Browsing by Subject "valtavirtaistaminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Tabarracci, Daniela Andrea (Helsingfors universitet, 2012)
    In 1987, the United Nations concerned with global challenges to human development called for a new model of growth to be erected upon the notion of sustainable development. Today, twenty five years later, the world continues to be beset by these global challenges and a governance gap around this issue has become manifest. Overtime, the international community came to the realization that, first, tackling these challenges requires the collective action of a multiplicity of relevant actors. And second, that the private sector, with its resources, know-how, experience and jurisdiction, could have a pivotal role to play to this end. The problem with these assumptions was the scepticism generated by mainstream interpretations of corporate nature and rationality. Despite the potential for contribution, corporations as self-interested agents in the struggle for the maximization of individual advantage could not be expected to contribute to the promotion of sustainable development; let alone through collective action. And yet contemporary evidence shows, that this scepticism is unwarranted. For that reason, the main purpose of this descriptive study was to account for the existing cases of collective action, and identify by listening to corporate actors, what was the rationale that underpinned their decisions to engage in these forms of collective action. In doing so, the aim was to assess the current suitability of mainstream approaches to reflect reality. Because of that, special attention was devoted to the notion of corporate self-interest (the key concept used by mainstream approaches to nurture the egoistic interpretation of the corporate actor). In listening to corporate actors two related qualitative analyses were conducted. On the one hand, a set of archival material - corporate responsibility reports and codes of conduct - was approached through a story-line narrative technique the purpose of which was to set the contextual and notional framework for the content analysis of interview transcripts that was to follow. On the other hand, semi-structured elite interviews were conducted on corporate executives of four transnational corporations, all of which are leaders in their respective industries and have a record of collective action that contributes to sustainable development. These corporations were Novartis, UPM, Tetra-Pak and Nokia and the overall purpose of the analytical chapter has been learn from corporate actors themselves what drove them to engage in these forms of collective action. At first glance the results of the analyses revealed that the rationale behind corporate engagement, continued to be explained by reference to corporate self-interest; just as mainstream approaches suggested. However, the point of divergence between these two interpretations was to be found in the way corporate self-interest was defined. According to mainstream approaches, corporate self-interest was defined in terms of profit maximization. Conversely, the findings unveiled in this study highlight the necessity to separate interests (instrumental reasons) from corporate self-interest (teleological reasons). In line with that differentiation, self-interest is defined as long-term survival, and all other interests are interpreted as instrumental to it. These findings have encouraging implications on the relevance of mainstream approaches to represent. Insofar a reassessment of the notion of corporate self-interest is undertaken to account for teleological reasons as distinct from instrumental reasons, mainstream approaches would be able to provide a fairer account of contemporary circumstances than they do today. In the absence of such an update, not only do they run the risk of not being able to reflect reality and becoming irrelevant, but they would also run the risk of rendering themselves unsuitable to account for changes in behaviours and interests, ultimately, downplaying rather than strengthening the rationality of actors. All in all, if what unrevised mainstream standards provide us with is an account for corporate rational behaviour, then what this study contributes is the possibility of moving past scepticism and understanding the potential for corporate behaviour to be better than rational.
  • Elomäki, Anna (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2015)
    Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita
    Selvitys kuvaa valtavirtaistamisen strategiaa ja toimeenpanoa Suomen valtionhallinnossa suhteessa valtavirtaistamista käsittelevään akateemiseen teoriaan ja tutkimukseen sekä muihin Euroopan unionin maihin. Selvityksessä arvioidaan valtavirtaistamisen edistymistä viimeisen kymmenen vuoden aikana, tarkastellaan valtavirtaistamisen toimeenpanoa edesauttavia ja vaikeuttavia tekijöitä sekä ns. Suomen mallin vahvuuksia ja heikkouksia. Selvitys antaa myös alustavia suosituksia tulevan työn painopisteistä. Selvitys perustuu pääosin kirjallisiin lähteisiin, mutta niiden ohella tietoa on kerätty myös haastatteluilla. Selvityksen mukaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen ministeriöiden toimintaan on edennyt mutta etenemisessä on kuitenkin suuria eroja prosessien ja ministeriöiden välillä. Ministeriöiden omien arvioiden mukaan vakiintuneinta valtavirtaistaminen on tiedon ja tilastojen tuotannossa. Eniten kolmen vuoden aikana on edetty lainvalmistelussa ja talousarvion laadinnassa, joissa valtavirtaistamisen katsotaan monissa ministeriöissä olevan vakiintunutta. Vähiten on edistytty sukupuolinäkökulman sisällyttämisessä ministeriöiden suunnittelun ja ohjauksen prosesseihin sekä hankkeisiin ja ohjelmiin. Tulokset varsinaisen päätavoitteen, tasa-arvon edistämisen kannalta ovat heikompia. ”Suomen valtavirtaistamismallin” vahvuuksina selvitys pitää sen perustumista poliittisen prosessin tuntemukseen, toimimista integroidusti osana hallintoa, pyrkimystä tehdä valtavirtaistamisesta helposti ymmärrettävää, hallinnon uudistusten strateginen hyödyntämistä sekä toimeenpanoa parantavien rakenteiden luomista. Heikkoja piirteitä ovat yksinkertaistava näkemys sukupuolesta ja epätasa-arvosta, tekninen suorittaminen ymmärryksen sijaan, tasa-arvotavoitteiden näkymättömyys, keskittyminen valmisteluvaiheeseen, valvonnan riittämätöntä vastuutus sekä liian vähäinen ulkopuolisten asiantuntijoiden ja sidosryhmien mukanaolo. Jatkossa on tärkeää ainakin jarruttaa valtavirtaistamisen teknokratisoitumista ja erkanemista tasa-arvon edistämisen tavoitteesta sekä puuttua valtavirtaistamisen toimeenpanoa vaikeuttaviin tekijöihin.
  • Eronen, Satu (Helsingfors universitet, 2013)
    Suomea pidetään tasa-arvoisena yhteiskuntana: naiset osallistuvat koulutukseen, työelämään ja poliittiseen päätöksentekoon melkein siinä missä miehetkin. Kuitenkin erityisesti naiset kokevat haittaa sukupuolestaan, eikä tasa-arvoa ole barometrien mukaan edelleenkään saavutettu. Sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi on perinteisten tasa-arvotoimien rinnalle otettu sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Sen tarkoituksena on ottaa sukupuoli huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja päätöksenteossa. Laki velvoittaa kaikki yli 30 työntekijän työpaikat tasa-arvosuunnitteluun. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta tasa-arvosuunnitelmasta tai -ohjelmasta sekä kolmesta tasa-arvoasiantuntijan teemahaastattelusta. Aineisto analysoitiin vertailemalla sitä eurooppalaisiin ja suomalaisiin poliittisiin asiakirjoihin sekä tasa-arvolakiin. Tekstianalyysin tavoitteena oli arvioida tasa-arvo-ajattelua, sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen ja tasa-arvotavoitteiden toteutumista sekä tasa-arvotyön käytäntöjä. Tutkielman aineistona olevissa asiakirjoissa tasa-arvoajattelu ja tasa-arvotyö nojaavat sukupuolineutraaliuden ideaan. Sukupuolen ei ajatella vaikuttavan työ- tai järjestöelämässä. Tasa-arvoa pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana, mutta omassa yhteisössä riittää tasa-arvon toteutuminen muodollisella tai retorisella tasolla, esimerkiksi palkkauksen ja rekrytointien kohdalla. Tasa-arvolain täyttäminen ja muodollisuus korostuivat myös tasa-arvotyön avainhenkilöiden haastatteluissa. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen tasa-arvotyökaluna on ristiriitaisessa suhteessa tai vastakkainen perinteiselle tasa-arvotyölle. Valtavirtaistaminen edellyttää tahtoa ja kykyä keskustella sukupuolesta. Sukupuolesta keskusteleminen on tasa-arvoasiantuntijoillekin vaikeaa, minkä seurauksena valtavirtaistamisen käsite jää usein etäiseksi ja abstraktiksi. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista toteutetaan työpaikoilla ja yhteisöissä satunnaisesti lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Valtavirtaistaminen on mahdollista silloin, kun tasa-arvotyön pohjalla on joko feministinen teoria tai naisnäkökulma.
  • Jäntti, Ulla Riikka (Helsingfors universitet, 2012)
    Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on noussut kansainväliseen ja keskusteluun ja rantautunut sitä kautta Suomeen 1990-luvun puolivälin jälkeen. Euroopan neuvoston määritelmän mukaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on 'politiikkaprosessien (uudelleen)organisoimista, parantamista, kehittämistä ja arviointia niin, että sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulma sisällytetään kaikkiin politiikkoihin kaikilla tasoilla ja kaikissa vaiheissa siten, että sukupuolinäkökulman valtavirtaistajina toimivat ko. politiikka-alueella muutoinkin toimivat toimijat'. Suomen tasa-arvolakiin on kirjattu valtavirtaistamisvelvoite, eli jokaisen viranhaltijan velvollisuus edistää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Käytännön toteutusten tasolla valtavirtaistaminen ottaa edelleen ensiaskeleitaan. Tutkielma käsittelee suomalaisten ministeriöiden viranhaltijoita sukupuolinäkökulman valtavirtaistajina ja näiden asioiden parissa työskentelevinä asiantuntijoina. Tutkimuksen keskeinen jännite muodostuu viranhaltijan aseman ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisvelvoitteen yhdistämisestä. Oletuksena on, että velvoitteen sisällyttäminen byrokraatin rooliin ei tapahdu ongelmattomasti, vaan haastaa kunkin viranhaltijan pohtimaan omaa rooliaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan siihen, miten viranhaltijat mieltävät sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen osana työtään ja mitä muutoksia velvoite on siihen tuonut. Lisäksi tarkastellaan, mitä ristiriitoja ja ongelmia velvoitteen toteuttamiseen mahdollisesti liittyy. Aineiston perusteella pyritään myös hahmottelemaan erilaisia viranhaltija−valtavirtaistaja –tyyppejä. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu kymmenestä sosiaali- ja terveysmisteriössä ja oikeusministeriössä toteutetusta viranomaishaastattelusta. Kummastakin ministeriöstä haastateltiin viittä erilaisissa työtehtävissä toimivaa viranhaltijaa, jotka kaikki ovat oman ministeriönsä tasa-arvotyöryhmän jäseniä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkielmassa käytetty tutkimusmenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa aineisto on teemoiteltu. Teemoittelussa korostuu, mitä kustakin teemasta on sanottu. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että viranhaltijat mieltävät sukupuolinäkökulman pieneksi osaksi työtään. Olennainen osa työnkuvaa se on vain niille viranhaltijoille, joiden työtehtäväksi on erikseen määritelty tasa-arvon edistäminen tai sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen edistäminen omassa ministeriössään. Sukupuolinäkökulman huomioiminen on lähinnä ajattelun tasolla tapahtuvaa toimintaa, jota on hyvin vaikea määritellä tai kuvailla tarkasti. Toisaalta konkreettisemmalla tasolla valtavirtaistaminen ilmenee viranhaltijoiden puheessa yksinkertaisina tai selkeästi rajattuina tehtävinä, kuten sukupuolittain eriteltyjen tilastojen hankkimisena. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisvelvoite ei ole muuttanut tavallisen viranhaltijan työtä merkittävästi esimerkiksi lisäämällä työmäärää, vaikkakin virnahaltijoilla on kokemus, että valtavirtaistamisen myötä todella tehdään jotain aiempaan verrattuna. Kokonaisuudessaan viranhaltijat antavat valtavirtaistamisen prosessista melko ongelmattoman kuvan. Yksilötasolla ongelmat liittyvät lähinnä siihen, että aikaa, konkreettisia malleja tai työkaluja ei ole. Yksikään viranhaltija ei myöntänyt, että hänellä olisi asenteellisia epäluuloja tai tietoisia pyrkimyksiä vältellä valtavirtaistamisvelvoitetta, eikä tällaisia oltu havaittu myöskään muilla työyhteisön jäsenillä. Viranhaltijoilla näytää olevan hyvin yhdenmukainen suhtautuminen sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen. Lojaalin byrokraatin ihanne ministeriöissä on vallitseva. Viranhaltijat korostavat toteuttavansa heille annetut työtehtävät ja määräykset, eikä työhön liity voimakkaita henkilökohtaisia intohimoja tai sitoumuksia. Tutkielman tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen käytännöt ovat toistaiseksi vakiintumattomat, minkä vuoksi yksittäisillä viranhaltijoilla on suuri merkitys sille, miten ja missä laajuudessa sukupuolinäkökulma otetaan huomioon erilaisissa hallinnon prosesseissa.