Browsing by Subject "uskonnollisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 48
  • Lehto, Pentti (Helsingfors universitet, 2016)
    Suomessa alkoi perjantaina 28.11.2014 poikkeuksellisen suuri kirkosta eroamisaalto. Kyseisenä perjantaina ja sitä seuranneena viikonloppuna Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi yli 13000 henkilöä. Tässä pro gradu –tutkielmassani tutkin ja analysoin niitä syitä, jotka johtivat suuren määrän ihmisiä eroamaan kirkosta kyseisenä ajankohtana. Tutkimusaineistonani käytän eroakirkosta.fi nimisen, kirkosta eroamista varten luodun verkkopalvelun palautteita. Palautteissa kirkosta eroavat henkilöt voivat kertoa syynsä kirkosta eroamiselleen. Tutkimusaineistona ovat 600 kappaletta palautetta 28.11.2014 kello 13.12 – 18.35 väliseltä ajanjaksolta. Kyseinen ajanjakso on valittu siksi, että perjantaina 28.11.2014 kello 13 alkaneessa täysistunnossa Suomen eduskunnassa äänestettiin ensi kertaa Suomen historian aikana kansalaisaloitteesta alkunsa saaneesta lakimuutosehdotuksesta. Äänestyksen kohteena oli kansalaisaloite avioliittolain rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta. Valitessani kyseisen tutkimusajankohdan voin tutkia myös sitä, oliko kyseisellä eduskunnassa suoritetulla äänestyksellä vaikutusta kirkosta eroamisiin tutkimusajankohtana. Tutkimuksessa sovellan kvantitatiivista tutkimusmetodia. Tutkimusaineiston suuren määrän vuoksi, aineisto on syötetty SPSS-tilastollisten analyysien tekemiseen tarkoitettuun tietokoneohjelmaan. Kun havainnoista oli ohjelman avulla muodostettu datamatriisi, suoritin aineistosta tilastollisen analyysin. Analyysin perusteella muodostin 9 kappaletta erilaista klusteroitua muuttujaa kirkosta eroamisen syistä. Muuttujien klusteroinnissa olen soveltanut myös kvalitatiivisen sisällön analyysin periaatteita. Aineistosta nousi suurimmaksi kirkosta eroamista kuvaavaksi klusteroiduksi muuttujaksi (1) sukupuolineutraali avioliitto. Muuttuja (2) jokin arkkipiispan lausunto tai kommentti, oli palautteiden perusteella toiseksi suurin kirkosta eroamiseen johtanut syy. Tutkimuksen tuloksista voi päätellä sen, että Suomen eduskunnan täysistunnossa 28.11.2014 äänestetty tulos sukupuolineutraalista avioliittolaista ja siihen liittyvä keskustelu ja kommentointi eri medioissa, sekä joidenkin henkilöiden myönteiset kannanotot asiasta saivat suuren joukon ihmisiä eroamaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta tutkimusajankohtana.
  • Jörgensen, Antti (Helsingfors universitet, 2016)
    Suomi oli 1900-luvulle tultaessa vahvasti evankelis-luterilainen maa, jossa valtion ja kirkon väliset siteet olivat tiiviit. Kansalaisten oli kuuluttava johonkin rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, joita olivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon ohella baptistien ja metodistien eriuskolaisseurakunnat. Pitkään valmisteltu uskonnonvapauslaki muutti tilanteen vuonna 1923 ja oli käänteentekevä hetki Suomen uskontopolitiikassa. Laki antoi uskonnolliselle yhteisöille oikeuden perustaa omia uskonnollisia tunnustuskuntia ja kansalaisille oikeuden valita oman uskontonsa. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen baptistien, metodistien, vapaakirkollisten ja helluntailiikkeen suhtautumista uskonnonvapauteen ja valmisteltavaan uskonnonvapauslakiin vuosina 1917–1923. Käytän päälähteinä edellä mainittujen kristillisten vähemmistöyhteisöjen suomenkielisiä aikakauslehtiä, joita täydennän valikoivin osin yhteisöjen ruotsinkielisillä lehdillä. Lähteitä analysoimalla esittelen, millaiseksi tarkasteltavat yhteisöt toivoivat uskonnonvapauslain muotoutuvan, mistä syistä he pitivät näitä asioita tavoiteltavavina ja miten he suhtautuivat lopulliseen lakiin sen hyväksymisen ja voimaantulon jälkeen. Tutkimukseni osoittaa, että tarkastelemani kristilliset vähemmistöyhteisöt kannattivat yksimielisesti uskonnonvapautta. Myös yhteisöjen toiveet valmisteltavan lain sisällöstä olivat alusta alkaen varsin samankaltaisia. Yhteisöt toivoivat uskonnonvapauslain takaavan kaikkien kansalaisten ja uskonnollisten yhdyskuntien välisen tasa-arvon, minkä he toisaalta uskoivat toteutuvan täydellisesti vasta evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon laissa turvatun erityisaseman purkamisen jälkeen. Varsinkin aluksi vähemmistöyhteisöt pitivät tätä kirkon ja valtion eroa uskonnonvapauden toteutumisen olennaisimpana osana. Sisällissota oli uskonnonvapauslain valmistelussa käänteentekevä hetki, jonka jälkeen alkoi näyttää selvältä, että kirkon ja valtion eroa ei tultaisi lähivuosina toteuttamaan. Tästä huolimatta vähemmistöyhteisöjen toive kaikkien uskonnollisten yhteisöjen välisestä tasa-arvosta säilyi koko tarkasteltavan ajanjakson ajan. Lainvalmistelun loppuvaiheessa yhteisöjen yksityiskohtaiset toiveet jäivät taka-alalle, koska yhteisöt pitivät lain voimaantuloa lopulta sen sisällön yksityiskohtien toteutumista tärkeämpänä. Tarkasteltujen yhteisöjen mielestä vuonna 1923 voimaantullut uskonnonvapauslaki ei ollut kuitenkaan täydellinen, vaan se säilytti edelleen useita vähemmistöjä syrjiviä käytänteitä. Vähemmistöt jäivät silti toiveikkaina odottamaan, tultaisiinko uskonnonvapautta lähivuosina vielä laajentamaan.
  • Bützow, Tuulimaria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut.
  • Laurila, Riina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Referat Tässä tutkielmassa tarkastellaan yhden Suomessa toimivan kristillisen hengellisen tanssin yhteisön jäsenten kokemuksia ja käsityksiä hengellisestä tanssista. Tutkimus analysoi tanssia transsendenssin viitekehyksessä sekä tanssia jumalanpalveluselämän muotona. Tutkimusaineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta, jotka on tehty kevään 2020 aikana. Tutkimuksen analyysimetodina on ollut kvalitatiivinen sisällönanalyysi, joka on tehty litteroitujen haastattelujen tekstianalyysinä. Tutkimus keskittyi kristilliseen hengelliseen tanssiin, erityisesti ylistystanssiin ja kehorukoukseen, jolla tarkoitetaan kehollista rukousta liikkeen kautta tai improvisoitua rukoustanssia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin minäkuvaa eheyttävänä kokemuksena ja jumalasuhdetta vahvistavana kokemuksena. Tunteiden käsitteleminen tanssin avulla koettiin henkistä hyvinvointia vahvistavana kokemuksena, johon ylistys ja liikkeen kautta rukoileminen toi lisäulottuvuuden, johon ei pelkästään tanssimalla pääse. Kehon liike kuvattiin myös itseilmaisun välineenä, joka auttoi tunnistamaan omat tunteet ja kuvailemaan niitä. Tunteita voitiin ilmaista tanssin avulla toisille ihmisille, mutta myös tunteiden ilmaiseminen Jumalalle koettiin tärkeänä. Tanssin transsendentti ulottuvuus nousi keskeiselle sijalle hengellisen tanssin ilmaisun kokemuksessa. Tutkimuksessa nousivat esiin kolme kristillisen hengellisen tanssin ulottuvuutta: Hengellisen tanssin vaikutus jumalasuhteeseen, hengellisen tanssin vaikutus hyvinvointiin ja hengellisen tanssin sosiaalinen ulottuvuus. Jumalasuhde oli haastattelujen keskeisin teema. Hengellisen tanssin terapeuttisuus ja hyvinvointinäkökulma nousivat myös vahvasti esiin aineistosta. Sosiaalisesta näkökulmasta kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä yhteisöllisenä harrastuksena, jossa tanssijat pystyivät jakamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan itselleen tärkeistä asioista. Hengellisen tanssin avulla voitiin myös rukoilla toisten puolesta. Tärkeä sosiaalisuuteen liittyvä elementti oli myös se, että tanssijat halusivat esiintyä toisille ihmisille ja välittää tanssin kautta pyhän kokemuksen. Hengellisissä tilaisuuksissa esiintyminen koettiin tärkeänä hyvinvointia parantavana kokemuksena. Jos esitykseen lisättiin kokemus Jumalan läsnäolosta, saattoi esiintyjä tavoitella ajatusta siitä, että hän voisi toimia Jumalan välikappaleena. Tämä ”Jumalan sanasaattajan rooli” oli elämys, jota tanssijat tavoittelivat. Tämä tunne oli positiivinen ja uskonelämää vahvistava. Tutkimuksessa ilmeni, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä uskonelämän muotona ja se nähtiin myös mahdollisena liturgian osana. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin myös käsityksiä siitä, että tanssiminen ei olisi hyväksyttävää useiden kristillisten yhteisöjen piirissä. Siksi asennekulttuuri tanssia kohtaan voisi olla tärkeä teologinen tutkimuskohde tulevaisuudessa.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1997)
  • Napola, Jukka (Helsingfors universitet, 2015)
    Recent evidence suggests paranormal and religious beliefs may result from cognitive biases that all humans share. People who think in an intuitive manner are supposedly more affected by these biases than analytical people. Consequently, mounting evidence suggests those who endorse intuitive thinking style tend to be more religious and have more paranormal beliefs than people with an analytic thinking style. However, less attention has been paid to people who are highly analytical but nevertheless have supernatural beliefs. Since analytical people should be less susceptible to cognitive biases, other factors such as metacognitive tendencies might account for these beliefs. On the other hand, if intuitive thinking style is a major causal factor behind paranormal beliefs, an intuitive sub-group among sceptics could be considered an anomaly. Metacognitive tendencies could be a potential psychological factor behind scepticism. A sample of nearly 3000 Finnish participants revealed that there was an analytical and intuitive subgroup among the believers and sceptics. Particularly, analytic believers had more cognitive biases and lesser tendency to belief flexibility than analytic sceptics. Intuitive sceptics had more cognitive biases than analytic sceptics but they adhered more to flexible thinking than intuitive believers. The results of this thesis underline the multifarious nature of both paranormal beliefs and thinking styles. Although analytical thinking may help the person to overcome the automatic and often erroneous shortcuts that the mind produces, it may fail to suppress overlearned and reflectively practiced beliefs. On the other hand, an intuitive thinking style and cognitive biases may not necessary lead to paranormal believing, especially if the living environment encourages a sceptic worldview. Future studies should address the mechanisms that lead individuals with similar epistemological tendencies to acquire totally different metaphysical beliefs.
  • Takala, Hanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa olen haastatellut yhdeksää 15–23-vuotiasta nuorta, joilla on ollut vai-keuksia joko koulutusten välisessä tai koulun ja työn välisessä siirtymässä. Tutkin, millaisia elämänhallinnallisia vahvuuksia ja haasteita nuorten haastatteluissa ilmeni sekä miten nuoret olivat osallisia uskonyhteisöistä ja löysivätkö nuoret uskonnollisista yhteisöistä merkitystä tai elämänhallinnallista tukea. Haastattelumuotona käytin teemahaastattelua. Tutkielmani alussa määrittelin elämänhallinnan koostuvan arjen mielekkyydestä ja arjen perusrytmistä huolehtimisesta, merkittävistä ihmissuhteista sekä myönteisistä tulevaisuusodotuksista. Osallisuudella puolestaan tarkoitin nuorten kokemusta kirkkoon kuulumisesta. Analysoin haastattelut laadullisen sisällönanalyysin avulla. Koska haastatteluissa oli mukana myös peruskouluaan päättäviä koululaisia, olen paikoin jakanut nuoret analyysissani kahtia alaikäisiin koululaisiin ja täysi-ikäisiin nuoriin. Nuoret kokivat vaikeuksia sopivan koulutusalan valinnassa, koulunkäynnissä sekä työllisty-misessä. Osa suunnitteli uraansa aktiivisesti, osa taas ei halunnut miettiä tulevaa lainkaan. Oman asuinpaikkakunnan pienuus vaikutti sekä koulutus- että työllistymismahdollisuuksiin. Nuorten tulevaisuusodotukset olivat hyvin konventionaalisia – oma perhe, työ ja koti nousivat esiin tärkeimpinä toiveina. Toisaalta suurin osa nuorista suhtautui tulevaisuuteen epäillen tai pelokkaasti, eikä osa halunnut miettiä tulevaisuuttaan lainkaan. Tulevaisuudensuunnittelun opettelusta voisikin olla nuorille jatkossa hyötyä. Elämänhallinnallisia vahvuuksia olivat sosiaaliset verkostot. Taloudellisissa ongelmissa saatettiin turvautua vanhempien apuun. Jokaisella nuorella oli myös luotettavia ystäviä, joiden kanssa he viettivät paljon aikaan. Ongelmia puolestaan oli arjen suunnittelussa ja unirytmistä kiinnipitämisessä. Osalla nuorista oli ongelmia päihteiden kanssa, ja tässä yhteydessä kaverien vaikutus nuoren hyvinvointiin ei ole yksiselitteinen. Vaikka kyseessä on vain pieni otos nuoria, suhtautumistapoja kirkkoa kohtaan löytyi monta. Nuorista kaikki olivat olleet Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, mutta kaksi heistä oli eronnut kirkosta. Tapoja suhtautua kirkkoon olivat välinpitämättömyys, toimituskeskeisyys tai sitoutuneisuus. Välinpitämättömille nuorille kirkon toiminnalla tai sanomalla ei ollut merkitystä. Osa heistä suhtautui kirkkoon jopa vihamielisesti. Toimituskeskeisille kirkon sanomalla ei ollut suurta merkitystä, mutta he halusivat silti pysyä kirkon jäseninä voidakseen osallistua kirkollisiin toimituksiin. Sitoutuneita nuoria oli vain yksi. Hän osallistui jonkin verran kirkon nuorille järjestämään toimintaan, ja hänelle myös kirkon sanomalla oli henkilökohtaista merkitystä. Nuorten omissa hengellisissä spekulaatioissa näkyy ajatusmaailman monipuolistuminen ja yksityistyminen, eikä kirkon perinteisellä opetuksella ollut suurimmalle osalle merkitystä. Toisaalta nuorten asennoitumistavat kirkkoa kohtaan heijastelivat paljon sitä tapaa, jolla heidän lapsuudenperheessään oli suhtauduttu kirkkoon.
  • Grönberg, Maria (Helsingfors universitet, 2017)
    Myöhäismoderniin aikaan liittyy käsitys sosiaalisen elämän muutoksesta. Sosiaalinen elämä muuttuu yhteiskunnallisella, institutionaalisella ja yksilön tasolla. Sosiaalisen elämän muutokseen liittyy muun muassa yhteisöjen ja tradition merkityksen väheneminen. Yksi keskeinen sosiaalinen muutos liittyy uskonnon asemaan kaikilla edellä mainituista tasoista. Yksi myöhäismodernin ajan kysymys on se, millainen merkitys uskonnolla on yksilölle. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, mitä uskonto merkitsee yksilölle itselleen. Tutkimuskohteena olivat 16-20 -vuotiaat pojat. Tutkittavia poikia yhdisti toisiinsa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorten tila. Kaikki tutkittavat osallistuvat säännöllisesti kyseisen nuorten tilan toimintaan. Pojat valikoituivat tutkimuskohteeksi, koska nuoret miehet ovat aikaisemman tutkimuksen mukaan vähemmän uskonnollisia kuin muut sukupuoli- ja ikäryhmät. Lisäksi pelkästään poikien uskonnollisuutta on tutkittu vähän. Uskonnon merkitystä yksilölle selvitettiin osana heidän elämänkertomustaan. Tutkimusaineiston muodostivat kerronnalliset haastattelut. Haastattelutilanteessa tutkittavia pyydettiin ajattelemaan omaa elämäänsä elokuvana. Elokuvan kohtauksina heidän tuli kertoa merkityksellisiä tapahtumia omasta elämästään. Elokuvan muodossa olevan elämänkertomuksen lisäksi tutkittavilta kysyttiin uskonnollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Aineisto analysoitiin narratiivisen holistisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysin perusteella tutkittavien kertomuksista löytyi niitä toisiinsa yhdistäviä ja toisistaan erottavia teemoja, joiden perusteella muodostettiin neljä ryhmää. Uskonto liittyi kaikkien tutkittavien elämänkertomuksiin. Jokaisesta ryhmästä muodostettiin tyyppikertomus, joka kuvaa ryhmään kuuluvien tapaa jäsentää omaa elämäänsä ja uskonnon merkitystä elämässä. Tyyppikertomukset on nimetty seuraavasti: Valtteri Vajavainen, Yrjänä Yksinäinen, Hermanni Hengellinen ja Ilmari Itsenäinen. Valtteri Vajavaisilla uskonnon merkitys on muotoa belonging and believing. Kuuluminen on tärkeämpää kuin usko henkilökohtaisella ja yksityisellä tasolla. Seurakunta uskonnollisen yhteisönä ja sen toimintaan osallistuminen ovat merkityksellisiä asioita Vajavaisten kertomuksissa ja määrittävät heidän uskonnollisuuttaan. Yksinäisten elämässä usko liittyy vahvemmin sosiaalisiin suhteisiin; mutta henkilökohtainen usko on myös tärkeä osa elämää. Yksinäisten uskonnollisuus on muotoa belonging and believing. Hengellisiää oma usko ja uskonelämä linkittyvät jokapäiväiseen elämään. Usko ei ole samalla lailla sidottu instituutioon ja sen toimintaan kuin Vajavaisilla ja Yksinäisillä, vaikka yhteisölläkin on merkitystä. Yhteisö toimii viiteryhmänä omalle uskolle. Hengellisillä uskonnon merkitys omassa elämässä täsmentyy muotoon believing and belonging. Ilmari Itsenäinen on ainoa tutkittavista, joka ei usko Jumalaan. Vaikka usko ei hänen henkilökohtaisessa elämässään ole merkityksellinen, on seurakunnalla uskonnollisena yhteisönä merkitystä Ilmarin elämässä. Ilmarin uskonnollisuus on muotoa belonging without believing. Kaikkien tutkittavien kertomuksissa uskonnollinen instituutio ja sen toiminta ovat merkittävä osa uskonnollisuutta. Davien näkemys myöhäismodernista uskonnollisuudesta muodossa believing without belonging ei saa vahvistusta tämän tutkimuksen tuloksista. Tässä tutkimuksessa institutionaalisen uskonnollisuuden tärkeyttä selittää tutkittavien sosiaalinen todellisuus. Yleisesti ottaen kokemus hyväksytyksi tulemisesta ja kuulumisen tunne ovat erittäin tärkeitä nuorille ja heidän kehitykselleen. Vajavaisilla ja Yksinäisillä rippikoulua edeltänyt sosiaalisen elämän vajavaisuus selittää sen, miksi kuuluminen ja osallistuminen sosiaalisen toimintaan korostuvat heidän elämänkertomuksissaan. Vajavaisia yhdisti toisiinsa koulukiusaaminen ja Yksinäisiä nuoruusiässä koettu yksinäisyys ja kavereiden puute. Tämän tutkimuksen tuloksien valossa tutkittavien uskonnollisuus ei ole myöhäismodernin muodin mukaisesti individualistista. Tutkittavat ovat aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja nojaavat uskonnollisuudessa kirkon traditioon ja yhteisön tukeen. Tulevaisuuden kysymys onkin se, miten tutkittavien uskonnollisuus muuttuu heidän aikuistuessaan ja seurakunnan nuorten toiminnan poistuessa heidän sosiaalisesta elämästään. Löytyykö yhteys seurakuntaan muuta kautta? Ja jos ei, miten se vaikuttaa tutkittavien uskonnollisuuteen?
  • Jääskeläinen, Tanja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tällä tutkimuksella selvitetään murrosiän ja uskonnollisuuden kokemuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kokemuksia murrosiästä ja sen merkityksestä uskonnollisuudelle. Tutkimuksessa käsitellään erityisesti niitä kokemuksia ja haasteita, joilla on vaikutusta nuorten uskonnollisuuteen. Keskeistä on myös tyttöjen ja poikien väliset erot kaikkien kokemuksien osalta. Tutkimuksella arvioidaan niitä tekijöitä, joilla nuorten uskonnollisuuteen on vaikutusta. Tutkimus on kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus ja sen tuloksia tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Tutkimukseen osallistui yhdeksäsluokkalaisia Helsingin alueen viideltätoista yläkoululta ja kyselyyn vastasi yhteensä 250 oppilasta. Vastaajajoukko käsitti 10 % koko Suomen yhdeksäsluokkalaisista. Tilastollisilla menetelmillä vastataan neljään tutkimuskysymykseen: 1) Miten murrosikä koetaan?, 2) Miten uskonnollisuus koetaan?, 3) Miten sukupuoli selittää vastauksia? ja 4) Mitkä tekijät vaikuttavat murrosikäisten uskonnollisuuteen? Tutkimustulokset osoittivat, että murrosikäiset kokivat oman murrosikänsä sopivaksi ja eivät nähneet sen olleen heillä liian hankala. Vastaajat myös kokivat oman murrosikänsä olleen nuorten yleistä murrosikää helpompia. Tämä osoittaa, että vastaajajoukon murrosikä tuntui olleen heistä helppo. Murrosiässä ei pääosin koettu suuria elämänmuutoksia tai haasteita. Murrosiän suurimpia ongelmia olivat stressi ja yksinäisyys, joita vastaajat kokivat eniten. Näitäkin kokemuksia nuorilla oli suhteellisen vähän, mutta niiden osalta lisätutkimukselle olisi varmasti tulevaisuudessa tarvetta. Uskontoon vastaajat suhtautuivat neutraalisti ja sen nähtiin olevan osa suomalaista yhteiskuntaa. Omaa uskonnollista vakaumusta pystyi vastaajien mielestä näyttämään muille vapaasti muille. Kirkkoon kuuluminen oli vastaajille tärkeää ja tämä osoittaa aiempien tutkimusten kanssa yhteneväisyyttä. Aikuistumisleirit olivat vaikuttaneet nuorten uskonnollisuuteen kohtalaisesti ja tutkimustuloksista selvisi, että leirien vaikutus korreloi uskonnollisuuden vahvistumisen kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että murrosiän uskonnollisuudelle merkityksellisempiä tekijöitä ovat sosiaaliset tekijät. Perhe, ystävät ja uskonnollinen yhteisö vahvistavat selkeästi murrosikäisten uskonnollisuutta. Uskonnollista kasvatusta saaneet ovat myös murrosiässä selvästi uskonnollisimpia. Myös koulun katsomusopetus koetaan omaa uskoa vahvistavaksi tekijäksi. Aikuistumisleirit ovat nuorille positiivisia kokemuksia, joiden uskonnollinen merkitys korostuu erityisesti uskonnollisilla ja hengellisillä nuorilla. Murrosiän kokemuksilla ei havaittu olevan merkitystä uskonnollisuuteen ja uskonnollisuuteen eivät vaikuttaneet erilaiset negatiiviset tilanteet elämässä. Uskonnollisuuteen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä ei tutkimuksessa noussut juurikaan esille. Murrosikä ei suurimmaksi osaksi vaikuttanut uskonnollisuuteen. Jos vaikutusta kuitenkin havaittiin, oli se lähes aina positiivista.
  • Ahonen, Hannu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Mies ja nainen kertovat kokemuksensa parisuhdekriisistä ja tiivistävät että rukoileminen ja Jumalan puoleen kääntyminen pelasti heidät avioerolta. Kyseessä on tilanne, jossa pariskunta on hyödyntänyt yhtä hengellisen toimintamuodon menetelmää, joka tässä tapauksessa on ollut rukoileminen. Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, minkälaisia hengellisiä toimintamuotoja parisuhteessa käytetään ja millaisia vaikutuksia näillä hengellisillä toimintamuodoilla on parisuhteessa. Hengellinen toimintamuoto on käytännöllistä toimintaa kuvaava käsite, jonka avulla voidaan tutkia parisuhteen dynamiikkaa hengellisestä näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksen hengellisenä kontekstina on kristillinen maailmankuva, jonka välityksellä Jumala ja parit kommunikoivat ja ylläpitävät hengellistä suhdetta toinen toisiinsa. Tutkimusmetodina on sisällönanalyysi. Haastateltavien parien hengelliset toimintamuodot saavat puheenvuoron, kun hengellisiä toimintamuotoja kuvataan niihin liitettyjen kokemusten ja vaikutusten kautta. Tämä tarkoittaa aineiston sanallista kuvaamista. Tutkielma on toteutettu ryhmähaastatteluilla, haastattelemalla yhdeksää paria eri puolelta Suomea yhteistyössä Parempi avioliitto ry:n toiminnan kautta. Johdanto luvussa perehdytään tutkimuksen lähtökohtana toimivaan Parempi avioliitto ry:n toimintaan, joka antaa tutkimukselle hengellisen kontekstin, sekä luodaan käsitteet hengellisyydelle ja tarkastellaan tutkimukseen liittyvää aiempaa tutkimusta. Tutkimuksen pääpaino on kansainvälisessä tutkimuksessa, koska parisuhde ja hengellisyys on vähän tutkittu aihe. Kolmannessa luvussa keskitytään analysoimaan parisuhteessa esiintyviä erilaisia hengellisiä toimintamuotoja ja niihin liittyviä kokemuksia. Neljäs luku käsittää tutkimuksessa saavutetut tulokset ja sen, miten tutkimusta parisuhteen hengellisyydestä voisi edistää tulevaisuudessa. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että hengellisyys toimii eräänlaisena voimavarana parisuhteessa arkeen liittyvissä tilanteissa ja ennaltaehkäistä parisuhdekriisien syntyä. Toisaalta, se voi myös auttaa selviämään parisuhdekriiseistä. Tutkimustulosten perusteella hengelliset toimintamuodot luovat yhteyttä parien välillä ja ylläpitävät hengellistä identiteettiä.
  • Klemetti, Jukka (2008)
    Tutkimuksessa selitetään Yhdysvaltain ja Israelin erityissuhdetta moraalis-uskonnollisten tekijöiden kautta. Aiemmissa tutkimuksissa erityissuhteen olemassaoloa on usein perusteltu taloudellis-strategisten syiden avulla, jolloin suhteen on ajateltu perustuvan materiaalisiin syihin. Erityissuhde ei kuitenkaan ole selitettävissä pelkkien rationaalisten syiden avulla, vaan niiden lisäksi suhteen ymmärtäminen vaatii sekä Yhdysvaltain ja Israelin identiteettipoliittisen yhteyden tuntemista. Israelin ja Yhdysvaltain erityissuhteen taustalla on historian aikana moraalis-uskonnollisille tekijöille rakentunut valitun kansan identiteetti. Molempia kansakuntia yhdistävä identiteetti koostuu pelastusteologisesti osasta sekä Luvatun maan kertomuksesta. Näiden osien kautta kansakunnat kokevat samankaltaisuutta keskenään, ja identiteetin avulla sekä amerikkalaisten että israelilaisten poliittiset valinnat ovat helpommin selitettävissä. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä Israelin että Yhdysvaltain historiaa. Menneisyyden tunteminen auttaa ymmärtämään molempien kansakuntien identiteettejä ja yhteiskuntia. Amerikkalainen identiteetti rakentuu hyvin vahvasti puritaanien uskonnolliselle ajattelulle, joka näkyy yhä edelleen Yhdysvaltain poliittisessa elämässä. Israel on juutalainen valtio, jossa uskonto on luonnollisesti osa poliittista elämää. Uskonnon vaikutus politiikassa on kuitenkin voimistunut 1970-luvulta alkaen, jolloin oikeistolainen Likud-puolue nousi valtaan ja otti käyttöönsä uskonnollis-sionistisen politiikan, jonka tärkeänä osana on ajatus Suur-Israelista. Yhdysvaltain ja Israelin erityissuhde alkoi 1960 luvun lopulla ja voimistui Likudin johtoaseman myötä. Tutkimus osoittaa, ettei tämä ole sattumaa, vaan moraalis-uskonnollisilla tekijöillä on ollut tähän lähentymiseen merkittävä vaikutus. Tutkimuksessa erityissuhdetta selitetään historiallis-sosiologisen lähestymistavan kautta. Menetelmä soveltuu hyvin erityissuhteen tutkimiseen, koska historiallinen sosiologia näkee historian kehityksen ainutkertaisena tapahtumana, joka on myös välttämätön oletus Israelin ja Yhdysvaltain suhteen tutkimiselle. Tutkimus haluaa myös osoittaa, ettei erityissuhde pelkästään ole historiallisesti annettu kokonaisuus, jonka jatkuminen olisi automaattista. Tutkimuksessa erityissuhteen uudelleen luomista käytännön politiikassa kuvataan Bill Clintonin puheiden avulla. Aineiston analyysissä havaintovälineenä käytetään konstruktivistista teoriaa. Konstruktivismi osoittaa, että erityissuhde on sosiaalinen rakennelma, jonka jatkuminen on yksilöiden ja yhteisön vuorovaikutuksen lopputulos. Tutkimusajankohdaksi on valittu Lähi-idän rauhanprosessi, koska kylmän sodan jälkeen Israelin ja Yhdysvaltain erityissuhteen jatkuminen asetettiin monen asiantuntijan toimesta kyseenalaiseksi.
  • Hirn, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu –tutkielmassani Kahlitse ruokahaluni vantein raudan ja teräksen – Pro-anat nykyajan askeetikkoina, tutkin pro-ana –verkkosivuilta löytyviä tekstejä sekä niiden uskonnollista symboliikkaa. Vertaan pro-anojen käyttämiä sanoja, termejä sekä käytösmalleja muista uskonnoista löytyviin askeettisiin käytänteisiin. Erityisesti kiinnitän huomiota yhteneväisyyksiin kristillisessä mystiikassa historiallisesti esiintyneeseen naisten paastoamistraditioon. Termillä pro-ana viitataan henkilöön, joka pitää anoreksiaa enemmin elämäntapana ja valintana, kuin sairautena. Pro-anat eivät kuitenkaan muodosta homogeenistä yhteisöä, vaan pro-anoiksi itseään kutsuvat voivat käsittää termin sekä siihen liittyvän identiteettin hyvin eri tavoin. Pro-anaa tutkiessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tai keitä tutkimus käsittelee. Anoreksian uskonnollisia elementtejä on tutkittu vuosikausia, ja viime vuosina myös pro-anoja on tutkittu monen tieteenalan teorioiden ja lähestymistapojen kautta. Tutkimuksessani olen jakanut pro-anat useaan alaryhmään. Ensimmäisenä jaotteluna toimii se, kieltääkö pro-ana olevansa sairas vai myöntääkö hän, että anoreksian on myös sairaus. Toisena jakoperusteena on se, mitä pro-analle tyypillisellä toiminnalla tavoitellaan. Tämän jaon voi tehdä kolmeen ryhmään: tavoitteena voi olla katoaminen, ihanteellisena pidetyn vartalon ja ulkonäön saavuttaminen tai puhtaasti mielenhallinnan kehittäminen. Yhteistä kaikille pro-anoille kuitekin on se, että pro-ana on aktiivinen toimija, jonka käytöksellä on selkeä päämäärää. Pro-anat ovat herättäneet tutkijoiden ja median huomion selkeästi uskonnollisiksi teksteiksi tunnistettavilla sisällöillä. Omassa tutkimuksessani esittelen vain lyhyesti pro-anojen kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja psalmin sekä problematisoin niiden tulkitsemisen merkiksi uskonnosta tai uskonnollisesta ajattelusta. Kiinnitän enemmän huomiota verkkosivuilla esiintyviin implisiittisempiin teksteihin ja kuviin sekä anoreksian jumalattaren Anamadimin ilmestymiseen ja häneen uskomisen yleisyyteen. Työssäni kysyn, mihin saakka ihmisellä on oikeus valita, mihin hän uskoo ja milloin yhteiskunnalla on oikeus ja/tai velvollisuus puuttua ihmisen mielipiteenvapauteen. Pohdin myös yleisesti, mitä uskonto on. Työssäni haluan antaa äänen nimenomaa pro-anoille ilman, että arvotan tai tuomitsen heidän ajatuksiaan tai toimintaansa.
  • Hamara, Jenni (2007)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee brasilialaista umbanda-uskontoa ja sen keinoja käsitellä yksilön kärsimystä yhteisöllisesti. Brasilian uskonnollista kenttää luonnehtii nyt afrobrasilialaisen uskonnollisuuden suosion lasku ja karismaattisen kristillisyyden nousu. Siksi tutkielmassa verrataan umbandaa helluntailaisuuteen. Päämääränä on ymmärtää Brasiliassa tapahtuva uskonnollista ja yhteiskunnallista muutosta, jonka indikaattoreita uskonnot ovat. Tutkielmassa väitetään, että helluntailaisuuden puhuma kieli ja sen tavat rakentaa yhteisöjä vastaavat umbandaa paremmin Brasilian nykytodellisuutta. Laajemmassa perspektiivissä tutkielma on puheenvuoro antropologisessa keskustelussa, joka käsittelee kulttuurista muutosta ja tässä tapauksessa uskontojen tapoja sopeutua siihen. Tutkimusta varten on tehty kenttätyö (3kk) Brasiliassa kesällä 2006. Umbandassa ja helluntailaisuudessa on paljon yhteneviä piirteitä, mutta logiikat, joiden mukaisesti ne välittävät vastoinkäymisten seurauksena syntyvää yksilön ja yhteiskunnan välistä katkosta kuitenkin poikkeavat toisistaan. Umbanda on luonteeltaan vastapooleja yhteenvetävä ja sekoittava henkipossessiouskonto, joka rakentaa moraalia ja yhteisöä puhdistamisen ja parantamisen keinoin. Umbandassa likaiseksi luokiteltu otetaan mukaan rituaaliin ja liitetään osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Rituaalissa luodaan brasilialaisen logiikan mukaisesti yhteisö, joka jatkuu tämän maailman tuolle puolen. Niinpä sen luoman yhteisön voi nähdä jatkumona brasilialaiselle yhteiskunnalle. Umbanda kuitenkin toimii yhteiskunnan alueilla, joihin hegemonisten instituutioiden valta ja keinot lievittää yksilön kärsimystä eivät ulotu tai ovat heikot. Siksi umbandasta puhutaan tutkielmassa paikkaavana rakenteena. Helluntailaisuus pyrkii myös yksilön puhdistamiseen ja parantamiseen, mutta sen keinot poikkeavat umbandasta. Helluntailaisuus on umbandan tavoin individualistinen uskonto, mutta se liittää yksilön brasilialaisen yhteiskunnan sijaan universaaliin uskovaisten yhteisöön. Helluntailaisuus luo myös katkoksen uuden ja vanhan elämän välille. Helluntailaisuus käsittää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi yhteiskuntaluokkaan tai muihin piirteisiin katsomatta. Maanpäällinen yhteiskunta käsitetään toissijaiseksi. Helluntailaisuus onnistuu radikaalin katkoksen logiikallaan luomaan uudenlaisen yksilön ja tekemään tasa-arvoa korostavalla maailmankuvallaan yhteiskunnallista epätasa-arvoa näkyväksi. Sen arvomaailma ei kuitenkaan yleensä kanavoidu yhteiskunnalliseksi aktiivisuudeksi. Helluntailaisuus pyrkii ensisijaisesti muuttamaan yksilön uskovaiseksi, mutta tulee sivutuotteena luoneeksi kunnollisen kansalaisen. Helluntailaisuudessa siis yksilölähtöinen katkoksen luominen edelliseen elämään ja maanpäälliseen yhteiskuntaan johtaakin kunnollisen kansalaisen ja uudenlaisen yhteisöllisyyden syntyyn. Umbandan ja helluntailaisuuden tavat luoda yhteisöjä ja välittää yksilön ja yhteiskunnan välistä repeämää siis poikkeavat toisistaan. Umbandan pyrkimys nähdä Brasilia rotujen ja yhteiskuntaluokkien sulatusuunina on auttamattomasti vanhentunut. Koska uskonto ja yhteiskunta liittyvät aina toisiinsa, on uskonnon puhuttava kieltä, joka vastaa yhteiskunnallista tilannetta. Helluntailaisuus on onnistunut tässä umbandaa paremmin. Brasilialaista yhteiskuntaa luonnehtii nyt yhteensulautumisen sijaan konfliktin ja selkeiden rajojen kieli.
  • Heinonen, Heikki (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan naisten selviytymistä keskenmenosta sekä toisaalta selviytymisen ja naisen spiritualiteetin kytkeytymistä toisiinsa. Spiritualiteettia lähestytään tässä yhteydessä kontekstin, identiteetin ja uskonnollisuuden näkökulmista. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdeksan naisen julkisista blogikirjoituksista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Selviytymistä tarkastellaan Lazaruksen ja Folkmanin teorian pohjalta selvittäen, minkälaisia selviytymiskeinoja naiset käyttävät ja minkälaisia ovat heidän selviytymisvoimavaransa. Keskenmenon ajankohdalla todetaan olevan merkitystä selviytymisen kannalta. Muita merkityksellisiä tekijöitä ovat aiempien lasten puuttuminen, psykiatrinen sairaushistoria sekä aiemmat tai päällekkäiset suuret menetykset ja kriisit. Keskenmenosta selviytyminen on monien kohdalla vuosia kestävä prosessi, jonka aikana naiset käyvät läpi monenlaisia tunteita. Näistä aineistossa nousee erityisesti esiin pelon merkitys. Pelkoja ilmenee varsinkin seuraavissa raskauksissa, joiden aikana keskenmenon kokeneet naiset usein tarvitsevatkin lisätukea. Kuoleman konkretisoiminen keskenmenon jälkeen osoittautuu myös tärkeäksi. Tämä korostaa konkreettisten jäähyväisten merkitystä aina, kun niihin on mahdollisuus. Varsinkin alkuraskaudessa tarvitaan kuitenkin usein muutakin konkretisoimista. Myöhäisissä keskenmenoissa taas on tärkeää sikiön hautaaminen vanhempien toivomalla tavalla. Ammattilaisten antaman henkisen tuen merkitys korostuu heti keskenmenon tapahduttua, mutta usein siitä on hyötyä myöhemminkin. Selviytymisen ja spiritualiteetin välistä suhdetta tarkastellaan Ganzevoortin mukaisesti. Hänen teoriaansa sopien naisten selviytyminen keskenmenosta ja heidän uskonnollisuutensa vaikuttavat prosessinomaisesti toinen toisiinsa. Samanlainen vaikutus todetaan selviytymisen ja kontekstin sekä selviytymisen ja identiteetin välillä. Naiset kaipaavat itselleen rinnalla kulkijaa, joka useimmiten on oma puoliso. Myös perheen aiemmat lapset ja uusi raskaus helpottavat selviytymistä. Naiset korostavat ystäviltä saadun tuen merkitystä. Samalla heidän ystäväpiirissään tapahtuu kuitenkin muutoksia. Vertaistuen merkitys on monien selviytymiselle keskeistä. Keskenmenon vaikutukset naisten identiteettiin ovat sekä myönteisiä että kielteisiä. Entistä tärkeämmiltä tuntuvat läheisten kanssa vietetty aika ja tavallinen arki. Naisten uskonnollisuus saattaa syventyä tai pysyä ennallaan, mutta myös etääntymistä ja uskonkriisiin joutumista esiintyy. Erityisen selkeänä tulee tutkimuksessa esiin naisten usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tähän liittyy kiinteästi toivo jälleennäkemisestä. Selviytymisprosessin kannalta merkityksellistä on myös se, että naiset kirjoittavat usein kuolleesta lapsestaan joko enkelinä tai enkelivauvana.
  • Saarinen, Risto (Kirjapaja, 2005)
  • Kuvaja, Anne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan 38 suomalaisen tuon- ja tämänpuoleisuuden kokemuksia läheisten ja osin hoidettavien ihmisten kuolemien äärellä noin 70 vuoden ajalta. Teoreettisena taustana esitetään erityisesti uskontososiologi Tony Walterin näkemykset kuoleman kolmesta ideaalityypistä ja aikakaudesta. Tutkimusaineistona käytettiin Kuolema, menetys ja muisto -nimistä kirjoitusaineistoa, joka analysoitiin ja tulkittiin pääosin narratiivisen ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta muodostettiin neljä kokemuksellisesti toisistaan poikkeavaa kategoriaa. Traditionaalisen uskonnollisuuden piiriin kuuluvat informantit sitoutuvat pääosin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteisiin käsityksiin uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuolema on monille heistä tuttu vieras jo lapsuudesta alkaen. Kokemuksissa painottuu ehtoollisen nauttimisen ja anteeksiannon merkitys kuoleman edessä, ja useat informantit kokivat kuolinhetkellä tai vainajaa katsottaessa pyhyyden kokemuksia ja antoivat ruumiille hengellisiä merkityksiä. He painottavat, että spiritismiä tulee karttaa. Uskonnollisten kokemusten rinnalla kulkevat kansanuskoa kuvastavat kokemukset erityisesti linnuista kuoleman enteinä ja viestintuojina vainajilta. Ekstrateistisen spirituaalisuuden keskeisenä piirteenä on koettu yhteys vainajien ja henkimaailman kanssa. Kokemusulottuvuus sisältää kuolemaan yhdistettyjä valoilmiöitä, intensiivisiä unia, enkelien läsnäolon kokemuksia, telepaattisen yhteyden tuntemista sekä monimuotoisia ennekokemuksia, joihin saattaa liittyä mystisiä piirteitä ajan pysähtymisestä ja varmasta tietämisestä. Voimakkaimmillaan kokemukset ilmenevät spiritisminkaltaisena vuorovaikutuksena vainajien kanssa. Sekulaarissa spirituaalisuudessa painottuu elämän spiritualiteetti, jossa kuolemaa peilataan suhteessa vainajan tai omaan elämään, kuten antamalla sille henkisen rikastumisen merkityksiä. Kirjoituksista tulee esille omia, ekspressiivisiä kuolemanrituaaleja, joista merkittävimpiä ovat eroottisen laulun laulaminen ruumiille, maalliset kuoleman juhlat ja kuolemasta puhdistautumisen rituaali. Kokemukset ilmaistaan usein runojen, kirjallisuuden ja populaarimusiikin avulla, ja kuolleen hengen katsotaan kulkevan yksilön, perheen, suvun ja työyhteisön muistoissa mukana. Sekulaarissa naturalismissa läheisen kuolema näyttäytyy karuna ja osin pelottavana ruumiillisena ja biologisena tapahtumana, jonka jälkeen ei katsota olevan mitään. Tunneilmaisu on niukkaa ja osin keskitytään ainoastaan läheisen sairaanhoitoon. Kuolevaa ihmistä ja ruumista kuvataan osin inhorealistisin ilmauksin. Kuolleiden muistelu saa jossain määrin sekulaariin spirituaalisuuteen yhdistyviä piirteitä. Tutkitut suhtautuvat uskontoon kielteisesti tai sillä ei ole heille merkitystä. Traditionaalinen uskonnollisuus muistuttaa vanhoja kansanuskomuksia lukuun ottamatta Walterin näkemyksiä traditionaalisen kuoleman ideaalityypistä, kun taas ekstrateistisen ja sekulaarin spirituaalisuuden kokemukset osoittavat postmodernin kuoleman aikakauden uushenkisiä ja osin esoteerisia elementtejä. Sekulaari naturalismi ilmentää kuoleman modernia aikakautta kärjistetyllä tavalla. Traditionaalisen uskonnollisuuden mukaiset kristilliset kokemukset näyttävät kokonaisvaltaisesti toteutuvan 1960-luvun yhteiskunnallisten muutosten jälkeen enää konservatiivisilla kristityillä, kun taas postmodernit kokemukset vaikuttavat sijoittuvan 2000-2010 -luvuille. Tulokset osoittavat, että kokija tarkastelee maailmankatsomuksensa kehyksen läpi kuolevaa ihmistä, ruumista sekä kaikkia kuoleman tapahtumia, ja antaa kokemuksilleen merkityksiä ympäröivästä kulttuurista käsin. Poikkeuksena ovat läheisten vainajien läsnäolokokemukset, joita sisältyy kaikkiin kokemuskategorioihin. Tämä vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, etteivät kokemukset yhteydestä kuolleisiin läheisiin liity kokijoittensa maailmankatsomukseen ja muihin taustatekijöihin.
  • Rytkönen, Jenni Juulia (Helsingfors universitet, 2011)
    Moraalipsykologit ovat väitelleet vuosikymmeniä siitä, mitä moraali on ja minkälaisiin psykologisiin prosesseihin moraaliarvioinnit perustuvat. Yksi keskeinen kysymys on koskenut sitä vaikuttavatko ihmisten maailmankuvat ja niihin kietoutuvat tiedolliset uskomukset, arvot ja omat käsitykset moraalin luonteesta moraaliarviointeihin. Tämä tutkimus lähti selvittämään maailmankuvan uskonnollisuuden sekä arvojen yhteyttä moraaliarviointeihin tilastollisten analyysien valossa. Kyselytutkimusaineisto kerättiin helsinkiläisiltä yliopisto-opiskelijoilta (N = 161). Nykypäivän ihmisille tuttujen, mutta moraalisesti kiistanalaisten tekojen vääryyden arvioinneista muodostettiin pääkomponenttianalyysiin perustuen kolme tekotyyppiä, jotka nimettiin itseen kohdistuviksi teoiksi (ITSE-teot; abortti, avioero, eutanasia, seksin harrastaminen alaikäisenä ja itsemurha), muihin yksilöihin kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (MYKS-teot; varastetun tavaran ostaminen tietoisesti, pysäköidylle autolle vahingossa aiheuttamansa vahingon ilmoittamatta jättäminen ja toiselle henkilölle kuuluvan auton luvaton käyttöönotto) sekä yhteiskuntaan kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (YHT-teot; maksamatta jättäminen julkisessa liikenteessä ja verovilppi tilaisuuden salliessa). Maailmankuvaltaan perinteisesti uskonnolliset henkilöt arvioivat kaikki tekotyypit lähes yhtä vääriksi (sanallisesti 'väärin' oleviksi) sekä keskimäärin vääremmiksi kuin maailmankuvaltaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt. Sen sijaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt erottivat selkeästi kaikki kolme tekotyyppiä niin keskiarvojen kuin niiden sanallisten vastineidensakin mukaan (väärimmiksi arviointiin MYKS-teot ja vähiten vääriksi ITSE-teot). Hierarkkisissa regressioanalyyseissä maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys ennusti merkittävästi ITSE-tekojen vääremmäksi arviointia, mutta kohtalaisesti myös YHT-tekojen vääremmäksi arviointia, kun ikä, sukupuoli ja arvoulottuvuudet oli vakioitu. Uskonnollisuuden perinteisyys ei kuitenkaan ennustanut MYKS-tekojen arviointia muut tekijät vakioituina ja sen ainoaksi tilastollisesti merkitseväksi selittäjäksi osoittautui säilyttämis−muutosvalmiusarvoulottuvuus, joskin melko vähäisellä selitysvoimalla. Kyseinen arvoulottuvuus ennusti myös ITSE- ja YHT-tekotyyppien arviointeja muut edellä mainitut tekijät vakioituina, mutta heikommin kuin maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys. YHT-tekoja selitti lisäksi ikä, kun kaikki muut selittäjät oli vakioitu. Itsensäylittämis–itsensäkorostamisarvoulottuvuus ei ollut yhteydessä yhdenkään tekotyypin vääryyden arviointiin. Tulokset tukivat aiempia tutkimustuloksia siitä, että eri ihmiset hahmottavat ainakin omasta näkökulmastaan moraalin alaa eri tavoin eli arvioivat samat teot eri tavoin vääriksi tai vapaaehtoisiksi. Tulokset osoittivat myös, että ihmisten maailmankuvan uskonnollisuudella ja säilyttämisarvojen preferoinnilla on selkeä yhteys näihin eroihin arvioinneissa, mutta että muihin yksilöihin kohdistuvat vahingolliset ja epäoikeudenmukaiset antisosiaaliset teot tuomitaan hyvin yleisesti väärinä. Yhdessä nämä tekijät näyttäisivät viittaavan siihen, että ihmisten moraalikäsitykset todella vaihtelevat. Keskeisinä lähteinä toimivat Jonathan Haidtin, Lawrence Kohlbergin, Shalom Schwartzin, Richard Shwederin sekä Elliot Turielin tieteelliset julkaisut ja teokset.
  • Jurvakainen, Sonja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani tarkastelee älylaitteissa toimivia meditaatioapplikaatioita kulutustuotteina. Uskontotieteen kentällä meditaatioapplikaatiot ovat uusi alue, josta voidaan tutkia uskonnollisten tai henkisten piirteiden ilmentymistä. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa tarkastelen meditaatioapplikaatioiden kuvauksia ja mainoslauseita. Pohdin kuvauksissa ja mainoslauseissa esiintyvää kieltä diskurssinanalyysin keinoin hyödyntäen myös retorista analyysiä sekä kuva-analyysiä. Tutkimuskysymyksiäni ovat 1) Miten meditaatioapplikaatiot kertovat meditaatiosta? ja 2) Miten uskonto ilmenee meditaatioapplikaatioissa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii sekularisaatioteoria. Käsittelen maallistumista ja henkisyyteen siirtymistä meditaatioapplikaatioiden kautta, jotka toimivat länsimaissa stressiä lievittävinä kulutustuotteina. Aineistona tutkielmassani toimii Headspace-, Calm- ja Breethe-applikaatioiden mainoslauseet, kuvaukset ja kuvakaappaukset kyseisistä meditaatioapplikaatioista. Aineiston valinta ja rajaus perustuu kyseisten meditaatioapplikaatioiden suosioon, maksullisuuteen ja kansainvälisyyteen. Lisäksi olen huomioinut applikaatioille annetut käyttäjäarviot. Tutkielmani tulokset osoittavat, että meditaatioapplikaatioiden kuvauksissa tai mainoslauseissa ei tuoda ainakaan suoraan esiin meditaation uskonnollista perinnettä. Paikoin tulkinnanvaraisia viitteitä uskonnolliseen perinteeseen on löydettävissä. Headspace-applikaation kuvauksessa mainitaan kuitenkin, että entinen buddhalainen munkki toimii yhtenä applikaation perustajana sekä meditaatioharjoitusten ohjaajana. Kyseinen mainoslause toimii tutkielmassani ainoana sanallisena viitteenä jonkinlaiseen uskonnollisuuteen tai yhteytenä buddhalaiseen perinteeseen. Yhdestä viittauksesta huolimatta, meditaatioapplikaatiot näyttävät toimivan hyvin irrallisena osana meditaation uskonnollisesta perinteestä. Meditaatioapplikaatioiden kieltä ohjaa länsimaita leimaava kaupallisuus, kulutus, individualismi sekä stressinlievitys.
  • Laamo, Jussi Petteri (2008)
    Tutkielmani liittyy moderniin kulttiteoriaan, jota täydennän kultin rakenteen kuvaamisen sekä uskonnollisten kulttien ja artistikulttien vertailtavuuden osoittamisen myötä. Primääriaineistona on Manic Street Preachers -yhtyeen internet-keskustelupalstalta nimeltä Forever Delayed tallentamani laaja keskusteluketjujen joukko vuosilta 2005–2006. Analysoin viestejä ja keskusteluja diskurssianalyysin keinoin. Internet-keskustelupalstan käyttämisessä tutkimusaineistona tukeudun Robert Arpon teokseen Internetin keskustelukulttuurit vuodelta 2005. Modernin kulttiteorian kannalta yksi tärkeimmistä vaikuttajista työssäni on Stig Söderholm ja hänen Jim Morrisonin hautapaikkaan liittyvää kulttia käsittelevä väitöskirjansa Liskokuninkaan Mytologia vuodelta 1990. Esitän modernin kultin omaavan hierarkkisen kolmiportaisen rakenteen, jossa ylimmällä tasolla on uskonnollisella kultilla ihmisen käsityskyvyn ylittävä tekijä, keskimmäisellä tasolla papisto, ja alimmalla tasolla kannattajat. Ensimmäisen ja toisen tason väliin sijoittuu kultin muodostamisvaiheessa profeetta, ja rakenne vakiintuu kolmiportaiseksi viimeistään tämän kuoltua. Artistikultin tapauksessa ylin taso ei ole yksiselitteinen, mutta siihen on luontevinta sijoittaa musiikki. Musiikki tulee tällöin ymmärtää laajasti siten, että siihen liittyy kultin seuraajien mielissä heidän käsityskykynsä ulkopuolelle sijoittuvia asioita. Toiselle portaalle sijoitan elämäkertojen kirjoittajat, jotka pohjaavat teoksensa usein erinäisissä medioissa jo esitettyihin tietoihin, kuten lehtiartikkeleihin. Alimmalla portaalla sijaitsee kultin seuraajat, yleisö. Manic Street Preachersin keskeisen olemuksen olen tiivistänyt kolmeksi teemaksi: itsetuhoisuus ja katoaminen, maskuliinisuus/rakkaus, poliittisuus ja sivistyneisyys. Esittelen näitä teemoja arvostetuimman yhtyeestä kirjoitetun elämäkerran, Simon Pricen Everything (A book about Manic Street Preachers), sekä lehtiartikkeleiden kautta. Keskustelupalstalta etsin näitä teemoja ja niihin liittyviä diskursseja, ja yhdistän tämän kokonaisuuden kultin kolmiportaiseen rakenteeseen. Lopputuloksena päädyin pitämään esimerkiksi ottamaani artistikulttia yhtenä osana maallistumiskehitystä länsimaissa. Kyse ei ole kokonaisvaltaisesta ratkaisusta sen tilan täyttämiseen, jota maallistuminen kehityskulkuna on luonut, vaan yksi osa niin kutsuttua religion a la cartea, jossa yksilöt voivat itse valita mitä osia mistäkin uskonnosta, sekä oman tulkintani mukaan myös muista uskontoon verrattavista ilmiöistä, kukin hyödyntää merkityksellistäessään omaa elämäänsä ja maailman tilaa.
  • Liedes, Anna Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Rukousta voidaan pitää jumalasuhteen ytimenä. Suomalaisten uskonnollisuudessa rukoilemisella on perinteisesti ollut tärkeä sija. Rukoileminen on opittu yleensä kotona, ja koulu ja kirkko ovat täydentäneet opetusta. Viime vuosikymmeninä rukousperinteen jatkumiselle on tullut monenlaisia uhkia. Perheet ovat pienentyneet ja niiden pysyvyys on heikentynyt. Kotien arvomaailma on muuttunut. Uskonnon merkitys on vähentynyt ja etenkin nuoret suhtautuvat kriittisesti auktoriteetteihin ja haluavat tehdä omia yksilöllisiä valintojaan. Perinteinen uskonnollisuus on vaihtumassa omalla tavalla uskomiseen. Yhteiskunnan antama kasvatus on muuttunut yleissivistäväksi. Perheiden yhteys kirkkoon on heikentynyt. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten pienten lasten vanhemmat suhtautuvat rukousopetukseen/ rukoilemiseen eri tahoilla, siirtyykö rukous edelleen maassamme perintönä sukupolvelta toiselle, ja millaisia vanhemmat ovat rukousperinteen välittäjinä. Tutkimus toteutettiin päiväkotilasten vanhemmille tehtynä lomakekyselynä. Näyte kerättiin vuonna 2013 kolmelta uskonnollisuudeltaan erilaiselta Suomen paikkakunnalta (Helsinki, Oulu, Alajärvi). Vastauksia saatiin yhteensä 85 (naiset 72, miehet 13). Aineisto on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista. Standardoiduilla kysymyksillä saatu tieto kuvaillaan tilastollisesti. Avoimien kysymysten vastaukset analysoidaan sisällönanalyysillä induktiivisesti. Vanhemmat luokitellaan ja heitä kuvaillaan rukousperinteen välittäjinä Sundénin perinteenvälitysteorian mukaisesti käyttäen sekä standardoitujen kysymysten vastauksia että omasanaista aineistoa sisällönanalyysilla deduktiivisesti edeten. 84 % vastaajista haluaa kasvattaa lapsensa kristityiksi. Vastaajien enemmistö (60 %) pitää kodin rukousopetusta hyvin tai melko tärkeänä, kirkon opetusta vastaavasti 77 % ja koulun/ päiväkodin opetusta noin puolet. Päiväkodissa rukoilemisen hyväksyy eri tilanteissa 39 – 65 %. 82 % vastaajista oli saanut itse rukousopetusta, 74 % rukoilee itse edes joskus ja iltarukous luetaan 59 prosentissa kodeista. Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuret. Itse rukousopetusta saaneista alajärveläisistä kaikki jättivät rukouksen perinnöksi lapsilleen, oululaisista vastaavasti 58 % ja helsinkiläisistä 38 %. Rukousopetusta perusteltiin rukouksen antamalla turvalla ja rauhallla ja lapsuudesta tulevalla perinteellä, joka kantaa läpi elämän. Opetuksen puuttumisen syynä voi olla oman uskon epävarmuus, kyvyttömyys sitoutua kristinuskoon, lapsena saatu “tuputus” tai opetuksen jääminen väliin, vaikka vastaajalla ei ollut mitään sitä vastaan. Lapsia haluttiin myös kasvattaa yleissivistävästi ilman sitoutumista niin että he isoina voivat itse valita oman katsomuksensa. Rukoilemista voitiin pitää arveluttavana tai jopa haitallisena, oikeuttamattomiin uskomuksiin perustuvana. Vanhempien enemmistö luokiteltiin epävarmoihin rukousperinteen välittäjiin (61 %), mutta ryhmässä epävarmuus vaihteli suuresti. Varmoiksi välittäjiksi luokiteltiin 27 % vastaajista. Tämän päivän liian varmat välittäjät (12 %) eivät opeta itse lapsiaan eivätkä salli muidenkaan heitä opettavan. Tulokset ovat suuntaa antavia. Niitä vinouttaa uskonnolliseen suuntaan naisten suuri osuus aineistossa. Kotien rukousopetus on hiipumassa, vahvana se voi kuitenkin elää maaseudulla. Suhtautuminen rukousopetukseen on yleensä myönteistä. Sitä odotetaan muilta toimijoilta, yllättäen myös koululta ja päiväkodilta, joiden tehtäviin se ei kuulu. Vanhempien käsitys kristillisestä kasvatuksesta näyttää olevan hämärtymässä. Tilanne haastaa seurakuntia ja niiden toimintoja erityisesti suurissa kaupungeissa.