja. Jalopuuympäristöjen ja niiden lajiston säilyminen edellyttää suojelun lisäksi usein myös hoitoa. Tieto jalopuuympäristöjen uhanalaisesta lajistosta ja käytännön hoidossa tehtävät ratkaisut eivät aina kohtaa toisiaan. tilanteen parantamiseksi Hyönteistensuojelun neuvottelukunta järjesti syksyllä 2006 Karjaalla Mustion linnassa seminaarin ”Jalopuuympäristöjen hoito ja uhanalaiset lajit”. Seminaarin esitelmät käsittelivät sekä jalopuuympäristöjen uhanalaisia lajeja eliöryhmittäin että jalopuuympäristöjen rakennepiirteitä ja kohteiden hoitoa. Luontaisten jalopuuympäristöjen lisäksi esiteltiin myös ihmisen luomia jalopuuympäristöjä kuten kartanopuistoja ja kaupunkipuistoja. Puistot jalopuineen toimivat monien eliöryhmien lajeille merkittävinä korvaavina elinympäristöinä, joihin ne ovat voineet siirtyä luontaisten ympäristöjen vähetessä. Näitä kohteita hoidettaessa eliölajistoa ei yleensä ole otettu riittävästi huomioon. Tämä julkaisu on koottu seminaarissa pidettyjen alustusten pohjalta kirjoitetuista artikkeleista joita on täydennetty luontaisia ja rakennettuja jalopuuympäristöjä esittelevällä johdannolla. Julkaisun tavoitteena on esittää monipuolinen katsaus yhteen lajiston monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta merkittävään elinympäristökokonaisuuteen.
  • Liukko, Ulla-Maija; Raunio, Anne (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 14/2008
    Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) on valmisteltu Euroopan unionin luonnonsuojeludirektiivien edellyttämän seurannan toteuttamista Suomessa. Tässä julkaisussa esitellään seurannan nykytilaa ja annetaan ehdotuksia seurannasta jatkovalmistelun pohjaksi. Julkaisun pääpaino on luontodirektiivin mukaisessa seurannassa, mutta kokonaiskuvan saamiseksi myös lintudirektiiviin liittyviä seurantoja käsitellään lyhyesti. Tarkasteluissa on otettu huomioon myös biodiversiteettiseurannan kansalliset tarpeet. Julkaisu jakautuu viiteen itsenäiseen osaan. Osa I sisältää seurannan kannalta keskeiset luontodirektiivin säännökset ja käsitteet sekä tietoa seurannan valmistelusta EU:ssa ja muutamissa sen jäsenmaissa. Osa II käsittelee luontodirektiivin luontotyyppien seurantaa, osa III luontodirektiivin lajien seurantaa, osassa IV kuvataan lintudirektiivin keskeinen sisältö ja liittymäkohdat luontodirektiiviin. Osassa V on julkaisun yhteenveto. Seurantaehdotuksessa luontotyypit ja lajit on asetettu seurantatarpeen mukaiseen tärkeysjärjestykseen. Lisäksi on tarkasteltu kunkin luontotyypin ja lajin seurannan nykytilannetta ja seurantavalmiutta ja laadittu ehdotukset seurannan kehittämistarpeista luontotyyppi- ja eliöryhmittäin. Uuden seurannan perustamista esitetään  runsaalle kolmannekselle  luontodirektiivin 69 luontotyypistä. Kolmannekselle luontotyypeistä ehdotetaan tukeutumista pääosin olemassa oleviin tai kehitettäviin muihin seurantoihin. Vajaalle kolmannekselle ehdotetaan kevyintä seurantaa eli inventointitietojen ja uhkien tarkastelun käyttöä. Luontodirektiivin 125 lajista lähes kolmannesta (39 lajia) seurataan jo nyt ja seuranta kohdistuu varsin hyvin tärkeimmiksi arvioituihin tai hyödynnettäviin lajeihin. Lisäksi puolella lajeista seurantavalmius olisi riittävä, vaikkei niitä tällä hetkellä seuratakaan. Käytettyjen kriteerien perusteella uusien seurantojen perustamisessa  kiireellisimmäksi nousee 19 lajin ryhmä, joista suurin osa on luonnonsuojeluasetuksen mukaan erityisesti suojeltavia kasveja.
  • Pykälä, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 32/2007
    Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen oletetaan olevan luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeisimpiä metsäympäristöjä, mutta asiaa ei ole tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen suhteellista merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, metsäkeskuksen tekemien metsälakikohderajausten kattavuutta ja laatua sekä ominaispiirteiden säilymistä rajatuilla metsälakikohteilla Lohjalla. Tulosten mukaan suuri osa uhanalaisten putkilokasvien, sammalien ja jäkälien esiintymistä sijaitsee metsälain mukaan määritellyillä erityisen tärkeillä elinympäristöillä. Metsäkeskuksen tekemän metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoituksen kattavuus ja laatu osoittautuivat kuitenkin heikoiksi. Metsälain kriteerit täyttävistä uhanalaisten lajien esiintymispaikoista vain 4 % oli metsäkeskus rajannut metsälain erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi. Näin ollen suojelualueiden ulkopuolisista uhanalaisten lajien esiintymistä ainoastaan yksi prosentti sijaitsi metsälain erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi rajatuilla alueilla. Metsämaan rajatuista metsälakikohteista 75 % oli lain kriteerit täyttävää aluetta pienempiä. Huomattavalla osalla metsälakikohteiksi rajatuista kohteista ominaispiirteet olivat heikentyneet metsälain voimaantulon jälkeen tehtyjen hakkuiden takia. Metsälakia on Lohjalla sovellettu siten, että vain vähäinen osa lain kriteerit täyttävistä kohteista on rajattu metsälakikohteiksi. Lain käytännön tulkinnassa keskeisintä näyttää olleen kohteiden hyvin pieni koko eivätkä sen luontoarvot ja niiden säilyminen. Pienialaisuuden korostaminen johtaa luontoarvoiltaan vaatimattomien kohteiden rajaamiseen metsälakikohteiksi arvokkaiden kohteiden sijaan tai siihen, että arvokkaasta kohteesta vain palanen rajataan metsälakikohteeksi. Ominaispiirteiden heikentäminen näyttää olevan käytännössä sallittua esimerkiksi harvennushakkuin. Metsälain onnistunut käytäntöön soveltaminen edellyttää, että viranomaiset osaavat tunnistaa erityisen tärkeiden elinympäristöjen luontoarvot ja merkittävät ominaispiirteet sekä määritellä ominaispiirteitä heikentävät toimenpiteet, jotka eivät ole sallittuja. Saatujen tulosten perusteella näin ei ole tapahtunut. Metsäasetusta ja metsälain soveltamisohjeita on tarpeen selventää siten, että luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät lain kriteerit täyttävät kohteet määriteltäisiin metsälakikohteiksi, ja että niiden ominaispiirteiden heikentäminen olisi kiellettyä. Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä koskevien tietojen tulisi olla julkisia. Tätä kautta mahdollistettaisiin se, että metsälakia toimeenpantaisiin laissa määritellyn mukaisesti.
  • Kemppainen, Eija; Eeronheimo, Heikki (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2008
  • Juslen, Aino; Kuusinen, Mikko; Muona, Jyrki; Siitonen, Juha; Toivonen, Heikki (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 1/2008
    Ympäristöministeriön vuosina 2003–2007 rahoittama PUTTE on tähän asti suurin panostus lajistotutkimukseen Suomessa. Kymmenet tutkijat 40 hankkeessa ovat selvittäneet huonosti tunnettujen eliöryhmien, erityisesti sienten ja selkärangattomien eläinten, lajistoa, elintapoja, levinneisyyttä ja runsautta. Suomesta on löydetty tutkimusohjelman kuluessa lähes 1 500 maalle uutta lajia, joista 185 on tieteelle uusia, aiemmin kuvaamattomia lajeja. Viime vuosikymmeninä tehdyt uhanalaisarvioinnit ovat osoittaneet, että kaksi kolmasosaa maamme eliölajeista tunnetaan niin puutteellisesti, että niiden uhanalaisuutta ei ole voitu arvioida. Monista eliöryhmistä ei ole saatavana luetteloa Suomen lajeista eikä mitään määrityskirjallisuutta. PUTTE tuotti puutteellisesti tunnetuista metsälajeista runsaasti uutta tietoa, jota voidaan käyttää uhanalaisarvioinnin ja metsien suojelua koskevan päätöksenteon tukena, sekä myös useita laadukkaita määrityskirjoja. Tutkimushankkeiden tiivistelmien lisäksi loppuraportissa esitetään biodiversiteetin suojelun, lajistotutkimuksen ja uhanalaisarviointien taustaa. Raportissa arvioidaan PUTTEn kansainvälistä merkitystä sekä ohjelman tuloksia taksonomian, metsiensuojelun ja luonnonsuojelun kannalta. Tutkimusohjelman tulokset tiivistetään johtopäätöksiksi, joiden perusteella esitetään kymmenen keskeistä suositusta lajistotutkimuksen painotuksista, elinympäristöjen hoidon ja suojelun tarpeista sekä luontoharrastustoiminnan tukemisesta.
  • García-Girón, Jorge; Heino, Jani; Iversen, Lars Lønsmann; Helm, Aveliina; Alahuhta, Janne (Elsevier, 2021)
    Science of The Total Environment 786 (2021), 147491
    Patterns of species rarity have long fascinated ecologists, yet most of what we know about the natural world stems from studies of common species. A large proportion of freshwater plant species has small range sizes and are therefore considered rare. However, little is known about the mechanisms and geographical distribution of rarity in the aquatic realm and to what extent diversity of rare species in freshwater plants follows their terrestrial counterparts. Here, we present the first in–depth analysis of geographical patterns, potential deterministic ecogeographical factors and projected scenarios of freshwater vascular plant rarity using 50 × 50 km grid cells across Europe (41°N–71°N) and North America (25°N–78°N). Our results suggest that diversity of rare species shows different patterns in relation to latitude on the two continents, and that hotspots of rarity concentrate in a relatively small proportion of the European and North American land surface, especially in mountainous as well as in climatically rare and stable areas. Interestingly, we found no differences among alternative rarity definitions and measures when delineating areas with notably high diversity of rare species. Our findings also indicate that few variables, namely a combination of current climate, Late Quaternary climate–change velocity and human footprint, are able to accurately predict the location of continental centers of rare species diversity. However, these relationships are not geographically homogeneous, and the underlying factors likely act synergistically. Perhaps more importantly, we provide empirical evidence that current centers of rare species diversity are characterized by higher anthropogenic impacts and might shrink disproportionately within this century as the climate changes. Our reported distributional patterns of species rarity align with the known trends in species richness of other freshwater organisms and may help conservation planners make informed decisions mitigating the effects of climate change and other anthropogenic impacts on biodiversity.
  • Siira, Jouko (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 6/2011
    Rönsysorsimo (Puccinellia phryganodes) ja pohjansorsimo (Arctophila fulva var. pendulina) ovat niin kutsutun Ruijanesikko -ryhmän kasveja, joiden päälevinneisyysalue on pohjoisen Jäämeren rannoilla, ja joilla on erillinen esiintymisalue Perämerellä. Rönsysorsimo on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) ja pohjansorsimo erittäin uhanalaiseksi (EN) vuoden 2010 Punaisessa kirjassa. Molemmat lajit kasvavat Perämeren rantaniityillä. Matalakasvuinen rönsysorsimo kasvaa erityisesti vähäkasvisilla suolamailla. Lajeja uhkaavat rantojen rehevöityminen ja umpeenkasvu rantalaidunnuksen päättymisen jälkeen. Rehevöitymisen myötä rantakasvillisuuden päälle kertyy myös kaisla- ja ruokomassaa, jotka peittävät sorsimokasvustoja. Myös erilainen ihmistoiminta rannoilla, kuten ruoppaukset, jokien säännöstely ja rakentaminen hävittävät ja muuttavat näiden kasvien elinympäristöjä. Niin ikään luonnolliset rantavoimat, kuten vedenkorkeuden vaihtelu ja etenkin keväiset jäänlähdöt mylläävät sorsimoiden kasvupaikkoja. Tähän julkaisuun on koottu Jouko Siiran rönsy- ja pohjansorsimoa käsittelevät tutkimukset 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun asti. Tutkimuksissa käsitellään lajien esiintymishistoria alueella, julkaistaan yksityiskohtaiset tulokset alueen tutkimusaikaisista sääoloista ja maaperäkemiasta sekä otetaan kantaa lajien hoitotoimiin.
  • Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä (Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2001)
  • Rassi, Pertti; Hyvärinen, Esko; Juslén, Aino; Mannerkoski, Ilpo (Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Julkaisussa esitellään Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) lajien alueellisen uhanalaisuusarvioinnin kriteerit, jotka perustuvat lajien havaittuun, arvioituun, pääteltyyn tai ennustettuun populaatioiden pienenemiseen, levinneisyys- tai esiintymisalueen kokoon, pieneen ja jatkuvasti taantuvaan tai hyvin pieneen populaatioon tai kvantitatiiviseen analyysiin. Lisäksi Suomessa on dokumentoitu lajien elinympäristöt sekä uhanalaisuuden syyt ja uhkatekijät. Suomen lajimääräksi arvioidaan nykyään vähintään 45 000. Riittävät tiedot uhanalaisuusarviointiin oli 21 398 lajista tai alemmasta taksonista, mikä on noin 47 % lajistosta. Uhanalaisiksi luokiteltiin 2 247 lajia tai alempaa taksonia eli noin 10,5 %. Punaisen listan lajeja, joihin kuuluvat uhanalaisten lisäksi hävinneet, silmälläpidettävät ja puutteellisesti tunnetut on yhteensä 4 960 (23,2 %). Arvioiduista lajeista äärimmäisen uhanalaisia (CR) on 313, erittäin uhanalaisia (EN) 726, vaarantuneita (VU) 1208, silmälläpidettäviä (NT) 1867, puutteellisesti tunnettuja (DD) 514, hävinneitä (RE) 332 ja elinvoimaisia 16 438 (LC). Lisäksi punkeista, harvajalkaisista, sokkojuoksiaisista, limasienistä ja eräistä kärpäsryhmistä luetteloitiin selvästi elinvoimaiset lajit, yhteensä 1 039 lajia, mutta vaillinaisen arvioinnin vuoksi niitä ei ole laskettu mukaan arvioitujen lajien määrään. Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) ja perinneympäristöissä sekä muissa ihmisen luomissa ympäristöissä (22,3 %). Näiden elinympäristöjen lajiston uhanalaistumisvauhti on hieman hidastunut edelliseen arviointiin verrattuna, kun taas soiden, kallioiden, rantojen ja tunturipaljakoiden lajiston uhanalaistuminen on lisääntynyt huomattavasti. Uhanalaisten lajien määrä on korkein hemiboreaalisella ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä Etelä-Suomessa. Arvioinnin tulosten lisäksi kirjassa kuvataan edellisen arvioinnin jälkeisiä merkittävimpiä lajien suojeluun vaikuttavia hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä sekä tutkimusta ja seurantaa. Punaisessa kirjan liitteessä on eliölajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmän (LAUHA) arvioinnin tuloksiin perustuva ehdotus luonnonsuojelulain mukaisista uhanalaisista ja erityisesti suojeltavista lajeista. Eliölajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä (LAUHA) esittää 12 toimenpide-ehdotusta uhanalaisten lajien suojelun, hoidon, tutkimuksen ja seurannan järjestämiseksi ja rahoittamiseksi. Arvioinnista vastanneiden eliötyöryhmien työn tulokset esitellään 34 eliöryhmäkohtaisessa luvussa.
  • Hyvärinen, Esko; Juslén, Aino; Kemppainen, Eija; Uddström, Annika; Liukko, Ulla-Maija (Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019)
    This publication describes the fifth assessment of Finnish threatened species. The current estimated number of species in Finland is at least 48,000. Sufficient information was available for the evaluation of 22,418 species or lower taxa, which is approximately 47% of all species. In total, 2,667 species or lower taxa (11.9%) were assessed as threatened. The red-listed species, which, in addition to threatened species, include the species classified as Regionally Extinct, Near Threatened, and Data Deficient, total 6,683 (29.8%). Of the species evaluated, 489 were classified as Critically Endangered (CR), 918 as Endangered (EN), 1,260 as Vulnerable (VU), 1,912 as Near Threatened (NT), 1,792 as Data Deficient (DD), 312 as Regionally Extinct (RE), and 15,735 as of Least Concern (LC). The assessment was carried out in accordance with guidelines and criteria issued by the International Union for Conservation of Nature (IUCN) and applied in assessments at the regional level. These criteria are based on observed, estimated, inferred, or projected population size reduction; the extent of occurrence or area of occupancy; continuing decline in a small population or a very small size of population; or a quantitative analysis. In addition, species’ habitats, as well as causes of threat and threat factors, were documented in the Finnish evaluation. The majority of threatened species live in forests (31%) and in rural biotopes and other cultural habitats (24%). Of the species assessed the proportion of threatened species is highest in Alpine habitats (37.9%). The number of threatened species is highest in the hemiboreal and southern boreal zones in southern Finland. The results of the assessment are compared to the previous assessment 2010 for example with the Red List Index. In addition, proceedings of the proposals given by the steering group of the previous assessment are evaluated. The steering group of this assessment made 13 proposals for measures for the arrangement and financing of the conservation, management, research, and monitoring of threatened species. The results of the work of the expert groups responsible for the evaluation are presented in 39 organism group -specific sections.
  • Hakalisto, Sirkka (Vesi- ja ympäristöhallitus & Pohjois-Karjalan vesi- ja ympäristöpiiri, 1994)
    Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 607
  • Laaka-Lindberg, Sanna; Anttila, Susanna; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Ympäristöopas
    Suomen uhanalaiset sammalet -ympäristöopas on syntynyt useiden sammalasiantuntijoiden ja -tutkijoiden yhteistyön tuloksena. Oppaassa esitellään 136 uhanalaista ja 24 maastamme hävinnyttä sammallajia. Oppaassa kerrotaan yksityiskohtaisesti miten lajit voi tunnistaa ja erottaa lähilajeistaan, kuvataan niiden elinympäristöt, levinneisyys, lisääntymisbiologia ja kannankehitys sekä arvioidaan niiden uhanalaisuuden syitä ja suojelutarvetta. Jokaisesta lajista on värikuva ja levinneisyyskartta sekä tiedot sen uhanalaisuudesta muissa Euroopan maissa. Näin perusteellisia lajiesittelyjä ei Suomessa esiintyvistä sammalista ole aiemmin ollut saatavilla. Kaikkiaan Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Oppaan liitteenä on luettelo kaikista Suomen sammallajeista uhanalaisuusluokkineen ja levinneisyystietoineen.
  • Aspelund, Paula; Pykälä, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 30/2009
    Kalliorikko (Saxifraga adscendens) on rikkokasvien heimoon kuuluva pienikokoinen kasvi, joka on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi (VU). Se on luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji. Viimeisen noin sadan vuoden aikana kalliorikon esiintymien lukumäärä on vähentynyt noin kolmanneksella. Tämä työ toimii lajin yleisesittelyn lisäksi suojeluohjelmana, jossa annetaan kasvupaikkakohtaisia suojelu- ja hoitosuosituksia lajin harvinaistumiskehityksen pysäyttämiseksi. Kalliorikko viihtyy paisteisilla, avoimilla ja kalkkipitoisilla kallioilla Etelä-Suomessa. Sitä tavataan Uudellamaalla Lohjanjärven alueella ja Lounais-Suomessa Kemiönsaaressa, Salossa ja Kaarinassa. Kalkkipitoiset kalliot ovat Suomessa luonnostaan harvinaisia, ja suurta osaa edustavimmista kalkkikallioistamme on louhittu. Monet kalliorikkoesiintymät ovat hävinneet rakentamisen seurauksena. Suurinta osaa nykyesiintymistä uhkaa umpeenkasvu metsäpalojen, metsälaidunnuksen ja puun kotitarvekeruun loputtua. Laakeille kallioalueille on myös monin paikoin istutettu metsää. Hoitotoimilla kasvupaikkoja voidaan kuitenkin palauttaa lajille sopiviksi ja esiintymien tilaa parantaa. Kalliorikko hyötyy varjostavan ja umpeuttavan puuston harvennuksesta ja puiden taimien poistosta. Kasvupaikoille kertyvän karikkeen sekä runsaimman sammal- ja jäkäläkasvuston laikuittainen poistaminen edistää kalliorikon siementen itämistä. Sopivilla hoitotoimilla laji voidaan myös saada maaperän siemenvarastosta palaamaan vanhoille kasvupaikoilleen. Suojelemattomien esiintymien perustaminen luonnonsuojelualueiksi tai rajaaminen erityisesti suojeltavan lajin kasvupaikkoina on tärkeää, jotta esiintymät eivät häviäisi esimerkiksi rakentamisen seurauksena.
  • Ryttäri, Terhi; Kalliovirta, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 27/2011
    Kenttäorakko (Ononis arvensis) on kivikkoisten merenrantaniittyjen kasviharvinaisuus. Kasvilla tunnetaan kymmenkunta esiintymää Hamina ja Kirkkonummen välisellä alueella, usein rantavoimille alttiilla ulkosaarilla. Alun perinkin harvinaisen kenttäorakon uhanalaistumisen tärkein syy on sen avoimien kasvupaikkojen umpeenkasvu Itämeren ja sen rantojen rehevöitymisen myötä. Rannoillamme levittäytyvä vieraslaji kurtturuusu on uhka usealla kasvupaikalla. Lomarakentaminen tai virkistyskäytöstä johtuva tallaaminen kuluttavat kenttäorakon kasvupaikkoja. Onpa kauniskukkainen kasvi ollut myös keräilyn kohde. Suomenlahdella lisääntynyt meriliikenne kasvattaa myös öljy- ja kemikaalionnettomuuksien riskiä kenttäorakkorannoilla. Kenttäorakon kasvupaikkojen suojelutilannetta voi pitää viime vuosina tehdyn työn tuloksena hyvänä. Hyvästä suojelutilanteesta huolimatta laji tarvitsee jatkuvaa seurantaa ja tarvittaessa hoitotoimia, kiireisimmin kurtturuusun ja kasvupaikoille ajautuvan järviruo’on poistoa.
  • Aspelund, Paula (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 31/2009
    Nummimatara (Galium saxatile) on pienikokoinen matarakasvien heimoon kuuluva kasvi, joka on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Se on luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji. Suomessa nummimataraa tavataan vain Raumalla ja Raaseporissa, ja lajilla on alle kymmenen tunnettua nykyesiintymää. Tämä työ toimii uhanalaisen nummimataran yleisesittelyn lisäksi lajin suojeluohjelmana, jossa esitetään kasvupaikkakohtaisia suojelu- ja hoitosuosituksia lajin taantumiskehityksen hidastamiseksi. Nummimatara viihtyy avoimilla kasvupaikoilla kuten kedoilla, lehdesniityillä ja valoisissa metsissä. Se hyötyy laidunnuksesta, joka pitää kasvupaikat sopivan avoimina ja kilpailevan kasvillisuuden matalana. Lähes kaikki nummimataran kasvupaikat Suomessa ovat entisiä laidunmaita, jotka ovat laidunnuksen loputtua hiljalleen heinittyneet ja pensoittuneet. Laji on hävinnyt joiltakin kasvupaikoiltaan ja monet esiintymät ovat pienentyneet voimakkaasti. Oikein suunnatuilla hoitotoimenpiteillä esiintymien tilaa voidaan kuitenkin parantaa. Nummimatara hyötyy kasvupaikoilla säännöllisesti tehtävästä niitosta ja puiden taimien poistosta. Tarvittaessa myös yksittäisiä täysikokoisia puita voidaan poistaa kasvupaikkojen valaistusolojen parantamiseksi. Suojelemattomien kasvupaikkojen perustaminen luonnonsuojelualueiksi tai rajaaminen erityisesti suojeltavan lajin kasvupaikkoina on tärkeää, sillä laji on esiintymien vähäisen määrän takia erityisen suuressa vaarassa hävitä maastamme lähitulevaisuudessa.
  • Iivonen, Riitta (University of Helsinki, 1993)
  • Kalliovirta, Mika (University of Helsinki, 2000)