Browsing by Subject "verenpainetauti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Mervaala, Lauri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suoliston mikrobistolla on osoitettu olevan vahva yhteys useisiin suolistosairauksiin samoin kuin moniin systeemisiin sairauksiin, kuten lihavuuteen, diabetekseen ja eräisiin neurologisiin sairauksiin. Näissä tautitiloissa suoliston mikrobiston koostumus ja toiminta on häiriintynyt (dysbioosi). Uusimpien tutkimustulosten perusteella suolistomikrobiston dysbioosilla saattaa lisäksi olla merkittävä vaikutus sydän- ja verisuonitautien synnyssä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää verenpainetaudin kokeellista tautimallia hyödyntäen, vaikuttaako kohonnut verenpaine ja ravinnon suola suolistomikrobiston koostumukseen ja toimintaan. Verenpainetaudin kokeellisena tautimallina käytettiin spontaanisti hypertensiivisiä rottia (SHR), joille verenpainetauti kohde-elinvaurioineen kehittyy geneettisistä syistä. Normaalipaineisena verrokkiryhmänä käytettiin Wistar-Kyoto rottia (WKY), joista on aikoinaan risteytyksen avulla kehitetty SHR-kanta. Koe-eläinkannat jaettiin saamaan joko normaalisuolaista tai runsassuolaista ravintoa. Verenpainetaudin kehittymistä seurattiin mittaamalla koe-eläinten verenpainetta häntämittarilla kahdeksan viikon seuranta-aikana. Suolistomikrobiston koostumus selvitettiin määrittämällä ulostenäytteistä eristetystä DNA:sta 16S sekvensoinnilla. Suolistomikrobiston toimintaa arvioitiin määrittämällä seeruminäytteistä yli 650:n aineenvaihduntatuotteen pitoisuudet UPLC-MS/MS-laitteella. Tutkimuksessa osoitettiin, että verenpainetautia sairastavien koe-eläinten suolistomikrobiston koostumus poikkesi merkittävästi normaalipaineisten koe-eläinten koostumuksesta. Lisäksi havaitsimme, että runsassuolainen ravinto muutti suolistomikrobiston koostumusta myös verenpainetaudista riippumatta. Seeruminäytteiden metabolomiikka-analyysit osoittivat, että useat suolistomikrobien muodostamat metaboliitit imeytyvät suolistosta, jolloin niitä voidaan havaita verenkierrosta biologisesti aktiivisina pitoisuuksina. Verenpainetautia sairastavien koe-eläinten seerumissa eräiden metaboliittien pitoisuudet olivat merkittävästi korkeammat normaalipaineisiin koe-eläimiin verrattuna. Havainto viittaa siihen, että metaboliittien muodostuminen on lisääntynyt suolistossa ja/tai metaboliittien läpäisevyys suoliston seinämästä on verenpainetaudissa lisääntynyt. Yksi mielenkiintoisimmista havaituista metaboliiteista oli fenyyliasetyyliglysiini, jonka veripitoisuutta sekä verenpainetauti että runsassuolainen ravinto nostivat merkittävästi. Fenyyliasetyyliglysiini on aikaisemmin yhdistetty sydänpotilaiden suurentuneeseen kuolleisuusriskiin sekä verisuonten lisääntyneeseen tukosriskiin. Kaiken kaikkiaan runsassuolainen ravinto aiheutti merkittävästi laajemmat muutokset seeruminäytteiden metabolomiikassa normaalipaineisille koe-eläimille verenpainetautia sairastaviin verrattuna. Havainto saattaa viitata siihen, että suolistomikrobien muodostamat metaboliitit osallistuvat suolaresistenssiyden muodostumiseen. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin suolistomikrobien ja verenpainetaudin syy-seuraussuhdetta suorittamalla ulosteensiirto mikrobivapaisiin hiiriin (”germ-free mice”). Ulosteensiirto verenpainetautia sairastavilta koe-eläimiltä kohotti verenpainetta merkittävästi enemmän kuin ulosteensiirto normaalipaineisilta koe-eläimiltä. Havainto viittaa siihen, että suolistomikrobit ja niiden muodostamat metaboliitit osallistuvat keskeisesti verenpainetaudin kehittymiseen. Tutkimuksen perusteella suolistomikrobit ja niiden muodostamat metaboliitit voisivat olla lupaavia lääkekehityksen kohdemolekyylejä kehitettäessä uusia hoitoja sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. (311 sanaa)
  • Aromaa, A (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, 1981)
    Kansaneläkelaitoksen julkaisuja AL:17
    Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa suomalaisten aikuisten verenpainetasoa, kohonneen verenpaineen esiintyvyyttä, hoidon tarvetta, hoitotilannetta, verenpaineen kohoamiseen vaikuttavia tekijöitä sekä kohonneen verenpaineen kansanterveydellistä merkitystä koskevat perustiedot. Vuosina 1966–1972 Kansaneläkelaitoksen autoklinikka tutki maan eri osissa yli 50 000 henkilöä. Heidän kuolleisuuttaan ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistään seurattiin 5 vuoden ajan. Verenpaineen riippuvuus useista elinoloja, käyttäytymistä, biologisia ominaisuuksia ja terveydentilaa kuvaavista tekijöistä selvitettiin. Työssä kuvattiin systolisen ja diastolisen verenpaineen, pulssipaineen ja syketaajuuden vaikutus yleisimpien tautien aiheuttamaan kuolleisuuteen ja työkyvyttömyyseläkkeiden ilmaantuvuuteen. Viidesosalla koko väestöstä on kohonnut verenpaine. Lääkehoitoa verenpainetaudin takia tarvitsee 6 % keski-ikäisistä miehistä ja 11 % naisista, iäkkäistä miehistä joka viides ja naisista 40 %. Suomessa on 300 000–350 000 verenpainelääkkeitä tarvitsevaa henkilöä ja saman verran lievästi kohonneen verenpaineen takia vain seurantaa tarvitsevia. 1960-luvun lopussa oli riittävässä lääkehoidossa vain ⅓ kaikista. Hoitotilanne on 1970-luvun aikana huomattavasti parantunut. Verenpainetauti oli Lounais-Suomessa harvinaisempi ja Itä-Suomessa yleisempi kuin muualla maassa. Verenpainetasoon liittyvät tekijät selittivät keski-iässä yhteensä 20 % miesten ja 40 % naisten verenpaineen vaihtelusta. Tärkein muutettava kohonneen verenpaineen vaaratekijä oli lihavuus. Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen suurenivat verenpaineen kohotessa. Ennuste kuitenkin riippui verenpaineesta U- ja J-muotoisesti. Sydän- ja verisuonitautien vaara riippui verenpaineesta enemmän kuin kaikkien tautien ja aivovaltimotaudin vaara enemmän kuin sepelvaltimotaudin. Ennuste huononi huomattavasti nykyisiä suomalaisia lääkehoitosuosituksia matalammalta verenpainetasolta alkaen. Lääkehoidon aiheiden tarkistaminen voi olla tarpeen. Vähintään lievästi kohonnut verenpaine näytti aiheuttavan 25 % keski-ikäisten miesten ja 42 % naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuudesta. Koko väestön kattavan verenpainetaudin lääkehoito-ohjelman arvioitiin pienentävän kuolleisuutta huomattavasti. Verenpainetaudin ehkäisyä ja hoitoa terveydenhuollossamme on edelleen tehostettava.
  • Kapanen, Kirsi (2001)
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia terveyskeskushenkilöstön sisäisiä malleja verenpainetaudin ja diabeteksen hoidosta. Teoreettisen viitekehyksen muodostivat sisäisten mallien teoria, aikaisemmat terveyskeskustyöhön liittyvät tutkimukset sekä hoitosuositukset verenpainetaudin ja diabeteksen hoidon käsitteellisenä mallina. Terveyskeskushenkilöstöllä oletettiin olevan sisäisiä malleja, joiden pohjalta he tekevät työtään. Opinnäytetyössä oltiin kiinnostuneita, mikä on verenpainetaudin ja diabeteksen hoidon lääketieteellisen hallinnan taso terveyskeskuksissa. Tätä selvitettiin vertaamalla työntekijöiden sisäisiä malleja kyseisten sairauksien hoitosuosituksiin. Lisäksi oltiin kiinnostuneita, millainen hoitosuhde hoitavan henkilön ja potilaan välillä ilmenee työntekijöiden sisäisissä malleissa. Tarkastelunäkökulmana oli, ilmaisiko hoitava henkilö olevansa kiinnostunut myös potilaalta itseltään peräisin olevasta tiedosta. Lopuksi tarkasteltiin hoidon lääketieteellisen hallinnan tason ja hoitosuhteen luonteen välisiä yhteyksiä. Opinnäytetyössä käytettiin Stakesin Laadukas terveyskeskus -projektin yhteydessä vuonna 1998 kerättyä aineistoa. Projektissa oli verenpainetaudin ja diabeteksen hoitoa selvitetty kirjallisilla tehtävillä, joissa oli esitetty kuviteltu vastaanottotilanne. Työntekijöitä oli pyydetty kertomaan, miten he toimisivat kyseisissä tilanteissa. Tämän opinnäytetyön aineiston muodosti kuuden eri terveyskeskuksen lääkäreiden, sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vastaukset kirjallisiin tehtäviin (n=131). Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmällä ja yhteyksiä tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Opinnäytetyön tulosten mukaan verenpainetaudin hoito hallittiin kohtuullisesti ja diabeteksen hoito heikosti. Erityisesti lääkehoidon hallinnassa esiintyi puutteita. Sen sijaan lääkkeetön hoito hallittiin kummankin sairauden kohdalla hyvin. Verenpainetaudin hoito oli jakaantunut eri ammattiryhmien osaamisalueiden mukaisesti selvemmin kuin diabeteksen hoito. Hoitosuhteen luonnetta kuvaavia malleja muodostui kolme. Ne nimettiin asiantuntijamalliksi, neuvottelevaksi malliksi ja asiakaskeskeiseksi malliksi. Asiantuntijamallin mukainen toiminta oli tyypillistä diabeteksen hoidossa kaikille ammattiryhmille. Tällöin toiminta ohjautui pelkästään hoitavan henkilön tiedon varassa. Neuvotteleva malli oli tyypillistä verenpainetaudin hoidossa etenkin hoitajille. Tällöin hoito eteni sekä hoitavan henkilön että potilaan tiedon varassa. Asiakaskeskeistä mallia esiintyi hyvin harvoilla työntekijöllä. Asiakaskeskeisessä mallissa toiminta ohjautui pelkästään potilaan tiedon varassa. Neuvottelevaa mallia edustavilla työntekijöillä diabeteksen hoidon lääketieteellinen hallinta oli tilastollisesti merkitsevästi korkeammalla tasolla kuin asiantuntijamallia edustavilla työntekijöillä. Työntekijöiden vastauksista ilmeni myös, että sekä verenpainetauti että diabetes mielletään sairauksiksi, joissa potilaiden itsehoidolla on keskeinen merkitys. Useimmissa vastauksissa työntekijät eivät ottaneet huomioon hoitosuhteen merkitystä hoidon onnistumisen kannalta. Keskeisiä lähteitä olivat Engeström (1999), Launis (1994), Mikkonen ja Keskinen (1980) sekä Cantor ja Kihlström (1987).