Browsing by Subject "vastarinta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Lind, Lauri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Intiassa sitkeästi pintansa pitävä kastiperustainen syrjintä vaikuttaa yhä miljoonien ihmisten elämään. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat kastilaitoksen ja intialaisen yhteiskunnan alimmalla tasolla olevat dalitit. Kastisyrjintä on aina kohdannut monimuotoista vastarintaa. 1920- ja 1930-lukujen Intiaan sijoittuva pro gradu -tutkielma palaa dalitien ihmisoikeusliikkeen alkulähteille. Tutkielmassa käsitellään dalit-liikkeen ideologisen ja symbolisen isän Bhimrao Ramji Ambedkarin (1891–1956) ajattelua ja poliittista toimintaa. Siinä selvitetään Ambedkarin näkemyksiä kastilaitoksesta, hänen keinojaan vastata dalitien kokemaan syrjintään ja hänen suhdettaan brittiläiseen siirtomaavaltaan. Toiseksi tutkielmassa analysoidaan Ambedkarin ja hänen huomattavimman poliittisen vastustajansa, maailman kenties tunnetuimman intialaisen, Mohandas ”Mahatma” Gandhin (1869–1948) välistä kamppailua. Tutkielma keskittyy erityisesti selvittämään Ambedkarin ja Gandhin välirikkoon johtaneita syitä sekä heidän eroavia näkemyksiään kastista ja ihanteellisesta yhteiskunnasta. Britannian kolonialistisen koneiston läpitunkeva ja ristiriitainen asema itsenäisyyttä edeltävässä Intiassa on kiistämätön. Tutkielman historiallisena kontekstina ja rinnakkaisena narratiivina on Intian kehityskulku brittiläisen siirtomaavallan alaisuudesta kohti itsenäisyyttä. Tutkielma valaisee siirtomaahallinnon keskeistä toimijuutta kasti- ja vähemmistöpolitiikassa. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle tarjoaa postkolonialistinen tutkimussuuntaus. Osana kriittistä teoriaa postkolonialistinen historiantutkimus tutkii eurooppalaisen siirtomaavallan moninaisia ja ristiriitaisia vaikutuksia entisissä siirtomaissa ja siirtomaavalloissa. Postkolonialistinen tutkimus analysoi ja kyseenalaistaa kolonialismin taustalla olevia arvoja ja pyrkii käsittelemään erityisesti kolonialismin marginalisoimia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tutkielman lähdeaineiston ytimen muodostavat Ambedkarin tärkeimmät kastilaitosta, kastin politiikkaa ja Gandhia käsittelevät kirjoitukset. Gandhin osalta lähteenä käytetään hänen tunnetuinta poliittista tekstiään Hind Swaraj (1909) sekä täydentävin osin hänen muita kirjoituksiaan. Tutkielman kolmanneksi ääneksi nousevan Intian kansallisen kongressipuolueen voimahahmon ja itsenäisen Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun ajatuksia kartoitetaan hänen omaelämäkerrastaan Toward Freedom: The Autobiography of Jawaharlal Nehru (1942). Tuloksena havaitaan, että Ambedkarin ja Gandhin näkemykset dalitien aseman parantamisesta poikkeavat toisistaan merkittävästi. Itsenäisyysliikkeen johtohahmoksi nouseva Gandhi rakentaa swarajin eli itsehallinnon tavoitteensa intialaisesta hengellisestä traditiosta nousevan vapauskäsityksen perustalle. Gandhilainen vapaus ei tarjoa vapautta daliteille. Kastisyrjinnässä yhdistyvät rituaalinen, sosiaalinen ja taloudellinen sorto. Ambedkarille kastilaitos ja hindulaisuus ovat erottamattomia, eivätkä ne ole sovitettavissa yhteen oikeudenmukaisen yhteiskunnan kanssa. Ambedkar hyödyntää siirtomaahallinnon poliittisia ja lainsäädännöllisiä rakenteita ajaessaan alistetulle vähemmistölle edustuksellista sijaa. Siirtomaahallinnon instituutiot ovatkin sekä vastarinnan kohteita että reittejä kohti oikeudenmukaisuutta uskonnollisesti ja poliittisesti monimuotoisella kentällä.
  • Niinivaara, Elina (2007)
    Tutkielmassani tarkastelen sitä, kuinka keho on vallan ja vastarinnan leikkauspiste: se voi olla toisaalta vallan kohde ja toisaalta vastarinnan lähde. Tarkastelen tätä aihepiiriä käsittelemällä buenosaireslaista karnevaalitanssia murgaa eli la murga porteñaa, jonka erityispiirre on poliittisen kritiikin keskeisyys ryhmien toiminnassa. Osoitan, kuinka murgaajat käyttävät kehoaan tanssin, soiton ja laulun keinoin vastarinnan välineenä, ja kuinka toisaalta Buenos Airesin kaupunginhallituksen alainen karnevaalikomissio pyrkii kontrolloimaan ja organisoimaan murgaajien toimintaa sekä käyttämään sitä poliittisten ja kaupallisten tarkoitusperien tavoittelun välineenä. Keho nousee tässä neuvottelussa esiin kamppailun paikkana. Tutkielmani pohjautuu Buenos Airesissa vuonna 2006 tekemääni kenttätyöhön. Työni kesti lähes kolme kuukautta, heinäkuulta lokakuulle. Työskentelin yhteensä neljän murgaryhmän kanssa, ja lisäksi keräsin materiaalia kahden muun ryhmän toiminnasta. Seurasin ryhmien harjoituksia ja esityksiä, ja nauhoitin pitkiä keskusteluita kunkin ryhmän jäsenten kanssa. Näin keräämäni aineiston analyysissa käytän menetelminä sekä diskurssianalyysin keinoja että muita analyysimenetelmiä. Koska tarkasteluni kohteena on poliittinen vastarinta, tutkielmani kietoutuu kysymyksiin vallasta. Tässä joudun palaamaan kysymykseen yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta Argentiinassa. Argentiina ja sen poliittinen kulttuuri kantaa edelleen kaoottisen historiansa ja sotilasdiktatuurien perintöä. Korruptoitunutta ja nepotistista järjestelmää ylläpidetään repressiivisellä vallankäytöllä ja pelolla. Ongelmaksi vallanpitäjille on kuitenkin osoittautunut hegemonian ja siten heidän toimintansa legitimiteetin hauraus: argentiinalaiset ovat alkaneet yhä laajemmassa rintamassa kyseenalaistamaan taloudellis-poliittisen eliitin toiminnan maassaan. Tästä syystä vallassa olevat joutuvat hakemaan toisenlaisia kansalaistensa hallinnan keinoja: kurinpidollisia hallinnan keinoja. Tämä näkyy myös murgaryhmien kohtaamassa todellisuudessa. Nojaan tutkielmassani erityisesti Michel Foucault'n kurinpitovaltaa koskevaan teoriaan (Foucault 1980, 1991) ja tämän teorian pohjalta kriittisesti rakentavaan kirjallisuuteen (esimerkiksi Allen Feldman 1991). Tutkielmassani osoitan, että murgat kohtaavat Argentiinassa paitsi repressiivistä, väkivaltaisesti suoraan kehoon kohdistuvaa valtaa, myös kurinpitovaltaa. Tämä valta materialisoituu karnevaalikomission toiminnassa: sen luomissa säännöissä ja kriteereissä, jotka murgaryhmien tulee täyttää toimintamahdollisuutensa säilyttääkseen. Ns. itsenäiset murgaryhmät ovatkin kieltäytyneet ongelmien uhallakin yhteistyöstä komission kanssa, mikä tutkielmassani osoittautuu merkitykselliseksi vastarinnan teoksi. Tarkastelen sitä, kuinka repressio ja kurinpitovalta kohdistuvat kehoon, ja kuinka murgaajat käyttävät kehojaan vastarinnan välineinä. Tapani tarkastella kehoa pohjautuu antropologiseen keskusteluun kehosta, josta nostan keskeiseksi lähteeksi Bruce Kapfererin (1997) näkemyksen kehosta ja tietoisuudesta.
  • Lehto, Eliisa (2010)
    Tutkielmani aiheena on vuoden 1905 suurlakkokonflikti hämäläisessä Kangasalan maaseutupitäjässä. Tarkastelen tehdaskaupunki Tampereen kupeeseen sijoittuvan maaseutuyhteisön poliittisten ryhmien, perustuslaillisten, vanhasuomalaisten ja työväen välisiä suhteita suurlakon vaiheilla konfliktin, kokemuksellisuuden ja työväen suurlakkoradikalismin käsitteiden avulla. Tutkimukseni varsinainen painopiste ajoittuu suurlakkoviikon ajalle 31.10.– 8.11.1905. Kangasala on luokiteltu suurlakon vallankumouskunnaksi siitä syystä, että Kangasalla hyväksyttiin suurlakon aikana radikaali punainen julistus. Tavoitteenani on pureutua työväen radikalismin syihin Kangasalla. Mistä Kangasalan työväen suurlakkoradikalismi johtui ja miten radikalismi ilmeni Kangasalla? Miten poliittisten ryhmien väliset suhteet vaikuttivat työväen radikalismiin? Millaiset olivat poliittisten ryhmien väliset suhteet suurlakon aikana Kangasalla? Miksi konflikti puhkesi ja miten se päättyi? Pohdin myös sitä, miten rahvaan vastarintainen asenne ja kansanomainen 'kiistämisen kulttuuri' ilmenivät Kangasalan työväenliikkeen mentaliteetissa ja toiminnassa suurlakon aikana. Millaisessa valossa fennomaaninen kansan 'ykseys' näyttäytyi suurlakon valossa ja miten kansallinen konsensus-ajattelutapa on vaikuttanut historiantulkintaan? Luonnollisen lähestymistavan tutkimusongelmaani tarjoa mikrohistoria ja sen mahdollisuudet. Mikrohistorian avulla voi tarkastella paikallisyhteisön poliittisten ryhmien välisiä suhteita lähietäisyydeltä. Keskeisellä sijalla on Kangasalan rahvas ja rahvaan järjestäytyminen ensin raittiusliikkeeksi ja sitten työväenliikkeeksi. Merkittävää on myös Kangasalan Työväenyhdistys Kuohun aktiivinen toiminta erityisesti suurlakkoviikon aikana. Vaikka liikunkin mikrohistorian maaperällä, pyrin ottamaan huomioon myös valtakunnallisen kehityksen, unohtamatta myöskään raapaista Venäjän keisarikunnan vaiheita syksyllä 1905. Kangasalan yhteiskunnalliset ongelmat, köyhyys, omistamattomuus, oikeudettomuus ja epätasa-arvo kasautuivat kollektiiviseksi kokemukseksi. Tunnepitoinen aines purkautui yhteiskunnan alimpien kerrosten sosiaaliaggressiona ja vastarintaisena asenteena pitäjän valtaeliittiä kohtaan. Suurlakon poikkeustilanteessa kätkössä olleet ristiriidat tulivat esiin ja synnyttivät poliittisten ryhmien välisen konfliktin. Kangasalan työväenliikkeen toimintalinja kärjistyi radikaaliksi, luokkataisteluhenkiseksi suuntaukseksi suurlakon jatkuessa. Lähteinäni olen käyttänyt - Kangasalan työväenyhdistyksen vuoden 1905 suurlakkokertomusta, joka on laadittu vuonna 1919. - Kangasalan Urkutehtaan johtajan, Axel Thulén rouvan Minna Thulén kirjettä tyttärelleen 8.11.1905. - Kangasalan kunnallislautakunnan pöytäkirjoja. - suurlakkoviikon aikana julkaistuja sanomalehtiä Aamulehteä, Kansan Lehteä ja Tampereen Sanomia.
  • Haveri, Martta Emilia (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman aiheena on naisten toimijuuden ja sen vahvistumisen tarkastelu alkuperäiskansojen naisten järjestön kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin Perussa alkuvuodesta 2012 Femucarinap -nimisestä järjestöstä. Työssä tuodaan esille, kuinka Femucarinapin naisten toimintaan vaikuttavat keskeisesti heidän asemansa alkuperäiskansojen ja sukupuolensa edustajana. Lähtökohtaisesti heillä on alistettu asema yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina oli 3 kuukauden kenttätyö Perussa. Kenttä sijoittui pääasiassa järjestön toimistolle ja sen ympäristöön Limaan. Kenttätyön aikana aineistoa kerättiin haastatteluilla ja järjestön toimintaan osallistumalla. Järjestön toimintaa olivat mielenosoitukset, kokoukset ja työpajat. Aineistona tutkimuksessa käytetään myös nauhoitettuja puheita, keskusteluja ja järjestön julkaisemia tekstejä. Tutkimuksessa esitellään järjestöön vaikuttavia asioita yhteiskunnassa ja järjestön toimintaa. Järjestön päämääriä ovat oikeus päättää maan käytöstä ja naisten voimaantuminen. Työssä kuvaillaan keinoja, joilla järjestö ja sen jäsenet eri puolilta Perua lisäävät toimijuuttaan saavuttaakseen päämääränsä. Teoreettisen keskustelun ja aineiston perusteella osoitetaan, että kyseenomaisten naisten toimijuus vahvistuu järjestössä toimimisen kautta. Työn perusteella naisten toimijuus rakentuu heidän asemansa ja järjestön kautta. Se vahvistuu toiminnan eli vastarinnan ja kouluttamisen kautta. Päätellään, että naisilla on sekä yksilöllistä että kollektiivista toimijuutta. Järjestön naiset ovat yhteiskunnan muovaamia mutta he myös toiminnallaan haastavat yhteiskunnan rakenteita. Työssä osoitetaan, kuinka järjestön ohjelma ja toimijuus ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Toimijuuden perustana olevan vastarinnan tarkastelu paljastaa perulaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja tätä tukevat rakenteet. Tutkimus sijoittuu osaksi Latinalaisen Amerikan sosiaalisten liikkeiden tarkastelua. Työssä yhdistetään sekä poliittista että feminististä antropologiaa. Toimijuuden tarkastelu perustuu näiden suuntausten teoreettiselle keskustelulle. Tutkimus yhdistää sekä alkuperäiskansojen liikkeiden ja heidän vaatimiensa oikeuksien tarkastelua että naisten liikkeiden vaatimuksia. Asiat, jotka tutkimuksessa on tulevat esiin, ovat ajankohtaisia samoja asioita ajaville ryhmille ja järjestöille.
  • Fong, Yuk Kwan (Helsingfors universitet, 2011)
    Hong Kong was once a British colony and has been under the sovereignty of People’s Republic of China (PRC) since 1997. However, some of the unjust practices and colonial legacies are infiltrated into the development ideology as well as the social structures. The construction of intercity express railway project announced in 2008 causing the demolishment of Tsoi Yuen Tsuen, a 'non-indigenous' agricultural village in Hong Kong, was one of the current examples. Tsoi Yuen village was established under the former colonial sovereignty sixty years ago. Approximately 450 populations were affected that they had to relocate their homeland involuntarily. However, these villagers were very attached to their homelands and were unwilling to move, and meanwhile they found that they were absent in the government’s consultation and decision-making process. Soon they began their resistance and demanded for 'No Move! No Demolish!'. Their movement was strongly supported by a group of 'Post-80s generation' and turned into the most important social movement of the city in recent years. In fact, demolition of Tsoi Yuen Village for city development is not an isolated case in the city. Meanwhile the situation is getting worse in Mainland China. I chose the case study of Tsoi Yuen Resistance from 2008 to 2011 for revelation of the complicated colonial history and postcolonial era of Hong Kong. I focused on discussing the Tsoi Yuen Resistance and the Post-80s movement, and how they have exposed the tension between top-down urban planning and development and public movements fighting for a more democratic process in choosing their way of living. Through the study of a village movement which as well as the rationale behind the Post-80s’ support, I hoped to illustrate how this movement has awaken a different sense of living for the new generations in the midst of the high-sounding urban development. It is an opportunity to examine Hong Kong’s colonial epoch in a different perspective: through studying the Tsoi Yuen Village, let them (subalterns) speak for themselves. Furthermore, the significance of this resistance, taking place eleven years after the handover to the PRC, is an important fact that I shall not miss in later discussion. Last but not least, during the resistance, advanced technology and social networks such as Facebook, Twitter, iPhone were used by Post 80s generation to spread the latest information in order to attract public’s concern and participation. Therefore, apart from studying Tsoi Yuen Resistance as a local social movement, I also regard it as a part of the global movement in perusing ecological lifestyle and civil society. How Post 80s’ generation manipulates the global idea in a local context will also be examined.
  • Enbom, Leena (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työväen omaehtoisen vapaa-ajantoiminnan merkitystä vastarinnan ja poliittisen yhteisöllisyyden rakentajana 1920- ja 1930-lukujen tehdasyhdyskunnassa. Tarkastelun kohteena on Tampereen eteläpuolella sijaitseva Valkeakoski, joka oli kyseisellä aikakaudella noin 4000 asukkaan tehdaskauppala. Paperitehdasyhtiö Ab Walkiakoski (vuodesta 1934 Yhtyneet Paperitehtaat) työllisti 1920-luvun lopulla noin 85 % paikkakunnan työikäisistä miehistä. Tehdasyhtiö oli paikkakunnalla työnantajana täydellisessä monopoliasemassa ja saattoi siten taloudellisen valtansa turvin säädellä yhdyskunnan kehitystä haluamaansa suuntaan. 1930-luvun alussa tehdasyhtiö ulotti otteensa uusille yhdyskuntaelämän osa-alueille aloittamalla työläisille suunnattujen vapaa-ajanaktiviteettien ja muun sosiaalisen toiminnan organisoinnin. Yhtiö perusti muun muassa tehtaalta johdetun urheiluseuran ja näyttämön, jotka ryhtyivät kilpailemaan asianharrastajista ja yleisöstä työväentalolla toimineiden Työväen Näyttämön ja TUL:n urheiluseuran kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten tämä kilpailuasetelma vaikutti työväentaloa tukikohtanaan pitäneen vapaa-ajanyhteisön muotoon ja olemukseen. Tutkimus jäsentyy kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan yhteisön muodollista rakennetta, toisessa toimijoiden politiikkakäsityksiä ja kolmannessa työväen vapaa-ajanviettoon kietoutunutta vastarinnan kulttuuria muun muassa perinnemateriaalin kautta. Tutkimus on monimetodinen ja osin poikkitieteellinen. Tutkimuksen rungon muodostavat verkostoanalyyttinen tutkimusote sekä Oral History -tyyppisesti käsitelty muistitietomateriaali. Tutkimuksen aineisto koostuu 31 työväentaloaktiivin haastatteluista sekä kahdesta muistelmateoksesta. Tämän lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty muun muassa työväen urheiluseurojen ja näyttämön pöytäkirjoja ja aikalaishistoriikkeja, vaaliasiakirjoja ja tehdasyhtiön arkistoimaa henkilöstöhallinnon asiakirjamateriaalia. Tärkeässä osassa on myös työväentalon vapaa-ajantoimintaan liittyvä kokoelma paikallistarinoita, jotka eräs harrastajakeräilijä on kirjannut muistiin. Tutkimuksessa osoitetaan, että työväentalolla harrastettujen aktiviteettien ympärille muodostui yhteisö, joka valinnoillaan ja kulttuurillaan haastoi paikallista järjestystä ja tehtaanjohdon propagoimaa kansallista yhtenäiskulttuuria. Samaan aikaan tämä yhteisö kuitenkin kielsi oman poliittisuutensa. Siihen liittyy tutkimuksen toinen keskeinen havainto: työväentaloaktiivien politiikkakäsityksen suppeus. Politiikkana ymmärrettiin vain institutionalisoituneet politiikan muodot. Harrastaminen ja politiikka haluttiin erottaa jyrkästi toisistaan. Yhteisön omasta politiikkakäsityksestä poiketen tässä tutkimuksessa on omaksuttu laaja ja jälkimoderni politiikan käsite. Tästä lähtökohdasta pystytään tuomaan ilmi yhteisön harrastustoiminnan läpeensä poliittinen luonne. 1920- ja 1930-lukujen työväentalojen vapaa-ajankulttuuri oli vastarinnan kulttuuria ja arjen käytäntöjä, joilla yhteisö piti yllä omaleimaista työväen harrastajajoukon identiteettiään, hankki kollektiivisesti toiminnalleen resursseja ja takasi ydintoimijoidensa riippumattomuuden. Myös politiikan yksilöllinen ulottuvuus, oman ajan ja tilan haltuunotto sekä etäisyyden säilyttäminen kanssatoimijoihin tulevat tutkimuksessa esille. Tutkimuskohde ilmentää asetelmaa, jossa paikallisuus ja lähikontaktit välittävät luokan ja liikkeen suhdetta, politiikka limittyy arkeen ja valtasuhteiden kiistäminen elää jokapäiväisissä käytännöissä, kuten vapaa-ajanharrastuksissa. Tutkimus antaa aiheen jatkopohdinnoille muun muassa siitä, miten lähiverkostojen rapautuminen vaikuttaa arjen vastarinnan luonteeseen ja miksi alatasolta nousevat vastarinnan kulttuurit usein kieltävät oman poliittisuutensa.
  • Holopainen, Nette (Helsingin yliopisto, 2020)
    This is a study on resistance to gentrification in Brooklyn, New York. The premise of the study is to look at the 21st century city through an anthropological lens. From the 1980s on neoliberal capitalism has led to cities around the world to become playgrounds for the hyper-healthy where private property and profit rates trump people’s right to their city. In this study gentrification is understood as a process where marginalized low-income communities of color are disproportionately threatened by displacement as new development and people appear in their neighborhoods. Thus, this study has used gentrification as a context for analyzing how urban inequalities are systematically produced on the one hand, and lived, negotiated and resisted in everyday life on the other. It examines the city as a multiplicity of layered lived realities charged with antagonisms between ‘us’ and ‘them’, and in constant renegotiation between conflict and compromise. This thesis is a contribution to anthropology of, and in, the city. As over half of humanity now lives in towns and cities, this thesis speaks to the importance of urban anthropology in understanding the human condition. In order to assemble a more comprehensive picture, the thesis combines the concept of urban cosmopolitics and anthropological theories of landscape, art, and resistance with critical urban theory that has demanded cities for people, not for profit. This thesis is based on ethnographic fieldwork carried out in New York City between April and June 2017. The main research methods included participant observation in various events and settings, and semi-structured interviews with six activists and artists all in their own way engaged in resistance to gentrification. All of the participants had lived all or most of their lives in New York, and had personal experience with the pressures of being priced out of their neighborhoods. Supplementary information was gathered online from social media posts, blogs, websites and articles. Also, countless ethnographic encounters in and with the city have contributed to the analysis. This thesis analyzes how gentrification changes the urban landscape wherein people dwell and have formed their sense of belonging, community and identity. The urban landscape is seen as consisting of physical, political, social, historical and cultural layers. It is suggested that resistance to gentrification in New York City is resistance to systemic racism inherent in urban development. Moreover, social movements across the city have drawn an analogy between gentrification and colonialism, which is also factored into the analysis. Thus, connecting it to historical urban policies and practices the study suggests that gentrification in New York City is not merely an inevitable part of life in the city but a result of urban planning; zoning and housing policy have protected the segregation of neighborhoods and enabled the displacement of low-income communities of color. These unequal power relations that shape the city without regard to its people have been central in identifying and analyzing why people are engaged in resistance. This thesis examines various kinds of acts of resistance that vary from individual to collective, from overt to covert, and from demonstrations to imagining and circulating alternative futures and narratives. Special attention is given to art as resistance: it is analyzed as empowering the community, creating spaces of dissent, and making visible different life-worlds within the city. Finally, the thesis analyzes how resistance involves people in the politics of the city; exclusion from decision-making, unsustainable urban development, and co-optation of culture are issues that particularly disenfranchised communities across the city are facing in their struggle to assert their right to their city.