Tutkielman tavoite on selvittää naisten seksuaalista toimijuutta suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa. Tutkielmassani kysyn, millaisia uskomuksia naisten seksuaalisuuteen liittyy, millaista toimijuutta naisilla suomalaisissa kyläyhteisöissä on sekä miten yhteisöjen patriarkaaliset rakenteet määrittelevät naisten toimijuutta. Aineisto koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston avioliittoa ja lapsia koskevasta kansanuskoaineistosta, normirikkomuksia koskevista uskomuskertomuksista sekä seksuaaliaiheisista lauluista, ja seksuaalisen sanaston perusteella rajatuista loitsuista ja lauluista Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta. Yhteensä aineisto koostuu 500 – 700 aineisto-otteesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta ja noin 250 aineisto-otteesta Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta, joista primääriaineiston muodostavat noin 200 otetta. Aineisto on rajattu hakusanoilla, aineiston saturaatiolla sekä tutkimuskysymyksillä. Metodina hyödynnän teoriasidonnaista sisällönanalyysia ja teoreettisena viitekehyksenä Sherry Ortnerin toimijuusteoriaa. Ortnerin teoriassa keskeisessä asemassa ovat yksilöiden kulttuurisesti muodostuneet projektit eli elämässä keskeiset tavoitteet sekä yhteisön valtarakenteet, jotka määrittelevät toimijuusmahdollisuuksia. Aineiston pohjalta hahmottelen tutkielmassa kolme teemaa. Vitun väki ja lempi ovat naisten seksuaalisia voimia, jotka mahdollistavat toimijuutta. Avioliitto sen sijaan toimii seksuaalisuuden rajana. Naisten kulttuurisiksi projekteiksi määrittelen aineistoni pohjalta avioliiton, toimeentulon sekä perheen hyvinvoinnin. Tutkielmassani käy ilmi, että naisten toimijuusmahdollisuudet ovat sitoutuneet tiukasti yhteisön sukupuolihierarkiaan sekä uskomuksiin naisen seksuaalisuudesta. Rangaistuksena yhteisön normien vastaisesta toimijuudesta naisten mahdollisuuksia toteuttaa kulttuurisia projektejaan rajoitetaan. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisista seksuaalisista suhteista kiinni jäänyt nainen leimataan aineistossa huoraksi ja naimakelvottomaksi. Tuonpuoleisen luonteensa vuoksi naisen seksuaalisuus näyttäytyy yhteisössä vaarallisena ja yhteisössä koetaan tarpeelliseksi asettaa naisen seksuaalisuudelle rajoituksia. Seksuaalinen voima samaan aikaan mahdollistaa naisten toimijuutta ja on syy naisten kohtaamille rajoituksille. Harakointi on yksi esimerkki seksuaalisen voiman ristiriitaisuudesta, sillä harakoimalla eli astumalla sukupuolielimet paljastettuna ihmisen tai esineen yli, nainen voi suojella perhettään sekä karjaa, mutta myös aiheuttaa tulehduksia haavoihin. Seksuaalisen voiman seuraukset voivat olla tilanteesta riippuen positiivisia tai negatiivisia. Seksuaalisuuden rajoitusten vuoksi naisten toimijuus sijoittuu usein valtarakenteiden reunamille. Naisten on löydettävä luovia tapoja toimia omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Naiset eivät voi toimia aktiivisesti esimerkiksi puolison etsinnässä, minkä vuoksi kosijoiden houkuttelemiseen tähtäävät taiat tehdään salaa. Lemmennosto edustaa yhteisön hyväksymää magiaa, jossa ei pyritä vaikuttamaan kosijaan, vaan nostamaan tytön viehätysvoimaa. Sen sijaan rakkaustaiat ovat yhteisön normien vastaisia, koska niiden katsotaan perustuvan pakottamiseen. Tutkielmassa nostan esille naisten tapoja reagoida toimijuutta rajoittaneisiin yhteisön normeihin sekä tapoja vastustaa valtarakenteita avoimesti tai salaa.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää kulttuurisia tekijöitä, jotka vaikuttavat imetyksen toteutumiseen ja kestoon nykypäivän Suomessa. Yleisimmät imetyksen loppumisen syyt ovat tutkimusten mukaan maidon riittämättömyys ja loppuminen, joka on yleinen ongelma muuallakin länsimaissa. Riittämätön maidontulo yleistyi länsimaissa vasta toisen maailmansodan jälkeen ja siksi lähestynkin sitä kulttuurisesti aiheutettuna ongelmana, jonka taustalla vaikuttavat moninaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät. Sijoitan tutkimuksen antropologian keskusteluihin ihmisruumiista ja sen paikantamisesta tiloihin ja aikoihin sosiaalisen järjestyksen ja yhteiskunnallisen vallan välikappaleena, neuvottelukenttänä ja vastarinnan ilmaisemiskanavana. Imetys liitetään itsestään selväksi ja luonnolliseksi osaksi äitiyttä, joka tekee siitä osan äitiyteen liitettyä hegemonista yhteiskunnallista valtarakennetta. Tämä hegemonia toteutuu imetykseen ja äitiyteen liittyvinä kulttuurisina malleina, jotka omalta osaltaan ylläpitävät sosiaalista järjestystä. Kulttuuriset mallit ohjaavat ihmisten ajattelua, tulkintoja ja toimintaa tiettyjen mallien mukaisiksi ja ylläpitävät samalla sosiaalista järjestystä. Kulttuurin sisällä on kuitenkin aina vastavoimia ja mallit herättävätkin äideissä vastarintaa, joka voi olla tiedostamatonta ja epäsuoraa tai tietoista, ideologista vastarintaa, joka pyrkii muuttamaan sosiaalista järjestystä ja hegemonisia valtarakenteita ja rakentaa vastakkaisia kulttuurisia malleja. Aineisto koostuu monivuotisesta osallistumisesta äitien maailmaan pääkaupunkiseudulla sekä kymmenen yli vuoden imettäneen äidin haastattelusta. Näiden haastattelujen avulla pyrin selvittämään tekijöitä, jotka näiden äitien kohdalla ovat mahdollistaneet imetyksen jatkumisen reilusti keskimääräistä pidempään. Aineiston pohjalta rakennan kuvan niistä kulttuurisista lapsenhoito- ja imetysmalleista, joiden varaan imetys Suomessa rakentuu. Pitkään imettäneet äidit ovat korvanneet monet vallitsevat lapsenhoito- ja imetysmallit omalla vastakkaisella mallillaan, johon sisältyy avointa ideologista vastarintaa sosiaalista järjestystä kohtaan. Kulttuuristen mallien pohjalta rakentuu kaksi äitiyden ja imetyksen mallia, jotka elävät rinnakkain suomalaisessa yhteiskunnassa. Vallitseva äitiyden rajaamisen malli johtaa usein lyhyeen imetykseen ja tämän mallin mukaan imetys kestää korkeintaan vuoden. Vastakkainen äitiyden haltuunottamisen malli taas johtaa yli vuoden jatkuvaan pitkään imetykseen. Kulttuurisista tekijöistä erityisesti vaatimus lapsen nukkumisesta omassa sängyssään, julki-imetyksen ongelmallisuus ja äidin resurssien riittämättömyys roolipaineiden keskellä haittaavat ja lyhentävät imetystä. Näiden tekijöiden taustalla vaikuttavat muun muassa kulttuuriset mallit parisuhteen ensisijaisuudesta perhettä koossapitävänä voimana, kodista äitiyden ja imetyksen alueena ja imetyksestä naisen resursseja kuluttavana asiana. Lyhyeen loppuvat imetykset johtuvat nykypäivän Suomessa yleensä vallitsevista kulttuurisista lapsenhoito- ja imetysmalleista, jotka läpäisevät koko yhteiskunnan maallikoista asiantuntijoihin ja omalta osaltaan ylläpitävät sosiaalista järjestystä ja yhteiskunnallista valtarakennetta. Tämän vuoksi pelkästään valistus ja tieto imetyksen terveellisyydestä ei auta merkittävästi kasvattamaan imetyslukuja. Pitkä imetys vaatii toteutuakseen yleensä vallitsevista malleista poikkeavien lapsenhoito- ja imetysmallien omaksumista, jotka kuitenkin aiheuttavat ristiriitoja ja konfliktejakin ympäristön kanssa.

Euroopan unioni ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot neuvottelevat uusia talouskumppanuussopimuksia (Economic Partnership Agreements), joiden tarkoituksena on yhdistää kauppa- ja kehityspolitiikkaa. EU:n kehityspolitiikka ei ole tuottanut haluttuja tuloksia, ja nykyiset kauppasopimukset ovat ristiriidassa Maailman kauppajärjestön sääntöjen kanssa. EPA-sopimusten perusteet on linjattu Cotonoun sopimuksessa vuonna 2000. Tutkielma keskittyy EU:n ja Länsi-Afrikan neuvotteluryhmän välisiin sopimusneuvotteluihin, joita tarkastellaan epätasapainoisten kansainvälisten neuvottelujen näkökulmasta. Länsi-Afrikan neuvotteluryhmän maista suurin osa on hyvin köyhiä LDC-maita ja alue on riippuvainen EU:n kehitysavusta. Teoreettisena viitekehyksenä on William I. Zartmanin teoria heikon osapuolen neuvottelustrategioista. Teorian mukaan kansainvälinen neuvottelu institutionaalisena rakenteena tasaa osapuolten välistä epätasapainoa. Heikommalla neuvotteluosapuolella on käytettävissään strategioita, joiden avulla se voi saavuttaa tavoitteitaan neuvotteluissa. Euroopan toimintaa EPA-neuvotteluissa käsitellään lisäksi uusgramscilaisen hegemoniateorian näkökulmasta. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, joka nojaa monipuoliseen tekstiaineistoon. Virallisten neuvotteluasiakirjojen ja neuvottelujen ympärillä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun analyysilla pyritään tasapainoiseen, eri näkökulmat huomioivaan lähestymistapaan. Aineisto on vuosilta 2004–2007, jolloin neuvottelut olivat meneillään ja erityisesti EU pyrki intensiivisesti saamaan neuvottelut päätökseen vuoden 2007 loppuun mennessä. Analyysi pureutuu osapuolten prioriteetteihin, kansallisen kehityspolitiikan asemaan uudessa kumppanuudessa ja heikomman osapuolen neuvottelustrategioihin. Euroopan unionin tärkein tavoite EPA-neuvotteluissa on luoda Maailman kauppajärjestön sääntöjen mukainen kauppasopimus kun taas ECOWAS:lle tärkein kysymys on köyhyyden vähentäminen. Kehityspolitiikka jää uudessa järjestelyssä valtioiden omalle vastuulle, mutta tila kansallisen politiikan toteuttamiseen tulee talouden liberalisoinnin ja sopimuksen ehtojen seurauksena olemaan kapea. ECOWAS on parantanut omaa asemaansa neuvotteluissa lainaamalla valtaa Euroopan parlamentilta, joka on antanut sille moraalista tukea ja painostanut Euroopan komissiota. Sopimuksen allekirjoittamatta jättäminen EU:n vaatiman aikataulun mukaisesti on osoittanut, että ECOWAS:lla on EPA-neuvotteluissa itsenäistä päätösvaltaa ja että se on kykenevä ja halukas käyttämään valtaansa. Euroopan toimintaa suhteessa AKT-maihin voidaan pitää alueellisen hegemonian rakentamisena: EU käyttää taloudellista, institutionaalista ja ideologista valtaa mutta ei täysin dominoi kumppaneitaan.

Tutkielmassa selvitetään väkivallan valtaresurssia sukupuolen ja tasa-arvon näkökulmasta. Tutkielmassani väkivallan valtaresurssi pohjautuu Risto Heiskalan sovellukseen Michael Mannin valtalähdeteoriasta. Väkivalta on yksi Mannin neljästä valtalähteestä, muut ovat ideologinen, taloudellinen ja poliittinen valtalähde. Tutkielmani nojaa Risto Heiskalan omassa tutkimussuunnitelmassaan tekemään sovellukseen, jossa hänen tarkoituksensa on tuottaa kartoitus sukupuolten tasa-arvoprojektin kehityksestä Suomessa, ja tämä tapahtuu valtalähdeanalyysiin pohjautuvan empiirisen valtalähteiden tarkastelun avulla. Tutkielmani kuvaa siis yhtä edellä mainituista valtalähteistä, väkivaltaa, joka ymmärretään tässä ideaalityyppisenä resurssina, yhtenä vallankäytön keinona. Tämän väkivallan valtaresurssin sukupuolen mukaisen jakautumisen tutkimiseksi on valittu aineisto, joka jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on valtion harjoittaman pakkovallan (legitiimiä) organisaatioiden, poliisin ja puolustusvoimien, henkilöstöjakauman tarkastelu. Toisen osan muodostavat pääasiassa rikostilastojen ja uhritutkimusten tunnusluvut rikollisesta väkivallasta (illegitiimiä) viime vuosisadan alusta alkaen. Lisäksi aineistona on käytetty kuolinsyitä ja vankilukuja. Päähuomio on naisten osuuksien muuttumisessa aineiston kaikissa osissa, sillä kaikki muuttujat ovat perinteisesti olleet, ja ovat yhä, hyvin vahvasti miesten hallitsemia. Vaikka muutoksia naisten asemassa, käytöksessä ja osuuksissa on tapahtunut, voidaan väkivallan sanoa edelleen olevan vahvasti miesten hallitsema valtaresurssi. Tasa-arvon käsite tämän valtaresurssin yhteydessä muodostuu monitahoiseksi. Tasa-arvon ja prosenttiosuuksien taustalla on ajatus osuuksien jakaantumisesta tasan. Naisia on puolet väestöstä, täten myös osuus erilaisista valtaresursseista tulisi jakaantua tasaisesti. Poliisin ja sotilaan ammattien osalta tasa-arvon tavoittelu on selkeää, naisten osuuksien kasvattamiseen pyritään aktiivisesti ja tasa-arvon edistyminen nähdään positiiviseksi, kuten myös muiden valtaresurssien yhteydessä. Erona muihin vallan kenttiin on se, että tälle kentälle ei ole riittävästi halukkaita, jotta naisten osuutta saataisiin helposti kasvatettua. Illegitiimin väkivallan puolella naisten asema on muuttunut viime vuosina osuuksien kasvun lisäksi siten, että rikosrakenne on muuntunut samanlaiseksi kuin miehillä ja naisten toimintatapoihin on ilmaantunut uusia muotoja, joihin naiset eivät aiemmin ole syyllistyneet. Puhtaasti abstraktin valtaresurssin näkökulmasta naisten osuuksien vahvistuminen rikospuolella voidaan nähdä myös tasa-arvoistumisena, ilman arvokannanottoa asian toivottavuudesta. Naisten aseman vahvistuminen ja tasa-arvoistuminen tapahtuu myös näillä negatiivisesti värittyvillä yhteiskunnan alueilla. Tasa-arvo-ongelmaksi nähdään myös se, että naiset ovat parisuhteissaan miestensä taholta niin suuressa määrin vakavan väkivallan kohteena. Osuuksien epätasa-arvoisen jakautumisen korjaamista ei voida tällä alueella tavoitella naisten osuuksia kasvattamalla, niinpä tällä kentällä tasa-arvon tavoittelu tapahtuu käänteisesti suhteessa muihin valta-alueisiin; kaikkien ja etenkin miesten toimintaa on vähennettävä ja estettävä, jotta heidän harjoittama väkivallan taso saadaan lasketuksi alemmas, ja näin tilannetta tasoitettua.