Browsing by Subject "vangit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Bützow, Tuulimaria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut.
  • Klemetti, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.
  • Abney (ent. Jallinoja), Venla (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimus käsittelee suomalaista vankeinhoidon ja kriminaalipolitiikan murrosta 1950 – 1980-luvuilla analysoimalla suomalaisia vankisääntöjä. Vankisäännöt olivat vangeille jaettuja pieniä kirjasia, joiden tarkoituksena oli auttaa vankeja kotoutumaan vankilaan ja kuvata tiiviisti vankilan sääntöjä ja käytäntöjä.Tutkimusaineisto muodostuu vuosien 1951, 1962, 1969, 1977 ja 1982 vankisäännöistä. Esittelen vankisääntöjen analyysin rinnalla kirjallisuuskatsauksen, jossa kartoitan sitä, miten yhteiskunta, vankeinhoito ja kriminaalipolitiikka vankisääntöjen ympärillä kehittyivät 1950 – 1980-lukujen Suomessa. Tutkimuksen analyysissä käytettiin vertailevaa tutkimusmenetelmää. Vankisääntöjen tai vankiloiden järjestyssääntöjen tutkimus on ollut vähäistä Suomessa ja maailmalla. Sen sijaan vankeja ja vankiloita käsittelevä tutkimus tarkastelee vankilainstituutiota usein henkilöiden tai kriminaalipolitiikan näkökulmasta. Vankisäännöt ovat kuitenkin olleet iso osa vankien ja vangin henkilökunnan arkea, mikä tekee myös niiden historiallisen kontekstin tutkimisesta tärkeää. Tämän tutkimus selvittää, minkälaisia muutoksia vankisäännöissä on tapahtunut tutkimusjakson aikana ja miten yhteiskunnan, vankeinhoidon ja kriminaalipolitiikan muutokset ovat nähtävissä vankisäännöissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Michel Foucaultin teoriaa vankilan periaatteista ja perusohjeista. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten nämä periaatteet näkyivät suomalaisten vankiloiden vankisäännöissä. Foucaultin rinnalla teoreettisina pohjana toimii Giorgio Agamben (1998) bare life -käsite. Sen avulla voidaan nähdä, mitkä tekijät ovat mahdollistaneet vankien erilaiset roolit 1950 – 1980-lukujen on suomalaisessa yhteiskunnassa. Vankisäännöissä oli ensinnäkin nähtävissä etenkin 1960 – 1970-lukujen taitteen arvomaailman muutos ja siihen kytköksissä ollut kriminaalipolitikan murros. Suomessa rakennettiin 1960 – 1970-luvuilla hyvinvointivaltiota. Tämä heijastui myös vankeinhoitoon ja sitä kautta vankisääntöihin. Yhteiskunnan arvot muuttuivat, ja kuriin ja kovaan työhön perustuvan kriminaalipolitiikan tilalle tuli humaani uusklassinen kriminaalipolitiikka. Tavoitteena oli nyt rikollisuuden ennaltaehkäiseminen, vankien yhdenvertaisuus muihin kansalaisiin nähden sekä vankilan haittapuolien minimoiminen. Tämä muutos näkyi vankisäännöissä vankien oikeuksien ja ohjaamisen lisääntymisenä ja velvollisuuksien vähentymisessä. Vankisäännöissä tapahtui muutos myös vangin roolin suhteen. Vielä vuoden 1962 vankisäännöissä vanki esitettiin parannettavana ja yhteiskunnasta eristettävänä henkilönä. Vuoden 1969 vankisäännöissä alettiin puolestaan korostamaan vankilan ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. Vuonna 1971 käyttöönotettu poistumislupajärjestelmä vahvisti entisestään vangin siviilirooleja esimerkiksi isänä tai äitinä.Toinen tutkimusjakson aikana tapahtunut merkittävä muutos oli jo 1950-luvulta käyntiin lähtenyt ammatillistumisen murros, jossa vankilan henkilökunnan ammatilliset vaatimukset kehittyivät. Vartijoilta vaadittiin enemmän hoidollista osaamista ja psykologit tulivat 1970-luvulla vankilapastorien tilalle. Myös vankilan kuntouttavaa puolta pyrittiin tehostamaan ja hoitovirkailijan (myöhemmin sosiaaliohjaaja) roolia vankien arjessa vahvistettiin. Tämä kehityskulku näkyi kuitenkin vankisäännöissä vain niukasti. Tutkielma näyttää, että monet Foucaultin esittämien vankilan perusohjeiden ja periaatteiden piirteet säilyivät, mutta myös muutosta tapahtui – esimerkiksi vankien oikeuksien ja vankilan ulkopuolisten kontaktein lisääntymisen kohdalla.
  • Järvinen, Jenni (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee Helsingin linnaoikeutta vuosina 1755–1776 ja Hämeenlinnan linnaoikeutta vuosina 1777–1807. Arkistolähteinä käytän Hämeenlinnan linnaoikeuden arkistoa, Uudenmaan lääninhallituksen kanslian arkistoa Hämeenlinnan linnaoikeutta koskevilta osin ja Helsingin linnaoikeuden arkistoa. Arkistolähteet koostuvat linnaoikeuksien pöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Linnaoikeuksia on aiemmin tutkittu hyvin vähän ja niistä on esitetty varsin ristiriitaisia näkemyksiä, mistä johtuen työni tarkoituksena onkin omalta osaltaan täydentää 1700-luvun oikeushistoriaa ja linnaoikeuksia koskevaa tutkimusta. Tutkielmani tavoitteena on luoda kokonaiskuva Helsingin ja Hämeenlinnan linnaoikeuksista sekä sijoittaa linnaoikeus tuomioistuimena muiden aikakauden tuomioistuinten joukkoon. Työni tarkoituksena on vastata kysymyksiin siitä, miksi linnaoikeudet perustettiin, miten ne toimivat, mikä niiden tehtävä oli ja millaisia oikeustapauksia ne käsittelivät. Tutkielmassani olen jakanut linnaoikeuksien tarkastelun kahteen osaan, joista ensimmäisessä tutkimuksen kohteena ovat linnaoikeuksien toimintakaudet ja -tavat sekä tuomioistuinten jäsenet. Toisessa osassa tarkastelun kohteena ovat syytetyt ja linnaoikeuksissa käsitellyt oikeustapaukset. Linnaoikeuden sijoittamisen omalle paikalleen pyrin tekemään linnaoikeuksia koskevan yleisen tarkastelun pohjalta. Tutkimukseni perusteella Helsingin ja Hämeenlinnan linnaoikeuksien toiminnassa oli paljon yhteisiä piirteitä. Linnaoikeudet kokoontuivat ainoastaan tarpeen vaatiessa eli silloin, kun niille oli osoitettu oikeustapaus käsiteltäväksi. Linnaoikeudet saivat tapauksia käsiteltäväkseen muiden tuomioistuinten siirtäminä, ilmiantoina sekä kirjeitse annettuina tiedonantoina. Tapausten tutkinnassa ja ratkaisemisessa linnaoikeudet noudattivat legaalista todistusteoriaa, eikä tuomioita jaettu ilman kunnollisia todisteita. Linnaoikeuksien ratkaisuista oli mahdollista valittaa kuninkaalle. Rangaistuskeinoina linnaoikeudet käyttivät pääasiassa ruumiinrangaistuksia, mutta myös jonkin verran sakko-, häpeä- ja vapausrangaistuksia. Linnaoikeuksien jäseninä oli sekä sotilaita että siviilejä. Puheenjohtajan tehtävä kuului maaherralle tai tämän poissa ollessa sotilasarvoltaan korkea-arvoiselle upseerille. Työssäni syytetyt jaettu neljään pääryhmään: palovahteihin, sotaväkeen, vankeihin ja vanginvartijoihin sekä siviileihin. Eniten linnaoikeuksia työllistivät sotaväkeen liittyvät oikeustapaukset, kun taas palovahteja koskeva tapaukset jäivät selkeään vähemmistöön. Yleisimmiksi rikostyypeiksi osoittautuivat väkivalta- ja omaisuusrikokset, sotilaskarkuruus sekä virkavirheet. Suurimmat erot linnaoikeuksien välillä liittyivät niille osoitettuihin tehtäviin ja niiden käsittelemiin oikeustapauksiin. Helsingin linnaoikeuden tehtäväksi oli annettu kaduilla tapahtuneiden väkivaltaisuuksien tutkinta ja ratkaiseminen vuoden 1733 asetuksen mukaisesti, minkä lisäksi sen tehtäviin kuului vuodesta 1761 lähtien myös vankien törkeiden rikosten tuomitseminen. Hämeenlinnan linnaoikeuden tehtävänä oli Helsingistä poiketen sotilaiden vähäisiksi katsottujen rikosten tuomitseminen. Pöytäkirjojen perusteella linnaoikeudet käsittelivät kuitenkin paljon myös sellaisia tapauksia, joita niiden ei oltu ohjeistettu käsittelevän. Tutkielmani perusteella linnaoikeus sijoittuu tuomioistuimena siviilituomioistuimiin kuuluvien alioikeuksien – raastuvan- ja kämnerinoikeuksien sekä pitäjänkäräjien – ja rykmenttien sotaoikeuksien välimaastoon. Linnaoikeuden voi luokitella myös erikoistuomioistuimeksi.
  • Nikkilä, Miia (Helsingfors universitet, 2013)
    This master’s thesis study examines the new type of public management in Finland brought about by the introduction of the ideals of new public management internationally.Specifically, the ideal of self-responsibility was examined in the Finnish context by focusing on the aftercare of short-term prisoners. The study focused on the question of how does the prevailing public management in Finland effect the situation of released short-term prisoners, and specifically, how does it affect their aftercare measures? In order to provide an answer to this, the study sought answers to three questions: 1) what problems are there in the aftercare of short-term prisoners in Finland and what are the consequences of these problems; 2) how is the aftercare of short-term prisoners divided between the government, the municipality, and the third sector and who is responsible for providing aftercare services; 3) how does the public sector responsibilitize released short-term prisoners and, if so, what kind of problems does this cause them in relation to their aftercare? This study was conducted by using a qualitative multi-sited ethnographic approach that consisted of using different sets of data. First, governmental laws and policies regarding imprisonment and social welfare were used as secondary or background data. Second, ethnographic fieldwork was undertaken at a non-profit organisation along with ethnographic interviews in order to collect valuable insight into the topic along with some first-hand experience. Third, thematic interviews with short-term prisoners, the staff of the non-profit organization, and with governmental social workers were conducted. Lastly, ethnographic observations during the thematic interviews were undertaken. The findings of this study suggest that the influences of new public management and its ideal of responsibilitization are visible in the aftercare of short-term prisoners. There seems to be a move towards necessitating short-term prisoners to take responsibility for their own matters already during their time in prison, but specifically after their release. On top of this, these individuals are expected to actively demonstrate a motivation for change in order to be entitled to receive services due to the lack of resources and a move away from a needs-based service provision. Problems to do with a decentralised service provision and the way in which short-term prisoners are not viewed as a group necessitating specialised services also lead towards the above stated situation. Crucially, the responsibility of the government or the municipality to provide services for this group of individuals is being shifted towards the third sector in a way that the third sector has become the ‘problem solver’ of the Finnish society. The lack of resources, however, that is also prevalent within the third sector has an influence on individuals in that they are expected to take on increasing amounts of responsibilities for their own aftercare. The study concludes that further research is needed in relation to the situation of the aftercare of short-term prisoners – and prisoners in general – to fully understand the way in which new public management and its ideals affect this issue and how the welfare renewals recently suggested by the government influence the situation of this marginal and problematic group of the population.
  • Kallio, Tarja (2005)
    In addiction treatment, it is important to develop clients' capacity to cope with high risk situations of substance use. Increase of clients' self-efficacy and sense of coherence and internalization of locus of control, and positive therapeutic alliance are considered important factors in treatment. These factors are, however, not much studied in Finland. This study is based on Social Learning Theory and cognitive-behavioral addiction treatment model. The general aim of the study was to open up new insights into the treatment of substance abusers. The dissertation is based on three studies. The specific aim of the Study 1 is to examine of the connection of drinking related self-efficacy and post-treatment substance use. The aim of the second study (Study II) is to study the connection of psychiatric symptoms, severity of alcohol dependence and use of primary care services. The third study (Study III) focused on the change of prisoners' sense of coherence, the change of prisoners' prison related and drug related locus of control during addiction treatment. The participants of the Study 1 were patients (N=100) of the Järvenpää addiction hospital. They were interviewed with Situational Confidence Questionnaire, General Self-Efficacy Questionnaire and Addiction Dependence Scale (ADS) at the beginning and at the end of cognitive-behavioral treatment. The follow-up information was gathered by mail after 6 and 12 months. The data was analyzed with logistic regression analysis. In the second study, the participants (N=40) were interviewed with ADS and General Health Questionnaire by the researcher in primary health care services, the participants of the third study (N=52) were prisoners in a cognitive-behavioral addiction treatment programme. The participants completed structured questionnaires with Sense of Coherence, Drug and Drinking Related Locus of Control and Prisoner's Locus of Control Scales at the beginning and at the end of treatment. According to the results, patients' drinking related self-efficacy and general self-efficacy improved significantly during addiction treatment, but no connection was found between in-treatment self-efficacy and post-treatment substance abuse. Those with most psychiatric symptoms also showed the most severe alcohol dependence and highest use of primary care services. Both prisoners' sense of coherence and drug related locus of control changed significantly during addiction treatment. There was no change in their prison related locus of control. The results gave new insights to substance abuse treatment, and showed the need of development of continuity of care and co-operation between in-patient and out-patient addiction treatment. The results are discussed from clinical point of view.
  • Saarinen, Katja (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella sitä, miten nuoret vangit paikantavat itseään suhteessa päihdekuntoutus- ja palvelujärjestelmään. Olen pyrkinyt hahmottamaan ilmiötä niiden kokemuksien ja käsitysten kautta, joita vangeilla on sekä viranomaistoiminnasta että päihdepalvelujärjestelmästä. Tutkimuksen empiirinen osuus muodostuu kahdeksan vangin teemahaastattelusta, jotka toteutettiin eräässä Länsi-Suomen vankilassa joulukuun 2004 sekä tammi-helmikuun 2005 aikana. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Se kohdistuu kokemusten tulkintaan sijoittuen täten fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Se voidaan sijoittaa myös marginalisaatiotut-kimuksen kenttään, sillä haastatellut vangit voidaan sijoittaa monella tavalla marginaaliin. Useimpien elämään ovat kuuluneet päihteet ja rikokset, joiden seurauksena heillä on myös kokemuksia vankeudesta. He ovat elämänsä aikana kokeneet asunnottomuutta ja työttömyyttä. Lisäksi useimmilla ei ole ammatillista koulutusta, jonka varassa työllistyminen voisi tapahtua. Jo vankilaan joutuminen ja sieltä vapautuminen edistävät syrjäytymistä. Monet saattavatkin olla riippuvaisia sosiaalipalveluista ja sosiaaliturvasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu päihdepalvelupalvelujärjestelmän sekä kontrolliin liittyvien käsitteiden tarkastelun kautta. Keskeiseksi käsitteeksi muodostuvat myös marginalisaation ja syrjäytymisen käsitteet. Analyysia johdattelevan teorian muodostaa D.W, Suen ja D, Suen teoria kontrollin ja vastuun sijoittumisesta yksilöiden elämänkatsomuksessa. Teoriassa keskeisenä ovat yksilön käsitykset siitä, kuka kontrolloi hänen elämäänsä ja kenellä on vastuu hänen elämästään. Kontrollin ja vastuun sijoittumista voidaan tarkastella sekä sisäisenä että ulkoisena ulottuvuutena. Näin kontrollin ja vastuun sijoittuminen voidaan jakaa neljäksi erilaiseksi yhdistelmäksi. Teorian ja aineiston analyysin pohjalta olen nimennyt nämä elämänorientaatiot seuraavasti 1) oman onnensa seppä 2) olosuhteiden uhri 3) toivonsa menettänyt 4) oikeuksiensa puolesta taistelija. Aineiston analyysi on toteutettu laadullista sisällönanalyysia käyttäen. Analyysin lähtökohtana on aineistolähtöisyys, vaikka ei puhtaimmillaan grounded theoryn tarkoittamalla tavalla. Vankien kokemuksia päihdepalveluista ja palvelujärjestelmästä on tarkasteltu aineistossa esiintyneiden keskeisten teemojen kautta. Tutkimuksen kannalta keskeiseksi muodostui, ei vain päihdekuntoutus sinällään, vaan enemmänkin palvelujärjestelmään sekä erityisesti viranomaistoimintaan liitetyt käsi-tykset ja kokemukset. Olennaiseksi ei myöskään osoittautunut interventioiden vähäisyys tai niiden puuttuminen, vaan enemmänkin tutkimukseen osallistuneiden vankien kiinnittymättömyys muutosta tukeviin palveluihin. Vaikka kaikilla haastateltavilla oli kokemuksia asioimisesta eri viranomaistahojen kanssa, ei muutoksen kannalta merkityksellistä kiinnittymistä palveluiden piiriin ollut tapahtunut. Tulkitsenkin aineistossani esiintyvän ristiriitaisia tapoja reagoida viranomaisiin, joita pakkolaitos kuten vankila näyttäisi vahvistavan. Vangeilla näyttäisi tutkimuksen perusteella olevan melko kielteinen suhtautuminen viranomaistoimintaan ja yhteiskuntaan yleensä. Monet aineistossa esiintyvät kertomukset viestivät kielteisistä kokemuksista, pettymyksistä, kykenemättömyydestä vaikuttaa omaan tilanteeseen ja viranomaisten ehkä välinpitämättömäksikin koetusta suhtautumisesta. Aineistossa esiintyi toisaalta kontrollia mutta myös omaa tahtoa korostavaa puhetta. Päihdekuntoutuksen osalta tarkastelun keskiössä ovat hoitokokemukset, hoitoonohjaaminen ja tiedon saaminen päihdepalveluista sekä päihdetestaukseen liittyvät kokemukset ja käsitykset. Näitä on tarkasteltu toisaalta omina teemoinaan mutta myös eri elämänorientaatioiden kautta. Analyysin kannalta keskeisiä lähteitä ovat: Sue, D.W & Sue, David (2003) Counseling the Culturally Diverse. Theory and Practice. Virokannas, Elina (2004) Normaalin rajan molemmilla puolilla. Tutkimus huumehoitoyksikön nuorten identiteettien rakentumisesta. Granfeltin (1998), (2003), (2007) tutkimukset ja artikkelit asunnottomuudesta, marginalisaatiosta ja vankeudesta. Laine, Timo (2001) Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Moilanen, Pentti & Räihä, Pekka (2001) Merkitysrakenteiden tulkinta. Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli (2002) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
  • Aakala, Eero (2018)
    Tämä laadullinen tapaustutkimus käsittelee syksyllä 2016 Hämeenlinnan vankilassa järjestettyä ryhmälähtöistä vankilateatteriprojektia. Pääasiallisena tutkimustehtävänä on selvittää projektiin osallistuneiden vankien kokemuksia projektista. Tutkimus tarkastelee näitä kokemuksia terapeuttisen musiikkikasvatuksen ja kriittisen pedagogiikan tiimoilta rakentuvassa teoreettisessa viitekehyksessä. Samalla sivutaan myös maailmalla saatuja kokemuksia vankilateatterista. Ryhmälähtöisessä projektissa esityksen teemat ja sisältö, kuten myös musiikki, nousevat valmiin käsikirjoituksen tai suunnitelman sijaan itse ryhmältä. Ryhmälähtöisyys tuo taideprojektia lähemmäs soveltavaa taidetoimintaa, jolle ovat osallistavuutensa lisäksi usein tyypillisiä jonkinlaiset hyvinvointia edistävät tavoitteet. Samoin oli oman projektimme kohdalla, mutta samalla rajanveto muodollisen terapian ja pedagogisen taidetyöskentelyn välillä oli selvä. Työryhmällämme ei ollut muodollista terapeuttista koulutusta, ja projektin päämäärä oli alusta lähtien kirkas: taiteellisesti korkeatasoisen esityksen aikaansaaminen. Lopulta syntyi Vierailija -näytelmä, joka esitettiin kolmesti vankilan ulkopuoliselle kutsuvierasyleisölle. Lyhyellä aikataululla ja taiteellisella kunnianhimolla tehty projekti osoittautui haastavaksi ja paikoin stressaavaksi. Tämä herätti toisinaan kysymyksiä toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta suhteessa vankilassa tehtävään työhön ja esimerkiksi vankilayhteisössä vallitsevaan alakulttuuriin. Osa henkilökunnasta antoi myös kriittistä palautetta. Osallistuneiden vankien kokemukset kuitenkin paljastavat palkitsevaa itsensä ylittämistä, uusia oivalluksia ja hyvältä tuntunutta kiitosta ja luottamusta. Haasteellinen projekti toi suuria onnistumisen kokemuksia ja vahvisti myönteistä suhtautumista vastaavaan toimintaan. Tähän liittyy tälle tutkimukselle olennainen transformaation käsite. Transformaatiolla tarkoitetaan ihmisessä heräävää eheyttävää sosiaalista muutosta, jossa tämä ryhtyy aktiivisesti ja vastuullisesti ottamaan elämäänsä omiin käsiinsä. Tällöin ihminen, joka Paulo Freiren sanoin on ”sorretussa” asemassa, saa myös äänensä kuuluviin. Tämä saattaa vankilateatterin kohdalla johtaa myös radikaaleihin vivahteisiin näytelmän kohtauksissa, teemoissa ja musiikissa.
  • Karsikas, Vuokko (2005)
    Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata erityisesti päihdeongelmaisten vankien kuntoutumista ja sen edellytyksiä yksilö- ja yhteisötasolla sekä yhteiskunnallisena kysymyksenä käyttäen teoreettisena avainkäsitteenä empowerment´a (voimaantumista). Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Primääriaineisto koostuu 13 Silta-Valmennusyhdistykseen rangaistuksen aikana sijoitetun tai sieltä vankilaan palautetun vangin haastattelusta ja sekundääriaineisto kuuden yhdistyksen työntekijän haastattelusta sekä asiakirjatiedoista. Silta-Valmennusyhdistys on lainrikkojien kuntoutukseen erikoistunut yksikkö, jossa on mahdollista löytää polku kuntoutuksesta aina koulutukseen ja työelämään saakka. Tutkittavat olivat viettäneet päihdekeskeistä elämää ennen vankilaan tuloaan ja se oli vienyt heidän elämänsä kaaokseen. Voimaantuminen alkoi siitä, kun he alkoivat huomata päihteiden kielteisten vaikutusten ylittävän hyvät vaikutukset ja haluta muutosta elämäänsä. Kuntoutus lisäsi muutosmotivaatiota ja vaikutti voimaannuttavasti fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Vankilan päihdekuntoutus auttoi tutkittavia päihteiden käytön katkaisemisessa, aukaisi silmät näkemään oma tilanne ja lisäsi motivoituneisuutta päihteettömänä elämiseen. Vankilaympäristö ei kuitenkaan aina tukenut heidän kuntoutumistaan. Silta-Valmennusyhdistys tarjosi pehmeän laskun siviiliin, mihin sisältyy päihteettömässä elämässä tarvittavien taitojen oppimista, asioidensa kuntoon saattamista ja totuttelua turvallisessa ympäristössä ulkopuolisen yhteiskunnan vaatimuksiin. Silta-Valmennuksessa mahdollistui myös uuden identiteetin omaksuminen vangin identiteetin tilalle. Tutkittavat olivat Silta-Valmennuksessa yleensä parista kuukaudesta noin puoleen vuoteen ennen vapautumistaan. Useimpien kuntoutusjakso toteutui suunnitelmien mukaisesti, mutta neljällä se keskeytyi päihteiden käytön vuoksi ja heidät palautettiin vankilaan. Noin puolet tutkittavista aikoi jatkaa Silta-Valmennuksessa vapauduttuaan joko tukiasunnossa ja/tai koulutuksessa tai työharjoittelussa seuraavana vaiheena kuntoutuspolkua. Tutkimuksessa ei ole tarkasteltu vapautumisen jälkeistä selviytymistä. Tärkeimpänä selviytymiskeinona siviilissä monet tutkittavat pitivät suhteiden katkaisua huumekavereihin, koska ilman sitä heidän on vaikeaa pysyä päihteettöminä ja tekemättä rikoksia. Huumekavereiden tilalle tutkittavat yrittivät löytää uutta sosiaalista verkostoa. He odottivat myös sosiaalista tukea omaisilta ja muilta läheisiltä. Päihde- ja rikoskierteessä olleiden voimaantuminen edellyttää sitä, että yhteiskunnassa halutaan panostaa näiden ihmisten moninaisiin palvelutarpeisiin.
  • Kinnunen, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä sosiologian pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vankeustuomion yhteyttä kuolleisuuteen. Vankeustuomion yhteys muuta väestöä korkeampaan kuolleisuuteen on todettu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomalaista tutkimusta aiheesta on vähän. Tämä tutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kahteen kysymykseen: 1) Miltä vankeustuomion saaneiden kuolleisuus näyttää verrattuna koko väestön kuolleisuuteen? 2) Miltä vankeustuomion saaneiden kuolleisuus näyttää verrattuna muun rikostaustan omaavan väestön kuolleisuuteen? Tutkimusmenetelmänä käytetään Poisson-regressiota. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että eroavaisuudet kuolleisuudessa heikkenevät, kun vankeustuomion saaneita verrataan riittävän samankaltaiseen väestöryhmään. Myös tässä tutkimuksessa kuolleisuuserot heikkenevät, kun vankeustuomion saaneita verrataan muuhun rikostaustan omaavaan väestöön. Yhteys muuta väestöä korkeampaan kuolleisuuteen on edelleen havaittavissa, kun vankeustuomion saaneita verrataan ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun tuomittuihin. Ero on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin koko väestöön verrattaessa. Jatkotutkimuksessa kuolinsyiden selvittäminen antaisi tärkeää lisätietoa vankeustuomion ja kuolleisuuden välisestä yhteydestä. Tässä tutkimuksessa ei myöskään ollut mahdollista selvittää, onko henkilö ollut kuollessaan vankilassa. Myös pidempi seuranta-aika olisi antanut lisää tietoa tutkittavasta aiheesta. Naisvankien korkean kuolleisuuden vuoksi sukupuolinäkökulman tarkempi huomioiminen jatkotutkimuksessa on perusteltua.
  • Näkki, Pirjo (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan vankilasta vapautuvien vankien sosiaalista integraatiota ja sitä, mikä merkitys vankien veloilla on yhteiskuntaan integroitumisessa. Tutkimus tuottaa myös tietoa siitä, miten vapautuvien vankien tukijärjestelmiä tulisi kehittää. Aihetta lähestytään tarkastelemalla hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalisen integraation murrosta ja haasteita sekä velkaongelmista käytyä teoreettista keskustelua. Tutkimuksen tuloksia vertaillaan osin vuonna 1991 tehtyyn vankien velkaselvitykseen. Tutkimuksessa sovelletaan aineistotriangulaatiota. Tutkimuksen aineiston muodostaa 470 vapautuvan vangin kyselyaineisto sisältäen myös laadullista aineistoa. Lisäksi tutkimuksen aineistona on yhdeksän vapautuneen vangin haastattelut. Vangit olivat sosiaaliselta taustaltaan monella eri mittarilla mitattuna huono-osaisia. Absoluuttisen asunnottomia oli ollut ennen vankilaan joutumista 13 % tutkituista. Koulutustaso oli alhainen; puolella ei ollut ammatillista koulutusta. Työttöminä ennen vankilarangaistuksen suorittamista oli ollut 37 % eikä työelämässä ollut mukana koskaan ollut 12 % tutkituista. Toimeentulon rakenne muodostui enimmäkseen sosiaaliturvasta, ja 40 % oli saanut toimeentuloa myös rikoksista. Lastensuojelutausta oli tutkituista 22 %:lla. Psyykkisten rasitusoireiden määrälliset osuudet olivat korkeita ja itsemurha-ajatuksia oli ollut vapautuvista vangeista 17 %:lla. Velkaantuneita vapautuvista vangeista oli 81 %. Velkaantumisen rakenne painottui rikosperusteisiin korvauksiin ja maksamattomiin sakkoihin samoin kuin vuoden 1991 selvityksessä. Vuokravelat olivat lisääntyneet runsaassa kymmenessä vuodessa lähes kolmenkertaisesti. Takausvelat eivät sen sijaan enää kuuluneet velkaantuneen vangin velkaprofiiliin. Tutkimuksessa tuli esiin myös laittomien velkojen osuus; näitä velkoja oli 15 %:lla tutkituista. Velkoihin kohdistuneet perintätoimet olivat lisääntyneet edellisen selvityksen ajankohdasta. Velkojen kokemisessa oli tapahtunut myös muutoksia: ainoastaan 8 % tutkituista koki, ettei heillä ollut merkittävää velkaongelmaa, kun vastaavasti vuonna 1991 määrä oli 23 % eli velkaantumisen ongelmat ovat lisääntyneet vapautuvien vankien keskuudessa runsaassa kymmenessä vuodessa. Velkaantuneista vangeista 38 % ilmoitti siirtyvänsä vapautumisen jälkeen tekemään töitä harmaan talouden puolelle, koska ulosmittaus palkasta koettiin kohtuuttomaksi. Velkaantuminen oli yleensä alkanut päihteiden käytöstä ja siihen liittyvästä rikoskierteeseen joutumisesta. Päihdeongelmista huolimatta vapautuneet vangit eivät kiinnittyneet nykyisiin päihdekuntoutuspalveluihin. Vapautuvista vangeista 86 % oli motivoitunut selvittämään velkaongelmiaan, ja kaikkein motivoituneimpia olivat huumerikoksista tuomitut. Velkojen selvittelyyn oli vankilahenkilökunnalta saanut apua ainoastaan 6 % tutkituista. Ylipäänsä vankila-aikaista tukea saatiin eniten vankilan sosiaalityöntekijöiltä ja –ohjaajilta, sen sijaan muilta ammattiryhmiltä saatu tuki oli vähäistä. Vangit kokivat jääneensä vaille psykososiaalista tukea vankila-aikanaan. Vangit toivat rikoksettoman elämän esteinä esiin teemoina päihteiden käytön ja muun huono-osaisuuden, päihteisiin ja kaveripiiriin kiinnittymisen, velkaantumisen sekä tekojen vastuullisuuden. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että velkaantuneet vangit vapautuvat joko sosiaaliturvariippuvuuteen tai siirtyvät tekemään usein työtä ilman verokirjaa vahvistaen yhteiskunnan harmaata taloutta. Myös laittomaan toimintaan liittyvät velat pitävät huolta siitä, että osa vapautuvista vangeista pysyy kiinni rikoskierteessä maksaakseen takaisin näitä velkoja. Tutkimuksessa esitetään keskeisemmäksi uudeksi kriminaalipolitiikan keinoksi rikosperusteisille korvauksille nykyisen yksityishenkilön velkajärjestelyn kaltaista järjestelmää.
  • Paavola, Anni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan vankilasta vapautumista koskevaa puhetta Helsingin Sanomien verkkokeskusteluissa vuosina 2015–2018. Tavoitteena on selvittää, miten vankilasta vapautumisesta puhutaan ja miten puhetta perustellaan. Analysoimalla puheen perusteluja voidaan tehdä näkyväksi, millaisia vankien vapautumiseen liittyviä käsityksiä pidetään yllä ja millaista sosiaalista todellisuutta ne samalla rakentavat. Aineisto on muodostettu Helsingin Sanomien vuosien 2015–2018 aikana käydyistä vankilasta vapautumista koskevista verkkokeskusteluista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysia hyödyntäen myös sisällönanalyysille ominaista aineiston teemoittelua. Keskustelut vankilasta vapautumisesta ilmentävät kolmea erilaista puhetta: vastustavaa, ehdollistavaa ja puolustavaa. Vastustavassa puheessa vankien vapautuminen määrittyy riskien näkökulmasta. Vapautumisen vastustaminen kiinnittyy luottamuksen puutteeseen niin vankeja kuin viranomaisia kohtaan. Rikoksesta tuomittujen teot tuottavat vapauden ja tuen ansaitsemattomuutta. Ehdollistavassa puheessa vangeille määritellään ehtoja, joiden täyttyminen oikeuttaa heidät liittymään takaisin yhteiskuntaan. Ehdoiksi rakentuvat kyky toimia aktiivisena kansalaisena, muutokseen motivoituneisuus sekä sovitus ja katumuksen osoittaminen. Puheessa neuvotellaan siitä, millaista tukea yhteiskunnan tulisi vankilasta vapautuvalle tarjota. Puolustavassa puheessa vedotaan vapautujien inhimilliseen kohteluun ja vapauteen tukeminen esitetään velvollisuutena. Tulokset osoittavat, että vaikka vapautuvien vankien erityisen tuen tarve määrittyy keskusteluissa vahvaksi, heiltä vaaditaan aktiivisuutta ja nopeaa sopeutumista yhteiskuntaan. Vastuu sopeutumisprosessista rakentuu sekä vankien itsensä että viranomaisten velvollisuudeksi. Keskusteluissa on läsnä yksilön vastuuta ja yhteiskunnallista kustannustehokkuutta korostava ajattelu, jossa yhteisöjen rooli vankien vastaanottamisessa määrittyy vähäiseksi. Tutkielmalla tuotetaan yhdenlainen tulkinta sosiaalisesta todellisuudesta, johon rikoksesta tuomittu henkilö vankilasta vapauduttuaan palaa ja jonka varassa hän jatkossa rakentaa identiteettiään ja tulee kohdatuksi.
  • Hyvönen, Kaarlo (Kustannusliike Kehitys, 1919)
  • Lukkari, Hannamari Iida Sofia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.
  • Kivistö, Jenni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on tuoda esille kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden kokemukset ja näkemykset tekemästään kriminaalityöstä. Tutkimuskysymys jakautuu kahteen osaan: kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden työnkuvan sekä vankien hengellisten, henkisten ja konkreettisten tarpeiden tarkasteluun. Näiden osalta selvitetään, mitä auttamismenetelmiä diakoniatyöntekijät käyttävät ja millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla he tekevät työtään. Diakonista kriminaalityötä käsittelevää teologista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja aineistolähtöisenä. Tutkimuksen aineisto koostuu kuuden diakoniatyöntekijän teemahaastattelusta. Kvalitatiivisen aineiston analyysissä hyödynnettiin temaattista sisällönanalyysiä. Teoreettinen pohja tutkielmalle nousee diakonisen sosiaalityön ja diakoniatyön ulottuvuuksien viitekehyksistä. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden laaja-alaisen auttamistyön ja monipuolisten yhteistyöverkostojen kokonaiskuvan muodostamista sekä vankien tarpeiden tunnistamista. Tutkimus osoittaa, että vankiloissa auttaminen tapahtuu pääasiallisesti henkisenä tukena kahdenkeskisissä keskusteluissa ja ryhmätoiminnassa. Vapaudessa rikostaustaisten ihmisten auttaminen on konkreettisempaa ja yhteiskunnan palveluihin ohjaavaa. Haastatteluaineisto kertoo paitsi diakoniatyöntekijöiden kriminaalityön osatekijöistä, myös työn teologisista tausta-ajatuksista, jotka tulevat esille käytännön tekemisen kautta. Saamieni tutkimustulosten mukaan diakoninen kriminaalityö sisältää useita tekijöitä, jotka auttavat ja mahdollistavat rikostaustaisten ihmisten rikollisesta elämästä irrottautumista ja sosiaalista kuntoutumista.
  • Kiviharju, Ellen (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa selvitän, millaiset tekijät Kriminaalihuollon tukisäätiön toimintaan osallistuvien kokemusten mukaan tukevat desistanssia eli uusintarikollisuuden ennaltaehkäisyä ja rikoksista irrottautumisprosessia. Tutkimukseni kolme tutkimuskysymystä ovat: 1. Millaiset tekijät haastateltavien kokemusten mukaan tukevat desistanssia? 2. Millaisia kokemuksia vertaistuesta ja sen vaikutuksesta desistanssiin Kriminaalihuollon tukisäätiön toimintaan osallistuvilla ihmisillä on? 3. Millaiseksi haastateltavat kokevat hengellisyyden merkityksen desistanssissa? Tutkielmani on laadullinen tutkimus ja aineiston olen kerännyt tekemällä kuusi teemahaastattelua. Haastateltavat ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön toimipisteiden, Raittilan ja Rediksen kautta. Ne ovat päihteettömiä kohtaamispaikkoja. Haastattelut olen analysoinut aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Taustaluvuissa esittelen vankeinhoitoa ja rikollisuutta Suomessa, uskonnollisuutta ja hengellisyyttä vankiloissa sekä kuntoutusta, vertaistukea ja Kriminaalihuollon tukisäätiön. Teoriana käytän desistanssia. Se on positiiviseen kriminologiaan kuuluva teoriasuuntaus, johon kuuluu useita rikoksista luopumiseen vaikuttavia tekijöitä. Desistanssi voidaan jakaa primaariin desistanssiin, eli yksittäiseen tapahtumaan tai hetkeen, jolloin rikoksista luovutaan ja sekundaariin desistanssiin, joka korostaa rikoksista luopumisen prosessimaisuutta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tuloksena haastatteluista nousi esiin neljä pääluokkaa: 1. Sosiaaliset tekijät, 2. Käytännölliset tekijät, 3. Sisäiset tekijät ja 4. Hengellisyys. Sosiaalisissa tekijöissä korostuivat vertaistuen merkitys ja tärkeys. Käytännöllisistä tekijöistä tärkeinä nousivat esiin työ ja asunto. Sisäisissä tekijöissä oma muutoshalu nousi olennaisena esiin, samoin ikääntyminen ja asioiden prosessoimisen mukana tulleet muutokset ajattelussa. Hengellisyys näyttäytyi haastateltavilla muiden auttamisena. Vankilapastorien merkitys koettiin tärkeäksi ja mahdollisuus keskustella heidän kanssaan vankeusaikana hyväksi. Aiemmassa desistanssitutkimuksessa esiin nousi samankaltaisia tekijöitä kuin tässä tutkimuksessa. Erityisesti desistanssin prosessimaisuus, oma sisäinen halu ja motivaatio muutokseen ovat tärkeitä ja nousivat haastatteluista esiin. Vertaistuen merkitys on haastateltavien kokemuksen mukaan erittäin tärkeää. Hengellisyyden merkitys desistanssissa on vaihteleva. Toisaalta hengellisyys on voimavara ja usko tuo rauhaa ja luottamusta vaikeista asioista selviämiseen. Usko ylempään voimaan auttaa jaksamaan ja antaa luottamusta. Kirkossa käymisen haastateltavat kokivat rauhoittavana asiana ja ajatuksia sekä tunteita selkeyttävänä tekijänä. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen tässä tutkimuksessa nousi esiin desistanssin olevan työläs ja voimavaroja vievä prosessi. Kaikilla haastateltavilla ei myöskään ole ollut subjektiivista päätöstä luopua rikoksista ja päihteistä, toisin kuin aiemmassa tutkimuksessa esitetään.