Browsing by Subject "vammaisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Hyvärinen, Kati Susanna (2001)
    Gene technology is a rapidly growing area in the field of biotechnology. People's lives are pervaded by a flow of biomedical knowledge showing the associations between biology and identity. Gene testing has already improved lives of a number of people. Some reliable, low cost tests are used to clarify a diagnosis and direct a physician toward appropriate treatments, while others allow families to avoid having children with devastating diseases or identify people at high risk for conditions that may be preventable. The goal of this paper is to study the kind of attitudes Finnish general population has toward gene tests. Rapidly developing gene technology gives people the reason to think of how to act in a situation where the hereditary make up of the future generations can easily be altered to please ones ideals. People were asked to describe in their own words what benefits and drawbacks do they find in prenatal gene tests. The basic finding of my study is that people people are concerned about the new innovations, yet raising hopes for the new discoveries. Respondents show more positive attitudes toward prenatal gene tests than negative. The most crucial finding, however, is that the tests are able to provide information about the health of a baby. Everyone is wishing for healthy offspring and hopes to avoid unnecessary pain and worries. The most active respondents seem to be females in the most acute child bearing age. Marital status, nor ones education level do not seem to explain my findings. Income level, however, does indicate that people with more money seem to have stronger attitudes toward the issue. Prenatal gene tests raise a lot of feelings because they clearly have two different sides to an issue. The ones against the testing are afraid of its possible effects to eugenics, the ones in favor of the test plead to the decrease of human suffering. The question is difficult do to the fact that it has no either or answer. Public needs more information about the issue as well as clear laws and regulations to follow the correct use of those tests.
  • Annala, Ville (Helsingin yliopisto, 2019)
    The purpose of the research is to examine the way in which disabilities are viewed by the Evangelical Lutheran Church of Finland. Social approach to disabilities which emphasizes the roles of society, culture and language as key elements in defining disability as a phenomenon as opposed to a straightforward medical definition. In addition, the research is further defined by theological literature concerning disability as well as special educational approach to disabilities. The literature, in conjunction with theological and pedagogical approaches, is used to define the understanding of disability as consisting of both institutional and cultural components. This study examines how the understanding of disability is constructed in official church documents and the discourse used by church employees. The corpus of this qualitative case study consists of documents and a series of interviews. The interviews, in which the interviewees were various church employees, were carried out as semi-structured theme interviews. The official documents include both theological and administrative papers on disability that are issued by the Evangelical Lutheran Church of Finland. This corpus is analysed using discourse analysis. Various types of discourse that can be identified are subsequently compared. The study further analyses the corpus of interviews to identify two distinct components of the understanding of disability therein. The first component includes the disabling effects of society and attitudes towards disabilities. These views reflect the themes present in the official church documents, human rights and Christian theology and tradition. Christian theology and tradition can be seen to be applied and adjusted in order to account for these views. The second component of the understanding of disability consists of personal experiences which give rise to narratives simultaneously combining both tragic and romantic elements. The study confirms that the official understanding of disability is present in the discourse of church employees. Even though most interviewees were unfamiliar with the official church documents on disability, the study shows significant similarities between the official church texts and the discourses present in the corpus consisting of the employees’ interviews.
  • Kapanen, Heini (Helsingfors universitet, 2011)
    Objectives. The thesis objective was to analyze how person-centred planning is applied to develop short term care in interaction between the disabled children, their families and the workers of the family service centre of Eteva Järvenpää. The thesis contributes to developing the methods of person-centred planning. I applied theoretical frameworks of activity theory and developmental work research, family-based work framework and disability phenomenon. The research questions were: What development needs did the families of disabled children have for the services? How were viewpoints of disabled children, their families and Eteva workers noticed in person-centred planning in the interaction between the disabled children, their families and Eteva workers? What disturbances and development challenges emerged during the person-centred planning? Methods. I first analysed the local history of the disability sector and the short term care to analyse challenges arising from the local history. The actual research material consisted of interviews with four families, two person-centred planning discussions and two discussions where the person-centred planning was reflected by the families.I used interaction voice analysis as defined by the activity theory and developmental work research. From the recorded interviews and discussions I analysed scripts, disturbances, innovation attempts and innovations. From the discussions I analysed also the interaction types (cooperation, coordination and communication). Results and conclusions. As problems, the families considered the scarce resources and the inflexibility of services. The challenges of developing the short term care were how to transfer information from short term care to home, how to develop activities for the children and how to take into account the individual needs of the children in the short term care. Both from the local history analysis and from the family interviews arised the conflict between caring and fulfilling the individual needs. In person-centred planning, the voice of the child was either interpreted by other family members or guided by family members or workers. I modelled the progress of person-centred planning in a two-dimensional coordination. Person-centred planning should be deepened in cooperation between the child, the family and the workers in everyday situations at home and during the short term care. The challenge is to expand person-centred planning to become cross-organizational cooperation connecting the actors of the child's service network in everyday life.
  • Vainikka, Hannele (Helsingfors universitet, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani kolmea Hollywood-fiktioelokuvaprojektia sekä kuutta elokuvarooleihin valittua henkilöä. Näitä ovat Harry ja Daisy Earles sekä Violet ja Daisy Hilton elokuvassa Freaks (1932), Harold Russell elokuvassa The Best Years of Our Lives (1946) ja Susan Peters elokuvassa The Sign of the Ram (1948). Elokuvateollisuudessa vammattomat näyttelijät ovat usein näytelleet elokuvien vammaisten roolit, mutta kyseisissä elokuvissa vammaisten hahmoja esittävät vammaisiksi määritellyt ihmiset. Tavoitteenani on selvittää, miten vammaisuutta on käsitelty amerikkalaisissa aikalaiskeskusteluissa. Tutkimusaineistonani on elokuvien lisäksi elokuviin pohjautunut kirjallisuus sekä sanoma-, aikakausi- ja elokuvalehtiä. Tutkielmassani tarkastelen lehtikirjoituksia sekä analysoin kuvamateriaalia käyttäen Rosemarie Garland Thomsonin neljää visuaalisen retoriikan mallia. Lisäksi tarkastelen elokuvien tekoprosessia sekä elokuvien saamia arvosteluja liittäen ne aikakausiinsa, jolloin freak show -ilmiön suosio hiipui, useat toisessa maailmansodassa maataan puolustaneet miehet olivat vammautuneet ja vammaisten naisten oli vaikea työllistyä. Tutkielmani osoittaa, että kääpiöiksi ja friikeiksi kutsuttujen Earlesien pienuutta korostettiin sekä lehtikirjoituksissa että -kuvissa. Myös siamilaisina kaksosina pidetyistä Hiltoneista kirjoitettiin viihteellisesti, mutta molempia sisaruskaksikkoa myös patologisoitiin. Amputoiduksi veteraaniksi kutsuttua Russellia puolestaan normalisoitiin ja Hollywood-näyttelijänä tunnettua ja rampana pidettyä Petersiä pidettiin edelleen lahjakkaana näyttelijänä. Tutkielmastani myös ilmenee, että Earleseista ja Hiltoneista julkaistiin kokovartalokuvia, kun taas Russellin ja Petersin vammaa ja heidän käyttämiään apuvälineitä harvemmin esitettiin lehtikuvissa, vaikka lehtikirjoituksissa ne usein mainittiin. Garland Thomsonin visuaalisen retoriikan mallit toimivat tutkielmassani vammaisista otettujen valokuvien tulkinnan käyttökelpoisina apuvälineinä, joskin kuvien kontekstointi edellyttää muutakin tutkimuskirjallisuutta. Lisäksi tarkasteluni osoittaa, että jokaisen elokuvan vastaanottoon vaikutti se, että elokuvissa näytelleitä ihmisiä pidettiin vammaisina. Freaks-elokuvan arvosteluissa eroteltiin harvoin elokuvan friikkejä ja heitä näytelleitä ihmisiä toisistaan ja heidän roolisuorituksiaan ei enimmäkseen arvioitu. Russell ja hänen esittämänsä elokuvahahmo sekoittuivat usein toisiinsa ja kriitikot sekä pitivät että eivät pitäneet Russellia näyttelijänä. Monet elokuvakriitikot olivat toivoneet näkevänsä Petersin jälleen valkokankaalla ja he kehuivat hänen näyttelemistään elokuvassa, mutta he eivät pitäneet hänen esittämästään hahmosta. Vaikka vammaisuus on historiantutkimuksessa usein nähty osana medikaalihistoriaa, tutkimukseni osoittaa, että vammaisuutta kannattaa tarkastella myös medikaalisten instituutioiden ulkopuolella.
  • Jallinoja, Piia (2002)
    The present study focuses on the introduction both of genetic screening and testing and of the related counselling in Finnish health care during the 1990s, i.e. clinical genetics. In addition, the formation of medical ethics as it pertains to clinical genetics is analysed from 1970 onwards. The study consists of five original publications and a summary. The material consists of data collected by means of questionnaires (conducted among lay people, public health nurses and midwives), semistructured interviews (of physicians, public health nurses, midwives and psychologists) and text material collected in connection with four genetic screening and counselling projects carried out in Finland. In general, Finns approve of gene tests, but this general approval is combined with disapproval of certain aspects and prospects of such tests. Furthermore, clinical genetics creates agonizing situations where all options have undesirable consequences. Abortion because of a disorder of the fetus is an especially perplexing issue reflecting the ambivalent status of the fetus. Within the field of medicine, problems related to the increasing number of applications of clinical genetics have been addressed to an increasing extent by developing ethical guidelines and recommendations, by establishing ethics committees and by encouraging public discussion on ethics. In the guidelines, voluntariness and autonomy are repeated principles, and they are also widely accepted principles among lay people and professional groups. Choice may even be regarded as an imperative. What is feared is its opposite, concretized in the fear of eugenics. The situation is paradoxical, however, and characteristic of modern societies: On the on hand there are constant demands for more ethical rules - on the other hand these rules cannot but remain superficial, since they have to be open and flexible in the face of new scientific discoveries and individuals' life situations. A contradiction exists between modern ethics setting the rules for advancing genetic technologies and the real-life situations of clients seeking genetic screening and counselling. Individuals are at the same time struggling to form their own choice and influenced by a plethora of expectations, interests, medical determinants and technological conditions.
  • Engblom, Ritva (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan kolmen nuoren aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua. Tutkielma liittyy keskusteluun vammaisten henkilöiden elämänlaadusta ja palvelujen kehittämisestä aikuisille autistisille henkilöille. Aineiston kautta tarkastellaan seuraavia asioita. Miten siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on järjestynyt ja mitä asioita perhe liittää autistisen jäsenensä aikuisuuteen ja elämänlaatuun? Mitä ovat ne haaveet ja toiveet, joita vanhemmilla on, jotta heidän lapsensa voisi lähteä tulevaisuudessa ulos kotiovesta rakentamaan omaa elämäänsä monimuotoisia pulmia aiheuttavan ominaisuutensa kanssa? Tämän aikuisen autistisen henkilön elämänlaatua tarkastelevan tutkielman tiedonkeruumenetelmänä on teemojen pohjalta etevä haastattelu. Aineisto koostuu kolmen perheen haastatteluista. Perheille on yhteistä varhaisaikuinen autistinen jäsen. Perheenjäsenet, kaksi nuorta naista 17- ja 18-vuotiaat sekä 27-vuotias nuori mies, ovat nuoruudesta aikuisuuteen siirtymävaiheessa. Varsinaisen aineiston muodostavat vanhempien kertomukset. Tutkielmassa ei vertailla empiirisesti haastateltavien elämänlaatua muiden aikuisten henkilöiden elämänlaadun ulottuvuuksiin. Aineistoa tarkastellaan laadullisesti. Tutkielman tulokset eivät ole yleistettävissä, sillä haastateltavien kertomukset ovat heidän omiaan ja sitoutuvat siihen tilanteeseen, jossa he elävät. Elämänlaadun ulottuvuudet autistisen henkilön aikuisuuden elämänvaiheessa muodostuivat seuraaviksi. Elintason ulottuvuudet ovat ne tuet ja palvelut, jotka mahdollistivat arjen sujuvuutta ja toimintaa ympäristössä. Aikuisuuteen liittyvät haaveet olivat muutto pois kotoa ja mielekkään päivätoiminnan / tuetun työllistämisen järjestyminen. Yhteisyyssuhteiden ulottuvuudet muodostuivat sosiaalista suhteista ja mielekkään vapaa-ajan toiminnan mahdollistumisesta. Ihmisenä olemiseen liittyivät toiveet autistiseen käyttäytymiseen liittyvien pulmien huomioonottamisesta palveluja järjestettäessä. Toiveina olivat myös palvelujen suunnittelu ja toteutuminen pitkäjännitteisesti suunnittelu, ettei jatkuvaluonteisia palveluja tarvitsisi anoa esim. puolivuosittain. Vanhemmat toivoivat palveluihin valinnan mahdollisuuksia sekä ns. saattaen siirtämistä elämänvaiheesta toiseen. Erik Allardtin hyvinvoinnin ja elämänlaadun ulottuvuudet ovat tutkielman teoreettisena näkökulmana. Tutkielmassa autismi ja kehitysvammaisuus kulkevat rinnakkain, koska palvelut järjestyvät pääsääntöisesti erityishuollon palvelujen kautta. Kaunokirjallisuutta on käytetään selkiyttämään autistisen oireyhtymän moninaisuutta ja eri näkökulmista tehtyjä tutkimuksia vammaisuudesta monipuolistamaan tuloksia haastateltavien kertomusten lisäksi.
  • Kivirikko-Ekman, Riikka (2006)
    Tutkimuksessa käsitellään naisten naiseuden rakentumista ja äitiyden kohtaamia suhtautumistapoja vammaisen naisen näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka liikuntavammaisen naisen naiseus rakentuu ja kuinka hänen äitiyteensä suhtaudutaan. Naiseuden rakentumista tutkimuksessa käsitellään naiseuden käytäntöjen kautta, joita tutkimuksessa ovat seksuaalisuus, parisuhteet ja äitiys. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on selvittää niitä suhtautumistapoja, joita vammaiset äidit naiseuttaan ja äitiyttään kohtaan yhteiskunnassa kohtaavat, sekä sitä kuinka nämä suhtautumistavat vaikuttavat siihen miten heidän naiseutensa ja äitiytensä rakentuu. Kasvua naiseksi ja äidiksi käsitellään identiteetin käsitteen kautta. Tutkimuksessa identiteetin nähdään rakentuvan sosiaalisissa suhteissa, joita tutkimuksessa ovat todellisuutta muovaavat, kommunikatiiviset ja valtaan liittyvät suhteet. Tutkimuksen empiirisenä aineistona ovat neljän eri-ikäisen ja eri vammaryhmiin kuuluvan liikuntavammaisen äidin omakohtaiset elämäntarinat kasvustaan naiseksi ja äidiksi. Tutkimusaineistona olevien elämäntarinoiden kertojat, liikuntavammaiset äidit, ovat osallistuneet tutkimukseen lehti-ilmoituksen kautta. Tutkimuksessa tuodaan neljän liikuntavammaisen äidin omaelämänkerrallisen tarinan kautta esille ne käännekohdat, tapahtumat ja asiat, jotka ovat rakentaneet heidän kasvuaan naiseksi ja äidiksi. Omaelämänkerrallisista tarinoista kolme on kerätty temaattisesti rajatun omaelämänkerrallisen haastattelun kautta ja yksi tarinoista on kirjoitettu omaelämänkerrallinen tarina. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja naisten omaelämänkerrallisia tarinoita käsitellään identiteettikertomuksina tai "identiteettimatkoina". Tarinoiden analysoinnissa on käytetty narratiivista juonirakenneanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena esitetään, että vammaisen naisen nais- ja äitiysidentiteetti on rakentunut paljolti niiden suhtautumistapojen kautta, joita he ovat kommunikatiivisissa lähisuhteissaan vammaisuuttaan ja sukupuolisuuttaan kohtaan kohdanneet. Tutkimuksen tuloksena tuodaan esille, että vammaiset naiset kasvavat naisidentiteettiin vammaisidentiteetin omaksumisen kautta. Tutkimuksen merkittävimpänä tuloksena on käsite itselle ja lähiyhteisöille hyväksyttävä nais- ja äitiysidentiteetti. Se mahdollistuu, kun vammainen nainen on kohdannut kommunikatiivisen suhteen, jossa naiseuden ja vammaisuuden kulttuuristen mallien välinen ristiriita ei välity negatiivisina suhtautumistapoina, vaan suhtautuminen on vamman ja sukupuolisuuden hyväksyvää. Tärkeimpinä lähteinä tutkimuksessa ovat Burkittin (1999), Nousiaisen (2004) ja Hännisen (1999) teokset sekä Rosenthalin (2004) artikkeli Biographical research teoksessa Qualitive Research Practice, jonka ovat toimittaneet Seale, Gobo, Gubrium & Silverman.
  • Marjoniemi, Minna-Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    The foundation of our school system lays on the perceptions of normality and deviant. Special education and the dual system are structured in classification, choosing and naming the special. The ontologies of special or normality are yet to be defined, instead they are being understood as self-evident. The equality of students does not actualize. The ideological goal of the inclusive education is de- and reconstructing these othering structures. Furthermore, it aims for reinventing the ways of thinking and talking in relation to what has been named as deviant. Tanzania is among the poorest countries in the world. Since gaining its’ independence there has been efforts in building the school system more inclusive. Yet approximately two million disabled children are still left outside the school system. Superstitious beliefs about disability and its’ background factors are still prevailing in Tanzanian society. Consequently, this causes the discrimination and even violence towards people with disabilities. The purpose of this study is to explore the descriptions of Tanzanian educational science students about inclusive education. In addition, it aims to examine how ‘special’ discursively constructs and positions in these descriptions. This study is qualitative in nature and is positioned in the field of social constructionism. Two students from the university of Dar es Salaam were interviewed using theme interviews. Interviews were analyzed using the method of discourse analysis. The interviewees produced contradictory descriptions about inclusive education. The discourse about special was characterized by normal – abnormal –dichotomy, in which disability was referred as abnormality. Inclusive education had both conditional and unconditional forms in interviewees’ descriptions. The dichotomy of normal and abnormal dominated both descriptions. In their descriptions, the interviewees operated in the field of special. Depending on how they contextualized themselves within their descriptions, they positioned themselves either in or outside the field of special. The results suggest that the societal prejudices toward people with disabilities and the idea of inclusive education creates contradictions which affect the interfaces of professionalism of the future educational professionals in Tanzania.
  • Kauppila, Aarno (Helsingfors universitet, 2013)
    My master's thesis is a study of citizenship and its ideals in disability policy from the perspective of critical ability studies. The main focus of ability studies is to analyze ableism and how it produces ideals of perfect humanness. Therefore, from the perspective of ableism these ideals produce disability and impairments as something intolerable as well as inherently and ontologically negative. My study focused on the disability policy paradigm as it is after the convention on the rights of persons with disabilities from the year 2006. The disability policy paradigm emphasizes both the rights of people with disabilities to full citizenship and their participation in society. The study data included 20 documents from European, national and municipal disability policies, released from 2006 onwards. In this study I explored how ableism defines the construction of full citizenship and how ableism affects individual's possibilities to participate as citizen according to the current disability policy. As my research method, I applied interpretative reading style based on the New Rhetoric. In the current disability policy paradigm the ideal of full citizenship is based on individualistic and neoliberalistic views, which emphasize self-mastery and independence. This ideal is impossible for people with disabilities because self-mastery and independence are defined as autonomy from other people and social services. Moreover, falling short from the ideal is located in ontologically negative space. Subsequently the bodies with impairments are always seen as imperfect and defective as well as economically burdening. Emphasizing the physical imperfectness of individuals defines their possibilities to participate in society because this participation is emulating the ideal. Also, the individuals with disabilities are forced to repeat their imperfectness in order to obtain social services, which enable participation. Ontological discrimination of people with disabilities is evident in the disability policy, even though it contradicts the aims of the policy.
  • Mahlamäki, Pirkko Anneli (Helsingfors universitet, 2017)
    Yhdenvertaisuuslailla (21/2004) toimeenpantiin ns. syrjintädirektiivi 2000/43/EY ja työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY). Direktiivit poikkeavat toisistaan aineellisen soveltamisalan suhteen eri syrjintäperusteiden kesken, vammaisuuden osalta syrjintäkielto koskee eurooppaoikeudessa vain työsyrjintädirektiivin soveltamisalaa. Yhdenvertaisuus-laki asettaa työnantajalle velvoitteen ryhtyä tarvittaessa kohtuullisiin mukautuksiin keinona edistää vammaisten henkilöiden työllistymistä. Koska kohtuulliset mukautukset ovat käsitteenä vielä uusi ja keinona edelleen huonosti tunnettu, esittelen kokemuksia käytännön soveltamistilanteista, oikeusratkaisuja sekä pohdin mahdollisuuksia parantaa yhdenvertaisuuslain tavoitteiden toteutumista vammaisten henkilöiden kannalta. Aidon yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi sekä syrjinnän torjumiseksi tehokkaasti, siitä riippumatta, millä kielletyllä perusteella syrjintä tapahtuu, tarvitaan mukautusten tekemiseen aidosti velvoittavan lainsäädännön soveltamiskäytäntöä, sekä vammaispoliittisia toimenpiteitä ja tukitoimia, kuten työolosuhteiden järjestämistuki. Tuet ovat edelleenkin huonosti tunnettuja, ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Siksi on tärkeää paitsi selkeyttää lain kirjainta myös tehostaa eri toimijoille suunnattua ohjausta ja neuvontaa. Tämä on erityisen tärkeää uuden yhdenvertaisuuslain laajennettua kohtuullisten mukautusten soveltamisalaa koko yhdenvertaisuuslain soveltamisalalle, siis paljon työsyrjintädirektiiviä laajemmalle, ml. myös tavaroiden ja palvelujen tarjonnan. Uuden yhdenvertaisuuslain ja vammaisyleissopimuksen ratifioinnin myötä lainsäädäntö antaa entistä enemmän tukea vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän estämiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. EU:n toimielimet ovat virallisesti sitoutuneet vammaisuuden sosiaaliseen malliin, jossa huomio kohdistetaan osallistumisen esteiden poistamiseen. Vammaisyleissopimukseen liittymisen myötä 2011 lähtien tämä on tullut erottamattomaksi osaksi Euroopan unionin lainsäädäntöä ja Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytäntöä. Vammaisuuden sosiaalisen mallin tuominen EU-lainsäädäntöön ja tuomioistuimen tulkintakäytäntöön edistyy hitaasti. Tuomioistuimen tähänastinen tulkintakäytäntö, vaikka tunnustaa vammaisyleissopimuksen lähtökohdaksi, on ratkaisuissaan edelleen laajalti tukeutunut vammaisuuden määrittelyssään lääketieteelliseen malliin, jossa yksilön toiminnanrajoitteen laadulle ja vaikeusasteelle annetaan ratkaiseva merkitys. Vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän tehokkaaksi torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi on tärkeää, että vammaisyleissopimuksen soveltaminen tapahtuu tehokkaasti sekä kansallisesti että Euroopan unionin ja eurooppaoikeuden piirissä.
  • Päivinen, Lauri Tuomas (Helsingfors universitet, 2015)
    Helsingin Matkapalvelu toteuttaa vaikeavammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelua. Helsingin Matkapalvelun asiakastyytyväisyyttä on tutkittu vuosina 2003, 2005, 2007, 2008 ja 2011. Kuljetuspalvelut ovat osa vammaisille ja ikäihmisille järjestettyjä sosiaalipalveluja. Kuljetuspalveluilla toteutetaan liikkumisen parusoikeutta ja mahdollistetaan eräiden muiden perusoikeuksien toteutuminen. Kuljetuspalveluilla järjestetään liikkuminen niille henkilöille, jotka eivät voi ilman kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkista joukkoliikennettä. Tutkimuksessa selvitettiin kuljetuspalvelutapahtuman onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusasetelman jäsennyksen viitekehyksenä toimii Yhdistyneiden kansakuntien alaisen kansainvälinen terveysjärjestön kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen jaottelu toimintakyvyin yksilö- ja ympäristötekjöihin. Tutkimuksessa selvitettiin ennustuvatko kuljetuspalvelujärjestelmään liittyvät ympäristötekijät tai ikään ja myöntämisperusteeseen liittyvät yksilötekijät kuljetuspalvelutapahtuman onnistumista. Aineistona toimi vuonna 2010-2011 kerätty kyselyaineisto. Aineiston tuloksia tarkasteltiin tilastollisia analyysimenetelmiä käyttäen. Kyselyyn vastasi 935 henkilöä 2 000 henkilön otoksesta. Vastausprosentti oli 47 %. Tutkimusmenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, faktorianalyysiä, χ2-testiä, korrelaatiokerrointa, regressioanalyysiä, logistista regressioanalyysiä ja varianssianalyysiä. Työn teoreettinen tausta on vammaistutkimuksessa. Onnistuminen, epäonnistuminen ja selittävät tekijät määriteltiin asiakkaiden kokemuksen perusteella. Tilaamiseen, kuljettajaan ja auton varusteluun liittyvät tekijät ennustavat kuljetuspalvelutapahtuman onnistumista. Iäkkäimmät asiakkaat kokevat kuljetusten onnistuvan todennäköisemmin kuin nuoremmat asiakkaat. Työikäiset ja nuoret vammaiset henkilöt epäonnistuivat kuljetuksissa useammin kuin iäkkäät. Eri asiakasryhmien välillä eroja löytyi liikuntavammaisten ja mielenterveydenhäiriöistä kärsivien osalta. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi kuljetuspalvelu saaneiden asiakkaiden kohdalla matkat epäonnistuivat harvemmin. Liikuntavammaiset asiakkaat olivat muita useammin yhteydessä matkapalvelukeskukseen auton myöhästymisen tai saapumattomuuden takia. Liikuntavammaiset henkilöt ovat hyvin riippuvaisia kuljetuspalvelusta. Suurin merkitys kuljetuspalvelutapahtuman onnistumisessa on ympäristötekijöillä. Tilausjärjestelmän sujuvuuteen, kuljettajaan ja autoon liittyvät tekijät vaikuttavat merkittävästi palvelun onnistumiseen. Erityisesti tilaaminen ja kuljettaja ovat tärkeässä roolissa. Matkan onnistumisen takaamiseksi järjestelmän tulee olla riittävän joustava, jotta se voi toteuttaa erilaisten asiakkaiden tarpeita. Erityisesti nuorten ja työikäisten vammaisten ihmisten kuljetusten toteuttamiseen tulee kiinnittää huomiota.
  • Pietarinen, Katja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Laadullisessa pro gradu -tutkielmassani tutkimustehtävänä on analysoida mitä eri syitä tutkimukseen osallistujat löytävät omalle yksinäisyydelleen ja millaisia sosiaalista pääomaa vahvistavia toimintamuotoja Mintressi-projektista löytyy. Tarkasteltavana projektina on Aspan Mintressi -projekti. Tutkimusaineistoni koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta ja yksilöhaastattelusta, sekä Aspan toteuttaman kyselyn aineistosta. Haastateltavia on yhteensä yhdeksän. Kyselyaineistosta käytän Aspan asumispalveluiden asukkaiden avointen kysymysten vastauksia. Avoimiin kysymyksiin vastasi yhteensä 39 asukasta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii attribuution käsite ja siitä johdettu attribuutioteoria, jonka kautta tarkastelen tutkimukseen osallistujien määrittelemiä yksinäisyyden syitä. Projektin toimintaa yksinäisyyden ehkäisyn näkökulmasta käsittelen sosiaalisen pääoman käsitteen kautta. Tarkastelunäkökulma on työyhteisölle sosiaalisesta pääomasta johdettu jaottelu. Lopuksi tarkastelen projektin mahdollisuuksia vaikuttaa yksinäisyyden kokemukseen. Jaottelen tutkimuksessani yksinäisyyden kokemukset sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäisinä tekijöinä löytyivät yksinäisyys omana valintana, luonteenpiirteistä ja omasta toiminnasta johtuva yksinäisyys ja masennuksesta johtuva yksinäisyys. Ulkoisina tekijöinä ovat asuminen, fyysinen/psyykkinen etäisyys, vammaisuus, läheisen menetys ja rakenteelliset tekijät. Lisäksi pohdin, onko henkilöllä vaikuttamismahdollisuuksia yksinäisyyden syihin ja kuinka pysyviä nämä syyt ovat. Mintressi-projekti pystyi vaikuttamaan yksinäisyyteen tarjoamalla tapahtumia ja tiloja ihmisten kohtaamiselle. Lisäksi osallistujat saivat projektin kautta mahdollisuuden vertaistukeen ja keskusteluun muiden samaa kokeneiden kanssa. Osallistujien osallisuus ja toiveet otettiin hyvin huomioon ja osallistujat saivat uusia ideoita ja harrasmahdollisuuksia vapaa-ajalleen. Verkostojen muodostuminen mahdollistui, mutta suurimmalla osalla ihmissuhteet eivät kantaneet projektin ulkopuolelle. Tutkimukseen osallistujat eivät myöskään uskoneet suhteiden jatkuvan projektin jälkeen.
  • Ojala, Marja-Riitta (2020)
    Tutkielmassani tarkastellaan, kuinka Martha Nussbaumin toimintamahdollisuuksien teoria voidaan kääntää sosiaalityön muodoiksi. Tutkimuksessani selvitetään sitä miten sosiaalityöstä voisi tehdä vaikuttavampaa vanhusten ja vammaisten henkilöiden kohdalla sekä miten pirstaleista sosiaalihuollon palvelujärjestelmää, eli eri organisaatioihin jakautuneita toimintoja voitaisiin kehittää eettisesti kestäväksi toiminnaksi. Tutkimuksessani selvitetään vanhusten hoidon laadun takaamiseksi ja turvaamiseksi ehdotettuja toimia analysoimalla STM:n sosiaalipoliittista asiakirjaa eli Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2013) ja STM:n yleisen strategian kohdalla analyysini koskee vuonna 2011 julkaistua STM:n kokonaisvaltaista strategiaa Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia (2011). Tutkimuksessani selvitetään vammaisten henkilöiden kohdalla, miten Suomen vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO), joka on suomalainen sovellus YK:n Vammaisyleissopimuksesta ja vammaisia koskeva lainsäädäntö huomioivat Nussbaumin kymmenen keskeistä inhimillistä toimintamahdollisuutta. Tutkimuksestani selviää, että sosiaalityössä on tärkeä tunnistaa asiakkaan intressit, sillä se mahdollistaa sosiaalityön ideaalin ja tavoitteen saavuttamisen eli asiakkaan voimaantumisen. Voimaantumisen onnistumiseksi ja olosuhteiden mahdollistamiseksi sosiaalityöntekijän on tunnistettava vanhuksen tai vammaisen henkilön intressit ja toimia niitä edistääkseen. Onnistuminen tarvitsee ympärilleen sitä tukevan ympäristön, joten ulkoisilla olosuhteilla, toteutetulla ja mahdollistavalla sosiaalipolitiikalla, positiivisella asenneilmapiirillä, riittävillä resursseilla ja yhteiskunnan institutionaalisten rakenteiden tuella ja avulla tämä toimintamahdollisuusteoriaorientoituneen sosiaalityön mahdollistaminen onnistuu, unohtamatta sosiaalityöntekijän eli auttajan omaa työmotivaatiota ja oikeaa halua auttaa. Tutkielmassani käytetty teoria on toimintamahdollisuuksien teoria, joka on teoreettinen viitekehys, joka sisältää kaksi normatiivista väitettä, että ensiksi moraalisesti tärkeintä on vapaus saavuttaa hyvinvointia ja toiseksi vapaus saavuttaa hyvinvointi ymmärretään ihmisten toimintamahdollisuuksina, eli ihmisten todellisina mahdollisuuksina olla olemassa ja tehdä arvostamiaan asioita. Nussbaumin lista keskeisistä inhimillisistä toimintamahdollisuuksista on kymmenosainen ja Nussbaum on valinnut listalle ne toimintamahdollisuudet, jotka ovat hänen mukaansa niin perustavanlaatuisia, ettei elämä ilman niiden toteutumista (tiettyyn kynnystasoon saakka) täytä ihmisarvoisen tai oikeudenmukaisen elämän kriteerejä. Nussbaumin mukaan keskeiset inhimilliset toimintamahdollisuudet ovat oikeudenmukaisen hyvinvoinnin tärkeimmät tekijät. Keskeistä toimintamahdollisuuksien teorian käyttämisessä sosiaalipalveluiden arvioimisessa on arvioida sitä perustaa kuinka kyvykkäitä ihmiset ovat elämään arvostamaansa elämää. Ihmisen toimintamahdollisuuksien määrää voidaan arvioida ja tarkastella sekä objektiivisesti että subjektiivisesti. Objektiivisesti voidaan pyrkiä määrittelemään toimijan tosiasiallisten kykyjen ja toimintamahdollisuuksien määrä. Subjektiivinen arviointi pohjautuu toimijan omaan henkilökohtaiseen näkemykseen kyvyistään ja toimintamahdollisuuksistaan, joita hän uskoo itsellään joko perustellusti tai perusteettomasti olevan. Nussbaumille kynnystason käsite on se tarkoituksenmukaisen minimikynnyksen taso, jonka yläpuolella säilymistä suojaa oikeudenmukainen perustuslaki. Nussbaumin kynnystason käsite keskeisten inhimillisten toimintamahdollisuuksien kohdalla osoittaa, että jos yksilöt eivät pääse kynnystason yläpuolelle joissakin toimintamahdollisuuksissa niin se on indikaattori siitä, että yhteiskunta on epäonnistunut tehtävässään, eli epäonnistunut turvaamaan oikeudenmukaisuus. Toimintamahdollisuuksien teorian perspektiivistä vanhusten kohdalla tarvittaisiin paradigman muutosta, jossa ikänäkemys olisi sellainen, jossa vanhuus nähtäisiin heterogeenisenä ilmiönä. Toimintamahdollisuuksien teoria tarjoaa perustan, jossa huomioidaan niin fyysiset iän tuomat muutokset kuin myös sosiaalinen ympäristö. Ottamalla monipuolisesti huomioon sekä iän tuomat fyysiset ja psyykkiset muutokset kuin myös sosiaalinen ympäristö, voidaan kiinnittää kokonaisvaltaisemmin huomiota myös siihen mitä vanhukset itse arvostavat terveellisessä ikääntymisessä. Vammaisten henkilöiden kohdalla toimintamahdollisuuksien teorian perspektiivistä vammaisuus nähdään sellaisena, että se vaikuttaa yksilön toimintamahdollisuuksiin ja yksilön täyteen osallistuvuuteen yhteiskunnassa. Tutkimuksessani nostetaan esiin yksi toimintamahdollisuus ja yksi oikeus, jotka ovat muita tärkeämpiä vammaisten henkilöiden ja vanhusten kohdalla ja ne olivat terveys ja itsemääräämisoikeus. Kaikki toimintamahdollisuudet tulisi ottaa tasapuolisesti huomioon eri strategioissa, ohjelmissa ja laatusuosituksissa, sillä jotta ne olisivat nussbaumilaisittain hyväksyttäviä, niin puuttuvat toimintamahdollisuudet tulisi kirjoittaa sosiaalipoliittisiin asiakirjoihin eksplisiittisesti, sillä jos ne jätetään kirjoittamatta tai oletetaan niiden kuuluvan implisiittisesti asiakirjoihin, niin oletetaan ihmisten olevan täysin toimintakykyisiä tai ottavan vastuuta omista toimintamahdollisuuksistaan.
  • Kataja, Ulla (Helsingfors universitet, 2015)
    Aims: Public health care in Finland has the main responsibility of rehabilitation, which means that public health care has to provide for persons with the severe disabilities the therapy or the rehabilitation needed. If a person fulfills the criteria of having severe disablity he is admitted Disability Allowance at its middle or highest rate. This is required for getting medical rehabilitation for persons with severe disabilities, which in Finland is financed by KELA. The speech therapy for the severely disabled organized by KELA is mainly carried out by private sector. There were approximately 500 private speech therapists under the contract of KELA during 2011-2014. Altogether 7439 persons were receiving speech therapy by KELA in 2014. The speech therapists under the contract of KELA are divided somewhat unevenly in Finland, therefore the availability of speech therapy is not equal in the whole land. Particularly areas with less inhabitants seem to suffer from inequality. The UN Convention on the Rights of Persons with Disabilities in 3.5.2008 was aimed at guaranteeing equal human rights to disabled people and to promote and support their human value. Methods: This Master's thesis looks at the availability of speech therapy in Finland both quantitatively based on open statistics by KELA and qualitatively on the nature of positive and negative decisions in the Medical District of Kanta-Häme. Results and Conclusions: The availability of speech therapy for persons with severe disabilities is not by KELAs statistics fully equal in Finland. The uneven division of speech therapists has lead to the fact that there are for example, at the insurance district of Oulu considerably more speech therapists than at the insurance district of Satakunta.The speech therapists under contract of KELA are like many other highly educated people situated close by the universities and other schooling areas, By U.N agreement the persons with disabilities should have rehabilitation near where they live and timing it optimally.The severity of language impairment was the main reason in positive decisions in the Medical District of Kanta-Häme and the insufficiency of arguments in the negative ones, which seem to refer to the fact that there, with an adequate application, speech therapy is guaranteed for the persons with most severe disabilities. One of the aims of the future social welfare and health care reform is to improve the availability of speech therapy in Finland. It remains to be seen how successfully it will answer the growing need.
  • Partanen, Liisa (1999)
    Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoja vammaisista etätyöntekijöinä ja heidän kokemuksistaan työnteosta. Etätyöllä tarkoitan tässä tutkimuksessa modernia etätyötä, jossa työn tekemiseen käytetään atk-tekniikkaa. Tutkimuksen kohteena ovat eri puolella Suomea asuvat vammaiset etätyöntekijät (N=32). Haastattelin heidät vuosina 1995 - 1997. Tutkimusote on pääosin kvalitatiivinen ja menetelmänä käytin teemahaastattelua. Tutkimustehtävän teemat perustuvat vammattomien etätyöntekijöiden kokemuksiin työnteosta ja vammaisten kokemuksiin muusta työstä. Tutkimuksessa tarkastelen vammaisia etätyöntekijöitä ja heidän työntekoaan kuuden teeman alaisena: 1) taustatiedot, 2) työskentelyolosuhteet ja laitteet, 3) julkisen vallan osuus etätyöllistymisessä, 4) töiden valikoima ja kokemukset työnteosta, 5) tulot ja 6) perheenjäsenten ja ystävien suhtautuminen sekä yhteydet työnantajiin. Tutkimuksen teoreettisessa osassa kuvaan ensiksi työkäsitteen ja -muotojen muuttumista perinteisistä uudenlaisiin, joista moderni etätyö on keskeinen tämän tutkimuksen kannalta. Toiseksi tarkastelen vammaisuutta ja tekniikkaa ja kolmanneksi vammaisuutta ja työntekoa. Tutkimuksen tulosten mukaan vammaisista etätyöntekijöistä (N = 32) runsas 1/4 oli naisia ja vajaa 3/4 miehiä. Tuloksia tarkastellessani erotin haastatellut lapsena ja aikuisena vammautuneisiin naisiin ja miehiin. Keski-ikä oli 41 vuotta. Useimmat olivat avio- tai avoliitossa. Sairauksia ja vammaisuuksia oli paljon ja suurin osa heistä oli vaikeavammaisia. Peruskoulutus vaihteli kansakoulusta ylioppilastutkintoon ja ammatillinen koulutus koristepuusepästä filosofian lisensiaatin tutkintoon. Omakoti- tai kerrostalo oli yleisin asuntotyyppi. Työskentelylaitteet vaihtelivat pelkästä päätteestä ja kirjoittimesta suuritehoiseen koneeseen internet-yhteyksineen. Laitteiden rahoittajina olivat olleet Kela, haastatellut itse, vakuutusyhtiöt ja työnantajat. Lähes jokainen oli ollut asiakkaana työvoimatoimistoissa ja Kelalla. Töiden hankinnassa oli 'puskaradio' ollut paras keino. Kirjanpitotyöt olivat yleisimpiä, mutta oli myös mm. ohjelmointeja, tutkimusten tekoa, käännöstöitä, kasettien kirjoittamista ja konsultointeja. Haastatellut olivat motivoituneita työhönsä, eivätkä he tunteneet itseään yksinäisiksi. Vammaisuus ei ollut haitannut työnteossa. Paikkatulot olivat eläkkeiden ja tukien lisänä tarpeen, mutta itse työnteko oli tärkeämpää. Perheenjäsenet suhtautuivat myönteisesti kotona työskentelyyn ja kaveritkin olivat olleet kannustavia. Yhteydet työnantajiin hoidettiin puhelimitse ja tapaamisen. Palaute työnantajilta oli vähäistä. Haastatellut pitivät etätyötä hyvänä keinona työllistää vammaisia. Tutkimus antoi aihetta muutamiin sosiaalipoliittisiin ehdotuksiin. Tärkeimmät lähteet: Kinsman 1987; Huws, Korte, Robinson 1990; Suokas 1992; Loijas 1994; TWN 1995; Moorgroft, Bennett 1995; Julkunen, Nätti 1995.
  • Lehtimäki, Annina (Helsingin yliopisto, 2019)
    The Guides and Scouts of Finland is the biggest youth organization in Finland. Organization has its own values and ideals. The Scout Method is a way of reaching the Educational Goals of Scouting and the goal is to support children’s growth and also to notice that everyone has their own characteristics. The vision of the Guides and Scouts of Finland for years 2019-2020 is “Everyone builds a better world - Guiding and Scouting is the most influential youth movement in Finland”. The Guides and Scouts of Finland have named disabled scouts as “sisupartio-laiset”. Nowadays disabled scouts are named as scouts that has special needs, but still “sisupar-tio” is the prevalent term to describe disabled people in the Guiding and Scouting. In this study the focus is how scouts with special needs speak about their own place as scouts and how they are seeing their capabilities to be part of the Scouting. I have interviewed five scouts with special needs. I used the theme interview as a method of in-terview. In this study I use discourse analysis as a method to analyze. To analyze the speak of the interviewee about their opinions of their place and capabilities in Scouts and to use dis-course analysis I can examine the dominant discourses that are affecting to the experiences of the disabled scouts about their own place and own capabilities. As an analytical concept I am using marginality and subjectification and also I rest my notions about disability to the social model of disability. It seemed that scouts with special need took the subjectification of a “sisupartiolainen” as a self-evident and took the category “sisupartio” as a given position. I understand that this happens because it also seemed that subjectification of a “sisupartiolainen” was something that has to be adopted that it was even possible to work in the Scouts as disabled. On the other hand the scouts with special needs questioned the discourses that are related to disablement and their po-sitioning to the marginal group of the Scouts. The discursive field of Scouts in my study seemed to be enabling and limiting factor. Limiting because it seemed that scouts with special need were understood as a common group because of the naming as “sisupartio” and that limited some of the scouts possibilities to act in the Scouts. Also society´s physical boundaries and lack of re-courses seemed to be restrictive when it comes to the possibilities to be part as an equal mem-ber of the Scouts. In the study I was able to see that with the discursive field of Scouts, the scouts with special needs were able to build their own agency in their speak and in the light of this the procedures, ideals and practices of the guiding and scouting seemed to build the their agency as a constructive way. I suggested that the Guides and Scouts of Finland should draw at-tention what can be done to person when some group is named and categorized.
  • Laes, Tuulikki (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Studia musica
    This dissertation examines inclusion as an ambiguous concept and practice within the context of music education in Finland. The general ethos of inclusive education aims to ensure equal opportunities for all students. However, social practices that are mediated through action and structures within music education contexts, such as segregating students into categories of those who are able, and those who are in need of special education, therapy, or care, generate paradoxes of what inclusion means, and for whom. Furthermore, in the Finnish context the system of music schools has a tradition of selecting young and talented students, with the objective of guiding them toward professional music careers. Such approaches to music education make, in Bourdieusian terms, a distinction between those in the targeted mainstream, and those who are outside of this ideal because of their age, ability, or other characteristics, thus overlooking equal possibilities for learning and gaining agency in and through music. The research project builds upon four sub-studies, which are reported in international, refereed journal articles, focusing on the Resonaari music school which promotes inclusive and accessible music education within the Finnish music school system. By utilizing methodological strategies for reflexive interpretation, these sub-studies examine and reflect on the complexity of inclusion from varying perspectives. The first sub-study presented the case of six female older adults who construct their musical agency within a rock band context at Resonaari, examining the wider meanings assigned to rock band music learning with regard to personal empowerment and a deepened understanding of aging. The second sub-study examined how teacher activism is enacted at Resonaari through innovative pedagogical practices, ethical commitment, and flexible policy advocacy. The third sub-study investigated student music teachers' reflections upon workshops run by Resonaari's musicians, aiming to expand the discourse on professionalism by addressing disability as a generative notion for diversity within higher music education. Finally, the continuum of the sub-studies culminated in the researcher's self-reflexive narrative of striving toward activist scholarship during the research project, addressing the challenges and potentials of inclusive research in music education. Through the methodological lens of critical reflexivity, the overarching task of this research project was to examine: How might Resonaari's activist practices disrupt the hegemonic social practices and discourses of music education; and what potential might these ruptures hold for the reconstruction of the structural, ethical, and political enactments of inclusion? The theoretical framework builds on John Dewey's pragmatist philosophy of educational democracy and moral imagination, as well as complexity theories. Drawing upon Gert Biesta's conceptualization of democratic inclusion, it is argued here that there is a continuing need to challenge the understandings and discourses of inclusion through extending the scope of transformational activism within music education. The findings of this research indicate the benefit of recognizing the potential of inclusivity, as exemplified by Resonaari's specialized music education context, as both a generative and ambiguous process. By identifying the implicit and explicit, and the transferable and unique, these manifestations of inclusion revealed the complexity of such discourses and practices. This expanded and problematized view of inclusion is termed activist hope in this dissertation. Hence, by considering democracy as an experiment, we may radically challenge, extend, and reconstruct the envisioning and implementations of inclusive music education.
  • Katsui, Hisayo (2005)
    This study focused on political approach of civic activism in the field of disability. The political approach refers to rights-oriented approach that challenges existing unequal power structure so that ultimate goal of equality is fulfilled. This approach was elaborated through a project investigation of a Finnish disabled people's organisation in Central Asia: Kazakhstan, Kyrgyzstan, Tajikistan, Turkmenistan and Uzbekistan. In order to understand this organisational reality, its background context, namely daily experiences of disabled people in Central Asia, was also scrutinised. The aims were to clarify vulnerability creation mechanism, complex reality of the Finnish intervention in Central Asia and possibility of the political approach in Central Asia. Final goal was that this thesis, including its process, both academically and practically contributes to the disability movement and their equality. Basic qualitative methodology with deep, personal interviews and observation was applied. Perspective of disabled people was central. Data analysis applied similar method as qualitative content analysis and was made with disability theories: social and political models of disability. The main findings are three-folded. Firstly, the study clarified the main factors of the vulnerability creation mechanism that makes and reinforces the deviant role of disabled people in Central Asia. This clarification proves that disability is a human construction not only in Western countries but also in ex-socialist countries. That is, West-oriented social model of disability makes sense in these countries. Secondly, heterogeneity of disabled people became clear despite of the existence of the social mechanism. Having acknowledged the multiplicity, fighting against disability needs multiple approaches firstly to deal with the multiple layers of the mechanism, secondly to deal also with other discrimination against sex, age, ethnic origin etc. and thirdly to meet needs of individuals. Thirdly, implications toward equality were elaborated. This study found out that political approach can play a role in localised manner in Central Asia. It is important for all actors in the society to realise that even a small change can make a difference. Especially active role of disabled people to make a difference with the political approach was highlighted after they are aware of their rights and ownership.
  • Huttunen, Petri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläisten vaikeavammaisten kuljetuspalveluasiakkaiden toimijuuden rakentumista näiden käyttäessä itse valitsemiaan vakiotakseja ja tilatessa myöhemmin kuljetuspalvelumatkojaan Helsingin Matkapalvelun kautta. Aihe on tärkeä, koska vaikeavammaisille tarkoitettuja kuljetuspalveluja ei ole aiemmin tutkittu toimijuuden näkökulmasta, eikä vakiotaksin käytön vaikutuksia ole keskitytty tutkimaan laajemmin tieteellisesti. Kiinnostus aiheeseen pohjautuu muun muassa siihen, että Matkapalvelu-järjestelmän toimivuuden epäkohtia on tuotu esiin muutamissa aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta vaikeavammaisten kokemuksia Matkapalvelun ja vakiotaksin käytöstä ei ole verrattu niissä juurikaan toisiinsa. Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa vaikeavammaisten toimijuuden rakentumisen eroja ja yhtäläisyyksiä tarkasteltaessa vakiotaksin ja Helsingin Matkapalvelun käytön kokemuksia sekä kuljetuspalvelun järjestämistapojen vaikutuksia vaikeavammaisten jokapäiväiseen elämään. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1) Millä tavoin vakiotaksin käyttöoikeus ja myöhemmin sen menettäminen on vaikuttanut vaikeavammaisen kuljetuspalveluasiakkaan toimijuuteen? 2) Millaisia toimijuuden modaliteetteja on löydettävissä vaikeavammaisten kuljetuspalvelukokemuksista? Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu toimijuuden teoretisoinnista sekä tarkemmin Jyrki Jyrkämän toimijuuden modaliteettimallista, jossa toimijuus määrittyy täytymisen, voimisen, osaamisen, kykenemisen, haluamisen ja tuntemisen ulottuvuuksien kautta. Tutkimusaineisto hankittiin helmikuussa 2019 toteutetuissa viidessä yksilöhaastattelussa, ja haastatteluissa käytettiin narratiivista eli kerronnallista menetelmää. Litteroitu aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen teemoitellen etsimällä siitä Jyrkämän mallin mukaisia modaliteetteja sisältäviä ilmaisuja. Kuljetuspalvelukokemuksissa näkyvästä toimijuuden rakentumisesta saatuja tuloksia esitellään Jyrkämän ja esimerkiksi Anthony Giddensin näkemyksiin peilaten. Vakiotaksin käyttö tuki vaikeavammaisten toimijuutta. Tutun liikennöitsijän tuottama kuljetuspalvelu mahdollisti palvelunkäyttäjien harrastamisen, työnteon, omaehtoisen osallistumisen sekä aktiivisen sosiaalisen elämän ylläpidon. Tuttuihin kuljettajiin luotettiin paljon, ja vaikeavammaiset saivat näiltä palvelua yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Erityisen tärkeänä koettiin, että vakiotaksiyrittäjän kanssa oli mahdollista sopia kuljetusten aikatauluista joustavasti, mistä johtuen kuljetuspalvelua uskallettiin käyttää aktiivisesti. Vaikeavammaiset olivat toimijoita vakiotaksia käyttäessään, koska nämä kykenivät vaikuttamaan toiminnan rakenteena olleen palveluntuottajan toimintaan haluamallaan tavalla. Vakiotaksin käytöstä kerrottiin useimmiten voida-modaliteetin tai myönteisen tuntea-modaliteetin sisältävällä ilmaisulla. Helsingin Matkapalvelusta saadut kokemukset ja toimijuuden rakentuminen niissä näyttäytyvät päinvastaisena vakiotaksin käyttöön verrattuna. Vaikeavammaiset saivat kuljetuksensa toistuvasti joko etuajassa tai huomattavan myöhässä, mistä johtuen palvelun käyttö pyrittiin minimoimaan. Tämä heikensi kuljetuspalveluasiakkaiden toimijuutta, koska he vähensivät esimerkiksi harrastamistaan ja ystäviensä tapaamista. Kuljetusten epävarmuus vaikutti haitallisesti myös työntekoon. Vaikeavammaisten toimijuus heikentyi, koska nämä eivät voineet vaikuttaa keskitetyn järjestelmän toteutustapoihin, eivätkä toimia arjessa haluamallaan tavalla. Kuljettajien toimintaan ei luotettu, eivätkä palvelunkäyttäjät saaneet näiltä tarvittaessa apua samalla tavoin kuin vakiotaksilta. Kuljettajat käyttäytyivät usein myös epäasiallisesti ja jopa aggressiivisesti. Tästä johtuen osa vaikeavammaisista turvautui läheistensä apuun voidakseen esimerkiksi asioida ruokakaupassa. Koska palvelu koettiin hankalaksi ja turvattomaksi, ihmiset alkoivat elää aiempaa passiivisemmin. Tämä heikensi monien psyykkistä jaksamista. Helsingin Matkapalvelun käytöstä kerrottiin eniten kielteisillä tuntea-modaliteetti-ilmaisuilla sekä täytyä-modaliteetteja ja voida-modaliteettien negaatioita käyttäen. Kokemukset vakiotaksin ja Helsingin Matkapalvelun käytöstä olivat eri vammaryhmien edustajien välillä samanlaisia. Vakiotaksin käytön voi katsoa mahdollistaneen tutkimukseen osallistuneiden vaikeavammaisten toimijana toimimisen, kun taas Helsingin Matkapalvelun käytön vaikutus oli päinvastainen. Johtopäätöksinä voidaan lisäksi esittää, että Helsingin Matkapalvelun kuljetusten aikataulujen paikkansapitävyyttä tulee parantaa ja kuljetusten odotusaikoja lyhentää nykyisestä. Tila-autoilla matkustavien sähköpyörätuolin käyttäjien toimijuutta parantaisi myös se, että heillä olisi henkilöautolla matkustavien lailla yhdenvertainen oikeus poikkeustilanteissa tolppaluvan saantiin. Lisäksi kuljetuspalvelun käyttäjän tulee voida saada irrotus keskitetysti toteutetusta matkojen tilaus- ja välitysjärjestelmästä, mikäli henkilön terveydentilan takia vakiotaksin käytön voi todistetusti katsoa olevan välttämätöntä.
  • Kontkanen, Heini (2000)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli esitellä vammaisuuden yksilöllinen ja sosiaalinen malli sekä tutkia niiden näkymistä Maailman terveysjärjestön (WHO) vammaisuuden luokituksissa. Lisäksi tutkimuksessa pohdittiin vammaisuuden malleista esitettyä kritiikkiä ja arvioitiin mallien tämänhetkistä asemaa. Yksilöllisen mallin mukaisesti vammaisuutta pidetään yksilön ongelmana ja toimenpiteet kohdistetaan yksilöön. Sosiaalisessa mallissa vammaisuuden ajatellaan syntyvän yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta. Vammaisuuden nähdään aiheutuvan epätasa-arvoisesta kohtelusta, yhteiskunnan rakenteista, asenteista ja fyysisen ympäristön ongelmista. Tutkimusaineistona olivat WHO:N luokitukset International Classification of Impairments, Disabilities and Handicaps (ICIDH) vuodelta 1980 ja International Classification of Functioning and Disability (ICIDH-2) vuodelta 1999. Näitä luokituksia käytetään terveydenhuollon luokittelutyökaluina, mutta lisäksi niihin sisältyy teoriaosuus, jossa määritellään vammaisuuden käsitettä sekä muita siihen läheisesti liittyviä käsitteitä. Vammaisuuden yksilöllisestä mallista on parin viime vuosikymmenen aikana siirrytty yhä enemmän vammaisuuden sosiaaliseen malliin. Tutkimushypoteesinä oli, että siirtyminen yksilöllisestä mallista sosiaaliseen malliin näkyisi muutoksena myös WHO:N luokituksissa. Malleja ja niiden kritiikkejä tarkasteltaessa voitiin todeta, että sosiaalinen malli on tällä hetkellä hallitseva, vaikka yksilöllistä mallia ei olekaan kokonaan hylätty. Muutos yksilöllisestä mallista sosiaaliseen näkyi muutoksena myös WHO:N luokituksissa. International Classification of Impairments, Disabilities and Handicaps (ICIDH) vuodelta 1980 on lähinnä yksilöllisen mallin mukainen, kun taas sen uudempi luokitus International Classification of Functioning and Disability (ICIDH-2) vuodelta 1999 sisältää enemmän sosiaalisen mallin mukaisia piirteitä.