Browsing by Subject "vapaus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 29
  • Virta, Ari (2007)
    Tutkimuksen kohde on edesmenneen Milton Friedmanin (1912-2006) ristiriitaa aiheuttanut väite, että osakeyhtiön johtohenkilöt hyväksyessään muun sosiaalisen vastuun kuin mahdollisimman suuren rahamäärän ansaitsemisen yrityksen omistajille taipuvat noudattamaan perusteiltaan kumouksellista oppia, joka vastaa puhdasta sosialismia ja rapauttaa vapaan yhteiskunnan perustaa. Loogisesti väite merkitsee, että kapitalismi on vapaan yhteiskunnan välttämätön ehto. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, onko Friedmanin väite perusteltu. Käytetty tutkimusmenetelmä on filosofinen analyysi, joka kohdistuu yhtäältä Friedmanin väitteeseen ja sen taustaan sekä toisaalta kapitalismiin ja yksityisen omaisuuden asemaan siinä. Tärkein saavutettu tulos on, että väite on perusteltu. Friedmania vastustava Business Ethics -koulukunta ja sen edustama Corporate Social Responsibility -oppi näyttävät vastaavan yhtä sosialismin muotoa, eurooppalaista sosialidemokratiaa. Friedmanin ja Business Ethics -koulukunnan välinen vastakkainasettelu juontuu erilaisesta suhtautumisesta yksityisen omaisuuden suojelemisen tärkeyteen, vapaaseen yhteiskuntaan, ihmisen kognitiivisiin kykyihin ja vapauden käsitteeseen. Kiistan perimmäisenä syynä on ihmisen ongelmallinen suhde varallisuuteen: vaikka hän tietää, ettei varallisuus tuo onnea, hän tavoittee varallisuutta ikäänkuin se toisi - ja pettyy, kun se ei tuo. Sen sijaan, että ihminen tunnistaisi pettymyksensä syyksi omat epärealistiset odotuksensa, hän on taipuvainen etsimään pettymyksensä syytä itsensä ulkopuolelta ja syyttämään muita ihmisiä pahansuopuudesta. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Milton Friedmanin kirja "Capitalism and Freedom" ja hänen esseensä "The Social Responsibility of Business Is to Increase Its Profits". Friedmanin väitteen juuret ovat kapitalismissa ja liberalismissa. Tärkeimmät kapitalismia koskevat lähteet ovat Adam Smithin kirjat "The Theory of Moral Sentiments" ja "The Wealth of Nations", Ronald Coasen esseet "Adam Smith's View of Man" ja "The Wealth of Nations", Joseph Schumpeterin esseet "Capitalism" ja "Capitalism in the Postwar World", Mark Roen kirja "Political Determinants of Corporate Governance" ja Hernando de Soton kirja "The Mystery of Capital". Tärkeimmät liberalismia koskevat lähteet ovat John Stuart Millin essee "On Liberty" ja Isaiah Berlinin essee "Two Concepts of Liberty".
  • Heikkinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan body suspensionia fenomenologisesta ja kehollisesta perspektiivistä käsin tavallisesta arkielämästä ja kehollisesta olemassaolon tavasta poikkeavana toimintana. Body suspension on väliaikaista kehonmuokkausta, jossa keho nostetaan ilmaan roikkumaan ihon lävistävistä koukuista ja niihin kiinnitetyistä naruista ja köysistä. Modernin body suspensionin kulttuurihistoriallinen alkuperä palautuu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaleihin, mutta on länsimaisen lävistyskulttuurin myötä kehittynyt täysin omaksi yksilön henkilökohtaista kokemusta korostavaksi kokonaisuudekseen. Perustuessaan alakulttuureille ominaiseen itse tekemisen periaatteeseen sekä sijoittuessaan osaksi sekä lävistys- ja kehonmuokkauskulttuurin keskiötä että niiden reunoja samalla myös valtakulttuuria haastaen, voidaan body suspension sijoittaa myös alakulttuuriseen kontekstiin kuuluvaksi. Tutkielma perustuu pääasiassa vuosina 2014-2015 Helsingissä ja Oslossa suoritetun kenttätyön kautta hankittuun materiaaliin. Tärkeimpänä tutkimusmetodina on käytetty osallistuvaa havainnointia, jossa on käytetty hyväksi myös tutkijan omia kehollisia kokemuksia sekä aistinvaraisia havaintoja body suspensionin harrastajien kehollisesta toiminnasta. Tämän lisäksi on tehty haastatteluja. Body suspension on usein vähemmän kivuliasta kuin mitä saattaisi ajatella, mutta kipu osoittautuu kuitenkin olennaiseksi osaksi koko kokemusta sen toimiessa väylänä ja välineenä arkielämästä poikkeavan kehollisen kokemuksen luomisessa. Kipuun usein liitettävistä negatiivisista ja patologisista määritelmistä huolimatta vapaaehtoisesti valitun ja väylänä toimivan kivun voidaan sanoa sisältävän myös positiivisia merkityksiä ja määreitä. Kivun tai sen puutteen lisäksi body suspensionin yhteydessä koettu intensiivisyys ja arkisesta kehollisesta olemassaolosta poikkeavuus rakentuu myös kokonaisvaltaisella keho-orientaation muutoksella painovoiman kohdistuessa kehoon eri tavalla. Näin body suspensionissa keho näyttäytyy erilaisten intensiivisyyksien rajoilla roikkuvana ja ne hetkellisesti ylittävänä kehollisen leikin ja luovan kokeilun välineenä. Sekä itseään, kehojaan että totuttuja kehollisia konventioita ja toimintatapoja kehollisen leikin avulla haastaen body suspensionin harrastajat luovat positiiviseen vapauteen perustuvaa kehollista yhteisöllisyyttä.
  • Kostas, Konstantinos (Helsingin yliopisto, 2019)
    Hannah Arendt’s theory of action acts as a conceptual resource to ponder human action and conditionality in the current historical context of automation. With the fourth industrial revolution, it is plausible to automate jobs that require cognitive and affective skills. From an economic perspective this means that production is becoming more techonlogy-centered. Simultaneously work has become the main source for individual’s societal action, which determines individual’s socioeconomic position as well as the space for identity formation. This equation has raised automation anxiety in an individual and societal level. The purpose of this thesis is to outline and analyze Arendt’s conception of work in the context of present technologies, more specifically, when studying the impact of deep learning algorithms to organization of work. I am analyzing the phenomenon of fourth industrial revolution theoretically through Arendt’s political thought through phenomenological analysis of meaning of work. Arendt’s concepts of labor, work and action and her distinctions of private, social and private realms act as a conceptual premise. Arendt’s thought on work has been examined critically. According to the critique, Arendt’s thinking on work and society is not suitable for contemporary social analysis. In this thesis, I claim that Arendt is still a timely thinker regarding the institutional meaning of work. Arendt’s writings act as an empirical basis to analyze the state of human action in the current era. Only by analyzing the most fundamental concepts of our society, work and freedom, it is possible to find emancipatory directions in societal transformations. With the support of Arendt’s anthropological approach, we are able to deeply explore possibilities for human action in the context of today’s automation. The significance of automation in Arendt’s thought has attracted marginal attention despite its relevance in her views on human state of affairs. The spatial analysis in this thesis points that Arendt takes her thinking on work on an institutional level. Thus, Arendt can be interpreted as a theorist of conditions for existence of work. Work’s spatial conditions are materiality, uniqueness and worldliness. These spatial meanings of work are formed through three dimensions, which are work as taking a place, as having a position and as taking a stand. Through spatial analysis of work it is conceivable to evaluate political and communal significance of work. In our current context, the meaning of work is to permit a space for an individual to form a public space through work. In this thesis, relationship between automation and freedom is analyzed through Arendt’s theory of action, which offers resources to study human conditionality and institutional freedom in our current historical context. In this way Arendt is fostered as a thinker of automation. From an arendtian perspective, the purpose of automation is to act as a neutral enabler of institutional freedom. Arendt does not regard new technologies, like service robots, as threats for human action. According to Arendt, only human thinking, as separated from cognition and logical reasoning ability, can function as nurturers of historicity, meaning and human existence. The task of human thinking is to work and support the worldliness and durability of the social system in a world where artificial intelligence and automation operate as the basis of society’s organizational rationality.
  • Peuhu, Merja Irene (2002)
    Tutkielman aiheena on huono usko itsensä pettämisen käsitteenä. Tutkimuksen tarkoituksena on käsitellä Jean-Paul Sartren käsitettä huono usko itsensä pettämisen käsitteenä. Tarkastelen huonoa uskoa normatiivis-moraalisena kysymyksenä eli miltä kannalta itsensä pettäminen on huono asia. Tähän pyrin esittelemällä ensin itsensä pettämisen moraalitraditiot ja sen jälkeen keskittymällä huonoon uskoon Sartren vapausfilosofian, huonon uskon mallien ja etiikan avulla. Sartren käsite huono usko on yksi itsensä pettämisen muoto. Sartren mukaan huonossa uskossa vältämme vapauden ja autenttisuuden haasteet tyytyen pitämään itseämme pelkkänä esineenä. Tutkimukseni metodi on käsite-analyyttinen. Tärkeimpinä lähteinä olen käyttänyt Jean-Paul Sartrelta teosta L'Etre et le Néant (engl. Being and Nothingness) vuodelta 1943 ja Esseitä (1965). Itsensä pettämistä käsitellessä on käytetty Mike Martinin teosta Self-Deception and Morality (1986). Lisäksi tutkimuksessa on käytetty useita Sartrekommentaareja kuten Thomas C. Andersonin teosta Sartre's Two Ethics (1993), Olli-Pekka Lassilan Vapaa Ihminen (1987) ja Sartretutkija Mary Warnockin teoksia. Tärkeimpänä johtopäätöksenä tuon esiin sen, että Sartren käsite huonosta uskosta on muodoltaan samantapainen kuin itsensä pettäminen yleisemmin. Se poikkeaa siitä vain keskeisen arvon, autenttisuuden, suhteen. Sartrelle autenttisuus on korkein arvo, kun tavanomaisesti itsensä pettämisen ajatellaan rikkovan totuuden kriteeriä korkeimpana arvona. Lisäksi osoitan, että autenttisuus on itsessään ongelmallinen käsite, sillä se jää vain inhimilliseksi tavoitteeksi. Lopuksi teen yhteenvedon koko työstä tuoden esiin sen, miksi itsensä pettämisen ajatellaan olevan huono asia. Tuon esiin eri moraalitraditioiden näkökulmat sekä Sartren näkemyksen. Työssäni osoitan, kuinka Sartren teesi "kun valitsen itseni, valitsen kaikki ihmiset" on eettisen universalisoitavuuden teesi ja tuo esiin itsensä pettämisen vahingollisen puolen.
  • Karjalainen, Mira (Finnish Society of Sciences and Letters, 2007)
    Commentationes Scientiarum Socialium
  • Karjalainen, Tiina (2002)
    Tutkielma käsittelee itsemääräämisoikeuden käsitettä terveydenhuollon etiikan sovelluksissa modernin etiikan ihmiskuvan viitekehyksessä. Tarkoitus on selventää itsemääräämisoikeuden käsitteellisiä ulottuvuuksia ja itsemääräämisoikeuden suhdetta vapauteen ja omistusoikeuteen. Lähtökohdaksi on otettu lähinnä J. S. Millin liberaalin utilitarismin mukainen käsitys vapauden ja siihen liittyvän itsemääräämisoikeuden merkityksestä yksilön ja sitä kautta yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tutkimus on teoreettinen ja metodi etenee johdannosta ja maailmankuvan ja sen myötä ihmiskuvan muutoksen historiallisesta taustasta Millin alkuperäisteosten tarkastelun kautta ajankohtaiseen ja kommentoivaan kirjallisuuteen. Tutkielmassa pohditaan onko itsemääräämisoikeudella arvoa sinänsä vai onko se jonkin muun arvon johdannainen. Omistusoikeus nähdään vapauden ja itsemääräämisoikeuden kanssa yhteenkietoutuneilta. Isaiah Berlin on esittänyt milliläiselle yksilön vapauden ylistämiselle kritiikkiä teoksessaan "Vapaus, ihmisyys ja historia". Berlinin positiivisen ja negatiivisen vapauden käsitteet ovat tutkielmassa myös tarkastelun kohteina. Filosofian ja terveydenhuollon suhde on ollut mielenkiinnon kohteena sen vuoksi, että terveydenhuollon moraaliongelmat ovat monimutkaistuneet. Tutkielman ns. toisessa osassa keskitytään etiikan teorioiden soveltuvuuteen terveydenhuollon moraaliongelmien tarkasteluihin. Tutkielmassa esitellään tärkeimpiä eettisiä teorioita terveydenhuoltoon liittyvien esimerkkien myötä ja pohditaan erityisesti soveltavan etiikan mahdollisuuksia käytännössä esiin tulevien moraaliongelmien käsitteiden selventämiseen ja moraalin luonteen tarkstelemiseen. Potilaan itsemääräämistä pyritään rajoittamaan monin erilaisin toimin terveydenhuollossa. Holhoavalle paternalistiselle itsemääräämisoikeuden rajoittamiselle tai indoktrinoivalle terveyskasvatukselle on vaikea löytää moraalista oikeutusta. Soveltavan etiikan alaan kuuluvaa ammattietiikkaa tarkastellaan lääkärien ja terveydenhuollon ammattieettisen ohjeiston sekä professionalisoitumisen valossa. Moraalisesti velvoittaviin periaatteisiin terveydenhuollossa kuuluu potilaan ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Potilaan itsemääräämisoikeutta moraalisena periaatteena voidaan kuitenkin pyrkiä kumoamaan esimerkiksi ammattieettisesti korkeampana pidetyn moraalisen periaatteen avulla ja näin potilaan itsemääräämisoikeus ei aina välttämättä toteudu.
  • Arppo, Krista-Julia (2018)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen tanssijuuden vaikutusta kielellisyyteeni. Opinnäytetyöni kirjoitusprosessin lähtökohtana on ollut nauttia kirjoittamisesta sekä ymmärtää kirjoittamisen merkitystä minulle. Työni aiheet ovat syntyneet käsin kirjottamieni runojen kautta. Runoissani nostan esille kodin, häpeän, kivun sekä surun. Runot ovat toimineet ajatusteni esiintulopaikkana ja ovat avanneet minulle maisemia, joita olen pohtinut työssäni. Tekstin tuottamisen menetelmänä runojen lisäksi olen käyttänyt tajunnanvirtatekniikka. Käsittelemäni teemat muodostavat laajan kokonaisuuden sisäisestä ja subjektiivisesta runollisesta todellisuudestani. Samaan aikaan ne liittyvät toisiinsa, samoin kuin hyvin erilaiset ruumiinosat liittyvät erottamattomasti yhteen kokonaiseen kehoon, muodostaen ajatusteni kudelman. Kutsun lukijani matkalle seuraamaan tajuntani virtaa - sekä tanssijana, että kirjoittajana - ruumiin ja sanojen kohtauspaikassa. Aloitan työni esittelemällä lukijalle runollisen kieleni. Opinnäytetyössäni johdattelen lukijaa runojen avulla eteenpäin. Aluksi avaan kodin merkitystä minulle - sieltä ajatukseni polveilevat käyttämääni kieleen ja siihen, kuinka tilat vaikuttavat siihen. Kirjoitan siitä, kuinka ja mitä kotonani kirjoitan. Pohdin kirjoittamisen ja tanssin suhdetta ja kerron mikä sai minut kirjoittamaan. Avaan opinnäytetyössäni omakohtaisia kokemuksiani kirjoittamisesta ja tanssista. Runon avulla tarkastelen ruumiissani asustavaa häpeää ja sitä, miten se minussa ilmenee. Häpeän kautta ajatukseni polveilevat vapauden käsitteeseen. Pohdin vapautta lempeästä näkökulmasta suhteessa kehon harjoittamisen historiaani. Vapaus herättää minut ajattelemaan rajojani jotka näyttäytyvät kivun kokemuksessa. Kuljetan lukijan runolla kohti kipua ja annan hetken kivulle. Pohdin, millaista on hyvä ja huono kipu ja miksi minua sattuu. Kivun vastapainoksi olen halunnut ajatella itsestäni huolehtimista, kuinka se tulee minulle näkyväksi harjoittelussa ja hengittämisessä. Viimeiseen osioon johdattelen lukijan jälleen runon avulla. Runo avaa minulle surun ja itkun maiseman. Pohdin surun ruumiillisuutta ja katseen alle asettumista. Avaan ajatuksiani tärkeistä esiintyjän työkaluista. Opinnäytetyöni läpileikkaava tyyli on runollinen ja sen rakenne tajunnanvirran kaltainen. Luova kirjoittaminen on tärkeä osa tanssijuuttani, joten koen luonnolliseksi lähestyä opinnäytetyötäni runollisin keinoin. Kirjoittamaan minua ovat inspiroineet Virginia Woolf teoksellaan Oma huone (1928/1980) ja Hélène Cixous teoksellaan Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia (1975/2013).
  • Mithiku, Hanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimukseni käsittelee Keskustan, Kokoomuksen ja Sosialidemokraattisen puolueen puolueohjelmien kertomuksia vapaudesta. Tutkimuksen metodi ja teoreettinen viitekehys on narratiivinen. Tutkimuksen lähtökohtana on käsitellä puolueiden periaateohjelmia itsenäisinä kertomuksina maailmasta. Pro Gradu –tutkielmassa etsin vastauksia kysymyksiin: • Millainen rooli vapaudella on puolueohjelmien kertomuksissa? • Onko puolueiden kertomuksilla vapaudesta eroja? Vapauden rooli puolueiden kertomuksissa vaihtelee. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vapaus on niin keskeinen periaate modernissa demokratiassa, ettei yksikään puolueohjelmista voi olla ottamatta siihen kantaa. Puolueohjelmien kertomusta vapaudesta muokkaa voimakkaimmin ohjelman edustama ihmiskuva. Kokoomuksen ja Keskustan kertomus ihmisestä on huomattavasti positiivisempi kuin SDP:n. Vapauden kertomuksessa se näkyy siten, että vapauksien yhteentörmäyksiä ei juurikaan käsitellä. Kertomukset eivät esitä ratkaisuja tilanteisiin, joissa yksilöiden vapaudet rajoittavat toisten yksilöiden vapauksia.
  • Vakkuri, Ville (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää arkkitehtuurin taustalla vallitsevaa ihmiskäsitystä tarkastelemalla kahden eri ihmiseen keskittyvän arkkitehtuuriteorian ihmiskäsitystä ja ihmisen vapautta. Tutkimusta ohjaava tutkimuskysymys on: Minkälainen on Aulis Blomstedtin Canon 60 -teorian sekä Le Corbusierin Le Modulor -teorian käsitys ihmisestä, ihmisen vapaudesta sekä vapauden asteista? Arkkitehtuuri määritellään toiminnaksi ihmisen hyväksi. Ihmisen ympäristöä suunnitellessa ja rakennettaessa arkkitehdilla on oltava jokin perustava oletus toiminnan kohteestaan. Tätä kohdetta edustaa arkkitehtuurin ihmiskäsitys. Vaikka arkkitehti ei toiminnassaan pohtisi taustalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä, muodostuu hänen toimintansa ohjaavista periaatteista aina jokin ihmiskäsitys. Ihmiskäsityksen välttämättömästä merkityksestä huolimatta arkkitehtuuria kuvaavat arkkitehtuuriteoriat eivät lähtökohtaisesti erittele arkkitehtuurin taustalla vaikuttavia filosofisia rakennelmia, vaan keskittyvät esteettiseen tai funktionaaliseen tekijöiden erittelyyn. Teorioiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään arkkitehtuurin toimintaa ohjaavia tekijöitä, mutta käytäntölähtöinen käsittely keskittyy arkkitehtuurin mitattavien ja ei-mitattavien toiminnan kuvaamiseen. Samoin alan tutkimus jää usein näiden arkkitehtuurin osatekijöiden tasolle, jolloin arkkitehtuuriin taustalla vaikuttavien filosofisten rakenteiden käsittely jää vähemmälle Tutkimuksen päälähteinä toimivat Le Corbusierin The Modulor -teos sekä Aulis Blomstedtin artikkelit Mitta ja suhde, Ihminen arkkitehtuurin mitta sekä Blomstedtin tuotantoa kokoava teos Thougt and form, studies in harmony. Päälähteiden rinnalla tukeudun analyysissä Aulis Blomstedtin elämänvaiheita ja tuotantoa kokoavaan Helena Sarjakosken kirjaa Rationalismi ja runollisuus: Aulis Blomstedt ja suhteiden taide, sillä toisin kuin Le Corbusier, Blomstedt ei ole koonnut teoriaansa yhdeksi viimeistellyksi kokonaisesitykseksi, vaan se on kehittynyt pienissä vaiheissa ja erilaisissa muodoissa, kuten artikkeleissa, näyttelymateriaaleissa ja luennoissa Metodina tämän kysymyksen selvittämiseksi on käytetty systemaattista analyysia, joka rakentuu kahden eritasoisen tekstianalyyttisen menetelmän, käsiteanalyysin sekä taustaoletusten analyysin yhdistelmään. Analyysin alaisena olevat arkkitehtuuriteoriat ovat luonteeltaan soveltavaa aineistoa, jotka koostuvat filosofisista, kaunokirjallista, runollisista, mystisistä sekä matemaattisista esityksistä. Käsiteanalyysin ja taustaoletusten analyysin yhdistelmä soveltuu tähän tehtävään hyvin, sillä sen varassa on mahdollista paneutua teorioissa esiintyviin käsitteisiin sekä sanoittaa teorioihin liittyviä usein lausumattomia tausta-oletuksia. Tällä analyysimenetelmien yhdistelmällä on ollut tarkoitus luoda ymmärrettävä kokonaisuus teorioiden hajanaisesta kokonaiskuvasta sekä niiden taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voidaan todeta ihmiskäsitysten sekä ihmisen vapauksien tarkastelun osoittavan systemaattisen analyysin välineiden joustavuuden sekä soveltuvuuden arkkitehtuuriteorian tutkimukseen. Le Corbusierin ja Blomstedtin teorioiden ihmiskäsitykset ja niihin liittyvät vapauskäsitteet ovat teorioiden kesken hyvin yhtenäinen. Teoriat sisältävät kahteen osaan jakautuneen, yleiseen sekä arkkitehtia koskevaan, ihmiskäsityksen. Näiden käsitysten ero perustuu arkkitehdin ihmiskäsityksen yleisen käsitystä laajempaan vapauteen.
  • Muilu, Eetu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoite on esittää argumentti, joka vastaa tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin. Vasta-argumentti liberalismille nousee yleensä viitekehyksestä, jota voi kuvata konservatismiksi, kommunitarismiksi tai perfektionismiksi. Työssä käsitellään Thomas Hobbesin, John Stuart Millin, Isaiah Berlinin, Gerald MacCallumin, Quentin Skinnerin ja Joel Feinbergin vapauskäsityksiä. Analyysin ja argumentoinnin kautta esitetään oma vapauden käsite. Tämä käsitys vapaudesta määrittelee samalla sitä, millainen on neutraali liberalistinen yhteiskunta. Neutraalilla tarkoitetaan sitä, ettei tällaisessa yhteiskunnassa ohjata tai pakoteta ihmisiä tietynlaiseen käsitykseen hyvästä elämästä, tiettyihin hyvän elämän arvoihin. Robert Audin artikkelin kautta käsitellään liberalistisen valtion suhdetta erilaisiin maailmankatsomuksiin. Tässä todetaan, että Audin argumentti keskittyy arkikäsityksen mukaisesti uskonnoiksi ymmärrettyihin maailmankatsomuksiin. Tämän huomioidaan johtavan ristiriitaan Audin itsensä esittämän neutraliteetin periaatteen kanssa. Tutkielmassa argumentoidaankin, että uskonnon käsitettä ei tarvitse lainkaan yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa. Jos uskonnon luokittelukäsitettä käytetään jollain tavalla, rajataan jotain ilmiöitä pois uskonnon luokasta. Tämä aiheuttaisi ihmisten eriarvoisen aseman, mikä ei ole mahdollista neutraalissa yhteiskunnassa. Jos vain tietyllä tavalla uskonnoksi luokitellut maailmankatsomukset saisivat erityisen aseman, loukattaisiin muunlaisia elämänkatsomuksia arvostavien ihmisten vapautta. Tutkielmassa käsitellään Steven Wallin perfektionistista argumenttia rajoitetun neutraaliuden periaatteesta. Tämän todetaan vetoavan tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin, jonka mukaan autonomiaa eli vapautta arvostava yhteiskunta ei ole neutraali. Työssä argumentoidaan, että neutraalius kaikkien arvojen suhteen ei voi määritelmällisesti olla mahdollista, mikäli on jokin yhteiskunta, johon on valittu joitakin elementtejä. Näitä valittuja elementtejä tutkielman pääargumentissa kutsutaan konstitutiivisiksi arvoiksi. Konstitutiivisten arvojen tarkoitus on mahdollistaa neutraali liberalismi: tarjota ihmisille kyvyt ja valmiudet mahdollisimman itsenäisesti muodostaa käsitystään hyvästä elämästä ja tavoitella sen mukaista elämää; suojata ihmisiä sorrolta ja pakottamiselta, kaikelta, mikä estää vapautta halutunlaiseen toimintaan. Pääargumentissa viitataan Heta Gyllingin argumenttiin, jonka tavoite on osoittaa, että liberalismi on kaikille toiseksi paras vaihtoehto.
  • Poutanen, Panu (2015)
    Mielen voima on pohdintaa oppimistani asioista näyttelijäntyössä. Tässä lopputyössä käsitellään näyttelijäntyön osa-alueita minua kiinnostavista näkökulmista. Näyttelijäntyötä on vaikea tarkastella yleisessä kontekstissa, koska sen toimenkuvia on niin monia. Siksi olen rajannut aihettani. Lähestyn näyttelemistä siitä näkökulmasta, että näyttelijän täytyy olla mieleltään voimakas ja keskityn selittämään mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen? Kuinka voin harjoittaa mieltäni? Mitkä asiat psykofyysiseen kokonaisuutemme vaikuttavat? Millainen olisi täydellinen näyttelijä? Täydennän pohdintoja esimerkeillä omista kokemuksistani. Viittaan myös kirjallisiin lähteisiin etsiessäni tukea ajatuksilleni. Mukana on myös monia sitaatteja eri taiteilijoilta, jotka ovat opiskeluni aikana tulleet vastaan. Näyttelijä on ainutlaatuinen yksilö, inhimillinen olento. Olemme eläimiä. Ihmisillä on tiettyjä perustarpeita, joiden tyydyttämiseksi toimimme. Näyttelijä on ihminen siinä missä kaikki muutkin, ja siten myös hänen tarpeensa ja pelkonsa. Omien pelkojen, tarpeiden, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen niiden käsitteleminen on mielestäni olennaista itsensä valjastamiseksi näyttämötaiteen palvelukseen. Näyttelijä ei voi tehokkaasti kehittyä jos ei tiedä mihin tähdätä. Täydellinen näyttelijä olisi huippuunsa hiottu psykofyysinen kokonaisuus, ei kuitenkaan täysin virheetön, mutta tiedostava. Lähestyn näyttelijän tehtävää paljon myös työryhmän jäsenen näkökulmasta: Milloin työskentely on tarkoituksenmukaista ja tehokasta ja milloin siinä on ongelmia? Miten näyttelijän täytyy toimia, jotta yhteistyö muun työryhmän kanssa toimii. Millaista problematiikkaa työtilanteisiin voi ilmetä? Miten näitä ongelmia voi ratkaista? Näyttelijän täytyy ymmärtää roolinsa. Aihetta lähestytään myös velvollisuuden näkökulmasta. Näyttelijällä on mielestäni myös vastuu joka ilmenee muun muassa korkeasta työmoraalista ja taiteen laadun vaatimuksesta. Mielen voimassa kerrotaan mitä se kirjoittajalleen tarkoittaa. Miksi teatteria tullaan katsomaan ja mikä on näyttelijän tehtävä siinä? Mitä tarkoittaa näyttämön vapaus? Mitä tarkoittaa mielen vapaus? Lopuksi kerron omasta tunnetyöskentelystäni esimerkkien valottamana. Lähdekirjallisuudesta löytyy mm. seuraavia näyttelijäntyötä käsitteleviä kirjoja Susan Sontagin Lihan estetiikka David Mametin Tosi ja epätosi Jerzy Grotowskin Kohti köyhää teatteria Vsevolod Meyerholdin Teatterin lokakuu
  • Kaila, Eero (2007)
    This study examines the content of the term 'neoliberalism' and the possible ways to utilize it as a concept in the context of political philosophy. Neoliberalism is primarily an economic and a political doctrine, which is here presumed to represent the return of the ideas from the classical liberal period. Since the revival of political philosophy in the 1970's, neoliberalism can be seen to have developed philosophical content. However, any specific structure or a discipline, to which any writer would declare to belong to, has not formed yet. This has lead several commentators, such as Eerik Lagerspetz and Anna-Maria Blomgren, to recommend against using the concept as the field of study is still too fragmented. The process of study will advance following the structure of systematic analysis. Additionally some influences are taken from the hermeneutic tradition. The hermeneutic circle will provide an opportunity to examine a large subject matter with a relatively small amount of preliminary research. On a chapter-to-chapter basis the study will concentrate on an accurate systematic analysis of the concept. After an initial sketch of the concept is made, some philosophically inclined writers who are considered neoliberal are examined. In this case Friedrich August von Hayek, Robert Nozick and James M. Buchanan are presented. Essential concepts are selected from the most important political-philosophical texts of these writers. These concepts are then compared with each other in the systematic section. The following concepts are discussed here: the individual, liberty, rights, social justice and the state. The analysis at the end of this study will compile, on the grounds of the examined concepts and their relations with each other, two dominant varieties (deontological and consequentialist) of neoliberalism. The internal problems of these varieties and the similarity with the term 'libertarianism', which is already recognized in the discourse of political philosophy, lead to a concurring recommendation with the previous commentaries: the application of the concept 'neoliberalism' is not recommended due to poor quality of the theories within the field of study. The possibility to use 'neoliberalism' as an intermediatory category between liberalism and libertarianism is, however, not overruled. The prerequisite for this is that new forms of contemporary, extreme liberalism would be created, with preferably more argumentative force than the ones examined here. In the end, the philosophical examination of neoliberalism is deemed fruitful in the sense that the concept is located between the disciplines of economics and political philosophy. This implies the possible result of discovering new tools for the analysis of philosophical foundations of economic theory.
  • Rejström, Tom (2016)
    Mitt skriftliga lärdomsprov oberoende – Tankar om en autonom teaterkonst behandlar frågor om självständighet och individualitet utifrån en skådespelarstuderandes synvinkel. Jag avhandlar teaterkonstens strukturella och åskådningsrelaterade frågeställningar både ur en samhällelig kontext (värdegrund, ideologi) samt ur en moralisk aspekt då det kommer till skapandeprocessens uppbyggnad. Min tes är att dessa frågor flyter samman och förbinds i vårt samtida teaterfält, då skådespelarens arbetsbild befinner sig i ständig förändring. Jag finner exempelvis frågan om den agerande skådespelaren kontra den tänkande scenkonstnären som väldigt intressant ur ett pedagogiskt perspektiv. I otaliga diskussioner med min sambo, Fanni Noroila som studerar skådespelarkonst på min finskspråkiga parallellkurs har jag insett våra utbildningars stora olikheter; Det svenska utbildningsprogrammet är nämligen en rätt isolerad institution då språkbarriären inte tillåtit/betvingat oss skådespelarstuderande att ständigt definiera vår arbetsbild utifrån de andra utbildningsprogrammen (regi, dramaturgi etc.) Kanske det svenska utbildningsprogrammet är organet som närmast motsvarar målet att utbilda "självständiga konstnärer?" (citatet ur Teaterhögskolans strategi) Mitt resonemang går i dialog med den scenframställningsprocess som resulterade i den konceptuella teaterföreställningen Det finns minst 1000 sätt (regi: Tatu Hämäläinen, hösten 2015.) Denna processinriktade produktion utgick från reflektioner kring temat frihet. Intentionen var att skapa en demokratisk och oreglerad process, men dessvärre utföll det fria skapandet i det tvärt motsatta. Jag försöker i mitt skrivande analysera de meningsskiljaktigheterna som uppstod under processens gång, givetvis ur en väldigt subjektiv och affekterad position då jag personligen ansåg processens till synes fria struktur som ett ofantligt hyckleri. Det intressanta är dock det faktum att vissa medverkande uppfattade Det finns minst 1000 sätt som en illusorisk demokrati, medan andra såg processen som den mest kreativa och suveräna under vår tid på Teaterhögskolan. Detta faktum kanske påvisar den stora brokigheten på vår årskurs då det kommer till frågor om värdegrund, personliga utmaningar samt förmågan/viljan till rak kommunikation. Vidare går jag i samtal med scenkonstnären Aune Kallinen. Detta för att jag finner hennes lösning på de institutionella och hierarkiska problemen inom Teaterhögskolans utbildningspolitik som ytterst tänkvärd och ideologiskt korrekt - även om ett upphävande av utbildningsprogrammen är både utopistiskt och föga genomförbart. Jag har valt att skriva mitt skriftliga lärdomsprov i en essäartad och rätt oakademisk form. Detta eftersom jag velat resonera utifrån mina personliga upplevelser och vidare skriva med en ocensurerad och uppriktig röst.
  • Juolahti, Minerva (Helsingin yliopisto, 2019)
    In this thesis, the relationship between art and public discussion is studied in the context of the maker of art. The starting point of this work is the observation that in the discussion and research about the role of art in society, the viewpoint of the maker often plays the role of a walk-on. Art is frequently the object of different societal desires and expectations that concern for example art’s impact in the societal activation of citizens. These desires commonly disregard the context and condition that effect the process of the making of art. In this study, the ideals of the role of art in public discussion, the structures that effect the actualisation of these ideals, and the potential of art as a part of public discussion, are discussed from the perspective of the maker. The relationship between art and public discussion is considered in the light of Jürgen Habermas’ ideal of communicative rationality, Chantal Mouffe’s idea of agonistic politics, and Jacques Rancière’s concept of the distribution of the sensible. Their ideas are put into dialogue with the point of view of the maker both through interviews of artists as well as through reflective autoethnographic artistic research. The interviews are conducted by using a semistructured theme interview method and the autoethnography leans on the tradition of artistic research. The interviewees are from the fields of visual arts and dance, as these fields share similarities for instance in their economic structures. Part of the material of the thesis consists of statistics and reports on the conditions of the making of art. In the interviews, art’s role in society is seen through the modern idea of art as a field that is to a certain extent detached from the rest of society, thus forming a radical sphere of freedom in relation to public discussion. Art is located in the margins of society which both enables the freedom of art but also suppresses it. Economical and institutional structures as well as structures related to publicity effect the actualisation of the ideals of art’s role in society. Changes in the societal structures seem to influence art’s makers perception of the place of art in society and in public discussion. In the study, art comes out as an activity that has either a supportive or a resisting political position in relation to the hegemonic order. The possibility for art to influence public discussion through mainstream media doesn’t appear strong in the interviews. Journalism related to art is criticised for concentrating on stories of the artists or on the success of the art, instead of on the contents of the art. The picture that is formed in the study of the relationship between art and public discussion shares similarities with the ideas of both Habermas and Mouffe as well as Rancière. Art is seen to have an important role in public discussion because it can for example challenge the existing power structures and bring forth things that have formerly been invisible in society. Through art it is possible to raise emotions and effect people especially through provoking shared affects. In the autoethnographic artistic research, art forms an affective and performative moment of discontinuity in relation to public space and discussion.
  • Martikainen, Jenny (2007)
    Philip Pettit haastaa positiivisen ja negatiivisen vapauden vakiintuneen dikotomian kolmannella, republikanistisella vapauskäsitteellään. Hän muotoilee vapaus- ja hallintoteorian, joka ammentaa sisältönsä republikanistisesta perinteestä, jota hänelle edustavat mm. Cicero, Machiavelli, Montesquieu, Harrington ja Madison. Pettit kritisoi liberalistista, Hobbesin ajattelusta kumpuavaa vapauskäsitettä. Hänen mukaansa poliittisen filosofian painopiste on siirtynyt republikanistisesta vapaudesta liberalistiseen 1700-luvun Amerikan itsemääräämisoikeutta koskevan siirtomaavaltakiistan aikaan. Pro gradu -tutkielmassani pyrin selvittämään, mikä on näiden vapauskäsitteiden ero ja mitä tarjottavaa Pettitin vapauskäsitteellä on poliittiselle filosofialle ja yhteiskunnalliselle päätöksenteolle. Pettit haluaa tarjota käytännön politiikkaan soveltuvan tutkimusohjelman. Päälähteinä ovat Pettitin republikanismia ja vapauden luonnetta käsittelevät teokset, erityisesti Republicanism ja A Theory of Freedom. Pettit määrittelee vapauden dominoimattomuudeksi kontrastina liberalistiseen vapauteen puuttumattomuutena. Hänen mielestään vapauden on oltava turvattu; se ei saa perustua satunnaisiin onnenkantamoisiin, kuten viekkauteen, hyvään tahtoon tms. Vapauden loukkaukseksi riittää, että jollakulla on asema puuttua mielivaltaisesti toisen toimintaan riippumatta siitä, päättääkö hän käyttää valtaansa. Tärkein ero liberalistien ja republikanistien välillä on lain asemassa, jonka liberalistit näkevät vapauden vaarantavana ja republikanistit vapauden muodostavana. Dominointia voi olla ilman puuttumista ja puuttumista ilman dominointia. Herra on orjansa puuttumaton dominoija, kun hän ei rajoita tämän tekemisiä. Siitä huolimatta hän dominoi orjaansa. Oikein säädetty laki sen sijaan on puuttumista ilman dominointia; se ei perustu mielivaltaan vaan kansalaisten yhteisiin intresseihin. Pro gradu -tutkielma jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa, Servitus – orjia vai kansalaisia?, käsittelen vapauskäsitekiistan historiallista taustaa ja Pettitin teorian kritiikin kärjessä olevaa Hobbesin vapauskäsittettä Leviathanissa. Toisessa osassa, Libertas – republikanistinen vapaus, käsittelen Pettitin vapauskäsitteen teoreettista sisältöä instituutioperustoineen. Kolmannessa osassa, Civitas – vapaus ja arvostus kansalaisyhteiskunnassa, paneudun teorian edellyttämään arvostuksenkäsitteeseen ja sovelluksiin instituutiosuunnittelussa. Pettitin mukaan liberalisti joutuu sietämään monia alistussuhteita, jotka ovat tuomittavia republikanistisen vapauden näkökulmasta. Tällaisia ovat mm. työnantajan ja -tekijän, vanginvartijan ja vangin sekä miehen ja vaimon väliset suhteet, jos dominoimattomuutta ei ole varmistettu institutionaalisin järjestelyin. Voidaan kysyä, miten republikanistinen teoria voi ratkoa näitä yksityissektorin kiistoja. Teoriaa on kritisoitu liian vahvasta keskusvallasta ja paternalismista, vaikka Pettitin päämääränä on päinvastoin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen valtiollisessa hallinnossa. Kritiikkiä yksinkertaistamisesta on kirvoittanut myös hänen liberalismitulkintansa. Teorian kruunuksi muodostuu aineeton käsi – arvostuksentarve kansalaisyhteiskunnassa – joka saa ihmiset noudattamaan kansalaisyhteiskunnan sääntöjä. Pettitin teoria on innovatiivinen korostaessaan antiikin filosofien tapaan hyveellisyyttä yhteiselämän perustana, vaikka se saattaa olla ihmiskäsityksessään turhan idealistinen käytännön politiikkaan sovellettavaksi.
  • Väliverronen, Esa (2019)
    Tieteen vapauden ja tutkijoiden toiminnan rajoitukset ovat yhä näkyvämpi ilmiö eri puolilla maailmaa 2010-luvulla. Kyse ei ole pelkästään diktatuurivaltioiden ongelmasta, vaan autoritaarisen populismin nousu valtavirtaan on ruokkinut ilmiötä myös Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Artikkeli perustuu Tieteen päivillä 11.1.2019 pidettyyn esitelmään.
  • Pekkonen, Heli (Helsingfors universitet, 2016)
    Rauhan- ja konfliktintutkimuksen alaan sijoittuvan tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, miten tilaa hallitaan ja sen kautta palestiinalaissiviilien elämää kontrolloidaan Länsirannan Jordanjoen laaksossa. Siinä analysoidaan toistaiseksi vähän tukittua, noin kolmasosan Länsirannasta kattavaa Jordanjoen laakson aluetta sekä siellä elävien beduiinien liikkumista ja sen rajoittamista. Laaksosta on hetkellä yli 90 % palestiinalaisten ulottumattomissa erilaisten liikkumista ja tilaa kontrolloivien mekanismien vuoksi. Tutkimalla palestiinalaissiviilien liikkumisen rajoittamista erityisesti beduiinien kautta, joiden paimentolaisuuteen perustuva elämäntapa vaatii liikkumista laidunmaiden perässä vuodenaikojen mukaan, päästään käsiksi siihen monimutkaiseen prosessiin, jolla Israel hallitsee tilaa ja fragmentoi Länsirannan aluetta. Tutkielma on kuvaileva tapaustutkimus, jonka tutkimusmateriaalina ovat vuonna 2013 suoritetut teemahaastattelut beduiinien miehitys- ja tilaongelmista sekä YK-järjestöjen raportit sekä kartat alueelta. Liikkumisen rajoittaminen ja sen kontrollointi määritellään Johan Galtungin väkivaltaisen rakenteen käsitteen kautta. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu Galtungin lisäksi territoriaalisuuden käsitteelle sekä David Torpeyn ajatukselle siitä, että valtioita voidaan pitää legitiimin väkivallan lisäksi myös liikkeen monopoleina. Tätä täydentävät Fréderick Grosin ja Hagar Kotefin tilaa ja sen hallintaa käsittelevät teoriat sekä Michel Foucault’n hallinnallisuuden analyysi. Teoreettisen viitekehyksen pohjalle on rakennettu kaksi hypoteesia. Ensimmäisen mukaan palestiinalaissiviilejä marginalisoidaan turvallisuuden nimissä ja tätä marginalisaatiota tuotetaan kontrolloimalla liikkumista. Tämä näyttää pitävän paikkansa beduiinien kohdalla. Erityisesti alueen jako A-, B- ja C-alueisiin, konkreettiset esteet teillä sekä maastossa ja maan hamuaminen siirtokunnin, armeijan aluein ja luonnonpuistoin kaventaa heidän elintilaansa huomattavasti. Beduiinit eivät kykene ylittämään tarkastuspisteitä tarvittavien lupien puuttuessa ja tämä kykenemättömyys liikkua pois Jordanjoen laaksosta sitoo heidät yhä tiukemmin kiinni tilaan, jossa fyysinen liikkuma-alue tiukkenee entisestään. Toisen hypoteesin mukaan liikkumista tutkimalla kautta pääsee tarkastelemaan territoriaalista prosessia, jonka seurauksena palestiinalaissiviileillä on käytössään ainoastaan alle 10 % Jordanjoen laakson pinta-alasta. Haastatteluiden, karttojen ja raporttien pohjalta tutkielmassa piirtyy kuvan siitä, että territoriaalinen prosessi, jossa Israel hamuaa yhä laajenevaa alaa Jordanjoen laaksosta näyttää olevan olemassa. Siihen, mihin tämä johtaa ja miksi se on olemassa on analyysin pohjalta vaikeampi vastata. Yksi mahdollinen kehityssuunta palestiinalaisalueiden fragmentoimisessa ja tilan pirstaloimisessa on mahdollisen kahden valtion ratkaisun vieminen yhä kauemmas tulevaisuuteen, joka tekee tutkimusaiheesta maailmanpoliittisesti merkittävän.
  • Suodenjoki, Sami; Turunen, Risto (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    30
    Suomalaiset työläiset ja venäläiset sotilaat juhlivat yhdessä keisarivallan kaatumista keväällä 1917. Venäjän maaliskuun vallankumous synnytti Suomessa kuitenkin valtatyhjiön, jonka täyttämisestä käyty kamppailu sävytti koko loppuvuotta. Vallasta ja vapaudesta kamppailtiin kabineteissa, lehtien palstoilla, kaduilla, työpaikoilla – jopa kirkoissa. Samaan aikaan kypsyi ajatus itsenäistymisestä, jonka toteuttamista työväenliike ajoi olosuhteisiin nähden liiankin innokkaasti. Tämän teoksen kirjoittajat tutkivat, miltä kumousvuoden vapaushaaveet, aineellinen puute ja poliittiset jännitteet näyttivät työväestön silmin ja miten ne ajoivat itsenäistyvän valtion asukkaat lopulta sisällissotaan.
  • Hytönen, Mikko (2008)
    Tutkimuksessani tarkastelen Matti Kurjensaarta 1930-luvun suomalaisen yhteiskunnan kuvaajana, kriitikkona – erään aikakauden kirjoittajana. Tavoitteenani on löytää vastaus siihen, mitä Kurjensaari pyrki tekemään kirjoituksillaan. Mihin hän kirjoituksillaan pyrki ja mitä tarkoitusperiä kirjoituksilla oli? Tutkimuksessani tukeudun Quentin Skinnerin metodologiseen ajatteluun; näkökulma on Matti Kurjensaaren. Tarkastelen myös sitä, millaisiin keskusteluihin Kurjensaari osallistui ja millaisilla foorumeilla. Toisaalta tutkin sitä, mahtuiko kulttuuriliberaali suomalaiseen yhteiskuntaan ollenkaan. Ajettiinko liberaali sivullisen rooliin? Tärkeimmät lähteeni ovat Kurjensaaren pakinat sekä hänen esitelmänsä / puheensa 1930-luvulta; myös Kurjensaaren muistelmilla on oma osansa. Ylioppilaslehden aikana Kurjensaari esitti voimakkaimmin kritiikkinsä ajan poliittisuudelle kirjoittamalla opiskelijan tavallisesta arjesta. Aika ja paikka olivat sellaisia, että hän ei uskaltanut kirjoittaa ihan suoraan, kriittisesti kylläkin. Huomiota herättävää on se, että Kurjensaari ei kiinnittänyt Ylioppilaslehden pakinoissa huomiota päivän politiikkaan. Toisaalta hän kritisoi jo nyt suomalaisen älymystön kapeutta. Nykypäivä-lehden aikana Kurjensaaren toiminta kirjoittajana muuttui huomattavasti, jos kirjallista toimintaa vertaa Ylioppilaslehden aikaan. Nykypäivän vuosina Kurjensaari otti suoraan kantaa päivän politiikkaan niin pakinoitsijana kuin pitämissään esitelmissä/puheissa. Kurjensaari esiintyi näinä vuosina myös hyvin erilaisilla foorumeilla, esimerkiksi Tornin pidoissa. Nykypäivän ajan kirjoituksista nousee selkeästi esiin Kurjensaaren pyrkimys luoda Suomeen iskuvoimainen älymystö, intelligenssiradikalismi. Myös demokratian ja vapauden puolustamisen teema esiintyy Nykypäivä-lehden aikana monissa Kurjensaaren kirjoituksissa. Elanto-lehden ja Vapaa Kansa-lehden aikana Kurjensaaren kirjoituksissa tapahtui myös suunnanmuutos – nyt katse kääntyy Euroopan suuntaan. Saksan toiminta Euroopassa vuosina 1938 – 1939 kiinnitti paljon Kurjensaaren huomiota. Kun sodan uhka Suomessa kasvoi, hän pyrki puolustamaan suomalaista demokratiaa ja pitämään suuta pienemmällä.Kyse oli Suomen itsenäisyyden säilyttämisestä. Matti Kurjensaaren kirjoitukset 1930-luvulla voisi kiteyttää hänen pakinanimimerkin valintaansa: Mr Jeremias söker en illusion. Mitä illuusiota Kurjensaari sitten etsi? Huolimatta 1930-luvun suurista poliittisista muutoksista Kurjensaari etsi ennen kaikkea mielipiteen vapauden illuusiota. Vaikuttaa myös siltä, että demokratia oli 1930-luvun Suomessa, ainakin Kurjensaaren mielestä, kuin illuusio, haavekuva. Kurjensaari kirjoitti 1930-luvun lopussa: ” Mutta kesäisessä vaunussa minua useimmiten vaivaa muuan diktaattori, joka pyrkii painamaan silmiä kiinni. Huonon ilman diktaattori. Olen koetellut taistella sitä vastaan niin kauan kuin Suomessa on demokratiaa ollut, mutta häviän jokseenkin säännöllisesti.”