Browsing by Subject "utareterveys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Tikkanen, Suvi (Helsingfors universitet, 1994)
    Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.
  • Harjunpää, Tuomo (Helsingfors universitet, 2009)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lypsylehmien utareen rakenne-, lypsettävyys- ja terveysominaisuuksien yhteyksiä maidon juoksettumisominaisuuksiin. Tilastollisiin analyysien perustan muodosti maidon juoksettumisominaisuusaineisto, jossa oli 4664 lehmää. Lehmille haettiin kyseisen tuotantokauden utaretulehdushoitotiedot. Lisäksi näille lehmille haettiin samoista karjoista kaikki puolisisaret, jotka olivat rakennervosteltu tai lypsettävyysarvioitu. Tilastollisissa analyyseissä oli yhteensä 7366 lehmää. Tutkittavina ominaisuuksina olivat maidon juoksettumisominaisuuksista juoksettumisaika ja saostuman kiinteys sekä utarerakenneominaisuuksista etukiinnitys, takakiinnityksen korkeus, keskiside, muoto, maavara, tasapaino ja lisävetimet. Muita tutkittavia ominaisuuksia olivat lypsettävyys, vuoto ja utaretulehdus. Eri ominaisuuksista arvioidut periytymisasteet vastasivat aiemmin muissa tutkimuksissa saatuja arvioita. Juoksettumisominaisuuksien periytymisasteet olivat keskinkertaiset (h2 = 0,27 ja 0,40), utarerakenneominaisuuksien periytymisasteet vaihtelivat puolestaan alhaisista keskinkertaisiin (h2 = 0,14 - 0,36). Lypsettävyyden (h2 = 0,12), vuoto-ominaisuuden (h2 = 0,03) ja utaretulehduksen (h2 = 0,01) periytymisasteet olivat alhaisia. Maidon juoksettumisajan ja saostuman kiinteyden välille arvioitiin korkea negatiivinen geneettinen korrelaatio (-0,97). Maidon juoksettumisominaisuuksista ja utarerakenneominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat pääosin alhaisia. Huomattavin näistä arvioista oli juoksettumisajan ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio (rg = 0,35). Myös saostuman kiinteyden ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio oli keskinkertainen (rg = -0,26). Utareen tasapainon ja muodon geneettiset korrelaatiot maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa jäivät näitä edellä mainittuja arvioita alhaisemmiksi. Lypsettävyydelle sekä maidon juoksettumisajalle (rg = 0,46) ja saostuman kiinteydelle (rg = -0,47) arvioitiin keskinkertaiset geneettiset korrelaatiot. Nopealypsyiset lehmät lypsivät heikommin juoksettuvaa maitoa ja päinvastoin. Utaretulehduksen ja maidon juoksettumisominaisuuksien välisiksi geneettisiksi korrelaatioiksi arvioitiin keskinkertaisiksi (rg = -0,24 ja 0,30). Utareterveyden kannalta lypsettävyydellä ja utaretulehduksella oli suotuisa yhteys maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa. Huono utarerakenne tasapaino- ja muoto-ominaisuuksissa oli yhteydessä parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa ja päinvastoin. Ei ole kuitenkaan mielekästä suosia jalostuksessa huonompaa utarerakennetta. Lehmän nopea lypsettävyys oli yhteysessä huonompien ja hidas parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa. Lypsettävyyttäkään ei kannata lähteä hidastamaan vaikka tällä paranettaisiin maidon juoksettumisominaisuuksia.
  • Huusko, Miia (Helsingfors universitet, 2001)
    Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päiden kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100 % (ka. 79 %), 2-luokan 0-41 % (ka. 16 %) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26 % (ka. 4 %). Tiloista 27 %:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6 %:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoitojen määräksi oli < 30 % vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58 %:lla tiloista (vaihtelu 0-151 %, ka. 32 %). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.
  • Vuorela, Sini (Helsingin yliopisto, 2018)
    Separoidusta lannasta kuivikekäytössä tehtiin suppean alkuperäistutkimuksen sisältävä kirjallisuuskatsaus, koska vasta ensimmäisillä tiloilla Suomessa on alettu käyttää separoitua lantaa kuivikkeena ja tutkimusta separoidun lannan kuivikekäytön vaikutuksesta utareterveyteen Suomen olosuhteissa ei ole tehty aiemmin. Tutkimusta on tehty jonkin verran ulkomailla, mutta pääasiassa maissa, jossa vuoden keskilämpötila on korkeampi kuin Suomessa. Työn tarkoituksena on olla suomenkielinen kokoelma separoidusta lannasta tehdyistä tutkimuksista, jonka voi halutessaan lukea, jos harkitsee separoidun lannan käyttöä kuivikkeena. Separoitua lantaa pidetään halpana, ekologisena ja makuumukavuudeltaan hyvänä kuivitusvaihtoehtona. Utareterveysriskit ovat tällä hetkellä suurin keskustelua herättävä asia separoidun lannan kuivikekäytössä. Sen vaikutusta on tutkittu valmiita vastauksia mahdollisten riskien suuruuteen ei ole kenelläkään vieläkään antaa. Kirjallisuudesta löytyi tutkimuksia, joissa yhteys separoidun lantakuvituksen ja nousseiden maidon solupitoisuuksien välille oli löydetty, mutta oli myös tutkimuksia, joissa yhteyttä ei oltu todettu. Hiehot tuntuvat reagoivan kuivikkeeseen nostamalla solulukua eri tavoin kuin lehmät (Harrison 2010). Asiasta ei kuitenkaan ole olemassa vielä selkeitä, tähän asiaan keskittyviä tutkimustuloksia. Tutkimusosuuden aineisto koostui tutkimustilalta kerätyistä utareterveyden tunnusluvuista ja tuottajan haastattelusta. Tutkimuksesta oli alun perin tarkoitus tehdä laajempi, mutta olosuhteiden vuoksi se ei ollut mahdollista, koska separoitu lanta oli tutkimustilalla lopulta käytössä vain kaksi viikkoa. Tarkoituksena oli katsoa myös utareen-, lehmän- ja vetimen puhtautta, sekä vedinten kuntoa. Parsipediltä oli ajatuksena mitata kuivikkeen syvyys utareen kohdalta, sekä silmämääräisesti parren kosteus ja lantaisuus. Tuloksista ei saatu näkyviin, että separoitu lanta olisi aiheuttanut suurempaa solupitoisuuden nousua, kuin mitä normaalilla vaihtelulla esiintyi. Utareterveyden tunnuslukuja analysoitiin kahden kuukauden ajalta ennen ja jälkeen kuivikekokeilun. Analyysi tehtiin tilasäiliömaidosta ja kahdelle eri robotille jaetuista lypsyryhmistä lehmäkohtaisesti. Toinen robottiryhmä käytti kuivikkeena silputtua olkea ja toinen separoitua lantaa, eikä näitä ryhmiä verratessa todettu merkittävää nousua maidon solumäärissä. Pidempiaikaisessa käytössä merkittävyys olisi saattanut muuttua ja tulokset olisivat olleet luotettavampia. Kun yhdistetään kirjallisuuskatsauksesta ja tilatapauksesta saatu tieto, tulimme siihen johtopäätökseen, että riski utareterveyden huononemiselle separoituun lantakuivitukseen siirtyessä on olemassa. Ennen siirtymistä asiaa tulisi harkita ja miettiä mitä solupitoisuuden nousu tarkoittaisi separoituun lantakuivitukseen siirtyvällä tilalla. Lisäksi esiin tuli riski antibioottiresistenssin lisääntymiselle ja tautien leviämiselle. Näitä on tutkittu kuitenkin vasta muutamassa tutkimuksessa ja lisätutkimuksia kaivataan asiasta niin Suomessa, kuin ulkomailla.
  • Aro, Paula (Helsingfors universitet, 2007)
    Hyvä utareterveys on edellytys kannattavalle ja sujuvalle työnteolle maidontuotantotilalla. Tavoitteena tulee olla, että lähes kaikki maito voidaan lypsää tankkiin säilyttäen parhain mahdollinen maidon tilityshinta (E-luokka). Automaattilypsyn suosio on koko ajan kasvussa. Automaattilypsyn vaikutus utareterveyteen perustuu sen eroavaisuuksiin perinteiseen lypsyyn verrattuna. Utareterveyteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. lypsykertojen lisääntyminen, lypsyvälien epäsäännöllisyys, koneellinen utareen esikäsittely ja lypsyjärjestyksen puuttuminen sekä maidon laadun arviointi koneellisin mittauksin. Tämän työn tavoitteena oli kartoittaa yhdeksän etelä-savolaisen automaattista lypsyjärjestelmää käyttävän tilan utareterveystilanne keväällä 2006. Lisäksi työssä havainnoitiin automaattisten lypsyjärjestelmien vedinpesujen onnistumista. Utareterveyskartoituksessa kerättiin tietoja lehmäkohtaisesta vedinten kunnosta juuri ennen lypsyä sekä tehtiin neljänneskohtainen solutestikoe (CMT). Neljänneskohtaiset vedinten kunnot on kerätty terveydenhuoltokäyntien yhteydessä. Muita utareterveyden tunnuslukuja on kerätty terveydenhuoltokäyntilomakkeista vuosilta 2006-2007. Lisäksi ennen lypsyä kerättiin tietoa automaattisen lypsyjärjestelmän tekemän vedinten puhdistuksen teknisestä onnistumisesta sekä pesun tehokkuudesta lehmäkohtaisesti. Tilojen utareterveyttä verrattiin yleisesti käytettyihin utareterveyden mittareihin. Utareterveyskartoituksessa huomattiin neljällä tilalla ongelmia lypsyn teknisessä toimivuudessa. Näillä tiloilla myös vedinten kunto oli keskimääräistä huonompi. Yhdellä tiloista lehmät olivat lypsyllä todella levottomia. Tällä tilalla myös tulehtuneita neljänneksiä oli yli tavoiterajan. Toisella tilalla, jossa vetimien kunnossa oli myös parantamisen varaa, oli jouduttu poistamaan lehmiä edellisen vuoden aikana yli tavoitteen huonon utareterveyden takia. Kolmelle utareterveyskartoitukseen osallistuneista tiloista ei pystytty tekemään luotettavaa arvioita utareterveyden tilanteesta puutteellisten tietojen takia. Tässä kartoituksessa lehmäkohtaisesti epäonnistuneita vetimien pesuja esiintyi keskimäärin 27,5 prosenttia. Pesu epäonnistui teknisesti utarerakenteen, laitevian tai tuntemattoman syyn takia noin 6 prosentissa tapauksista. Automaattisen lypsyjärjestelmän pesusta huolimatta vetimiä jäi likaiseksi noin 21 prosentissa lehmäkohtaisista vedinpesuista. Tähän syynä oli ennestään likainen utare tai vetimien kuiva iho. Utareterveyskartoituksesta saatu aineisto oli suppea. Kartoituksessa oli keskitytty lypsyrasituksen mittaamiseen ja todentamiseen. Osalle tiloista kartoitus ei antanut kovinkaan paljon uutta tietoa tilan utareterveystilanteesta, verrattuna terveydenhuoltokäyntien antamaan tietoon. Hankkeeseen osallistuneilla tiloilla automaattinen lypsyjärjestelmä ei ole huonontanut utareterveystilannetta. Utareterveyskartoitukseen osallistuneet tilat tuottivat kaikki E-luokan maitoa. Tilakohtaiseen utareterveystilanteeseen vaikuttaa kuitenkin suuresti tilan sisäinen hallinta ja osaaminen.