Browsing by Subject "uskonnollinen kieli"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Hulkko, Olli (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -työ käsittelee heprean kielen lekseemin ḥesed käännösvastineita viidessä raamatunkäännöksessä Psalmien kirjassa. Kolme käännöksistä on ranskankielisiä: Louis Segondin käännös La Sainte Bible (1910), Traduction oecuménique de la Bible (1975) ja Bible du Semeur (1992). Kaksi muuta ovat suomennoksia: vuosien 1938 ja 1992 Kirkkoraamatut. Tutkielman tarkoitus on käännöksiä vertailemalla selvittää, toteutuuko sanan ḥesed käännösvastineiden kohdalla ns. uudelleenkäännöshypoteesi: ovatko uudemmat käännökset tässä suhteessa vähemmän kotouttavia kuin aiemmat käännökset? Toinen tutkimuskysymys on: onko uskonnollinen sanasto vähentynyt käännöksissä ajan mittaan? Työn toisessa luvussa esitellään ranskan- ja suomenkielisten raamatunkäännösten historiaa keskiajalta nykypäivään. Ranskalaisella kielialueella on tehty sekä katolisia, protestanttisia että ekumeenisia raamatunkäännöksiä. Suomessa raamatunkääntämisen alkuvaiheeseen liittyy suomen kirjakielen kehittämisprojekti, ja Mikael Agricolan vaikutus näkyy uusimmissakin suomennoksissa. Teorialuvussa esitellään uskonnollisen kielen, ml. sanaston erityispiirteitä kuten arkaismit. Uskonnollinen sanasto on enimmäkseen peräisin yleiskielestä, mutta on eriytynyt siitä ajan mittaan uskonnollisiin käyttöyhteyksiin. Seuraavaksi käydään läpi uudelleenkääntämisen teoriaa ja tutkimusta. Tässä yhteydessä esitellään myös tunnettu hypoteesi (uudelleenkäännöshypoteesi), jonka mukaan teoksen ensimmäinen käännös on yleensä kotouttava eli sopeuttaa alkutekstiä kohdekieleen ja -kulttuuriin. Seuraavat käännökset ovat sitä vastoin usein vieraannuttavia, sillä ne ovat lähempänä alkutekstin muotoa. Uudelleenkääntämisestä on kuitenkin esitetty monia vaihtoehtoisia teorioita: on korostettu mm. normien ja kääntäjän subjektiivisten valintojen merkitystä. Lisäksi teorialuvussa tarkastellaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden teoriaa, joka on vaikuttanut paljon raamatunkääntämiseen. Lopuksi käsitellään raamatullista semantiikkaa ja ḥesed-lekseemin merkitystä. Aineistossa olevat käännökset esitellään niihin liittyvien taustoittavien tekstien valossa (esipuheet yms.). Näistä teksteistä voi saada viitteitä kääntäjien noudattamista periaatteista. Analyysiluvussa on selvitetty, miten sana ḥesed on käännetty kussakin käännöksessä. Käännösvastineiden määrän, sanaluokkien vaihdosten ja vastineiden semanttisten piirteiden perusteella käännösten kirjaimellisuutta on arvioitu ja käännöksiä on verrattu toisiinsa. Uudelleenkäännöshypoteesi saa vain vähän tukea, minkä lisäksi löytyy sen vastaisia todisteita. Sen sijaan uskonnollisen kielen piirteiden voi sanoa vähenevän käännöshistorian aikana. Käännösperiaatteet kuten dynaaminen vastaavuus ovat osaltaan voineet ohjata käännösten sanavalintoja.
  • Raudaskoski, Joona (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Louis Pojmanin käsitystä uskonnolliseen uskoon liittyvistä propositionaalisista asenteista. Lähteinä käytetään kahta Pojmanin tekstiä. Ensimmäinen on 1986 ilmestynyt filosofian oppikirja Religious Belief and the Will. Toinen on vuonna 2003 julkaistu versio artikkelista Faith, Doubt and Hope or Does Faith Entail Belief? Pojmanin tekstit edustavat angloamerikkalaista analyyttisen filosofian traditiota. Tarkemmin määriteltynä ne liittyvät analyyttisen teismin ja evidentialismin lähestymistapoihin. Tutkimuskysymykseen vastataan hyödyntämällä argumentaatioanalyysiä, käsiteanalyysiä ja konstruktioanalyysiä. Argumentaation analyysissa tarkastellaan argumentaation rakennetta, väitteitä, perusteluja ja oletuksia. Käsite- ja konstruktioanalyysissa tarkastellaan käsitteiden ja niihin liittyvien kielellisten konstruktioiden käyttöä sekä suhdetta toisiin käsitteisiin ja konstruktioihin. Tutkielma osoittaa, että Pojmanin esittämä näkemys uskonnollisen uskon luonteesta on normatiivinen. Hän ei pyri kuvaamaan uskonnollista uskoa sellaisena, kuin se tosiasiassa uskonnollisiksi itsensä mieltävillä henkilöillä ilmenee. Hänen tarkoituksensa on luoda nykyaikaisen maailmankuvan viitekehyksessä intellektuaalisesti hyväksyttävä uskonnollisen uskon filosofinen määritelmä. Pojman esittää, etteivät episteemiset uskomukset ole uskonnollisen uskon välttämätön osa. Pojmanin mukaan uskonnollisen uskon keskeisimpänä asenteena voidaan ymmärtää propositionaalinen toivo. Toivo on Pojmanin mukaan tahdonvaraista, uskomukset eivät. Pojmanin perusteet näkemykselleen ovat sekä uskonnollisia että filosofisia. Hänen mukaansa kristinuskon kuvaama Jumala toimisi ristiriitaisesti tuomitessaan ihmisiä pelastukseen tai kadotukseen uskomusten perusteella. Jos ihmisellä ei ole kristinuskon vaatimia uskomuksia, hänen täytyisi uskomusten etiikan vastaisesti manipuloida uskomuksiaan. Pojman kieltää uskomusten manipuloinnin oikeutuksen. Tutkielmassa hänen uskomusten etiikkaansa kutsutaan preskriptiiviseksi involuntarismiksi. Hänen näkemyksensä on paitsi uskonnonfilosofiaa, se on myös uskonnollista filosofiaa. Pojman ei pysty esittämään riittäviä perusteluja sille, miksi toivo pitäisi ymmärtää tahdonvaraisena asenteena. Analyysi osoittaa, että Pojmanin esittämä toivo vaatii ennakkoehtoina ei-tahdonvaraisia episteemisiä uskomuksia. Toisaalta Pojmanin näkemys lähestyy fideismiä. Se pyrkii tarjoamaan käsitteellisiä näkökulmia uskonnollisen uskon perustelemiseksi tilanteessa, jossa uskovalla ei ole uskomuksia. Tällöin motivaatio uskonnollisen uskon pitämiseen on ensisijaisesti uskonnollinen halu pelastukseen tai pelko kadotuksesta. Pojmanin näkemys on parhaiten ymmärrettävissä normatiivisena näkemyksenä uskonnollisesta uskosta. Enemmän sillä on arvoa uskonnollisen uskon filosofisen kuvaamisen kannalta. Analyysi osoittaa, että Pojmanin näkemyksiä voi hyödyntää uskonnollisen uskon ja vakaumuksen filosofisissa deskriptioissa.
  • Nygård, Anne-Mari (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on tarkastella, missä määrin Filon Aleksandrialaisen ajatus jumalallisista voimista ja niistä luvuissa 4.1 ja 6.1.2 piirtämäni kaaviot voisivat selittää jakeessa Joh.1:17 esiintyvää jaottelua Jeesuksesta armon ja totuuden välittäjänä ja Mooseksesta lain välittäjänä? Ensimmäiseksi tarkastelen erityisesti Filonin luomakunnassa vaikuttavan logoksen suhdetta Joh:n lihaksi tulleeseen logokseen eli Jeesuksen ja tämän myötä logoksen ja Mooseksen suhdetta. Edellisten suhteiden kartoittamisen perusteella tarkastelen Mooseksen ja Jeesuksen roolia ja sen eroavaisuutta jakeessa Joh. 1:17. Sovellan tutkielmassa intertekstuaalisuuden käsitettä, joka tarkoittaa tekstien välistä yhteyttä, jossa myöhempi teksti nojautuu enemmän tai vähemmän aikaisempaan toiseen tekstiin Tutkielmani päälähteinä ovat Filon Aleksandrialaisen tekstit, joissa ilmenee käsitteet jumalallisesta logoksesta, jumalallisista voimista ja logoksen ja Mooseksen suhteesta. Näihin teoksiin kuuluu muun muassa Mooseksen elämästä kertova teos De Vita Moysis. Tutkielmani lopussa on luettelo käyttämästäni Filonin kirjallisuudesta. Tutkimukseni toisena päälähteenä toimii Joh. evankeliumi ja siitä toimitettu viimeisin tekstilaitos Nestle-Alandin Novum Testamentum Graece 28. Käyttämäni lähdeaineisto tuo esille, miten aikaisemmin tutkijoiden esittämä oletus Filonin vaikutuksesta kohtaan Joh.1:17, on jossain määrin oikea oletus. Tämä siksi, että Filonin tulkinnassa tulee ilmi, miten Jumalan lahjat, johon armo kuuluu, korvaavat aiemmat lahjat. Jakeessa Joh.1:17 tulee tämä korvaantuminen ilmi, kun jaetta tarkastelee luvussa 4.1 ja 5.2 esiintyvien Filonin jumalallisten voimien kaavioiden avulla. Kaavio 4.1 tuo esille, miten Mooses lain jakajan tuo esille kaavion kuninkaallisen voiman ominaisuuksia ja Jeesus armon ja totuuden jakajana tuo esille luovan voiman ominaisuuksia. Jeesuksesta poiketen, Mooses Jumalan lapseuteen kehittymisessä kasvoi vähitellen lainjakajan voimaan, kun taas Jeesus lihaksi tulleena logoksena laskeutui luomakuntaan kaavion 4.1 mukaisesti luovan voiman yläpuolelta ja näin ollen toi mukanaan luovan voiman ominaisuuksiin kuuluvan armon, mutta myös luvun 6.1.2 kaavion mukaisesti totuuden. Tutkielma tuo esille, että suora intertekstuaalisuus Filonin ja Joh:n välillä on monimutkaista. Tämä siksi, että molemmilla esiintyy ajatusrakenteita, joiden taustalla voi nähdä Septuagintan tarjoaman tekstin tai rabbiinisen kirjallisuuden. Tästä huolimatta molemmilla on samanlaisia ajatuksellisia kuvioita, mutta se, liittyvätkö ne tekstien henkiseen luonteeseen, on mielenkiintoinen kysymys.
  • Keskitalo, Maaria (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimukseni tehtävänä oli selvittää, millä tavoilla nuoret kielentävät uskonnollisuutta Demi.fi-sivuston Syvälliset-keskustelupalstalla. Tarkoituksenani oli tarkastella risteystä, jossa yhtäältä haastava henkilökohtaisen uskonnollisuuden kuvaaminen ja toisaalta nuorille luonteva keskusteluympäristö kohtaavat. Kvalitatiivisen sisällönanalyysin tutkimusaineistona on 256 keskusteluviestiä yhteensä viidestä eri keskusteluketjusta. Tarkastelun kohteena olevaa keskustelua käytiin vuosien 2013–2014 aikana, painottuen loppuvuoteen 2014. Tutkimusta taustoittavissa teorialuvuissa tarkastelen sosiaalista mediaa nuorten vuorovaikutuskenttänä sekä uskonnollisen kielen luonnetta ja rakentumista. Näissä luvuissa käsittelen nuoruuden ja identiteetin rakentumista verkossa, keskustelupalstaa yhteisön kommunikaatiokanavana sekä nuorta uskonnollisen kielen käyttäjänä. Esittelen myös uskonnollisen kielen merkityksiä rakentavaa funktiota sekä sen metaforista ulottuvuutta. Varsinainen tutkimusaineiston analyysi jakautuu kahteen osaan: uskonnollisuuden kielentämisen keinoihin sekä viestien sisältöjen tarkasteluun kielellisestä näkökulmasta. Tutkimuksen perusteella nuorten tavat kielentää uskonnollisuutta Syvälliset-keskustelupalstalla näyttäytyvät abstraktion kuvaamisena, eri tavoin asemoituvina kirjoittajarooleina, tulkintaeroja synnyttävänä puhetapana, viestien intertekstuaalisuutena, huumorin käyttämisenä sekä erilaisten puhetyylien hyödyntämisenä viestin välittymiseksi. Sisällöllisesti nuorten kirjoittamat tutkimusaineiston viestit käsittelevät uskon suhdetta opillisuuteen ja arvomaailmaan erityisesti moraalikäsitysten, teologisten kysymysten sekä kuolemanjälkeisyyden osalta. Nuorten uskonnollisessa keskustelussa käsitellään myös uskontoon liitettäviä sääntöjä ja rituaaleja. Tutkimusaineiston mukaan uskonnollisen yhteisön merkityksen kuvaaminen on tärkeä osa uskonnollisuuden kielentämistä. Oman uskonnollisen identiteetin syntyyn ja rakentumiseen vaikuttavat myös nuoren kokemukset uskonto- ja uskonnollisesta kasvatuksesta. Tutkimus osoittaa, että nuorten käyttämä uskonnollinen kieli on monitulkintaista ja -merkityksistä. Uskonnollinen kieli perustuu viittaamiselle ja uskonnollisten kokemusten selittäminen rakentuu aina aiempien elämänkokemusten varaan. Abstraktin uskonnollisuuden kielentäminen vaikuttaisikin keskustelupalstalla tapahtuvan luontevimmin omien kokemusten kuvaamisen kautta. Huomionarvoista on lisäksi se, että nuoruuteen liittyvän minä-keskeisen ajattelun ja viestinnän lisäksi uskonnollisessa keskustelussa näyttää korostuvan vahva yhteisöllinen ajattelu ja kuulumisen tarve.