Browsing by Subject "vanhempainvapaa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Miettinen, Anneli; Mustonen, Jaakko; Räsänen, Tapio (Kela, 2022)
    Työpapereita
    Hankkeessa tarkasteltiin vanhemmuudesta aiheutuvista perhevapaakustannuksista maksettavan korvauksen (perhevapaakorvaus) maksamista työnantajille vuosina 2017–2020. Perhevapaakorvaus on 2 500 euron suuruinen kertakorvaus, joka maksetaan työnantajalle, mikäli tämä on maksanut äitiysvapaan tai adoptioäidin vanhempainvapaan ajalta palkkaa työntekijälle vähintään yhden kuukauden ajalta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijän työsuhteen tulee olla joko toistaiseksi voimassa oleva, tai vähintään yhden vuoden kestävä määräaikainen työsuhde. Vuonna 2020 Kela maksoi perhevapaakorvausta 4 132 työnantajalle yhteensä 48,6 miljoonaa euroa. Korvausta maksettiin yhteensä 19 391 työntekijän perhevapaan perusteella. Selvityksen perusteella perhevapaakorvausta on maksettu noin 40 prosentista kaikista alkaneista äitiysvapaista. Osuus on pysynyt lähes samalla tasolla vuosina 2017–2020. Rajattaessa tarkastelu koskemaan vain palkansaajina toimineita naisia havaittiin, että perhevapaakorvauksia oli maksettu noin 54 prosentista alkaneista äitiysvapaista. Perhevapaakorvauksia on maksettu muita useammin korkeasti koulutettujen naisten sekä iältään 30–34-vuotiaiden naisten työnantajille. Sosioekonomisen aseman perusteella suurin osa korvauksista on maksettu toimihenkilöammateissa toimivien naisten työnantajille. Henkilöstömäärältään suurille kotimaisille yksityisille yrityksille ja kuntatyönantajille on maksettu eniten perhevapaakorvausta. Vuonna 2019 perhevapaakorvausta maksettiin noin 45 miljoonaa euroa, mutta euromääräisesti korvaus on keskittynyt pienelle joukolle työnantajia. Vuonna 2019 kymmenelle eniten korvauksia saaneelle työnantajalle maksettiin perhevapaakorvauksia noin 7 miljoonaa euroa, ja 50:lle eniten korvauksia saaneelle noin 15 miljoonaa euroa. 59 prosenttia perhevapaakorvauksia saaneista työnantajista oli kuitenkin sellaisia, joille korvausta oli kalenterivuoden aikana maksettu vain yhden työntekijän perhevapaan perusteella. Suomessa ammattialat ja toimialat ovat eriytyneet sukupuolen mukaan, mikä näkyy perhevapaakorvausten keskittymisenä naisvaltaisille toimialoille ja työpaikoille. Lukumääräisesti eniten perhevapaakorvauksia on maksettu terveys- ja sosiaalialalla tai tukku- ja vähittäiskaupan alalla toimiville työnantajille, mutta euromääräisesti selvästi eniten terveys- ja sosiaalialan työnantajille. Euromääräisesti korvausta on maksettu eniten kuntatyönantajille (42 % kokonaissummasta). Perhevapaakorvauksen mahdollista alikäyttöä arvioitiin vuosilomakustannuskorvauksen ja työnantajalle maksettujen vanhempainpäivärahojen avulla. Perhevapaakorvauksia oli maksettu työnantajille lähes yhtä runsaasti kuin vuosilomakorvauksia, mutta selvästi harvemmin kuin vanhempainpäivärahoja. Erot olivat muita suurempia yksityisten ja henkilöstömäärältään pienten työnantajien kohdalla.
  • Varjonen, Sampo (Helsingfors universitet, 2011)
    Äitiyslomaa pidennettiin 1970-luvulla useasti, mikä herätti huolta lomien vaikutuksista naisten työmarkkina-asemaan. Edistääkseen lasten hoidon tasapuolisempaa jakautumista vanhempien kesken Suomi otti käyttöön isyysloman sekä vanhempien yhteisesti jaettavan vanhempainloman. Lomien kehittäminen kuitenkin pysähtyi 1980-luvun alkupuolella, kun taas muissa Pohjoismaissa isien kannustamiseksi kehitettiin 1990-luvulla kokonaan isille korvamerkittyjä lomakiintiöitä. Suomi otti vasta vuonna 2003 käyttöön ns. isäkuukauden, jonka käyttö kuitenkin edellyttää, että isä käyttää kaksi viikkoa yhteisestä vanhempainvapaasta. Isät käyttävät Suomessa vanhempainvapaita edelleen hyvin vähän. Sen sijaan vuodesta 1985 saakka käytössä ollut kotihoidon tukijärjestelmä, jolla tuetaan lasten kotihoitoa, on äitien keskuudessa hyvin suosittu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkielmassa syvennytään tarkemmin kahteen ajanjaksoon: 1970-luvun uudistusaaltoon, jossa isät otettiin mukaan järjestelmään, ja 2000-lukuun, jolloin isien kannustaminen vapaiden käyttöön on jälleen ollut vahvasti poliittisella agendalla. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea pyrkimys vanhempien roolien muuttamiseen. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskeisenä tutkimuskohteena on se, millä tavoin päätöksentekoon osallistuneet toimijat ovat argumentoineet kantojaan perhevapaiden tiimoilta. Tutkielman aineisto koostuu mm. valtiopäiväasiakirjoista ja eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista, työmarkkinajärjestöjen kannanotoista sekä komiteoiden ja työryhmien muistioista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetelmillä. Molemmat menetelmät kiinnittävät huomionsa siihen, millä tekniikoilla poliittisessa argumentoinnissa pyritään aikaansaamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. Tutkielmasta ilmenee, että 1970-luvun keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kasvattaminen oli osa vasemmiston tasa-arvodiskurssia, jonka tavoitteena oli tehdä isistä äitien kanssa tasa-arvoisia vanhempia ja äideistä vastaavasti tasa-arvoisia ansaitsijoita työelämässä. Tätä näkökulmaa vastusti konservatiivien äidinhoivan diskurssi, joka näki äidin luonnostaan parempana hoitajana lapselle. Konservatiivien vaatimus pitkästä äitiyslomasta yhdistyi vaatimukseen kotihoidon tuesta, jonka turvin äiti voisi hoitaa lastaan kotona pidempään. Vasemmisto vastusti tätä kiivaasti. 2000-luvulla keskustelu on keskittynyt vanhemmuuden kustannusten tasaisempaan jakamiseen sekä isien kannustamiseen vapaiden käyttöön. Näistä tavoitteista sinänsä on vallinnut lähes yksimielisyys, mutta keinoissa on eroja. Isien kannustamiseksi on varsinkin esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä. Perusteina on ollut isyyden vahvistaminen, isä-lapsi-suhde, tasa-arvon edistäminen sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Kiintiöitä vastustaneet työnantajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet niitä vanhempien valinnanvapauden rajoittamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasa-arvon ja isien kannustamisen puolesta. Kotihoitoa puolustava diskurssi ei puolestaan 2000-luvulla enää ole kiteytynyt pelkästään äidin hoivaan, vaan kotipiiriin yleensä. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet kotihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.
  • Varjonen, S (Kela, 2011)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 118
    Tutkimuksessa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkimuksessa syvennytään 1970-luvun uudistusaaltoon, jolloin isät otettiin mukaan järjestelmään, sekä 2000-lukuun, jolloin isiä on eri keinoin kannustettu vapaiden käyttöön. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskei-nen tutkimuskohde ovat päätöksentekoon osallistuneiden toimijoiden perhevapaita koske-vien näkemysten argumentointitavat. Tutkimuksen aineisto koostuu mm. valtiopäiväasia-kirjoista, työryhmämuistioista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista ja työmarkkinajärjestöjen kannanotoista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetel-mien avulla. Näillä kiinnitetään huomio niihin tekniikoihin, joilla poliittisessa argumentoin-nissa on pyritty saamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. 1970-luvulla keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kas-vattaminen oli osa vasemmiston diskurssia, joka pyrki tasa-arvoon niin kodeissa kuin työ-markkinoillakin. Konservatiivien äidinhoivan diskurssi sitä vastoin piti äitiä luonnostaan pa-rempana hoitajana lapselle ja vaati pitkän äitiysloman jatkeeksi kotihoidon tukea, jota va-semmisto puolestaan vastusti. 2000-luvun pääteemoja ovat olleet vanhemmuuden kus-tannusten tasaisempi jakaminen sekä isien kannustaminen vapaiden käyttöön. Isien kan-nustamiseksi on esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä: perusteina ovat olleet muun muassa isä–lapsi-suhde, tasa-arvo sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Työnan-tajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet kiintiöitä vanhempien valinnanvapauden rajoit-tamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasaarvon ja isien kannustamisen puolesta. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet ko-tihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.
  • Nevalainen, E; Hämäläinen, U; Klaukka, T (Kela, 2008)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 64