Browsing by Subject "varallisuusrikokset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Saari, Riikka (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan varhaista puuttumista lasten ja nuorten näpistelyyn ja päihteidenkäyttöön. Tutkimus kohdistuu kahteen lastensuojelun interventiokäytäntöön, Näppäriin ja Päihdehankkeeseen. Tarkastelun yhteiskunnallisen viitekehyksen muodostaa 1990-luvun laman jälkeinen julkisen sektorin uudistaminen ja lastensuojelun käytäntöjen kehittäminen. Tutkittavat interventiokäytännöt edustavat lastensuojelun uusia käytäntöjä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lapsuuden hallinnoinnin, lapsuuskäsityksen ja sukupolvisuhteen käsitteistä. Varhaista puuttumista lähestytään lapsuuden hallinnoinnin näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa lapsuuden hallinnoinnilla tarkoitetaan aikuisten lapsiin kohdistamaa valvontaa ja kontrollointia. Lastensuojelutyötä ohjaa lapsuuskäsitys, joka pitää sisällään työntekijän näkemykset siitä, millainen lapsi on, mitä lapsuuteen kuuluu, miten lasta tulee kohdella ja mitä lapselta voi odottaa. Varhaisen puuttumisen käytännöissä työntekijä tekee yhteistyötä lapsen ja vanhemman kanssa, ja tulee samalla vaikuttaneeksi perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Lapsen ja vanhemman välistä suhdetta tarkastellaan tässä tutkimuksessa sukupolvisuhteen käsitteen avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia lapsuuden hallinnoinnin käytäntöjä Näppäri ja Päihdehanke ovat, millainen lapsuuskäsitys käytäntöjä ohjaa sekä millaista sukupolvisuhdetta käytännöt tuottavat lapsen ja vanhemman välille. Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksan sosiaalialan työntekijää Näppärin ja Päihdehankkeen parista. Haastattelumenetelmänä käytettiin laadullista teemahaastattelua ja kriittisen tapauksen menetelmää. Tutkimusaineiston analyysitapa on teoriasidonnainen, ja analyysissa on hyödynnetty adaptiivista analyysimenetelmää. Adaptiivinen aineiston analyysi ohjautuu tutkimuksen keskeisistä käsitteistä, jolloin analyysin tavoitteena on teorian ja empirian yhdistäminen. Tutkimusaineiston analyysin perusteella Näppäriä ja Päihdehanketta kuvaa varhainen puuttuminen näpistelyyn ja päihteidenkäyttöön, moniammatillinen yhteistyö puuttumisen toteuttamisessa, työskentelyn avoimuus suhteessa lapseen ja vanhempaan sekä interventioiden havaittu vaikuttavuus. Tutkimuksen kohteena olevia käytäntöjä ohjaa yksilöllinen lapsuuskäsitys, joka välittyy lapsikeskeisyyden, lapsen vastuuttamisen ja lapsuuden riskitekijöiden tunnistamisen kautta. Varhaisen puuttumisen tuottama sukupolvisuhde vaikuttaa tutkimuksen valossa hierarkkiselta, vanhemman auktoriteettiasemaa korostavalta. Sukupolvisuhteen hierarkkisuus ilmenee aineistossa kadonneen vanhemmuuden vahvistamisena ja kasvatusvastuun palauttamisena.
  • Danielsson, Petri; Salmi, Venla (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 3/2015
  • Danielsson, Petri; Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 13/2016
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2015. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2015 yhteensä 6 658 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2015 seitsemän prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus kasvoi noin prosenttiyksikön edellisvuoteen nähden, mutta oli samalla tasolla kuin vuosina 2012 ja 2013. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Naiset ilmoittivat fyysisestä väkivallasta miehiä useammin. Sukupuolten välinen ero oli suurin lievimmissä väkivallan muodoissa ja vähäisin vakavimmissa väkivallan muodoissa. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut viisi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Tällaista väkivaltaa kokeneiden osuus oli korkeimmillaan vuonna 2012. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. * 31 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus nousi vuodesta 2014, mutta oli edelleen vuoden 2012 tason alapuolella. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 14 prosenttia vastaajista. Osuus oli samalla tasolla kuin aiemmissa mittauksissa. Työpaikkaväkivallan pelko oli yleisintä naisten keskuudessa. * Kodin lähellä olevan alueen välttämisestä ilmoittaneiden osuus nousi vuodesta 2014. Välttämiskäyttäytymisestä raportoineiden naisten osuus on viime vuosina ollut noin kaksinkertainen miehiin nähden. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneissa rikoksissa. Polkupyörävarkauksista ilmoittaneiden kotitalouksien osuus nousi vuodesta 2014 noin 12 prosenttiin (nousua 2 prosenttiyksikköä), muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten kohdalla muutosta ei havaittu. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 4 prosenttia vastaajista. Muiden henkilöön kohdistuvien omaisuusrikosten tasossa ei vuosina 2013–2015 ole havaittu muutosta.
  • Danielsson, Petri; Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 23/2016
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2016. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2016 yhteensä 6 159 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2016 kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön edellisvuoteen nähden, mutta oli samalla tasolla kuin vuonna 2014. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Miesten ja naisten välillä ei ollut eroja fyysisen väkivallan kokemisessa. Miehet ilmoittivat kuitenkin kokeneensa uhkailua naisia useammin. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Osuus oli edellisvuosien tasolla. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. Naisten työpaikallaan kokeman väkivallan ja uhkailun yleisyys on vuosina 2012–2016 lisääntynyt. * 32 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus on noussut vuodesta 2014 noin viisi prosenttiyksikköä, mutta oli edelleen vuoden 2012 tasoa matalammalla. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 15 prosenttia vastaajista. Työpaikkaväkivallan pelko on lisääntynyt noin kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2014. * Noin 16 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna, mutta korkeampi kuin vuonna 2014. Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten kohdalla muutosta ei havaittu edellisvuosiin nähden. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 5 prosenttia vastaajista. Myös maksukorttipetosten ja identiteettivarkauden uhriksi joutuneiden osuus nousi aikaisempiin vuosiin nähden.
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspoliitikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 31/2018
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2017. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2017 yhteensä 6 222 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2017 kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Naiset olivat kokeneet miehiä useammin lievää väkivaltaa, mutta vakavammissa väkivallan muodoissa miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Osuus oli edellisvuosien tasolla. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. * Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden esiintyvyys on lisääntynyt sekä miehillä että naisilla. Tilanteet, joissa tekijä on puolituttu tai tuntematon, ovat niin ikään lisääntyneet sekä miesten että naisten osalta. * 33 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus on noussut vuodesta 2014 noin kuusi prosenttiyksikköä. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 16 prosenttia vastaajista. Työpaikkaväkivallan pelko on lisääntynyt noin kolme prosenttiyksikköä vuo- desta 2014. * Noin 15 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Osuus oli edellisvuosien tasolla. Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 6 prosenttia vastaajista. Myös maksukorttipetosten ja identiteettivarkauden uhriksi joutuneiden osuus oli korkeampi kuin aikaisempina vuosina.
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Katsauksia 35/2019
  • Danielsson, Petri; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2020)
    Katsauksia 43/2020
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan ja omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2019. Vuosina 2012–2018 tutkimus oli kohdistettu 15–74-vuotiaille henkilöille. Vuonna 2019 tutkimuksessa olivat mukana 15–74-vuotiaiden lisäksi myös 75–84-vuotiaat. Vuoden 2019 kyselyyn osallistui kaikkiaan 4 332 henkilöä. * Vuonna 2019 seitsemän prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia vastaajista. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. * Uhkailua kokeneita oli kahdeksan prosenttia vastaajista, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2017. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Sukupuolten välillä ei ollut eroa fyysisen väkivallan tai uhkailun kokemisen yleisyydessä. * Miehet kokivat uhkailua ja väkivaltaa yleisimmin julkisilla paikoilla. Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden yleisyys lisääntyi naisten osalta ajanjaksolla 2012–2018, mutta oli vuonna 2019 aikaisempien vuosien tasolla. Vuonna 2019 naisten kokeman parisuhdeväkivallan yleisyys oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin edeltävinä vuosina. * Poliisilaitosalueittainen tarkastelu osoitti, että vammaan johtaneen väkivallan esiintyvyys vaihteli kolmen ja viiden prosentin välillä. Alueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa koetun väkivallan esiintyvyydessä. * 13 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Välttämiskäyttäytymisen yleisyys oli aiempia vuosia matalammalla tasolla. * Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Poliisilaitoskohtaisesti tarkasteltuna välttämiskäyttäytyminen oli yleisintä Helsingissä ja Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla ja vähäisintä Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Polkupyörävarkaudesta ilmoittaneiden talouksien määrä on laskenut vuodesta 2015. Muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneet huijaukset, maksuvälinepetokset sekä identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ajanjaksolla 2013–2019. Irtaimen omaisuuden varastaminen sen sijaan on vähentynyt
  • Heikka, Jenni (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma käsittelee omaisuusrikoksista epäiltyjä naisia vuoden 1908 Helsingissä. Tutkimuksessa kysytään, ketkä joutuivat epäillyiksi, keiltä varastettiin ja ketkä todistivat? Tärkeä on myös kysymys siitä, mitä pidettiin varastamisen arvoisena eli mitä varastettiin. Lisäksi kysytään, missä tavallisesti varastettiin. Tutkimuksessa selvitetään myös, mitä epälyille tapahtui kuulustelun jälkeen: tuomittiinko heidät, vai menivätkö he naimisiin? Tutkimuksessa nojataan löyhästi rikollisuuden selittämiseen rationaalisena, taloudelliseen hyötyyn tähtäävänä tekona. Omaisuusrikollisuutta tarkastellaan selviytymisstrategiana muiden strategioiden joukossa ja vaikutteita on saatu epävirallisen talouden tutkimuksesta. Epätäydellisen informaation varassa tehtyjä tekoja, tässä tapauksessa omaisuurikoksia, tulkitaan mikrohistorioitsija Giovanni Levin esimerkin mukaisesti rationaalisina, siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joissa ne ovat tapahtuneet. Aineisto koostuu Helsingin etsivän poliisin kuulustelupöytäkirjoista ja Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston osoiterekisterin tiedoista vuodelta 1908. Menetelmänä käytetään Grounded theory -menetelmää, jonka avulla aineistosta tunnistetaan erilaisia kategorioita ja avainteemoja. Enemmistö epäillyistä naisista oli nuoria naimattomia alle 30-vuotiaita naisia. Yleisin ammatti epäiltyjen joukossa oli palvelijatar ja yleisintä varastettua tavaraa olivat vaatteet . Tavallisesti rikospaikkoja olivat myymälät ja rikosten uhrien kodit. Useimmiten rikosten kohteiksi joutuneet olivat joko kauppiaita, palvelijoita, käsityöläisiä tai käsityöläisten vaimoja. Oli yhtä tavallista, että epäilty ja rikoksen uhri olivat tuttuja toisilleen, kuin se, että heillä ei ollut aikaisempaa suhdetta keskenään. Keskimääräisen anastuksen arvo jäi vaatimattomaksi, eikä ylittänyt vuoden 1898 rikoslaissa määriteltyä varkauden markkamääräistä rajaa. Toisaalta työläisnaisten palkkataso oli niin alhainen, että näpistyksillä oli tästä huolimatta naisille todellista taloudellista merkitystä. Yli puolet epäillyistä oli ensikertalaisia ja näpistykset ja varkaudet jäivät usein vain yhteen kertaan. Suurin osa niistä epäillyistä, joiden myöhemmät vaiheet saatiin selville, menivät naimisiin, eikä rikollinen elämäntapa vaikuttanut jääneen enemmistölle pysyväksi. Varsinaista omaisuusrikosten alakulttuuria aineistosta ei tunnistettu, vaan tapaukset vaikuttivat enemmän liittyvän laajemmin köyhän kansanosan kulttuuriin. Usein anastettu tavara vietiin panttilainaamoon, mikä vahvistaa kuvaa omaisuusrikoksesta selviytymisstrategiana, lisäansion hankkimisena hankalassa tilanteessa, esimerkiksi työttömyysjakson aikana. Ennen sosiaalivakuutuksien aikaa sekä nuorten naimattomien naisten että vanhempien, leskeksi jääneiden naisten taloudellinen asema oli epävarma. Helsingin työmarkkinoille ominainen kausittainen työttömyys ja pieni tulotaso loivat tilanteen, jossa kulutustavarat, kuten vaatteet, olivat ylellisyyttä. Työllä itsensä elättävien naisten tulotaso oli huomattavasti alhaisempi kuin työläismiesten. Vaikka naisten omaisuusrikollisuus vuoden 1908 Helsingissä oli tilastollisesti vaatimaton ilmiö, siihen kietoutui monia köyhien naisten elämään liittyviä merkittäviä asioita, kuten prostituutiota, alkoholismia ja työttömyyttä.