Browsing by Subject "uskonnonfilosofia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Korpela, Sampsa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani tavoitteena on analysoida, millainen on Jumalan ja ajan välinen suhde; onko Jumala ajassa vai ajan ulkopuolella, vai voiko Jumala olla samanaikaisesti sekä ajassa että ajattomuudessa. Tarkastelemiani Jumalan ja ajan väliseen suhteeseen vaikuttavia asioita ovat ajan rakenne, fysikaalisen todellisuuden luonne fysiikan teorioiden valossa sekä Jumalan ennalta tietämisen ja ihmisen vapaan tahdon suhde. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa tarkastelemani tutkimuskysymykset ovat: Mikä on Jumalan ja ajan välinen suhde?; Mikä on Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon välinen suhde?; Millainen on ajan perimmäinen rakenne? Lähestyn aihetta käyttämällä lähteenäni yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin William Lane Craigin kirjallisuutta. Ensimmäisessä pääluvussa lähteenäni on Craigin teos God, Time and Eternity: The Coherence of Theism II (2001). Toisessa pääluvussa lähteenäni on Craigin teos Divine Foreknowledge and Human Freedom: The Coherence of Theism (1991). Kolmas pääluku perustuu kvanttifysiikan pohjalta esittämääni teoriaan, joten en käytä siinä teologista päälähdettä, vaan kolmannen pääluvun teologinen on pohja suurelta osin kahden ensimmäisen pääluvun perusteella esittämissäni johtopäätöksissä. Ensimmäisessä pääluvussa (luku 2) tarkastelen Jumalan ja ajan suhteeseen vaikuttavia teemoja. Niitä ovat Jumalan läsnäolo ja toiminta fysikaalisessa universumissa, ajan olemus suhteellisuusteorian valossa sekä fysikaalisen universumin luominen. Toisessa pääluvussa (luku 3) tarkastelen Craigin esittämää ratkaisua Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon ristiriitaan. Craigin ratkaisun lisäksi tarkastelen aihetta koskevista perinteisistä uskonnonfilosofisista ratkaisuista Boethiuksen esittämää ratkaisua sekä molinismia. Keskeinen kysymys Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen on, määrääkö Jumalan ennaltatietäminen tulevaisuuden, vai onko ennaltatietäminen seurausta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Kolmannessa pääluvussa (luku 4) esitän Jumalan ja ajan suhteeseen ratkaisun, joka pohjautuu kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin perustuvan haarautuvien tapahtumankulkujen malliin. Ratkaisu yhdistää Jumalan ajallisuuden ja ajattomuuden, ja pyrkii siten korjaamaan ensimmäisessä ja toisessa pääluvussa osoittamani ongelmat, jotka aiheutuvat siitä, että Jumala on pelkästään ajaton tai ajallinen. Lopuksi syvennän analyysia tarkastelemalla ajan luonnetta multiuniversumiteorioiden näkökulmasta. Johtopäätökseni on, että kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin vetoamalla voidaan osoittaa, että Jumala voi olla samanaikaisesti olemukseltaan ajaton ja aksidentaalisesti ajallinen. Tulevaisuus on olemassa kvanttipotentiaalisuuksina, mutta se ei ole vielä aktualisoitunut, ja siten ihmisten vapaan tahdon valintojakaan ei ole ennalta määrätty. Koska Jumala voi samanaikaisesti toimia fysikaalisen universumin nykyhetkessä, jossa tulevaisuus on vielä avoin, ja nähdä aktualisoituneen tulevaisuuden ajattomuudesta käsin, Jumalan samanaikainen ajattomuus ja ajallisuus eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
  • Varkemaa, Jussi (Jussi Varkemaa, 2009)
    This study focuses on the theory of individual rights that the German theologian Conrad Summenhart (1455-1502) explicated in his massive work Opus septipartitum de contractibus pro foro conscientiae et theologico. The central question to be studied is: How does Summenhart understand the concept of an individual right and its immediate implications? The basic premiss of this study is that in Opus septipartitum Summenhart composed a comprehensive theory of individual rights as a contribution to the on-going medieval discourse on rights. With this rationale, the first part of the study concentrates on earlier discussions on rights as the background for Summenhart s theory. Special attention is paid to language in which right was defined in terms of power . In the fourteenth century writers like Hervaeus Natalis and William Ockham maintained that right signifies power by which the right-holder can to use material things licitly. It will also be shown how the attempts to describe what is meant by the term right became more specified and cultivated. Gerson followed the implications that the term power had in natural philosophy and attributed rights to animals and other creatures. To secure right as a normative concept, Gerson utilized the ancient ius suum cuique-principle of justice and introduced a definition in which right was seen as derived from justice. The latter part of this study makes effort to reconstructing Summenhart s theory of individual rights in three sections. The first section clarifies Summenhart s discussion of the right of the individual or the concept of an individual right. Summenhart specified Gerson s description of right as power, taking further use of the language of natural philosophy. In this respect, Summenhart s theory managed to bring an end to a particular continuity of thought that was centered upon a view in which right was understood to signify power to licit action. Perhaps the most significant feature of Summenhart s discussion was the way he explicated the implication of liberty that was present in Gerson s language of rights. Summenhart assimilated libertas with the self-mastery or dominion that in the economic context of discussion took the form of (a moderate) self-ownership. Summenhart discussion also introduced two apparent extensions to Gerson s terminology. First, Summenhart classified right as relation, and second, he equated right with dominion. It is distinctive of Summenhart s view that he took action as the primary determinant of right: Everyone has as much rights or dominion in regard to a thing, as much actions it is licit for him to exercise in regard to the thing. The second section elaborates Summenhart s discussion of the species dominion, which delivered an answer to the question of what kind of rights exist, and clarified thereby the implications of the concept of an individual right. The central feature in Summenhart s discussion was his conscious effort to systematize Gerson s language by combining classifications of dominion into a coherent whole. In this respect, his treatement of the natural dominion is emblematic. Summenhart constructed the concept of natural dominion by making use of the concepts of foundation (founded on a natural gift) and law (according to the natural law). In defining natural dominion as dominion founded on a natural gift, Summenhart attributed natural dominion to animals and even to heavenly bodies. In discussing man s natural dominion, Summenhart pointed out that the natural dominion is not sufficiently identified by its foundation, but requires further specification, which Summenhart finds in the idea that natural dominion is appropriate to the subject according to the natural law. This characterization lead him to treat God s dominion as natural dominion. Partly, this was due to Summenhart s specific understanding of the natural law, which made reasonableness as the primary criterion for the natural dominion at the expense of any metaphysical considerations. The third section clarifies Summenhart s discussion of the property rights defined by the positive human law. By delivering an account on juridical property rights Summenhart connected his philosophical and theological theory on rights to the juridical language of his times, and demonstrated that his own language of rights was compatible with current juridical terminology. Summenhart prepared his discussion of property rights with an account of the justification for private property, which gave private property a direct and strong natural law-based justification. Summenhart s discussion of the four property rights usus, usufructus, proprietas, and possession aimed at delivering a detailed report of the usage of these concepts in juridical discourse. His discussion was characterized by extensive use of the juridical source texts, which was more direct and verbal the more his discussion became entangled with the details of juridical doctrine. At the same time he promoted his own language on rights, especially by applying the idea of right as relation. He also showed recognizable effort towards systematizing juridical language related to property rights.
  • Niura, Martti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmani tavoitteena on tarkastella skottifilosofi David Humen (1711-1776) käsityksiä pahan ongelmasta. Pahan ongelman ytimessä on maailman pahuuden ja kärsimyksen olemassaolon suhde kaikkivaltiaaseen, kaikkitietävään ja täydellisen hyvään luojajumalaan. Miten on mahdollista, että Jumala sallii maailmassa pahuutta? Perinteisesti teologiassa näihin kysymyksiin on pyritty vastamaan teodikeoilla. Teodikeoissa pyritään antamaan jokin selitys tai ratkaisu pahan ongelmaan. David Hume nostaa kirjoituksissaan pahan ongelman esille ongelmallisena uskolle Jumalaan. Tämänkaltaista lähestymistapaa kutsutaan nykyuskonnonfilosofiassa argumentiksi pahasta. Hume käsittelee pahan ongelmaa uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (jatkossa KLU), jota käsittelen seikkaperäisesti tutkielmassani pääluvussa 2. Pääluvussa 3. keskityn Humen muusta tuotannosta löytyvään aiheen käsittelyyn. Tutkielmani ensimmäisessä Taustaa-luvussa lyhyesti läpi Humen elämän ja hänen filosofiansa pääpiirteet. Tärkeäksi kysymykseksi nousee, kuinka Humen KLU:ta tulisi tulkita, sillä Hume ei suoraan ilmaise kantojaan kirjassa. Päädyn pitämään Humea uskontokriittisenä ajattelijana. Hän vastustaa varsinkin taikauskoa. Kysymys, uskoiko Hume jonkinlaisen Jumalan olemassaoloon jää avoimeksi. Varsin selväksi käy kuitenkin, että Jumalan ideaa ei voi Humen mukaan päätellä kokemuksesta tai demonstratiivisesti. KLU:ssa keskustelevat kolme Humen keksimää henkilöä nimeltään Demea, Kleanthes ja Filon. Demeaa kuvataan mystikoksi ja Kleanthesta antropomorfistiksi. Filon näkee Jumalan olevan ihmisen maailman yläpuolella, joten Jumalasta ei voi tämän maailman perusteella päätellä mitään. Kleanthes taas katsoo, että maailmasta ja ihmisestä voi päätellä, minkälainen Jumala on. Filon, joka on skeptikko, kyseenalaistaa kummankin argumentit. Filonin katsotaan nykyään vastaavan Humen omia kantoja tai ainakin olevan niitä lähimpänä. Filon esittää KLU:n luvussa 10. Epikuroksen kysymykset, joissa tiivistyy pahan ongelma. Hume-tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, miten kohta tulisi tulkita. Anders Kraal jakaa tutkijoiden tulkinnat seuraavasti: epäjohdonmukaisuus, epätodennäköisyys, päättely ja semanttinen. Filon analysoi myös maailmankaikkeuden perimmäisten syiden moraalisia ominaisuuksia. Hän päätyy väittämään, että ne ovat neutraaleja ja välipitämättömiä maailmassa valitsevan pahuuden suhteen. Moni tutkija on katsonut, että Filon ylittää väitteessään skeptisismin rajat. Toiset tutkijat katsovat kuitenkin, että Filon vain parodioi Kleanthesta. KLU:n 12. luku saa tutkielmassani oman alalukunsa, sillä katson tutkija William Lad Sessionsin tapaan sen olevan oleellinen KLU:n oikean tulkinnan kannalta. 12. luvussa Filon esittää näkemyksen, joka pyrkii tasapainoilemaan ateismin ja teismin välillä, vaikka katsookin samalla ateismin olevan järjetöntä. Toisaalta hän myös tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen taikauskon ja uskonkiihkoilun. Filon näyttää myöntävän, että maailmasta voidaan tehdä päätelmiä Jumalan moraalisista ominaisuuksista. Epäselväksi jää, minkälaisia päätelmiä ne voivat olla. Jotkut tutkijat, kuten Norman Kemp Smith, katsovat, että Filon myöntää, että tämänkaltaisia päätelmiä voi tehdä, mutta että niissä ajaudutaan väistämättä spekulaatioon. Tutkielmani kolmannessa pääluvussa käyn läpi Humen muusta tuotannosta löytyvää pahan ongelman käsittelyä. Humen muusta tuotannosta ei näytä löytyvän KLU:n kanssa ristiriidassa olevia väitteitä, vaan ne näyttävät olevan samassa linjassa sen kanssa.
  • Leppänen, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkielmassa tekstianalyyttisesti Mestari Eckhartin (n. 1260-1328) mystiikanteologian ilmentämää Jumalan ymmärtämistä. Jumalan ymmärtäminen on Eckhartin via mystican tavoite, joka aktualisoituu jumalallisessa yhtymyksessä. Jumalan ymmärtäminen on intellektuaalinen prosessi, jossa ihmisen tapa hahmottaa ja ymmärtää todellisuutta täydellistyy. Uusi tapa ymmärtää todellisuus on jumalallinen ymmärrys. Tutkielmassa kysyn ensiksi, mitkä ovat Jumalan ymmärtämisen metafyysiset ja tietoteoreettiset perusteet Eckhartin mukaan. Toiseksi kysyn, millaista Jumalaa koskeva ymmärrys on laadultaan. Tutkielman keskeisin lähde on Eckhartin saarnojen ja opetuspuheiden kokoelmateos Sielun syvyys (Basam Books: Helsinki, 2009), jota tarkastelen saarnoja kommentoivaan ja Eckhartin ajattelua jäsentävään tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen. Johtuen Jumalaa koskevan ymmärryksen saavuttamisesta jumalallisessa yhtymyksessä, ymmärryksellä on eksistentiaalinen ja kokemuksellinen luonne. Jumalan ymmärtäminen ei ole Eckhartille käsitteelliseen tiedonmuodostukseen perustuvaa tietämistä, vaan puhdasta tiedostamista. Puhdas tiedostaminen eroaa käsitteellisestä tiedosta sisällöttömyydellänsä; puhtaassa tiedostamisessa hahmottaminen perustuu kohteiden olemisen tunnistamiseen ilman niihin liitettäviä käsitteellisiä attribuutteja. Ihmisen mahdollisuus Jumalan ymmärtämiseen jumalallisessa yhtymyksessä perustuu sielun ja Jumalan ontologiseen samanlaisuuteen. Totean tutkielmassa, että Eckhartille Jumala samastuu olemiseen ja tiedostamiseen. Myös ihminen voi tulla tietoiseksi omasta olemisestaan ensisijaisesti tiedostavana entiteettinä. Koska tiedostaminen on Jumalan olemus, tiedostaessaan tiedostamisensa ihminen yhtyy Jumalaan ontologisesti. Jumalan ymmärtäminen tapahtuu tässä eksistentiaalisessa identifioitumisessa sielun ja Jumalan kesken. Esitän tutkielmassa, että Eckhartin kaksiteemainen kuvaus jumalallisesta yhtymyksestä sielun läpimurtautumisena jumaluuteen ja Pojan syntymänä sielussa edustavat erilaisia unio mystican asteita. Läpimurtautumista leimaa Jumalan kokemisen absoluuttinen välittömyys ja käsitteellisen informaation täydellinen poissaolo. Läpimurtautuminen, jota Eckhart on nähdäkseni havainnollistanut Paavalin tempaamisena kolmanteen taivaaseen, on kestoltaan äärellinen kokemus. Eckhartin mystiikan teloksen ollessa pysyvässä jumalyhteydessä se ei siten edusta via mystican päätöstä. Esitän, että Pojan syntymä sielussa on Eckhartin tarkoittama habituaalinen jumalyhteyden kokemus. Totean, että habituaalisessa yhtymyksessä Jumalan ymmärtäminen ei perustu samanlaiseen absoluuttiseen välittömyyden kokemukseen kuin läpimurtautumisessa. Habituaalisessa yhtymyksessä ihminen on oivaltanut sisäisen jumalallisuutensa ja hahmottaa todellisuuden siitä käsin. Hän kuitenkin ymmärtää oman olemisensa samanaikaisesti Jumalasta emanoituneena yksilönä. Jumalan ymmärtäminen ykseytenä johtaa käsityskyvyn täydellistymiseen ja näkökulmanmuutokseen hahmottamisessa: sielussa syntynyt Poika ymmärtää kaikkeuden moneuden perustuvan sen alkulähteen ykseyteen, joka on ensisijainen olemisen muoto. Näin kaikkeuden moneus ja moneutta mallintavat käsitteelliset arvostelmat ja ideat ymmärretään kontingentteina suhteessa ykseyteen.
  • Mäkituomas, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tehtävänä on selvittää amerikkalaisen panenteistiteologi Philip Claytonin (1956–) käsitys uskonnollisten uskomusten oikeutuksesta. Clayton on koko uransa ajan osallistunut aktiivisesti tieteen ja kristinuskon suhteesta käytyyn keskusteluun ja puolustanut kristillisen uskon rationaalisuutta. Claytonin ajattelun tekee kiinnostavaksi hänen ehdoton sitoutumisensa aitoon totuuden etsintään myös teologiassa. Clayton on jyrkkä fallibilisti: hänen mukaansa edes teologisia väitteitä ei voida pitää erehtymättömästi tosina. Samalla hän on kuitenkin episteeminen optimisti eli luottaa, että inhimillisellä tutkimuksella totuutta voidaan lähestyä. Totuuden lähestymisen parhaana mittarina toimii Claytonin mukaan lisääntyvä koherenssi, joka ilmenee yhteensopivuutena selitysmallien ja havaintojen välillä, eri selitysmallien kesken sekä myös tutkimusyhteisössä lisääntyvänä yksimielisyytenä. Claytonille kristillinen teologia on yksi inhimillisen tutkimuksen haara, joka pyrkii muodostamaan tosia väitteitä maailmasta. Hän hyödyntää Imre Lakatosin tieteenfilosofiaa, jossa tieteellistä tutkimusta hahmotetaan tutkimusohjelmina. Kullakin tutkimusohjelmalla on omat ydinkäsityksensä, teoriapohjansa, jonka avulla tutkimusohjelma pyrkii vastaamaan sille relevantteihin kysymyksiin. Myös kristinuskolla on Claytonin mukaan tällainen ”kova ydin”, jonka pohjalta kristityt katsovat kristinuskon olevan toimiva selitysmalli kuvaamaan inhimillistä kokemustamme maailmassa. Tätä kovaa ydintä ympäröivät sitä selittävät ja soveltavat apuhypoteesit, joita voidaan tutkimuksen edetessä muokata kristinuskon selitysvoiman vahvistamiseksi. Teologian historiassa teologisten väitteiden on toisinaan katsottu olevan täysin oma inhimillisen kielenkäytön saarekkeensa, jota ei voida arvioida samalla tavalla, kuin esimerkiksi luonnontieteellisiä väitteitä. Clayton ei kuitenkaan suostu eristämään teologiaa tällä tavalla muusta tutkimuksesta. Hänen mukaansa kristityt käyttävät teologista kieltä esittääkseen objektiivista todellisuutta koskevia väitteitä, joiden katsovat olevan aidosti tosia. Teologisilla selityksillä ei ole vain emotionaalista tai esteettistä arvoa, vaan niillä on myös propositioina totuusarvo. Teologisen selitysmallin kykyä tuottaa tosia väitteitä voidaankin Claytonin mukaan parhaiten arvioida tuomalla teologiset väitteet muiden tutkimusalojen arvioitavaksi. Tässä dialogissa tulee noudattaa älyllistä rehellisyyttä ja olla valmis muokkaamaan omia käsityksiä, mikäli keskustelussa esitetyt perusteet osoittavat toisenlaisten selitysten ja selitysmallien olevan paremmin perusteluja. Clayton määrittelee rationaalisuuden toimijan pyrkimykseksi nojata omassa ajattelussaan mahdollisimman todennäköisesti tosiin uskomuksiin. Myös teologisessa tutkimuksessa tuleekin sitoutua vilpittömään totuuden etsintään, ja olla valmis tuon etsinnän nimissä todella seuraamaan vahvinta argumenttia. Clayton muotoileekin rationaalisen teologian metodiksi ”kristillisen minimalismin”, jossa kristillinen traditio toimii lähtökohtaisena uskomusjärjestelmänä. Claytonin mukaan mitä tahansa uskomusjärjestelmää voidaan käyttää tutkimuksen lähtökohtana, mutta tuota järjestelmää täytyy uudistaa, mikäli se on ristiriidassa julkisesti arvioitavissa olevan evidenssin kanssa. Uskonnolliset uskomukset ovat rationaalisesti sallittuja niin kauan, kun ne ovat koherentteja julkisen evidenssin nojalla parhaiten perusteltujen käsitysten kanssa. Claytonin voidaan nähdä lähestyvän tietoteoreettisilla näkemyksillään sekä Charles Peircen inspiroimaa uuspragmatismia, Ilkka Niiniluodon kriittistä tieteellistä realismia että Antti Hautamäen kriittistä relativismia.
  • Taneli, Matti (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee valistusajan yhden merkittävimmän filosofin saksalaisen Immanuel Kantin (1724---1804) näkemystä uskonnosta. Kant syntyi Königsbergissä, nykyisessä Venäjän Kaliningradissa, pietistiseen kotiin. Ennen kaikkea äidillä oli tärkeä vaikutus Kantin uskonnolliseen kehitykseen. Kant ei kuitenkaan pitäytynyt vanhempiensa uskoon, vaikka hän arvosti vanhempiaan ja pietistejä ihmisinä. Kant ei lapsuus- ja nuoruusajan jälkeen enää käynyt säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Ylipiston rehtorinakaan ollessaan hän ei osallistunut jumalanpalveluksiin. Tutkielmani alkupuolella analysoin Kantin filosofian pääkohtia, mikä onkin välttämätöntä hänen uskonnollisen ajattelunsa ymmärtämiseksi. Kant esittää filosofisessa pääteoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft 1781, 1787) näkemyksensä kolmesta perinteisestä jumala-argumentista, siis ontologisesta, kosmologisesta ja fysikoteologisesta. Kantin mukaan mikään näistä kolmesta Jumalan olemassaolotodistuksesta ei kykene todistamaan Jumalan olemassaoloa. Kantin mukaan on niin, ettei teoreettisen järjen avulla voida todistaa myöskään Jumalan olemattomuutta. Kant väittää, että Jumalan käsite ei ole ristiriitainen kuten pyöreän neliön käsite. Jumala voi siis olla olemassa. Kant esittää, että Jumalan olemassaolo, sielun kuolemattomuus ja vapaa tahto eivät ole teoreettisen, vaan käytännöllisen järjen postulaatteja eli vaatimuksia. Emme voi tietää, että Jumala on olemassa, mutta meidän on järkevää ajatella ja toivoa sitä, koska jos hyveellisesti eläneen ihmisen elämä olisi surkea ilman toivoa paremmasta elämästä, se olisi epäoikeudenmukaista ja ihmiselle sietämätöntä. Näin ollen moraalinen ihminen ei voisi olla onnellinen ilman oletusta maailmanhallitsijasta, Jumalasta. Kantin suhtautuminen uskontoon, jota hän käsittelee laajasti uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa (Religion innerhalb der Grenzen der blossen Vernunft, 1793), on ambivalenttinen. Yhtäältä hän arvostaa uskonnossa ilmenevää moraalista toimintaa, toisaalta hän suhtautuu kielteisesti erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin. Kant pitää niitä taikauskoina ja epäjumalanpalveluksina. Näin ollen pappien toimintaan Kant suhtautuu pääasiassa kielteisesti. Kant sanoo uskonnon kuitenkin olevan kaikkien velvollisuuksiemme keskeinen sisältö, ymmärrettynä velvollisuudet jumalallisiksi käskyiksi. Kutsun Kantin näkemystä moraaliseksi järjenuskonnoksi, koska hän korostaa moraalin keskeistä merkitystä uskonnossa ja sitä, että uskonnon idea pitää olla saavutettavissa järjen avulla. Moraalilaki käskee ihmistä tekemään niin, että hän edistää korkeimman hyvän toteutumista maailmassa. Mutta korkeimman hyvän ihminen voi toivoa toteuttavansa ainoastaan silloin, kun hänen tahtonsa on sopusoinnussa pyhän ja hyvän maailmanluojan kanssa. Kant pitää ainoastaan kristinuskoa kaikista maailman uskonnoista sellaisena, jonka perustalta ihanteellista uskontoa voidaan kehittää. Hänen mukaansa ihmisen uskonnollisen pyrkimyksen päämääränä tulisi olla se, että toteutuisi maanpäällinen eettinen valtakunta, joka olisi taivaallisen Jumalan valtakunnan maanpäällinen vastine. Kant käsittelee teoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa laajasti myös pahaa ja radikaalia pahaa. Kant ei tarkoita radikaalilla pahalla järkyttäviä Hitlerin ja Stalinin kaameuksia tai muita niiden kaltaisia pahoja tekoja. Radikaali paha on teoreettinen konstruktio, jonka avulla selitetään, miksi ja miten paha on maailmassa ylipäätään mahdollista. Kant tarkoittaa pahalla sitä, että ihminen valitsee moraalilain eli kategorisen imperatiivin vastaisia toimintaohjeita. Radikaali paha on ’’subjektiivinen perusta’’, joka tekee tällaisen toimintaohjeen valitsemisen mahdolliseksi. Kantin käsitys radikaalista pahasta eroaa kristillisestä perisyntiopista, mutta sitä voidaan pitää augustinolaisen perisyntiopin filosofisena vastineena. Kantin perisynnin tulkinnassa korostuu ihmisen turmeltuneisuuden perustavanlaatuisuus. Jos syyllisyys on synnynnäistä, syyllisyys johtuu ihmisen omasta turmeltuneisuudesta eikä toisen ihmisen pahoista teoista. Tässä Kantin näkemys eroaa augustinolaisesta perinteestä, mutta ei kuitenkaan radikaalisti. Kantin näkemys eroaa kristillisestä traditiosta siinä, että hän väittää, että jopa taipumus pahaan tulee ymmärtää moraaliseksi pahaksi. Kant selittää pahan alkuperän olevan ajan ulkopuolella vapaasti valittavassa teossa. Hän erottaa sanan ’’teko’’ (Tat) kaksi erilaista merkitystä. Teon empiirisellä merkityksellä hän tarkoittaa sitä, että teko tehdään ajassa ja noumenaalisella merkityksellä sitä, että teko tehdään vapaasti ja vapaaehtoisesti ajan ulkopuolella. Kaikkien perustavimpien moraalisten taipumustemme alkuperä on noumenaalinen. Kant tarkoittaa taipumuksen pahaan olevan teko noumenaalisessa merkityksessä. Ajan ulkopuolista valintaa on vaikeaa ymmärtää. Se jää selittämättömäksi. Kantin mukaan sen täytyykin jäädä selittämättömäksi. Kantin suhtautuminen Jumalan olemassaoloon on moni-ilmeistä. Mutta varmaa on se, että hän ei ole ateisti, koska niin kielteisiä hänen näkemyksensä ovat ateismista. Kant väittää, että ateismi saattaa johtaa kannattajansa moraaliseen epätoivoon, koska ateisti ei usko, että Jumala palkitsee, rankaisee ja on korkeimman hyvän toteutumisen ehtona. Ateistilta puuttuu myös usko sielun kuolemattomuuteen, siksi hän voi turvautua toiminnassaan vain moraaliseen motiiviin. Kant ei ole myöskään teisti, panteisti eikä agnostikko, vaan lähinnä deisti, vaikka esimerkiksi Frederick C. Beiserin mukaan Kant on aito teisti. Kaiken kaikkiaan Kant esittää Jumalan olemassaoloa koskevat väitteensä filosofina eikä sen takia voida sanoa mitään täysin varmaa siitä, mitä Kant henkilökohtaisesti ajattelee Jumalan olemassaolosta. Kantin uskonnonfilosofian vaikutus myöhemmälle uskonnolliselle ajattelulle on ollut varsin merkittävä. Hänen ajattelunsa perillisiä ovat pragmaattiset, fideistiset ja eksistentialistiset teologit ja filosofit kuten Sören Kierkegaard, William James ja Ludwig Wittgenstein. Kantin monipuolinen uskonnollinen ajattelu inspiroi nykyajankin uskonnonfilosofeja, koska hänen ajattelustaan voi ammentaa yhä uusia näkökulmia sekä uskonnon ja uskonnollisuuden sekä sekulaarin maailman filosofiseen tutkimukseen ja tulkintaan. Kant onnistuu osoittamaan vakuuttavasti sen, että uskonnolliset kysymykset ja Jumalan olemassaolon pohtiminen pahan ongelmineen eivät vanhene tieteen edistymisen myötä.
  • Takala, Sara (Helsingfors universitet, 2015)
    Kysymykset pahan sekä siitä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen olemassaolosta, tarkoituksesta ja oikeutuksesta ovat vuosituhansien saatossa muodostaneet perustavanlaatuisen uhan kristilliselle käsitykselle kaikkivoivasta, kaiken tietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Uskonnonfilosofisissa pyrkimyksissä ratkaista maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välinen ristiriita on sovellettu pääasiassa kolmea linjaa, joista kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon puolustus on perinteisesti hallinnut länsimaisen kristillisen teologian parissa aiheesta käytyä keskustelua. Moderni uskonnonfilosofia on kuitenkin 1900-luvulla haastanut tämän augustinolaisen perinteen muun muassa erilaisten kärsimyksen kasvattavaa vaikutusta korostavien sielunmuokkausteodikeoiden sekä maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen vetoavien luonnonlakiteodikeoiden muodossa. Tämä tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottua narratiivista teodikeaa osana modernia uskonnonfilosofista keskustelua pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan "Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering" Stump yhdistää asiantuntemuksensa Tuomas Akvinolaisen ajattelusta moderniin uskonnonfilosofiaan ja kärsimyksen ongelmaan muodostaen näiden teemojen kautta oman vastauksensa kysymykseen siitä, millä oikeudella hyvä Jumala sallii kärsimyksen maailmassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut, eli sydämen toiveet, tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuuksia kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Tässä tutkielmassa esitellään Stumpin narratiivista teodikeaa niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille sen modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän jumalallisen suhteen täydellistymisestä ihmisen kukoistuksena ja suurimpana mahdollisena hyvänä, joka ihmistä voi tässä tai tuonpuoleisessa elämässä kohdata. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä luonteeltaan ei-propositionaalisesta tiedosta sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta toisen persoonan kuvausten kautta. Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Stumpin narratiivinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy siis vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta parhaana mahdollisena itsenään. Näin ollen Stumpin teodikeassa voidaan nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä, ja modernissa teodikeakeskustelussa se asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Vaikka Stumpin teodikeaan liittyy erinäisiä ongelmia, on se näistä puutteistaankin huolimatta kokonaisuudessaan antoisa modernille teodikeakeskustelulle. Modernin uskonnonfilosofian valossa Stumpin teodikeassa poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että se pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan syllogismeja syvällisemmällä tasolla ja perustuu keskiaikaiseen filosofiaan ja maailmankuvaan.
  • Raudaskoski, Joona (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Louis Pojmanin käsitystä uskonnolliseen uskoon liittyvistä propositionaalisista asenteista. Lähteinä käytetään kahta Pojmanin tekstiä. Ensimmäinen on 1986 ilmestynyt filosofian oppikirja Religious Belief and the Will. Toinen on vuonna 2003 julkaistu versio artikkelista Faith, Doubt and Hope or Does Faith Entail Belief? Pojmanin tekstit edustavat angloamerikkalaista analyyttisen filosofian traditiota. Tarkemmin määriteltynä ne liittyvät analyyttisen teismin ja evidentialismin lähestymistapoihin. Tutkimuskysymykseen vastataan hyödyntämällä argumentaatioanalyysiä, käsiteanalyysiä ja konstruktioanalyysiä. Argumentaation analyysissa tarkastellaan argumentaation rakennetta, väitteitä, perusteluja ja oletuksia. Käsite- ja konstruktioanalyysissa tarkastellaan käsitteiden ja niihin liittyvien kielellisten konstruktioiden käyttöä sekä suhdetta toisiin käsitteisiin ja konstruktioihin. Tutkielma osoittaa, että Pojmanin esittämä näkemys uskonnollisen uskon luonteesta on normatiivinen. Hän ei pyri kuvaamaan uskonnollista uskoa sellaisena, kuin se tosiasiassa uskonnollisiksi itsensä mieltävillä henkilöillä ilmenee. Hänen tarkoituksensa on luoda nykyaikaisen maailmankuvan viitekehyksessä intellektuaalisesti hyväksyttävä uskonnollisen uskon filosofinen määritelmä. Pojman esittää, etteivät episteemiset uskomukset ole uskonnollisen uskon välttämätön osa. Pojmanin mukaan uskonnollisen uskon keskeisimpänä asenteena voidaan ymmärtää propositionaalinen toivo. Toivo on Pojmanin mukaan tahdonvaraista, uskomukset eivät. Pojmanin perusteet näkemykselleen ovat sekä uskonnollisia että filosofisia. Hänen mukaansa kristinuskon kuvaama Jumala toimisi ristiriitaisesti tuomitessaan ihmisiä pelastukseen tai kadotukseen uskomusten perusteella. Jos ihmisellä ei ole kristinuskon vaatimia uskomuksia, hänen täytyisi uskomusten etiikan vastaisesti manipuloida uskomuksiaan. Pojman kieltää uskomusten manipuloinnin oikeutuksen. Tutkielmassa hänen uskomusten etiikkaansa kutsutaan preskriptiiviseksi involuntarismiksi. Hänen näkemyksensä on paitsi uskonnonfilosofiaa, se on myös uskonnollista filosofiaa. Pojman ei pysty esittämään riittäviä perusteluja sille, miksi toivo pitäisi ymmärtää tahdonvaraisena asenteena. Analyysi osoittaa, että Pojmanin esittämä toivo vaatii ennakkoehtoina ei-tahdonvaraisia episteemisiä uskomuksia. Toisaalta Pojmanin näkemys lähestyy fideismiä. Se pyrkii tarjoamaan käsitteellisiä näkökulmia uskonnollisen uskon perustelemiseksi tilanteessa, jossa uskovalla ei ole uskomuksia. Tällöin motivaatio uskonnollisen uskon pitämiseen on ensisijaisesti uskonnollinen halu pelastukseen tai pelko kadotuksesta. Pojmanin näkemys on parhaiten ymmärrettävissä normatiivisena näkemyksenä uskonnollisesta uskosta. Enemmän sillä on arvoa uskonnollisen uskon filosofisen kuvaamisen kannalta. Analyysi osoittaa, että Pojmanin näkemyksiä voi hyödyntää uskonnollisen uskon ja vakaumuksen filosofisissa deskriptioissa.
  • King, Yvonne (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen responsibilistisen hyvetietoteorian kontekstissa motivaation käsitettä. Analyysin lähteinä ovat Linda Zagzebskin Virtues of the Mind (1996), Jason Baehrin The Inquiring Mind (2011) sekä Zagzebskin ja Baehrin välillä käyty keskustelu Are Intellectually Virtuous Motives Essential to Knowledge? (2014) Tutkimuskysymys on mitä kirjoittajat tarkoittavat motivaatiolla ja miten käsite liittyy hyveisiin ja tietoon. Tutkielma muodostuu johdannon ja johtopäätösten lisäksi taustoittavasta luvusta, analyysiluvusta ja luvusta, jossa esitellään aiheen uskonnonfilosofisia sovelluksia. Taustaluvussa käydään läpi analyyttisen epistemologian piirissä 1900-luvulla ilmenneitä keskusteluja, modernin hyve-epistemologian synty reaktiona näihin keskusteluihin ja hyve-epistemologian erilaisia suuntauksia. Analyysiluvun tarkoitus on vastata tutkimuskysymykseen lähdetekstien perusteella. Sovellusluvussa esitän hyvemotivoituneen tietokäsityksen mahdollisuuksia vastata uskonnolliseen tietoon liittyviin kysymyksiin. Motivaatio on oleellinen osa molempien kirjoittajien hyvetietoteoreettista mallia. Zagzebski ja Baehr käyttävät eri käsitteitä motivaation kuvaamiseen, mutta molemmat kirjoittajat käyttävät motivaatiota hyveen määritelmän osana. Kirjoittajien erimielisyydet liittyvät selkeimmin tiedon määrittelyyn ja hyvemotivaatioiden rooliin tiedon instansseissa. Tämä kertoo kirjoittajien lähtökohtaisesta erimielisyydestä hyveiden mahdollisuudesta vastata perinteisiin uskonnonfilosofisiin kysymyksiin.
  • Visala, Aku (Perussanoma, 2010)
    Teoksessa esitellään millaisia keskusteluja tieteen ja uskonnon suhteesta on käyty ja mitä ne voisivat tarkoittaa.
  • Nissinen, Vesa (Helsingin yliopisto, 2020)
    MODERNEJA TEOLOGISIA TULKINTOJA KOSMISESTA EVOLUUTIOSTA JA MAAN ULKOPUOLISEN ÄLYLLISEN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDESTA Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa? Tämä kysymys nousee nykyään usein esiin. Scifi-tuotanto on jo pitkään esittänyt skenaarioita Maan ulkopuolisista elämänmuodoista. Nykyään tuo kysymys esitetään yhä useammin myös luonnontieteiden piirissä. Tämä johtuu erityisesti siitä, että tähtitiede on löytänyt tuhansia planeettoja eri tähtien ympäriltä. Lisäksi tiedetään, että maailmankaikkeudessa on kaikkialla samat luonnonlait ja samoja alkuaineita. Ovatko luonnonvakiot sellaisia, että alkuaineet ajan oloon sopivissa olosuhteissa prosessoituvat elämäksi ja ehkä myös älylliseksi elämäksi (ETI, extra terrestrial intelligence) Maan ulkopuolella? Yhä useammat tutkijat pitävät todennäköisenä sitä, että jonkinlaista elämää on myös muualla. Tällainen näkökulma synnyttää myös maailmakatsomukseen ja uskontoon liittyvää pohdintaa. Kysymystä Maan ulkopuolisesta elämästä on pohdittu jo vuosituhansia. Erityisesti filosofit ja teologit ovat sitä harrastaneet. Kun uuden ajan luonnontiede alkoi kehittyä, teologia on vähitellen jäänyt tällä alueella yhä enemmän syrjään. Nyt on kuitenkin tultu tilanteeseen, missä teologisen tutkimuksen on syytä reagoida uusiin tähtitieteen löydöksiin. Voisiko olla niin, että Jumalan luomistyön seurauksena elämä onkin maailmankaikkeuden yleinen ominaisuus? Voisiko olla niin, että ihmisten lisäksi Jumala on luonut myös muita älyllisiä olentoja, joilla mahdollisesti on omat kulttuurinsa, uskontonsa ja jumalasuhteensa? Voiko ETI olla ”Jumalan kuva” kristillisen teologian näkökulmasta? Tällaisten kysymysten äärellä joudutaan pohtimaan, miten esimerkiksi kristilliset ajatukset ilmoituksesta ja pelastuksesta ovat sovellettavissa Maan ulkopuoliseen todellisuuteen. Näyttää siltä, että modernilla teologisella tutkimuksella on kykyä reagoida näihin haasteisiin. Tälle näkemykselle ovat luoneet pohjaa lukuisat merkittävät ajattelijat. Erityisen haastava on sellainen näkökulman muutos, missä ihmistä ja Maata ei enää nähdä maailmankaikkeuden ja luomistyön keskuksina. Skenaario siitä, että ihminen jonakin päivänä kohtaa vierasta elämää, haastaa pohtimaan tähän liittyviä eettisiä kysymyksiä. Koska tietoa mahdollisen ETI:n luonteesta ei ole, soveltuvan etiikan pohtiminen on varsin haasteellista. Teoriassa ETI voi olla paljon ihmistä älykkäämpi ja hyväntahtoisempi. Toisaalta se voi olla myös Alien-elokuvien kaltainen brutaali olio. Sopivien tulkintojen ja työvälineiden löytämiseksi on suotavaa, että luonnontieteet, filosofia ja teologia tekevät yhteistyötä ETI-kysymyksessä.
  • Launonen, Lari (Helsingin yliopisto, 2022)
    Cognitive science of religion (CSR) seeks to explain the recurrent aspects of religious belief and behavior with reference to human cognitive dispositions and their evolutionary roots. The field presents challenges and opportunities for the Christian worldview. This article-based dissertation studies the implications of CSR for theology and philosophy of religion. The first article analyses the claim that religion is cognitively natural. According to this idea, our mental architecture reinforces and constrains which types of beliefs humans tend to adopt. Supernatural agents and other folk religious concepts are “catchier” than, for example, many scientific theories (e.g., quantum mechanics) or even some theological ideas (e.g., the Trinity). The second article considers the compatibility of CSR and Christian theology regarding the origins of belief in the God of monotheism. It has been suggested that God may have guided human cognitive evolution so as to give rise to a “god-faculty” that would bring about awareness of God. However, humans are more prone to believe in finite, anthropomorphic deities than in a monotheistic God. Also, our tendency to divide people into ingroups and outgroups – the root cause of much moral evil – is likewise cognitively natural. The idea that God would also have given rise to these cognitive biases is theologically problematic. A response referring to the cognitive consequences of sin, it is argued, cannot solve the problem. The third article asks whether CSR shows god belief to be irrational or epistemically unjustified. It is argued that CSR does not offer new, substantial reasons to think so. No CSR theory provides strong evidence that the belief-forming processes underpinning god belief are unreliable. Recent arguments against reliability are usually more dependent on facts about religious diversity and evolutionary epistemology, for instance, than on CSR. The fourth article brings CSR to bear on the theological debate on the nature of hell. According to the Big Gods cultural evolutionary account, the fear of divine punishment made civilization possible. By weeding out free riding, it helped maintain cooperation in big groups of people. The fear of hell, it is argued, may likewise have fostered the rapid growth of Christianity in the Roman Empire. The Big Gods account could explain why the idea of hell as eternal conscious torment eventually overshadowed “softer” views proposing temporary afterlife punishment.
  • Snellman, Lauri (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee realismin ongelmaa eli inhimillisen ajattelun, kokemuksen ja kielen sekä niiden kohteiden välistä suhdetta. Tarkastelen Hilary Putnamin sisäistä realismia ja Roy Bhaskarin ja Alister McGrathin kriittistä realismia ratkaisuina realismin ongelmaan sekä Johann Georg Hamannin pyrkimystä realismin ongelman ylittämiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: millaisen ratkaisun Putnamin sisäinen realismi sekä Bhaskarin ja McGrathin kriittinen realismi tarjoavat filosofiseen ja teologiseen realismin ongelmaan ja miten sisäisestä ja kriittisestä realismista voidaan saavuttaa synteesi käyttämällä apuna Hamannin filosofiaa, jossa tiedon subjekti ja objekti sijoitetaan osaksi ymmärryksen perustana olevia suhteita? Tutkielman päälähteinä ovat Putnamin viittaamista koskevat ja sisäisen realismin kauden kirjoitukset 1970−90-luvuilta, Bhaskarin kriittisen realismin perusteos A Realist Theory of Science, McGrathin teologian yleisesitys A Science of God ja Hamannin koottujen teosten ja kirjeiden standardilaitokset. Tulkitsen Putnamia Sami Pihlströmin tulkinnan avulla, Bhaskaria teologian ja sosiologian kriittisen realismin avulla, McGrathia Aku Visalan tulkinnan ja teologisesta kriittisestä realismista käydyn keskustelun avulla ja Hamannia Oswald Bayerin koulukunnan tulkinnan avulla. Rakennan realismin ja idealismin synteesiä pragmatismin ja Hamannilta vaikutteita saaneiden analyyttisten filosofien avulla. Työn metodina on systemaattinen analyysi. Putnamin sisäisen realismin lähtökohta on mielen ja maailman vuorovaikutus, jota hän luonnehtii mielestä käsin. Viittauskäytäntömme, aistimme, käsitejärjestelmämme ja tiedollinen luonteemme muodostavat tiedollisen näkökulman. Tällöin totuus on sopivuutta tiedolliseen näkökulmaamme, koska emme voi saavuttaa Jumalan näkökulmaa maailmaan. Voimme lisäksi yksilöidä olioita vain tiedollisesta näkökulmasta käsin, joten maailmalla ei ole valmista metafyysistä tai kausaalista rakennetta. Arvioimme maailmankuvia ja uskonnollista uskoa tiedollisista normeista käsin ollessamme vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Bhaskar taas tarkastelee subjektin ja objektin välistä suhdetta kysymällä, miten sosiaalinen koekäytäntö voi olla vuorovaikutusta riippumattoman todellisuuden kanssa? Havainnot eroavat tosiasioista, ja kummatkin eroavat todellisuuden kausaalisista mekanismeista. Havaintojen uudelleentulkinta ja eri havaintojen kohdistuminen samaan kohteeseen edellyttävät näet havainnon ja sen kohteen eroa. Mekanismit taas eroavat tutkijan tekemissä kokeissa syntyneistä asiantiloista, koska ne eivät ole tutkijan luomus. Totuus on mekanismien paljastamista testattavien mallien ja teorioiden avulla. McGrath taas soveltaa Bhaskarin kriittistä realismia teologiaan. Teologia tutkii kohdettaan omasta kolminaisuusopillisesta todellisuuskäsityksestään käsin ja näin tarjoaa tavan ymmärtää maailman järkevyyttä ja kauneutta. Hamann liittää ihmisen rakentaman käsitejärjestelmän idealismiin ja todellisuuden kanssa vuorovaikutuksessa syntyvät havainnot realismiin. Realismi ja idealismi koskevat subjektin ja objektin suhteen eri puolia, koska aistit ja järki kietoutuvat yhteen vuoropuhelussa todellisuuden kanssa. Hamann luonnehtii todellisuutta Lutherin sanateologian avulla. Käytän Hamannin käsityksiä sijoittaakseni sekä tiedollisen näkökulman että kausaaliset mekanismit osaksi todellisuuden kanssa käytävää vuorovaikutusta. Tiedollinen näkökulma perustuu ihmisen aistin- ja kielellisiin käytäntöihin, jotka edellyttävät uskoa ja kohdatun todellisuuden tunnustamista. Todellisuus on kuitenkin vuorovaikutuksen toinen osapuoli vain, jos sen voimat ja taipumukset eivät ole subjektin luomus. Teen rationaalisen rekonstruktion Hamannin todellisuuskäsityksestä käyttämällä kielipelejä todellisuuden mallina ja sijoittamalla kausaaliset voimat niiden osaksi. Maailmankuvia taas verrataan tiedollisia arvoja vasten käytävässä keskustelussa, mutta tiedolliset arvot edellyttävät hyväksi tiedolliseksi vuorovaikutukseksi ymmärrettyä totuutta. Kehittelen lopuksi eteenpäin McGrathin kantoja luonnon teologisesta tulkinnasta Hamannin ristinteologian valossa ja hahmottelen Hamannin pohjalta tapaa ylittää teodikeaongelma.
  • Törmä, Terhi (STKS, 2015)
    One s own Body and the Arc of Narrating The process of meaning according to Maurice Merleau-Ponty s bodily and Paul Ricoeur s narrative conception of imagination. The focus of my research is on the question of imagination in Maurice Merleau-Ponty s (1908-1961) phenomenology of the body, and Paul Ricoeur s (1913-2005) hermeneutics of narrativity. I inquire into how bodily and narrative imagination affect the process through which I make sense of myself and of my being, of others, of the world and of the communication. Through this inquiry I aim to construct a conceptual framework of religious meaning, which in its nature is multidimensional. My hypothesis is that conceptions of imagination based on the phenomenology of the body and on narrativity are mutually dependent, especially in the area of religious meaning. On a more general level, both one s own bodily wisdom and the wisdom that comes from making stories are necessary to appreciate the fullness of the meaning. In my investigation of these aspects of productive imagination I examine in detail Merleau-Ponty s early phenomenological work Phénoménologie de la perception (Phenomenology of Perception, 1945) and Ricoeur s trilogy Temps et récit (Time and Narrative, 1983-1985). My method is philosophical analysis. My dissertation comprises two main parts. Chapters three and four explore Merleau-Ponty s bodily and phenomenological conception of imagination. Because he does not express a systematic view on imagination, it is necessary to construct one on the basis of his argumentation on other subjects. This is an interesting task given the important role of imagination in his phenomenology of the body. Many aspects of imagination that are usually related to his late ontological philosophy are already present in Phénoménologie de la perception. It is through an analysis of this early work in particular that one might fully appreciate the rootedness of imagination in the body an aspect that gives some originality to Merleau-Ponty s conception compared to many others. The second main part of my research brings in the hermeneutic perspective. Chapters five and six explore Ricoeur s conception of narrative imagination, as elaborated in Temps et récit. This trilogy highlights Ricoeur s thinking on semantic innovation, on the power of language to open up the possibilities of existence. In it he presents narrative imagination as a three-part process shaping the practical field of human existence. The narrative arc he constructs extends from the prefiguration of life to the configuration of narrative (made productive by the schematic capacity of imagination), the aim being to refigure practical life through the subject who appropriates the possibilities opened up in the narrative. The capacity of narrative imagination to bring disparate elements into one plot also facilitates consideration of personal identity. In telling the story of my life I bring all the heterogeneous episodes into a meaningful unity. Ricoeur helps us to see our identity as a narrative identity: even if we cannot be the authors of our life, we may be a co-author of its significance. The idea of narrative imagination, with its focus on imaginative variation and critical distanciation, could also be applied to the religious narratives through which we refigure our everyday life and our cultural identity. The connection to practical life is an essential element in Ricoeur s conception of imagination. I show in my research how narrative imagination is based on the idea of a bodily subject. It is on this bodily level that the subject can put the effects of the narrative into practice. The aim is to free one s own possibilities and capabilities. This brings Ricoeur to the theme of l homme capable, a theme that unites his latest philosophy with the philosophical anthropology with which he began his philosophical career. Both the bodily and the narrative conceptions of imagination offer fruitful insights into religious meaning such as constituted in the everyday practices of the Evangelical Lutheran Church. For example, Merleau-Ponty s conception of one s own bodily wisdom includes the idea that understanding something is more about I can and not so much about I think, that In many instances of religious life, such as the Sunday service, it is on this level of bodily wisdom in particular that the meanings are appropriated. Kneeling with others, sensing their presence nearby, touching the bread and tasting the wine communicate the meaning of the communion on the very basic level of human existence, on the level of the body. This experience cannot become a reflected part of my life without my being able to narrate it, however. Hence, the linguistic and narrative aspects are essential in allowing my religious experiences somehow to refigure my everyday life.
  • Hollo, Tuukka (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkimuksessa käsitellään keskustelua reformoidun epistemologian (RE) piirissä. RE tunnetaan erityisesti amerikkalaisen filosofi Alvin Plantingan työstä, jota on uskonnon epistemologiassa sovellettu viime vuosina laajasti eri tieto- ja oikeutusteorioihin. RE ei olekaan ainoastaan Plantingan eksternalistista reliabilismia edustava teoria, vaan sitä on sovellettu laajasti uskonnollisiin perususkomuksiin. Se ei myöskään sido kannattajaansa teologisesti kalvinismiin. Tutkimuksen metodina on systemaattinen kirjallisuus- ja käsiteanalyysi. Tutkimuksessa esitetään, millaiseen historialliseen kontekstiin RE:n synty sijoittuu. Klassisen foundationalismin kritiikki sekä uskontoja vastaan esitetyt argumentit, esimerkiksi Freudin ja Marxin toimesta, liittyvät sen alkuvaiheisiin. Plantingan käsitys RE:n luonteesta toimii pohjana myös nykyiselle keskustelulle. Hänen käsitykseensä kuuluu olennaisesti asianmukaisten perususkomusten analysointi, eräänlaisena jumala-aistina toimiva sensus divinitatis sekä varranttiuden kriteerit. Olennaisena osana tutkimuksessa arvioidaan sensus divinitatikseen liittyviä filosofisia ja teologisia määritelmäkysymyksiä. Koska RE on nykyisin sateenvarjokäsite useille teorioille, tulee kritiikki sitä vastaan kohdentaa oikein. Tämä tapahtuu osoittamalla kritiikki kulloinkin sovellettavaan tietoteoriaan tai siihen, miten tätä teoriaa sovelletaan teistisiin perususkomuksiin. Kohdentamaton kritiikki RE:a vastaan ei kerro, miksi teoria olisi epätosi. Kritiikin suhteen on olennaista tutkia myös internalismin ja eksternalismin välillä käytyä debattia. Molempia näkemyksiä puolustetaan RE:n alla. Tutkimuksessa esitetään, miten tämä tapahtuu. Molemmissa käsityksissä kohdataan myös ongelmia, joita olisi pystyttävä ratkaisemaan. RE nojaa usein kognitiiviseen kykyyn sensus divinitatikseen. Tutkimuksessa käsitellään kognitiivisen uskontotieteen (KU) valossa, millaisia perusteita tällaisen mekanismin olemassaololle on. KU:n piirissä sen olemassaolo on kyseenalaistettu, mutta sitä on myös puolustettu. Mikäli uskomusten etiologia voidaan kognitiotieteiden valossa tuntea ja tämän prosessin luotettavuus kyseenalaistaa, vaikuttaa siltä, että kyseinen kognitiivinen mekanismi on vähintäänkin epäluotettava, jos se on olemassa. KU:n debunkkausargumentit pyrkivätkin osoittamaan, että uskoa jumaliin ei voida pitää tiedollisesti oikeutettuna, koska ne muodostuvat epäluotettavasti eivätkä tähtää totuuteen. Näin KU haastaa RE:n käsityksen siitä, että mieli voisi muodostaa tiedollisesti oikeutettuja uskonnollisia uskomuksia sensus divinitatiksen avulla. Esitän myös kokonaan uusia epistemologisia huomioita debunkkauskeskusteluun ja uskomusten rationaalisuuden arviointiin. Johtopäätöksenä seuraa, että RE on vahvalla pohjalla, koska se soveltuu moniin eri epistemologisiin teorioihin. Näillä teorioilla on omat vahvuudet, mutta myös heikkoutensa. Kuitenkin KU:n havainnot jumala-aistin luonteesta heikentävät RE:a, ja perususkomusten oikeutus kokemusten tai näyttämistilojen perusteella voidaan kyseenalaistaa. Niinpä RE:n eri teorioilla on taakkanaan monia kysymyksiä, joihin on pystyttävä antamaan perustellut vastaukset, mikäli sitä halutaan uskottavasti puolustaa.
  • Palmén, Ritva (2013)
    This study analyses Richard of St. Victor s theory of the imagination (imaginatio) in its function as a psychological faculty. The research relates to the historical study of philosophical psychology, the aims being to provide a systematic investigation of the main features of Richard s idea of the nature of the imagination and its relation to other cognitive functions, to reveal his philosophical assumptions, and to analyse conceptual distinctions in his arguments. The study starts with a survey of the various ancient and early medieval theories of philosophy of mind in which the imagination is considered as a distinctive function of the soul. (Ch. 2). The essentials of Richard s anthropology and the basic principles of his theological methodology provide an important framework for the research (Ch. 3). Richard s theological method can be formulated as per visibilia ad invisibilia, i.e., from visible to invisible things. This principle is the basis for his theory of contemplation and can be seen in his highlighting the importance of both the senses and the imagination. The main sources in this work are Richard s two spiritual treatises, Benjamin Minor and Benjamin Major, both written between 1160 and 1170. In Benjamin Minor, Richard analyses the functioning of senses, imagination and higher cognitive abilities, i.e., reason and understanding, pointing out at least three different modes of imagination (Ch. 4). The first mode is able to transfer sensory data to be further processed by reason. In the second and third modes, imagination and higher cognitive abilities co-operate, enabling the human being to ascend from sensible reality to invisible reality without having to deny the fundamentally sensuous nature of mankind. In Benjamin Major, Richard constructs a six-fold model of contemplation (Ch. 5), imagination forming an integral part of the first three kinds. The first kind admires and considers images and forms of visible things through imagination. In the second kind, imagination and reason together examine the rationality of sensible objects. Richard suggests that in the third kind of contemplation the soul, aided by imagination, ascends from visible things to invisible by studying analogous likenesses between them. (Ch. 6). The study acknowledges that the faculty of imagination plays an important role in Richard s understanding of the human soul, since it turns out to be a necessary precondition for human reasoning in general. Furthermore, it sets the contemplative process in motion and functions as a link between the lower levels of contemplation and the higher spiritual levels. Richard also develops ideas which deal with the interpretation of biblical language, metaphors, rhetoric and the possibility of creative imagination. The main questions in the last chapter (Ch. 7) are: how does imagination produce new objects, and can the operation of the imagination be considered creative? Considering all these aspects of the imagination in Richard s texts improves our understanding of his theological epistemology and sheds new light on the theory of the imagination in the history of medieval philosophy and theology.
  • Maukonen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen uskonnollisia rituaaleja kognitiivisen uskontotieteen näkökulmasta. Kognitiivinen uskontotiede on moderni tutkimusala, jonka tutkimuskohde on ihmisen uskonnollisuus. Tämän Pro gradu -tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella kognitiivisen uskontotieteen käsityksiä ihmisten uskonnollisuudesta ja uskonnollisista rituaaleista. Tutkin millä selitetään uskonnollista ajattelua ja toimintaa ja mitkä kognitiiviset mekanismit vaikuttavat niiden taustalla? Tämän lisäksi tarkastelen uskonnollisia rituaaleja ja kuoleman merkitystä uskonnollisissa järjestelmissä. Miksi ihmisten katsotaan harjoittavan rituaalista tai uskonnollista rituaalista toimintaa ja mitä eroa näillä on? Miksi hautaamisrituaalit ovat niin merkittäviä rituaaleja kaikkialla maailmassa? Pohdin myös, voisiko kuolemanpelko selittää uskonnollista toimintaa. Tutkielma on metodiltaan filosofinen analyysi, jossa tarkastelen tutkimuskirjallisuudesta esiin nousevia käsitteitä ja väitteitä. Kirjassaan Re Thinking Religion Robert N. McCauley ja E. Thomas Lawson esittävät kokonaisvaltaisen teorian uskonnoista. Teorian taustalla vaikuttaa voimakkaasti generatiivinen kielitiede ja erityisesti yhdysvaltalaisen kielitieteilijän Noam Chomskyn universaalin kieliopin teoria. Samoihin aikoihin ranskalainen antropologi Pascal Boyer esitteli omat käsityksensä ihmisen kognitiivisten prosessien vaikutuksista uskonnollisten traditioiden välittymiseen. Boyerin mukaan hautaamisrituaaleissa on useiden muiden rituaalien tapaan kyse sosiaalisten suhteiden uudelleen määrittelystä, eli yhteisön jäsenen poistumisesta ja useimmiten siirtymisestä esi-isäksi. Jos kuoleman pelko selittäisi uskonnollisuutta, tällöin rituaalien tulisi kohdistua ihmiseen itseensä. Tätä oleellisempaa Boyerin mukaan onkin ruumiin tuottamat lukuisat päätelmät. Eli myös hautaamisrituaalien merkityksellisyyttä tulee etsiä kognitiosta. Keskeisimpinä lähteinä ovat Robert N. McCauleyn ja E. Thomas Lawsonin Bringing Ritual to Mind (2002) sekä Pascal Boyerin Ja ihminen loi jumalat (2007). Edellä mainittuja kirjoittajia voidaan pitää merkittävimpinä kognitiivisen uskontotieteen tutkimuksen ja teorian kehittäjinä.
  • Köykkä, Arto (Helsingin yliopisto, 2017)
    This thesis studies how Pentti Saarikoski has chosen and used religious language and what this language tells about his thoughts related to his worldview and religion. My point of view is not restricted to Christianity, although Saarikoski emphasized the importance of the church Bible from 1938 for his work. I analyze books that Saarikoski meant to be published during his lifetime. Diaries are not part of my essential source material, but I use them when they contribute toward understanding my actual research material. Of the diaries examined, the most meaningful are those of adolescence, which illustrate his religious period and the literary favorites of his adolescence. Various interpretative methods need to be applied to my heterogeneous and multigenre source material, depending on the text being studied. Religious allusions in the texts are sorted in accordance with the strategies of comparative literature, especially an intertextual approach. Furthermore, I analyze this material using methods of systematic analysis. I look for permanent thought structures and study how they are related to religious and even philosophical paradigms. Linguistics and exegetics are used when needed. At the same time I take into account that everything said by Saarikoski does not need to be understood as his own thoughts. Two kinds of religious language are perceived in his works: on the one hand, there is language that originates from religion, but does not editorialize the content of the language; in other words, language whose religious origin is seen only etymologically. On the other hand, there is religious language proper that has an existential and subjective dimension. Manifestations of religious allusions were investigated in Saarikoski s works of different periods. In the first three poem collections Runoja, Toisia runoja and Runot ja Hipponaksin runot there are only a few religious allusions. In these collections, Saarikoski is consciously building his image and parting from his adolescent religiosity. In the collection Mitä tapahtuu todella? expressions drawn from the church Bible show up visibly in his text, and after that they are strongly present in all of his works. During his period in Sweden, poems become more abstract. On the other hand, his description of religious experience becomes more concrete in the radio drama series Köyhyyden filosofia that is set at the end of the 19th and the beginning of the 20th centuries. People living frugally do not just use a language of religious origin etymologically, but they express their life experience through religious language, existentially. Allusions of religious language are grouped in the study, according to their reference texts and how the allusions are used. From the books of the Bible, Saarikoski is especially interested in the Book of Genesis and the Gospels. Theology and the doctrines of Paul are more unfamiliar to him. While making allusions to the Gospels, he avoids narrations that are scientifically suspicious. I also show texts in the works of Saarikoski, where he refers to the Book of Psalms , to adolescent language of the congregation, or to non-Christian religious material. Mostly he enriches his writing with a language of religious origin , but within his works there is also an abundance of texts where he modifies his thoughts and comments on the religious world and its phenomena. In an excursus on the Gospel of Matthew that Saarikoski translated I make comparisons to allusions in his texts drawn from the church Bible. Here I shows comprehensively that, even after translating the Gospel, the allusions Saarikoski uses are always to the church Bible, and not to his translation. Analysis of Saarikoski s political texts showed that communism was a structure good to think with that mostly substituted his religious ways of thinking. Saarikoski elevates the historical person of Jesus among the greats of humanity, but in his works he is not especially interested in the significance of the teachings of Christ, only in his rebellion and humanity. Saarikoski depicts the members of his personal communistic person-gallery with means of religious language. He especially admires Lenin in this sense. The naming of things and phenomena is important to Saarikoski. This shows, for instance, in how he speaks about God. When he refers to God in the upper case initial, he is always referring to the Christian God. The lower case initial shows that the text refers to a false god, or to a degenerated Christian god that does not deserve the name of God. I also show that Saarikoski sometimes uses religious expressions in a way that resembles performatives. For example , when his literary self blesses everything he sees on a sea shore. My analysis shows that the antipathy Saarikoski feels towards the Church and its clergy is based primarily on the thought that one should not speak about things that cannot be spoken about. Saarikoski has thoroughly absorbed the final sentence of Wittgenstein s Tractatus Logico-Philosophicus: Whereof one cannot speak, thereof one must be silent. It reflects Saarikoski s own thoughts about the limits of language. He veils his God-related thoughts to concepts like dark and fog used in Apophatic theology. It cannot be proven that he was really familiar with Apophatic theology. But both his residence at the Greek Orthodox monastery of Valamo in central Finland and his translations of J. D. Salinger s Franny and Zooey, related to the prayer of Jesus, have undoubtedly influenced his orientation toward theology.
  • Haverinen, Soili Kaarina (Igitur: Utrecht Publishing & Archiving Services, 2013)
    Ars Disputandi Supplement Series
    The article scrutinizes approaches of Janet Martin Soskice and Gavin D’Costa on Trinity, embodiment and gender. My aim is to approve that the doctrine of the Trinity is in close connection with embodiment and assess Soskice’s and D’Costa’s answers on gender-related questions that have arisen from the connection between embodiment and the Trinity. The aim of the article is to prove first that orthodox interpretations of the doctrine of the Trinity are not essentially exclusive to women and secondly that the Trinitarian approach provides an intriguing model to understand sexual difference at human level.