Browsing by Subject "vanhurskaus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Räsänen, Daniel (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.
  • Kettunen, Ville (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää miten lakia käytetään Isän ääni-lehdessä. Mitä laki on ja mihin sen käytöllä pyritään. Mikä on lain oikeaa käyttöä ja mikä on väärää käyttöä. Tai kun lakia ei käytetä olleenkaan. Metodi on systemaattinen analyysi. Lähteenä on ollut Sam Wettaisen julkaiseman Fadersrösten-lehden suomenkielinen laitos Isän ääni 1960–1989. Aineisto on rajattu Wettaisen pääkirjoituksiin. Wettaiselle Raamattu on Jumalan sanaa, jota hän käyttää auktoriteettina. Wettaisen mukaan Jeesus on käskenyt saarnata ensin parannusta niin että synti mainitaan sen oikealla nimellä, että ihminen ensin tuntee kadotetun ja tuomitun tilansa. Sitten tulee saarnata syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä. Tämä on varmin tuntomerkki, että Sanan virkaa hoidetaan oikein. Wettainen korostaa saarnavirkaa, johon hän lukee myös maallikkosaarnaajat. Ihmisen tulee tuntea syntisyytensä, syntiset tekonsa, perisynnin ja epäuskon synnin, jolla hän on ristiinnaulinnut Jumalan Pojan. Silloin on oikea katumus, puolikas katumus ei kelpaa eikä Jumalan armolupausten omistaminen puoliheränneenä, se johtaa omavanhurskauteen ja väärään vanhurskauteen eivätkä synnit ole todella anteeksiannetut. Jumalan sanaa tulee julistaa lakina ja evankeliumina uskovien ekklesiolassa. Todelliset kristityt julistavat syntinsä tuntevalle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä. Wettainen painottaa vahvasti uskovan julistamaa synninpäästöä, mutta ei pidä sitä ainoana välineenä syntien anteeksisaamiselle. Raamatun lukeminen ja rukous eivät voi tehdä ihmisestä uskovaa, mutta uskova saa syntinsä anteeksi joka hetki uskossa ja saa rukoilla itselleen syntien anteeksiantamusta. Jumalan sanan julistus on elävää ja vaikuttavaa, kun sitä julistaa kristitty, jolla on Pyhä Henki. Objektiivisesti vaikuttavien armonvälineiden sijaan Wettainen korostaa uskovien julistamaa ”elävää” Jumalan sanaa ja enemmänkin varoittelee kasteeseen ja ehtoolliseen tukeutumisen vahvistavan kuollutta uskoa. Armonvälineet säilyttävät ja vahvistavat jo olemassa olevaa uskoa. Wettainen torjuu kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen ja tekee erottelun vesikasteen ja Pyhän Hengen kasteen välille. Pyhän Hengen kaste tapahtuu oikeassa katumuksessa olevalle, kun hän uskoo syntinsä anteeksi. Kaste on uudestisyntymisenpesu vain niille, jotka pysyvät jokahetkisessä parannuksessa ja pyhityksessä. Oikea usko on siirtynyt uskovien ketjussa vuosisatojen halki nykypäivään saakka. Wettainen katsoo Kristuksen lunastustyön ansiosta kaikkien maailman lasten syntyvän vanhurskaaksi tekevässä uskossa. Hän korostaa uskoontulokokemusta ja uudestisyntyneiden hengellisiä kokemuksia. Lain julistuksessa näkyy lain yhteiskunnallinen käyttö ja lain julistus kristityille parannukseksi, koska kristittyihin jää perisynti ja omavanhurskaus vaikuttaa kristityissä. Kristittyjä myös kehotetaan elämään pyhää elämää ja pysymään veljesrakkaudessa. Lakia ei aseteta kristittyjen omatunnoille eikä sitä saarnata pyhitykseksi uudestisyntyneille. Lakia saarnataan uudestisyntymättömille, että he oppisivat tuntemaan syntinsä eivätkä luottaisi omiin ansioihinsa. Wettaisen mukaan Pyhä Henki toimii elävän kristillisyyden ulkopuolella ennättävän armon kautta ja lain julistus voi herättää omiatuntoja. Wettaisella korostuu voimakkaasti armonjärjestys ja lainjulistus, erityisesti omatuntoja herättävä julistus. Wettaisen julistuksen päämäärä on parannussaarnan ja syntien anteeksisaamisen saarnan kautta synnyttää ja sitten säilyttää usko, niin että saa iankaikkisen elämän.
  • Tikkakoski, Valtteri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vuonna 1999 Luterilainen maailmanliitto ja Roomalaiskatolinen kirkko allekirjoittivat Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista (YJ), jonka mukaan osapuolten välillä vallitsee yksimielisyys vanhurskauttamisopin perustotuuksista. Täten Trenton kirkolliskokouksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa lausutut vanhurskauttamista koskevat oppituomiot – jotka ovat edelleen voimassa – osoittautuvat kohteettomiksi, sikäli kun kirkot opettavat YJ:n mukaisesti. YJ ei erittele näitä oppituomioita, jotka se osoittaa kohteettomiksi, jolloin jää myös epäselväksi, miten ne on osoitettu kohteettomiksi. Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, mitkä Trenton kirkolliskokouksen vanhurskauttamisoppia koskevat oppituomiot osuvat Yksimielisyyden ohjeen (Formula Concordiae, FC) vanhurskauttamisoppiin ja päinvastoin, mitkä FC:n vanhurskauttamista koskevat oppituomiot osuvat Trenton vanhurskauttamisoppiin. Trenton vanhurskauttamisopin suhteen tarkastelu painottuu dekreettiin vanhurskauttamisesta (decretum de iustificatione, DI). Luterilaisen opin osalta tarkastelu on rajattu FC:hen, koska se on tunnustuskirjojen laajin vanhurskauttamisopin esitys sekä osaltaan kannanotto Trenton kirkolliskokouksen päätöksiin ja se sisältää suurimman osan tunnustuskirjojen oppituomioista. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielma etenee seuraavasti. Johdantoa seuraa lyhyt taustaluku, jossa esitellään lyhyesti DI:n ja FC:n vanhurskauttamisopit, joiden tunteminen on välttämätön edellytys oppituomioiden analysoimiselle. Tutkielmassa on kolme päälukua, joista ensimmäisessä analysoidaan vanhurskauttamisen muotosyytä (causa formalis) koskevat oppituomiot, toisessa vanhurskauttamiseen valmistautumista ja ensimmäistä vanhurskauttamista koskevat oppituomiot, ja kolmannessa toista vanhurskauttamista ja vanhurskautetun elämää koskevat oppituomiot. Tutkielman tulos on että keskeisin asiakirjojen välinen eroavaisuus on eri käsitys vanhurskauttamisen muotosyystä. DI:n mukaan vanhurskauttamisen muotosyy on ihmiseen vuodatettu olemuksellinen vanhurskaus. FC:n mukaan vanhurskauttamisen muotosyy on ihmiselle luettu Kristuksen vanhurskaus. DI:n ja FC:n vanhurskauttamisen olemusta koskevat oppituomiot osuvat toisiinsa. Monet oppituomiot liittyen vanhurskauttamiseen valmistautumiseen, ensimmäiseen vanhurskauttamiseen ja toiseen vanhurskauttamiseen seuraavat pitkälti vanhurskauttamisen muotosyytä koskevasta erosta. Tutkielman tuloksen perusteella on mahdollista analysoida, kuinka YJ on onnistunut vaikeassa tehtävässä osoittaa oppituomiot kohteettomiksi kuitenkaan kumoamatta niitä.