Browsing by Subject "vakioehdot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Nurmilaukas, Eero (Helsingin yliopisto, 2022)
    Allianssimalli on kasvattanut suosiotaan rakennushankkeen toteutusmuotona 2000-luvulla. Allianssimallilla tarkoitetaan rakennushankkeen toteutusmuotoa, jossa tilaaja ja palveluntuottajat vastaavat rakentamisen lisäksi hankkeen suunnittelusta, aikatauluista, kustannuksista ja laadusta yhteisesti ja jakavat hankkeen mahdollisuudet ja riskit keskenään. Tilaajan keskeisenä tehtävänä on valita palveluntuottajat hankkeen ominaispiirteiden mukaisesti. Allianssin on perinteisesti katsottu soveltuvan erityisesti suuriin ja vaativiin hankkeisiin, joihin liittyy luontaisesti paljon riskitekijöitä. Hankemallin etuina on pidetty parempaa tuottavuutta ja ennustettavuutta perinteisiin projektimalleihin verrattuna. Rakennusteollisuus ry. julkaisi keväällä 2020 allianssirakentamista koskevat yleiset sopimusehdot liitteineen. Tutkielmassani selvitän, kuinka rakentamista koskeva suoritushäiriöitä koskeva arviointi tapahtuu allianssin yleisten sopimusehtojen (RT 103199) mukaisesti ja toisaalta, kuinka suoritushäiriöistä aiheutuvat seuraamukset huomioidaan allianssin yleisten sopimusehtojen mukaisessa kannustinjärjestelmässä. Tarkasteluni keskittyy rakennushankkeissa tyypillisesti ilmeneviin suoritusvirheisiin eli suoritusta koskevaan virheeseen, viivästykseen ja lisä- ja muutostöihin. Arvioinnissa huomioin hankkeen kannalta keskeisten oikeus- ja toimintaperiaatteiden sekä huomautus- ja reklamaatiovelvollisuuden merkityksen. Lisäksi allianssirakentamiseen liittyy kysymys vakuuttamisvelvollisuudesta, jota käsittelen työssäni. Tutkimuskysymyksen valintaan vaikutti hankkeen ajankohtainen asema yleisten sopimusehtojen julkaisun myötä sekä tekemäni huomio, jonka mukaan osapuolten mahdollisuuksia turvautua vahingonkorvaukseen keskinäisten sopimusriskien jakamisessa on yleisin sopimusehdoin rajoitettu. Tutkielman johtopäätöksenä totean, että allianssi asettaa osapuolille merkittävän yhteistoimintavelvoitteen, jossa allianssin toimintaa ohjaavat keskeisellä tavalla yhteiset tavoitteet ja niitä koskevat mittarit. Osapuolten suoriutumista seurataan hankkeen kaupallisten ehtojen avulla, jonka kautta hankkeen keskeisiä riskejä tasataan palkkioiden ja palkkionvähennysten kautta. Palkkiot ja palkkionvähennykset ovat osapuolille lähtökohtaisesti yhteisiä. Suoritushäiriöistä aiheutuvat virheet tulevat lähtökohtaisesti korvattavaksi hankkeen korvattavina kustannuksina, jonka vuoksi ne tasaavat vain rajatusti suoritushäiriöistä syntyviä seuraamuksia. Osapuolilla on mahdollisuus myös poiketa yhteisestä riskienjaosta yksilöllisin sopimusehdoin, mutta tällöin riskienjako voi luoda jännitteitä yksilöllisten sopimusehtojen ja allianssin yleisten sopimusehtojen välille.
  • Mankonen, Juuso (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen aiheena on oikeusturvavakuutuksen vakuutussopimukseen sisältyvät vakioehdot vakuutustapahtuman määritelmästä riita- ja hakemusasiassa sekä rikosasiassa ja useiden vakuutustapahtumien yhdistämisestä. Tutkimuksen keskiössä ovat viimeisimpiin malliehtoihin sisältyvät mainitut vakioehdot sekä markkinoilla olevien oikeusturvavakuutusten vastaavat vakioehdot, jotka ovat jonkin verran eriytyneet malliehtojen sanamuodosta. Eriytyminen on ollut seurausta kilpailun merkityksen korostumisesta vakuutusalalla. Vakuutusehtojen tulkinnan lopputulos määrittää monessa tapauksessa sen, myönnetäänkö haettuun vahinkotapahtumaan oikeusturvaetu. Oikeusturvaedulle on sitä hakevalle monessa tapauksessa suuri merkitys, sillä se mahdollistaa vakuutetun pääsyn oikeuksiinsa. Tämän vuoksi yksittäisen vakuutustuotteen vakuutusehtojen tulkinnan lähempi tarkastelu sekä näiden ehtojen tulkinnan taustalla vaikuttavien periaatteiden jäsentäminen on hyvin perusteltua. Sopimuksen tulkinnan taustalla on sopimuksen sisältöön liittyvä erimielisyys sopimuksen osapuolten välillä. Aluksi pääluvussa kaksi käsittelen sopimuksen tulkintaa yleisesti ja erityisesti vakiosopimusten tulkintaan liittyviä lähtökohtia. Näiden jälkeen siirryn tarkastelemaan vakuutussopimusten vakioehtojen tulkintaa KKO:n ratkaisukäytännön, lautakuntien ratkaisusuosituskäytännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Vakioehtojen osalta osapuolten yhteistä tarkoitusta ei yleensä ole mahdollista löytää, joten vakioehtojen tulkinnan lähtökohtana on usein objektiivinen ja tiukasti sanamuotoon pohjautuva tulkinta. Mikäli sanamuodon mukainen tulkinta ei riitä, on siirryttävä riskinjakotulkinnan alueelle, jossa sovellettavaksi voi tulla epäselvyyssääntö, suppea tulkinta tai oppi yllättävistä ja ankarista ehdoista. Lopulta voi tulla kyseeseen vakuutusehdon kohtuuttomuusarviointi KSL 4:1 tai OikTL 36 §:n mukaisesti. Tutkielman pääluvussa kolme tarkastelen vakuutustapahtuman määritelmän sisältävää vakioehtoa ja siihen liittyviä tulkintaongelmia. Tarkastelen omana kokonaisuutenaan riita- ja hakemusasioiden vakuutustapahtuman määritelmää ja sen sanamuotoon liittyviä tulkintatilanteita. Toiseksi käsittelen omana kokonaisuutenaan rikosasioihin liittyvää vakuutustapahtuman määritelmää ja siihen liittyviä tulkintatilanteita. Riita- ja hakemusasioiden osalta keskiössä on se, voiko vakuutettu näyttää vakuutusehdoissa määritellyn riidan syntyneen. Rikosasioissa suojataan lähtökohtaisesti asianomistajaa tämän esittäessä yksityisoikeudellisia vaatimuksia rikosprosessin yhteydessä. Sen sijaan oikeusturvavakuutus on rikosasioissa syytetyn vastaajan käytettävissä vain poikkeuksellisesti. Tarkastelussa käy ilmi, että ehdon sanamuoto ei ota huomioon riita- sekä hakemusasioiden ja rikosasioiden välimaastoon sijoittuvia tilanteita. Näissä tilanteissa ongelma ratkaistaan soveltamalla epäselvyyssääntöä vakuutusyhtiön vahingoksi. Toisaalta ongelmia liittyy myös niihin tilanteisiin, joissa vakuutustapahtuman taustalla oleva riidan tai vaatimuksen peruste täytyy paikallistaa. Neljäs pääluku käsittelee useiden vakuutustapahtumien yhdistämisen mahdollistavaa vakuutusehtoa ja sen tulkintaa. Tulkintatilanteet liittyvät tämän vakuutusehdon osalta monesti siihen, onko vakuutustapahtumat katsottava samanperusteisiksi. Samanperusteisuuden edellytyksenä on, että vakuutustapahtumien taustalla on sama oikeustoimi, oikeudenloukkaus, tapahtuma tai olosuhde. Näistä vaikeimmin määriteltävissä ovat olosuhde ja tapahtuma. Haastavissa tapauksissa merkitystä saa se, onko olosuhde tai tapahtuma riittävän yksilöity ja loogisesti yhdistettävissä vakuutustapahtumiin. Toisena merkittävänä osiona on sen selvittäminen, voidaanko kanteiden kumulaation taustalla oleva kanteiden samanperusteisuuden arviointi jotenkin yhdistää vakuutustapahtumien samanperusteisuuden arviointiin. Lyhyesti näkemykseni tähän on se, että näitä kahta arviointia ei voi yhdistää, koska ne tehdään erilaisista lähtökohdista käsin. Vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskevan arvioinnin sekoittaminen tuomioistuimen kumulaatiosäännösten soveltamiseen toisi tullessaan huomattavia ongelmia. Johtopäätökset sisältävässä viimeisessä pääluvussa vedän yhteen edellisten lukujen keskeisimmät tutkimustulokset. Otan viimeisessä luvussa myös kantaa vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusten oikeuslähdeopilliseen asemaan ja oikeusturvavakuutuksen vakuutusehtojen eriytymisen ja kahden vuoden säännön väliseen yhteyteen.