Browsing by Subject "uusi politiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Jokinen, Sanni (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uuden politiikan vaikutusta perinteisiin politiikan teon muotoihin. Perinteistä politiikkaa tutkimuksessa edustavat suomalaiset puolueet, uutta politiikkaa globalisaatiokriittinen liike. Tarkoituksena on selvittää, millä tavoin − jos mitenkään − suomalaiset puolueet ovat reagoineet globalisaatiokriittisen liikkeen syntyyn ja nousuun. Tutkimuksessa on tarkasteltu Suomen viittä suurinta puoluetta. Puolueiden reaktioita tarkastellaan niiden agendojen, toimijoiden ja toimintatapojen kautta. Jako liittyy Claus Offen (1985) muotoilemaan vanhan ja uuden politiikan paradigman eroja käsittelevään malliin. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuoden 2003 eduskuntavaalien aikaan. Aineistona käytetään muun muassa puolueiden edustajien haastatteluja sekä puolueiden ja ehdokkaiden vaaliaineistoja. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksen kannalta keskeisiä teorialähteitä ovat uuden politiikan osalta Müller-Rommelin ja Poguntken (1995) toimittama New Politics, puoluetutkimuksen osalta Daltonin ja Wattenbergin (2000) toimittama Parties Without Partisans ja liiketutkimuksen osalta Daltonin ja Kuechlerin (1990) toimittama Challenging the Political Order. New Social and Political Movements in Western Democracies. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa. On selkeästi havaittavissa, että myös Suomessa vasemmistopuolueet ja vihreät ovat muita avoimempia uudelle politiikalle. Erityisesti vasemmistoliitto on altis muuttamaan omia agendojaan ja toimintatapojaan. Keskusta- ja oikeistopuolueiden agendoissa tai toimintatavoissa ei näy merkittäviä muutoksia. Suomalaisten puolueiden näkökulmasta poliittisella kentällä on kaksi erillistä areenaa, joista toisella toimivat puolueet, toisella kansalaisjärjestöt ja liikkeet. Puolueiden ulkopuolisia poliittisia toimijoita ei pidetä puolueissa uhkana, mutta suhtautuminen yhteistyöhön näiden kanssa vaihtelee. Tämän tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että pienet puolueet pyrkivät yhdistämään areenoita: ne tekevät ulkopuolisten toimijoiden kanssa runsaasti yhteistyötä ja näkevät yhteistyön hyödyllisenä ja toivottavana. Suuret puolueet eivät koe yhteistyötä yhtä tärkeäksi ja korostavat puolueiden perinteistä roolia yhteiskunnallisten asioiden hoidosta huolehtivina tahoina.
  • Toukoluoto, Nina (2004)
    Tutkimuksen perustana ja teoreettisena viitekehyksenä on uuden politiikan (New politics) teoria, joka käsittelee uuden poliittisen ristiriita asetelman muodostumista läntisen Euroopan poliittisten järjestelmien perinteisen vasemmisto-oikeisto -ulottuvuuden rinnalle. Uusi poliittinen paradigma on syntynyt vanhan politiikan paradigman osittaisen murtumisen seurauksena, ja sen ilmentymänä ovat uudet poliittiset toimijat, uudet poliittisen toiminnan mallit sekä poliittiselle agendalle nousseet elämän laatua ja ihmisen itsensä kehittämistä käsittelevät uutta yhteiskunnallista diskurssia ilmentävät poliittiset asiakysymykset. Uuden politiikan ulottuvuuden vastakkaisia poliittisia voimia ovat uuden politiikan vasemmisto, joka edustaa libertaristisia, ekologisia ja egalitaristisia arvoja sekä uuden politiikan oikeisto, jonka agenda rakentuu uusliberalistisille, autoritaarisille ja ulkomaalaisvastaisille elementeille. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmotella uusien nuorsuomalaisten poliittista identiteettiä niin Nuorsuomalaisen puolueen kuin liikkeenkin osalta, ja kartoittaa nuorsuomalaisten potentiaalista positiota uuden politiikan oikeiston ulottuvuudessa. Tutkimuksen keskeisenä tematiikkana ovat uusien nuorsuomalaisten ristiriitaiset yhteiskunnalliset tulkinnat; nuorsuomalaisiin yhdistettiin yhteiskunnallisessa keskustelussa puolueen rasitteeksi muodostuneita ääri- ja uusoikeistomielikuvia. Nuorsuomalaiset herättivät runsasta mielenkiintoa mediajulkisuudessa heti alkutaipaleeltaan lähtien, johon vaikutti suuresti Risto E. J. Penttilän nousu puolueen karismaattiseksi johtohahmoksi. Tutkimus pohjaa laadullisen tutkimuksen perinteeseen, ja se on tutkimustyypiltään pääasiallisesti kuvaileva. Tutkimuksessa on pyritty myös herkistymään aineistosta nouseville keskeisille tutkimuskohdetta systematisoiville jäsennyksille ja tutkimuskohteen omalle logiikalle. Tapaustutkimusmenetelmä on tutkimuksessa läsnä löyhässä mielessä, kun nuorsuomalaisten vaiheisiin tehdään historiallinen katsaus. Nuorsuomalaisten poliittista identiteettiä pyritään hahmottamaan nuorsuomalaisten argumentaatiosta heidän omina nuorsuomalaisuus käsityksinään, ja poliittisen identiteetin ulkoisen toimijan tulkintoina tarkastellaan mediajulkisuuden synnyttämää kuvaa 1990-luvun nuorsuomalaisuudesta. Tutkimuksen empiirisessä osiossa sovelletaan tulkitsevaa tutkimusotetta, kun nuorsuomalaisten argumentaatiota analysoidaan retorisesta näkökulmasta Chaim Perelmanin argumentaatioteoriaan pohjaten. Empiirisessä osiossa sovelletaan myös vertailevaa strategiaa, koska tarkoituksena on tarkastella nuorsuomalaisten aateperustaa suhteessa uuden politiikan oikeistoon Herbert Kitscheltin uuden politiikan oikeistoa erittelevän muotoilun pohjalta. Tutkimuksen primaariaineistona ovat Ultimatum isänmaalle - nuorsuomalainen näkemys Suomen mahdollisuuksista -kirja, puolueohjelmia, sanomalehtiartikkeleita, puheita ja puolueen Lintuverkko eli Live!-äänenkannattajalehti. Sekundaariaineistona on uuden politiikan teoriaa, retoriikkaa ja uuden politiikan oikeistoa käsittelevä kotimainen ja ulkomainen tutkimuskirjallisuus. Läntisen Euroopan perinteiset poliittiset asetelmat ovat kyenneet säilyttämään asemansa uusien poliittisten toimijoiden, toimintamallien ja asiakysymysten paineessa, vaikka erityisesti uuden politiikan oikeiston noste on ollut Länsi-Euroopassa viime vuosikymmeninä erittäin voimallista. Suomenkin poliittisessa kontekstissa on jo pitkään vallinnut perinteinen maltillisen oikeiston, keskustan ja vasemmiston muodostama poliittinen asetelma. Vanhan politiikan edustamien perinteisten poliittisten asetelmien vakiintuneisuus ilmentää niiden elinvoimaisuutta, mikä on osaltaan vienyt pohjaa ihmisten poliittisilta kokeiluilta; esimerkiksi Suomessa poliittinen tyytymättömyys on ilmennyt lähinnä äänestysaktiivisuuden laskuna. Näin ollen uuden politiikan paradigmassa on uusien asiakysymysten politisoitumisesta huolimatta myös kyse vanhan politiikan paradigmaa edustavista arvoista, kuten taloudellisesta ja fyysisestä turvallisuudesta. Tutkimuksessa päädytään päätelmään, jonka mukaan uuden nuorsuomalaisen puolueen aateperusta ja poliittinen identiteetti rakentuvat vahvasti uusliberalistisille ja libertarianistisille arvoille. Nuorsuomalaisnen puolue pyrkii identifioitumaan vanhaan nuorsuomalaisuuteen tukeutuen uusliberalistisena ja libertarianistisena poliittista kulttuuria ja vanhoja rakenteita uudistavana toimijana ja erityisesti korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten puolueena. Puolueen olemuksellinen ydin kytkeytyy vahvasti Risto E. J. Penttilän henkilöön, ja puolueen virallinen poliittinen identiteetti on koko puolueen elinkaaren ajan jossain määrin jäsentymätön, osaksi mediajulkisuuden toimesta, osaksi puolueen liian heikon ja epäselvän poliittisen profiloitumisen vuoksi. Nuorsuomalaisen jäsen- ja kannattajakunnan poliittinen identifikaatioperusta pohjaa myös uusliberalistisille ja libertaristisille arvoille, mutta kannattajien käsitykset uudesta nuorsuomalaisuudesta ovat yleisesti ottaen moninaisia. Kannattajakunta jakautuu erilaisiin fraktioihin poliittisen identifioitumisen suhteen, ja heidän edustamansa nuorsuomalaisuus esiintyy täten eri painotuksia käsittävänä aateperustana. Karkeasti jaotellen nuorsuomalainen kannattajakunta on sitoutunut vahvasti joko uusliberalismiin ja erityisesti markkinaliberaaleihin arvoihin tai libertarianismiin ja yhteiskunnan sosiaalisen ulottuvuuden vapauttamista sekä yhteiskunnallista solidaarisuutta edustaviin arvoihin. Tutkimuksessa päädytään myös väittämään, jonka mukaan nuorsuomalaiset edustavat suomalaiselle poliittiselle kontekstille tyypillistä Kitscheltin muotoiluun pohjaavaa maltillista uuden politiikan oikeiston uusliberalistista ja järjestelmäkriittistä ohjelmaa. Puolueen kohtalonkysymyksiksi muodostuivat poliittisen identiteetin jäsentymättömyys ja puolueen liian vahva henkilöityminen puheenjohtaja Penttilään. Mediajulkisuus vaikutti ratkaisevalla tavalla niin nuorsuomalaisten nosteeseen kuin alamäkeenkin; puolueen julkinen imago vaikutti vahvasti siihen, että nuorsuomalaisten taakaksi muodostuivat äärioikeistomielikuvat. Vaikka nuorsuomalaiset eivät kyenneetkään poliittisen kulttuurin vallankumoukseen, he olivat kuitenkin ensimmäinen Suomen poliittiselle areenalle noussut vakuuttava uuden politiikan oikeiston yrittäjä.