Browsing by Subject "uudet yhteiskunnalliset liikkeet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Soramo, Jonna (2003)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten vaihtoehtoliikkeiden miljöötä sekä miljöön suhdetta edustukselliseen demokratiaan. Tarkoituksena on kartoittaa vaihtoehtoliikkeiden miljöötä yleisellä tasolla sekä selvittää, mitkä toimijat ovat miljöössä keskeisessä asemassa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, millä tavoin vaihtoehtoliikkeiden agendat poikkeavat perinteisten politiikan toimijoiden, puolueiden agendoista. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii uuden politiikan teoria, jonka mukaan perinteisen ahtaasti ymmärretyn politiikan kannatus on arvomuutoksen seurauksena vähentynyt ja poliittinen ymmärretään tänä päivänä oleellisesti eri tavalla. Politiikan agendalle on noussut uusia asioita ja areenoille tullut uusia toimijoita. Tämän lisäksi vaihtoehtoliikkeiden maailmaa pyritään ymmärtämään kulttisen miljöön käsitteen kautta. Käsitteen ajatuksena on, että vaikka eri kultit vaihtelevat, on kulttinen ilmiö pysyvä piirre jokaisessa yhteiskunnassa. Empiirisessä analyysissä tutkimusmenetelminä käytetään verkostoanalyysiä ja kvantitatiivista sisällönanalyysiä. Verkostoanalyysin aineistona käytetään vaihtoehtoliikkeiden kotisivuilla olevien linkkien perusteella rakennettua verkostoa, joka koostuu 29 toimijasta. Sisällönanalyysin aineistona puolestaan käytetään vaihtoehtoliikkeiden ohjelmajulistuksia sekä poliittisten puolueiden puolueohjelmia. Saatujen tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että suomalaiset vaihtoehtoliikkeet muodostavat selvästi kulttisen miljöön, jonka rajaaminen ei kuitenkaan ole selvää, eikä välttämättä tarpeellista tai mahdollistakaan miljöön jatkuvasta muutoksesta johtuen.Vaihtoehtoliikkeiden ja poliittisten puolueiden asialistat muodostavat kumpikin oman muutamasta keskeisestä asiakokonaisuudesta koostuvan kokonaisuuden, jossa kunkin toimijan painotukset vaihtelevat kuitenkin siten, että eri asiakokonaisuudet leikkaavat toisiaan. Tämän lisäksi myös näiden kahden ryhmän ajamat asiat leikkaavat toisiaan. Voidaankin sanoa, että puolueet ja vaihtoehtoliikkeet muodostavat kaksi eri alamiljöistä koostuvaa ”supermiljöötä”, jotka osittain leikkaavat toisiaan ja omaksuvat toisiltaan vaikutteita. Tutkimustulosten perusteella näyttääkin siltä, että tapahtumassa on kehitystä sekä politiikan liikkeistymiseen että liikkeiden politisoitumiseen. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat uuden politiikan teorian osalta Inglehart (1997), kulttisen miljöön osalta Campbell (1972), liiketutkimuksen osalta Siisiäinen & Ilmonen (1998) ja suomalaisen vaihtoehtoliikkeiden osalta Kalliala (2000).
  • Nivala, Anu (2005)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen liike Suomen Attac on jäsenistönsä perusteella. Onko Attac uusi yhteiskunnallinen liike vai poikkeaako sen jäsenistö yli 30 vuotta sitten syntyneiden liikkeiden jäsenistöstä? Minkälaisia muutoksia liikkeiden jäsenistöissä ja sitä kautta itse liikkeissä on mahdollisesti vuosikymmenien aikana tapahtunut? Asiaa selvitetään tarkastelemalla jäsenistöä suhteessa 1980-luvulla syntyneeseen uusien yhteiskunnallisten liikkeiden teoriaan sekä vertailemalla jäsenistön koostumusta aiempaan suomalaiseen ja ulkomaalaiseen liiketutkimukseen. Tarkoituksena on hahmottaa ja kuvailla millainen on Attacin jäsenistön sosiaalinen muotokuva. Muotokuva pitää sisällään jäsenistön ikäjakauman, sukupuolen, koulutuksen, sosiaaliryhmän sekä pääasiallisen toiminnan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan jäsenistön kansalaisosallistumista äänestyskäyttäytymisen, poliittisen suuntautuneisuuden ja kansalaisjärjestöaktivismin avulla sekä vertaillaan jäsenistön mielipiteitä järjestön yleisiin linjauksiin. Tutkielmassa hahmotettua jäsenistön sosiaalista muotokuvaa verrataan koko Suomen väestöön ja sitä kautta saadaan arvokasta tietoja kansalaisjärjestöjen jäsenistä auttamaan itse järjestöjen luonteen ymmärtämisessä. Uusien yhteiskunnallisten liikkeiden teoria on hahmotettu tutkielmassa lähinnä Kaj Ilmosen ja Martti Siisiäisen (1998) toimittaman teoksen Uudet ja vanhat liikkeet sekä Alberto Meluccin kirjoitusten perusteella. Jäsenistön käsittelyssä olen edellä esitettyjen lisäksi käyttänyt apunani Klaus Ederin (1993) uuden keskiluokan jakoa. Saamiani tuloksia olen verrannut Elina Lampisen (1988) tutkimus tuloksiin EVY:n jäsenistöstä, Risto Alapuron (1984) vetämän tutkimusharjoituskurssin loppuraporttiin Sadankomitean jäsenistöstä, Olavi Borgin (1988) tutkimuksiin Vihreän liikkeen aktivisteista sekä Timo Järvikosken (1979) kirjoitukseen ympäristöaktivisteista. Itse tutkielman aineisto koostuu vuoden 2002 keväällä Attacin jäsenistöltä sosiologian laitoksen toimesta kerätystä lomakekyselystä. Kysely lähetettiin kaikille Attacin jäsenille ja sen vastausprosentiksi muodostui 46. Jäsenistö ei ole pienoiskuva koko Suomen kansasta, mutta 1970-luvulta lähtien syntyneiden uusien yhteiskunnallisten liikkeiden jäsenistöistä määritellyt ominaisuudet toteutuvat Attacissa selvästi. Jäsenistö on erittäin korkeasti koulutettua ja hyvin keskiluokkaista. Poikkeavaa aikaisempien uusien yhteiskunnallisten liikkeiden jäsenistöön verrattuna on Attacin jäsenistön keskuudesta löytyvä erittäin laaja ikäjakauma. Lisäksi jäsenistön laajan ikäjakauman sisältä löytyy mielenkiintoisesti kaksi yliedustettua ikäryhmää, vuosina 1944 - 1950 sekä 1974 - 1980 syntyneet. Ikäryhmien sosiaalisissa taustoissa ei juurikaan ole eroja eikä eri ikäisten ihmisten mielipiteetkään Attacille tärkeistä asioista hämmästyttävästi poikkea paljon toisistaan. Kansalaisosallistumisessa sen sijaan mielenkiintoisia eroja ikäryhmien välillä tulee näkyviin. Attacin poikkeavan laaja ikäjakauma ei kuitenkaan vaikuta siihen, etteikö Attacia voisi kutsua uudeksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi, koska kaiken ikäisten jäsenien muut ominaisuudet vastaavat niin hyvin 1980-luvulla muokatun teorian mukaista kuvaa sekä muiden suomalaisten ja ulkomaalaisten uusien yhteiskunnallisten liikkeiden jäsenistöjä.
  • Jokinen, Sanni (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uuden politiikan vaikutusta perinteisiin politiikan teon muotoihin. Perinteistä politiikkaa tutkimuksessa edustavat suomalaiset puolueet, uutta politiikkaa globalisaatiokriittinen liike. Tarkoituksena on selvittää, millä tavoin − jos mitenkään − suomalaiset puolueet ovat reagoineet globalisaatiokriittisen liikkeen syntyyn ja nousuun. Tutkimuksessa on tarkasteltu Suomen viittä suurinta puoluetta. Puolueiden reaktioita tarkastellaan niiden agendojen, toimijoiden ja toimintatapojen kautta. Jako liittyy Claus Offen (1985) muotoilemaan vanhan ja uuden politiikan paradigman eroja käsittelevään malliin. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuoden 2003 eduskuntavaalien aikaan. Aineistona käytetään muun muassa puolueiden edustajien haastatteluja sekä puolueiden ja ehdokkaiden vaaliaineistoja. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksen kannalta keskeisiä teorialähteitä ovat uuden politiikan osalta Müller-Rommelin ja Poguntken (1995) toimittama New Politics, puoluetutkimuksen osalta Daltonin ja Wattenbergin (2000) toimittama Parties Without Partisans ja liiketutkimuksen osalta Daltonin ja Kuechlerin (1990) toimittama Challenging the Political Order. New Social and Political Movements in Western Democracies. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa. On selkeästi havaittavissa, että myös Suomessa vasemmistopuolueet ja vihreät ovat muita avoimempia uudelle politiikalle. Erityisesti vasemmistoliitto on altis muuttamaan omia agendojaan ja toimintatapojaan. Keskusta- ja oikeistopuolueiden agendoissa tai toimintatavoissa ei näy merkittäviä muutoksia. Suomalaisten puolueiden näkökulmasta poliittisella kentällä on kaksi erillistä areenaa, joista toisella toimivat puolueet, toisella kansalaisjärjestöt ja liikkeet. Puolueiden ulkopuolisia poliittisia toimijoita ei pidetä puolueissa uhkana, mutta suhtautuminen yhteistyöhön näiden kanssa vaihtelee. Tämän tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että pienet puolueet pyrkivät yhdistämään areenoita: ne tekevät ulkopuolisten toimijoiden kanssa runsaasti yhteistyötä ja näkevät yhteistyön hyödyllisenä ja toivottavana. Suuret puolueet eivät koe yhteistyötä yhtä tärkeäksi ja korostavat puolueiden perinteistä roolia yhteiskunnallisten asioiden hoidosta huolehtivina tahoina.