Browsing by Subject "vammaispolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Lauronen, Juha-Pekka; Vehmas, Simo Pekka (Human European Consultancy, 2016)
  • Jurvainen, Marjaana (2001)
    Tutkimuksen kohteena on suomalainen kuurojen ryhmä, jonka käyttämiä strategioita asemansa parantamiseksi tutkitaan diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä. Kiinnostus kohdistuu niihin sanoihin ja lausumiin, joilla kuurojen ryhmä on tuottanut itsensä voimakkasti syrjitystä ja alistetusta vammaisryhmästä yhdeksi suomalaiseksi kieli- ja kulttuuriryhmäksi. Diskurssianalyysin keinoin tarkastellaan sitä, millaisia diskursseja kuurojen ryhmä tuottaa puhuessaan itsestään ja omasta asemastaan. Tarkastellaan ennen kaikkea sitä, millaisen puheen kautta kuurojen ryhmä rakentaa uutta identiteettiä ja ryhmätodellisuutta. Kiinnostavana nähdään se, millaisia seurauksia ryhmän käyttämällä puheella on ja millaista sosiaalista todellisuutta sillä tullaan rakentaneeksi. Tämän opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä on tajfelilainen sosiaalisen identiteetin teoria. Teorian mukaan ryhmät, jotka eivät pysty saavuttamaan positiivisesti arvostettua sosiaalista identiteettiä, pyrkivät kohottamaan ryhmänsä arvostusta sosiaalisten ryhmien kentässä. Teoria esittää, että ryhmät pyrkivät saamaan sosiaalista muutosta ryhmänsä asemaan käyttämällä sosiaalisen muutoksen strategioita. Tässä opinnäytetyössä kuurojen ryhmän käyttämiä sosiaalisen muutoksen strategioita tutkittiin analysoimalla Kuurojen Lehden pääkirjoitussivuja. Aineiston analysoinnin ja tulkinnan tuloksena tunnistettiin neljä diskurssia. Aineistosta esille nousivat seuraavat diskurssit: tasa-arvoisena mutta erilaisena -diskurssi, kuurous kielenä ja kulttuurina -diskurssi, kuurot kansana -diskurssi ja poliittinen diskurssi. Kolmessa ensin mainitussa diskurssissa ryhmä uusinsi itsemäärittelyjään ja merkityksellisti ryhmäänsä tavoilla, joilla ryhmän voitiin havaita hakevan positiivisemmin arvostettua ryhmäidentiteettiä. Eniten kuurojen ryhmä käytti sosiaalisen luovuuden strategiaa merkityksellistäessään ryhmäänsä viittomakielisenä kieli- ja kulttuurivähemmistönä. Aineiston anlyysissä ja tulkinnassa tulee näkyväksi se, miten erilaisilla kielenkäyttötavoilla rakennetaan ja uusinnetaan sitä sosiaalista todellisuutta jossa eletään. Kuurojen ryhmän itsemäärittelyjen muuttuessa rakentuivat myös ryhmälle tuotetut identiteetit erilaisiksi. Tässä opinnäytetyössä osoittautui poliittinen diskurssi siksi näyttämöksi, jolla ryhmän (ainakin) julkista identiteettityötä tehdään. Tärkeimmät lähteet: Jokinen,A.- Juhila,K.- Suoninen,E. (1993):Diskurssianalyysin aakkoset;Fairlough,N.(1992)Discourse and Social Change;Tajfel,H.(1981). Human Groups and Social Categories;Liebkind,K.(1988)Me ja muukalaiset -Ryhmärajat ihmisten suhteissa.
  • Lauronen, Juha-Pekka; Vehmas, Simo Pekka (2016)
  • Heiskanen, Marja-Liisa (2007)
    The aim of this research is to examine the position of the personal assistant system in Finnish disability policy. Since 1988, the Services and Assistance for the Disabled Act has made it possible to have financial support in order to hire the personal assistant. The aim of the support is to add the possibilities of disabled people to live at home. In 2006, 4548 persons were within the range of personal assistant system. The number is less than half of the potential customers, when about 10 000 persons have been estimated to have the need to personal assistant. The research is a qualitative case study research of two decades. The research has three parts: the literary part, the interviews and the results. In the literary part, I review different models and ideologies of disability. I describe the development of the social model of disability both at the national and the international level. The roots of Independent Living ideology are searched in Finnish social policy. The first time the discussion concerning personal assistants appeared in Finnish disability politics was at the end of the 1970s. I also make comparisons between the Nordic countries: similar Nordic forms of assistant systems cannot be found. In Sweden, the assistant system has been developed on the basis of strong rights, which can be seen in the scope of the recipients and the financial resources. Altogether, I interviewed 65 persons in 11 focus groups. Those interviewed were severely physically disabled or mental health service users, social workers and workers with experience of open mental care. The interviews made up 337 written pages. In the analysis I used so called framework method (NatCen). The research questions were specific to the structure of the components of the legislation. The assistant system is based on the consideration of the municipality and its budgetary resources. The legal situation is therefore weak. The request to act as the employer of an assistant is also a structural feature of the Act. As result of the research can be found that so far in spite of the legislation the personal assistant system is not meeting the needs of disabled people. The physically disabled people demanded to get the assistant system within the range of so-called subjective rights. The opinion means strong rights according to personal needs. The opinion underlines the political model of disability. The opinions of the municipal social workers were reserved. They stated that the assistant system ought to be changed first on the basis of centralized financial state support. One group of mental health service users had good experiences from workers in a day centre. The workers had helped them to relate to their own environment. The physically disabled underlined their role as employer to guarantee their self-determination. The mental health service users ought to have alternatives in the role of employer in order to get similar possibilities for the help they need. Assistant work with them can be compared to the work of a coach. The work together contributes to the rehabilitation ideology. The Independent Living ideology underlines working on those functions that the disabled person cannot do him-or herself. These different ideologies have to be taken into consideration when organizing the assistant system.
  • Kauppila, Aarno; Mietola, Reetta; Niemi, Anna-Maija (FERA Suomen kasvatustieteellinen seura, 2018)
    Kasvatusalan tutkimuksia
  • Koivukoski, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradussani selvitän arkistotutkimuksen ja diskurssianalyysin avulla, millä tavoin rakentamisen ja julkisten palvelujen esteettömyyttä koskeva keskustelu suomalaisessa yhteiskunnassa on muuttunut 1970-luvulta 2010-luvulle ja kuinka yleiset yhteiskunnalliset muutokset ja taloudellinen tilanne ovat vaikuttaneet asenteisiin esteettömyyttä ja sitä määrittävää normistoa kohtaan. Tutkimusta ohjaava ydinkysymys on, millaista suomalainen esteettömyyspolitiikka on ollut. Käytännön esteettömyys ja saavutettavuus, erityispalvelut ja asenteet ovat kehittyneet yleisten yhteiskunnallisten ja taloudellisten vaiheiden ehdoilla ja osittain niistä riippumatta. Normit ovat omalta osaltaan ohjanneet kaikkea kehitystä. Keskustelussa on vuosikymmenten aikana kilpistynyt vastakkainasettelu toisaalta esteettömyyttä turvaavien normien ja toisaalta eri yhteiskunnan aloilla ajettujen norminpurkutalkoiden välillä. Leimallista esteettömyyskeskustelulle ovat olleet myös uusliberalistisesta hyvinvointivaltion kritiikistä tutut käsitekaappaukset, jotka ovat yleistyneet varsinkin uuden julkishallinnon (NPM) myötä 1990-luvulta alkaen. Merkkejä käsitekaappauksista tosin löytyy tutkimusaineistossa jo 1970-luvulta. Ajanjaksolla voi havaita esteettömyyden politiikkaakin määrittäneen hyvinvointivaltion ja universalismin ihanteen nousun ja laskun. Huomionarvoista on se, kuka keskustelussa on puhunut, kenen puolesta ja mitkä tahot käyttävät todellista valtaa. Esimerkiksi 2010-luvulla rakennusyhtiöillä oli paljon näkyvyyttä, ne ottivat esteettömyyskeskustelussa asiantuntija-aseman, ja niiden teesejä toistivat norminpurkutalkoita ajavat poliitikot. Vammaisjärjestöt ja tutkimuksiin perustuva esteettömyysasiantuntemus on usein jäänyt sivuun, vaikka ihmisoikeusnäkökulma on viime vuosina voimistunut osin normien ansiosta. Vuonna 2016 ratifioitu YK:n vammaisten oikeuksien sopimus sitoo Suomea, jolloin siihen on voinut myös tukeutua keskustelussa. Aineiston pohjalta voidaan todeta, normien merkitys esteettömyyden kehittämisessä on ollut keskeinen koko tarkastelujakson ajan. Lainsäädännössä ovat vahvistuneet rakennusmääräysten ja subjektiivisten oikeuksien lisäksi kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja esim. vammais- ja vanhusjärjestöjen asema kunnallistasolla. Normien avulla kasvanut esteettömien asuntojen, asuinalueiden ja liikkumismahdollisuuksien tarjonta ovat parantaneet valinnanvapautta mm. asuinpaikan suhteen. Normien voi katsoa sekä ohjaavan että heijastavan yhteiskunnan asenteita. Asenteissa näkyvä muutos 1970-luvulta on hyvin huomattava, mutta ei itsestään syntynyt. Pohdin myös ideologioiden ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutusta, mutta niistä on vaikeampi tehdä johtopäätöstä.
  • Nyyssönen, Katri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vammaisten oikeuksiin on viime vuosikymmeninä alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Näkyvänä esimerkkinä on Yhdistyneiden kansakuntien vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016. Vammaisten oikeuksien edistämisessä olennaista on osallisuus eli marginalisaation poisto, yhteisöön kuuluminen ja mahdollisuudet vaikuttaa. Tärkeää on myös tasa-arvo, jota voidaan tarkastella toiminnallisten valmiuksien avulla. Jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuudet edistää omanlaistaan hyvinvointia ja hänen valmiuksiaan tähän tulee tukea. Tämä pro gradu -tutkielma on arviointi Vantaan vammaispoliittisesta ohjelmasta Wampo – tilaa kaikille, joka oli toiminnassa vuosina 2012–2016. Wampon tavoitteena oli lisätä vammaisten henkilöiden osallisuutta Vantaalla sekä tasa-arvoa suhteessa valtaväestöön. Ohjelman työmenetelmäksi valittiin verkostotyö, jotta mukaan saataisiin mahdollisimman laajasti niitä tahoja, joita vammaisasia koskee. Verkostoon kuului tuki- ja koordinaatioryhmä sekä viisi keihäänkärkiryhmää: fyysinen esteettömyys ja turvallisuus, esteetön ajattelu ja elämänlaatu, asiakaslähtöisyys ja palveluohjaus, oikeus koulutukseen, työhön ja mielekkääseen arkeen sekä asuminen. Tutkimuksessa tarkastellaan miten hyvin Wampo-verkosto toimi vammaispolitiikan välineenä sekä osallisuuden ja tasa-arvon lisäämisessä. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla Wampossa mukana olleita henkilöitä. Haastateltuja oli yhteensä seitsemän ja he olivat olleet Wampossa seuraavissa rooleissa: Vantaan virkamies, vammaisjäsen, työnantajaedustaja ja muun organisaation edustaja. Haastatteluilta kysyttiin heidän näkemyksiään Wampon tavoitteista, verkostotyöskentelyn sujuvuudesta ja Wampon saavutuksista sekä mitä he ajattelivat tapahtuvan Wampon loppumisen jälkeen. Vastauksista kävi ilmi, että verkoston ilmapiiri oli pääosin avoin ja luottamuksellinen. Työskentelyn aikana jäsenten välille syntyi henkilökohtaisia kontakteja, jotka helpottavat yhteistyötä varmasti myös tulevaisuudessa. Wampon avulla kaupungin eri hallinnonalat saatiin huomaamaan, että vammaisasia koskettaa myös heitä, sillä vammaiset eivät ole vain vammaispalveluiden asiakkaita, vaan liikkuvat kaupungilla ja käyttävät palveluita siinä missä muutkin kuntalaiset. Wampossa tehtiin asennevaikuttamistyötä sekä konkreettisia tekoja sen eteen, että vammaisilla olisi enemmän mahdollisuuksia liikkumisessa, harrastuksissa, työelämässä, koulutuksessa ja asumisessa. Nämä kaikki edistivät vammaisten henkilöiden osallisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Wampo-työskentelyssä oli kuitenkin omat haasteensa. Jäsenten vaihtuminen toi katkoksia verkoston toimintaan. Verkostotyöskentelyä hankaloittivat myös jäsenten erilaiset odotukset Wampoa kohtaan sekä määrärahojen niukkuus. Lisäksi jotkut virkamiesjäsenet kokivat, etteivät johtoryhmät heidän virastoissaan olleet kiinnostuneet Wamposta, mikä vaikeuttaa saavutusten juurruttamista. Wampon jälkeisenä aikana on suositeltavaa pitää vähintään yksi seurantapaaminen, jossa tehdään loppuyhteenveto siitä, mitä Wampon aikana saavutettiin sekä keskustellaan siitä, mitä näille asioille on tapahtunut Wampon loppumisen jälkeen. Lisäksi tarvitaan suunnitelma siitä, miten vammaisten asia saadaan kaikki kaupungin hallinnonalat läpileikkaavaksi huomion kohteeksi. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että verkostotyöskentely on toimiva väline vammaispolitiikan toteuttamiseksi. Useiden eri toimijoiden kokoaminen yhteen on keino edistää vammaisten oikeuksia kokonaisvaltaisesti.