Browsing by Subject "valtio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Melander, Anitta (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tiivistelmä: Tutkimukseni on historiatieteellinen selvitys kylmän sodan aikana vaikuttaneen bulgarialaisen pastorin Haralan Popoffin vaikutushistoriasta Suomessa 1966−1981. Teen kirjahistoriallista tutkimusta, ja lisäksi tutkin Popoffin käyntien vaikutusta Suomessa. Kirjojen kohdalla tutkimusmenetelmäni on aineistolähtei-nen sisältöanalyysi Bulgarian uskonnollisen tilanteen, kylmän sodan sekä Itä-Euroopan kirkkopoliittisen tilanteen kontekstissa. Ensimmäinen Popoffin kirja julkaistiin Suomessa 1966 ja toinen vuonna 1970. Analysoin hänen teostensa vaikutusta Suomen kirkkopoliittisessa kontekstissa kirjojen julkaisuvuosien 1966−1970 välisellä ajanjaksolla. Tutkin kirjojen vaikutusta myös vuoden 1970 jälkeen. Kartoitan Popoffin käyntien aikaansaamaa vaikutusta Suomessa haastattelujen ja kirjallisuuden sekä lehtiaineiston perusteella. Kirjojen ja käyntien vaikutusta ei voi täysin irrottaa toisistaan, sillä niillä on myös todennettavissa olevaa yhteisvaikutusta. Kansanlähetyksen oma lehti Uusi Tie on päälähteitäni, kun selvitän Popoffin käyntejä Suomessa vuosina 1966, 1967, 1972, 1975 ja 1981. Hänen käyntinsä ja puheensa saivat erityisesti kirkon sisällä toimivan Kansanlähetyksen piirissä sekä muissa herätyskristillisissä piireissä toimivien henkilöiden parissa halun auttaa rautaesiripun takaisten maiden uskovia ja maanalaisia seurakuntia saamaan Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta omalla kielellään. Käsittelen Popoffin kirjoittamia kirjoja Olin kommunistien vanki. 13 vuotta vankilassa Stalinin aikaan ja Kristuksen tähden. Evankelisen papin kärsimystie Bulgarian uskonvainoissa. Etenen pääosin kronologisesti sisällönanalyysin avulla. Osittain käsittelen teoksia myös temaattisesti, kun vertailen niitä toisiinsa, ja kun peilaan teosten antamaa kuvaa Bulgarian uskontopolitiikasta tutkimuskirjallisuudesta löytyneisiin tietoihin ja haastattelemieni henkilöiden kertomuksiin. Tutkimuksen perusteella on nähtävissä, että kylmän sodan aikaisissa rautaesiripun maissa ja Neuvostoliitossa harjoitettiin uskontopolitiikkaa, jonka nojalla pyrittiin rajoittamaan kansalaisten uskonnon- ja omantunnon vapautta sekä sananvapautta, jotka kuuluvat länsimaisiin perusoikeuksiin. Tutkimus tuo ilmi, että tällainen yhden ideologian ”totuus”, kuten tämän tutkimuksen kohdalla kommunismi, johti terroriin ja kansalaisten pakottamiseen samaan muottiin rautaesiripun takaisissa maissa. Tutkimuksesta on nähtävissä, että nämä rautaesiripun takaiset maat ja Neuvostoliitto syyllistyivät monenlaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja kristittyjen vainoihin, kun näitä kansalaisten perusoikeuksia rajoitettiin monilla tavoin tai joissakin tapauksissa jopa evättiin kokonaan. Nyt kun arkiston ovet ovat avautuneet Bulgariassa, niin olisi hyvä, jos Benjamin Peevin teos Haralan i Ladin Popovi i ”Slavjanskata religioszna misija” suomennettaisiin, koska Bulgarian uskontotilannetta on tutkittu vähän verrattuna Baltian maihin, Itäiseen Saksaan, Unkariin, Romaniaan, Puolaan tai muihin Euroopan maihin. Teemana voisi olla Bulgarian uskonnollisen elämän tutkiminen kylmän sodan aikana ja sen jälkeen. Bulgariassa on tällä hetkellä myös jonkin verran luterilaisuutta ja vahvan ortodoksikirkon totaalinen yksinvalta on maassa heikentynyt.
  • Juvonen, Annimari (2008)
    Human rights discourse is one of the transnational languages, which may be used to approach migration. This study aims at sketching the ways how abstract human rights articulations, such as the convention drafted in the United Nations for the protection of the human rights of migrants and their families, are made meaningful in a particular context. The context of this study is the Portuguese society, and the distinct but overlapping relationship between the Church and the state. The convention protecting the human rights of migrants has not been ratified in any of the European countries so far, which the Catholic Church considers as a departure from the universality inherent to human rights. This study considers the way the Church aims at addressing its transnational audience and at criticizing the national and regional spheres through a common concept to both human rights and Catholicism, the universal human family. Human rights become meaningful to the Catholic actors through the concept of family, and the convention on the human rights of migrants is interpreted as a countermovement to the emphasis on individualism, characteristic to the human rights system - thus supporting the Catholic conceptualization about the foundation of the well-being of both the individual and the society. This study has relied on media sources to sketch the main features of the Portuguese discourse on migration and the particular situations in which human rights discourse is used. The homilies of Portuguese Bishops have provided the central concepts through which the relationship between human rights, religion, and the state are discussed. A concrete example of the way how the Catholic actors unite human rights claims with religious rhetoric is a concern over the human rights of migrants brought forward by Bishop Januário Torgal Ferreira during the pilgrimage of Fátima. The transformative power of a pilgrimage thus supports the human rights claims. The cult of Fátima, which holds a strong nationalist tradition due to the legacy of the dictatorship, is now a stage for transnational and modern ideas. The central observation of this study is that human rights discourse functions as a definer of the relationship between the Church and the state, because it is associated with Catholic humanism which aims at balancing the secular politics of the state. In the modern society this relationship is often perceived as distinct, because the interference of the supernatural in the politics of the secular state is not wanted. However, in the Portuguese society the Church has been constitutive to the history of the nation-state, and the so-called secularization process has not pushed it aside from the hegemonic position that it enjoys in the Portuguese society. This study traces the reasons which enable the religious to enter the public sphere of the modern society, and contribute to the construction of the intermediary role of the Catholic actors.
  • Hintsa, Anu-Elina (2003)
    Valtion perinteinen rooli yhteiskunnan ohjaajana on viime aikoina kohdannut monia haasteita. Talouden merkityksen suhteellinen korostuminen, paineet byrokratian vähentämiseksi sekä poliittisen kentän uudelleenmuotoutuminen ovat pakottaneet valtiot miettimään talouden ohjauspolitiikkaa uudelleen. Eri tahot ovat arvostelleet kriittisesti perinteisiä talouspoliittisia malleja kansantalouden protektionismista ja tasapuolisesta hyvinvoinnin jakamisesta. Valtion uusi rooli kotimaisen kilpailukyvyn takaajana on näyttänyt iskostuneen useiden intressiryhmien mieliin neoliberalismin periaatteita seuraillen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut paneutua edellä kuvattuun keskusteluun ja kartoittaa talouden ohjausroolissa tapahtuneita muutoksia vuosien 1987 ja 2003 välillä Suomen konktekstissa. Päämielenkiinnon kohteena on valtion oma näkemys sopivasta ohjaustavasta kunakin tutkittuna ajanjaksona. Tutkimus on konkretisoitu ohjelma-analyysin perinteeseen sopivan hallitusohjelmien sisällönanalyysin kautta. Eri ohjausmallit on jaoteltu interventionistisen, hyvinvointi- ja kilpailuvaltiomallien alle ottaen samalla huomioon mallien näkökulman talouteen, joka vaihtelee talouden korostamisesta talouden hallintaan. Hallitusohjelmien analyysin ohella laajempaa ymmärtämystä on pyritty tuomaan vertaamalla puolueohjelmien näkemyksiä hallitusohjelmiin sekä konkreettisten tukitoimien ja hallituohjelmien muotoilujen yhteensopivuutta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kilpailuvaltion kasvupoliittinen malli eli Cernyn viitekehyksen kilpailuvaltio, on näyttänyt vakauttaneen asemansa hallitusten, edustuksellisen demokratian päätöksentekoeliitin mielissä. Niin ikään se on kohentanut asemiaan puolueiden periaateohjelmissa ja tukitoimien puolella erityisesti T&K panostusten muodossa. Toisaalta hyvinvointivaltion talouden lähtökohtia korostava ajatusmalli on edelleen elinvoimainen Suomen hallitusten mielissä ja siihen liittyviä tukitoimia lanseerataan hyvinkin runsaasti. Interventionismissa näytetään siirtyvän tehokkaan ja ympäristön näkökulmat huomioonottavan kilpailun turvaamiseen lähinnä lainsäädännön avulla sekä pk-sektorin toimintaedellytysten varmistamiseen. Kaiken kaikkiaan Suomen hallitusohjelmat ovat vastanneet valtioon kohistuneisiin muutospaineisiin muuttamalla näkemyksiään toimivasta ohjausmallista. Tutkimuksessa paljastui niin ikään, että pääpuolueiden periaateohjelmien vaikutus hallitusohjelmien talouspoliittisen orientaation muodostumiseen näyttää tiukan sisällönanalyysin perusteella olevan melko vähäinen. Erityisesti tilanteissa, joissa hallituspuolueet ovat puoluekentän eri laidoilta näytetään tarvitsevan kompromissiratkaisuja, jotka puolestaan vähentävät hallitusohjelmien ja periaateohjelmien yhtenevyyttä. Vertailun tulokset antavat myös aihetta epäillä hallitusohjelmien merkitystä konkreettisia tukipäätöksiä tehtäessä. Toisaalta hallitusohjelman ainoa tarkoitus ei välttämättä ole tien viitoittaminen ministeriöiden toimille. Sen sijaan tavoitteena saattaa olla uusien ajatusten lanseeraus tai hallituksen yhteisen sävelen etsiminen ja esittäminen.
  • Haras, Harriet (2003)
    Tutkielma käsittelee Israelin valtion muodostumista juutalaisena kansallisvaltiona. Tutkimuksessa pohditaan, millaisilla nationalistisilla diskursseilla tuotetaan sekä modernia kansallisvaltiota että etnistä kansallisuutta. Juutalaisten muututtua poliittiseksi toimijaksi valtiossaan heidän on täytynyt etsiä yhtenäisyyttä israelilaisuudesta. Aihetta lähestytään tarkastelemalla eurooppalaista kansallisvaltiomallia, Kolmannen maailman etnistä nationalismia, kollektiivista käsittämistä muistin avulla ja myyttistä historiaa valtiollisen legitimaation välineenä. Tutkimuskysymyksen taustalla on ajatus uusien, post-kolonialististen valtioiden ongelmallisuudesta rakentua kansallisvaltioiksi eurooppalaisen mallin mukaan. Aineistona tutkielmassa on yhteensä 35 kolumnia ja pääkirjoitusta kahdesta israelilaisesta internet-sanomalehdestä (Haaretz ja The Jerusalem Post). Analyysi on tehty yhdistämällä teksteissä ilmenevä argumentointi ja retoriset keinot teorioiden avulla hahmoteltuihin temaattisiin kokonaisuuksiin, joiden taustalla ovat mm. nationalismien, väkivallan, historian, primordiaalisuuden ja valtion käsitteet. Analyysin tuloksena israelilainen nationalistinen päädiskurssi on olemassaolon diskurssi, joka jakautuu aladiskursseihin. Ne ovat poliittinen olemassaolon diskurssi ja uskonnollinen olemassaolon diskurssi. Ensin mainittu käsittelee Israelin valtion legitiimiyttä alueellaan, jonka puolustamiseksi väkivaltaisetkin toimintamallit ovat hyväksyttyjä. Oikeistolais-konservatiivisen The Jerusalem Postin teksteissä väkivaltaisuudet selitetäänn ainoana mahdollisuutena puolustaa kansalaisia ja valtion rajoja. Näin uskotaan turvallisen yhteiskunnan ja itsenäisen valtion mahdollistuvan Israelissa. Vasemmistoliberaalin Haaretzin materiaali kritisoi palestiinalaisia vastaan harjoitettavaa sotilastoimintaa, sillä sen nähdään vaarantavan valtion itsemääräämisoikeuden Israelin demokraattisen imagon heiketessä muun maailman silmissä. Kummassakin lehdessä nähtiin Israelin valtion säilyminen ja rauhallinen Lähi-itä yhteisesti tavoiteltavana päämääränä. Uskonnollinen olemassaolon diskurssi voisi olla nimeltään myös etnis-uskonnollinen diskurssi, sillä siinä painottuvat juutalaista uskontoa ja juutalaista kansakuntaa käsittelevät teemat. Israelin valtion tulee olla luonteeltaan juutalainen ja uskonnollisia arvoja tulisi ylläpitää Israelissa. Juutalaisen väestön osuus on myös tärkeää. Israelin tulee olla ehdottomasti juutalainen, jotta se voisi täyttää tehtävänsä puhtaana ja moraalisena yhteiskuntana Pyhällä maalla. Nationalistiset olemassaolon diskurssit ilmentävät israelilaisia kansallistunteen ideologioita, valtionationalismia ja sionistista nationalismia. Diskurssit tasapainottelevat poliittisen, uskonnollisen ja etnisen selittämisen ristiaallokossa. Toisaalta valtion selitetään olevan länsimainen demokratia, jossa kaikilla sen kansalaisilla on taattu tasa-arvoisuus. Toisaalta se on uskonnollisten arvojen ja kaikkien juutalaisten alkuperäinen kotimaa, missä juutalaisen väestön tulee elää israelilaisena enemmistönä. Tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan nk. uusien valtioiden on vaikea varmistaa legitiimiytensä kansallisesti ja kulttuurisesti yhtenäisinä ja samalla etnisinä kansakuntina.
  • Korvenmaa, Lauri-Adam (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen työssäni perustuslaillista patriotismia, nationalismia sekä niiden tapoja rakentaa poliittinen identiteetti. Työni lähtökohtana toimii väite, jonka mukaan kansallisvaltio on kontingentti ilmiö ja moderni valtio sekä sitä tukeva poliittinen identiteetti voidaan rakentaa kansakunnan ajatuksen sijaan liberaalin demokratian arvoille ja prosesseille. Väitteelläni on kaksi osaa, joista ensimmäisen muodostaa kritiikki kansakuntien väitettyä historiallisuutta ja luonnollisuutta kohtaan, sekä sen osoittaminen, että nationalismi ei ole sovitettavissa yhteen liberalismin periaatteiden kanssa. Toisen osan muodostaa perustuslaillisen patriotismin käsittely, jossa pyrin rakentamaan teoriasta koherenttia kuvaa ja kuvaamaan miten teorian puitteissa poliittinen identiteetti pyritään rakentamaan deliberatiivisen demokraattisen prosessin varaan. Työni olennainen tavoite on perustuslaillisen patriotismin teorian yhtenäinen kuvaus olemassa olevien lähteiden perusteella, sen eritteleminen suhteessa nationalismiin ja teorian kehystäminen vasten Jürgen Habermasin laajempaa ajattelua. Olen ottanut työssäni lähtökohdaksi sen tarkastelun, miten nationalismi ja sen väitteet poliittisen yhteisön yhteisestä alkuperästä voidaan historiallisen tarkastelun valossa asettaa kyseenalaisiksi, jonka lisäksi olen pyrkinyt osoittamaan, että sen sijaan, että nationalismissa poliittinen identiteetti perustuisi hyvin konkreettiselle kansalliselle kulttuurille, on kyseessä pikemminkin hyvin abstrakti, erilaisin symbolein ja narratiivein ylläpidetty identiteetti. Tukeudun väitteissäni erityisesti Eric Hobsbawmin (1983, 1993), Ernst Gellnerin (1984, 1998) ja Benedict Andersonin (1991) ajatuksiin kansallisesta kulttuurista ”keksittynä perinteenä” ja kansakunnista ”kuviteltuina yhteisöinä”. Tämän lisäksi pyrin osoittamaan, että kansallisen kulttuurin luonteesta johtuen myös liberaalit muotoilut nationalismista ovat viime kädessä ristiriidassa liberalismin periaatteiden kanssa ja toteutuakseen aito liberaali demokraattinen valtio tarvitsee tuekseen toisenlaisen poliittisen identiteetin. Tätä vasten asetan kuvaukseni perustuslaillisesta patriotismista ja jälkikansallisesta identiteetistä. Käyn läpi teorian keskeisiä ajatuksia universaalien moraaliperiaatteiden oikeutuksesta, niiden päälle rakentuvasta deliberatiivisesta diskurssista ja sen varaan rakentuvasta poliittisesta identiteetistä. Esitän, kuinka teoria pyrkii yhdistämään universaalit arvot partikulaariin poliittiseen identiteettiin erottamalla kulttuuri-identiteetit poliittisen yhteisön kollektiivisesta identiteetistä ja perustamalla sen kansallisuuden sijaan kansalaisuuteen. Argumentoin, että nationalismiin rinnastettuna teoria voi näin mahdollistaa autenttisemman poliittiselle osallistumiselle perustuvan identiteetin, jossa samaistumisen poliittiseen yhteisöön tapahtuu kollektiivisen toiminnan kautta. Keskeiset lähteet perustuslaillisen patriotismin kuvauksessani muodostuvat Jan-Werner Müllerin kirjasta Constitutional Patriotism (2007), Ciaran Croninin artikkelista ”Democracy and Collective Identity: In Defence of Constitutional Patriotism” (2003) sekä joukosta artikkeleita, joissa teorian sisäistä rakennetta on käsitelty pintapuolisemmin. Teoriaa käsittelevän lähdekirjallisuuden haasteena on vähäinen tutkimus sekä sisäisen yhtenäisyyden puute. Työssäni pyrin ensisijaisesti rakentamaan teoriasta yhtenäistä kuvaa melko niukkojen lähteiden perusteella ja sitomaan sitä Jürgen Habermasin ajatuksiin demokratiasta, oikeusvaltiosta, nationalismista ja globalisaatiosta, kuten hän on niitä teoksissaan Between Facts and Norms (1996), Postnational Constellation (2004) ja The Inclusion of Other (2005) käsitellyt.
  • Toivonen, Niilo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro -gradu tutkielmassa tutkitaan kokoomuksen ja SDP:n ennen Kataisen ja Stubbin hallituskautta tekemiä linjauksia samaa sukupuolta olevien avioliittoon, yhteisöverouudistukseen ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamiseen ja tehtyjen linjojen suhdetta vaalikaudella 2011-2015 tehtyihin päätöksiin. Kokoomus ja SDP toimivat vuosina 2011-2015 Suomen hallituksen päähallituspuolueina. Tutkimus keskittyy Jyrki Kataisen vuoden 2011–2014 ja Stubbin vuoden 2014–2015 hallituksen ja eduskunnan päätöksiin uskonnon opetuksen uudistamisesta, yhteisöverouudistuksesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Tutkielmassa esitetään lakiesitysten kulku, niiden taustat puolueissa ja tehdyt päätökset. Tutkielma pyrkii avaamaan tehtyjen päätöksien taustoja. Tutkimuksessa käy ilmi, että kummallakaan päähallituspuolueella ei ollut merkittäviä linjoja kirkkoa koskevista asioista ennen hallituskautta, mutta puolueet esittivät hallituksessa kahta kirkkoon suuresti vaikuttavaa asiaa: yhteisöverouudistusta ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamista. Yhteisöverouudistus toteutettiin vaalikauden aikana, mutta esitys uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamisesta raukesi perustuslakivaliokuntaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto eteni hallituskauden aikana kansalaisaloitteen muodossa ja aloite hyväksyttiin. Molemmat päähallituspuolueet kokoomus ja SDP kannattivat aloitetta, vaikka se ei ollut osa hallitusohjelmaa. Tutkielma pyrkii avaamaan suomalaisen yhteiskunnan politiikan ja uskonnon sekä kirkon ja valtion jännittynyttä ja monenkeskistä suhdetta ja avaa poliittisten puolueiden suhdetta Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkielmassa Suomen evankelisluterilainen kirkko nähdään myös aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana.
  • Maijala, Eeva (2007)
    Järjestöt on nähty kansainvälisen politiikan teoriassa ensinnäkin syntymässä olevan globaalin kansalaisyhteiskunnan etujoukkona ja toiseksi yksityiseen kuuluvina yhteiskunnallisina toimijoina tai valtioiden etuja ajavina organisaatioina tai potentiaalisina vallankumouksellisina, joiden tavoitteena on nakertaa kansallista yhtenäisyyttä ja valtiojärjestelmää. Suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt ovat toimineet perinteisesti läheisessä yhteistyössä valtion kanssa ja vastaanottaneet suuren osan rahoituksestaan valtiolta. Suomi tarjoaakin mielenkiintoisen tapauksen, jossa valtio ja järjestöt toimivat lähellä toisiaan. Kansalaisjärjestöt itse usein korostavat omaa asemaansa itsenäisenä kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa valtioon. Läheinen toimijuus suhteessa valtioon nostaa kuitenkin välttämättä kysymyksen järjestöjen asemasta kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa julkishallinnollisiin instituutioihin. Tutkielmassa kansalaisjärjestöksi ymmärretään kansalaisyhteiskunnassa eli sosiaalisen järjestelmän julkisella puolella toimivat rekisteröityneet toimijat, jotka pyrkivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Valtio puolestaan muodostaa oman julkishallinnollisista instituutioista koostuvan julkisen järjestelmänsä. Jos kansalaisjärjestöt lakkaavat pyrkimästä vaikuttamaan muihin toimijoihin (ts. julkishallinnollisiin instituutioihin) ja jos ne saavat mittavaa rahoitusta valtiolta, ne eivät täytä kansalaisjärjestön ominaisuuksia. Tästä näkökulmasta katsottuna monet suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät täytä kansalaisjärjestön tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt itse näkevät asemansa suhteessa valtioon Suomessa. Onko kumppanuus kehityskansalaisjärjestöjen ja julkishallinnollisten instituutioiden välillä kumppanuutta sanan varsinaisessa merkityksessä: kahden tasavertaisen toimijan yhteistyötä kohti yhteisiä päämääriä ? Vai onko valtio kehityskansalaisjärjestöille joulupukki, joka jakaa lahjoja vain kilteille, valtion politiikkaa noudattaville, järjestöille? Aineistona tutkielmassa käytetään fokusryhmäkeskusteluaineistoa, joka on kerätty vuoden 2004 loppupuolella. Yhteensä 33 suomalaista kansalaisjärjestöä osallistui kahdeksaan ryhmäkeskusteluun. Aineisto litteroitiin ja syötettiin Atlas-ohjelmistoon aineiston käsittelyä varten. Ryhmäkeskustelujen perusteella voi sanoa, että suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet jakaantua suhteessaan valtioon karkeasti jaoteltuna kahtia. Ensinnäkin ulkoasianministeriön kumppanuussopimusten ja muiden erityissopimusten kautta ammattimaisesti kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen suhde valtioon on tullut entistäkin läheisemmäksi. Näille järjestöille on ollut myös tarjolla rahoitusta yhä enenevässä määrin valtion taholta. Pienemmät ja kehitysyhteistyötä vapaaehtoispohjalta tekevät järjestöt puolestaan kohtaavat toiminnassaan epävarmuutta liittyen jatkuvuuteen ja rahoituksen saantiin. Nämä järjestöt myös pitävät suhdettaan valtioon etäisenä.
  • Kiljunen, Veikko (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kosovon konfliktia kansainvälisen politiikan nykytutkimuksessa keskeisen moderni–myöhäismoderni-jaottelun valossa. Tässä asetelmassa tutkielman painopisteeksi on nostettu umpikuja, johon Kosovon kriisi on päätynyt sekä käytännön politiikassa että kriisin ratkaisuvaihtoehtoja koskevassa keskustelussa. Tutkimusasetelma toimii kaksisuuntaisesti siten, että yhtäältä kysytään miten modernin ja myöhäismodernin poliittisen ajattelun kysymyksenasettelut ja keskeiset paradigmat tulevat esiin Kosovon umpikujassa. Tarjoavatko ne tilanteeseen uusia tai toisinkerrottuja näkökulmia ja teemoja, joiden kautta sitä voitaisiin purkaa vaihtoehtoisella tavalla. Samalla kysytään, kuinka vahvoja modernia ja myöhäismodernia painottavat agendat Kosovossa ovat ja näyttävätkö nämä edesauttavan tilanteen helpottumista vai muodostavan ongelmia itsessään. Toisaalta työssä käytetään Kosovon ongelmallista tapausta esimerkkinä, jonka valossa tarkastellaan modernia ja myöhäismodernia painottavien tulkintojen puutteita, vaikeuksia ja keskinäisiä suhteita nykyisessä kansainvälisen politiikan valossa sekä arvioidaan jaottelun käyttökelpoisuutta tarkastelun työvälineenä. Kosovon kriisi on ajankohtainen ja merkittävä sekä Balkanin että koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden kannalta. Kosovon tyyppiset kriisit yleistyvät, mikä pakottaa syventämään ja kehittämään ymmärrystä kansainvälisen intervention ja kriisien ratkaisujen muuttuneista haasteista ja mahdollisuuksista. Moderni–myöhäismoderni-jaottelun osalta korostetaan globaalin muutoksen näkökulmaa ja tyypitellään toisaalta modernille valtiolle ja modernille kansainväliselle politiikalle sekä toisaalta myöhäismodernille valtiolle ja myöhäismodernille maailmanpolitiikalle keskeisiä ominaisuuksia ja lähestymistapoja. Tarkastelussa kiinnitetään erityistä huomiota Kosovon tulevan statuksen määrittämisessä keskeisiksi nouseviin kysymyksiin suvereniteetista, turvallisuudesta, identiteetistä, legitimiteetistä, valtion vaikutusmahdollisuuksista ja kansainvälisestä järjestelmästä. Keskeisinä lähteinä käytetään kansainvälisen politiikan myöhäismodernia lähestymistapaa edustavia nykyteoreetikkoja Zygmunt Baumania, David Heldiä, Ulrich Beckiä sekä Georg Sörenseniä. Tutkielman tuloksina esitetään, että Kosovon tilanne on auki moneen suuntaan sekä käytännön ratkaisujen osalta että käsitteellisesti modernin ja myöhäismodernin elementtien sulautuessa vaikeasti yhteen. Kosovon "todellisuudessa" moderni ajattelu ja sen mukaiset ratkaisut ovat enemmän esillä ja käytännössä vahvemmassa asemassa kuin myöhäismoderni ajattelu. Modernilta pohjalta kyetään esittämään ratkaisuvaihtoehtona kansainvälisen nykyjärjestelmän ainoana valtiotyyppinä tunnustamaa ja tunnistamaa perinteistä modernia valtiota. Myöhäismodernin lähestymistavan puitteissa ei ole toistaiseksi syntynyt käyttökelpoisia ratkaisuesityksiä statuskysymykseen. Umpikujan keskiöön nousseen suvereniteetin osalta kysymyksessä on joko–tai-asetelma osapuolten tulkitessa sitä modernisti absoluuttisena ja jakamattomana, eikä siten kyetä etsimään ratkaisua myöhäismodernien käsitemuutosten pohjalta. Myöhäismodernit ulottuvuudet ovat nykyään läsnä eurooppalaisissa tulkinnoissa, näkökulmissa, maailmankatsomuksessa ja myös käytännön politiikassa. On tärkeää, että Kosovon asema osana eurooppalaista kontekstia voidaan tunnustaa ja sitä kautta huomioida eurooppalaisen poliittisen ajattelun muuttuneiden paradigmojen ja EU:n viitekehyksen merkitys konfliktin ratkaisussa.
  • Teräs, Kari (Turun korkeakoulujen yhteiskunnallis-taloudellinen tutkimusyhdistys, 2005)
    Elinkeinoelämän sota- ja säännöstelytaloutta kohtaan tunteman systeemisen luottamuksen perusta oli se, että valtiollisen talouspolitiikan keinoin pyrittiin turvaamaan yksityisen yritteliäisyyden asema talouden liikevoimana. Sen vuoksi se tapa, jolla vapaan markkinatalouden pelisääntöjä julkisuudessa ja talouspoliittisissa kannanotoissa käsiteltiin, ei ollut yhdentekevä. Jo vakuuttelut siitä, että yksityinen yrittäjyys säilyy talouden perustana ja että vapaaseen markkinatalouteen tullaan palaamaan heti kun se on mahdollista, tuottivat institutionaalista luottavaisuutta ja motivoivat yrittäjiä kehittämään tuotantoaan sodan aikana. Valtion taloutta ohjaavaa roolia alettiin pitää sota-ajan kokemusten valossa suorastaan luonnollisena asiana myös ”rauhan kriisin” jälkeisessä tilanteessa. Säännöstelytaloudessa valtio ja eri elinkeinoelämän aloja edustaneet organisaatiot kohosivat keskeisiksi taloudellisiksi toimijoiksi, ja yritykset jäivät pitkälti niiden varjoon. Keskitetty sota- ja säännöstelytalous saattoi toimia edes kohtalaisen tehokkaasti vain viranomaisten ja toimialajärjestöjen luottamuksellisen yhteistyön varassa. Tuotantotoiminnan säännöstelyä pyrittiin käytännössä toteuttamaan neuvottelu- ja sopimusteitse, ja epäsuosittua kulutuksen säännöstelyä harjoitettiin sen sijaan paljon suoraviivaisemmin.
  • Jokinen, Wäinö (Sosialidemokratinen puolue Suomessa, 1904)
  • Kaila, Eero (2007)
    This study examines the content of the term 'neoliberalism' and the possible ways to utilize it as a concept in the context of political philosophy. Neoliberalism is primarily an economic and a political doctrine, which is here presumed to represent the return of the ideas from the classical liberal period. Since the revival of political philosophy in the 1970's, neoliberalism can be seen to have developed philosophical content. However, any specific structure or a discipline, to which any writer would declare to belong to, has not formed yet. This has lead several commentators, such as Eerik Lagerspetz and Anna-Maria Blomgren, to recommend against using the concept as the field of study is still too fragmented. The process of study will advance following the structure of systematic analysis. Additionally some influences are taken from the hermeneutic tradition. The hermeneutic circle will provide an opportunity to examine a large subject matter with a relatively small amount of preliminary research. On a chapter-to-chapter basis the study will concentrate on an accurate systematic analysis of the concept. After an initial sketch of the concept is made, some philosophically inclined writers who are considered neoliberal are examined. In this case Friedrich August von Hayek, Robert Nozick and James M. Buchanan are presented. Essential concepts are selected from the most important political-philosophical texts of these writers. These concepts are then compared with each other in the systematic section. The following concepts are discussed here: the individual, liberty, rights, social justice and the state. The analysis at the end of this study will compile, on the grounds of the examined concepts and their relations with each other, two dominant varieties (deontological and consequentialist) of neoliberalism. The internal problems of these varieties and the similarity with the term 'libertarianism', which is already recognized in the discourse of political philosophy, lead to a concurring recommendation with the previous commentaries: the application of the concept 'neoliberalism' is not recommended due to poor quality of the theories within the field of study. The possibility to use 'neoliberalism' as an intermediatory category between liberalism and libertarianism is, however, not overruled. The prerequisite for this is that new forms of contemporary, extreme liberalism would be created, with preferably more argumentative force than the ones examined here. In the end, the philosophical examination of neoliberalism is deemed fruitful in the sense that the concept is located between the disciplines of economics and political philosophy. This implies the possible result of discovering new tools for the analysis of philosophical foundations of economic theory.
  • Kivinen, Iiro-Artturi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma paneutuu amerikkalaisen yhteiskuntakriitikon Noam Chomskyn yhteiskuntateorian sosiologiseen merkitykseen. Tarkastelutapana on käsiteanalyysi, jolloin tutkimusotteen tarkoituksena on käsitejärjestelmien konstruointi. Chomskyn käsitteet tulevat jäsennetyiksi, tehdään ymmärrettäväksi niihin liitettyjä merkityksiä ja selkeytetään niiden suhdetta lähikäsitteisiin. Chomskyn yhteiskuntatieteellisiä käsitteitä eritellään yhdenmukaisen määrittelyn tai ymmärryksen löytämiseksi ja arvioidaan niitä nyky-yhteiskuntatieteen valossa. Noam Chomskya pidetään yhtenä merkittävimpänä viime vuosisadan teoreettisen kielitieteen kehittäjänä. Filosofina Chomsky edustaa rationalismia ja tiedekäsityksessään hän vaatii käsitteellistä selkeyttä ja empiiristä testattavuutta. Hänen merkityksensä kuitenkin ylittää oman tieteenalan rajat. Sosiologiassa Chomsky vaikutti merkittävällä tavalla Talcott Parsonsin myöhäisvaiheen teorian kehittelyyn. Chomsky on toiminut yhtenä näkyvimmistä Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja kansainvälisen roolin kriitikkona jo Korean sodan ajoista lähtien. Chomskyn yhteiskuntakritiikki kohdistuu sekä kapitalismiin että neuvostotyyppiseen sosialismiin. Chomskyn positiivinen ohjelma perustuu anarkosyndikalistiseen traditioon. Chomskylle kaupallinen moderni yhteiskunta on eräänlainen yhteiskunnan syntiinlankeemus, jossa ihmisyksilön historia erkanee ihmislajin historiasta. Samankaltainen universaaleista eettisistä periaatteista vieraantuminen leimaa valtiososialismia. Chomskyn yhteiskuntateoriassa ihmislajin universaalit eettiset periaatteet ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus, eli itse asiassa Ranskan vallankumouksen periaatteet. Chomsky antaa näille ajatuksille kuitenkin omintakeisen sisällön, joka poikkeaa niin perinteisestä liberalismista kuin vasemmistolaisista valtavirtasuuntauksista. Chomsky edustaa anarkosyndikalistista traditiota tai, kuten hän itse sanoo, libertaarista sosialismia. Chomsky on paitsi ihailtu, myös kaikkein kiistellyimpiä intellektuelleja. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että jos halutaan kritisoida Chomskya tulisi kritiikin kohdistua yhtäältä anarkistiseen valtiokäsitykseen ja toisaalta syndikalistiseen ihannekuvaan ammattiyhdistysliikkeestä. Chomskyn ajattelun yhteiskuntatieteelliset komponentit: valtiokäsitys ja luokkakäsitys ovat niitä kohtia Chomskyn ajattelussa, joissa on voimakas yhteiskuntatieteellinen lataus. Näissä kohdin Chomskyn ajattelu näyttää olevan myös haavoittumaisimmillaan. Chomskyn yhteiskuntateoriaan sisältyy joitakin marxilaisuuden aineksia, mutta hän ei ole mikään Marx-eksegeetikko. Hän pitää marxilais-leniniläistä filosofiaa yhtä tyhjänä kuin postmoderneja virtauksia. Chomskyn sitoutuessa analyyttiseen filosofiaan hänellä voisi olla hedelmällinen yhteys analyyttiseen marxismiin, erityisesti keskusteltaessa niin sanotuista reaalisista utopioista. Chomskylla on kuitenkin aika vähän sanottavaa konkreettisista kapitalismin vaihtoehdoista. Chomskyn kritiikki sosiologiaa kohtaan ei kohdistu sosiologian perusteorioihin vaan pikemminkin sosiologien eetokseen. Kritiikin ytimessä on ajatus, että intellektuellit välttelevät perustavien yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyä ja pääsääntöisesti oman yhteiskuntansa kritiikkiä. Vaikka Chomskyn tarjoama vaihtoehtoinen yhteiskuntamalli saattaa olla pikemminkin abstrakti kuin konkreettinen utopia, niin hänen tinkimätön eetoksensa on vähintään haaste sosiologiselle mielikuvitukselle. Sosiologisesta traditiosta Chomskyn ajattelu onkin lähellä C. Wright Millsin kritiikkiä eliitin valtaa vastaan. Se muistuttaa Millsin vaatimusta kääntää yksilölliset kysymykset yhteiskunnallisiksi ja rikkoa akateemisten instituutioiden rajoitukset.
  • Kivi, Emmi-Ilona Josefina (Helsingin yliopisto, 2022)
    Maisterintutkielma tarkastelee de facto –valtioiden valtiokehitystä ja kansainvälistä vakiintumista, niiden asemaa ja toimintaa kansainvälisessä järjestelmässä. Tarkoituksena on tutkia valtiolle annettuja merkityksiä ja määritelmiä niiden modernissa maailmanpoliittisessa toimintaympäristössä. Tutkimuksen tavoitteita on eritelty historiallisempiirisen tarkastelun sekä kansainvälisen oikeuden periaatteiden, valitsevien poliittisten valintojen dynamiikan viitekehyksessä. Tutkielman tapausesimerkkinä on Kosovo. Analyyttisena viitekehyksenä tutkielmassa on performatiivinen analyysi. Performatiivisessa analyysissä sosiaalisten objektien ontologia muodostuu niiden jokapäiväisten käytäntöjen toisinnoissa, diskursiivisissa ilmentymisissä ja niissä tuotetuista yhteisistä merkityksistä. Sen konseptit ovat kiistanalaisia eikä tutkimuskohteiden identiteetit ole luonnollisia tai ennalta määriteltyjä. Tutkielmassa tämä kiistelty konsepti on valtio. Performatiivisesta asetelmasta tutkielma kartoittaa, mitä merkityksiä valtiolle on annettu Kosovon ulkopolitiikassa sen itsenäistymisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana (2008–2018). Tutkielman aineisto koostuu kahdestatoista Kosovon pääministerin kanslian lausunnosta ja puheista sekä de facto –valtioiden ulkopolitiikkaa ja strategista keinovalikoimaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Kosovon ulkopoliittinen prioriteetti on kansainvälisen tunnustamisen saavuttaminen. Tavoitettaan se edisti ensisijaisesti luomalla kansainvälisiä kumppanuuksia sekä osoittamalla hallinnollisen monopolin kapasiteettiaan osana eurooppalaista integraatioprosessia. Ulkopolitiikassaan Kosovo vahvisti yleisiä ymmärryksiä valtion ominaisuuksista ja kansainvälistä järjestelmää ohjaavista periaatteista. Keskeisimmät näistä olivat Montevideon konvention standardit, alueellisen koskemattomuuden sekä demokraattisen valtion performanssit. Kosovo myös haastoi ulkopolitiikassaan vakiintuneet kansainvälisen oikeuden ja politiikan sosiaalisia konventioita, jotka ovat usein tulkittu valtioiden yksinoikeuksiksi. Näistä esimerkkeinä jäsenyydet kansainvälisissä organisaatioissa ja osallistuminen multilateraalisiin tapahtumiin ja yhteistoimintaan. Globalisoituneessa maailmassa kansainvälisten suhteiden toimintakenttä on pirstaloitunut eikä valtioiden vakiintuneet merkitykset enää kuvaa ainoastaan valtioiden ominaisuuksia tai toiminnan mahdollisuuksia. Valtio monopolisoi suvereniteettia harvoin, se on siirtymässä uusiin toiminnallisiin kohteisiin. Kosovon ulkopolitiikan tarkastelu osaltaan kuvasi tätä muutosta kansainvälisen politiikan toimijuuden pirstaloitumisessa sekä havainnollisti valtion suvereniteettimonopolin murentumista, jakaantumista ja hajaantumista. Tutkielman johtopäätökset ilmensivät näin myös tarvetta kriittisesti tarkastella ja uudelleen arvioida maailmanpolitiikan tutkimuksen teoreettisia ennakko-oletuksia ja konsepteja. Jatkotutkimuksen aiheiksi esitetään toisten de facto –valtioiden tapaustutkimuksia sekä suvereniteetin ja kansainvälisten toimijuuden muutoksen tarkastelua. Metodologiseksi valinnaksi ehdotetaan empiirisen tutkimuksen hyödyntämistä sekä toimijuuden praktiikan tarkastelemista.
  • Särkkä, Nanna (2008)
    Postimerkit ovat perinteisesti olleet valtiollisia symboleita, joissa on totuttu näkemään kansallisia tunnuksia ja merkkihenkilöitä. Nyt esimerkiksi Suomessa niin yksityiset ihmiset kuin yritykset voivat tilata postimerkkejä haluamallaan kuvalla. Tutkimuksessa pureuduttiin tähän uusimpaan postimerkkityyppiin, omakuvapostimerkkiin. Millainen postimerkki se on – miten omakuvapostimerkki eroaa niin sanotusta perinteistä postimerkistä? Tutkimus sijoittuu visuaalisen kulttuurin tutkimuksen kenttään. Esikuvana työssä oli David Scott ja tämän uraauurtava tutkimus postimerkeistä. Scottin jalanjäljissä tarkastelu perustui C. S. Peircen merkkikäsitykselle ja -luokille. Aineisto muodostui aiemmasta postimerkkejä koskevasta tutkimuksesta ja omakuvapostimerkkien kohdalla niitä koskevista tiedoista sekä lehtikirjoittelusta. Työssä painotettiin postimerkkien ajallista ja yhteiskunnallista kontekstia ja tämän vaikutusta niiden rooleihin, funktioihin ja postimerkkien kehitykseen. Välineenä postimerkkien sijoittamisessa laajempaan kulttuuriseen kontekstiinsa toimi visuaalisen järjestyksen käsite. Työssä kartoitettiin ensin aiemman tutkimuksen pohjalta, mikä ja millainen on postimerkki. Tämän jälkeen omakuvapostimerkkiä tarkasteltiin suhteessa postimerkin aiempaan kehitykseen ja edeltäviin postimerkkityyppeihin. Niin sanotun perinteisen postimerkin ja omakuvapostimerkin eroihin pureuduttiin neljän postimerkeille keskeisen teeman kautta: viestinnän, visuaalisen muodon, narratiivisuuden sekä vallan. Aiempaan tutkimukseen verrattuna työssä nostettiin ensimmäisen kerran selvästi esiin postimerkin muuttunut, kaupallinen rooli 2000-luvulla. Perinteisen postimerkin ja omakuvapostimerkin erojen tarkastelun myötä työ muotoutui kertomukseksi siitä, mitä postimerkille tapahtuu, kun siirrytään modernista ajasta postmoderniin. Yksi selkeimpiä muutoksia on kaupallisuuden selkeä lisääntyminen. Aikaa, jossa postimerkin valtiollinen rooli on selvästi heikentynyt ja kaupallisuus on valtiollisuutta merkittävämpää, voidaan nimittää postimerkkien uudeksi ajaksi. Siihen kuuluvat muun muassa omakuvapostimerkit. Kaupallisuutta omakuvapostimerkeissä ilmentää se, että postimerkin ”ilmoitustila” on nyt kaupan. Osoitus valtiollisen roolin heikentymisestä puolestaan on se, että siinä missä perinteinen postimerkki indeksinä viittaa yksiselitteisesti julkaisijamaahansa, omakuvapostimerkki viittaakin ensisijaisesti tilaajaan ja vasta toissijaisesti valtioon. Omakuvapostimerkin myötä postimerkin voi myös nähdä siirtyvän kansalaisyhteiskunnan puolelle.
  • Oikarinen, Tiina (2010)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Suomen ihmiskaupan vastaista toimintaa foucaultlaisen diskurssianalyysin keinoin problematisointina. Sukupuolelle, kansalaisuudelle ja kaupalliselle seksille rakennettuja merkityksiä tarkastellen vastaan kolmeen tutkimuskysymykseeni: Miten ja millaiseksi ilmiöksi ihmiskauppa Suomen ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa rakennetaan? Miten ja millaisiksi uhri- ja auttamispositiot konstruoidaan? Miten ja millaiseksi rakennetaan prostituutiossa tapahtuvan ihmiskaupan vastainen toiminta? Tutkimusaineistoni koostuu Ihmiskaupan vastaisesta toimintasuunnitelmasta (2005) sekä Ihmiskaupan uhrien auttaminen -raportista (2006). Ihmiskauppa samaistettiin tutkimusaineistossani laittomaan maahantuloon ja ulkomaisten naisten Suomessa harjoittamaan prostituutioon. Ihmiskauppa rakennettiin seuraukseksi ”lähtömaiden” heikkoudesta ja kulttuurisesta epäyhtenäisyydestä. Suomi konstruoitiin menestyväksi ja tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi, jota ihmiskauppa uhkaa ”rapautumisella”. Ihmiskaupalle rakennettiin kaksi uhripositiota: (naisten) seksuaalinen ja (miesten) työvoiman hyväksikäyttö. Ihmiskauppa seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa rakennettiin tarkoittamaan ei-suomalaisten naisten Suomessa harjoittamaa prostituutiota ja kaikkea kaupallisen seksin areenalla tapahtuvaa ihmiskauppaa tarkasteltiin abolitionistisesta prostituutionäkemyksestä käsin vain seksuaalisen hyväksikäytön kautta. Ulkomaiset prostituoidut eivät ole ihmiskaupan uhreja, koska heidän työskentelyolosuhteensa olivat huonot, vaan koska heitä oli seksuaalisesti hyväksikäytetty, eli pakotettu tahdonvastaisiin yhdyntöihin. Näin jäsentämällä menetettiin mahdollisuus tarkastella muuta kaupallisen seksin areenalla tapahtuvaa hyväksikäyttöä: velkavankeutta, liikkumavapauden rajoittamista ja väkivaltaa ja tuotiin keskusteluun kysymys alkuperäisestä suostumuksesta. Ihmiskaupan uhrin kategorioita rakennettiin myös ulkomaalaisuuden ja avuttomuuden kautta. Auttamistyön tavoitteeksi konstruoitiin uhrin sopeutuminen ja ”normaaliuden” saavuttaminen, joka tarkoitti joko prostituutiosta irrottautumista tai Suomesta poistumista. Auttajat rakennettiin suomalaisiksi moniammattilaisiksi. Suomalaiset saivat asiantuntijuudesta osansa ja ihmiskaupan vastainen toiminta rakennettiin kansakuntaa yhteen tuovaksi projektiksi, jonka tarkoituksena oli lähiympäristön puhdistaminen ulkomaisesta prostituutiosta, ”liasta”. Prostituutiossa tapahtuvaa ihmiskauppaa haluttiin ehkäistä kehitys- ja lähialueyhteistyöllä, viisumipolitiikalla sekä kriminalisoimalla seksin ostaminen. Naisten maahanmuutto mitätöitiin kehityspolitiikalla ratkaistavaksi epäterveeksi ongelmaksi ja samalla epäonnistuttiin kehittämään ehdotuksia siitä, miten ihmiskauppaa prostituutiossa voitaisiin ehkäistä. Analyysini päätteeksi esitin näkemykseni siitä, kuinka jäsentämällä kaupallisen seksin kenttää työn käsitteen kautta voitaisiin raivata diskursiivista tilaa siirtolaisnaisten vaatimuksille työstä. ”Työläisinä” subjektit voisivat olla poliittisia, sen sijaan että olisivat vain psykologisoituja ja traumatisoituja uhreja. Seksityön argumentoiminen työksi haastaisi myös heikkoutta ja suojelun tarvetta korostavan käsityksen naisten seksuaalisuudesta. Tärkeimmät lähteet: Ahmed (2000), Agustín (2007), Aradau (2008), Butler (1990, 2007), Cahill (2000), Chapkis (2003) Foucault (1976, 1980), Holli (2003), Roth (2010).
  • Malin, Arja-Tuulikki (Helsingin yliopisto, 2021)
    Sote-uudistuksen hallintaa tutkittiin tässä tutkimuksessa analysoimalla valtion ja kuntien näkökulmaeroja dokumenteista sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistuksia rajoittavan lain valmisteluaineistosta. Hallinnan teorian näkökulmasta monitoimijaisen interaktiivisen hallinnan (Torfing ym. 2012, s. 3) keskeinen haaste liittyy jaetun hallinnan kohteen keskeneräisyyteen ja kilpaileviin hallinnan pyrkimyksiin (Jessop 2018). Tutkimustehtäväksi asetettiin kysymys: Millaisia johtopäätöksiä sote-uudistuksen hallinnasta voidaan tehdä analysoimalla valtion ja kuntien kilpailevia hallinnan kohteita ja niihin sisältyviä näkökulmaeroja? Tutkimusongelmia asetettiin kolme, joilla tunnistettiin hallinnan kohteet ja rationaaliset perustelut (Gjaltema, Biesbroek & Termeer 2020a; 2020b), kilpailevat hallinnan kohteet sekä niihin sisältyvät näkökulmaerot. Tutkimusaineiston muodosti dokumentit (25), joita olivat pääministeri Juha Sipälän hallitusohjelma-asiakirja, hallituksen esitys laiksi kuntien sote-palvelujen kokonaisulkoistusten määräaikaiseksi rajoittamiseksi sekä kuntien lausunnot (23) em. lain valmisteluun. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan sote-uudistus oli asiakirjoissa osittain yhteinen hallinnan kohde valtiolle ja kunnille. Sote-uudistus oli kunnille myös torjuttu hallinnan kohde, johon liittyi vastustamisen rationaalisia perusteluja. Lisäksi aineistosta tunnistettiin kuntien hallinnan kohteita, jotka olivat sote-uudistukselle kilpailevia. Kunnat perustelivat niitä lainsäädännön noudattamisen vaatimuksilla, kehittämisen tarpeisiin vastaamisella sekä sote-uudistuksen vastustamisella. Sote-uudistukselle hallintaan liittyvät näkökulmaerot valtion ja kuntien välillä asiakirjoissa perustuivat hallinnan toimijuuden sosio-spatiaaliseen eriytymisen sekä hallinnan keinojen yhteensovittamisen aiheuttamiin ristiriitoihin.
  • Piirainen, Antti-Juhani (Helsingin yliopisto, 2018)
    This study provides an analysis on the role of communications in enhancing tax compliance from building an overall view of OECD’s Forum of Tax Administration’s member countries’ tax administrations’ perceptions about communications’ role on improving tax compliance. Prior to this study, there was no comprehensive view about the state of communications in the aforementioned countries. This study examines the perceptions of tax administration communications departments on whether tax compliance can be improved by means of communication. In the recent tax-related theories, there are two ways of encouraging the payment of taxes: coercive power and trust. According to theories, trust can be increased by the transparency that modern government communication is nowadays very much aimed towards. The tax communication units of OECD’s Forum of Tax Administrations' member countries' tax administrations were viewed in regards of organisational factors, communication practices and strategic approaches. This study has been carried out as a quantitative observational study targeting the members of the aforementioned network. An online survey was used to collect the data and was sent to the member countries in 2017 and 2018. This way it was possible to gain further insight with the year-by-year comparison. In addition, the data obtained through the survey was compared to other materials such as the OECD's Tax Administration Series. Key concepts and theories are related to tax compliance, government communication as well as transparency and trust. One of the key findings of the study is that the size of the tax administrations does not have impact on communications departments’ perceptions or activities on enhancing tax compliance with communications. Seems that tax administrations have not been able to leverage the economics of scale communications-wise. All of the tax administrations perceived their communications to be successful despite the variance in their actual performance within strategic goals, usage of different media channels or monitoring their performance. However, tax administrations’ attitudes towards transparency have moved in a positive direction within one year. According to the results, communication measurements are underutilised, as they could be reflected more with the goals and directions of communication strategies. The link between strategic objectives and practice is broken, despite the fact that tax administrations use a wide range of different service channels, marketing communicational tools as well as social networks when communicating towards tax payers and stakeholders. With this in mind, it can be said that on a general level, tax administrations are well prepared for the challenges of the new information age and its pressures for more transparency, but do not necessarily have the optimal organisational setting for it yet.
  • Taivainen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2022)
    Valtio on merkittävä osakkeenomistaja pörssiyhtiöissä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten valtion erityispiirteet osakkeenomistajana vaikuttavat omistajaohjauksen kautta valtion enemmistö- ja vähemmistöosakkuusyhtiöissä johdon palkitsemiseen. Valtio poikkeaa osakkeenomistajista yleensä monella tapaa. Laajemmassa mielessä se on sidosryhmäkeskeinen toimija, jonka vastuulla ja edistettävänä kaikki yhteiskunnan intressit ovat. Valtioon kohdistuu myös sidosryhmien paineita. Kaupallisesti toimivissa yhtiöissä valtion omistajaohjauksessa tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota yhdenvertaisuusperiaatteen (OYL 1:7) sekä pörssiyhtiöissä arvopaperimarkkinaoikeudellisten tiedonantovelvollisuuksien noudattamiseen. Merkittävästä osakkeenomistuksesta huolimatta valtiolla ei ole tavanomaista omistajan kannustinta valvoa johtoa, sillä omistajaohjauksesta vastaavat virkamiehet ja poliitikot eivät yleensä omista merkittävästi yhtiöiden osakkeita. Valtiolta puuttuu pörssiyhtiön osakkeenomistajan riskipositiolle keskeinen exit-oikeus, sillä osakkeiden luovutukset vaativat tietyin edellytyksin eduskunnan suostumuksen. Sijoitukset ovat siten lähtökohtaisesti pitkäaikaisia, mikä korostaa hyvän omistajaohjauksen merkitystä. Osakeyhtiölain 1:8:n mukaisen johdon tehtävän katsotaan oikeuskirjallisuudessa ja esitöissä vakiintuneesti tarkoittavan velvollisuutta edistää yhtiön ja viime kädessä kaikkien osakkeenomistajien etua. Osakkeenomistajien intressit puolestaan voivat olla moninaisia, ja näiden pluralististen intressien joukossa valtion voimakkaasti sidosryhmäkeskeinen luonne antaa aiheen tarkastella sitä, missä määrin osakkeenomistaja voi omistajaohjauksella eli johtoon kohdistetulla vallankäytöllä ajaa omia intressejään yhtiön toiminnassa sekä miten johto voi fidusiaaristen velvollisuuksiensa ja toiminnan tarkoituksen puitteissa ottaa osakkeenomistajien preferenssit huomioon päätöksenteossa. Osakkeenomistajalla on lähtökohtainen itsekkyysoikeus ajaa omaa etuaan yhtiössä, mutta oikeuskirjallisuudessa on puollettu lojaliteettivelvollisuuden ulottamista koskemaan myös määräävää osakkeenomistajaa. Johdon kannustin- ja palkitsemisjärjestelmillä pyritään tasoittamaan osakkeenomistajien ja johdon väliselle päämies-agenttisuhteelle ominaisia informaatioepäsymmetriaan ja erilaisiin riskeihin liittyviä ristiriitoja. Niiden tarkoitus on sitouttaa ja motivoida johtoa. Valtion omistajapoliittinen periaatepäätös sisältää kannanottoja palkitsemiseen sekä myös pörssiyhtiöitä koskevia rajoitteita palkitsemisen kokonaismääriin. Periaatepäätös on muuttunut voimakkaasti painottamaan yritysvastuuta, ja vuoden 2020 periaatepäätöksessä yritysvastuukriteerit linjataan myös otettavaksi osaksi palkitsemista. Osakeyhtiön toimivallanjaon mukaan yhtiökokous päättää hallituksen palkitsemisesta (OYL (OYL 5:3.2) ja hallitus päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta (OYL 6:20.1). Osakkeenomistajan oikeudet II-direktiivi on tuonut pörssiyhtiöiden yhtiökokouksille oikeuden äänestää palkitsemispolitiikasta- ja raportista. Hallitus on usein tosiasiallisesti riippuvainen enemmistöosakkeenomistajasta, joka voi halutessaan vaihtaa hallituksen. Tutkielmassa havaitaan, että valtion omistajaohjauksessa palkitseminen ei täysin sovi päämies-agenttiteorian kannalta ymmärrettyyn palkitsemisen tarkoitukseen, millä voi olla myös yhtiön edun kannalta haitallisia vaikutuksia.
  • Mölkänen, Jenni (2008)
    Tutkimus käsittelee Melakan salmella sijaitsevan Riau-Johorin malajivaltiota ja sen valtiollsta rakennetta 1700 – luvulla. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, että malajivaltiossa oli rakenne, joka oli muotoutunut paikallisen kulttuurin ja historiallisten prosessien konjunktuurissa.Taustana pohdinnalle ovat eurooppalaisten huomiot malajivaltiosta. Eurooppaliset luonnehtivat valtiota kaoottiseksi, ikään kuin se ei olisi ”kenenkään vallan alaisuudessa” (Barnard 2003, 1), ja paikalliset päälliköt vaikuttivat enemmän ”vangeilta kuin hallitsijoilta” (Andaya 1975, 131).Lisäksi työ huomioi valtion rakenteen muutoksen, kun laajatympäri Indonesian saaristoa levittäytynyt bugis -siirtolaisuus alkaa. Työn aineisto on Hänen Majesteettinsa murhan kuvaus. Hallitsijan murha oli malajimaailmassa ultimaattisin rikos, mitä alamaiset saattoivat tehdä. Murha merkitsi niin paikallisissa kuin laajemissa rakenteissa tapahtuvia muutoksia. Erityistä huomiota työssä kiinnitetään malajien historiallisiin narratiiveihin, joiden avulla he pitävät yllä käsitystään hallitsijasta ja valtiosta. Keskeisiä käsityksiä malajeille ovat hallitsijan karisma (daulat) sekä uskollisuuden vaade hallitsijaa kohtaan. Lisäksi valtio jakautuu meren ja maan ihmisiin, ja näiden kolmen suhteessa on olemassa malajilainen valtio. Bugis- migraatiot alkavat Etelä-Sulawesillä 1600 -luvun lopulla. Bugisit muuttavat Melakan salmelle ja integroituvat paikallisiin yhteiskuntiin taistelutaitojensa avulla. Rakenteen tarkastelusta selviää, että kun malajivaltiossa sodan elementti on sijainnut valtion rajoilla, on se bugisien myötä valtion keskuksessa. Bugisien hallintotapa, sillä hetkellä on malajien rakenteelle käänteinen. Kuitenkin tutkielmassa käy selville, että bugisien integraatioita toisiin hallintoihin ja niiden merkittävien positioiden ottamista ei voida selittää vain bugisien taistelutaidoilla. Taustalla vaikuttavat Etelä-Sulawesin tapahtumat sekä käsitys bugiseille merkittävästä kunnian ja häpeän puolustamisesta.