Browsing by Subject "vaihtoehtoinen riidanratkaisu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Svinhufvud, Anna-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa selvitetään, miten rakennusalalla hyödynnettyjen FIDIC-mallisopimusehtojen mukaista Dispute Board -asiantuntijapaneelin (jäljempänä “riidanratkaisupaneeli”) sisältävää riidanratkaisulauseketta on täsmennetty vuoden 2017 versiossa vuoden 1999 versioon verrattuna. Sopimusehtojen täsmentymistä tutkitaan siitä näkökulmasta, miten riidanratkaisupaneelin ratkaisut voidaan saattaa välimiesmenettelyyn FIDIC-mallisopimusehtojen mukaisesti. Lisäksi asiaa analysoidaan myös Kansainvälisen kauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä (“ICC välimiesmenettely”) annettujen välitystuomioiden perusteella. Tarkastelun kohteena ovat FIDIC-mallisopimusehtojen käytetyimmän niin sanotun ”sateenkaarisarjan” sopimustyypit (“punainen”, ”keltainen” ja ”hopea kirja”, jäljempänä “FIDIC-sopimusehdot”). Riidanratkaisupaneelit ovat vähitellen yleistymässä. Sopimusperusteinen riidanratkaisupaneeli perustetaan usein pitempiaikaisiin riitaherkkiin rakennushankkeisiin niiden koko keston ajaksi. Riidanratkaisupaneeli voi avustaa osapuolia urakan aikana ilmenevien riitaisuuksien epämuodollisessa välttämisessä sekä antaa osapuolia väliaikaisesti sitovia ratkaisuja hankkeen aikana syntyviin riitoihin. Näitä ratkaisuja voidaan jälkikäteen uudelleen arvioida ja ratkaista lopullisesti välimiesmenettelyssä. Riidanratkaisupaneelin ratkaisusta tulee osapuolia lopullisesti sitova, mikäli kumpikaan osapuolista ei ilmoita tyytymättömyyttä ratkaisuun määräaikaan mennessä. Mikäli osapuoli kieltäytyy noudattamasta riidanratkaisupaneelin antamaa molempia osapuolia sitovaa ratkaisua, voi toinen osapuoli myös tässä tapauksessa hyödyntää välimiesmenettelyä ja pyytää välimiesoikeutta vahvistamaan ratkaisun molempia osapuolia sitovaksi joko väliaikaisin vaikutuksin tai lopullisesti sitovana. Riidanratkaisupaneelien käytön taustalla on niin kutsuttu ”maksa nyt, riitele myöhemmin” -periaate (engl. “pay now, argue later”). Periaatteen tausta-ajatuksena on turvata hankkeen ja sen kassavirran jatkuminen urakkasuunnitelmien mukaisesti riitaisuuksista huolimatta. Tutkielmassa keskitytään FIDIC-sopimusehtojen moniportaisen ja varsin monimutkaiseksi rakennetun riidanratkaisulausekkeen kahteen portaaseen: riidanratkaisupaneelin ratkaisuun sekä välimiesmenettelyyn viimesijaisena keinona. Yrityksen riidanratkaisukeinojen valintaan vaikuttavat muun muassa ratkaisun lopullisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus. Lisäksi uusien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien valitseminen kansainvälisesti tunnustetun ja täytäntöönpanokelpoisen välimiesmenettelyn rinnalle edellyttää, että niihin ei liity suuria riskejä. Muuten laajasti omaksutusta välimiesmenettelystä poikkeamiselle ei välttämättä ole riittäviä perusteita yrityksen riskien hallinnan kannalta. Riidanratkaisupaneelien ratkaisujen heikkoutena voidaan kuitenkin pitää niiden täytäntöönpanokelvottomuutta. Ratkaisujen välitön noudattaminen on osapuolten sopimusoikeudellinen velvollisuus, eikä ratkaisujen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon ole vastaavaa kansainvälisesti tunnustettua instrumenttia kuin välimiesmenettelyyn soveltuva New Yorkin yleissopimus (1985). Tämän vuoksi riidanratkaisupaneelin ratkaisun saattaminen välimiesmenettelyyn viimesijaisena keinona onkin tärkeää prosessin ennakoitavuuden säilyttämiseksi, ja ilman näiden prosessien välistä selkeää yhteyttä vaarantuu myös hankkeen jouheva eteneminen. FIDIC-sopimusehtojen vuosien 1999 ja 2017 versioiden vertailussa havaitaan, että FIDIC-sopimusehtojen mukaisesti riidanratkaisupaneelin ratkaisun saattaminen välimiesmenettelyyn on mahdollista kahta eri reittiä pitkin: i) osapuoli voi pyytää välimiesoikeutta vahvistamaan ratkaisun välittömästi osapuolia sitovaksi, ja ii) osapuoli voi pyytää välimiesoikeutta uudelleen arvioimaan ja ratkaisemaan asian lopullisesti. Vuoden 1999 versiossa sopimusehdoista havaitaan puutteita molempiin reitteihin liittyen, joita on selkeytetty vuoden 2017 FIDIC-sopimusehdoissa. Merkittävimpänä 1999 vuoden version puutteena mainittakoon epäselvyys siitä, voidaanko osapuolia väliaikaisesti sitova ratkaisu vahvistaa välimiesmenettelyssä. Vuoden 2017 versio sopimusehdoista sisältää myös muilta osin yksityiskohtaisempaa sääntelyä, minkä vuoksi niiden tulkinnanvaraisuus on vähentynyt vuoden 1999 sopimusehtoihin verrattuna. Lisäksi riidanratkaisupaneelin ratkaisujen saattamista välimiesmenettelyyn tarkastellaan ICC välimiesmenettelyn välitystuomioiden valossa. ICC välitystuomioita tarkastellaan, koska ICC välimiesmenettely on FIDIC-sopimusehtojen mukainen suositus. Valitut välitystuomiot koskevat vuoden 1999 FIDIC-sopimusehtoja, joita on julkaistu ja näin ollen saatavilla. Valikoitujen ratkaisujen perusteella havaitaan, että osittain annetut ratkaisut ja niiden perustelujen sisältö vaihtelevat saman tyyppisissä kysymyksissä. Välitystuomioista johdettuja havaintoja peilataan lisäksi 2017 FIDIC-sopimusehtojen muutoksiin ja havaitaan, että tapausten ratkaisuista voidaan hakea ainakin osittain johtoa niin 1999 kuin 2017 vuoden FIDIC-sopimusehtojen soveltamisessa. FIDIC-sopimusehtojen vertailun ja ICC välimiesmenettelyn ratkaisukäytännön perusteella johtopäätöksenä todetaan, että FIDIC-sopimusehtoihin voitaisiin tehdä edelleen täsmennyksiä. Esimerkiksi sitovien riidanratkaisupaneelin maksuvaatimuksia koskevien ratkaisujen väliaikaisessa vahvistamisessa voitaisiin välimiesoikeudelle lisätä nimenomainen valta edellyttää mahdollisen vakuuden asettamista vahvistamista pyytävältä osapuolelta. Lisäksi täsmennyksiä voitaisiin tehdä kuittausvaatimuksen esittämisestä välimiesmenettelyssä sekä välimiesmenettelyn kustannustenjaossa huomioon otettavista seikoista. Nämä kaikki täsmennykset edistäisivät osaltaan ”maksa nyt, riitele myöhemmin” -periaatteen toteutumista. Tutkielman yhteenvetona väitetäänkin, ettei riidanratkaisupaneelien käyttäminen välttämättä yleisty, mikäli riidanratkaisupaneelin ratkaisujen vahvistaminen ja niiden lopullinen arvioiminen välimiesmenettelyssä ei toteudu sopimusehtojen hengen mukaisesti.
  • Rissanen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani tarkoituksena on muodostaa pienten asioiden sähköisen menettelyn malli Kanadassa ja Yhdysvalloissa käyttöön otettujen sähköisten tuomioistuinmenettelyiden pohjalta sekä pohtia mallin sopivuutta suomalaiseen oikeusjärjestykseen. Tavoitteena on ensinnäkin selvittää, voisiko pienten asioiden sähköinen menettely olla siirrettävissä suomalaisiin tuomioistuimiin. Lisäksi tarkastellaan, mitä hyötyjä ja haittoja mallista olisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle. Pienten asioiden sähköinen menettely on neliportainen kombinaatiomalli, jonka peräkkäiset vaiheet ovat arviointi, neuvottelu, sovittelu ja oikeudenkäynti. Kyseessä on verkkovälitteinen riidanratkaisumekanismi, jonka kaikki vaiheet ja niihin liittyvä kommunikaatio on keskitetty verkkoalustalle. Mallin merkittävin ero perinteiseen oikeudenkäyntiin on, että menettely alkaa jo ennen asian vireilletuloa tuomioistuimessa. Menettelyn ensimmäisessä portaassa yksinkertaista tekoälyä hyödyntävä arviointityökalu tarjoaa kansalaisille ilmaista oikeudellista neuvontaa. Tuomioistuimen tehtävät laajentuvat informointiin ja konfliktien ennaltaehkäisyyn. Tutkielmassa havaitaan, että tuomioistuimen uusien tehtävien hyväksyttävyyden puolesta puhuu useampi siviiliprosessille asetettu tavoite: markkinoiden vaatimuksiin sopeutuminen, ihmisten käyttäytymistä ohjaavaa vaikutus ja yhteiskuntarauhan ylläpitäminen. Lisäämällä ihmisten tietoa heidän oikeuksistaan riidat tuomioistuimissa eivät lisäänny, vaan ne vähenevät koko yhteiskunnan tasolla. Kääntämällä katseen oikeudellistuneista riidoista konflikteihin, tuomioistuimet voivat järjestää oikeudenhoidon tasapainoisemmalla tavalla siten, että voimavarat riittävät paitsi pienten asioiden myös laajojen ja monimutkaisten riitojen ratkaisemiseen. Lisäksi tutkielmassa havaitaan, että malli voisi edistää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista erityisesti parantamalla tuomioistuinten saavutettavuutta. Käyttäjälähtöisyyden ansiosta menettely voisi olla tarkoituksenmukainen paitsi tuomioistuimelle myös asianosaisille. Pienet riita-asiat eivät enää jäisi laajojen riitojen jalkoihin, vaan niitä voitaisiin ratkaista pienille asioille suunnitellussa menettelyssä. Menettelyn potentiaalinen heikkous on kuitenkin menettelyllisten oikeuksien heikentyminen. Tuomioistuimeen pääsy ei takaa välttämättä oikeuksiin pääsyä. Pienten asioiden sähköisen menettelyn vaarana on, että käyttäjäystävällisestä oikeudesta ja tuomioistuimen paremmasta saavutettavuudesta tehdään kulissi, jonka taakse kätketään oikeussuojatakeiltaan heikkoa tukkukauppaoikeutta.
  • Erkko, Nelli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on mediation-arbitration-menettely (Med-Arb-menettely), jossa nimensä mukaisesti yhdistyvät sovittelu (mediation) ja välimiesmenettely (arbitration). Menettelyn perinteisessä muodossa sama henkilö eli neutraali toimii sekä sovittelijana että välimiehenä. Oikeustieteellisessä diskurssissa neutraalin kaksoisrooli on säilynyt pitkään kiistanalaisena kysymyksenä. Prosessikombinaatiota on pidetty myös yleisemmin ongelmallisena sovittelun ja välimiesmenettelyn perusperiaatteiden toteutumisen kannalta. Tutkielmassa Med-Arb-menettelyä tarkastellaan prosessiekonomian ja osapuolten oikeusturvan näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millä tavoin proses-sikombinaatio edistää prosessiekonomian periaatteen toteutumista, mitä oikeusturvavaatimuksia menettelylle voidaan asettaa ja miten nämä vaatimukset käytännössä toteutuvat. Hypoteesin mukaan prosessien yhteensovittamisesta ja neutraalin kaksoisroolista aiheutuu riskejä oikeusturvalle, joten tutkielmassa kartoitetaan myös vaihtoehtoja oikeusturvan tehostamiseksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodia, jota täydentävät oikeusvertailevat näkökohdat ja de lege ferenda –luontoiset kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan Med-Arb-menettelyn prosessiekonomiset hyödyt voidaan perustaa yhtäältä menettelyvaiheiden ominaispiirteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen ja toisaalta riidanratkaisijan hybridimalliin. Sekä sovittelussa että välimiesmenette-lyssä voidaan tunnistaa ominaisuuksia, jotka edistävät riitaisuuksien ratkaisemista resurssitehokkaasti suhteessa perinteiseen oikeuden-käyntimenettelyyn. Kun menettelyt yhdistetään Med-Arb-menettelyssä yhdeksi prosessiksi, nämä ominaisuudet täydentävät toisiaan. Sovitteluun ja välimiesmenettelyyn liitetään tyypillisenä piirteenä menettelyn nopeus, mutta sovitteluvaiheen ansiosta Med-Arb-menettelyssä pystytään säästämään tehokkaasti myös muitakin resursseja kuin aikaa. Välimiesmenettelyvaihe vaikuttaisi tehostavan tätä vaikutusta, minkä lisäksi se takaa asiassa ulosottokelpoisen täytäntöönpanoperusteen. Neutraalin kaksoisrooli sekä nopeuttaa menettelyä että hillitsee kustannusten syntymistä. Lisäksi kaksoisroolilla vaikuttaisi olevan merkitystä sovittelun tehokkuuden kannalta. Prosessin kestävyyden kannalta resurssien säästön ohella merkitystä on kuitenkin myös sillä, että menettely järjestetään loukkaamatta oikeusturvaa. Sovittelussa keskeisiksi oikeudenmukaisen menettelyn takeiksi määritellään osapuolten itsemääräämisen periaate sekä prosessuaalinen ja aineellinen oikeudenmukaisuus. Välimiesmenettelyssä asianosaisten oikeusturvaa takaavat puolestaan nk. due process -periaatteet, joita ovat kuulemisen periaate, tasapuolisen kohtelun periaate sekä välimiehen esteettömyys. Menettelyvaiheiden oikeusturva-takeiden yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta Med-Arb-menettelyssä. Prosessien yhdistäminen yhdeksi menettelyksi heikentää osapuolten itsemääräämisperiaatetta ja prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Kuulemisen periaate ja siihen kytkeytynyt tasa-puolisuuden periaate eivät myöskään voi toteutua täysimääräisesti. Näiden oikeusturvaongelmien ratkaisemiseksi tutkielmassa ehdotetaan luottamuksellisen tiedon eliminointia tai neutralisointia, sovittelun tehokkuuden turvaamista prosessuaalisin rajoituksin sekä sovittelumallin ja käsiteltävän riita-asian laadun huomioimista. Myös prosessia ja Med-Arb-menettelyä koskevaa normiohjausta kehittämällä Med-Arb-menettelyn oikeusturvariskejä voidaan ehkäistä ja lievittää. Oikeudellisesti kestävä ja hyväksyttävä menettely voi edellyttää, että riidanratkaisun taustalla olevista ideoista ja arvoista joudutaan osin luopumaan. Myös Med-Arb-menettelyssä prosessin resurssitehokkuudesta joudutaan tinkimään oikeusturvan nimissä. Kuten moni muukin kysymys oikeustieteessä, viime kädessä Med-Arb-menettelyn käyttökelpoisuus riippuu tapauskohtaisesta arvioinnista ja rajanvedosta tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Tietynlaisessa tilanteessa Med-Arb voi tarjota riidan osapuolille juuri heidän tarpeitaan ja intressejään palvelevan menettelyn. Kun riittävistä varotoimenpiteistä huolehditaan, Med-Arb voi parhaimmillaan olla riidan-ratkaisumekanismi, joka ei ole vain tehokas ja joustava vaan myös oikeudenmukainen ja reilu.
  • Linnankoski, Henri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Prosessioikeus Tekijä: Henri Linnankoski Työn nimi: Sovittelun luottamuksellisuuden prosessuaaliset tehosteet – tarkastelussa to-distamis- ja vetoamiskiellot Työn laji: Pro gradu -tutkielma Kuukausi ja vuosi: 9/2021 Sivumäärä: xiii + 110 sivua Avainsanat: sovittelun luottamuksellisuus, prosessuaaliset tehosteet, todistamiskielto, vetoamiskielto, vaihtoehtoinen riidanratkaisu, prosessioikeus Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Sovittelun luottamuksellisuutta sovittelun jälkeisessä oikeudenkäynnissä turvataan laki- ja sopimusperusteisilla todistamis- ja vetoamiskielloilla, joita voidaan kutsua luottamuksellisuuden prosessuaalisiksi tehosteiksi. Vetoamiskiellot kohdistuvat sovittelun osapuoliin ja niiden tarkoituksena on estää sovittelun osapuolia vetoamasta myöhemmässä oikeuden-käynnissä määrättyihin sovittelua koskeviin tietoihin. Tuomioistuinsovittelussa vetoamis-kiellosta säädetään riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomio-istuimissa annetun lain (394/2011) 16 §:ssä, kun taas tuomioistuimen ulkopuolisissa sovit-telumenettelyissä vetoamiskieltoja on asetettu sovitteluinstituuttien sovittelusäännöissä. Todistamiskiellot puolestaan estävät lähtökohtaisesti sovittelijan kuulemisen myöhemmässä oikeudenkäynnissä. Todistamiskielto omaksuttiin oikeuteemme sovitteludirektiivin (2008/52/EY) johdosta ja siitä säädetään nykyisin oikeudenkäymiskaaren 17:11.2:ssa. Vaikka lakisääteinen todistamiskielto soveltuu myös tuomioistuimen ulkopuoliseen sovitte-luun, sovittelusäännöissä on lisäksi asetettu hieman laista poikkeavia todistamiskieltoja. Prosessuaalisten tehosteiden tarkoituksena on edistää avointa kommunikaatiota sovittelussa ja sitä kautta sovittelun tehokkuutta sekä estää sovittelumenettelyn käyttäminen tietojen kalasteluun oikeudenkäyntiä varten. Todistamis- ja vetoamiskieltojen yhteisvaikutuksesta sovittelua koskevien tietojen hyödyntäminen myöhemmässä oikeudenkäynnissä on vain hyvin rajoitetusti mahdollista. Luottamuksellisuuden edistäminen on kuitenkin ristirii-dassa vapaan todistelun periaatteen kanssa, jonka tarkoituksena on edistää aineellisen totuuden periaatteen toteutumista. Liian korkeaksi asetettu luottamuksellisuus voi viime kädessä asettaa esteitä asianosaisen oikeuksiin pääsylle. Erityisesti tästä syystä luottamuksellisuuden suojaaminen oikeudenkäynnissä ei voi toteutua absoluuttisena. Tutkielmassa hahmotellaan luottamuksellisuuden ulottuvuutta myöhemmässä oikeuden-käynnissä tutkimalla lainopillisesti todistamis- ja vetoamiskieltoja. Tarkastelun pääpaino on lakisääteisissä prosessuaalisissa tehosteissa, mutta vertailun vuoksi myös vastaavia so-pimusperusteisia kieltoja tarkastellaan suhteellisen laajasti. Prosessuaalisten tehosteiden tarkastelu rajautuu dispositiivisten riita-asioiden kontekstiin, mikä on perusteltua ottaen huomioon indispositiivisten ja dispositiivisten asioiden väliset eroavaisuudet. Tutkielmassa pyritään systematisoinnin ja tulkinnan keinoin määrittämään se, millaisia rajoituksia prosessuaaliset tehosteet sisältävät verrattuna siihen hypoteettiseen lähtökohtaan, jossa sovittelun luottamuksellisuutta suojattaisiin absoluuttisesti. Prosessuaalisten tehosteiden sääntelylle ja tulkinnalle asettaa haasteita luottamuksellisuuden piiriin potentiaalisesti tulevan aineiston moninaisuus sekä sovittelun ja oikeudenkäynnin monenlaiset rajapintatilanteet. Lisäksi tulkintaongelmia lisää varsinkin lakisääteisten prosessuaalisten tehosteiden väljyys sekä esitöiden ja oikeuskäytännön niukkuus. Vaikka prosessuaalisia tehosteita asettamalla lainsäätäjä on punninnut sovittelun salassapitointressit lähtökohtaisesti tärkeämmiksi kuin vapaan todistelun ja vetoamisoikeuden, tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että prosessuaaliset tehosteet sisältävät itse asiassa varsin monenlaisia rajoituksia luottamuksellisuuden absoluuttiselle toteutumiselle.