Browsing by Subject "vanhemmuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 72
  • Kara, Katariina (Helsingfors universitet, 2016)
    The main subject of this Master Thesis is to study the importance created by the expat parents towards schools which operate abroad and serve Finnish language studies for expat children. This research is strongly theory based, where parenthood, Finnish-expats and the dimensions of Finnish-schools operating abroad is studied. The main goal has been to understand the meaning of Finnish-schools abroad to expat-families. There is only limited amount of previous studies concerning Finnish-schools abroad, so there has been a clear research gap. The topic was investigated by electronic surveys, where parents could freely tell about their experiences and feelings about the Finnish-schools abroad, under the guidance of the researcher. This research is qualitative in nature and the research method has been hermeneutic. Data was collected from 11 parents, whose children study at Amsterdam's Finnish School during the spring 2016. On top of that, researcher has been present in Amsterdam's Finnish School in order to understand the topic better. The results from the study are in with the research questions. Parents felt that the importance of Finnish School is mainly social, for both themselves and for the children. Finnish School was seen as a social environment, from which it was possible to find Finnish-speaking friends and also to communicate in Finnish. Cultural and linguistic education was also part of the results but it was seen less important than the social-aspect. It was also found that parents do a lot of voluntary work for Finnish School and everyone wanted to participate to these activities. It can be seen from the results that the importance of Finnish School to parents is very high. Through the Finnish School the Finnish-culture and language could be maintained through the whole family and the school also provided peer support. These were also aspects, which help Finnish-expats to maintain their mother-tongue and to cherish their cultural identity, within both children and adults. Finally, it could be concluded that investing to Finnish Schools and maintaining those schools is very important part of supporting the Finnish expats.
  • Jämsä, Juha (2003)
    Työssäni tarkastellen vanhempana toimivien homomiesten puhetta perheestään ja vanhemmuudestaan. Olen haastatellut kymmentä homoksi identifioituvaa miestä, jotka toimivat tai olivat toimineet lapsen vanhempana. Miesten perheet olivat muodoltaan hyvin monenlaisia. Osa aineiston miehistä oli tullut vanhemmiksi aiemmassa naissuhteessa, mutta suurempi osa toimi vanhempana hyvin tietoisesti suunnitelluissa perheissä, joissa useissa oli enemmän kuin kaksi vanhempaa. Tärkeimpiä metodologisia valintojani on käsitteistöni liittäminen sosiaalisen konstruktionismin tapaan nähdä todellisuus sosiaalisesti rakentuneena. Analyysissa tarkastelen erilaisia vanhemmuuteen ja perheeseen liittyviä kulttuurisia puhetapoja, jotka rakentavat perhettä ja vanhemmuutta tietyillä tavoilla ja asettavat puhujia Daviesin & Harrén käsitteillä tietynlaisiin positioihin. Toisaalta puhujat käyttävät puhetapoja resursseina perhettä ja vanhemmuutta koskevissa selonteoissaan sekä korjaavat hegemonisen perhe- ja vanhemmuuspuheen oletuksia, jotka liittyvät vanhempien sukupuoliin ja lukumäärään. Tarkastelen erityisesti kolmen kulttuurisesti jäsennellyn position: homon, miehen ja vanhemman positioiden rakentumista aineiston perhe- ja vanhemmuuspuheessa. Tärkeimpinä lähdeteoksinani toimivat Jaana Vuoren (2001) teos Isät, äidit ja ammattilaiset, jonka käsitteet äidinhoivan diskurssi ja jaetun vanhemmuuden diskurssi jäsentävät olennaisella tavalla analyysiani, sekä Paula Kuosmasen (2000) tutkimus Äitien ja lesbojen arkipäivän tilanteita, jossa tarkastellaan naissuhteessa elävien äitien strategista performatiivista positioitumista. Perhemääritelmät rakentuvat aineistossa tilanteisina ja perhe määrittyy useina erillisinä kehinä, joiden kerroksellisuutta olen analyysissani tarkastellu. Perheen "ytimen" ja laajentumaperheen välissä rakentuva "välitason" perhe käsittää usein perheyhteyden kaikki lapset ja kaikki vanhemmat huolimatta kunkin asuinpaikasta. Tämäntasoisen perhemääritelmän rakentaminen osoittautui aineiston miehille hankalimmaksi perhekuvaukseksi kultturissamme tarjolla olevien puhetapojen välityksellä. Homoisän käsite ei aineiston miesten vanhemmuspuheessa rakennu positiivisena positiona, koska siinä uhkaavat sekoittua vanhemmuuden ja seksuaalisuuden erilliset elämänalueet. Miehet kuitenkin pyrkivät kuvamaan itsensä "isänä, joka on homo", koska isän positio johtaa hetero-oletukseen ja homon positio lapsettomuusoletukseen. Aineiston miesten arjen tilanteiden yksityiskohdissa ja niiden toistossa nousee esille vanhemmuuteen liittyviä ensisijaisuuden puhetapoja. Äidinhoivan diskurssi asettaa naisen ensisijaiseksi vanhemmaksi ja biologisen vanhemmuuden diskurssissa ei sosiaalisen vanhemman positio tule ymmärrettäväksi. Jaetun vanhemmuuden diskurssi taas sisältää hyvin eksplisiittisen hetero-oletuksen kun vanhemmuutta jaetaan yhdellä tietyllä tavalla, nais–miesparin kesken.
  • Peltonen, Jarna (Helsingfors universitet, 2015)
    The aim of this study was to find out what kind of perceptions about three-step support model parents have. Participating families and parents were those whose children got intensified or special support in early childhood education. To clarify parents' perceptions sub-questions in this study were: 1) how well do the parent's know the concept of a three-step support model, 2) what kind of perceptions parents have of the support their child received, 3) what participating parents think of educational partnership and finally 4) what kind of feelings parents have of support. This topic is accurate, because the three-step support model has been used only four years, since 2011. Parents conceptions of this topic hasn't been really surveyed yet. However, strengthening the parental involvement is mentioned more and more in various national documents, f.ex in National core curriculum for Pre-primary and Basic Education which is currently in process. So the need for this study is evident. The theoretical framework of this study reviews development and learning support in early childhood education, the three-step support model as an intervention and educational partnership. Educational partnership is looked especially through the ecological theory of Bronfenbrenner. The data was collected by using semi-structured interviews. Twelve parents, whose children were receiving intensified or special support in early childhood education, were interviewed in this study. The methodological approach in this study was phenomenography and the data was analysed with phenomenografic analysis using Atlas.ti program as a tool. Phenomenographic survey research results can be considered as analysis generated "outcome space". The upper-level categories in outcome space were Parents' varying awareness of three-step support model, Parents' perceptions of the child's support, Many forms of educational partnership and Spectrum of emotions. Based on the results of this survey can be concluded that parents involved know the three-step support model really variously and mostly quite poorly. Parents suggested that the concept of three-step support model should be clarified more to the families, despite the fact that parents were trustworthy that things goes well in practice.
  • Hyppölä, Oona-Maaria; Hyppölä, Anniina (Helsingin yliopisto, 2018)
    The 2010s have witnessed increasing political and public concern over child and family-related issues in Russia, with child welfare and family policy being elevated to the top of the state’s political agenda. The Russian conservative government has prioritised the protection of traditional family values and family as the mainstay of Russian society and thereupon introduced major policy and welfare reform programmes, one of which works towards deinstitutionalising the country’s entire child welfare system. Building upon the idea of every child’s right to a family, this child welfare reform aims at dismantling the existing system of institutional care for children, replacing placements in institutions with community and home-based, family-like forms of alternative care, including foster care. Service provider responsibilities are hence, being transferred from the state to private and third sector stakeholders operating in the field of child and family welfare. Among these agents providing alternative care are the so-called Children’s Villages. These Villages, as the name suggests, are largely NGO-run communities of foster families, caring for children left without parental care in a non-institutional setting. This thesis takes a range of Russian Children’s Villages as its case study in an attempt to investigate foster parents’ perceptions of parenting and thus shed light on the present-day development of the alternative care system in Russia. The aim is to bridge together bottom-up narratives and top-down political ideology via qualitative analysis of micro-level constructions of parenthood and government-promoted ideas on family. The ongoing process of deinstitutionalisation of child welfare in Russia provides the larger political context for our inquiry that fosters a social constructionist approach and, through thematic content analysis, seeks to answer the following research questions: How do foster parents perceive parenthood/parenting in the context of Russian Children’s Villages? How do their perceptions intersect with government-promoted ideas on family? The primary data consist of focus group and expert interviews with foster parents and child welfare professionals conducted on site in six Children’s Villages in Russia in 2017. The altogether nine interviews, with a total of 58 respondents have been conducted by two other researchers in the ‘A Child’s Right to a Family: Deinstitutionalisation of Child Welfare in Putin’s Russia’ research project that our thesis is also part of. Our findings suggest that parenting takes multiple, concurrent and reciprocal forms, whereby it is largely a cyclical process and a jointly constructed and negotiated experience in the social context of the Children’s Villages. The Villages and the individuals therein are not merely care deliverers assuming service provision responsibilities from the public sector, but they carry considerable innovate potential and valuable ideas on family and parenting vis-à-vis the desired development of systems of alternative care in today’s Russia. Yet, the political arena in Russia remains ambivalent, enabling and coercive at the same time, introducing policies that are often either contradictory or incompatible. Alongside ambitious liberal tendencies and reformist programmes we may observe illiberal and restrictive political and legislative processes that undermine the sustainable fruition of the more progressive reforms amid structures that hold onto authoritarian traditions. While the traditional value base of the conservative government fails to fully embrace the plurality of family systems in modern Russia, the family structures in the Children’s Villages demonstrate that family diversity is very much a contemporary reality in Russian society – and foster families one of its emerging forms.
  • Finskas, Anna-Maria (Helsingfors universitet, 2016)
    The purpose of this study was to find out whether the values of Finns with children differ from the values of Finns with no children. The data consisted of a Finnish sample of European Social Survey during the years 2002-2012, including Schwart's Human Values Scale with 21 sections measuring the ten distinct values. From the ten values was then further calculated the two distinct value dimensions "self-transcendence" and "conservation". Having children was positively related to conservation values. Especially among younger participants having children was related to higher conservation compared to young participants with no children. Participants under 30 years of age valued self-transcendence more than participants of the same age group with no children. Finns with children valued benevolence, conformity, tradition and security more than those with no children. Finns with no children valued self-direction, stimulation and hedonism values more than those with children. Being a parent was related to the values that aim for corporate goals. On the other hand, Finns with no children appreciated values that enhance the goals of oneself. For a young parent it is helpful to be aware of his/her goals and values, but also of the expectations and values of the environment. More research on the topic is needed to better understand the changes and challenges regarding parenthood and to develop best possible ways of support for families that are facing a new life situation.
  • Lehtonen, Jenni Maria (2007)
    Nurmijärven kunta toteutti vuosina 2003 – 2005 lasten ja nuorten palveluiden kehittämishankkeen, jonka yhtenä osa-alueena toteutui vauvahavainnointimenetelmään valmentava koulutus. Kokonaishankkeen tavoitteena oli luoda toimiva varhaisen havaitsemisen ja puuttumisen malli koko kuntaan kouluttamalla henkilöstöä. Vauvahavainnointikoulutuksessa opetetut käsitteet pohjautuvat psykoanalyyttisiin kehitysteorioihin, jotka selittävät varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen merkitystä vauvan kehitykselle. Erityisesti John Bowlby on vaikuttanut tutkimustyöllään varhaisen vuorovaikutuksen sisällön ja moninaisuuden ymmärrykseen sekä vauvahavainnointimenetelmän kehittymiseen. Tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä esitellään varhaisen vuorovaikutuksen olemusta, vauvan siinä kehittymistä, kiintymystä ja kiinnittymistä sekä näiden teorioiden historiallista kehittymistä näkyväksi. Tärkeää on myös esitellä vauvahavainnoinnin ajallista kasvua arvostetuksi menetelmäksi, sen sisällöllistä tarkoitusta ja käytännön toteutusta. Kotimaista kirjallisuutta aiheesta ei juuri ole julkaistu. Tutkielmassa on viitattu pääosin Marja Schulmanin teoksiin vauvahavainnoinnista. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat kokeneet vuosina 2003 – 2004 käymänsä vauvahavainnointikoulutuksen tuen omaan asiantuntemukseensa havaita, ymmärtää ja tukea vauvan suotuisaa kasvua sekä kehitystä. Koulutukseen osallistui 24 lapsiperhetyön ammattilaista. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta kyselylomakkeesta, jotka täytettiin koulutuksen aikana syyskuussa 2003 (vastaajia 22) sekä lokakuussa 2004 (vastaajia 18). Kyselylomakkeiden lisäksi koulutukseen osallistuneet saivat mahdollisuuden osallistua reflektionaaliseen tilaisuuteen, jonka tarkoituksena oli syventää saatuja kokemuksia. Tilaisuuteen osallistui 17 henkilöä. Tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysimenetelmän avulla. Koulutuksen ulkoiset ja sisäiset rakenteet, konkreettiset järjestelyt, opetusmetodit sekä oma suhde opittavaan asiaan, vaikuttivat siihen, miten koulutuksen koettiin tukevan oman asiantuntemuksen kasvua. Rakenteet ylläpitävät sisällään henkilökohtaisia prosesseja, jotka parhaimmillaan kehittyvät selkeäksi asiantuntemukseksi opittavassa asiassa. Pääosa koulutukseen osallistuneista koki koulutuksen päättyessä oppineensa vähintään jotakin uutta. He kokivat asiantuntemuksensa vauvan suotuisan kasvun ja kehityksen havainnoinnissa, havainnointisisältöjen sekä vauvojen olemusten ymmärryksessä, kasvaneen. Vauvahavainnoinnin asiantuntemuksen ydin selkeytyi aineiston analyysin kautta. Asiantuntemus koostuu omasta ammatillisesta ja reflektiivisesta kasvusta vauvahavainnoitsijana sekä kyvyssä nähdä vauva ja perhe asiakastyöskentelyn keskiössä. Koulutukseen osallistuneet havaitsivat oppineensa uusia rooliulottuvuuksia toimia perustyössään sekä ammatillisina havainnoitsijoina. Varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen tiedostaminen vahvistui, myös olennaisimmalla tavalla; työskentelyn keskiöön vastauksissa nousivat yhä useammin vauva sekä hänen läheisensä. Koulutuksen päättyessä yhteistä lähes kaikilla koulutukseen osallistuneilla ammattilaisilla olivat myös kunnioitus opittavaa asiaa kohtaan sekä vauvojen kehityksen herkkyyden ja ihanuuden kokemus.
  • Lahtinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Mobiililaitteiden käyttö on lisääntynyt yhteiskunnassamme huomattavasti 2000 -luvulla. Erityisesti pienten lasten vanhempien laitteiden käyttö on herättänyt huolta asiantuntijoissa, mutta sen vaikutuksia lapsen kehitykseen ei ole juurikaan tutkittu. Varhaislapsuuden sosiaalisilla kokemuksilla on suuri merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Kiintymyssuhteen muodostuminen sekä sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen omaksuminen alkavat varhaisen vuorovaikutuksen tilanteissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa puheterapeuttien näkemyksiä pienten lasten vanhempien mobiililaitteiden käyttötottumuksista sekä niiden mahdollisista vaikutuksista lasten kielen ja vuorovaikutustaitojen kehitykseen. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota etenkin lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen koettuun määrään ja laatuun sekä yhteiskunnallisiin tekijöihin. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena. Haastateltavina oli kahdeksan puheterapeuttia Etelä-Suomen alueelta. Aineistonkeruussa käytettiin teemahaastattelua ja ne suoritettiin yksilöhaastatteluin. Äänitetyt haastattelut litteroitiin tekstimuotoon, ja aineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Haastateltavat olivat huolissaan siitä, että vanhempien läsnäolo lasten kanssa vaikuttaa vähentyneen. Lasten käytösoireiden, tarkkaamattomuuden ja vuorovaikutuksen haasteiden koettiin lisääntyneen, ja sen katsottiin liittyvän osaltaan vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ja vanhemman läsnäolon vähenemiseen. Lisääntyneen laitteiden käytön ajateltiin olevan todennäköisesti yksi tekijä, joka vaikuttaa tähän. Vanhempien kyky rajoittaa sekä omaansa että lasten laitteiden käyttöä ja siihen liittyvät asenteet koettiin osin pulmallisiksi. Vanhemman läsnäolo, lukeminen ja keskusteleminen lapsen kanssa on erityisen tärkeää lapsen suotuisalle kehitykselle. Vanhempien runsas mobiililaitteiden käyttö saattaa puheterapeuttien mielestä vaikuttaa laajasti lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen kehitykseen, ja sitä olisi hyvä käsitellä entistä avoimemmin heidän kanssaan.
  • Silfver, Mia (2003)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää yläasteikäisten nuorten empatia- ja syyllisyystaipumuksia ja sitä, miten suhde vanhempiin liittyy näihin tunteisiin. Keskeisenä kysymyksenä on, millainen perheympäristö ja kasvatustyyli liittyy sellaisiin empatia- ja syyllisyysreaktioihin, jotka todennäköisimmin edistävät prososiaalista toimintaa. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja sekä sitä, eroavatko eri ikäluokat toisistaan tutkittavien muuttujien suhteen. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta näytteestä, lappeenrantalaisista jääkiekkojunioreista sekä espoolaisista yläasteen koululaisista Tutkimusmenetelmänä käytettiin nuorten itse täyttämiä lomakkeita. Empatiaa tutkitttiin Davisin Interpersonal Reactivity Index- testillä (Davis 1994), joka mittaa taipumusta erilaisiin empatiapohjaisiin reaktioihin yleisillä väittämillä, esimerkiksi "tunnen usein lempeää huolta vähäosaisten puolesta." Vanhemmuustyylien tutkimiseen tein lomakkeen, jossa nuoret arvioivat vanhempiensa toimintaa väittämien avulla, jotka muodostavat neljä skaalaa: valvonta, emotionaalinen tuki, kurinpitotapa sekä vanhempien prososiaalisuus. Syyllisyyttä tutkittiin kahdella tavalla. Ensinnäkin käytettiin Martin L. Hoffmanin luomaa projektiivista tarinantäydennystehtävää (ks. esim. Hoffman, 1975), jossa vastaajan on tarkoitus samaistua tarinan rikkomuksentekijään ja heijastaa vastaukseen omia tunteitaan. Toiseksi käytettiin lyhennettyä versiota June P. Tangneyn (2002) tilannekuvauksiin ja erilaisiin toimintavaihtoehtoihin perustuvasta Tosca Adolescent - testistä. Tämä testi mittaa erilaisia tapoja toimia syyllisyystilanteissa. Reaktiovaihtoehdot muodostavat neljä skaalaa, joita ovat syyllisyys, häpeä, vastuun välttely ja vähättely. Keskeinen tulos oli, että empatia liittyi vahvasti nuorten adaptiiviseen syyllisyysreagointiin. Syyllisyyden erottaminen häpeästä osoittautui tärkeäksi, sillä häpeällä ei ollut yhteyttä empatiaan. Moniulotteisen empatiamittarin käyttö oli myös tärkeää, sillä yhteydet olivat erilaisia eri empatiapohjaisten reaktioiden kohdalla. Vanhempien induktiivinen kurinpito, valvonta ja myönteinen esimerkki liittyivät empatiaan ja syyllisyyteen. Lisäksi emotionaalinen tuki liittyi vähäisempään häpeään ja henkilökohtaiseen mielipahaan reaktona toisen kärsimykseen. Sukupuoliero oli kuitenkin huomattava, ja vanhempien toiminnalla näytti olevan selvästi heikompi yhteys tyttöjen kuin poikien emotionaaliseen reagointiin. Ikään liittyvät erot olivat vähäisiä. Tytöillä häpeä väheni iän myötä ja empaattinen huoli lisääntyi, pojilla ainoa muutos oli syyllisyyden lisääntyminen Hoffmanin testin toisessa osiossa. Tutkielman teoreettisena taustana toimivat Martin L. Hoffmanin kognitiivis-kehitykselliset teoriat empatiasta, empatiaan pohjautuvasta syyllisyydentunnosta sekä empatian ja syyllisyyden sosialisaatiosta. Lisäksi käsittelin Nancy Eisenbergin näkemyksiä empatiasta ja prososiaalisesta toiminnasta. Syyllisyydentunteiden kohdalla tärkeänä taustana toimivat Jane Bybeen näkemykset erityyppisistä syyllisyyskokemuksista sekä June P. Tangneyn teoria häpeän ja syyllisyyden merkityksistä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tärkeimpiä lähteitä olivat mm. Hoffman M. L. (2000) Empathy and moral development - implications for caring and justice, Bybee, J. (toim.): Guilt and children ja Tangney, J. P. & Dearing, R. L. (2002) Shame and guilt.
  • Korsumäki, Johanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    The target phenomenon of the study is the experiences of adoptive parenting and family life by those parents who has a child adopted from South Africa. The object of interest is the adoptive parenthood and the experience of the adoptive family's everyday life. In Finland the interest about international adoption is great. As a contact country, South Africa has steadily raised interest. My goal in this study together with the wide theory of adoptions and adoptive parents' personal experiences is to serve those parents who are considering participate to international adoption process and especially thinking to adopt a child from South Africa. The frame of reference of this research is qualitative and theory guiding. The theoretical background examines the nature of the adoption process, the various stages of the process, as well as jurisprudence and ethics through the process as part of the protection of children. The approach in this study is a narrative. I gathered the research data by writing quest for the adoptive parents. The data consists the total of the six subjective reports written by six adoptive parents whose children where born in South Africa. The study revealed how the adoption is a very strongly legal process which is closely linked to the authorities' actions. During the process of adoption, the adoptive applicants are required to make a number of informed choices. During this process related to every party – both children and parents – there are always present the changes, losses, and hopes. While examining and comparing the data it became clear how an adoptive parenting is pretty much the same as a biological parenthood. Despite this, the adoptive parenting is always at the same a time different and special. The challenges of the spectrum appears to be mostly: adoptive children with special needs and responding to those special needs, attachment relationship and sometimes in different ways racist encounters.
  • Strömberg, Juha-Pekka (Helsingfors universitet, 2013)
    Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli rakentuu vahvalle käsitykselle sosiaaliturvan universaaliudesta muun muassa tasavertaisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta. Tarkemmassa tarkastelussa yhteiskuntamallimme palvelujärjestelmineen ei kuitenkaan tähän kaikissa kohdin pysty. Äiteihin verrattuna isien heikommalta näyttävä asema avioerotilanteissa suhteessa oman lapsen huoltajuuteen on tästä yksi esimerkki. Median ja tutkimusten antaman tiedon mukaan yhä useampi mies ja isä haluaa nykyisin kuitenkin olla aktiivisempana osana lastensa elämää myös eron jälkeen. Tästä huolimatta isät kokevat edelleen toistuvasti jäävänsä erotilanteessa toissijaiseen asemaan suhteessa lasten äitiin avio- ja avoeroprosesseihin liittyvissä huoltajuus- ja tapaamiskiistoissa. Tutkimus tarkastelee suomalaisten ero- ja etä-isien asemaa kansalaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille, minkälaista sosiaalista kansalaisuutta erilaiset näkemykset ja kokemukset suomalaisten eroisien asemasta rakentavat. Tutkimus oli aineistolähtöinen, mutta pohjautui myös aiempaan isyyteen, erovanhemmuuteen ja sosiaaliseen kansalaisuuteen liittyvään tutkimukseen ja eri teorioiden antamaan esiymmärrykseen. Tutkimuskirjallisuuden kansalaisuutta koskeva keskustelu liittyy mm. T.H. Marshallin, Talcott Parsonsin ja Keith Faulksin kansalaisuutta koskevaan kirjallisuuteen. Isyyden osalta tutkimuksessa esitellään suomalaisen isyyden murrosta patriarkaalisesta isyydestä kohti joustavampia isyyskäsityksiä ja mm. perheroolien muuttumista. Tutkimusaineisto koostui kahdesta eri aineistosta: Erovanhemmuuskirjoitukset 2011–2012 -aineistosta ja Helsingin Sanomien eroisyyttä ja erovanhemmuutta koskevista artikkeleista ja mielipidekirjoituksista vuosilta 2009–2012. Aineiston analyysiä tehtiin laadullisella sisällönanalyysillä ja teemoittelemalla tutkimusaineistosta esille nousseita aiheita. Ero- ja etä-isien sosiaalinen kansalaisuus näyttää rakentuvan siitä osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokonaisuudesta, jonka kehys rakentuu ero- ja etä-isyyden konkreettista toteuttamista määrittelevien eri kenttien toiminnan ja vuorovaikutuksen mukaan. Näitä kenttiä ovat tämän tutkimuksen mukaan lainsäädäntö, sosiaali- ja terveyspalvelut ja kulttuurisesti yleistyneet käsitykset sukupuolesta, vanhemmuudesta ja mm. lapsen edusta ja kehityksellisistä tarpeista. Ero- ja etä-isyyden voidaan katsoa tämän tutkimuksen valossa toteutuvan ja rakentuvan tässä kehyksessä. Kansalaisuuden näkökulmasta lainsäädännön kentän osalta merkityksellistä näyttäisi olevan se, miten isät kokevat lainsäädännön tukevan tai heikentävän heidän mahdollisuuksiaan toteuttaa tahtomaansa isyyttä. Lainsäädäntö itsessään ei tätä estä, vaan ohjaa tasavertaisuuteen ja lapsen edun toteuttamiseen, mutta käytännön hallintopäätöksissä (vrt. käräjäoikeus tai lastenvalvojan vahvistama huolto- ja tapaamissopimus) isien kokemus on tutkimusaineiston mukaan se, ettei heidän näkemystään oteta aina huomioon. Tämä voidaan nähdä toimintana, joka tukee äitien vanhemmuuden ensisijaisuutta ja näin heikentää lähtökohtaisesti isien mahdollisuutta sellaiseen vanhemmuuteen, johon he haluaisivat. Sosiaali- ja terveyspalveluissa ero- ja etä-isien sosiaalista kansalaisuutta näyttävät rakentavan merkitsevimmin osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemukset. Isien kokema kohtelu muun muassa lastenvalvojan, lastensuojelun ja neuvolan taholta oli usein se, ettei heitä kuunnella tai heidät suoranaisesti sivuutetaan. Kulttuurissamme vahvasti elävillä käsityksillä vanhemmuudesta, isyydestä ja äitiydestä on erittäin suuri merkitys sille, minkälaista kansalaisuutta isät ylipäätään voivat suomalaisessa yhteiskunnassa kokea. Kulttuurisesti vahvat käsitykset patriarkaalisesta perhemallista ja vanhemmuudesta näyttävät edelleen elävän hyvin vahvasti suomalaisessa perhepalvelujärjestelmässä ja ihmisten käsityksissä 'oikeasta' vanhemmuudesta. Äitien ensisijaisuus bowlbymaisen kiintymyssuhdeteoreettisen näkemyksen mukaisesti näyttäisi edelleen olevan se kulttuurisesti yleistynyt käsitys hyvästä vanhemmuudesta, joka johtaa esimerkiksi huoltajuuspäätöksissä siihen, että äiti saa useammin lapsen lähihuoltajuuden isien jäädessä tai jättäytyessä itse etäisemmiksi. Näyttäisi siltä, että ero- ja etä-isien sosiaalinen kansalaisuus määrittyvät merkityksellisimmin lainsäädännön, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ja kulttuurisesti yleistyneiden käsitysten kautta. Mitä laajemmin tämä kehys mahdollistaa ero- ja etä-isän oman toiveen mukaista isyyttä sitä laajemmaksi tai vahvemmaksi ero- ja etä-isä voi kokea oman sosiaalisen kansalaisuutensa ja sitä vahvemmaksi oman täysivaltaisen kansalaisuutensa. Lainsäädännön, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ja kulttuurisesti yleistyneiden käsitysten taustalla voidaan nähdä myös yleiset, ajassa muuttuvat käsitykset ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta.
  • Kononen, Tiina (2007)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan etä-isyyttä erovanhemmuutena. Etä-isyyttä hahmotetaan toisaalta etä-isien oikeuksien näkökulmasta sekä toisaalta etä-isiin ja etä-isyyteen kohdistettujen odotusten ja vanhemmuuden velvollisuuksien avulla. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä oikeuksia etä-isillä nähdään olevan ja miten etä-isyys hahmottuu yksilön näkökulmasta valinnan kysymyksinä. Tutkielmassa selvitetään lisäksi, miten etä-isyyttä normitetaan erovanhemmuutena sekä millaisia normeja etä-isyyteen kohdistetaan. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat sidoksissa normatiivisuuden ja yksilöllistymisen käsitteille. Normatiivisuutta tarkastellaan klassisen normatiivisuuden avulla. Klassinen normatiivisuus kytkeytyy niin sanottuun perinteiseen isyyteen, jossa isyys vanhemmuutena nähdään ennen kaikkea taloudellisen huolenpidon kautta. Yksilöllistyminen puolestaan kyseenalaistaa normien olemassa olon ja korostaa yksilön valintaan perustuvaa toimintaa. Yksilöllistymisen ulottuvuutena voidaan nähdä myös yksilöiden oikeuksien puolustaminen. Yksilöllistymiskehitys näkyy isyydessä ja etä-isyydessä isyyden käsitteen monipuolistumisena ja monimuotoistumisena. Isyyttä ei yksilöllistymisen myötä määrittele enää traditioon pohjautuva perinteisen isyyden malli, vaan tämä malli on saanut rinnalleen muita isyyden malleja. Yhtenä tällaisena mallina on niin sanottu uuden isyyden käsite. Tutkimusaineistona on Internetin keskustelupalstalla käyty erovanhempien keskustelu. Keskusteluissa on mukana sekä eroisiä että eroäitejä. Analyysi rakentuu tässä tutkimuksessa normatiivisuuden ja yksilöllistymisen näkökulmista viiden teeman avulla ja nämä teemat ovat: 1. Etä-isien oikeudet, 2. Lähi-äitien portinvartijuus, 3. Lapsen etu ja oikeus, 4. Tapaamiset uuden etä-isän mittareina sekä 5. Jaettu vanhemmuus ja yhteishuolto hyvän etä-isyyden välineinä. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Riitta Jallinojan perhesosiologiset teokset sekä Zygmunt Baumanin ja Ulrich Beckin ja Elisabeth Beck-Gernsheimin postmodernia yhteiskuntaa käsittelevät teokset. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että etä-isyys muotoutuu ennen kaikkea yksilöllisinä valinnan kysymyksinä, mutta etä-isyyttä myös normitetaan. Normatiivisuus pohjautuu kuitenkin klassisen normatiivisuuden sijaan valintaan perustuvalle "postmodernille" normatiivisuudelle. Etä-isyyden käsitettä määrittelee etä-isien lisäksi ennen kaikkea (lähi)äidit sekä lapsen edun käsite. Myös jaetun vanhemmuuden ihanne muotoilee omalta osaltaan etä-isyyttä. Yksilöllistymisen näkökulmasta etä-isyys näyttäytyy etä-isien oikeuksien vaatimuksina ja yksilöllisen vanhemmuuden valinnan mahdollisuutena. Toisaalta etä-isyys on normitettua vanhemmuutta, jossa etä-isille suotavana isyyden muotona nähdään uuden isyyden toteuttaminen erovanhemmuudessa. Tämän kaltainen isyyden normittaminen on kuitenkin valintaan perustuvaa, mutta suotavana ja hyvänä valintana pidetään aktiivisen uuden (etä-)isyyden valintaa.
  • Hemnell, Sanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Aims. There is a growing body of research indicating that childhood experiences interact with genetic vulnerabilities in the development of depression. Parent-child relationship quality has been shown to have a critical role in the development of depression later in life. Moreover, research has shown that the quality of parenting can also have long-term and persistent effects on various neurobiological systems, such as the hypothalamic-pituitary-adrenal (HPA) axis. Indeed, the impaired function of HPA axis has been the most consistently found association with depression. This makes genes related to HPA axis regulation of particular interest to researchers. One possible candidate gene is FK506 binding protein 51 (FKBP5) gene, which has been shown to interact with adverse childhood experiences in predicting future risk of depression. This study examines whether perceived quality of parent-child relationship predicts depressive symptoms in adulthood and whether this association is moderated by the FKBP5 polymorphisms. Methods. This study is part of The Helsinki Birth Cohort Study. Total of 1 667 subjects completed a psychological questionnaire in 2004, including the Beck Depression Inventory (21 item, BDI) and the Parental Bonding Instrument (25 item, PBI). This study utilised the three factor structure of PBI; care, denial of psychological autonomy and encouragement of behavioral freedom, which were measured separately for mother and father. The study looked at three FKBP5 gene polymorphisms: rs1360780, rs9394309 and rs9470080 extracted from the genome-wide data genotyped with modified Illumina 610k array. The study utilised two models 1 and 2; model 1 adjusted for age and gender and additionally model 2 adjusted for childhood and adulthood socioeconomic status (SES) as well as separation experiences. Results and conclusions. As hypothesised and in line with previous studies the quality of parenting predicted depressive symptoms in adulthood. Participants, who perceived having received more care and encouragement of behavioral freedom reported fewer depressive symptoms. Whereas denial of psychological autonomy resulted in reporting more depressive symptoms. None of the polymorphisms predicted depressive symptoms. More importantly, this is the first study to show that FKBP5 polymorphisms modify the relationship between perceived mother-child relationship and depressive symptoms. Among participants with two minor alleles, perceived lack of maternal care and maternal denial of psychological autonomy were most strongly associated with more depressive symptoms. Participants with one minor allele had similar results. Whereas among participants with two major alleles, perceived parenting had a smaller effect on the amount of depressive symptoms. These findings indicate that in addition to adverse experiences and traumas, also deficiencies in parenting can predispose to depression depending on the amount of minor alleles in FKBP5 polymorphisms.
  • Tienvieri, Sanna (Helsingfors universitet, 2011)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia isyyden ilmenemistä erilaisissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Tutkin, miten sosiaalihuollon miesasiakkaat kokevat tulleensa kohdatuiksi isinä ja vanhempina asiakastyössä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkielmaa varten on haastateltu yhdeksää sosiaalihuollon peruspalveluja käyttävää miesasiakasta ja tutkittu heidän kokemuksiaan sosiaalityöstä. Aineisto muodostui neljästä A-klinikkatyön, kolmesta aikuissosiaalityön ja kahdesta lastensuojelun avopalveluita käyttävän isän haastattelusta. Tutkimus kohdistui Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan ja siinä oleviin päihdepalveluiden, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun avopalveluiden piirissä oleviin miesasiakkaisiin, jotka olivat isiä. Tutkin isien omia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä, miten heidät on huomioitu isinä ja vanhempina. Fenomenologinen tutkimusote on relevantti lähestymistapa silloin, kun tutkitaan ihmisten kokemuksia. Keskityn ainoastaan tietoisiin, kerrottuihin kokemuksiin, joita isät tuovat esiin. Tavoitteenani on ymmärtää isien välitöntä aiheeseen uppoutunutta kokemusta eli heidän kokemuksiaan isinä ja vanhempina sosiaalityössä. Hyödynsin haastatteluissa teemahaastattelurunkoa, joka koostui kokemuksista kolmen eri teeman ympärillä. Ensimmäinen teema koski miesasiakkaiden kokemuksia isyydestään ja vanhemmuudestaan. Toinen teema koostui miesasiakkaiden kokemuksista viranomaisista ja erityisesti kohtaamistaan sosiaalityöntekijöistä. Kolmas teema koostui odotuksista ja toiveista niin perheenjäsenten odotuksista ja toiveista isää kohtaan kuin myös isän toiveista ja odotuksista sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Toteutin aineiston keruun puolistrukturoituna haastatteluna hyödyntäen teemahaastattelun ideaa. Noudatin väljästi teema-haastattelurunkoa haastattelutilanteissa. Haastattelutilanteistani voin löytää fenomenologisen haastattelun piirteitä, koska annoin isien kertoa vapaasti omia kokemuksiaan niin isinä kuin vanhempinakin tosin haastattelukysymysten ohjaamina. Tarkastelen aineistoa sisällönanalyyttisesti. Analysoinnissa käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysia fenomenologista viitekehystä hyödyntäen. Käytin aineiston jäsentelyssä Atlas.ti-tietokoneohjelmaa. Aineistoni koostuu yhdeksästä kokemuksiin perustuvista teemahaastattelusta, joten Atlaksen käyttö on perusteltua tämän aineiston analyysin kannalta. Atlas auttoi minua jäsentämään kokemukset lähempää fenomenologista tarkastelua varten. Tutkimukseni isillä oli hyvin erilaisia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä. Isät kokivat tulleensa kohdatuiksi sosiaalityössä, vaikka kokemuksia esiintyi myös isien kohtaamattomuudesta. Samalla isällä saattoi olla sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia kohtaamisistaan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Isät kokivat, että heitä kuunnellaan, mutta toisaalta he kokivat, että heidän isyyttään ei tueta riittävästi. Isät saattavat kokea itsensä ohitetuiksi suhteessa äitiin ja sosiaalityöntekijä voi tuntua liian etäiseltä. Riittävällä taloudellisella tuella oli suuri merkitys isänä olemisessa. Isät kuvasivat asioita niin, että vuorovaikutuksen taso näytti olevan merkittävä asia. Sosiaalityöntekijöiden persoona ja sitä kautta syntyvä työskentelyote vaikuttivat sekä myönteisesti että kielteisesti kokemuksiin sosiaalityöntekijöistä. Sosiaalityön toteuttamiseen vaikuttaa sosiaalityöntekijän oma kokemus perhemuodosta ja perheen dynamiikasta. Rakenteelliset tekijät sanelevat sosiaalityön reunaehtoja, jotka heijastuvat sosiaalityöhön. Sosiaalityöhön vaikuttavat puutteelliset työn tekemiseen liittyvät taloudelliset ja henkilökuntaan kohdistuvat resurssit.
  • Hagelin, Elina (2011)
    Isä Peloton on matka isään, mieheen sekä yritys laajempaan keskusteluun isyydestä ja äitiydestä perheen roolista käsin. Teksti on koostettu isien ja isoisien haastatteluista ja omista pohdinnoista suhteessa lasten vanhempien rooleihin tänä päivänä. Olen käyttänyt Bertolt Brechtin näytelmää Äiti Peloton ja hänen lapsensa taiteellispedagogisen työn innoittajana. Pohdin työssäni myös mm. Brechtin käyttämän vieraannuttamis- ajatuksen ”sielua” verraten sitä sukupuolirooleihin tässä ja tämän hetkisessä yhteiskunnassa ollen itse äitinä vertailun kohteena. Mietin opinnäytteessä perheen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinpiiriin olosuhteiden (sairaus, työttömyys, ero) muuttuessa. Missä ovat tukiverkot kriisin hetkellä? Miten palveluja pursuava yhteiskunta todellisuudessa palvelee perhettä ja sen kasvua? Mietin työntekijän kulmasta erästä keskustelun ja pysähdyksen hetkeä jonka koin 1990-luvun laman aikana päiväkodissa. Pohdin työssäni teatteripedagogiikan opiskelijana taiteentekijöiden mahdollisuuksia avata lisää yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelua perhepolitiikan näkökulmasta. Minkälaisia rakenteellisia muotoja ja paikkoja taiteentekijä tarvitsee työssään yksityisen ja yleisen keskustelun synnyttämiseksi? Aineistona kirjallisessa opinnäytetyössä käytän isien ja isoisien haastatteluja, kirjallisuutta ja omia ajatuksia ja kokemuksia jotka ovat syntyneet opinnäytetyön synnyttämänä ja sitä ennen.
  • Kajastie, Katarina (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia isyydestä kansainvälisen adoption kontekstissa. Kansainväliset adoptiot ovat yleistyneet yhtenä perheenmuodostamisen tapana erityisesti 2000-luvulla. Kansainvälisen adoption kautta yhä useammasta miehestä tulee isä lapselle, jonka juuret ovat kaukana hänen omistaan. Adoption kautta perhe muodostetaan erityislaatuisen prosessin kautta, johon liittyy lapsen ja vanhempien lisäksi joukko perheen ulkopuolisia tekijöitä. Tutkielmassa selvitetään, miten miehet kokevat isäksi tulemisen kansainvälisen adoption kautta ja minkälaisena he kokevat roolinsa ulkomailta adoptoidun lapsen isänä? Keskeisellä sijalla tutkielmassa ovat nimenomaan miesten omat kokemukset, jotka aikaisemmissa adoptiotutkimuksissa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkielman analyysiosuus rakentuu kokemuksiin pohjautuvan aineiston ja aikaisempaan kansainvälistä adoptiota sekä isyyttä käsittelevän teorian vuoropuheluun. Analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jonka kautta on muodostettu tutkielman keskeiset teemat. Tutkimusaineistona on kuusi adoptioisän kirjoittamaa kirjoitusta ja kuusi teemahaastattelua. Kirjoitukset ja haastateltavat ovat löytyneet Pelastakaa Lapset ry:n, Adoptioperheet ry:n ja Kiinasta adoptoivien/adoptoineiden internet -keskustelusivuston kautta. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että isän rooliin siirtyminen on adoptioisille odotettu elämänmuutos. Usein adoptiopäätöksen taustalla on pitkä lapsettomuuden kokemus, joka on lopulta päättynyt päätökseen adoptiosta. Adoptioisyys on hyvin toivottua ja sitoutunutta isyyttä. Adoptioisien sitoutuneisuus ja toive saada oma lapsi korostuvat adoptioprosessissa, joka monille miehille oli kokemuksena pitkä ja raskas. Adoptioprosessi herätti miehissä vaihtelevia tunteita hyväksyvästä asenteesta hyvin kriittiseen arvosteluun. Muutos miehestä isäksi oli tutkimuksen isille hämmentävä, mutta positiivinen. Pitkä odotus lapsesta konkretisoitui lapsesta saadun tiedon ja ensikohtaamisen hetkinä, joita miehet kuvasivat hyvin tunnepitoisina tapahtumina. Lapsen liittäminen osaksi omaa perhettä tapahtui miehillä tunteiden ja perheen ”normaaliutta” korostavan diskurssin kautta. Miehet eivät kokeneet olevansa erilaisia isiä verrattuna biologisiin isiin. Lapsen erilaisuus ja tausta eivät vaikuttaneet juurikaan miesten käsitykseen omasta isyydestään normaalista poikkeavana isyytenä. Arjessa ja parisuhteessa toteutettiin ”tavallisen lapsiperheen elämää”. Useat miehet kertoivat lapsen ensisijaisen hoitovastuun olevan vaimolla, vaikka adoptioperheissä tähän ei ole samanlaista biologiaan perustuvaa pakkoa. Hoitava isyys ja jaettu vanhemmuus toteutuivat adoptioperheissäkin vain normaalien sukupuoliroolien kulttuurisen mallin ja työelämän asettamien vaatimusten rajoissa. Isyyden merkitys oli adoptoineille miehille suuri. Isyys koettiin tärkeänä vaiheena miehen elämässä ja isyyden myötä moni mies koki elämänsä muuttuneen toivotun kaltaiseksi.
  • Bergroth, Ada (Helsingfors universitet, 2015)
    Hoitovapaan käyttö on edelleen 2010-luvun Suomessa sukupuolittunutta: valtaosa kotihoidon tuelle jäävistä vanhemmista on äitejä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pidempään kotona ollut vanhempi kantaa tyypillisesti päävastuun kodista ja lapsista myös hoitovapaan jälkeen. Mitä vastuunjaolle tapahtuu, kun hoitovapaalle jääkin isä? Vaikuttaako koti-isyys näiden perheiden puolisoiden väliseen vastuunjakoon? Miten vastuu lapsen hoivasta ja kodista jaetaan isän palattua takaisin työelämään? Tutkimuksessa tarkastellaan 2010-luvun suomalaista koti-isyyttä puolisoiden välisen vastuunjaon näkökulmasta. Tutkimuskysymys kuuluu, miten vastuu kodista ja lasten hoivasta jaetaan isän kokemuksen mukaan isän hoitovapaan aikana ja sen jälkeen? Tutkimuksen avulla valotetaan sitä, millaista puolisoiden välinen dynamiikka on isän näkemyksen mukaan ja millaisia keinoja isälle tarjoutuu toimijana. Kahdestakymmenestä teemahaastattelusta koostuva tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä koti-isää hoitovapaan aikana ja uudestaan heidän palattuaan takaisin työelämään. Tutkimuskohteena olevaa ilmiötä ja kerättyä aineistoa lähestytään toimintateoreettisesta ja yksilöllistymisteoreettisesta näkökulmasta. Toimintateorian hengessä aineistoa on analysoitu tarkastelemalla niitä kulttuurisia odotuksia ja ihanteita sekä perheen elämässä vallitsevia olosuhteita ja tilannetekijöitä, jotka määrittelevät ne raamit, joiden sisällä isän on mahdollista toimia ja tehdä valintoja. Lisäksi puolisoiden välistä dynamiikkaa on lähestytty yksilöllistymisteorioiden valossa. Aineistosta piirtyi esiin kolme tyypillistä koti-isän tarinaa, joissa puolisoiden välinen dynamiikka ja vastuunjako toteutuivat toisistaan poiketen. Ensimmäinen tyypillinen tarina on nimetty levähtäjäisän tarinaksi. Levähtäjäisälle hoitovapaa edustaa taukoa hektisestä työelämästä sekä aikaa vihdoin tutustua syvemmin omaan lapseensa. Levähtäjäisän tarinassa isä kyllä hoitaa lasta päivisin kotona, mutta perimmäinen päävastuu lapsista ja kodista huolehtimisesta jää kuitenkin äidille. Levähtäjäisä kokee hoitovapaalle jäämisen suurena muutoksena, sillä isä opettelee hoitovapaalla hoitamaan lasta yksin. Toisessa, yhteisen projektin tarinassa isä kokee vastuun lasten hoivasta ja kotitöistä jakautuvan tasan puolisoiden välillä. Hoitovapaalle jääminen ei tunnu merkittävältä muutokselta, sillä yhteisen projektin isä on kokenut osallistuvansa lapsen hoivaan lapsen syntymästä asti yhtä paljon kuin äiti. Kun kotitöiden ja hoivavastuun jakautumista tarkastellaan hyvin käytännöllisellä tasolla, on äiti tässäkin tarinassa tyypillisesti se, joka viime kädessä huolehtii ja suunnittelee perheen arkeen liittyvistä asioista. Kolmas tyypillinen tarina kertoo tukipilari-isästä , joka kokee kantavansa päävastuun kodista ja lapsista sekä hoitovapaan aikana että vielä töihin palattuaan: hän sekä hoitaa että huolehtii pitääkseen perheensä hyvinvoivana ja kasassa. Tukipilari-isälle hoitovapaalle jääminen tuntuu ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Kaikkia näitä kolmea tarinaa läpileikkaa kulttuuristen odotusten metatarina, joka on nimetty tutkimuksessa tasapuolisen työnjaon ihannetarinaksi. Tutkimusaineiston valossa näyttää siltä, että isät ovat tietoisia jaetun vanhemmuuden ja uuden isyyden ihanteesta, jossa puolisot jakavat vastuun lasten hoivasta ja kodista huolehtimisesta tasan. Haastatellut isät peilaavat omaa isyyttään ja vastuunkantoaan tähän ihanteeseen. Keskeisin tutkimustulos on, ettei isän hoitovapaa aina väistämättä johda muutoksiin puolisoiden välisessä vastuunjaossa. Ristiriitoja näyttää syntyvän niissä tilanteissa, joissa isät kokevat puolisoiden välisen vastuunjaon olevan epätasapainossa suhteessa tasapuolisen työnjaon ihanteeseen. Toisaalta tasapuolinenkaan vastuunjako ei tarkoita sitä, etteikö perheissä käytäisi jatkuvaa neuvottelua hoivavastuiden jakamisesta. Levähtäjäisän ja yhteisen projektin isätarinat tukevat aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia isän ja äidin välisestä työn- ja vastuunjaosta. Kiinnostavana ja mahdollisesti uutena ilmiönä tutkimuksessa nousevat tukipilari-isät, joiden hoiva ulottuu lasten ja kodin lisäksi puolisoon. Koti-isyys synnyttää monenlaisia tapoja jakaa vastuuta. Puolisoiden välinen dynamiikka vaikuttaa siihen, millaiseksi vastuunjako muodostuu hoitovapaan aikana ja sen jälkeen. Isä voi esimerkiksi olla ottamatta vastuuta kannettavakseen, hän ei saa vastuuta yrityksistä huolimatta itselleen äidiltä tai päävastuu kodista ja lapsista jää yksinomaan isälle. Tasapuolinen työnjako ei ihanteesta huolimatta aina käytännössä toteudu. Tulokset nostavatkin esille kysymyksen, onko mahdollista, että tasa-arvoideologiaan pohjaavan ihanteen rinnalla vaikuttaisi samanaikaisesti myös jotain arkaaisempaa ja patriarkaalisempaa?
  • Lindfors, Tuomo (2005)
    Viime vuosina julkisuudessa on yleistynyt tapa puhua nykyvanhemmista vanhemmuutensa kadottaneena sukupolvena. Julkisuus tarjoaa vanhemmista kuvaa itsekkäinä ja avuttomina sekä pitää heitä syyllisinä kaikkiin mahdollisiin lasten ja nuorten ongelmiin. Eivätkä kyseessä enää ole pelkästään niin kutsutut "perinteiset" ongelmaperheet, vaan päinvastoin, erityisesti työssäkäyvät uravanhemmat ovat joutuneet julkisuuden hampaisiin. Tässä työssä koko kadonneen vanhemmuuden käsite pyritään kyseenalaistamaan. Työn empiirinen osuus koostuu neljän eri nykyvanhemmuudesta kertovan tekstin kriittisestä analyysistä. Nämä tekstit on poimittu vuoden 2001 Helsingin Sanomista, joka etenkin kyseisen vuoden aikana kunnostautui ansiokkaasti vanhempien syyllistämisessä. Analyysimenetelmänä toimii diskurssianalyysistä paljon vaikutteita saanut kriittinen luenta. Työn analyyseissä pääpaino onkin kadonnutta vanhemmuutta tuottavan kielenkäytön tarkastelussa, mutta siinä pohditaan myös sen ja ei-diskursiiviseen maailmaan välistä suhdetta. Lisäksi työssä tarkastellaan Baumanin notkean modernin käsitettä sekä käydään läpi vanhemmuuden historiaa.
  • Vuori, Anna (2003)
    Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida huostaanotettujen lasten äitien omia lapsuuskokemuksia sekä äitien tulkintoja lapsuuskokemustensa merkityksestä myöhempään elämäänsä. Sijoitettujen lasten vanhemmat on tutkimuksissa usein sivuutettu lyhyellä luonnehdinnalla moniongelmaisuudesta tai epäkypsyydestä, eikä heidän taustojaan juuri ole tutkittu. Kuitenkin sosiaalityön käytännön työssä vastaan tulee usein perheitä, joissa kaltoinkohtelu on jatkunut vanhemman omasta lapsuudesta tämän vanhemmuuteen. Samoin sosiaalitieteellisessä tutkimuksissa on havaittu kaltoinkohtelun jatkuvan usein ylisukupolvisesti. Eri elämänvaiheissa, mutta erityisesti lapsuudessa, onkin löydettävissä erilaisia riskitekijöitä suotuisalle kehitykselle ja tulevalle vanhemmuudelle. Kuitenkaan kaikki lapsuudessan kaltoinkohtelua kokeneet vanhemmat eivät kohtele omia lapsiaan kaltoin. Riskitekijöiden ohella on löydettävissä erilaisia suojaavia tekijöitä, joiden ansiosta haavoittavissakin olosuhteissa eläneet lapset voivat päätyä tasapainoiseen aikuisuuteen. Mahdollisuutta kohdata realistisesti lapsuutensa olot, vaikka vaikeatkin, voidaan pitää tärkeänä selviytymistä edistävänä tekijänä. Mikäli kosketus omaan lapsuuteen jää etäiseksi, ei vanhemman ole helppoa kohdata oman lapsensakaan tunteita ja tarpeita. Tutkimusaineistona on käytetty seitsemän huostaanotetun lapsen äidin haastattelua, jotka on suoritettu kiintymyssuhdeteoriaan perustuvan Adult Attachment Interview –haastattelun mukaan. Aineiston lapsuuskokemuksia tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti ylisukupolvisen kaltoinkohtelun näkökulmasta jättäen kuitenkin tilaa aineistosta nouseville muillekin teemoille. Lapsuuskuvauksia analysoitaessa keskeiseksi tekijäksi ei ole noussut kerrottujen tapahtumien ehdoton todellisuusvastaavuus, vaan haastatellun äidin kokemus lapsuudestaan. Tutkimus toi esiin, että vanhemmuuden ja perhe-elämän ongelmat olivat jatkuneet hyvin samankaltaisina haastateltujen äitien omasta lapsuudesta omaan vanhemmuuteen. Mielenterveysongelmat, runsas alkoholinkäyttö sekä perheväkivalta tulivat esiin niin lapsuuskokemuksissa kuin aikuiselämässäkin. Erityisesti lapsuuskuvauksissa nousi esiin kaikilla haastatelluilla esiintynyt ongelmallinen suhde omaan äitiin. Äiti oli lapsuudessa koettu joko ei-välittäväksi tai äitiä oli pelätty. Huomionarvoinen oli myös neljän äidin kokemus siitä, ettei heillä lapsuudessaan ollut yhtään turvallista ja läheistä aikuissuhdetta. Äitien tulkinta lapsuutensa merkityksestä vaihteli. Osa äideistä esitti hyvin johdonmukaisen näkemyksen lapsuudestaan sisällyttäen siihen niin kielteiset kuin myönteisetkin kokemukset. Jotkut äideistä sen sijaan esittivät hyvin ristiriitaisia arvioita lapsuudestaan pitäen sitä toisaalta yksinomaan onnellisena, mutta sisältäen kuitenkin hyvinkin katkeria muistoja. Lapsuustulkinnan voidaan arvella liittyvän siihen, kuinka hyvin äiti on päässyt kosketukseen kokemustensa kanssa. Yhteistä kaikille äideille oli päätös toimia oman lapsensa kanssa toisin kuin omassa lapsuudessaan oli toimittu.
  • Pitkänen, Minna (2000)
    Syksyllä 1997 sain Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisten adoptioiden osastolta toimeksiannon tehdä tutkimuksen siitä, miten kansainväliset adoptiovanhemmat suhtautuvat lapsensa etniseen kulttuuriin, ja miten he sitä ylläpitävät. Tutkimus toimii ensisijaisesti informaation antajana nykyisille ja tuleville kansainvälisten adoptiolasten vanhemmille sekä adoptioperheiden kanssa työskenteleville henkilöille. Tutkimuksen ensisijaisena tehtävänä on tarkastella lasten alkuperäiskulttuurin ja samalla etnisen identiteetin merkitystä adoptioperheille sekä kuvailla niitä keinoja, joilla alkuperäiskulttuuria on näissä perheissä ylläpidetty. Lisäksi olen tarkastellut adoptiovanhempia suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisen avautumisen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat adoption, kulttuurin, etnisyyden ja identiteetin käsitteet. Tein empiirisen tutkimuksen postikyselynä niille kansainvälisesti adoptoineille vanhemmille, jotka olivat adoptoineet lapsensa vuoden 1997 lokakuun loppuun mennessä. Perheitä oli yhteensä 272 ja heistä 140 vastasi kyselyyn. Kysely sisälsi monivalinta- ja avokysymyksiä koskien adoptiovanhempien suhtautumista lapsensa etniseen kulttuuriin sekä heidän keinojaan ja motiiviaan ylläpitää kyseistä kulttuuria. Raportoinnin yhteydessä olen esittänyt monivalintavastausten aineistoa suorina jakaumina ja ristiintaulukointeina ja avovastauksten aineistoa sitaatteina. Käsittelen vastauksia suurimmaksi osaksi teemoittain ja adoptiomaittain. Vastausten perusteella olen tyypitellyt vanhemmat eri ryhmiin sen mukaan, minkä kulttuuriin edustajina he lapsiaan pitivät, halusivatko he ylläpitää lapsen alkuperäiskulttuuria, ja mikä vaikutus kyseisellä kulttuurilla oli vanhempien omaan elämään. Adoptiovanhempien vastausten mukaan etninen identiteetti ymmärrettiin väistämättömäksi osaksi lasta. Lasten etnistä identiteettiä oli tärkeä tukea siksi, että heille kehittyisi terve itsetunto. Lapsen etnistä kulttuuria välitettiin lähes kaikissa perheissä jollain tavalla. Ylläpitämisen keinot vaihtelivat paljon perheittäin ja myös lapsen syntymämaan mukaan. Lisäksi kulttuuria ylläpidettiin suurimmaksi osaksi melko helpoin keinoin. Suurin osa vanhemmista ei noudattanut pelkästään suomalaista kansallista kulttuuria nationalistisen yhtenäiskulttuurin vaatimusten tavoin (Allardt 1988 ja Bauman 1997), vaan otti perheen omaan alakulttuuriin mukaan aineksia lapsen etnisestä kulttuurista. Periferian kulttuurin (Hall 1992) mukaan ottaminen tapahtui kuitenkin valtakulttuurin rinnalla siten, että valtakulttuurin asema säilyi lähes kaikissa tapauksissa ensimmäisellä sijalla. Adoptiovanhemmat eivät muutamia poikkeuksia lukuunottamatta noudattaneet Giddensin (1995) globaalin yhteiskunnan eli rajattoman yhteisön kulttuuria, vaan kahta eri paikalliskulttuuria, jotka olivat suomalainen kulttuuri ja lapsen syntymämaan kulttuuri. Merkittävimmät lähteet: Alasuutari, Pertti & Ruuska, Petri. Post Patria? Globalisaation kulttuuri Suomessa. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä. Eskola, Katariina & Vainikkala, Erkki (toim.) 1988. Maailmankulttuurin äärellä. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 11. Nykykulttuurin tutkimusyksikkö. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. Kauppi, Matti & Rautanen, Elina 1997. Oikeus hyvään kotiin. Pelastakaa Lapset ry ja Suomalainen lastensuojelutyö 1922-1997. Otavan kirjapaino. Keuruu.
  • Leino, Anna (Helsingfors universitet, 2006)
    Aims. Research is linked with National basis on early childhood education curriculum (2003) published by National Research and Development Centre for Welfare and Health (Stakes). In the basis term partnership is used to describe cooperation between parents and day-care staff. Research ́s aim was to find out how parents and kindergarten teachers define this new concept and their role in the partnership. Aim was also to survey how they feel partnership is realized in care and development agreement discussions between staff and parents of under 6-year old children. Furthermore it was researched what elements on the basis of their experiences do affect partnership and what things they feel should be developed to get partnership realized better. Research was expected to raise up useful information to be used in planning, developing and realizing partnership in kindergartens. Methods. Research material was collected by theme interviews in November - December 2004. Interviews were completed in 12 kindergartens located in one social center area of Helsinki. Kindergartens were chosen randomly. One teacher from each kindergarten was interviewed and in 10 kindergartens of 12 one mother of under 6-year old child was interviewed. Interviews were based on thinking partnership in general and in thinking it with reflection on one specific care and development agreement discussion. Parents reflected partnership on their latest discussion and teachers chose one discussion of the discussions held in autumn 2004. Material was transcribed and analysed by Gillham ́s 11-point directions to content analysis. Results and conclusions. Definitions of partnership and experiences of it varied a lot. Partnership was felt very personally and many humane elements, like familiarity and characteristics of partners, were connected to partnership. Common elements in definitions of partnership were for example trust, respect and communication between partners. The care and development agreement discussion seemed to be an important situation in developing partnership. At the same time, it was also seen as a situation that had a lot to be developed. Interviewees felt that neither the care and development agreement discussion nor the form used in it, took enough account on child’s individuality and personality. Other developmental tasks mentioned were linked more on developing already existing forms of partnership activity in day-care settings. Those were for example developing the daily discussions between parents and day-care staff members. Wishes for developing new forms of partnership activity were mentioned only seldom.