Yhdysvaltojen ns. 'sota terrorismia vastaan' on tuonut uuskonservatismille paljon julkisuutta. Tästä huolimatta uuskonservatismia ja Yhdysvaltojen nationalismia laajemmin käsitteleviä tutkimuksia on edelleen vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida identiteettien rooleja Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Tutkimus luo uuden mallin monensuuntaisista identifikaatio-prosesseista. Ensinnäkin kansallinen identiteetti muodostuu kollektiivisina pidetyistä käsityksistä kansan olemuksesta. Toisaalta, merkittävä ja toistuva piirre Yhdysvaltojen kansallisen identiteetin muodostumisessa on 'vihollisten', 'liittolaisten' ja 'pahojen voimien' vastakkaiset identiteetit, joilla omaa 'puhdasta' identiteettiä korostetaan. Nämä vastakkaiset ja ristiriitaiset prosessit ovat vahvasti esillä Yhdysvaltojen uuskonservatismin kentällä. Tutkimuksessa kehitetty identifikaatio-prosessien malli perustuu Carl Schmittin poliittisiin teorioihin. Schmitt on tunnettu poikkeustila-teoriastaan. Hänen ajattelussaan vastakkainasettelu ja vihollisen läsnäolo korostuvat. Sekä Schmittin että uuskonservatiivien teksteissä korostuu kaksi periaatteellista teemaa, poikkeavuus ja erottautuminen. Nämä teemat nousivat keskeisiksi tekemässäni retorisessa analyysissä, tutkimuksen empiirisessa osassa. Analysoin yhden yhdysvaltalaisen ns. think tankin julkaisemia kirjoituksia ja julkaisuja terrorismin vastaisesta sodasta. Analyysi perustuu Jacques Derridalta ja etenkin Kenneth Burkelta saatuihin vaikutteisiin. Yksi tutkimuksen tuloksista on se, että jatkuva identiteettien vastakkainasettelu lisää konfliktin riskiä joka tasolla. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että sellaiset identiteetti-diskurssit, jotka löytyvät Schmittin ja uuskonservatiivien kirjoituksista, edistävät poissulkevia ja taistelevia poliittisia linjoja erityisesti ulkopolitiikassa. Mitä pidemmälle ulkopoliittiset asenteet kehittyvät tähän suuntaan, sitä vähemmän sovinnollisemmat ja rakentavammat argumentit pääsevät esiin.