Browsing by Subject "uusintarikollisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Laine, Eija (2007)
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut tarkastella Kriminaalihuoltoyhdistyksen jälkihuoltotyön merkitystä asiakasnäkökulmasta. Aineistona on käytetty yli kymmenen vuoden ajan rikos- ja vankilakierteessä olleita lainrikkojia, jotka ovat olleet jälkihuoltopalvelujen käyttäjiä. Tutkimusta varten on haastateltu vuosina 1990 ja 1991 yksitoista (11) lainrikkojaa, joista kuusi on tavattu uudelleen vuosina 2002 ja 2003 ja tehty heistä seurantahaastattelu. 1990-luvun alkupuolen haastattelut käsittävät asiakkaiden kokemuksia jälkihuoltotyöstä ja 2000-luvulla tehdyt seurantahaastattelut entisten lainrikkojien elämäntilanteita. Perinteisen jälkihuoltotyön osuuden selvittäminen rikos- ja vankilakierteen päättymisessä oli yhtenä mielenkiinnon kohteena. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen ensimmäisen osan teoreettisena lähtökohtana on ollut kriminaalihuoltotyön tavoitteet: syrjäytymisen estäminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen. Syrjäytymisen ja uusintarikollisuuden käsitteet ovat laajoja ja moniulotteisia käsitteitä, jotka kuvaavat sekä mikro- että makrotason ilmiöitä. Vastaavasti tutkimuksen toisen osan teoreettisena lähtökohtana on ollut elämänhallinnan teoria, jossa myös mikrotason tilanteita pyritään yhdistämään makrotason puitteiden analyysiin. Teoriapohjana olen käyttänyt J.P. Roosin (1987) jaottelua sisäisestä ja ulkoisesta elämänhallinnasta. Tutkimuksessani tarkastelen Kriminaalihuoltoyhdistyksen Lahden aluetoimistossa, asumispalveluissa ja Lahden työlei-rillä/toimintakeskuksessa tehtyä jälkihuoltotyötä kahden vuosikymmenen ajalta, 1970-luvun alkupuolelta 1990-luvulle saakka. 1970- ja 1980-luvut olivat yhdistyksen historiassa jälkihuoltotyön kehittämisen aikakausia. Jälkihuoltotyön keskeiset osa-alueet olivat: asiakastyö, asumispalvelutyö, taloudellinen avustaminen, työleiri-/toimintakeskustyö sekä ehdonalaisesti vapautuneiden valvontatyö. Lakisääteinen ehdonalaisesti vapautuneen valvontatyö on muodostanut jälkihuoltotyölle erityisen kehikon verrattuna muihin harkinnanvaraisen budjettirahoituksen varassa olleisiin jälkihuoltotyömuotoihin. Useimmat haastateltavat pitivät Kriminaalihuoltoyhdistyksen valvontaa hyvänä asiana ja hyväksyivät sen kohdallaan. Valvonnasta puhuivat myönteisimmin ne, jotka tunsivat tulleensa autetuksi tavalla tai toisella. Valvonnan rikoksia estävän vaikutuksen katsottiin yleisesti melko vähäiseksi. Valvonnan tätä puolta tarkasteltiin pelkästään suhteessa käyntikertojen tiheyteen. Kriminaalihuoltotyössä asumisen järjestäminen vankilasta vapautuneille on ollut haasteellista työtä. Erityisesti 1980-luku oli asumispalvelujen määrällisen kehittämisen vuosikymmen. Asumispalveluja kehitettiin asuntolatyyppisestä asumisesta tukiasumisen suuntaan. Puutteellisista asumiskyvyistään huolimatta lähes jokaisen haastateltavan toiveena oli saada kriminaalihuollon tukiasunto tai kaupungin vuokra-asunto. Haastateltavista suurin osa (7) oli vailla vakinaista asuntoa. Haastateltavat tunsivat tulleensa eniten autetuiksi, kun heidän asumisensa saatiin tai saataisiin järjestymään. Huolimatta siitä, että kriminaalihuollon asumispalvelutyö oli vaativaa työtä, tehtiin sitä vähäisillä työvoimaresursseilla, mistä johtuen alamaailman alakulttuurisiin tekijöihin ei pystytty riittävästi vaikuttamaan. Kriminaalihuollon asumispalvelut lopetettiin 1990-luvun laman aikana siitä huolimatta, että niillä oli kysyntää. Asumispalveluissa olleet työntekijät siirtyivät yhdyskuntaseuraamustyöhön. Kriminaalihuollon työleirit tarjosivat lainrikkojalle asunnon, työpaikan ja itsenäisen toimeentulon. Yhdistyksen valtion-avulla ylläpidetyt työleirit kuitenkin lakkautettiin yleisen taloudellisen laman aikana, joka vallitsi 1970-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa. Varat tarvittiin rangaistusjärjestelmän tehtäviin. Haastateltavien kokemusten mukaan työleiriä tai toimintakeskuksia olisi tarvittu ja niitä toivottiin lisättävän. Haastateltavat olivat pystyneet maksamaan sakkonsa ja ulosottoteitse perinnässä olevat velkansa pois. Työleiritoiminta oli myös tukemassa yhdistyksen virallisia tavoitteita: syrjäytymisen ehkäisemistä ja uusintarikollisuuden vähentämistä. Lainrikkojan työkykyisyys heikkenee kaiken aikaa rikosuran pidetessä. Moninkertaisten rikoksenuusijoiden on todettu olevan aikuisväestön köyhin ja syrjäytynein väestönosa. Perusturvan varassa eläville pienilläkin taloudellisilla avustuksilla oli suuri merkitys ja avustusmäärärahoja toivottiin lisättävän. Kehitys kriminaalihuollossa taloudellisten avustamisten suhteen ei myöskään edennyt haastateltavien toivomusten mukaan. Niitä ei enää myönnetty valtion budjetista kriminaalihuollolle vuoden 1997 jälkeen, josta lähtien kriminaalihuollon tehtävänä on ollut yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanotehtävät. Asunnon ohella riittävä toimeentulo on ulkoisen elämänhallinnan perusedellytys. Yhtä seurantahaastateltavaa lukuun ottamatta kaikki muut saivat toimentulonsa erilaisista sosiaalisista etuuksista. Haastateltavien näkemyksen mukaan heidän rikos- ja vankilakierteensä oli katkennut, kun elämä saatiin järjestykseen useilla alueilla. Merkityksellistä oli elämän perusedellytysten järjestyminen, jotka mahdollistivat pitkäaikaiset ihmissuhteet ja päihteiden käytön hallinnan. Haasteltavat olivat monelta osin tyytyväisiä elämäänsä. Taloudellisen toimeentulonsa vuoksi haastateltavien elämää voi perutellusti luonnehtia marginaalissa elämiseksi. Useimpien toimeentulo oli lähellä perusturvan tasoa. Kriminaalihuollon budjetista päätettiin oikeusministeriön vankeinhoito-osastossa vuoteen 2001 saakka. Organisatorisen asemansa vuoksi kriminaalihuollon henkilöstöllä oli vähäiset mahdollisuudet puolustaa vankilasta vapautuneen jälkihuoltotyön säilyttämistä. Huomattaneen, että vankipopulaatiossa uusijoiden suhteelliset osuudet lähtivät nousuun samana vuonna, kun kriminaalihuollon jälkihuoltotyötä ei enää tuettu. Tutkimuksen merkittävimmät lähteet olivat Hanna Jalkasen (1995) kriminaalihuoltotyön muistelmat 25 vuoden ajalta, Juha Kääriäisen (1994) väitöskirja ja Riitta Granfeltin (2003) vapautuvien asumista koskeva tutkimus.
  • Seppälä, Nina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vankeusrangaistusta pidetään ongelmallisena seuraamuksena ja siihen liittyy haitallisia ja syrjäytymistä edistäviä vaikutuksia. Vankeusrangaistus on myös yhteiskunnalle kallis seuraamus. Näiden syiden vuoksi seuraamusjärjestelmän kehittämisessä on pyritty löytämään vaihtoehtoja vankeudelle. Tämä on johtanut yhdyskuntaseuraamusten kehittymiseen. Tutkimusten mukaan yhdyskuntaseuraamukset ovat uusimisvaikutuksiltaan laitosrangaistuksia edullisempia, koska ne eivät katkaise tuomitun elämässä olevia myönteisiä asioita, kuten töitä, opiskelua tai perhe-elämää. Yhdyskuntaseuraamuksiin sisältyy usein sekä tuomitun valvontaa että tukea. Rankaisemisen lisäksi tuomittua pyritään auttamaan kiinnittymään yhteiskuntaan ja irrottautumaan rikollisesta elämäntavasta. Laajemmassa mittakaavassa seuraamusjärjestelmän kehityksessä on ollut kyse yleisprevention ja erityisprevention painotusten vaihtelusta. Suomessa järjestelmätasolla etusijalla on yleisestävyys, kun taas rangaistusten täytäntöönpanossa korostuvat erityisestävät näkökohdat. Erityisestävien tavoitteiden korostuminen on havaittavissa etenkin yhdyskuntaseuraamuksissa, joiden tavoitteena on rangaistuksen täytäntöönpanon aikana tukea tuomittua hänen sosiaalisen selviytymisensä edistämiseksi sekä lisätä hänen valmiuksiaan elää rikoksetonta elämää. Tavoitteena on siten uusintarikollisuuden vähentäminen ja rikoksentekijän yhteiskuntaan integroiminen. Näiden tavoitteiden katsotaan olevan parhaiten saavutettavissa järjestämällä tuomitulle kuntouttavia toimia vapaudessa. Uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi toteutettu valvonta on osa erityispreventiota. Valvonnalla on pitkä historia seuraamusjärjestelmässä ja sen merkitys on vähitellen kasvanut. Valvonnan kannalta merkittävänä tapahtumana voidaan pitää valvontarangaistuksen käyttöönottamista vuonna 2011. Erilaisia itsenäisiä valvontaseuraamuksia oli ehdotettu aiemminkin, mutta ne eivät olleet saaneet riittävää kannatusta. Tällä hetkellä valvontaa sisältyy valvontarangaistukseen, ehdollisen vankeuden valvontaan, nuorisorangaistukseen, yhdistelmärangaistukseen, ehdonalaisen vapauden valvontaan ja valvottuun koevapauteen. Tutkielmassa tarkastellaan seuraamusjärjestelmään sisältyvää valvontaa ja tarkastelu kulminoituu valvontarangaistukseen. Tutkielman kohteena on valvonnan kehittyminen, minkä vuoksi tarkastellaan sitä, miten valvonta on lisääntynyt tai vähentynyt eri uudistuksissa. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota valvontarangaistusta edeltäneisiin tapahtumiin, kuten ehdotettuun sopimushoitoseuraamukseen, ja valvontarangaistuksen säätämisen jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. Mitä valvontarangaistuksen säätämisen jälkeen on tapahtunut valvonnan osalta ja mitä tapahtui ennen valvontarangaistusta? Tutkielman tavoitteena on tarkastella heijastaako valvontarangaistus muutosta rangaistusjärjestelmän ideologiassa ja taustalla vaikuttavissa periaatteissa.