Målsättningen med min pro gradu-avhandling är att diskutera och problematisera fenomenet kampanjjournalistik - särskilt ur etnicitetsperspektiv. I avhandlingens teoriavsnitt presenteras och definieras begreppet kampanjjournalistik, och argument för och emot mediekampanjer gås igenom. Vidare redogör jag för forskning kring kampanjjournalistik samt för forskning kring ras och etnicitet i medierna. För den empiriska delen av arbetet gör jag en fallstudie av en serie tidningstexter - Vasabladets rapportering om avvisningen av den ryskukrainska familjen Schymanskyj hösten 2002. Totalt handlar det om 13 texter - förstasidespuffar, nyhetsartiklar, reportage och notiser. Jag gör en kritisk diskursanalys av materialet enligt van Dijks modell för att försöka utforska huruvida artiklarna i det valda fallet kan uppfattas som kampanjjournalistik. Jag frågar mig också hur den eventuella kampanjen tar sig uttryck och vilket målet för den eventuella kampanjen i så fall är. Syftet med fallstudien är att illustrera och konkretisera den diskussion och de frågeställningar kring kampanjjournalistik som föregår analysen. Min bedömning är att Vasabladets rapportering om fallet Schymanskyj kan betraktas som kampanjjournalistik. Analysen visar att Vasabladet gör ett s.k. indirekt ställningsstagande där tidningen 1) vill väcka sympati för familjen Schymanskyjs öde – och det i kombination med 2) en viss myndighetskritik. Alla fall av kampanjjournalistik är naturligtvis olika, bland annat i grad av aggressivitet, och i Vasabladets fall handlar det onekligen om ett exempel på en mer subtil kampanj. Det tjänar ändå som ett dugligt exempel på kampanjjournalistik av sitt slag - en form av försiktig kampanj - i en minst sagt kontroversiell journalistisk genre.

Pro gradu –tutkielmassa käsittelen kuinka Pietarissa ilmestyvä englannintaitoisille suunnattu lehti The St. Petersburg Times kirjoittaa läheisestä Sosnovyi Borin ydinvoimalasta eli LAESista, kuinka se huomioi ydinvoimalasta uutisoidessaan kansainvälisyyden ja nationalismin, ympäristön ja talouden. Tutkimuksen aineisto sisältää 48 uutista ja seitsemän pääkirjoitusta vuosilta 1996–98 ja 2004–06. Pohjaan työni Norman Faircloughin ajatuksille kriittisestä diskurssianalyysistä, jolloin kieltä tarkastellaan vallan käytön välineenä. Hyödynnän tutkielmassani myös uutisgenren tutkimusta. Tutkimus on laadullinen ja sen päämääränä on selvittää diskurssikäytännön ja sosiokulttuurisen käytännön suhdetta uutiseen. Tutkielmani lähtökohta on selvittää voiko kyseinen lehti toimia transnationaalisti, valtiolliset rajat ylittävästi, laajaa yleisöä koskettavan aiheen kuten ydinvoiman uutisoinnissa. Tuloksissani päädyn huomioon, että nopeasti muuttunut venäläinen yhteiskunta ja journalismille suodut mahdollisuudet rajoittavat uutisoinnin edelleen kovin kansalliseksi, vaikka tutkimuskohteeni on monikansalliselle yleisölle kirjoittava lehti. 90-luvulla lehden uutisissa on tilaa vielä toimittajan omille kannanotoille. 2000-luvulla lehden vaikea taloudellinen tilanne pakottaa käyttämään uutistoimistomateriaalia. Lähteiden merkitys ydinvoimauutisten syntyyn on suuri. 90-luvun uutisissa ydinkatastrofin pelko on hyvin läsnä ja työntekijöiden ongelmat, kuten palkkojen maksamattomuus, tuodaan esille. 2000- luvulla päällimmäisenä uutisissa ovat venäläisten energiamarkkinoiden kehittyminen, teknologiausko ja ydinvoiman taloudelliset mahdollisuudet. Tämä kielii myös toimittajien ja PR-henkilöstön ammatillistumisesta.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani henkilöivän retoriikan käyttöä suomalaisessa iltapäivälehdistössä. Tarkoitukseni on selvittää, mitä viime vuosina kasvanut henkilö- ja julkkisjournalismi merkitsee median kulttuuris-moraalisten tehtävien kannalta. Pitäisikö uskoa tabloidisaatiokriitikoiden väitteisiin, joiden mukaan julkkiksien ympärillä pyörivä media trivialisoi julkisuuden sisällöt ja lamauttaa siten demokratian ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa? Vai onko kyseessä vain harmiton julkisuuden sisältöjen muotoutuminen markkinamekanismin kautta helpommin lähestyttäviksi ja ihmisläheisemmiksi, kuten demokraattiset populistit väittävät? Empiirinen aineistoni koostuu Ilta-Sanomien tsunamiuutisoinnista 17.12.2004 - 15.1.2005 sekä sattumanvaraisesti valitusta Ilta-Sanomien kahden viikon periodista vuodelta 2005. Tutkielmani tärkeimpinä teoreettisina lähteinä mainittakoon viimeaikainen journalismikritiikin vuosikirjoissa käyty arvokeskustelu sekä kansainvälinen tabloidisaatiokeskustelu. Tukeudun pitkälti median poliittisen talouden tutkimuksen näkökulmaan, ja painotan siten median taloudellisiin reunaehtoihin liittyviä selitysmalleja. Tutkielmani jakautuu kahteen osaan. Tutkielman ensimmäisessä osassa (luvut 4-7) kuvaan tabloidien keskeistä retorista keinovarastoa. Hahmotan historiallisen ja tilastollisen katsauksen avulla tabloidlehdistön aseman muutosta koko journalismin kentällä. Osoitan tässä tarkastelussa, että henkilötarinat ja julkkikset erottuvat tabloidien keskeisimpänä myyntiartikkelina ja sisältönä, ja että julkkisjulkisuuden määrä on kasvanut Suomessa viimeisinä vuosikymmeninä. Etenen tästä erittelemällä julkkisjuorun logiikkaa ja tunnistamalla sen avainelementit: draaman, tarinan kerronnan jännitteet ja moraalin. Hyödynnän näitä näkökulmia käsitellessäni valitsemaani erityistapausta, Ilta-Sanomien tsunamiuutisointia. Erityisinä piirteinä nostan tsunamiuutisoinnista esiin sen henkilö- ja kokemuskeskeisyyden, draamallisten ääripäiden tavoittelun ja moraalisen asetelmallisuuden. Päätän tutkielmani ensimmäisen osuuden siirtymällä toimittajien näkökulmaan. Osoitan, kuinka toimittajat pohtivat nykyisin yhä enemmän juttujen "jalkauttamista" eli sitoutumista ihmisten arkielämään, mikä johtaa käytännössä henkilöaiheiden suosimiseen. Tämän taustalla on nähtävissä etenkin toimitustyötä ohjaavat taloudelliset paineet, toimittajien kasvanut tietoisuus yleisöstä ja kiireellinen aikataulu. Tutkielmani toisessa osassa (luvut 8-10) siirryn käsittelemään tabloidlehdistöä yhteiskunnallisemmalla otteella. Tämän tarkastelun lähtökohtana on Jürgen Habermasin demokraattisesta julkisuusteoriasta kasvanut ajattelun perinne. Pohdin tässä osuudessa sitä, miten kestävänä tabloidlehdistön tarjoama sisältö näyttäytyy kansalaisyhteiskunnan, etiikan ja demokratian perspektiiveistä. Kytken henkilökeskeisen retoriikan nousun median yleiseen siirtymään kulttuuris-moraalisesta säätelystä kohti markkinasäätelyä. Tämän siirtymän palautan puolestaan maailmanlaajuisesti levinneeseen uusliberaaliin vapaita markkinoita korostavaan ajatteluun ja sitä myötäilevään mediapolitiikkaan. Väitän, että mediatarjonnan kasvava henkilökeskeisyys heijastuu vähitellen siirtymänä kansalaisyhteiskunnasta kohti suppeampaa kulutusyhteiskuntaa. Lopulta otan kantaa siihen tabloidisaatiokeskustelun polttavaan kysymykseen, missä määrin tabloidisaatio tulisi nähdä uhkana yhteiskunnalle ja missä määrin journalismin rikastumisena ja demokratisoitumisena.

The understanding of public debates over mineral exploration and mining largely originates from exceptional situations such as mining accidents of conflicts. Less is known about how mining is portrayed and understood under more conventional settings. What storylines dominate the local day-to-day public debate? This article presents results from a comparative case study focusing on newspaper coverage of mineral exploration and mining in three European countries representing different geological and socio-economic contexts. Newspaper articles from the Geyer-Erzgebirge region in Germany, the Andalusia region in Spain, and Northern Finland are studied. The sample looks into the period between September 2018 and February 2020 and shows that regional newspapers report about mining issues relatively intensively even in the absence of major accidents or other media events causing peaks of attention. The tone of the articles is generally neutral to positive towards mining activities, reflecting the specific local settings, historical experiences, and future expectations. Despite the different contexts of the three countries, there were considerable similarities to the topics highlighted, including common themes of mining revival, mining events and social interaction, history of mining, and damages related to mining. Past, present, and future employment opportunities related directly or indirectly to the mining sector are key storylines. Another recurrent underlying theme is the need to balance environment and safety risks and socio-economic prosperity, typically covered through ordinary disputes among the mining sector, public authorities, regional non-governmental organizations, and local initiatives.

Media representations are an important part of the dynamics of contemporary socio-ecological systems. The media agenda influences and interacts with the public and the policy agenda and all of these are connected to the changes of the state of the environment. Partly as a result of media debate, some issues are considered serious environmental problems, some risks are amplified while others are attenuated, and some proposals for remedies are highlighted and others downplayed. Research on environmental media coverage has focused predominantly on the English-speaking industrialised countries. This thesis presents an analysis of Finnish environmental coverage, focusing on representations of climate change and eutrophication from 1990–2010. The main source of material is Helsingin Sanomat (HS), the most widely-read newspaper in Finland. The analysis adopts the perspective of contextual constructivism and the agenda-setting function of the mass media. Selected models describing the evolution of environmental coverage are applied within an interdisciplinary emphasis. The results show that the amount of newspaper content on eutrophication and climate change has generally increased, although both debates have been characterised by intense fluctuations. The volume of the coverage on climate change has been higher than that of eutrophication, especially since 2006. Eutrophication was highlighted most during the late 1990s while the peaks of climate coverage occurred between 2007 and 2009. Two key factors have shaped the coverage of eutrophication. First, the coverage is shaped by ecological factors, especially by the algal occurrences that are largely dependent on weather conditions. Second, the national algal monitoring and communication system run by environmental authorities has provided the media with easy-to-use data on the algal situation during the summertime. The peaks of climate coverage have been caused by an accumulation of several contributing factors. The two most important factors contributing to the increase in coverage since 2006 include international policy negotiations and mild and snowless winters. Between 2006 and 2008, other factors included the releases of major scientific reviews, expressions of concern by key actors, and the related debate on energy policy. Changes in the anthropogenic driving forces of the environmental changes, namely nutrient discharges and greenhouse gas emissions, had only a marginal impact on the level of coverage. Based on the results, it is suggested that wide-ranging climate reporting has caused what has been called a piercing effect. This means that after the phase of intense and widespread media coverage, climate issues will not disappear but will shift from highly visible environmental headlines to less visible but more pervasive background information presented in various contexts. Such a piercing effect was not identified for eutrophication. This thesis highlights the importance of taking media coverage into account as a key factor in the formulation and implementation of environmental policies aimed at broad-based actions.

Tutkimuksen lähtökohtana on elokuvakulttuurin tutkiminen sanomalehtikontekstissa, tarkemmin uutisissa. Työ paikallistuu enemmän kulttuurintutkimuksen puolelle kuin journalismin tutkimukseen.Työ toimii tapaustutkimuksena, kuvaten Paha maa -elokuvan leikkausriidan uutisointia. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on ollut selvittää, millaista Paha maa -elokuvan leikkausriidan uutisointi oli sanomalehdissä. Tutkimuskysymys jakautuu kolmeen alakysymykseen, joista ensimmäinen pyrkii selvittämään, ketkä uutisissa pääsivät puhumaan. Toinen alakysymys selvittää, mitä aiheita uutisoinnissa nousi esiin. Kolmannella alakysymyksellä on pyritty selvittämään, ketkä saivat puhua mistäkin aiheista. Tutkimuksen aineistona toimivat Aamulehden, Iltalehden, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutiset leikkausriidasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu kulttuurin, elokuvakulttuurin ja journalismin ympärille. Näin on lähdetty taustoittamaan sekä uutiskirjoittelua itseään että tapauksen käsittelemiä aiheita. Työ pyrkii antamaan leikkausriidalle historiallista perspektiiviä elokuvatutkimuksen puolelta ja suomalaisen elokuvakulttuurin historiasta. Työ esittelee erilaisia kulttuurikäsitteitä ja pyrkii paikallistamaan elokuvan kulttuurinkentällä. Pierre Bourdieun kulttuuriteoria on toiminut vahvana lähtökohtana kulttuurin käsitteelle tässä työssä. Erityisesti suomalaisen elokuvakulttuurin osalta Mervi Pantti on puolestaan toiminut tärkeänä lähteenä, tarjoten historiallista pohjaa elokuvapoliittisesta keskustelusta Suomessa. Journalismi on työssä mukana uutisen ja kulttuurijournalisminosalta. Menetelmänä työssä on käytetty laadullista sisällönanalyysiä, melko aineistolähtöisesti. Teoria tukee analyysia, mutta aineistosta ei ole lähdetty hakemaan todisteita teorioille, vaan tulosten on annettu nousta aineistosta itsestään. Tutkimuksen perusteella Paha maa -elokuvan leikkausriidan uutisointi oli monipuolista ja riidan vaiheita seurattiin lehdissä tiiviisti. Uuutisoinnista rakentui tarina, jolla oli selkeä alku ja loppu. Uutisissa pääsivät puhumaan monet eri elokuva-alan tahot, mutta varsinaisesti äänessä olivat riidan osapuolet. Ääneenpäässet eivät kuitenkaan saaneet sanoa mielipidettään, kuin yhdestä tai kahdesta aiheesta, riidan osapuolia lukuunottamatta. Leikkausriidan uutisointi nosti esiin erilaisia puheenaiheita. Keskustelu eteni kahdella tasolla, joista toinen keskittyi riidan vaiheisiin ja toinen puhumaan elokuvasta yleisemmällä tasolla. Riidan vaiheiden uutisoinnissa edettiin riidan tapahtumien kautta. Ensin nousi esiin kysymys siitä, onko tekijöiden välillä minkäänlaista riitaa laisinkaan. Kun tähän saatiin vahvistus, alkoi keskustelu sopimuksesta, oikeustoimista, ja eri tahojen edustajille annettiin mahdollisuus kertoa mielipiteensä riidasta ja elokuvasta. Riidan uutisointi päättyi, kun osapuolet pääsivät sopuun.Yleisellä tasolla puhuttiin niin elokuvan tekemisestä yleensä, sopimuskäytännöistä ja elokuvan tekijyydestä. Elokuvan telijyydestä puhuttaessa esiin nousi ajatus elokuvasta taiteena, vastuu elokuvasta ja tekinäoikeudet.

Tutkielma tarkastelee suomalaisen lehdistön reaktioita tammikuun kansannousuun. Tarkasteltu ajanjakso kattaa kansannousun ensimmäiset kuukaudet. Kansannousu alkoi Venäjän keisarikunnan puolalaisissa osissa, Puolan kuningaskunnassa, tammikuussa 1863. Suomen alue kuului myös Venäjän keisarikuntaan, joten suomalaisille tammikuun kansannousussa oli kyse keisarikunnan yhteisesti asioista. Tutkielman tutkimuskysymykset etenevät kaksivaiheisesti. Ensin tutkielma selvittää, mitä suomalainen lehdistö julkaisi tammikuun kansannoususta. Kun itse uutisointi ja sen määrä on selvitetty, seuraa kysymys, miten tämä uutisointi kuvaa suomalaisten suhdetta Venäjän keisarikuntaan, suomalaisten aatteita ja toimintaa. Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan uutisten lähiluvulla ja kontekstoimalla ajan suomalaista aatemaailmaa ja ympäristöä. Sensuurilla oli tutkielman kannalta erityisen suuri vaikutus lähdeaineistoon ja sen toimintamahdollisuuksiin, minkä vuoksi sen laajuus ja vaikutus on pyritty tuomaan esiin. Lähdeaineistona on käytetty neljän sanomalehden numeroita kansannousun ensimmäisistä uutisista huhtikuun loppuun. Lähdeaineistosta kaksi lehteä edustaa suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä lehdistöä. Tutkitut lehdet ovat Finlands Allmänna Tidining, Helsingfors Dagblad, Helsingin Uutiset ja Suometar. Nämä neljä lehteä olivat kukin oman aatemaailmansa edustajia, mikä näkyi myös lehtien Puolaa ja kansannousua käsittelevissä uutisissa. Tutkielmassa selvisi, että tammikuun kansannousu oli aikansa suurimpia uutisaiheita Suomessa. Puolaa käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin määrällisesti hyvin paljon. Tutkitut lehdet kirjoittivat kansannoususta käytännössä jokaisessa numerossaan. Kansannousua käsittelevät kirjoitukset käsittivät laajuudessaan valtaosan tutkittujen lehtien Suomen ulkopuolisesta uutisoinnista. Suomalainen uutisointi nojasi niin keisarikunnan virallisiin tietoihin kuin ulkomaisiin sanomalehtiin. Suomalaiset lehdet julkaisivat näiden tietoja, mutta suhtautuivat niihin myös epäluuloisesti. Lähdeaineistona käytetyt lehdet edustivat Suomen aateilmapiirissä kukin omaa aatettaan, mikä näkyi niiden uutisoinnissa. Täten voidaan sanoa, että suomalainen lehdistö oli monipuolista, ja lehtien uutisointi kansannoususta moniäänistä. Lehtien yleiset aatteelliset linjat toistuivat myös tammikuun kansannousun uutisoinnissa. Tammikuun kansannousu ei siis avannut erityistä kuvaa suomalaisten suhteesta Venäjän keisarikuntaan, mutta se toisti ja vahvisti kuvaa aikansa suomalaisesta aateilmapiiristä ja julkisesta keskustelusta.