Browsing by Subject "utaretulehdus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Hovinen, Mari; Siivonen, Jutta; Taponen, Suvi; Hänninen, Laura; Pastell, Matti; Aisla, Anna-Maija; Pyörälä, Satu (2008)
    Increasing dairy farm size and increase in automation in livestock production require that new methods are used to monitor animal health. In this study, a thermal camera was tested for its capacity to detect clinical mastitis. Mastitis was experimentally induced in 6 cows with 10 mu g of Escherichia coli lipopolysaccharide (LPS). The LPS was infused into the left forequarter of each cow, and the right forequarters served as controls. Clinical examination for systemic and local signs and sampling for indicators of inflammation in milk were carried out before morning and evening milking throughout the 5-d experimental period and more frequently on the challenge day. Thermal images of experimental and control quarters were taken at each sampling time from lateral and medial angles. The first signs of clinical mastitis were noted in all cows 2 h postchallenge and included changes in general appearance of the cows and local clinical signs in the affected udder quarter. Rectal temperature, milk somatic cell count, and electrical conductivity were increased 4 h postchallenge and milk N-acetyl-beta-D-glucosaminidase activity 8 h postchallenge. The thermal camera was successful in detecting the 1 to 1.5 degrees C temperature change on udder skin associated with clinical mastitis in all cows because temperature of the udder skin of the experimental and control quarters increased in line with the rectal temperature. Yet, local signs on the udder were seen before the rise in udder skin and body temperature. The udder represents a sensitive site for detection of any febrile disease using a noninvasive method. A thermal camera mounted in a milking or feeding parlor could detect temperature changes associated with clinical mastitis or other diseases in a dairy herd.
  • Aho, Varpu (Helsingin yliopisto, 2022)
    Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
  • Vanha-Perttula, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    KNS-lajit ovat yleisin utaretulehduksen aiheuttaja lypsylehmillä, mutta niiden tunnistus lajitasolle ei vielä kuulu utaretulehduksen rutiinidiagnostiikkaan. Suomessa KNS-lajit aiheuttavat hieman alle puolet utaretulehduksista. Tämä tutkimus tehtiin, koska utaretulehdus on yksi lypsylehmän yleisimmistä tuotantosairauksista ja sillä on suuri taloudellinen merkitys tuotannon kannattavuuteen. Parikymmentä eri KNS-lajia on eristetty utaretulehduksen aiheuttajina. Yleisimpiä KNS-lajeja ovat S. chromogenes, S. simulans, S. epidermidis, S. xylosus ja S. haemolyticus. KNS-lajit voivat olla joko utaretulehduksia. KNS-lajien välillä on eroja antibioottiresistenssissä ja siinä kuinka voimakkaan tulehdusreaktion ne aiheuttavat. Utaretulehduksen indikaattoreita ovat maidon solupitoisuus ja N-asetyyli-β-D-glukosiminidaasi (NAGaasi) -entsyymin aktiivisuus. Maidon soluluku kertoo somaattisten solujen pitoisuuden millilitrassa maitoa. Maidon solupitoisuus nousee soluvälitteisen immuniteetin aktivoitumisen seurauksena. Maidon soluluvun nousu johtuu lähinnä neutrofiilien lisääntymisestä maidossa. NAGaasi on lysosomaalinen entsyymi, joka vapautuu maitoon utarekudoksen epiteelisoluista ja neutrofiileistä. NAGaasi vapautuu soluista tulehduksen aiheuttaman kudostuhon ja neutrofiilien hajoamisen seurauksena. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää vaikuttavatko toisen KNS-lajit enemmän maidon solupitoisuuteen kuin toiset. Nollahypoteesi on, että KNS-lajien välillä ei ole eroja siinä, kuinka paljon ne vaikuttavat maidon solupitoisuuteen. Tutkimuksen aineisto oli kerätty vuonna 1995 utaretulehduksen yleisyyttä kartoittavan tutkimuksen (Myllys ym. 1995) yhteydessä. Näytteiden solupitoisuudet oli tutkittu virtaussytometrillä ja osasta maitonäytteistä oli määritetty NAGaasi-entsyymin aktiivisuus (Myllys ym. 1995). Bakteeri-isolaattien analysointi tehtiin veriagarviljelmästä MALDI-TOF MS-laiteella (Bruker Maldi Biotyper, Microflex LT, Bruker Daltonic Gmbh, Bermen, Saksa). Lajit, joita esiintyi alle kymmenessä näytteessä, laitettiin yhteen ryhmään ”muut”. S. hyicus ja S. agnetis ajateltiin tutkimuksessa samaksi lajiksi, sillä MALDI-TOF MS -menetelmä ei kykene erottamaan niitä toisistaan. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmistolla (IBM SPSS versio 25, Chicago, Yhdysvallat). Stafylokokkilajin vaikutusta maidon solupitoisuuteen ja NAGaasi-entsyymin aktiivisuuteen tutkittiin Kruskal-Wallis-testillä. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona pidettiin p < 0,05. Yleisimmät stafylokokkilajit olivat S. epidermidis, S. simulans ja S. chromogenes. Maitonäytteen solupitoisuudessa löydettiin tilastollisesti merkitsevä ero (p < 0,05) viidentoista stafylokokkilajin tai -lajiryhmän välillä. Lajien sisäinen soluluvun vaihtelu oli suuri. S. simulans, S. agnetis ja S. hyicus nousivat esiin voimakkaimman utaretulehdusvasteen aiheuttajina. S. cohnii, S. chromogenes ja S. haemolyticus aiheuttivat edellä mainittuja lievemmän tulehdusvasteen ja S. epidermidis, S. warneri, S. xylosus sekä bakteeriryhmä ”muut” lievimmän tulehdusreaktion. NAGaasi-entsyymin aktiivisuudessa löytyi tilastollisesti merkitsevä ero S. simulans- ja S. chromogenes -bakteerien välillä. Tutkimustulokset olivat linjassa aiempien tutkimuksien kanssa siinä, mitkä KNS lajit ovat merkityksellisempiä ja mitkä vähemmän merkityksellisiä utaretulehduksen aiheuttajia.
  • Soininen, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomessa kutunmaidon tuotanto on pienimuotoista ja eläinmäärä vähäinen lypsylehmiin verrattuna. Tuottajille utaretulehdukset aiheuttavat taloudellisia tappioita, minkä lisäksi erityisesti piilevät eli subkliiniset utaretulehdukset heikentävät meijeriin päätyvän maidon laatua. Piilevien utaretulehdusten aiheuttajia kutuilla on selvitetty viimeksi Suomessa vuonna 1990, jolloin näytteissä on havaittu yksinomaan stafylokokkeja. Lypsykutuilla ei olla myöskään saatu yksiselitteistä vastausta korkean soluluvun ja utareen tulehdustilan väliseen yhteyteen, sillä aiheesta tehdyt tutkimukset ovat ristiriidassa keskenään. Kutunmaidon soluluku voi olla alhainen tulehtuneessa utarepuolikkaassa ja toisaalta korkea terveessä utarepuolikkaassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää korkean soluluvun yhteyttä piilevien utaretulehdusten esiintymiseen samalla, kun tutkitaan tyypillisimpiä piilevien utaretulehdusten aiheuttajia ja niiden esiintyvyyttä (l. prevalenssia). Hypoteesina oli, että suurin osa taudinaiheuttajista olisi KNS-bakteereita, minkä lisäksi karjassa esiintyisi Staphylococcus aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita. Työssä suoritettiin poikittaistutkimus yhdellä suurella lypsykuttutilalla. Tilalta kerättiin satunnaistetulla otoksella lypsykutuilta maitonäytteitä (n=118), joissa bakteeriviljelyllä diagnosoitiin näytteissä esiintyneet taudinaiheuttajat. Tutkituilta eläimiltä mitattiin soluluku solutestillä sekä DeLaval DCC solulaskurilla. Näytteiden perusteella piilevien utaretulehdusten esiintyvyydeksi saatiin 9,3%. Esiintyvyys on kansainvälisesti alhainen. Näytteenotto on suoritettu vain yhdeltä tilalta, mikä heikentää tuloksen yleistettävyyttä koko maan tautitilanteeksi, sillä aiemmissa tutkimuksissa on saatu suurta karjakohtaista vaihtelua esiintyvyydessä tilojen hygieniatason mukaan. Suurin osa (82%) taudinaiheuttajista oli KNS-bakteereita ja loput (18%) Enterococcus spp. -bakteereita. Tämä ei vastannut täysin hypoteesia, sillä S. aureus ja Streptococcus spp. -bakteereita ei esiintynyt näytteissä lainkaan. Oli kuitenkin odotusten mukaista, että KNS-bakteereita esiintyi näytteissä eniten. Streptococcus spp. -bakteerin esiintyminen on kirjallisuudessa yhdistetty erityisesti makuualustojen huonoon hygieniaan, joten sen puuttuminen tuloksista voi olla karjakohtaisesta hyvästä hygieniasta johtuvaa. Tuloksissa korkea soluluku oli huonosti yhteydessä utareen tulehdustilan kanssa, mikä on linjassa aiempien eli edelleen ristiriitaisten tutkimustulosten kanssa. Soluluvun käyttökelpoisuus kuttujen utaretulehduksen diagnostiikassa jää edelleen kyseenalaiseksi. Tämän perusteella jää edelleen tarve toimivalle edulliselle testille, jolla voitaisiin seuloa kuttujen piileviä utaretulehduksia esimerkiksi lypsyn yhteydessä.
  • Kynsilehto-Sipinen, Mona-Riitta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset ummessaolevien lypsylehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöt vaikuttavat maitotuotokseen ja terveyteen. Tämä tehtiin analysoimalla tilojen erilaisten käytäntöjen yhteyttä karjan vuosituotokseen, ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan sekä sairastuvuuteen koskien yleisimpiä poikimisen jälkeisiä sairauksia. Aineisto kerättiin Ryhmittelystrategiat suurilla lypsykarjatiloilla (LYTO-2) - hankkeessa, johon osallistui 82 vapaaehtoista maitotilaa, joilla oli joko asemalypsy- (vähintään 80 lypsylehmää) tai automaattilypsypihatto (vähintään kaksi käytössä olevaa lypsyrobottia). Tutkimusaineisto kerättiin tilakäynneillä kevättalven 2012 aikana. Karjanomistajaa tai -hoitajaa haastateltiin ummessaolevien lehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöistä. Vastaukset muokattiin Excelissä käsiteltävään muotoon. Tilakäynnin tehnyt eläinlääkäri kuntoluokitti vähintään kymmenen ummessaolevaa lehmää joka tilalta. Tuotosseurannan datasta (Mtech Digital Solutions Oy) saatiin tieto karjan keskituotoksesta ja kirjatuista poikimahalvaus-, asetonitauti-, ja utaretulehdushoidoista. Jokaiselle tilalle laskettiin sairastuvuus-% jakamalla hoitokertojen määrä keskilehmäluvulla. Ummessaolevien lehmien jakaminen vähintään kahteen ryhmään näytti vähentävän poikimahalvauksen ja asetonitaudin esiintymistä. Osastoimalla eri tiineysvaiheessa olevat lehmät niiden ravitsemukselliset tarpeet voidaan paremmin ottaa huomioon. Tunnutusruokinnan käytöllä ei sen sijaan ollut yhteyttä sairastuvuuteen eikä ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan. Ryhmittelyllä ei havaittu olevan yhteyttä karjan keskituotokseen, joka ei tosin kuvaa hyvin alkulaktaation onnistumista. Kivennäisruokinnalla ei ollut yhteyttä sairastuvuuteen. Utaretulehduksen esiintyvyys väheni, kun lehmän siirtoa poikimaosastosta takaisin lypsävien osastoon viivytettiin. Siirtoon liittyvä stressi voi altistaa lehmän sairastumiselle, kun poikimisen aikaan lehmän vastustuskyky on muutenkin alimmillaan. Ummessaolevien lehmien erityistarpeiden huomiointi ja niiden kokeman stressin minimointi ryhmittelyn ja siirtojen ajoituksen kautta voi vähentää lehmien sairastumisalttiutta. Tilojen erilaiset resurssit määrittävät lopulta sen, mitkä toimintatavat ovat tilakohtaisesti parhaat.
  • Mäkelä, Sari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Bakteerien lisääntyvä mikrobilääkeresistenssi on ajankohtainen ja tutkimuksen kohteena oleva aihe, mistä käydään keskustelua jatkuvasti. Tämä lisensiaatintyö sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osan. Kirjallisuuskatsauksen aihe on stafylokokit, niiden merkitys utaretulehduksen aiheuttajana, stafylokokkien mikrobilääkeresistenssi ja resistenssin takana olevat geenit. Kokeellisessa osassa kartoitettiin mikrobilääkeresistenssin esiintymistä utaretulehdusta aiheuttavilla stafylokokeilla, bakteerien genomissa olevia resistenssigeenejä sekä geenien ja herkkyystestauksen yhtenevyyttä. Tutkimushypoteesi oli, että stafylokokkien genomista löytyy useita resistenssigeenejä ja stafylokokeilla esiintyy mikrobilääkeresistenssiä. Työn tarkoitus oli selvittää stafylokokkien genotyypin yhtenevyyttä fenotyyppiin. Aineisto (24 stafylokokki-isolaattia) on kerätty neljännesmaitonäytteistä vuosina 1999-2002. Isolaatit on kokogenomisekvensoitu aikaisemmassa tutkimuksessa. Puolet stafylokeista oli aiheuttanut subkliinisen ja puolet kliinisen utaretulehduksen. Tähän tutkimukseen kuului genomisekvensoinnista saatujen tietojen hyödyntäminen, herkkyystestauksen teko isolaateille ja tiedon analysointi. Stafylokokkien genomeista löytyi resistenssigeenejä. Kaikilta stafylokokeilta löytyi basitrasiiniresistenssiä koodaava geeni. Yhdellä Staphylococcus aureus isolaatilla (nro. 9) oli penisilliiniresistenssiä koodaava geeni. Yhdellä Staphylococcus simulans -isolaateilla (nro. 113) oli beetalaktaamiresistenssiä koodaava geeni. Herkkyystestauksessa valtaosa isolaateista (13/24) oli herkkiä kaikille tutkituille mikrobilääkkeille. Yksi Staphylococcus aureus -isolaatti (nro. 9) oli resistentti penisilliinille ja gentamisiinille kliinisen raja-arvon mukaan. Lisäksi isolaatti oli resistentti oksasilliinille, kefalotiinille ja klindamysiinille epidemiologisen raja-arvon mukaan. Staphylococcus simulans -isolaateista kaksi (nro. 113 ja 116) oli resistenttejä oksasilliinille kliinisen raja-arvon mukaan. Suurin osa resistenssigeeneistä ei ilmennyt herkkyystestauksessa. Osalla isolaateista kuitenkin oli mikrobilääkettä koodaava resistenssigeeni ja kyseisen mikrobilääkkeen MIC-arvo oli korkeampi kuin niillä isolaateilla, joilla ei ollut ko. geeniä. Tutkimuksen johtopäätös on, että utaretulehduksesta eristetyt stafylokokit ovat valtaosin herkkiä utaretulehduksen hoidossa käytetyille mikrobilääkkeille. Sen sijaan muita mikrobilääkeresistenssigeenejä on jonkin verran.
  • Aukio, Olli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli ottaa selvää naudan utaretulehduskivusta, sen hoidosta sekä hoitokäytännöistä. Utaretulehdus on yleinen vaiva, ja sen aiheuttamaa kipua on tutkittu verrattain vähän. Vaikka nautojen kivunlievityksen suhteen on nautataloudessa herätty viime vuosikymmenien aikana, on esimerkiksi lievien utaretulehdusten suhteen tietämys mahdollisesta kivusta ja sen hoitamisesta edelleen puutteellista. Nautojen kivun hoitamiseksi on myös tarpeen ymmärtää sitä. Suomessa ei ole kirjoittajan tietojen mukaan käytössä suoraan naudan utaretulehduskivun arviointiin tarkoitettua kivunarviointimenetelmää tämän tutkielman kirjoitushetkellä. Tämä hankaloittaa kivun arviointia käytännön työssä. Utaretulehdus eli mastiitti on yleinen sairaus niin Suomessa kuin maailmallakin. Sen vakavuus ja oireet ovat hyvin vaihtelevat riippuen sairauden aiheuttajasta. Tutkimustiedon perusteella kaikki mastiitit lievistä vakavimpiin endotoksemioihin ovat naudalle kipua aiheuttavia, vaikka kivun aste vaihteleekin sairauden vakavuuden suhteen. Tämän takia kivun hoidon mastiitin yhteydessä tulisi olla olennainen osa sairauden hoitoa. Suuri osa mastiittikipua käsittelevistä tutkimuksista on toteutettu kokeellisina mastiitteina, jossa taudinaiheuttajan osien avulla aiheutetaan utaretulehdusta vastaava tulehdusreaktio ilman varsinaista infektiota. Tutkimuksissa on havaittu tulehduskipulääkkeiden käytöllä mastiitin hoidossa suoria vaikutuksia nautojen vointiin rippumatta utaretulehduksen vakavuusasteesta. Näissä tutkimuksissa on käytetty muun muassa ketoprofeenia, meloksikaamia ja fluniksiinimeglumiinia, jotka ovat Suomessakin naudoille sallittuja. Varsinaisten sairauden oireiden lisäksi tulehduskipulääkkeet vähensivät myös merkkejä kivusta ja palauttivat nautojen elimistön toimintoja lähemmäs normaalia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kerätty tieto voi olla sekä eläinlääkäreille että tuottajille jatkossa hyödyksi. Ymmärrys utaretulehduksen aiheuttamasta kivusta, sen tunnistamisesta ja hoidosta auttaa edistämään eläinten hyvinvointia nautataloudessa. Lisäksi kivunlievitys voi suoraan auttaa naudan parantumisessa utaretulehduksesta. Asianmukaisella kivunlievityksellä on myös havaittu tutkimuksissa lupaavia vaikutuksia muun muassa tuotantolukujen ja maidontuotannon palautuvuuden suhteen. Nautojen tuntemaa kipua utaretulehduksen aikana voidaan myös vähentää asianmukaisella tukihoidolla esimerkiksi tihennetyn lypsyn ja makaavan lehmän kääntelyn, pehmeän makuualustan ja nesteytyksestä huolehtimisen avulla. Tutkimustiedon suhteellisen vähyyden vuoksi aihe vaatii kuitenkin lisätutkimuksia. Lisätutkimusalueita voisivat olla nykyisiä käytäntöjä pidempien tulehduskipulääkekuurien terveysvaikutusten kartoittaminen naudoilla, suomalaisten eläinlääkärien kivunhoitokäytäntöjen kartoittaminen sekä lievien utaretulehdusten aiheuttamien fysiologisten muutosten ja kivun arvioiminen.
  • Tölli, Heikki-Tapio (Helsingin yliopisto, 2021)
    Stafylokokit ovat yleisimmät utaretulehduksen aiheuttajat naudalla. Koagulaasipositiivinen Staphylococcus aureus on perinteisesti käsitelty erikseen ja koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) yhtenä ryhmänä. Utaretulehdusta aiheuttavia KNS-lajeja on useita ja ne eroavat toisistaan taudinaiheutuskyvyltään, epidemiologialtaan ja mikrobilääkeresistenssiltään. Mikrobilääkkeitä käytetään bakteeritulehduksien hoitamiseen. Bakteerien resistenssi mikrobilääkkeille on maailmanlaajuinen ongelma ja vaikeuttaa infektioiden hoitamista eläimillä ja ihmisillä. Stafylokokeilla yleisin mikrobilääkeresistenssi on beetalaktamaasin tuottoon perustuva penisilliiniresistenssi. Penisilliini on Suomessa yleisin eläinlääkintään myytävä mikrobilääke ja sitä suositellaan penisilliiniherkkien stafylokokkien aiheuttamien utaretulehduksien hoitamiseen. Stafylokokit ovat yleisiä taudinaiheuttajia myös ihmisillä. Lähikontaktissa stafylokokit voivat siirtyä nautojen ja ihmisten välillä. Metisilliiniresistentit stafylokokit, kuten MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) ja MRSE (metisilliiniresistentti Staphylococcus epidermidis), voivat naudalla esiintyessään muodostaa uhan myös ihmisten terveydelle. Stafylokokkibakteerit voivat mahdollisesti toimia resistenssigeenien reservuaarina. Monet resistenssigeenit voivat siirtyä stafylokokeilla bakteerikannasta toiseen, stafylokokkilajista toiseen sekä myös stafylokokkien ja muiden bakteerisukujen välillä. Tähän lisensiaatintutkielmaan sisältyy kirjallisuuskatsaus ja tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään aiempiin tutkimuksiin utaretulehdusmaidosta eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssistä Suomessa ja maailmalla sekä penisilliiniresistenssin mekanismeihin ja penisilliiniresistenssin toteamiseen stafylokokki-isolaateilta. Tutkimusosuudessa tavoitteena oli selvittää Suomessa vuonna 2017 otetuista utaretulehdusmaitonäytteistä eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssi sekä KNS-isolaattien lajijakauma. Lisäksi tavoitteena oli tilastollisten analyysien avulla arvioida kaupallisella PCR-testillä (PathoProof™ Mastitis PCR Complete-16 Assay, Thermo Fisher Scientific, Waltham, Yhdysvallat) todetun blaZ-geenin sekä kiekkodiffuusiomenetelmällä todetun ilmiasullisen penisilliiniresistenssin välistä yhteyttä. Stafylokokkilajien tunnistamiseen käytettiin massaspektrometristä MALDI-TOF MS -menetelmää (Bruker Maldi Biotyper, Bruker Daltonics Scandinavia AB, Solna, Ruotsi). Mikrobilääkeherkkyys tutkittiin kiekkodiffuusiomenetelmällä. Tilastollisissa analyyseissä beetalaktamaasigeenin ja ilmiasullisen penisilliiniresistenssin yhteydestä käytettiin McNemarin-testiä ja Kappa-arvoa. Yleisimmät maitonäytteistä eristetyt KNS-lajit olivat S. epidermidis, Staphylococcus simulans, Staphylococcus haemolyticus ja Staphylococcus chromogenes. Yleisin mikrobilääkeresistenssi oli penisilliiniresistenssi. S. aureus -isolaateista noin 11 % ja KNS-isolaateista noin 30 % oli resistenttejä penisilliinille. S. aureus -isolaateilla penisilliiniresistenssiä esiintyi vähemmän ja KNS-isolaateilla lähes saman verran kuin aiemmissa tutkimuksissa Suomessa. KNS-lajien välillä oli suuria eroja penisilliiniresistenssin yleisyydessä. Eniten penisilliiniresistenttejä isolaatteja esiintyi S. epidermidis -lajissa. S. aureus -isolaateista 3 % ja KNS-isolaateista 10 % oli resistenttejä oksasilliinille. Kefoksitiiniresistenttejä isolaatteja esiintyi vähemmän kuin oksasilliiniresistenttejä isolaatteja. Resistenssi muita tutkittuja mikrobilääkkeitä kohtaan oli vähäistä. PCR-menetelmällä blaZ-geenin kantajiksi todettujen S. aureus- ja KNS-isolaattien lukumäärät erosivat tilastollisesti merkitsevästi kiekkodiffuusiomenetelmällä penisilliiniresistenteiksi todettujen isolaattien lukumäärästä. Negatiivisten tulosten yhtenevyys oli parempi kuin positiivisten. PCR-testissä blaZ-geenin kantajiksi todetuista S. aureus -isolaateista puolet ja KNS-isolaateista kolmasosa oli penisilliiniherkkiä kiekkodiffuusiomenetelmässä.
  • Koskenniemi, Heidi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Maidontuotantotiloilla utaretulehdukset aiheuttavat merkittävää tuotannon laskua, lisäkustannuksia ja lisätyötä. Jalostamalla utareterveydeltään terveempiä nautoja voidaan vaikuttaa tuotannon kannattavuuden lisäksi eläinten hyvinvointiin sekä vähentää mikrobilääkkeiden käyttöä, hidastaen mikrobilääkeresistenssin kehittymistä. Tässä tutkielmassa on perehdytty naudan vetimen histologiseen rakenteeseen sekä sen mahdolliseen yhteyteen utaretulehdukseen. Vaikka makroskooppisen rakenteen yhteydestä utaretulehdukseen on saatu tuloksia, mikroskooppisen rakenteen yhteyttä utaretulehdukseen ei ole voitu vielä luotettavasti osoittaa. Tutkielmaan kuuluu tutkimusosa, joka on osa laajempaa vetimen morfologiaa käsittelevää tutkimusta. Tutkimusosiossa on arvioitu kuvankäsittelyohjelmistoon pohjautuvan menetelmän soveltuvuutta vetimen sisältämän kollageenisäikeiden ja elastisten säikeiden määrän arviointiin, sekä selvitetty säikeiden määrien yhteyttä utaretulehdukseen. Vetimen kollageenisäikeisiin ja elastisiin säikeisiin keskittynyttä tutkimusta ei ole aiemmin tehty, vaikka elastisten säikeiden osuutta vetimen sulkeutumiseen on pohdittu. Tutkimusosiossa tarkastellut vetimet on kerätty Heidi Vesterisen lisensiaattityötä varten vuonna 2009. Vetimistä valittiin terveystietojen perusteella 19 eläimen vetimet, eli 76 vedintä. Osa vetimistä jouduttiin hylkäämään näyteteknisistä syistä, jolloin kollageenisäikeiden tarkasteluun jäi 16 ja elastisten säikeiden tarkasteluun 13 vedintä, joiden naudoilla oli ollut utaretulehdus tai eläin oli teurastettu utaretulehduksen vuoksi. Terveiden eläinten vetimiä jäi tarkasteltavaksi kollageenisäikeiden osalta 46 ja elastisten säikeiden osalta 36 vedintä. Vetimistä valmistettiin histologiset leikkeet, joita mikroskopoitiin ja kuvattiin mikroskooppiin integroitavalla digikameralla. Kuvista määritettiin Image J -ohjelman avulla elastisten säikeiden ja kollageenisäikeiden prosentuaaliset osuudet ja verrattiin niitä nautojen utareterveystietoihin. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että menetelmän avulla säikeiden määriä voidaan karkeasti vertailla eri näytteiden välillä, vaikka työssä käytettyä menetelmää ei voida käyttää kollageeni- tai elastisten säikeiden todellisen määrän mittaamiseen. Tutkimusosiossa ei havaittu yhteyttä kollageenisäikeiden tai elastisten säikeiden määrän ja utaretulehdusten välillä, mutta tulokset eivät ole täysin luotettavia menetelmässä havaittujen haasteiden sekä aineiston pienuuden vuoksi. Tutkimuksen yhteydessä tarkasteltiin elastisten säikeiden sekä kollageenisäikeiden sijoittumista kudoksessa. Elastisten säikeiden havaittiin kulkevan kudoksessa eri tavoin eri kohdissa sekä niiden määrien vaihtelevan. Elastisia säikeitä oli runsaasti vedinkanavan läheisyydessä, jossa ne kulkivat vedinkanavan suuntaisesti. Lihaskerroksessa elastiset säikeet kulkivat lihassyiden suuntaisesti ja säikeitä oli runsaasti. Lihaskerroksen ja ulkopinnan epiteelin välillä elastiset säikeet vaikuttivat kulkevan verkkomaisesti, myös viistosti. Kollageenisäikeet näyttivät olevan löyhemmässä lähellä epiteeliä vedinkanavan ja Fürstenbergin rosetin alueella kuin muualla kudoksessa. Havainnot elastisten säikeiden kulkusuunnista helpottavat jatkotutkimusten suunnittelua. Jatkotutkimuksissa voisi tarkastella myös lihassyiden sijoittumista kudoksessa ja selvittää lihassyiden sekä elastisten säikeiden osuutta vetimen sulkeutumisessa, esimerkiksi lihaskudoksen oksitosiinireseptorien esiintymisen avulla.
  • Mäkinen, Matilda (Helsingin yliopisto, 2021)
    Streptococcus uberis on yksi yleisimmistä nautojen kliinisiä ja piileviä utaretulehduksia aiheuttavista bakteereista niin Suomessa kuin maailmallakin. Viime vuosina S. uberis -utaretulehdusten paranemisennusteen on havaittu heikentyneen, minkä vuoksi kiinnostus sen mikrobilääkeherkkyyttä kohtaan on lisääntynyt. Tämän tutkielman tavoitteena on perehtyä kirjallisuuskatsauksessa S. uberikseen utaretulehdusten aiheuttajana, sekä sen mikrobilääkeherkkyyteen ja tutkimusosuudessa selvittää S. uberiksen mikrobilääkeherkkyyttä kuudelle mikrobilääkkeelle kiekkoherkkyysmenetelmällä. S. uberis on gram-positiivinen kokkibakteeri, joka aiheuttaa sekä kliinisiä että piileviä utaretulehduksia naudoilla. Sen esiintymiseen tiloilla vaikuttavat etenkin ympäristöolosuhteet ja lypsyhygienia. Tämän vuoksi S. uberiksen aiheuttamien utaretulehdusten välttämiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota juuri näihin tekijöihin lehmien elinympäristössä. Vähentämällä utaretulehdusten määrää voidaan vähentää myös niiden hoitoon käytettävien mikrobilääkkeiden määrää ja siten pystytään laskemaan mikrobilääkeresistenttien bakteerikantojen valikoitumispainetta. Bakteerien mikrobilääkeresistenssi on vakava ongelma, joka on lisääntynyt viime vuosina. Resistenttien kantojen määrä lisääntyy, kun bakteereja altistetaan toistuvasti mikrobilääkkeille ja siten muodostetaan valintapainetta, jossa resistentit bakteerit selviävät ja herkät kuolevat. Tämän vuoksi mikrobilääkkeiden liiallista käyttöä tulisi välttää. S. uberiksella on tavattu mikrobilääkeresistenssiä penisilliinille, oksasilliinille, tetrasykliinille ja erytromysiinille. Mikrobilääkeresistenssiä koodaavat erilaiset geenit ja geeniyhdistelmät, joita voivat aiheuttaa spontaanit geenimutaatiot tai geneettisen materiaalin siirtyminen bakteerilta toiselle. Suomessa S. uberiksen aiheuttamaa utaretulehdusta on suositeltu hoidettavan bentsyylipenisilliinillä paikallishoitona. Erilaisia tutkimuksia erilaisten mikrobilääkehoitojen tehosta S. uberis -utaretulehdusta vastaan on tehty, samoin kuin mikrobilääkehoitojen yhdistämisestä muihin lääkehoitoihin. Näissä tutkimuksissa utareen sisäinen intramammaarihoito on todettu tehokkaimmaksi. Paranemisennusteen on havaittu kohoavan yhdistämällä intramammaarihoitoon tulehduskipulääkkeitä tai nostamalla mikrobilääkkeen annosta suositellusta. Tällä hetkellä penisilliini vaikuttaisi olevan tehokas hoitomuoto S. uberis -utaretulehdusta vastaan. Työn tutkimusosuudessa selvitettiin utaretulehdusmaitonäytteistä eristettyjen S. uberis -isolaattien mikrobilääkeherkkyyttä. Aineisto koostui 65 isolaatista, joista 41 oli eristetty Helsingin yliopiston Tuotantoeläinsairaalan alueella kerätyistä maitonäytteistä ja 24 Valio Oy:n laboratorioon lähetetyistä maitonäytteistä. Mikrobilääkeherkkyyttä tutkittiin G-penisilliinille, oksasilliinille, keftiofuurille, kefoksitiinille, enrofloksasilliinille, tetrasykliinille ja gentamisiinille kiekkoherkkyysmenetelmällä. Tutkituista S. uberis -isolaateista kaikki olivat herkkiä G-penisilliinille, mikä viittaisi siihen, että penisilliiniä voidaan pitää edelleen tehokkaana mikrobilääkkeenä S. uberis -utaretulehduksen hoidossa. Muista betalaktaameista S. uberis havaittiin herkäksi kefoksitiinille ja keftiofuurille, mutta 36,9 % isolaateista oli resistenttejä oksasilliinille. Kaikki tutkitut isolaatit todettiin herkiksi enrofloksasilliinille. Lisäksi isolaateista 26,2 % havaittiin resistenteiksi tetrasykliinille. Resistenssimäärät ovat hieman vähäisempiä kuin muualla Euroopassa havaitut. Streptokokit ovat luonnostaan resistenttejä gentamisiinille, mitä tämän tutkimuksen tulokset tukevat.
  • Sulonen, Annukka; Lasonen, Riikka; Simojoki, Heli (2019)
    Outbreak of Serratia marcescens mastitis spread by teat dip - Review and case report
  • Toivonen, Heli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Utaretulehdus on suurin taloudellisten menetysten aiheuttaja lypsykarjatiloilla. Piileviä utaretulehduksia on jo pitkään hoidettu eri puolilla maailmaa umpihoidoilla umpeenpanon yhteydessä. Umpihoidon tavoitteena on vähentää maitorauhasessa jo olemassa olevien infektioiden määrää ja estää uusien infektioiden syntymistä ummessaolokaudella. Mikrobilääkeresistenssin lisääntymisen myötä myös umpihoidoissa käytettyjen mikrobilääkkeiden käyttöä on pyritty vähentämään. Yhtenä keinona on käytetty selektiivistä umpihoitoa, jossa hoidetaan vain diagnosoidut tai epäillyt tulehdusneljännekset tai -lehmät. Selektiivinen umpihoito on ollut Pohjoismaissa aina suositeltu hoitotapa, mutta muualla maailmassa tähän on alettu vasta pyrkiä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten paljon utaretulehduksia esiintyy umpeenpanon yhteydessä ja myöhemmin umpikauden aikana. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitkä ovat tyypillisimmät umpikauden aikana utareessa tulehduksia aiheuttavat patogeenit, ja miten erityisesti selektiivinen umpihoito ja vedintulpat kirjallisuuden mukaan vaikuttavat näiden patogeenien aiheuttamien tulehdusten paranemiseen ja ehkäisemiseen ummessaolokauden aikana. Utareessa tapahtuu ummessaolokauden aikana useita muutoksia, joista osa suojaa utaretta patogeeneilta. Utareen normaaleihin suojamekanismeihin kuuluu esimerkiksi laktoferriinipitoisuuden suureneminen umpikauden utareen eritteessä, mikä heikentää joidenkin patogeenien lisääntymismahdollisuuksia utareessa. Vedinkanavaan kehittyvä keratiinitulppa suojaa myös utareneljännestä ympäristöperäisiltä taudinaiheuttajilta, mutta korkeatuottoisilla lehmillä tulpan muodostuminen voi kestää pitkään tai se voi jopa jäädä kokonaan muodostumatta. Utaretulehduksen kehittymiseen ummessaolokaudella vaikuttavat useat eläimeen, patogeeniin ja ympäristöön liittyvät tekijät, kuten eläimen poikimakerta, maitotuotos umpeutushetkellä, vetimen kuntoon liittyvät tekijät, patogeenin tartunnallisuus ja ympäristön tartuntapaine. Utare on hyvin herkkä uusille infektioille ummessaolokauden alussa ja juuri ennen poikimista. Utaretulehduksia esiintyy tutkimusten mukaan hyvin vaihtelevasti umpeenmennessä ja myöhemmin ummessaolokaudella. Infektoituneiden neljännesten osuus umpeenmennessä vaihtelee kirjallisuuden mukaan noin 11-50 % välillä. Tyypillisiä umpeenmenevien neljännesten infektion aiheuttajia ovat piilevänä utaretulehduksena tavallisesti esiintyvät minor-patogeenit eli koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) ja korynebakteerit. Uusia infektioita umpikaudella aiheuttavat tyypillisesti ympäristöperäiset taudinaiheuttajat, kuten Streptococcus uberis ja koliformiset bakteerit. Uusien infektioiden osuus vaihtelee tutkimuksissa 3,9-20 % välillä. Hoitovaihtoehdot on järkevää harkita jokaisen mastiittipatogeenin kohdalla erikseen. Esimerkiksi KNS:ille on tyypillistä neljänneksen spontaani paraneminen ummessaolokauden aikana. Penisilliiniresistenttien Staphylococcus aureusten aiheuttamien infektioiden paranemisennuste on huono ja niiden hoitaminen kloksasilliinilla tai ensimmäisen polven kefalosporiineilla voi edistää metisilliiniresitenttien kantojen muodostumista. Umpihoidon valintaperusteet kannattaa laatia tilakohtaisesti osana lypsykarjatilan terveydenhuoltosuunnitelmaa. Selektiivistä umpihoitoa lehmille suunniteltaessa päätös hoidettavista lehmistä kannattaa perustaa tilakohtaisesti lehmän aiempaan utaretulehdushistoriaan, tuotosseurannan koelypsytietoihin, maidon neljänneskohtaiseen solulukuun ja bakteriologiseen maitonäytetutkimustulokseen.
  • Hytönen, Iina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella altistavia tekijöitä utaretulehdukselle umpiaikana ja seuraavalla lypsykaudella, sekä löytää management-suosituksia, joilla kyseisen ajan utaretulehdusriskiä voidaan vähentää. Utaretulehdus on lypsylehmän merkittävin tuotannollinen sairaus. Edellisestä laktaatiosta persistoivilla utaretulehduksilla, sekä ummessaoloaikana hankituilla uusilla infektioilla, on suuri rooli seuraavan lypsykauden utareterveyteen. Siksi onkin tärkeää ymmärtää ummessaoloaikana esiintyvien utaretulehduksien epidemiologiaa ja utareen infektoitumiselle altistavia tekijöitä. Utareterveyden kannalta ummessaoloajan tavoite onkin sekä parantaa olemassa olevat tulehdukset että estää uudelleen infektoituminen. Umpiaikana käytetään pitkävaikutteisia intramammaariantibiootteja edellisessä laktaatiossa esiintyneiden utaretulehduksien hoitoon ja uusien infektioiden ehkäisyyn. Tuotantoeläinten antibioottien käyttöä tulisi nykyisestä antibioottiresistenssitilanteesta johtuen vähentää, joten on tärkeää ymmärtää, kuinka uusien utaretulehduksien syntymistä voi ehkäistä ilman lääkkeitä. Nykyiset umpeutussuositukset pohjautuvat pitkälti tutkimuksiin, joiden lehmät olivat huomattavasti matalatuottoisempia kuin tänä päivänä. Suositukset eivät siis välttämättä enää päde 2000-luvun lypsylehmälle. Maidon korkea somaattinen soluluku, utaretulehdus edellisessä laktaatiossa, ja korkea poikimakerta altistavat utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja poikimisen jälkeen. Vaurioituneet vetimenpäät ja keratiinitulpattomat avoimet vedinkanavat altistavat neljännestä utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Korkean maidontuotoksen on puolestaan havaittu hidastavan keratiinitulpan muodostumista vedinkanavaan. Myös korkea kuntoluokka sekä pitkä maidossaoloaika edellisessä laktaatiossa voivat altistaa utaretulehdukselle seuraavalla lypsykaudella. Umpikauden konventionaalinen pituus on 6-8 viikkoa, koska lyhyempi tai väliinjätetty umpikausi laskee tuotosta seuraavassa laktaatiossa. Lyhyempään umpikauteen on kuitenkin ollut kiinnostusta, koska sen on ajateltu tuovan lisätuloja loppulypsykauden pidentyessä, sekä sallivan paremman energiatasapainon lehmälle poikimisen jälkeen. Umpikauden pituuden vaihtelun ei ole havaittu vaikuttavan merkittävästi utareterveyteen, joskin alue vaatii lisää tutkimuksia. Umpeenpanohetken korkean maidontuotoksen on havaittu altistavan utaretulehdukselle umpeenpanon jälkeen ja lisäävän riskiä maidonvaluttamiseen. Maidontuotosta voidaan laskea ennen umpeenpanoa asteittaisella lypsynlopettamisella sekä ruokinnan rajoittamisella. Lypsyn äkillinen lopettaminen umpeutettaessa lehmiä on yleinen käytäntö maailmalla, mutta siitä aiheutuu kipua ja epämukavuutta nykyajan korkeatuottoisille lehmille. Ruokinnan rajoittamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lehmille tarjotaan riittävästi rehua ja ravintoaineita, jotta niiden hyvinvointi ei vaaraudu umpeutuksen aikana. Umpeutuksen yhteydessä annosteltavien umpituubien laitossa osittainen insertio vähentää utaretulehdusriskiä ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Ummessaoloaikana lehmien ruokintaan ja elinolosuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Umpilehmien kuntoluokkia tulee tarkkailla rutiinisti, koska ylikuntoutuneiden lehmien utareterveyttä vaarantaa ketoosin ja poikimahalvauksen lisääntynyt esiintyvyys. Umpiosasto tulee sijoittaa siten, että päivittäinen panostus lehmien utareiden tarkkailuun ja olosuhteiden puhtaanapitoon on helppoa. Poikimakarsinan puhtaus ja siivoaminen jokaisen poikimisen jälkeen vähentää utaretulehduksen esiintyvyyttä seuraavalla lypsykaudella.