Browsing by Subject "vakaus- ja kasvusopimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 72
    Tämän englanninkielisen tutkimuksen kohteena ovat talous- ja rahaliiton välilliset vaikutukset harjoitettavaan sosiaalipolitiikkaan, erityisesti jäsenvaltioiden sosiaalipoliittisten järjestelmien liikkumavaraan ja julkisten menojen rakenteeseen. Syrjäyttävätkö sosiaalimenot muita julkisia menoja vai syrjäyttävätkö muut julkiset menot sosiaalimenoja? Tätä voidaan tutkia vakaus- ja kasvusopimuksen sisältämien julkista velkaa ja budjettialijäämää koskevien kriteereiden näkökulmasta, kun julkisesta velasta aiheutuvat korkokustannukset otetaan huomioon julkisten menojen ryhmittelyssä. Tutkimuksessa on analysoitu 15 EU-maan muodostamaa paneeliaineistoa 1990-luvun alusta lähtien. Tarkastelua on täsmennetty sekä eri ajanjaksoihin että erilaisiin velkaantumisen ja alijäämäisyyden mukaan muodostettuihin valtioryhmiin. Tutkimuksessa on lisäksi tehty tilastollisia mallitarkasteluja, joissa on tutkittu julkisten kokonaismenojen rakenteen muutoksia. Selittävinä muuttujina on käytetty useita sosiaalimenoihin vaikuttavia tekijöitä. Tulosten mukaan julkinen velkaantuminen on yksi merkittävä julkisten menojen rakenteen muutoksiin vaikuttava tekijä. Sosiaalimenojen suhteellisen aseman heikentymistä voidaan havaita erityisesti nopeasti velkaa pienentäneissä maissa ja niissä, joissa julkinen talous on ylijäämäinen. Näissä maissa on vastaavasti kasvua tukevien julkisten menojen osuus suhteellisesti kasvanut. Tutkimuksen lopuksi käydään keskustelua talous- ja rahaliiton välillisistä vaikutuksista eri politiikkalohkoihin julkisen talouden sisällä.
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 71
  • Paavonen, Marja (2003)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää EMUn jäsenmaiden velkaan vaikuttavia tekijöitä ja vakaus- ja kasvusopimuksen merkitystä jäsenmaiden velan kasvun hillitsemisessä. Koska usean EMU-maan velka on etenkin ennen rahaliittoon liittymistä kasvanut talouden suhdanteista riippumatta, on syytä olettaa, että poliittisessa taloustieteessä kuvatuilla poliittisilla tekijöillä on vaikutusta velan kasvuun. Poliittisten tekijöiden merkitystä tarkastelen lähinnä keskittyen Tabellinin ja Alesinan (1990) velan taktista käyttöä kuvaavaan malliin, jossa uudelleenvalinnastaan epävarmat päättäjät siirtävät velan muodossa tulevan hallituksen varoja omaan käyttöönsä. Rahaliitossa inflaatiotaso muodostuu kaikkien jäsenmaiden toimien mukaan, minkä vuoksi yksittäisen jäsenmaan velkapolitiikka näkyy suhteellisen vähän inflaatiotasossa. Näin ollen poliittisten tekijöiden lisäksi voi rahaliitossa velan kasvuun vaikuttaa vapaamatkustajaongelma, joka syntyy, kun jäsenmaat kasvattavat velkaansa olettaen inflaatiotason pysyvän muiden kurinalaisen finanssipolitiikan ansiosta vakaana. Vapaamatkustajaongelman tarkastelussa keskityn Beetsman ja Uhligin (1999) rahaliittoa kuvaavaan malliin, jossa vapaamatkustajaongelma voidaan poistaa jäsenmaiden sopiman vakaus- ja kasvusopimuksen ja siinä asetettujen finanssipolitiikan rajoitteiden avulla. Vertaamalla EMUn vakaus- ja kasvusopimusta Beetsman ja Uhligin (1999) mallin sopimukseen nähdään, että vapaamatkustajaongelman lisäksi EMUssa käytössä olevalla sopimuksella voidaan poistaa myös poliittisten tekijöiden aiheuttama velan kasvu. Tämä edellyttää kuitenkin, että sopimuksen rangaistukset ovat uskottavia ja että siinä esitettyä "lähellä tasapainoa tai ylijäämäinen" -budjettitavoitetta noudatetaan. Laajennan tässä tutkielmassani Beetsman ja Uhligin (1999) mallia tilanteeseen, jossa jäsenmaat eivät ole samankokoisia. Tästä tarkastelusta nähdään, että vapaamatkustajaongelma on huomattavasti voimakkaampi pienillä jäsenmailla verrattuna suuriin jäsenmaihin, jotka vaikuttavat velkapolitiikallaan suhteellisesti enemmän yhteiseen inflaatiotasoon. Kuitenkin tähän mennessä suuret maat ovat vähentäneet velkaansa pieniä maita hitaammin ja näillä mailla on myös ollut vaikeuksia täyttää vakaus- ja kasvusopimuksessa asetetut rajoitteet suunnitellussa aikataulussa. Tämä antaa tukea oletukselle, että poliittisilla tekijöillä on merkitystä velan kasvuun ja että budjettikurin ylläpito nyt käytössä olevin keinoin on suuremmissa jäsenmaissa vaikeampaa kuin pienissä jäsenmaissa. Toinen tarkastelusta nähtävä mahdollinen selitys suurten maiden vaikeuksiin rajoitusten täyttämisessä on, että nämä maat saattavat käyttää vaikutusvaltaansa keskuspankin päätöksissä muuttaakseen rahapolitiikkaa haluamaansa suuntaan. Tässä tapauksessa vakaus- ja kasvusopimuksen vahvistaminen auttaa ehkäisemään jäsenmaiden vaikutuspyrkimyksiä.