Browsing by Subject "valo"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 48
  • Hari, Pertti; Salminen, Raimo; Pelkonen, Paavo; Huhtamaa, Mikko; Pohjonen, Veli (Suomen metsätieteellinen seura, 1976)
  • Väisänen, Eero; Kellomäki, Seppo; Hari, Pertti (Suomen metsätieteellinen seura, 1977)
  • Kellomäki, Seppo; Hari, Pertti; Väisänen, Eero (Suomen metsätieteellinen seura, 1977)
  • Kellomäki, Seppo; Oker-Blom, Pauline (Suomen metsätieteellinen seura, 1983)
  • Greis, Ilppo; Kellomäki, Seppo (Suomen metsätieteellinen seura, 1981)
  • Aaltonen, V. T. (Suomen metsätieteellinen seura, 1934)
  • Roponen, Ilma E. (University of Helsinki, 1960)
  • Kellomäki, Seppo; Hari, Pertti (Suomen metsätieteellinen seura, 1980)
  • Kellomäki, Seppo; Hari, Pertti; Kanninen, Markku; Ilonen, Pirkko (Suomen metsätieteellinen seura, 1980)
  • Kellomäki, Seppo; Kanninen, Markku (Suomen metsätieteellinen seura, 1980)
  • Pukkala, Timo; Kuuluvainen, Timo (Suomen metsätieteellinen seura, 1987)
  • Höyhtyä, Riitta; Hänninen, Heikki (Suomen metsätieteellinen seura, 1991)
  • Boxström, Maija (University of Helsinki, 1917)
  • Lehtola, Väinö (University of Helsinki, 1931)
  • Seppälä, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Haitalliset vieraslajit ovat merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle elinympäristöjen vähenemisen ja pirstoutumisen ohella. Vain pieni osa ihmisen alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan uudelle alueelle tarkoituksella tai vahingossa siirtämistä vieraslajeista osoittautuu haitalliseksi, mutta ne saavat aikaan valtavaa vahinkoa alueen alkuperäisille lajeille ja luontotyypeille sekä ihmisille merkittävää taloudellista tai terveydellistä haittaa. Euroopan eliölajeista noin 5 % luokitellaan vieraslajeiksi, joista edelleen 10–15 prosenttia haitallisiksi vieraslajeiksi. Suomessa haitallisia vieraslajeja on luokiteltu noin 0,6 % eliölajeista. Uuden vieraslajin vakiintumiseen ja täyden levinneisyyden saavuttamiseen uudella alueella kestää keskimäärin 150 vuotta lajin saapumisesta. Leviämisvauhtia voi nopeuttaa vieraslajin sopeutuminen uuteen alueeseen, sopivien elinympäristöjen lisääntyminen sekä ilmaston lämpeneminen. Ilmaston lämpeneminen tulee myös helpottamaan uusien haitallisten vieraslajien saapumista Suomeen ja lisäämään niiden todennäköisyyttä selvitä hengissä ja levitä täällä. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on yksivuotinen, vain siemenistään leviävä kookas ruohovartinen kasvilaji, joka on Suomessa haitallinen vieraslaji. Kookas- ja nopeakasvuinen jättipalsami valloittaa tehokkaasti erityisesti kosteampia ja puolivarjoisia elinympäristöjä, ja leviää tehokkaasti virtaavan veden kuljettaessa siemeniä vesistössä eteenpäin. Jättipalsami voi syrjäyttää samalta kasvupaikalta valo- ja häirintäkilpailun avulla matalakasvuisempia ruohovartisia lajeja sekä houkutella sokeripitoisella medellä pölyttäjähyönteisiä muiden lajien luota. Jättipalsamikasvusto voi myös vähentää maanpäällisten ja maanalaisten selkärangattomien hyönteislajien ja -ryhmien monimuotoisuutta, sekä kasvien siemenpankin monimuotoisuutta. Tutkin pro gradu -työssäni kymmentä jättipalsamikasvustoa Itä- ja Pohjois-Helsingin alueella poikkeuksellisen kuumalla ja kuivalla kasvukaudella 2010. Seurasin kasvustoissa jättipalsamiyksilöiden kasvun fenologiaan eli ilmiasuun liittyviä muuttujia: korkeus, varren paksuus, lehtien lukumäärä, kukkien lukumäärä ja siemenkotien lukumäärä. Seurasin myös jättipalsamin ja muiden kasvustojen valtalajien peittävyyden kehitystä. Seurantajakson (18.5. –17.8.) jälkeen otin kasvustoilta näytteet maaperäanalyysiä varten ja keräsin kasvustoilta siemenkodat. Laskin siemenkotien sisältävien siementen määrät ja määritin kasvuston keskimääräisen siementuotantokapasiteetin 1 m2 alueella. Jättipalsamin fenotyyppinen plastisuus on korkea, eli se voi sopeutua hyvin elinympäristön muutoksiin, kuten valon saatavuuteen varjoisemmilla kasvupaikoilla. Varjossa kasvavat jättipalsamit tehostavat kasvuaan ja yhteyttävät tehokkaammin. Fenologiaseurannasta keräämäni mittausdatan alustavien tarkastelujen mukaan päätin tarkastella tilastollisesti kasvupaikan valoisuuden (kolme valoisuusluokkaa) vaikutusta jättipalsamin korkeuteen, mutta en löytänyt valoisuusluokkien välillä merkittävää eroa. Valoisammilla kasvupaikoilla kasvavat jättipalsamit kasvoivat keskimäärin paksummiksi, tuottivat enemmän lehtiä, kukkia ja siemenkotia sekä siemeniä. Kasvukauden 2010 olosuhteet vaikuttivat kasvustojen mittaustuloksiin ja siemenmääriin. Siementen määriin kasvustoissa vaikutti myös 8.8.2010 poikkeuksellisen rajun Sylvi-myrskyn rankkasadekuurot ja voimakkaat tuulenpuuskat.
  • Alasaarela, Juha (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ruukkusalaattien tuotanto on kasvanut Suomessa jo vuosikymmeniä. Kasvihuoneet mahdollistavat tuoreiden lehtivihannesten kasvatuksen ympärivuotisesti, mutta pimeä vuodenaika tai valonsaannin heikentyminen yhdessä korkean nitraattilannoituksen kanssa aiheuttavat nitraatin kertymistä salaattiin. Nitraatti ei itsessään ole kovin myrkyllistä ihmiselle, mutta sen aineenvaihduntatuotteet elimistössä voivat olla haitallisia. Siksi ravinnon nitraattipitoisuuksia rajoitetaan EU asetuksella ja kasvisten nitraattipitoisuuksia valvoo Ruokavirasto. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää jääsalaatin (Lactuca sativa L.) nitraattipitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä yksityisellä kasvihuonepuutarhalla, ja ehdottaa helposti sovellettavia keinoja nitraattipitoisuuden alentamiseksi. Tutkimuksessa mitattiin vuorokaudenajan, iän ja olosuhteiden vaikutusta jääsalaatin nitraattipitoisuuteen. Mittaukset tehtiin eri kellonaikoina korjatuilta salaateilta, neljän, viiden ja kuuden viikon ikäisiltä salaateilta, sekä viikoittaisilla seurantamittauksilla kolmen kuukauden ajan syksyllä 2017. Salaattien nitraattipitoisuus määriteltiin pikamittausmenetelmällä. Kasveille tulevaa PAR-valoa ja kiertoliuoksen nitraattityppipitoisuutta mitattiin jatkuvatoimisella mittalaitteella. Lisäksi kasvihuoneen automaattisesta ohjausjärjestelmästä saatiin tietoa muista kasvuolosuhteista. Sadonkorjuun kellonaika ei vaikuttanut jääsalaatin nitraattipitoisuuteen. Ikä vaikutti neljän ja viiden viikon ikäisten salaattien nitraattipitoisuuteen, mutta paremmissa valo-olosuhteissa iän vaikutus heikkeni kuuden viikon ikäisillä salaateilla. Nitraattityppilannoituksella ei ollut suoraa vaikutusta salaatin nitraattipitoisuuteen, mutta enemmän valoa saaneissa salaateissa oli vähemmän nitraattia. Kasvuston tasolta tehdystä jatkuvatoimisesta valon mittauksesta on hyötyä salaatin nitraattipitoisuuden hallinnassa. Riski nitraatin enimmäispitoisuusrajan ylitykseen on suuri syyskuussa luonnonvalon määrän vähentyessä. Tekovalojen käytön lisäämisellä voidaan alentaa salaatin nitraattipitoisuutta.