Browsing by Subject "vanhempi-lapsisuhde"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Hemnell, Sanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Aims. There is a growing body of research indicating that childhood experiences interact with genetic vulnerabilities in the development of depression. Parent-child relationship quality has been shown to have a critical role in the development of depression later in life. Moreover, research has shown that the quality of parenting can also have long-term and persistent effects on various neurobiological systems, such as the hypothalamic-pituitary-adrenal (HPA) axis. Indeed, the impaired function of HPA axis has been the most consistently found association with depression. This makes genes related to HPA axis regulation of particular interest to researchers. One possible candidate gene is FK506 binding protein 51 (FKBP5) gene, which has been shown to interact with adverse childhood experiences in predicting future risk of depression. This study examines whether perceived quality of parent-child relationship predicts depressive symptoms in adulthood and whether this association is moderated by the FKBP5 polymorphisms. Methods. This study is part of The Helsinki Birth Cohort Study. Total of 1 667 subjects completed a psychological questionnaire in 2004, including the Beck Depression Inventory (21 item, BDI) and the Parental Bonding Instrument (25 item, PBI). This study utilised the three factor structure of PBI; care, denial of psychological autonomy and encouragement of behavioral freedom, which were measured separately for mother and father. The study looked at three FKBP5 gene polymorphisms: rs1360780, rs9394309 and rs9470080 extracted from the genome-wide data genotyped with modified Illumina 610k array. The study utilised two models 1 and 2; model 1 adjusted for age and gender and additionally model 2 adjusted for childhood and adulthood socioeconomic status (SES) as well as separation experiences. Results and conclusions. As hypothesised and in line with previous studies the quality of parenting predicted depressive symptoms in adulthood. Participants, who perceived having received more care and encouragement of behavioral freedom reported fewer depressive symptoms. Whereas denial of psychological autonomy resulted in reporting more depressive symptoms. None of the polymorphisms predicted depressive symptoms. More importantly, this is the first study to show that FKBP5 polymorphisms modify the relationship between perceived mother-child relationship and depressive symptoms. Among participants with two minor alleles, perceived lack of maternal care and maternal denial of psychological autonomy were most strongly associated with more depressive symptoms. Participants with one minor allele had similar results. Whereas among participants with two major alleles, perceived parenting had a smaller effect on the amount of depressive symptoms. These findings indicate that in addition to adverse experiences and traumas, also deficiencies in parenting can predispose to depression depending on the amount of minor alleles in FKBP5 polymorphisms.
  • Vesanen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan lapsuuden olosuhteiden yhteyttä kyyniseen vihamielisyyteen. Mielenkiinnon kohteena ovat koetun lapsuuden olosuhteet. Tutkielman tarkoituksena on tarkentaa kuvaa niistä lapsuuden olosuhteista, jotka ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Lisäksi mielenkiinnon kohteena on se, ovatko lapsuuden olosuhteiden ja kyynisen vihamielisyyden väliset yhteydet samanlaisia miehillä ja naisilla. Kyynisellä vihamielisyydellä viitataan vihamielisyyden kognitiiviseen ulottuvuuteen, johon liittyy vahva luottamuksen puuttuminen muita ihmisiä kohtaan. Kyynisessä vihamielisyydessä muut ihmiset nähdään lähtökohtaisesti epäluotettavina, itsekkäinä ja vain omaa etuaan tavoittelevina henkilöinä. Näiden kyynisten asenteiden uskotaan kehittyvän jo varhain elämässä pitkälti vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutussuhteessa, ja säilyvän jopa lähes muuttamattomina läpi elämän. Kyynisen vihamielisyyden taustatekijöistä on tärkeää tietää, sillä kyseisen piirteen tiedetään olevan yhteydessä esimerkiksi alhaiseen sosioekonomiseen asemaan, epäterveellisiin elintapoihin sekä psyykkiseen- ja fyysiseen terveyteen. Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa myös miesten on todettu olevan naisia kyynisesti vihamielisempiä. Tutkielman aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 1997 FINRISKI-tutkimuksen stressialaotosta (n=4970). FINRISKI-tutkimus on suomalaisten laaja väestöpohjainen tutkimus kroonisten, ei-tarttuvien tautien riskitekijöistä. Tutkimuksen otos koostui 25–74-vuotiaista suomalaisista. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: eksploratiivista faktorianalyysia, yksisuuntaista varianssianalyysia, ristiintaulukointia ja khii toiseen-testiä, Pearsonin korrelaatioanalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Tulosten perusteella lapsuuden olosuhteet ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Tutkielmassa havaittiin, että lapsuudenkodin negatiiviset piirteet (välinpitämättömyys, riitaisuus, epäoikeudenmukaisuus) ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet ovat yhteydessä korkeampaan kyyniseen vihamielisyyteen. Yhteys säilyi, kun ikä, sukupuoli, perheenjäsenen alkoholiongelma, perheenjäsenen pelkääminen, molempien biologisten vanhempien kanssa asuminen lapsuudessa, sisarusten omaaminen ja kouluiässä muuttaminen vakioitiin. Puolestaan se, että lapsuudenperheessä on ollut muita lapsia ja että lapsuudenkotia kuvattiin positiivisilla piirteillä, (lämmin, huolehtiva, innostava, kannustava, avoin, onnellinen) oli yhteydessä matalampaan kyyniseen vihamielisyyteen. Tutkielmassa saatiin myös selville, että miehet ovat naisia vihamielisempiä. Lisäksi lapsuudenkodin negatiiviset piirteet ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet ovat miehillä naisia voimakkaammin yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Tämän tutkielman perusteella saatiin lisää tietoa siitä, mitkä lapsuuden olosuhteet ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Koska kyseessä on poikkileikkausasetelma, ei voida kuitenkaan tehdä kausaalisia oletuksia lapsuuden olosuhteiden ja kyynisen vihamielisyyden välisistä yhteyksistä. Lapsuudenkodin negatiiviset piirteet ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet saattavat kuitenkin lisätä riskiä kyyniseen vihamielisyyteen. On lisäksi myös mahdollista, että kyynisesti vihamieliset henkilöt arvioivat lapsuuttaan kielteisemmin, kuin muita ihmisiä kohtaan korkeampaa luottamusta tuntevat henkilöt.
  • Tamminen, Mona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä sosiaalityön pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan vanhempien lapsiinsa kohdistamaa fyysistä väkivaltaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Lapsena koettu väkivalta on tutkimusten mukaan yleisempää kuin aikuisuudessa koettu väkivalta. Tutkielma paikantuu lastensuojelun ammattilaisiin ja heidän toimintaansa kohdistuvaan tutkimukseen, koska tutkijan ennakkokäsityksen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta kuuluu lastensuojelutyön ydinalueelle. Tarkoituksena on tuoda esiin sosiaalityöntekijöiden hiljaista tietoa merkittävästä sosiaalisesta ongelmasta. Tutkielman lähtökohta on laadullinen tutkimus, koska tavoitteena on käsitteellistää sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja lastensuojelutyöstä. Tutkimustiedon hankkimiseksi tutkielman menetelmällinen osuus on toteutettu haastattelemalla lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä kolmessa ryhmähaastattelussa. Aineisto analysoidaan sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi tutkimus ja sen käsitteet. Tutkielman keskeiset tulokset on muodostettu kahden tutkimuskysymysten ohjaamana: minkälaisia näkemyksiä sosiaalityöntekijöillä on vanhempien lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta ja minkälaisena sosiaalityöntekijät näkevät roolinsa väkivaltatapauksissa työskentelyssä. Tulosten muodostamisessa tavoitteena oli sosiaalityöntekijöiden subjektiivisten näkemysten käsitteellistäminen. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä väkivallasta jäsennettiin kuuden eri käsitteen kautta: kuritusväkivalta, kasautuva väkivalta, fyysinen väkivalta henkisenä kaltoinkohteluna, väkivalta perhesalaisuutena, ylisukupolvinen väkivalta ja kulttuuriset käsitykset väkivallasta. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä omasta roolistaan väkivaltatapauksissa jäsennettiin neljän eri käsitteen kautta: väkivallan havaitseminen, lapsen haastattelu, viranomaisyhteistyö sekä tuen ja kontrollin järjestäminen lastensuojelun asiakkaana oleville perheille.
  • Helenius, Mikael (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen lisääntymistä eettisenä kysymyksenä. Lähestyn aihetta toiminnanfilosofisen käsiteanalyysin ja normatiivisen etiikan teorioiden avulla. Kysyn, millä käsitteellisillä ehdoilla lisääntymistä voidaan pitää toimintana, millaisia moraalisia kysymyksiä siitä voidaan esittää etiikan teorioista käsin, ja pidetäänkö lisääntymistä teorioissa lähtökohtaisesti oikeutettuna toimintana. Hyödyntämiäni teorioita ovat velvollisuusetiikka, sopimusetiikka, seurausetiikka sekä hyve- ja hoivaetiikka. Metodina käytän systemaattista analyysia, jolla tarkoitetaan käsitteiden ja käsitejärjestelmien synnyn ja keskinäisten suhteiden tutkimista. Aineistona hyödynnän viime vuosikymmenien englanninkielistä moraalifilosofista kirjallisuutta lisääntymisestä. Aiheesta kirjoittaneita filosofeja ovat mm. Rivka Weinberg, Christine Overall, Derek Parfit, David Benatar ja Rosalind Hursthouse. Toiminnanfilosofisessa analyysissa tarkastelen erityisesti lisääntyjän motiiveja ja intressejä lisääntyä. Raskaus saattaa olla yhdynnän tahaton seuraus, jolloin lisääntymistä ei voida pitää toimintana. Käsiteanalyysin perusteella totean, että lisääntyminen on toimintaa, jos ihminen on tietoisesti pyrkinyt saattamaan raskauden alkuun ja sen seurauksena lapsen olevaksi. Jos toimijalla on mahdollisuus keskeyttää vahingossa alkanut lisääntymisprosessi abortilla, mutta hän ei tee niin, voidaan lisääntymistä pitää heikossa mielessä toimintana. Velvollisuusetiikkaa käsittelevässä luvussa esittelen lisääntymisoikeuksista ja -velvollisuuksista käytyä keskustelua. Oikeutta lisääntyä perustellaan usein ihmisoikeusajatteluun pohjaten. Analysoin ihmisoikeuksien luonnonoikeudellista taustaa ja suhdetta esitettyyn oikeuteen lisääntyä. Velvollisuuksien kohdalla tarkastelen, onko ihmisellä velvollisuus lisääntyä yhteiskunnan toisten jäsenten hyväksi. Kysyn myös, onko ihmisellä velvollisuus olla lisääntymättä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Keskustelussa ihmisen oikeus olla lisääntymättä nähdään ehdottomana, mutta lisääntymisoikeuden laajuudesta esitetään erilaisia näkemyksiä. Seurauseettisessä tarkastelussa käsittelen lisääntymistä hyötyjen ja haittojen kautta. Olevaksi tulemista voidaan pitää lapselle joko hyödyn tai haitan tuottamisena. David Benatarin mukaan lisääntymistä tulisi välttää, koska haitan välttäminen on moraalisesti ensisijaisempaa kuin hyödyn tuottaminen. Lisääntymistä tarkastellaan myös suhteessa kysymyksiin, onko lisääntyjän moraalisesti oikeutettua tavoitella sillä itselleen hyötyä, ja onko olevaksi tekeminen lapselle riskin aiheuttamista. Hyve-eettisessä tarkastelussa analysoin lisääntymistä yksilön ja yhteisön näkökulmista. Esittelen Rosalind Hursthousen näkemyksen lisääntymisestä naisen hyveellistä luonnetta kohentavana toimintana. Rakennan Alasdair MacIntyren hyveellistä yhteisöelämää koskevista näkökulmista argumentin lisääntymisen puolustamiseksi. Hoivaetiikan kohdalla tarkastelen Sara Ruddickin ja Virginia Heldin näkemyksiä äitiydestä ja hoivan moraalisesta luonteesta. Hyve-etiikassa lisääntyminen on lähtökohtaisesti moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, sillä lasta pidetään yksilölle ja yhteisölle hyvänä. Hoivaetiikan mukaan hoivaaminen on inhimillisesti tärkeää toimintaa, minkä perusteella lisääntymistä voidaan pitää moraalisesti perusteltuna. Vaikka lisääntymisen moraalisesta luonteesta esitetään monenlaisia kantoja, useita kirjoittajia yhdistää näkemys siitä, kuinka lisääntyminen on moraalisesti oikeutettua, jos motiivina on vanhempi-lapsisuhteeseen pääseminen. Lisääntyminen ei ole lasta kohtaan välineellistävää, jos lisääntyjä pyrkii hoivaamaan ja kohtelemaan lasta arvokkaana itsessään tämän tultua olevaksi.
  • Sandqvist, Ville (2013)
    Acta Scenica
    Tämä teos, Minä, Hamlet, on yksi taiteellisen tohtorintutkimukseni taiteellisista töistä. Kolme muuta työtä ovat näyttämöteoksia: nimirooli William Shakespearen näytelmässä Hamlet (Teatteri Jurkka 2004); ohjaus ja pedagoginen prosessivastuu Frank Wedekindin näytelmästä Lulu (TeaK 2006); sooloesitys 3 (TeaK 2012), joka perustuu Gunnar Ekelöfin runomaailmaan sekä tämän teoksen (Minä, Hamlet) näyttämölliseen tulkintaan, näyttämöllistämiseen. Tutkimuksen loppupäätelmät ovat näyttämöllä, viimemainitussa teoksessa 3. Minä, Hamletin voi ajatella kudokseksi, jopa vyyhdiksi, vaikka se lainaakin labyrintin metaforaa. Teos kokoaa monikerroksiseen kudokseensa aiheita jumalista, näyttelijäntaiteen ja teatterin kehityksestä antiikin ritualistisesta perinteestä tähän päivään, eurooppalaisesta kulttuurihistoriasta, englantilaisesta renessanssinäyttämöstä, Shakespearesta ja erityisesti hänen näytelmästään Hamlet. Tähän kudokseen kietoutuu myös kirjoittajan henkilökohtainen kehitys näyttelijäksi ja taiteilijaksi. Tämä henkilökohtaisuus löytää isäsuhteen käsittelyn kautta samastumispinnan Shakespearesta, Hamletista ja Hamletista. Näyttelijäntaiteellisesti tämä teos pyrkii avaamaan tekijän omaa suhdetta Konstantin Stanislavskiin sekä hänen ”järjestelmäänsä”. Suhde traditioon - ei ainoastaan Stanislavskiin ja hänen ”järjestelmäänsä” - on koko ajan merkityksellisenä läsnä. Tradition tunnistaminen on yksi tämän teoksen aiheista kun samalla meidän tapamme nojautua traditioon, loreen ja menetelmiin ja viedä niitä eteenpäin on teoksessa kriittisen tarkastelun alla. Näin erityisesti koskien Stanislavskin ”järjestelmää”. Teos ei etene kronologisesti, vaikka se alkaakin alusta, alun etsimisellä. Teos pyrkii kuvaamaan teoksen rakentumista olemalla itse oma rakentumisensa. Se palaa aiheisiin, yhdistää ilmiöitä ja havaintoja sitä mukaa kun ne nousevat ”näyttämölle”. Teoksen näyttämö on labyrintti. Sen diskurssi ja tarkastelutapa vaihtelee rajusti, tieteellinen referenssi vaihtuu teoksessa odottamatta fiktioon. Teoksen johdannossa esitelty Roberto Calasson näkemys myytistä (196) on se referenssi, johon tutkimukseni näiltä osin huomattavalla tavalla nojautuu. Minä, Hamlet rakentuu seuraavasti: Johdannossa esittelen joitakin kulttuurihistoriallisia alkuja; liikkeelle päästyämme siirrymme Bulgakovin mukana Moskovan Taiteellisen teatterin tiloihin; jatkamme 1500-luvun Englannin kautta Tanskaan ja kaivaudumme sen historiallisiin vaiheisiin; palaamme Lontooseen ja erityisesti Shakespeareen ja Hamletiin; vierailemme Teatteri Jurkan Hamlet esityksessä; seuraa lyhyt katsaus Suomen näyttelijäkoulutuksen historiaan; kuvausta tekijän omasta näyttelijyyteen asettumisesta; palaamme alkuun, mikä on myyttiseen ja arkaaiseen Kreikkaan, Kreetalle, jopa Egyptiin; tapauskuvaus eräästä näyttämöllisestä tilanteesta näyttämöltä käsin näyttelijän näkökulmasta; havaintoja näyttämötaiteesta manifestin muodossa; vaiheittainen siirtyminen Stanislavskin, Hamletin ja kuoleman kautta varhaiskeskiaikaiseen Konstantinopoliin; keskiaikainen läpikahlaaminen Roomasta - antiikin Kreikan kautta - Lontooseen; labyrintin sydän, Minotauros.
  • Schön, Regine; Silven, Maarit (2007)
  • Ahlroth, Linda (Helsingin yliopisto, 2015)
    The aim of this study was to through mothers stories deepen the understanding of how mothers had experienced the colic time period and how they had experienced the support in the situation. The theory in this thesis has a parental perspective and deals with subjects about the everyday life and the interaction in families with colicky infants and the support that is aimed at these families. On the basis of the theoretical frame of reference the following research issues were formulated: - How did mothers to colicky infants experience the colic time period? - How did mothers to colicky infants experience the interaction with the child? - How did mothers to colicky infants experience the support in the situation? Seven mothers to infants who had had colic participated in theme-centered interviews that took place in spring 2014. The results of the study show that the mothers experienced the colic time period and the interaction with an excessively crying child as burdening all though the mothers felt the attachment was normalized to this date. The support that is offered to parents with colicky infants was experienced as lacking by the mothers and therefore a development of both the information and the support provided is considered important.
  • Salmiaitta, Pentti (Helsingin yliopisto, 2014)
    Objectives: Juvenile delinquency and substance use are significant social problems. Delinquency and substance use started in adolescence often lead to lifetime persistent behavior patterns. According to previous research the most important individual factor in relation to juvenile delinquency and substance use is personality and one of the most important environmental factors in relation to these behaviors is parental monitoring. In this study I tried to replicate earlier results on the links of personality and parental monitoring with juvenile delinquency and substance use. Moreover I examined the quality of interactions between the Big Five personality traits and parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use; these interactions have not been studied comprehensively before. Methods: Data for this study was taken from the Finnish national delinquency survey from 2012 collected by the National Research Institute of Legal Policy. The sample consisted of 8914 Finnish 6th and 9th grade pupils (age range 12–17). I analyzed the amount of self-reported criminal acts from the previous year in three classes of crime: aggressive and non-aggressive criminal acts as well as substance use (incl. alcohol use). I used multinomial logistic regression to examine the links of the Big Five personality dimensions, parental monitoring and their interactions to different classes of criminal acts. In each class of crime I compared separately occasional and repetitive offenders to those who reported minimal amounts of criminal acts. Results and conclusions: Parental monitoring had strong positive links to all classes of crime independent of the amount of criminal acts. Agreeableness and conscientiousness had negative relationships with all criminal behavior following previous research. Extraversion in turn had positive relations to all crime contrary to many previous results. Personality traits and parental monitoring had two separate kinds of interactions: in many occasions when parental monitoring was lower some personality trait was reduced in its power to predict criminal acts; contrary to this the positive relationship of extraversion to repetitive aggressive crime raised as parental monitoring decreased in amount. The significance of parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use is highlighted in my results. According to my results it will be profitable to put effort in reinforcing parental monitoring to fight juvenile delinquency and substance use.
  • Larkkonen, Pyry P. (Helsingfors universitet, 2015)
    Goals. Small minority of chronic offenders commit disproportional amount of crime in society. However, efficient pre-emptive measures against crime can be seen benefiting everyone in the society. One challenging subgroup is considered to be offenders with high psychopathic traits. Yet psychopathy doesn't seem to be an obstacle for everyone in adjusting and being successful in society – at least when considering socioeconomic status and lack of conflicts with law enforcement. The goal of this study is to explore if parental characteristics and psychopathic traits could jointly be related with different paths to criminal and non-criminal lifestyle. Methods. This thesis employed data drawn from Pathways to Desistance Study. The data was collected between 2000 and 2010 in the United States. Participants were recruited from local court system after they were put on trial for a felony in Pennsylvania and in Arizona. In all 1051 adolescent males participated who were between the ages of 14 and 17 at the time of their crime. 94% of the participants were born in the United States, and together they formed multi-ethnic sample. Binary logistic regression analysis was used to explore the relationships between psychopathic traits, parental characteristics and re-offending after the trial. Also, the moderator effect of psychopathic traits on the relationship between parental characteristics and re-offending was explored. Used parental variables consisted of parental warmth, hostility, knowledge and monitoring of adolescent's spare time, and parents' socioeconomic status. Both aggressive offending and income offending were used as two separate outcome variables. The used crime rates were based on participants' self-reporting approximately two years after their trial. Results and conclusions. Higher level of parental hostility was found to be related to higher probability of offending. Parents' higher knowledge and monitoring of adolescent's spare time was found to be a related to lower probability of offending. Higher psychopathic traits increased the risk of offending. Psychopathic traits also moderated the relationship between parental hostility and offending. Parental hostility was found to be a risk factor for aggressive offending only among participants with low or moderate psychopathic traits but not among participants with high psychopathic traits. However, more research is needed to gain understanding of causality. Nevertheless, the results seem to highlight that among adolescents with high psychopathic traits effectiveness of interventions targeting delinquency is determined by how well their personality and unique characteristics are integrated into intervention strategies.
  • Halen, Katri (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien kokemuksia lastensa kotoalähdöstä ja siitä alkavasta ”tyhjän pesän” vaiheesta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii näkemys vanhemmuuden ja kodin kokemuksellisuudesta. Lähtökohtaisesti lasten kotoalähtö määritellään vanhemmuudenkulun yhtenä murrosvaiheena, jota tarkastellaan paitsi suhteena lapseen myös suhteena perheen yhteiseen kotiin. Nimensä mukaisesti työssä pohditaan erityisesti sitä, missä määrin kielikuva kotipesän tyhjenemisestä vastaa vanhempien todellisia tuntemuksia sekä vanhemmuudesta että perheen yhteisestä kodista lasten lähdön jälkeen. Tutkimusaineisto koostuu kahden erillisen kirjoituskutsun tuottamista kirjoituksista. Kaikki aineiston 19 kirjoitusta käsittävät kerrontaa kirjoittajien omakohtaisista kokemuksista vanhempana sellaisessa vanhemmuuden vaiheessa, jossa lapset ovat lähdössä tai jo lähteneet kotoa. Kirjoittajista valtaosa on äitejä (14), vain viisi kirjoittajista kirjoitti lastensa kotoalähdön kokemuksistaan isänä. Kirjoittajien iät vaihtelevat vajaasta 50 ikävuodesta aina 80 ikävuoteen asti. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä, jonka avulla aineisto on ensin ryhmitelty teemallisiin kokonaisuuksiin (yhteydenpito, läheisyys, vanhemmuuden rooli, koti, ihmissuhteet). Löytyneitä teemoja on tämän jälkeen hyödynnetty eräänlaisena tulkintakehikkona, jonka avulla vanhempien kokemus lasten kotoalähdöstä ja tyhjästä pesästä on jäsennetty lopulta kolmivaiheisesti: lähtöhetkenä, sen jälkeisenä tasapainon löytämisenä sekä kotipesän ja vanhemmuuden tulevaisuudelle asetettuina odotuksina. Tutkimus osoitti, että monien vanhempien jakamaa ymmärrystä pesän tyhjenemisestä ei välttämättä koeta negatiivisena kokemuksena koko elämän tyhjenemisestä. Vaikka vanhemmuudenkulun katkoksena lasten kotoalähtö merkitsee joillekin vanhemmille suoranaista kriisiä, se toisaalta merkitsee monelle vanhemmalle varsin helppoa ja odotettua tapahtumaa omassa vanhemmuudenkulussa. Molemmissa tapauksissa vanhemmat osoittavat lasten lähdön jälkeen kuitenkin selvää pyrkimystä vanhemmuudenkulkunsa uudelleen eheyttämiseen. Vanhempi-lapsisuhteen uusi tasapaino saavutetaan tässä vaiheessa mm. uudenlaisiin rutiineihin sopeutumalla tai tietoisilla uudelleenjärjestelyillä niin vanhemmuuden kuin kodinkin osalta. Kotipesän tyhjetessä vanhempien kokemus vanhemmuutensa jatkumisesta kietoutuu monella tavoin kotipesän elinvoimaisuuteen. Lasten paluuta ja isovanhemmuutta koskevat haavekuvat täyttävät kodin tässä vaiheessa uusilla odotuksilla tuottaen samalla vanhemmille myös ymmärrystä kotipesän laajentumisesta. Yksityistä perheyhteisyyttä yhä tavoitellessaan vanhempien kokemus kotipesän laajentumisesta aina kesämökeille ja lasten koteihin saakka ilmenee jopa kokemuksena uudenlaisesta monipesäisyydestä. Tässä mielessä tutkimuksen tulokset osoittavat, että pesän tyhjenemisestä käytetyt kielikuvat eivät välttämättä vastaa vanhempien todellisia kokemuksia lastensa kotoalähdöstä ja sen jälkeisestä vanhemmuudesta.
  • Uramo, Maija (2008)
    Tutkielmassa kuvataan vanhemmuuden ilmiötä yhteiskunnassa ja vanhemmuuden kiotoutumista lastensuojelun ideaan yhteiskunnassa. Oman näkökulman ilmiöön avaa vanhemman näkökulma vanhemman kokemusten pohjalta. Lastensuojelun asiakkuus on usein seurausta vanhempien tai perheen pulmatilanteista. Tällöin lastensuojelullisten ongelmien määrittyminen palautuu perheeseen ja sen suhteisiin. Tutkimuskysymyksinä ovat: miten vanhemmuus näyttäytyy yhteiskunnasta ja sen käytännöistä kertovasta kirjallisuudesta nykyaikana, miten vanhemman paikka eli vanhemmuus asettuu lastensuojelun palvelujärjestelmässä ja miten vanhemmuus todellistuu erityisesti lastensuojelun asiakkuudessa tapauskuvauksen kautta. Tutkielman tutkimusstrategisen lähestymistavan kiinnekohta on tapaustutkimuksen viitekehyksessä. Aineistona on yhteiskuntatieteellinen kirjallisuus aihepiiriin liittyen, vanhemman kokemukset ja tutkijan oma kokemuksellinen aines käytännöntyöstä. Empiirisenä aineistona on syvähaastatteluaineisto (8 tuntia): kertomuksena (A4, 5,5 tekstiliuskaa, rv. 1,5, pistekoko 12) ja litteroitua haastattelupuhetta 30 tekstiliuskaa (samat asetukset). Analyysimenetelmänä on teema-analyysi. Vanhemmuus ilmiönä aukeaa osaksi sukupuolijärjestelmää, perhettä ja yhteiskuntaa sekä erilaisina käytäntöinä. Vanhemmuus saa muotonsa ja laatunsa sen mukaan, kuinka aikuiset järjestävät parisuhteitaan. Vanhemmuuskysymykset ratkeavat sen mukaan, millaisia syitä perheongelmiin nähdään. Vanhemmuus ei ole lopulta kenenkään yksityisasia, sillä lapsen ja vanhemman suhteesta on myös valtio kiinnostunut. Vanhemmuuden paikan määrittelyyn liittyy monia ratkaisua vaativia kysymyksiä. On vastattava kysymykseen siitä, mihin vanhempaa lastensuojelussa tarvitaan, eli miten asiakkuus määritellään. On kyettävä vastaamaan myös kysymykseen sekä lapsen että perheen avuntarpeista. Juridishallinnollisesti lastensuojelun tarpeiden tulkinta paikantuu yhteiskuntatasolle ja toisaalta kuntatasolle, jolla lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu pannaan täytäntöön. Vanhemmuuden tukeminen ja vahvistaminen eli vanhemmuustyö tulee perustua vanhemmuuden tietoiseen arviointiin suhteessa asiakaslapseen ja erityisesti suhteessa aikuiseen itseensä. Tämän jälkeen on suunnitelmallinen, tavoitteeseen pyrkivä muutos lapsen ja koko perheen hyvinvointiin mahdollista. Muutostyön painopisteet sosiaalityössä vaihtelevat työskentelyprosessissa, vaikka lapsi määrittyy lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaaksi. Oleellista on ymmärtää, että kyseessä on joko yksi samanaikainen, välillä painopisteitä vaihtava tai kaksi rinnakkaista, samansuuntaista muutostyöskentelyn prosessia, joilla molemmilla on omat tai sitten yhteiset kulminaatiopisteensä: palveluntarvetta ja muutosta arvioiva suunnitelmallinen ja tavoitteellinen sosiaalityö. Vanhemman saaminen samaan kuvaan lapsen kanssa on mahdollista lastensuojelussa ja yleisemminkin sosiaalityössä, mutta se vaatii niin toiminnan ideologiaan kuin käytäntöihin muutosta.