Browsing by Subject "ulkomaalaislaki"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Pietarinen, Anni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan lapsen oikeuksien asemaa korkeimman hallinto-oikeuden ulkomaalaisoikeudellisessa oikeuskäytännössä. Lapsen oikeuksiin liittyvät oikeustapaukset ulkomaalaisoikeudessa ilmentävät tuomioistuimiin kohdistuvaa ristipainetta noudattaa kansallisen ulkomaalaislainsäädännön sääntelemää kontrollipolitiikkaa ja samalla varmistaa ihmis- ja perusoikeusvelvoitteiden toteutuminen sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin, miten yleistä lapsen edun huomioonottaminen ratkaisuissa on, millä tasolla lapsen edun toteutumista arvioidaan ja miten tämä on muuttunut vertailuajanjakson aikana. Tutkielmassa tarkastellaan ulkomaalaisasian asiaryhmän ja ratkaisun lopputuloksen korrelaatiota lapsen edun huomioimisen kanssa. Lisäksi tarkastellaan ratkaisuissa käytettyjä oikeuslähteitä lapsen edusta ja lapsen edulle annettuja merkityssisältöjä. Menetelmällisesti tutkielma on yhdistelmä lainoppia ja empiiristä oikeustutkimusta. Empiirinen oikeustutkimus koostuu oikeustapausten ratkaisujen kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta analyysistä. Aineisto koostuu KHO:n vuosien 2005-2019 ulkomaalaisoikeudellisista ennakkoratkaisuista, jotka koskevat jollain tavalla alaikäistä. Yhteensä näitä on 90. Ulkomaaliasoikeuden sääntelypohja on monitasoinen: se koostuu ihmisoikeussopimuksista, EU-oikeuslähteistä ja kansallisesta lainsäädännöstä sekä kaikkien näiden tasojen oikeuskäytännöstä. Lapsen edun kannalta Lapsen oikeuksien sopimus on keskeisin oikeuslähde. Monissa EU-oikeuslähteissä säännellään tarkasti lapsen edun asemasta ulkomaaliasoikeudessa. Tarkasteltavista ratkaisuista lapsen etu on huomioitu 57 %:ssa tapauksista, mikä on kohtalaisen hyvä tulos. Ajallisesti lapsen edun huomioinnin kehitys on ollut epätasaista aaltoliikehdintää. Lapsen edun erittäin suppea arviointi ratkaisuissa on yleistä. Lapsen etu huomioidaan hieman paremmin lopputulokseltaan negatiivisissa kuin positiivisissa ratkaisuissa. Lapsen etu otetaan huomioon parhaiten perheenyhdistämistapauksissa. Huomattavasti heikommin se huomioidaan maastapoistamisratkaisuissa, etenkin karkotusratkaisuissa. Lapsen edun huomiointi on puutteellista ihmiskaupparatkaisuissa. Lapsen oikeuksien sopimukseen viitataan eniten perheenyhdistämisratkaisuissa. Lapsen etu huomioidaan yleisesti epätasaisesti eri ratkaisussa. Lapsen edun sisältö määrittyy KHO:n ratkaisuissa tapauskohtaisesti. Usein lapsen edun sisältö ja sille annettava painoarvo kumpuavat ulkomaalaislain pykälistä sekä esitöistä. Tilanteissa, joissa kansallinen lainsäädäntö on puutteellinen ja lapsen etu palautuu EU-oikeuslähteisiin, KHO on kuitenkin antanut lapsen edulle merkittävää painoarvoa. Ihmisoikeuksien minimistandardien soveltaminen johtaa siihen, että lapsen etua arvotetaan yleisesti eri tavalla EU-liitännäisissä asioissa kuin muissa. Ei ole merkkejä siitä, että KHO harjoittaisi ulkomaalaisoikeudellisissa ratkaisuissa lapsen edun kohdalla aktiivista perustuslakikontrollia. Lapsen edusta säänteleminen perusoikeustasolla sekä tarkemmat ohjeistukset lapsen edun arviointia varten laissa ja esitöissä edesauttaisivat lapsen edun johdonmukaisempaa ja perusteellisempaa huomiointia ulkomaalaisasioissa.
  • Waltimo, Katri (Helsingin yliopisto, 2022)
    EIS 3 artiklassa kielletään kidutus sekä epäinhimillinen tai halventava kohtelu ja rangaistus. EIT on oikeuskäytännössään vahvistanut, että sopimusvaltio rikkoo velvoitteitaan, jos se palauttaa henkilön valtioon, jossa hänellä on riski joutua artiklassa kielletyn kohtelun uhriksi. Periaatetta kutsutaan palautuskielloksi, eikä siitä voida poiketa millään perusteella. Palautuskieltonormeja voidaan paikallistaa myös useisiin muihin oikeuslähteisiin, kuten EU:n perusoikeuskirjaan, kansalliseen perustuslakiin sekä ulkomaalaislakiin. EU:n määritelmädirektiivi 2011/95 ohjaa kansainvälisen suojelun myöntämistä unionin jäsenvaltioissa. Unionissa tunnustetut kansainvälisen suojelun muodot ovat pakolaisasema ja toissijainen suojeluasema. KHO on todennut vuosikirjapäätöstensä 2016:193 ja 2016:194 yhteydessä, että palautuskiellon soveltuessa kansainvälistä suojelua hakeneelle myönnetään lähtökohtaisesti vähintään toissijaista suojelua. Tutkielman keskiössä on palautuskiellon ja kansainvälisen suojelun välisen yhteyden tutkiminen. Tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, mikä on kansainvälisen suojelun ja palautuskiellon välinen suhde ottaen huomioon, että ne seuraavat osittain erillisistä ylikansallisista ja kansainvälisistä normistoista. Lisäksi pyritään tutkimaan, soveltuuko kansainväliseen suojeluun oikeutettuun aina myös palautuskielto, ja päinvastoin, tuleeko palauskiellon suojaaman henkilön saada lähtökohtaisesti myös kansainvälistä suojelua. Tutkielmassa käsitellään palautuskiellon ja kansainvälisen suojelun normilähteitä, sekä niihin liittyviä keskeisiä periaatteita ja arviointikriteerejä. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että eri normistoista seuraavien velvoitteiden yhteensovittamisen tulisi olla mahdollista, ja myös pakollista, sillä perusteella, että Suomi on niihin sitoutunut. Myös perustuslain 22 § velvoittaa julkista valtaa takaamaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen. KHO:n käytännön perusteella voidaan todeta, että kansainvälisen suojelun myöntämisharkinta perustuu määritelmädirektiivissä ja ulkomaalaislaissa asetettujen kriteerien varaan. EIT:n käytäntöä 3 artiklan tulkinnasta käytetään kansainvälisen suojelun myöntämisharkinnassa hyödyksi silloin, kun se on relevanttia kohdevaltion ja hakijaprofiilin kannalta. Siltä osin, kun tutkielmassa tarkasteltiin palautuskiellon suhdetta vainoon ja vakavaan haittaan, voidaan todeta, että ulkomaalaislain 147 § kieltää palauttamasta ketään vainon kohteeksi, mutta jokainen palautuskiellon suojaama ei ole pakolainen. Sen sijaan vaikeampi tulkintakysymys, jota voidaan edelleen pitää jossain määrin avoimena, on se, tuleeko kaikkia EIS 3 artiklaa rikkovia tekoja pitää vainona määritelmädirektiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan osoittamalla tavalla. Toissijaisen suojelun osalta voidaan todeta, että keskeisin ero palautuskiellon ja toissijaisen suojelun myöntämisen välillä on edellytys, jonka mukaan vakavalla haitalla tulee olla aiheuttaja. Kriteeri johtaa siihen, että palautuskielto saattaa suojata vakavasti sairasta henkilöä palautukselta, jos kohdemaan terveydenhuollon puutteet rikkovat EIS 3 artiklaa. Yleiset puutteet terveydenhuollossa eivät kuitenkaan riitä siihen, että henkilö olisi oikeutettu saamaan toissijaista suojelua. Sen sijaan toissijaisen suojelun soveltamisala saattaa olla laajempi kuin palautuskiellon tapauksissa, joissa kysymys on aseellisen konfliktin yhteydessä esiintyvästä mielivaltaisesta väkivallasta, sillä vakavaksi haitaksi luetaan tältä osin yleisesti henkilöön kohdistuvat vakavat ja henkilökohtaiset vaarat. Yhteenvetona voidaan todeta, että palautuskiellon ja kansainvälisen suojelun tarkoitukset ovat erilaiset, vaikka ne soveltuvatkin osin samankaltaisiin tilanteisiin.