Pro gradu -tutkimuksen aiheena on yhdysvaltaisen Weathermen-liikkeen toiminta. Liike sai alkuna uuden vasemmiston piiristä Yhdysvalloissa 1960-luvun lopulla. Students for a Democratic Society -järjestön sisältä noussut ryhmittymä julisti Yhdysvalloille vallankumouksellisen sissisodan, jonka avulla se pyrki kaatamaan maan hallituksen ja olemaan osa maailmanlaajuista kommunistista vallankumousta. Tutkimuksessa tarkastellaan ryhmän toiminnan motiiveja, toimintaa ylläpitäviä mekanismeja, toiminnan loppumisen taustoja sekä erityisesti ryhmän käyttämiä toiminnan oikeuttamisen keinoja. Tavoitteena on tutkia miten joukko nuoria, joka päätyi väkivaltaiseen kampanjointiin, legitimoi aseellisen toiminnan? Kiinnostuksen kohteena on myös se miksi aseellinen toiminta koettiin tarpeelliseksi ja miten sille rakennettiin legitimiteettiä omissa ja muiden silmissä? Tutkimuksen pääasiallisena aineistona käytän Weathermen-ryhmän tuottamia poliittisia ohjelmajulistuksia, manifesteja ja tiedonantoja vuosilta 1969¬–1977. Näiden lisäksi analyysia tukevina lähteinä toimivat sekä ryhmän jäsenten omat kirjoitukset ja muistelmat että ryhmän toiminnasta kirjoitetut historiikit. Tutkimuksessa aineistoa analysoidaan käyttämällä menetelmänä teorialähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoa tarkastellaan eritellen, yhtäläisyyksiä ja eroja etsien ja tiivistäen. Materiaalia analysoidaan Albert Banduran ja Bonnie Cordesin teorioiden luoman viitekehyksen kautta. Pyrin peilaamaan Weathermenin tekstejä moraalista irrottautumisen teoriaan, jonka mukaan yksilöt muokkaavat sosialisaation avulla oman moraalinsa tukemaan omia tekojaan pitkän ajan kuluessa. Teon kognitiivinen rekonstruointi on tehokkain tapa vaikuttaa psykologisesti tuomittavan ja tuhoavan toiminnan edistämiseen. Asteittaisen sosialisaation kautta kynnys väkivaltaa pienenee. Cordesin näkökulma poliittiseen väkivaltaa lähtee tekijöistä itsestään. Ryhmän viestintää tarkastellaan sen propagandan ja autopropagandan kautta, joilla on eri yleisöjä. Tietoisesti muokatulla kielellä tavoitellaan ulkopuolisten yleisöjen lisäksi vaikutusta ryhmän itsensä sisällä. Analyysissani esitän, että väkivaltaisessa toiminnassa mukana olleet yksilöt kävivät läpi prosessin, jossa he muuttivat oman tekemisensä moraalisen arvon. He käyttivät harkittua kieltä kuvatessaan poliittista tilannetta sellaiseksi, jossa heidät tekemisensä oli moraalisesti oikeaa. Aineiston valossa voidaan myös huomata, että toiminnasta ja julkilausumista tuli yhä enemmän ryhmän yhtenäisyyttä korostavia ja sen toimintaa ylläpitäviä. Esitän tutkielmani päätelmissä, että aseellinen toiminta koettiin tarpeelliseksi, koska väkivallaton vastarinta ei toiminut. Eräs tärkeä väline yhtenäisyyden tavoittelemiselle ryhmässä sekä kannatuksen mobilisoimiseksi oli viholliskuvan rakentaminen. Viholliskuvan kautta rakennettiin niin legitimiteettiä kuin omaa taistelutahtoa. Ennen ryhmän loppua sen olemassaolosta tuli sen jäsenille itsetarkoitus.