Browsing by Subject "universalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Sandelin, Marianne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Eräs tarkkanäköisimmistä niistä valistuksen kriitikoista, jotka uskoivat selkeään kausaaliseen ketjuun ulottuen valistuksesta aina Ranskan vallankumouksen lopun terroriin ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen, oli eurooppalaisen konservatismin oppi-isänä pidetty savoijilainen Joseph de Maistre. Hän esitti vallankumouksen olevan Jumalan rangaistus valistuksen synneistä. Näin ollen valistus merkitsi hänelle pimeyttä, tuhoa ja vertaansa vailla olevaa pahuutta – valistusajattelijoiden korostaman järjen, valon ja edistyksen sijaan. Maistre on tyypillisesti nähty antimodernina konservatismin, vastavalistuksen ja vastavallankumouksellisuuden henkilöitymänä – dogmaattisena väkivaltaa ja yhteiskunnallista hierarkiaa ihannoivana ajattelijana sekä periksiantamattomana katolisen uskon ja monarkian puolestapuhujana. Viimeaikaisessa tutkimuksessa tällainen perinteinen kuva on kuitenkin kyseenalaistettu ja sen sijaan on korostettu Maistren ajattelun maltillisia, jopa moderneja piirteitä. Provokatiivisimmin Maistren moderniudesta puhuessa on tämän jopa esitetty ennakoineen 1900-luvun postmodernismia. Tutkielma käsittelee Maistren poliittista ajattelua. Lisäksi työ tarkastelee kysymystä siitä, miten Maistren poliittinen ajattelu sopii tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin tämän väitetystä moderniudesta tai toisaalta sen vastakohdasta. Työn keskeiset alkuperäislähteet ovat kolme, aiheeni kannalta keskeisintä Maistren 1790-luvulla kirjoittamaa poleemista kirjoitusta. Niissä hän hyökkää paitsi Ranskan vallankumousta, myös sen taustalla hahmottamaa valistusta ja erityisesti sen poliittisia implikaatioita vastaan. Vaikka savoijilaisajattelijaa on tutkittu, ei hänen poliittista ajatteluaan ole systemaattisesti kartoitettu. Tämän työn tavoitteena onkin luoda tarkka ja perusteellinen syväanalyysi siitä, mistä Maistren poliittisessa ajattelussa oli pohjimmiltaan kysymys. Lisäksi tutkielma pyrkii hahmottamaan, mikä on Maistren potentiaalinen relevanssi nykyaikana leviävän konservatiivisen ja äärioikeistolaisen populismin suosion kasvussa ja sen syiden ymmärtämisessä. Tutkielmassa aihetta lähestytään tekstianalyysiä ja lähilukua hyödyntäen. Työn keskeinen ja edeltävään tutkimukseen nähden uusi teesi on se, että siinä missä viimeaikaisessa Maistren ajattelun maltillisuutta painottavassa tutkimuksessa on lähinnä korostettu tämän yllättävää samankaltaisuutta vasemmistoon ja postmodernisteihin, mitä tulee näkemyksiin historiasta tai järjen rajallisuudesta, voidaan tämän ajattelusta havaita yllättävästi myös poliittiselta sisällöltään pikemminkin vasemmistoon kuin konservatismiin tai vastavalistukseen tavallisesti yhdistettäviä argumentteja. Erityisesti Maistren näkemykset edustuksellisen demokratian puutteista ja kontrolloimattoman eliitin vallan vaaroista muistuttavat hämmästyttävän paljon niin Karl Marxin, Friedrich Engelsin kuin 1900-luvun eliittiteoreetikoiden ja 2000-luvulla radikaalidemokratiasta puhuneen Chantal Mouffenkin huomioita edustuksellisen demokratian ongelmakohdista. Lisäksi tutkimus esittää, että Maistren poliittista ajattelua määrittävä tekijä on dogmatistisen monarkian, katolisen uskon ja yhteiskunnallisen hierarkian itseisarvoisuuden puolustamisen sijaan pragmaattinen, poliittista realismia edustava pyrkimys turvata yhteiskuntarauha ja siten ihmisten onnellisuus. Vaikka tutkielmassa esitetään, ettei Maistrea voi rehellisyyden nimissä olla käsittelemättä muutoin kuin osana konservatiivista traditiota, osoitetaan siinä, ettei tämän ajattelu ole suinkaan itsestäänselvää. Lisäksi työ ehdottaa, että kenties Maistren ajattelun tutkiminen voisi myös tarjota paremman ymmärryksen vallitsevasta poliittisesta kahtiajaosta, jossa yhdellä puolella ovat ne, jotka vankasti luottavat, tai ainakin haluaisivat luottaa valistuksen optimismiin sekä liberaaleihin ideaaleihin – kun taas toisella puolella ne, jotka jakavat Maistren pessimistisen maailmankuvan ja kokevat, että valistuksen ja siitä kumpuavan liberalismin lupaukset jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ovat olleet silmänlumetta ja hyödyttäneet vain harvoja. Maistren katkera valistuskritiikki toimii myös varoittavana historiallisena esimerkkinä siitä, kuinka rajuja ja epätoivoisiakin reaktioita voi ilmetä, kun ihmisten todellisia pelkoja ja huolia ei oteta huomioon, mistä ajankohtainen esimerkki on nykyisten populististen liikkeiden suosio.
  • Ikäläinen, Sinikka (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen sosiaalihuollon ja sosiaalipolitiikan kehtittymistä universaaliksi sosiaalipalvelujen järjestelmäksi. Työssä käsitellään sosiaalipalvelujen kehittymistä palvelujen laajenemisen, tasa-arvon ihanteen ja siihen perustuvan palvelujen tarjonnan yhdenmukaistumisen näkökulmasta. Työn tavoitteena on tutkia sitä, miten suomalainen palvelujärjestelmä vastaa maahanmuuttajaperheiden tarpeita ja mitä erityispiirteitä maahanmuuttajien kanssa tehtävässä sosiaalityössä on. Osa tutkimusaineistosta käsittelee somalialaisia maahanmuuttajia. Tutkimusaineisto perustuu Helsingin Itäisen sosiaalikeskuksessa maahanmuuttajien kanssa työtä tekeville kotipalvelun, lastensuojelun ja perhetyön työntekijöille tehtyyn lomakekyselyyn ja ryhmähaastatteluihin. Tutkimusaineisto käsittää sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista aineistoa. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä on käytetty taulukoita ja kuvioita sekä tunnuslukuina prosenttiosuuksia ja keskiarvoja. Aineistoa on tutkittu ristiintaulukoiden ja summamuuttujien välisisä korrelaatioita kuvaavien kertoimien avulla. Teemahaastattelut on analysoitu ylä- ja alakäsitteiden mukaisesti muodostettujen tietokantojen perusteella. Saatujen tulosten mukaan maahanmuuttajat vastaanottavat sosiaalipalveluja mielellään. Suosituimpia ovat käytännönläheiset ja perhekeskeiset palvelut: kodinhoito, lasten kuljetukset ja kerhot. Universaalien palvelujen lisäksi maahanmuuttajille on järjestetty myös työnhakuklubeja ja erilaisia kursseja, joiden on todettu hyödyttävän muun muassa perheenäitien suomen kielen oppimista ja uusien sosiaalisten suhteiden luomista. Sosiaalialan työntekijät pitävät työtään maahanmuuttajien kanssa mielenkiintoisena: työssä saa tietoja muista kulttuureista ja työtä pidetään myös vaativampana kuin kantaväestön kanssa tehtävää työtä. Suurimpana epäkohtina työntekijät pitävät kiirettä ja työvoiman vähyyttä. Maahanmuuttajista erityisesti somalialaisten perheiden sosiaaliseen asemaan sekä taloudelliseen ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat alhainen koulutustaso, suomen tai ruotsin kielen puute sekä työttömyys. Naisten tilannetta vaikeuttavat yksinhuoltajuus ja korkea lasten määrä. Taloudellisessa huono-osaisuudessa on jopa perinteiseen köyhyyteen liittyviä piirteitä, joten universalismin perustavoitteet - hyvinvointi ja turvallisuus - eivät ole saatujen työntekijäarvioiden mukaan toteutuneet. Tehdyn asennemittauksen mukaan työntekijät edustavat universaalia, asiakkaiden yhdenmukaista kohtelua tavoitteena pitävää ajattelutapaa. Yhdeksän kymmenestä työntekijästä on sitä mieltä, että kaikkia ihmisiä on kohdeltava samalla tavalla kansallisuudesta riippumatta. Erilaisissa vuorovaikutustilanteissa työntekijät suhtautuvat hyväksyvästi ulkomaalaiseen työtoverina ja asiakkaana. Suhtautuminen muuttuu kuitenkin sitä kielteisemmäksi, mitä lähemmäksi omaa perhepiiriä ulkomaalaisen oletetaan tulevan. Vaikka saadun aineiston perusteella Helsingin Itäisen sosiaalikeskuksen alueella onkin saatu myönteisiä kokemuksia erilaiset kulttuurit huomioon ottavista pluralistisiksi katsottavista sosiaalipalveluista, olisi lopputuloksen tasa-arvon saavuttamisen kannalta palvelutarjonnan kehittäminen ja työntekijöiden tukeminen myös resurssilisäyksinä tarpeellista. Tärkeimpinä lähteitä ovat olleet Pirkko-Liisa Rauhalan kirja Miten sosiaalipalvelut ovat tulleet osaksi suomalaista sosiaaliturvaa? (1996) sekä Pirkko Pitkäsen ja Satu Koukin tutkimus Vieraiden kulttuurien kohtaaminen viranomaistyössä (1999).
  • Kuisma, Marjatta (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma tarkastelee yleistä kunnallista kirjastoa julkisena paikkana. Se lähestyy aihetta tilan ja paikan antropologisesta tutkimustraditiosta käsin ja lainaa Setha Lown kulttuurin tilallistamisen kehikkoa, jossa paikat nähdään poliittisten prosessien tuloksena syntyneinä ja valtasuhteiden kyllästäminä, mutta samalla ihmisten symbolisen merkityksenannon kautta olemassa olevina sekä ihmisten kehollisesta toiminnasta erottamattomina. Tutkielma kysyy näitä kolmea kirjastopaikan ulottuvuutta tarkastelemalla, minkälaista julkista kulttuuria ja siihen liittyvää tasa-arvon käsitystä neuvotellaan ja tilallistetaan kirjastossa. Toisin kuin aikaisemmat kirjastoa julkisena paikkana tarkastelleet tutkimukset, tämä tutkielma ymmärtää julkisen tilan alueena, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset kohtaavat ja jossa näiden toisilleen tuntemattomien välistä yhteiselämää koskevat kulttuuriset arvot ja moraalikoodit tulevat ilmaistuksi – siis julkisena kulttuurina. Tutkielma ammentaa julkisen kulttuurin tarkastelussa pohjoismaisesta antropologiasta, joka on pitänyt tasa-arvon ymmärtämistä samanlaisuutena keskeisimpänä vuorovaikutusta ohjaavana kulttuurisena uskomuksena Pohjoismaissa, mutta myös haastanut tämän teorian liian yksinkertaistavana. Tämän tutkielman julkisen kulttuurin tarkastelussa keskitytään edellistä keskustelua seuraten siihen, millaiset tasa-arvokäsitykset ohjaavat julkista elämää ja vuorovaikutusta kirjastossa. Tutkielma on tapaustutkimus ja se keskittyy Espoon Matinkylässä sijaitsevan Ison Omenan kirjaston tilalliseen todellisuuteen. Aineisto on kerätty Ison Omenan kirjastossa vuonna 2019 yhteensä kolme kuukautta kestäneen etnografisen kenttätyön aikana. Kenttätyö piti sisällään osallistuvaa havainnointia kirjaston tiloissa, keskusteluja kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa, seitsemän asiakashaastattelua, kolme kirjaston johdon haastattelua sekä sisutusarkkitehdin haastattelun. Tutkielma esittää dialogisen paikan tuottamisen näkökulma kautta, että kirjastopaikassa vallitsee kahtalaisuus sen välillä, että kirjasto on toisaalta asiakkaiden omalle luovuudelle ja omalle toimijuudelle avoin paikka ja toisaalta Michel Foucault’n tarkoittama panoptikon, jossa asiakkailta oletetaan tietynlaista käyttäytymistä ja tiettyjen sääntöjen sisäistämistä. Ensinnäkin kirjaston uudet tilakonseptit ja äänimaailman vapauttaminen pyrkivät siihen, että yhä erilaisemmat asiakkaat voisivat toimijoina valjastaa kirjaston osaksi omaa elämäänsä ja käyttää sitä vapaasti. Kirjasto liikkuu jatkuvasti asiakkaidensa tarpeiden perässä kokeillen ja reagoiden. Asiakkaat kokevat kirjaston moniäänisesti mitä erilaisempien yksilöllisten merkitystensä kautta. Tutkielmassa esitetään, että kirjastopaikan tuottamisessa kirjastoon tilallistuu henkilökunnan radikaalin avoimuuden ja toisaalta avoimuuden radikalismin kautta niin samanlaisuutta kuin erilaisuutta korostava tasa-arvokäsitys, joka vuoroin ottaa asiakkaat vastaan sokeina heidän identiteeteilleen sekä vuoroin huomaa heidän erityistarpeensa ja rakenteellisesta epätasa-arvosta johtuvat erilaiset madollisuutensa yhteiskunnassa. Toiseksi kirjaston etenkin ihmisten erilaisuutta korostava tasa-arvokäsitys, joka vaatii, että hyvin monenlaisten ihmisten pitää mahtua samaan aikaan kirjastoon, näyttäytyy kirjastossa institutionaalisena vallankäyttönä. Asiakkaat joutuvat altistumaan tälle vaatimukselle astuessaan kirjastoon, vaikka eri asiakasryhmät häiriintyvät toistensa läsnäolosta ja pyrkivät ajoittain neuvottelemaan kirjaston henkilökunnan kanssa kirjastoon tiukempaa kehollista kontrollia. Tutkielma esittää Pierre Bourdieun habitus-käsitteen ja Foucault’n vallan teorian kautta, että henkilökunnan vaatimus erilaisuuden mahtumisesta kirjastoon sisäistyy asiakkaiden kirjastomerkityksiin ja vaikuttaa siihen, kuinka he suhtautuvat sosiaalisiin toisiin kirjastossa. Asiakkaiden jaettuihin kirjastomielikuviin sisäistyy ajatus siitä, että sen sijaan, että kaikilla olisi oikeus tulla kirjastoon vain samalla tavalla lukemaan ja olemaan rauhassa, kaikilla toisistaan erilaisilla on oikeastaan oikeus löytää kirjastosta itselleen jotain. Tutkielma argumentoi, että vaatimalla erilaisuuden mahtumista kirjastoon, kirjasto opettaa sallivampaa suhtautumista myös niitä kohtaan, joiden kanssa itsellä ei ole muuta yhteistä kuin yhteinen samanaikainen tilallinen todellisuus – siis julkista kulttuuria ja tasa-arvon käsitettä, jonka mukaan myös sosiaalisilla toisilla on oikeus olla.