Browsing by Subject "valokuvaus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Mölsä, Pekka (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan digitaalisen valokuvauksen käsitettä. Tavoitteena on selvittää miten digikuvauksen käsite on muodostunut. Tämä on johtanut tutkimaan visuaalisen havainnoinnin muutosta. Tutkimusaineistona on valokuvausalan tutkimuksia ja väitöskirjoja. Tutkimusmenetelmänä on käytetty Foucaultin tiedon arkeologian mallia ja systemaattista käsiteanalyysiä. Tutkimukseni jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsittelen digikuvauksen arkeologiaa ja kehitysvaiheita. Toisessa osassa analysoin digikuvauksesta käytyä keskustelua. Kolmannessa osassa teen ontologista synteesiä digikuvauksesta käydyn keskustelun pohjalta mm. informaatioteorian valossa. Valokuvaus on viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttunut digitaaliseksi. William T. Mitchell oli ensimmäisiä tutkijoita, joka käynnisti keskustelun valokuvauksen kuolemasta. Hänen mukaansa digitaalinen valokuvaus ei ole valokuvausta. Lev Manovich esitti puolestaan, että digitaalinen valokuvaus ei merkitse valokuvauksen kuolemaa, vaan jatkumoa uutena mediana. Alan tutkijoiden parissa nousi keskustelu siitä, mitä on valokuvaus valokuvauksen jälkeen. Vuoden 2000 jälkeen digikuvaus on nopeasti kasvanut. Käsitteenä valokuvaus ei ole kuitenkaan kuollut. Vaikka perinteiset kamerat on korvattu digikameroilla, digitaalista valokuvausta ei ole selkeästi määritelty. Tutkimuksessani halusin selvittää onko valokuvaus muuttunut niin paljon, että meidän pitäisi löytää uudet määritelmät kuvaamaan digitaalista valokuvausta. Ne tutkijat jotka uskovat valokuvauksen kuolemaan esittävät painavimpana argumenttinaan sen, että valokuvauksen totuus on menetetty. Digitaaliseen valokuvaan ei voi uskoa kuten filmille kuvattuun perinteiseen valokuvaan. Valokuvaan (photograph – valon piirtämä) on liitetty totuusarvo automaattisesti käsin koskettamatta syntyneestä kuvasta. Silti valokuvaa on jo sen syntyhistoriasta alkaen manipuloitu ja korjailtu. Digitaalinen valokuvaus mahdollistanut helpon tietokoneella tapahtuvan kuvankäsittelyn ja murtanut käsitteen valokuvan totuudesta. Itse valokuvan totuus ei näytä muuttuneen, vaan digitaalisen kuvan muokkaus ja käyttö uusissa medioissa. Semioottisesti tarkastellen valokuvaa pidetään valon aikaansaamana indeksinä kohteestaan. Tällä perustellaan perinteisen valokuvan totuusarvoa. Eikö myös digitaalinen valokuva ole valon avulla tuotettu kuva kohteestaan? Mikä ero on filmille ja digitaalisen kameran kuvakennolle piirtyneellä kuvalla? Antiikin filosofit näkivät, että visuaalinen havainto teki ihmisestä autonomisen subjektin. Renessanssin koittaessa Albertin ikkuna teki hänestä oman ympäristönsä rakentajan. Valistusajalla camera obscura tarkasteli ihmistä elävänä objektina. Teollisen massatuotannon nousun aikana syntynyt valokuvaus vieraannutti kohteensa kuolleeksi tutkimusnäytteeksi. Informaatioaikakauden tuotteena syntynyt digikuvaus on herättänyt ihmisen takaisin oman havaintonsa subjektiksi. Informaatioteoreettisista lähtökohdista digitaalisen valokuvan totuutta haetaan sen sisältämästä tiedosta. Tieto on tulkinnan tulosta. Perinteinen valokuva on informaatiota siinä kuin digitaalinenkin valokuva. Informaatio ei kuitenkaan ota kantaa kuvan sisältämään tietoon tai totuusarvoon.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Eteläaho, Anton (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmani käsittelee Ivan Timiriasevin (1860–1927) elämää Suomessa vuosina 1890–1927. Tutkin, miten venäläisestä kenraalikuvernöörin adjutantista Ivan Timiriasevista tuli suomalainen valokuvaaja 1900-luvun alun yhteiskunnallisen kuohunnan keskellä. Olen myös selvittänyt hänen yleistä elämänkulkuaan. Tutkielma on biografia Ivan Timiriasevin elämästä keskittyen hänen aikaansa Suomessa. Tutkielma seuraa Timiriasevin elämää ja etenee osin kronologisesti, osin taas jakautuen hänen asemaansa kenraalikuvernöörin adjutanttina sekä valokuvaajana. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskityn Timiriasevin virkauraan. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessani Timiriasevin virkauran osalta toimii Kansallisarkistossa säilytettävä Ivan Timiriasevin henkilöakti, johon on koottu häntä käsittelevä aineisto kenraalikuvernöörinkansliasta. Tutkiessani Timiriasevin toimia valokuvauskerho Amatörfotografklubbenissa olen käyttänyt tutkimusaineistona kerhon kokouspöytäkirjoja. Tutkin myös Suomessa julkaistuja suomen-, ruotsin- ja venäjänkielisiä sanomalehtiä. Pyrin saamaan Timiriasevin elämänvaiheista mahdollisimman ehjän, monipuolisen ja luotettavan kuvan käyttämällä näitä lähteitä ristiin, kun se on mahdollista. Tutkimuksen tuloksena Ivan Timiriasevin elämästä on saatavilla aiemmin kokoamatonta tietoa. Timiriasevin voi määritellä yhtä hyvin ja perustellusti sekä pitkän virkauran tehneeksi arvostetuksi kenraalikuvernöörin adjutantiksi, kuin valokuvauksesta ammatin itselleen tehneeksi alun perin harrastelijana aloittaneeksi ammattivalokuvaajaksi. Hän eläköityi kenraalikuvernöörinkanslian palveluksista juuri ennen Suomen itsenäistymistä ja vallan vaihtumista Venäjällä. Hän selvisi Suomen sisällissodasta ja sai Suomesta eläkkeen loppuiäkseen. Valokuvaus ja sitä kautta saadut kontaktit suomalaisiin auttoivat Timiriasevia integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan siinä määrin, että hän jäi tänne loppuelämäkseen. Timiriasev oli persoonana ilmeisen sosiaalinen. Valokuvaus vaikuttaa olleen Ivan Timiriasevin suurin intohimo. Valokuvauskerho saattoi olla hänelle paikka, jossa hän ei ollut venäläinen virkamies vieraassa kaupungissa, vaan valokuvaaja muiden joukossa. Hänen ottamansa valokuvat muodostavat myös ainutlaatuisen kokonaisuuden vuosisadan alun Helsingistä.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Kankaanpää, Outi (Helsingfors universitet, 2013)
    Loss of biodiversity in the Finnish agricultural environment has increased during the last decades due to the agricultural intensification. Accurate, efficient and repeatable sampling methods are important to follow the impacts of the measures to enhance biodiversity. This study focuses on the assessment of vegetation structure and species diversity. Vegetation cover is one of the most common measures to assess vegetation biodiversity. Cover data is usually collected by a point intercept method, a line intercept method or by visual estimation in quadrats. Traditional methods have been found to be laborious, time-consuming and subjective, and having poor repeatability. The main objective of this study was to find out if it is possible to improve vegetation surveys with digital photographs and an object-based image analysis. To answer this question, a visual method (VM) was compared with a photographic method (PM). The VM was based on ocular estimation of the total vegetation cover. In the PM, pictures of the top cover were taken vertically downward from 1.5 meters above the ground. Using a software program called Definiens, the photographs were divided into segments, which were then classified into bare ground, litter, monocots and dicots to estimate the covers for each category. The data was collected during the summer 2010 from environmental fallows and set-asides. There was a clear correlation between the cover measures in the VM and the PM, so it can be assumed that the PM is suitable for the assessment of the vegetation cover. However, using only the PM, it is not possible to get a reliable estimate of the vegetation structure or species diversity. It was faster to collect the data in the field with the PM than with the VM. The computer used in this survey was inefficient, thus the image analysis took more time than expected and as a result the PM was in its entirety slower than the VM. The study gave important theoretical and practical information about the photographic method, its strengths and weaknesses. Photographic methods are still under development and further research is needed but they hold promise for the future.
  • Ailus, Minna (Vesihallitus, 1979)
    Vesihallitus. Tiedotus 183: 5-47
  • Närhinen, Tuula (2016)
    Visual science and natural art : a study on the pictorial agency of natural phenomena Tuula Närhinen’s doctoral research is built around an artistic practice that explores tracings and (photo)graphic recordings created by waves, rain and seawater. Re-adapting instruments derived from natural science, she constructs visual interfaces that enable us to move beyond the explicit and to grasp the unfurling of a world invisible to the naked eye. Närhinen’s project considers the inherent visual potential in naturally occurring events. The thesis includes four exhibitions on the theme of water: Clapotis (2009), Seawatercolours(2012), Touch of Rain (2013) and Baltic Sea Plastique (2014). The artworks exhibit the making of the pictorial representations. The works emerge from interactions with water and result in gallery installations that, alongside the yielded graphs and artefacts, showcase the methods of inscribing and the devices implemented. The poetics of the practice arise from the corporeal enactment and the exposition of the medial translation. The artworks serve as case studies for further analysis of the cognitive and epistemic underpinnings of visual representation. In the written component of the thesis, Närhinen discusses aspects of visual knowledge in broader terms. Informed by the disciplines of science studies, natural history and philosophy her research compares and draws parallels between the instrumental practices of natural science and visual art, with an emphasis on optical technologies. The thesis focuses on pragmatic analogies between the scientific and artistic ways of knowing in order to explicate and contextualise methods of aesthetic meaning-making and to provide for a critical approach to the study of the phenomenal world.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Gelmi, Laura (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielman aiheena on vuonna 1987 perustettu kuvatoimisto Gorilla ja sen välittämät valokuvat arjesta. Gorilla oli valokuvaajien oma kuvatoimisto, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli uudistaa ja moninaistaa kuvankäytön kulttuuria taidekouluista saaduilla opeilla. Parhaimmillaan yli 40:ää valokuvaajaa edustaneen Gorillan tavaramerkki oli dokumentaarista lähestymistapaa tavoitellut mustavalkoinen kuvituskuva. Tutkielma jakautuu kahteen tutkimukselliseen osaan. Ensimmäisessä selvitetään perustutkimuksen omaisesti Gorillan toimintaa, tavoitteita ja kuvamaailmaa. Ajallisesti painopiste on kuvatoimiston varhaisissa vuosissa – perustamisvuodesta 1987 noin 1990-luvun puoliväliin. Tutkielman toisessa osiossa paneudutaan kuvatoimiston välittämiin valokuviin, joita analysoidaan arjen ja arkipäiväisyyden esittämisen näkökulmasta. Kuva-aineistosta nousee esiin kaksi arjen tilaa tai näyttämöä, katu ja koti. Tilojen oletetun erilaisuuden perusteella tutkielmassa tehdään erottelu julkiseen arkeen ja yksityiseen arkeen. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Millaisia olivat Gorillan toimintatavat ja intressit kuvatoimistona 1980–90-luvun kulttuurisessa kontekstissa? Millaisia ovat Gorillan valokuvat arjesta? Millaista kuvaa ne arkielämästä välittävät, ja millä keinoin? Tutkimusaineiston muodostavat Suomen valokuvataiteen museon hallinnoimat kuvatoimisto Gorillan valokuvat ja paperiarkisto. Museolla on ollut tutkielmaa tehtäessä käynnissä Gorilla-hanke, jonka puitteissa Gorillan suurta valokuva-aineistoa on seulottu ja liitetty museon kokoelmiin. Osa aineistosta muodostuu kokoelmiin liitetyistä valokuvista (noin 1250 valokuvaa). Lisäksi tutkielmaa varten on käyty läpi valikoimatonta kuvamateriaalia. Yhteensä on käyty läpi noin 3500 Gorillan valokuvaa, 22 valokuvaajalta. Gorillan toiminnan selvittämiseksi on haastateltu kahta valokuvaajaa, Petri Kuokkaa ja Pauli Vanhalaa, sekä kuvatoimittaja Sini Seppälä-Vanhalaa. Tutkielmassa sitoudutaan kriittisen valokuvatutkimuksen traditioon, joka korostaa valokuvan merkitysten muovautumista historiallisissa, kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa käytännöissä. Arki ja arkipäiväisyys ovat rajoittavia, diskursiivisia välineitä, jotka kiinnittävät valokuvista tehtävät tulkinnat tiettyyn odotushorisonttiin. Tämä mahdollistaa Gorillan valokuvien analysoinnin itsenäisinä teoksina, irrallaan journalistisesta kontekstistaan. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin valokuvalle luontainen tapa taipua toisaalta taide-esineeksi, toisaalta arkiesineeksi. Teoreettinen tausta arjen käsitteellistämiselle saadaan kahden ranskalaisen yhteiskuntafilosofin, Henri Lefebvren (1901–1991) ja Michel de Certeaun (1925–1986), kirjoituksista. Tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä ovat Lefebvren eletty tila (l’espace vécu) sekä Certeaun taktiikka (tactique). Lisäksi Lefebvren kulutuskulttuurin kritiikki ja ajatukset modernin elämän vieraannuttavista vaikutuksista ovat keskeisiä. Perustutkimus antaa tietoa vaihtoehtoisesta kuvatoimistosta, jossa luotettiin valokuvan mahdollisuuksiin vaikuttaa. Gorillan historia kertoo laajemmin 1980–90-luvuilla kuvankäytön kulttuuria kohdanneista muutoksista, joita olivat mm. siirtyminen mustavalkoisista valokuvista kohti värillistä ilmaisua ja digitaalista kuvanvälitystä. Tutkitut valokuvat pyrkivät esittämään rehellisesti "oikeaa elämää" ja niiden aiheet liittyvät tavallisen ihmisen kokemusmaailmaan. Valtaosa kuvista on Suomesta, mutta vertailukohtia on haettu myös ulkomailta. Valokuvissa liikutaan puhtaasti dokumentaarisen otteen ja niin sanotun subjektiivisen valokuvauksen välillä. Katuvalokuvissa arkea esitetään anonyymin, kaupunkilaisen elämäntavan kautta. Ne välittävät kokemuksia kaupunkitilassa liikkumisesta ja tuovat esiin katukuvan kaupallistumisen sekä yhteiskunnan sosiaalisia ilmiöitä. Kotivalokuvat puolestaan ottavat lähtökohdakseen arkisen elämän yksityiset ja tutut puolet. Koti näyttäytyy ennen muuta yhdessäolon tilana, joka tarjoaa ihmiselle suojapaikan ja mahdollisuuden tunteisiin ja kuvitteluun.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Tikkanen, Toini; Salovaara, Eija (Vesihallitus, 1979)
    Vesihallitus. Tiedotus 183: 49-83
  • Pullinen, Jussi (2007)
    Tutkielma analysoi eroja eri sidosryhmien valokuvallisessa esittämisessä viidentoista, kolmella eri alalla toimivan, monikansallisen suuryrityksen viestinnässä. Tutkielman aineisto koostuu yritysten vuosikertomuksista vuodelta 2005. Työssä tutkitaan valokuvaa yritysviestinnän, ei mainonnan, käytössä. Tutkielma soveltaa Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin sosiaalisen semiotiikan teoriaa yritysviestinnässä käytettyihin valokuviin. Se yhdistää Kressin ja van Leeuwenin teoreettiseen järjestelmään Merja Salon valokuvantutkimukseen tuomat peirceläiset firstnessin, secondnessin ja thirdnessin käsitteet. Työn määrälliseen sisällönerittelyyn perustuva menetelmä rakentuu Anssi Männistön kuvantutkimuksellisen menetelmän perustalle. Tutkielma osoittaa, että tavoissa esittää eri sidosryhmät on merkittäviä eroja. Suurimmat erot esityksissä ovat yritysjohdon ja muiden sidosryhmien välillä. Tutkielma osoittaa, että kansainvälisen yritysjohdon esitykset ovat erittäin yhdenmukaisia, ja että yritysjohdon esittämisen tavoille näyttää olevan olemassa erittäin tiukat rajat. Yritysjohto esitetään säännönmukaisesti vuorovaikutuksessa lukijan kanssa roolissa, joka muistuttaa perinteistä muotokuvamaalausta. Eri tunteiden esittäminen on yritysvalokuvissa tutkielman mukaan hyvin rajallista. Ainoat tunnetilat, joita yritysvalokuvissa esiintyy, ovat hymy ja neutraalit kasvonilmeet. Negatiivisia tunneilmaisuja aineistossa ei ole minkään sidosryhmän piirissä. Tutkielman mukaan asiakkaiden ja työntekijöiden esittämisen tavoissa on huomattavasti enemmän vaihtelua yritysjohtoon verrattuna. Työntekijät ja asiakkaat esitetään nimettöminä kuvituksina muulle raportille, ja heidät merkityksellistetään yksilöllisen identiteettinsä sijaan korkeintaan ammatillisen asemansa kautta. Tutkielma ehdottaa, että eri sidosryhmien kuvalliset esitykset vuosikertomuksissa muodostavat yhtenäisen metanarratiivin. Tämä narratiivi määritellään työssä yritysjohdon esitykseksi osakkeenomistajille, jossa työntekijät ja asiakkaat toimivat todisteina yrityksen toiminnan tehokkuudesta. Metanarratiivia verrataan John Bergerin teoriaan, joka kuvaa klassisen öljymaalauksen ja mainonnan välillä olevaa suoraa jatkuvuutta ja öljymaalauksen narratiivia. Bergerin mukaan klassisen öljymaalauksen keskeinen tehtävä oli kuvata sen tilaaja tilustensa tai omistustensa ympäröimänä, ja toimia näin kuvallisena todisteena tilaajan varallisuudesta. Tutkielma ehdottaa, että vuosikertomuksessa esitelty yritys sekä sen asiakkaat ja työntekijät sidosryhminä voidaan ymmärtää klassisen öljymaalauksen narratiivia mukaillen yritysjohdon tiluksiksi ja omistuksiksi, joita käytetään kuvallisesti vakuuttamaan esitystä seuraava sijoittaja yrityksen toiminnan tehokkuudesta ja yrityksen arvosta.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, kansatiede, 1974)
  • Holmikari, Johanna (Helsingfors universitet, 2012)
    Goals: This study examines different meanings of preschool environment through pictures children have taken, and by children's stories associated to these pictures. The study committed to multidisciplinary childhood study approach which sees children as competent active actor in their own right and as a constructor of their own childhood. Theoretically the study focuses on studies of child perspective, children's geographies, and meanings. The study assumes that preschool environment appears differently to children that it does to adults, and that adults should pay more attention to how the preschool environment appears to children. Methods: The study is a part of Academy of Finland research project "Children tell of their well-being - who listens? Listening to children's voices and receiving their stories" (TelLis project number 1134911) The project is led by Adjunct professor Liisa Karlsson in University of Helsinki. Material for the study is collected from a Kouvola-area child safety project. The project focused on children's point of view. As part of the project children photographed places they considered nice or boring in their preschool environment. The children were then asked to tell about the pictures using a method called Storycrafting. The pictures and stories were used as information source by the experts from different fields who participated in this project. Pictures and narration materials produced by 28 preschoolers are analysed in this study. The material consisted of 40 picture and story combinations. Method of the study was a qualitative study and the material was analysed using content analysis. Results and conclusions: Four significant dimensions were found from the material: operation, social interaction, play, and aesthetic character. The study found that meaningful environment for children is cosy, and offers different activities, social interactions, and also possibility to play. The pictures taken by the children and the stories they relate to them contain information which helps to understand how children react to their environment and how they take advantage of affordances environment produce. The results of this study can be utilized by the experts who are working among children and design environments for children.