Browsing by Subject "uhrit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Mäkelä, Anna-Marjaana (2000)
    Tutkielmani käsittelee (aikuisiin) naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan uutisointia. Aineistonani on 16 Helsingin Sanomien juttua vuosilta 1996-1999 ja menetelmänäni diskurssianalyysi (Norman Fairclough; Jokinen, Juhila & Suoninen). Teoreettinen viitekehykseni on 1970-luvulla syntynyt feministinen teoria naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Tärkeimpiä lähteitäni tässä ovat olleet Susan Griffinin, Susan Brownmillerin, Diana Russellin ja Susan Estrichin teokset. Feministisen näkemyksen mukaan raiskaukset eivät tapahdu tyhjiössä, sattumanvaraisesti, yksilöllisten psykopatologisten ongelmien seurauksena. Naisiin kohdistuva väkivalta on rakenteellista ja seuraus patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestelmästä, sukupuolten välisestä, biologis-keinotekoisesta sukupuoliroolijaosta ja naisten epätasa-arvoisesta asemasta yhteiskunnassa. Tätä teoriaa konkretisoin ja operationalisoin omaa työtäni varten aiheen aikaisemman, ulkomaisen tutkimuksen avulla. Yksi keskeisistä hypoteeseistani oli, että raiskauksista ei edelleenkään kirjoiteta samalla tavalla kuin muista väkivaltarikoksista vaan että uutisointi on arvovärittynyttä. Tälle hypoteesilleni hain tukea perehtymällä myös väkivaltarikosten uutisoinnista tehtyyn tutkimukseen. Keskeisiä teoreetikkoja olivat Stuart Hall, Jack Katz, Peter Dahlgren ja Marian Meyers. Olin myös erityisen kiinnostunut juttujen tarjoamasta sukupuolen representaatiosta. Aineiston diskurssianalyysi todisti hypoteesini oikeaksi. Jutuissa raiskaukset jaetaan hierarkkisesti kahteen luokkaan: oikeisiin raiskauksiin ja ei-oikeisiin raiskauksiin, väärinymmärryksiin. Raiskausta ei selitetä yhteiskunnallisena ilmiönä vaan sen syitä analysoidaan biologis-evolutionistiselle teorialle uskollisesti sukupuolten välisten (annettujen) erojen ja tilaisuus tekee varkaan -selitysten tasolla. Jutut toteuttavat myös hierakkista jakoa tavallisiin, normaaleihin miehiin (jotka saattavat vahingossa raiskata mutta eivät tarkoita sitä) ja väkivaltaisiin himoraiskaajiin, jotka päätyvät vankilaan tai ainakin oikeuteen; jakoa Meihin ja Niihin eli Toiseen. Tätä jakoa myös sukupuolten representaatio tukee. - Ideologisten seurausten tasolla uutisointi ei siis millään tavalla uhkaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vaan auttaa ummistamaan silmät myös aineistossa esiin tulleilta tilastollisilta tosiasioilta: suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityiskodeissa ja uhri ja tekijä tuntevat toisensa.
  • Väyrynen, Johanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen tehtävänä on luoda itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Tutkimustehtävän asettamisen taustalla on ha-vainnot siitä, että uhri tyypillisesti käsitetään pelkäksi vallankäytön kohteeksi, ja että uhrius on voimattomuuden ja avuttomuuden kokemista. Tutkimuksen tavoitteina on näyttää, kuinka uhri voidaan käsittää pelkän kohteen sijasta toimijaksi, ja tuoda voimaannuttavia näkökulmia itsensä uhriksi kokevien ihmisten elämään. Tutkimuksen metodi on käsiteanalyysi. Käsiteanalyysin avulla voidaan tehdä näkyviksi käsit-teiden merkityksiä ja käsitteiden välisiä suhteita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi käsitteen uhri merkitys ja suhteet käsitteisiin toimijuus ja toiminta. Uhrin toimijuu-den ja toiminnan näkyväksi tekeminen on edellytys sille, että itsensä uhriksi kokeva ihminen voi nähdä ja löytää oman toimijuutensa. Tutkimuksen johdantoa seuraavassa luvussa määritellään käsite uhri ja luodaan katsaus uh-riudesta käytyyn tieteelliseen keskusteluun. Tutkimuksen kohteeksi rajataan käsite uhri siinä merkityksessä, että uhri on ihminen, joka on vahingoittunut tai vaarassa vahingoittua. Tutkimuksen kolmannessa luvussa luodaan käsitteelliset edellytykset sille, että uhrin toimi-juutta ja toimintaa voidaan analysoida. Kolmas luku perustuu Jaana Hallamaan vielä julkai-semattomaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka, joka on tutkimuksen tärkein apuneuvo. Yh-teistoiminnan etiikassa Hallamaa tarjoaa kattavan käsitevälinepaketin kaikenlaisen inhimilli-sen toiminnan analysoimiseen. Lisäksi Hallamaan oivallus siitä, että vallankäyttö perustuu siihen, että kohdekin on toimija, tekee myös uhrin toimijuuden ja toiminnan analysoimisesta mielekästä. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoidaan, millaista on uhrin toimijuus ja toiminta. Ana-lysoinnin lähtökohdaksi otetaan se, että uhri toimii suhteessa uhkaan. Uhrin toimintavaihtoeh-dot puolestaan riippuvat siitä, millainen uhka on. Uhat jaetaan yhdeksään luokkaan uhan to-teutumisen vaiheen (ei vielä, juuri nyt, ei enää toteutuvat uhat), uhan aiheuttajan (tapahtuma, toinen agentti) ja uhan luonteen (sanktio-, resurssiuhat) perusteella. Uhkien luokittelun jälkeen määritellään, millaisia toimintavaihtoehtoja uhrilla on kussakin uhan luokassa. Tutkimuksen viidennessä luvussa vastataan tutkimustehtävään eli luodaan itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Kei-not ovat näkökulmia ja kysymyksiä, joiden avulla uhri voi 1. nähdä uhriutensa rajautuvan vain tilanteeseen, joka vahingoitti häntä, 2. nähdä oman toimintansa merkityksen ja mielekkyyden ja hyväksyä toimijuutensa ja 3. tarkastella toimintaansa nykyhetkessä ja kysyä, miksi itsensä uhriksi käsittämisestä on niin vaikea luopua.
  • Alanne, Sami (Sibelius-Akatemia, 2010)
    Studia musica
    Sami Alanne. 2010. Music Psychotherapy with Refugee Survivors of Torture. Interpretations of Three Clinical Case Studies. Sibelius Academy, Studia Musica 44. Music Education Department. Doctoral dissertation, 245 pages. The clinical data for this research were derived from three music psychotherapy cases of torture victims who in 2002 to 2004 lived as either asylum seekers or refugees in Finland. The patients were all traumatized men, originating from Central Africa, South Asia, and the Middle East, who received music therapy sessions as part of their rehabilitation. Music therapy was offered weekly or bi-monthly for the duration of one to two years. Music listening techniques, such as projective listening, guided imagery, and free association were applied in a psychoanalytic frame of reference. Data included 116 automatically audio recorded and transcribed therapy sessions, totalling over 100 hours of real time data that were both qualitatively and quantitatively analyzed by the researcher. While previous studies have examined refugees and other trauma sufferers, and some articles have even discussed music therapy among torture survivors, this is one of the first empirical research studies of music therapy specifically among patients who are survivors of torture. The research thoroughly describes each of the three subjects in terms of their experiences relating to music, therapy, torture and encounters with Finland, as well as their progression through the therapy. The narrative of each case study makes frequent reference to transcribed data from the music therapy sessions to provide a naturalistic view of the patients and their experiences. Transcribed discourse and clinical notes from all 116 therapy sessions were analyzed in terms of 66 variables of the "situated person" pre-identified as significant according to both the pilot study and previous theory and research in this area. Within each session, the frequency and temporal location in which these variables appeared were systematically recorded and later factor analyzed for reformulating and reducing the dimensions of the data to achieve new meanings. From the analysis, 8 statistically significant factors emerged, suggesting explanations that, in terms of these particular variables, music therapy approaches were effective for promoting verbalization as well as regulation and expression of emotions. The subjects also completed four tests on multiple occasions: (1) Beck Depression Inventory (BDI), (2) Symptom Check List-25 (SCL-25), (3) How Do You Feel Today? questionnaire, and (4) Alanne Music Therapy Outcome Questionnaire. All four tests were administered at the start of the therapy, at the end of the therapy, and six months following the conclusion of therapy sessions (for a total of three times), and two of the tests (Alanne Music Therapy Outcome Questionnaire and How Do You Feel Today?) were also administered one additional time 6 months into the therapy sessions. Three patients in music psychotherapy and their two compared persons of torture survivors who had the best other general psychiatric treatment filled the questionnaire similarly (N=5). Their general rehabilitation was followed for a two-year period with the questionnaires. According to the data analysis from clinical discourse and tests, all three subjects responded positively and demonstrated some improvement due to their music therapy treatment, although with varying degrees of satisfaction. The therapy increased the consciousness of patients regarding their traumatic experiences, however music was perceived as related to positive imagery and pleasurable experiences, and as an aid in calming and relaxation. These findings suggest that some music psychotherapy methods may be effective in treating patients who are survivors of torture and related traumatic experiences.
  • Turunen, Pirkko Liisa Aulikki (2007)
    Tutkielma käsittelee seksuaalisen väkivallan uhrien hyvää auttamista ja sen esteitä auttajan ja asiakkaan kohtaamistilanteissa. Aineisto on koottu haastattelemalla teemahaastattelun avulla kuutta seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista ja neljää seksuaalisen väkivallan uhrien auttajaa (sosiaalityöntekijä, poliisi, lääkäri, terapeutti). Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat ammattiauttajien tavoin asiantuntijaroolissa, jotta seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisesta saataisiin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa. Seksuaalisesta väkivallasta selviytyneet naiset arvioivat auttamista niin kokemustensa kuin palvelujärjestelmien toimivuuden näkökulmasta. Haastatelluista naisista viidellä on takana onnistunut ryhmähoito, yksi käy läpi yksilöhoitoprosessia. Yhteistä naisille on, että he ovat hakeneet apua seksuaalisen väkivallan aiheuttamiin ongelmiin monista paikoista vuosien ajan. Haastatellut ammattiauttajat kohtaavat uhreja pääosin akuutissa kriisivaiheessa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, miten seksuaalisen väkivallan uhri voi tulla autetuksi suomalaisissa palvelujärjestelmissä. Tarkoitus on analysoida, mistä hyvä auttaminen seksuaalisen väkivallan uhrien kohdalla koostuu. Toisaalta on tarkoitus löytää tekijöitä, jotka ovat hyvän auttamisen esteitä auttamistilanteissa. Hyvää auttamista lähestytään asiakkaan odotusten kautta. Aineiston analysointimenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä, jonka avulla tutkittava ilmiö on saatu käsitteelliseen muotoon niin, että johtopäätösten tekeminen on ollut mahdollista. Seksuaalisen väkivallan seurauksia tarkastellaan irtikytkeytymisen (Herman) käsitteen avulla, joka kuvaa miten uhri vaurioituu sosiaalisella, psyykkisellä ja fyysisellä tasolla. Irtikytkeytyminen sosiaalisella tasolla tarkoittaa uhrin eristäytymistä ja osittaista yhteyksien katkeamista sosiaaliseen verkostoon. Tutkimus tuo esille sen, että uhrit hakevat apua ensimmäisen kerran vasta kun on tosi kyseessä. Vaikeudet niin sosiaalisessa, psyykkisessä kuin fyysisessäkin hyvinvoinnissa pakottavat hakemaan apua. Uhrit odottavat auttamistilanteissa, että he tulevat kuulluksi, että auttajilla on riittävät ammatilliset tiedot ja taidot ja että omat tavoitteet toteutuvat. Auttajilla osa asiakkaan odotuksista jää epäselviksi. Ammattiauttajat kuulevat asiakkaan odotukset omasta ammatistaan käsin. Uhreilla kohtaaminen auttajan kanssa voi aiheuttaa sen, että alkuperäinen väkivaltakokemus tuntuu toistuvan. Nämä kokemukset muistuttavat seksuaalisen väkivallan aiheuttamia tunteita: häpeää, syyllisyyttä, luottamuksen menetystä, yhteyden katkeamista muihin ihmisiin. Palvelut voivat siis lisätä uhrien pahoinvointia. Hyvään auttamiseen ei riitä uhrin kuulluksi tuleminen (oikea suhtautuminen, yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen, hyvä vuorovaikutus). Tarvitaan myös ammatillisia tietoja ja taitoja, tavoitteiden toteutumista, tiettyjä ulkoisia tekijöitä sekä konkreettista apua ja tietoa. Hyvän auttamisen esteitä on löydettävissä palvelukokemusten sellaisista piirteistä, jotka tuovat mieleen seksuaalisen väkivaltakokemuksen aiheuttamia tunteita ja vahvistavat uhrin sosiaalista eristäytymistä. Keskeisinä lähteinä ovat Hermanin (1992), Rauhalan (2005), Granfeltin (1998) ja Pohjolan (1993 ja 1994) teokset.
  • Danielsson, Petri; Salmi, Venla (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 3/2015
  • Danielsson, Petri; Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 13/2016
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2015. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2015 yhteensä 6 658 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2015 seitsemän prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus kasvoi noin prosenttiyksikön edellisvuoteen nähden, mutta oli samalla tasolla kuin vuosina 2012 ja 2013. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Naiset ilmoittivat fyysisestä väkivallasta miehiä useammin. Sukupuolten välinen ero oli suurin lievimmissä väkivallan muodoissa ja vähäisin vakavimmissa väkivallan muodoissa. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut viisi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Tällaista väkivaltaa kokeneiden osuus oli korkeimmillaan vuonna 2012. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. * 31 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus nousi vuodesta 2014, mutta oli edelleen vuoden 2012 tason alapuolella. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 14 prosenttia vastaajista. Osuus oli samalla tasolla kuin aiemmissa mittauksissa. Työpaikkaväkivallan pelko oli yleisintä naisten keskuudessa. * Kodin lähellä olevan alueen välttämisestä ilmoittaneiden osuus nousi vuodesta 2014. Välttämiskäyttäytymisestä raportoineiden naisten osuus on viime vuosina ollut noin kaksinkertainen miehiin nähden. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneissa rikoksissa. Polkupyörävarkauksista ilmoittaneiden kotitalouksien osuus nousi vuodesta 2014 noin 12 prosenttiin (nousua 2 prosenttiyksikköä), muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten kohdalla muutosta ei havaittu. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 4 prosenttia vastaajista. Muiden henkilöön kohdistuvien omaisuusrikosten tasossa ei vuosina 2013–2015 ole havaittu muutosta.
  • Danielsson, Petri; Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 23/2016
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2016. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2016 yhteensä 6 159 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2016 kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön edellisvuoteen nähden, mutta oli samalla tasolla kuin vuonna 2014. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Miesten ja naisten välillä ei ollut eroja fyysisen väkivallan kokemisessa. Miehet ilmoittivat kuitenkin kokeneensa uhkailua naisia useammin. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Osuus oli edellisvuosien tasolla. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. Naisten työpaikallaan kokeman väkivallan ja uhkailun yleisyys on vuosina 2012–2016 lisääntynyt. * 32 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus on noussut vuodesta 2014 noin viisi prosenttiyksikköä, mutta oli edelleen vuoden 2012 tasoa matalammalla. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 15 prosenttia vastaajista. Työpaikkaväkivallan pelko on lisääntynyt noin kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2014. * Noin 16 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna, mutta korkeampi kuin vuonna 2014. Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten kohdalla muutosta ei havaittu edellisvuosiin nähden. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 5 prosenttia vastaajista. Myös maksukorttipetosten ja identiteettivarkauden uhriksi joutuneiden osuus nousi aikaisempiin vuosiin nähden.
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspoliitikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 31/2018
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2017. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2017 yhteensä 6 222 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2017 kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Naiset olivat kokeneet miehiä useammin lievää väkivaltaa, mutta vakavammissa väkivallan muodoissa miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Osuus oli edellisvuosien tasolla. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. * Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden esiintyvyys on lisääntynyt sekä miehillä että naisilla. Tilanteet, joissa tekijä on puolituttu tai tuntematon, ovat niin ikään lisääntyneet sekä miesten että naisten osalta. * 33 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus on noussut vuodesta 2014 noin kuusi prosenttiyksikköä. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 16 prosenttia vastaajista. Työpaikkaväkivallan pelko on lisääntynyt noin kolme prosenttiyksikköä vuo- desta 2014. * Noin 15 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Osuus oli edellisvuosien tasolla. Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 6 prosenttia vastaajista. Myös maksukorttipetosten ja identiteettivarkauden uhriksi joutuneiden osuus oli korkeampi kuin aikaisempina vuosina.
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Katsauksia 35/2019
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2020)
    Katsauksia 43/2020
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan ja omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2019. Vuosina 2012–2018 tutkimus oli kohdistettu 15–74-vuotiaille henkilöille. Vuonna 2019 tutkimuksessa olivat mukana 15–74-vuotiaiden lisäksi myös 75–84-vuotiaat. Vuoden 2019 kyselyyn osallistui kaikkiaan 4 332 henkilöä. * Vuonna 2019 seitsemän prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia vastaajista. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. * Uhkailua kokeneita oli kahdeksan prosenttia vastaajista, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2017. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Sukupuolten välillä ei ollut eroa fyysisen väkivallan tai uhkailun kokemisen yleisyydessä. * Miehet kokivat uhkailua ja väkivaltaa yleisimmin julkisilla paikoilla. Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden yleisyys lisääntyi naisten osalta ajanjaksolla 2012–2018, mutta oli vuonna 2019 aikaisempien vuosien tasolla. Vuonna 2019 naisten kokeman parisuhdeväkivallan yleisyys oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin edeltävinä vuosina. * Poliisilaitosalueittainen tarkastelu osoitti, että vammaan johtaneen väkivallan esiintyvyys vaihteli kolmen ja viiden prosentin välillä. Alueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa koetun väkivallan esiintyvyydessä. * 13 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Välttämiskäyttäytymisen yleisyys oli aiempia vuosia matalammalla tasolla. * Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Poliisilaitoskohtaisesti tarkasteltuna välttämiskäyttäytyminen oli yleisintä Helsingissä ja Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla ja vähäisintä Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Polkupyörävarkaudesta ilmoittaneiden talouksien määrä on laskenut vuodesta 2015. Muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneet huijaukset, maksuvälinepetokset sekä identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ajanjaksolla 2013–2019. Irtaimen omaisuuden varastaminen sen sijaan on vähentynyt
  • Kervinen, Elina (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan miesten parisuhdeväkivallan uhriuden rakentumista nettikeskusteluissa. Uhrilla viitataan henkilöön, joka on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja myös identifioinut itsensä uhriksi. Problematisoimalla väkivallan, maskuliinisuuden ja uhriuden välisiä suhteita selvitetään nettikeskusteluissa rakentuvia parisuhdeväkivallan ja uhriuden diskursseja sekä miehille avautuvia uhripositioita. Lisäksi tarkastellaan miesten uhriuden legitiimiyden ehtoja eli sitä miten mies voi olla legitiimi uhri. Aineistona on viisi keskustelua miesten kokemasta väkivallasta parisuhteessa, jotka on kerätty erinäisiltä internetin keskustelupalstoilta. Nettikeskusteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan väkivaltapuhetta, joka nähdään materiaalis-diskursiivisena, sillä vaikka väkivaltapuhe on diskursiivista, konkretisoituu väkivalta materiaalisina tekoina. Lähestymistapa noudattaa siten kontekstikonstruktionismia ankaran konstruktionismin sijaan. Aineiston analyysi osoittaa mieserityisen diskurssin nousseen 2000-luvulla vakiintuneiden tapojen rinnalle käsitteellistämään parisuhdeväkivaltaa. Keskeistä tuloksissa on myös nettikeskusteluissa rakentuvat erilaiset uhriuden diskurssit, jotka ovat uhriuden kieltäminen, vastavuoroinen väkivalta, uhriuden ja tekijyyden sekoittuminen ja ideaaliuhrius. Diskurssien kautta miehille avautuu viisi erilaista subjektipositiota, joista kahdessa uhrius kielletään ja uhripositiota ei omaksuta. Jäljelle jäävät kolme uhripositiota edustavat erilaisia tapoja olla uhri, mutta lopulta vain kaksi uhripositiota näyttäytyvät legitiimeinä. Legitiimin uhrin status mahdollistuu uskottavalle uhrille muun yhteiskunnan hyväksyessä ja uskoessa uhriuden, mikä helpottaa väkivaltaa kokeneen henkilön avun hakemista ja avun saamista. Jos uhrius kyseenalaistetaan voi avun piiriin pääseminen estyä eikä palveluita saata edes olla olemassa uhriryhmille, jotka eivät näyttäydy legitiimeinä. Kyseenalaistamalla perinteinen ymmärrys uhriudesta passiivisuuden ja haavoittuvuuden tilana, on mahdollista edesauttaa maskuliinisen uhriuden tunnustamista legitiiminä uhriutena, mikä myös osaltaan auttaa vakiinnuttamaan miehiin kohdistuvaa väkivaltaa sosiaalisena ongelmana.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1997)