Browsing by Subject "verkostoituminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 44
  • Aniluoto, Arto (2004)
    Tutkimus käsittelee Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston keskinäistä kumppanuutta. Se lähtee kaupungin ja yliopiston vuosisataisen yhteisen historian pohjalta kuvaamaan niiden välille varsinaisesti vasta 1980-luvulla syntyvää yhteistyötä, joka saa 2000-luvulle tultaessa asteittain yhä virallisempia ja rakenteellisempia muotoja ja sisältöjä. Samalla kaupungin ja yliopiston yhteistyö tiivistyy kohti keskinäistä kumppanuutta. Tutkimus on ensimmäinen jäsennetty kokonaisesitys kaupungin ja yliopiston monitasoisen ja -alaisen yhteistyön muodoista ja sisällöistä, jotka ovat liittyneet muun muassa koulutukseen, tutkimukseen, niiden kaupallistamiseen, kaavoitukseen ja kansainvälisyyteen. Keskeisimpiä hankkeita ovat viimeisen kahden vuosikymmenen aikana olleet muun muassa Helsingin tiedepuiston synnyttäminen, yliopiston neljän kampusalueen kaavoittaminen ja rakennuttaminen, yhteisen aikuis- ja täydennyskoulutustoiminnan organisoiminen, kaupunkitutkimus ja erityiset kaupunkitutkimuksen professuurit, Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuosi 1990 sekä Helsinki Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2000. Tutkimuksessa kuvataan keskeisten hankkeiden syntyä, historiallista kehittymistä sekä merkitystä laajemman kumppanuuden osana. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin ja se lähestyy kohdettaan yhdistämällä kaupunkitutkimuksen, sosiologian, hallintotieteen ja historian teorioita, metodeita ja näkökulmia. Käytetyt empiiriset aineistot koostuvat kaupungin ja yliopiston yhteistyön kannalta keskeisimpien toimijoiden, kuten Helsingin kaupunginjohtajien sekä Helsingin yliopiston kanslereiden ja rehtoreiden teemahaastatteluista sekä kaupungin ja yliopiston yhteistyöneuvottelukunnan koko tähänastisen 17 vuoden toiminta-ajan pöytäkirjoista. Lisäksi analyysin tukena on käytetty tutkimuskohdetta lähestyvää muuta kirjallista aineistoa. Tutkimuksessa jäsennetään hallinnoinnin (governance), verkoston (network) ja kumppanuuden (partnership) käsitteiden teoreettiselta pohjalta kaupungin ja yliopiston yhteistyön tiivistymistä strategiseksi kumppanuudeksi hallinnollisena ja historiallisena prosessina. Lisäksi kumppanuuden asemaa ja merkitystä tutkitaan suhteessa laajempiin pääkaupunkiseudun seudullisten toimijoiden virallisiin ja epävirallisiin verkostoihin sekä analysoidaan näiden merkitystä edustuksellisten päätöksentekojärjestelmien demokraattisuudelle. Lähinnä globalisoituvasta maailmantaloudesta johtuvien julkishallinnon talousvaikeuksien ja Suomen kansallisen aluepolitiikan seurauksena kansallisvaltion tuki sekä Helsingin kaupungille että Helsingin yliopistolle on 2000-luvulle tultaessa vähentynyt. Tästä johtuen kaupunki ja yliopisto ovat samanaikaisesti molemmat "avautuneet" seudullisiin sidosryhmiinsä päin ja löytäneet toinen toisensa strategisen tason kumppaneina. Kumppanuus hyödyttää molempia osapuolia, koska ne saavat toisiltaan tarvitsemiaan strategisia resursseja. Kumppanuus on epäsymmetrinen: kaupungille ja yliopistolle tyypillinen organisaatio, toimintatavat ja yhteistyössä omaksutut roolit poikkeavat toisistaan merkittävästi, mutta osapuolet ovat silti kumppanuudessa keskenään tasa-arvoisia. Kumppanuuden myötä osapuolten keskinäinen arvostus sekä ymmärrys toistensa toimintatavoista ovat lisääntyneet. Aiemmin valtakunnallisen valtionyliopiston roolista tiukasti kiinni pitäneestä "Yliopistosta" on tullut yhä enemmän alueellisesti toimiva "Helsingin" yliopisto ja Helsingin kaupungista lukuisine kampusalueineen ja yliopistotoimintoineen on puolestaan tullut "yliopiston Helsinki".
  • Rantala, Emilia (Helsingin yliopisto, 2019)
    The research focuses on the views and experiences of professional youtubers and about where they have acquired their knowledge and skills. Also, how they develop their expertise is at the heart of the review, as there is no actual training in the profession of a youtuber. The aim of the study is to outline the different dimensions of knowledge and the areas that a person needs in his / her work. The context of the research is competence, competence development and new work. The labor market of the future requires updating skills, and through this research it is possible to look at the demands of the skills of such a new work represented by the youtubers in this study. The material consists of four interviews in which the most successful tubers in Finland tell about their own work and describe the related skills and areas of expertise. The analysis proceeds according to content analysis, where I summarize the categories of different competencies emerging from the interviewees' stories. On the basis of the analysis, four top classes describing the skills of professional youtubers were gathered: Technical skills, self-management skills, professional skills and networking skills. Under these four upper classes, there are even more sub-categories that define the skills required in the work of youtubers. The categories of competence are not intended to cover the skills and requirements of the entire profession, but to gain access to the individual's own expertise and development. Through the results, it is also possible to get more information on about the youtubers work, that represents new manifestations of worklife. The results show how new ways of working have come to stay and there is no return to the old bureaucratic organization style of work in these young people's expectations. Expertise and its development were seen as a self-contained factor. The future as a professional youtuber was seen as unstable, but still unlimited and bright. New forms of work and the changing attitudes of young people towards work require more research at a single level. New larger phenomena are often formed through micro-phenomena and when these micro-phenomena can be accessed early enough, greater changes could be better anticipated.
  • Koskinen, Kimmo; Haatanen, Kari (Helsingin yliopisto, 2011)
    Verkkari 2011 (5)
  • Hiltunen, Helena (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (6)
  • Hinkka, K; Karppi, S-L; Ollonqvist, K; Aaltonen, T; Grönlund, R; Puukka, P; Saarikallio, M; Salmelainen, U; Vaara, M (Kela, 2004)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 60
    käihmisten kuntoutuksen laajan vaikuttavuustutkimuksen tavoitteena on selvittää, pidentääkö Kelan kustantama kuntoutus huonokuntoisten vanhusten kotona asumisen aikaa. Menetelmäraportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten tutkimus toteutettiin ja millaisia vanhuksia tutkimukseen valittiin. IKÄ-hanke on kokeellinen kontrolloitu tutkimus, jossa selvitetään, miten kuntoutus vaikuttaa terveyteen ja kotona selviytymiseen. Vanhusten toimintakyvyn muutoksia tutkitaan erilaisin mittauksin. Kuntoutuksen toteutumista selvitetään myös haastattelujen avulla. Lisäksi arvioidaan kuntoutuksen taloudellisuutta. Tutkimukseen valittiin yli 65-vuotiaita henkilöitä, joilla oli selviä vaikeuksia selviytyä kotiaskareistaan itsenäisesti. Heidän toimintakykynsä oli heikentynyt, ja useimmilla oli monenlaisia vaivoja, yleisimmin kipuja ja väsyneisyyttä. Kivut ja säryt olivat jatkuvia 80 prosentilla naisista ja 70 prosentilla miehistä. Valtaosalla vanhuksista oli käytössään apuväline tai apuvälineitä, jotka helpottivat liikkumista tai arkiaskareista selviytymistä. Heidän sosiaalinen verkostonsa oli laaja, ja enemmistö piti säännöllisesti yhteyttä lapsiinsa tai läheisiinsä. Melkein kaikki saivat säännöllisesti apua toiselta henkilöltä, ja lähes 40 prosenttia vanhuksista oli kunnallisen kotipalvelun piirissä. Tutkimus alkoi vuonna 2001 ja seuranta-aika päättyy vuonna 2007. Mukana on 741 vanhusta, 41 kuntaa ja 7 kuntoutuslaitosta.
  • Toijonen-Kunnari, Sari Katriina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Yritysten keskeisimpiä menestystekijöitä ovat johdon kyvykkyys rakentaa ja johtaa erityyppisiä liiketoimintaverkostoja. Verkostojen johtamisella luodaan ja toteutetaan strategia, tuotetaan yhteinen näkemys tavoitteista ja sitoutetaan ihmiset toimintaan. Yhteistyön kehittyminen on jatkuva prosessi. Tavoitteena oli selvittää horisontaalisen yritysverkoston johtamisen nykytila ja kehittämiskohteet. Tutkimusongelma, miten horisontaalista yritysverkostoa johdettiin, jakaantui tutkimuskysymyksiin: millaisia tavoitteita verkostolla oli, millä tavoin verkoston johtaminen ja päätöksenteko oli organisoitu, millaisia toimintatapoja verkostoyhteistyössä käytettiin sekä millä tavoin johtamiskeinot tukivat yrittäjien sitoutumista verkostoon ja keskinäisen luottamuksen rakentumista. Yritysverkoston tarkastelussa hyödynnettiin Håkansonin ja Johanssonin (1992) kehittämää ARA -mallia. Pienyritysten yhteistyön ja verkostoituminen analysointi pohjautui Varamäen (1997) kehittämän Kuutiomallin ja Vesalainen ym. (2004) laatimien liiketoiminnallisten ja organisaationaalisten sidosten ulottuvuuksiin. Horisontaalisen yritysverkoston tavoitteellista johtamista lähestyttiin Hyötyläisen ja Simonsin (1999) Yritysverkoston johtamiskolmion -mallilla. Verkoston johtamiskeinoja tarkasteltiin Rajalan ja Westerlundin (2009) määrittämillä vaikuttamisen, integroinnin, koordinoinnin ja ohjauksen ulottuvuuksilla. Toimeksiantajana oli Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, jonka toteuttamiin matkailun kehittämishankkeisiin verkoston yritykset ovat osallistuneet. Empiirisessä osassa tutkittiin Saimaa Gastronomy -verkostoa, mihin kuuluvat Tertin Kartano Mikkelistä, TeaHouse of Wehmais Juvalta, Sahanlahti Resort Puumalasta ja Hotelli Punkaharju Punkaharjulta. Verkoston tarkoituksena oli kehittää Järvi-Suomen elinvoimaisuutta, Saimaan alueen ruokakulttuuria ja -matkailua sekä yritysten liiketoimintaa. Laadullisen tutkimusotteen aineistonhankintamenetelminä käytettiin dokumenttiaineistoja ja neljän yrittäjän teemahaastatteluja. Dokumenttiaineistoille tehtiin sisällönanalyysi ja haastatteluaineistot luokiteltiin teemoittain. Tutkimuksessa sovellettiin deduktiivista tutkimusotetta. Yrittäjät olivat sitoutuneita verkoston tarkoitukseen, mutta tavoitteista ei ollut yhteistä näkemystä. Käynnistysvaiheessa olleen yhteistyörenkaan johtaminen pohjautui epävirallisiin henkilösuhteisiin ja keskinäiseen luottamukseen. Yrittäjät muodostivat johtoryhmän, jonka demokraattiseen päätöksentekoon oli menettelytapoja. Verkostoyhteistyö perustui eri kohteiden voimavarojen integrointiin. Toimintatapoja pidettiin avoimina, oikeudenmukaisina ja reiluina. Kehittämiskohteiksi esitetään verkoston vision, strategian, tavoitteiden ja mittareiden suunnittelua sekä niitä tukevien organisaatiorakenteiden ja toimijoiden roolien määritystä yhteistoiminnallisesti.
  • Assinen, Pauli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Verkkari 2015 (4)
  • Hinkka, K; Karppi, S-L (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 112
    Verkostomallisen geriatrisen kuntoutuksen vaikuttavuutta, kuntoutuksen toteuttamista ja kustannusvaikuttavuutta tutkittiin satunnaistetussa kokeellisessa tutkimuksessa (IKÄ-hanke). Siihen osallistui 741 Kelan eläkkeensaajien hoitotuen saajaa, joiden kotona selviytyminen oli uhattuna toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Alkututkimuksen jälkeen tutkittavat satunnaistettiin kuntoutus- ja verrokkiryhmään. Kuntoutujat osallistuivat kahdeksan kuukauden aikana kolmijaksoiselle kuntoutuskurssille. Vuoden kuluttua alkututkimuksesta tehtiin seurantatutkimus ja siitä puolen vuoden kuluttua seurantakysely. Molempien ryhmien asumista ja palvelujen käyttöä seurattiin viisi vuotta. Lähtötilanteessa kuntoutujat ja verrokit eivät eronneet toisistaan. Naisten (86 %) keski-ikä oli 79 ja miesten 75 vuotta. Tutkittavien fyysinen suorituskyky oli heikko. Masentuneisuutta oli 17 %:lla, ja henkinen suorituskyky oli heikentynyt 30 %:lla. Vuoden seurannassa kuntoutujien toimintakyky oli kohentunut tai heikentyi vähemmän kuin verrokkien. Kuntoutujien tuki- ja kotipalvelujen käyttö lisääntyivät, mutta heidän sosiaalipalvelujensa, erityisesti asumisensa, kustannukset olivat kuntoutuksen jälkeen verrokkeja pienemmät, koska he käyttivät kevyempiä palvelumuotoja. Kuntoutujat olivat tyytyväisiä kuntoutukseen ja kokivat hyötyneensä siitä. Viiden vuoden seurannassa asumismuodon muutokset eivät poikenneet merkitsevästi toisistaan. Laadullisilla osahankkeilla syvennettiin kuntoutusprosessien analysointia. Kuntoutuksen toteuttaminen ei kaikin osin tukenut ikäihmisten kuntoutumista, ja se osoittautui liikuntaja fysioterapiapainotteiseksi. Ihmisen toimintakyky ja tilanne tulisi olla onnistuneen kuntoutuksen lähtökohtana, ja kuntoutus tulisi suunnitella ja toteuttaa hänen tarpeistaan lähtien. Hyvä tiedonkulku ja yhteistyö eri toimijatahojen välillä on toinen onnistuneen kuntoutuksen edellytys. Ryhmäkuntoutuksessa ikäihmiset tukivat toisiaan ja arvostivat ryhmän antamaa vertaistukea.
  • Karppi, S-L; Pohjolainen, T; Grönlund, R; Aaltonen, T; Ketala, R; Poikkeus, L; Puukka, P (Kela, 2003)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 59
    Ikäihmisille järjestetyssä eri toimintatahojen (kunta, kuntoutuslaitos, Kela) verkostoitumiseen perustuvassa kehittämishankkeessa arvioitiin laitoskuntoutukseen ja avokuntoutukseen perustuvia kuntoutusmalleja. Kuntoutujiksi valittiin henkilöitä, joiden toimintakyky oli alentunut ja kotona selviytyminen oli vaikeutunut. Kuntoutuksen aloitti 543 henkilöä (466 naista ja 77 miestä; keski-ikä 76 vuotta, vaihteluväli 64?92 vuotta). Heistä 70 % osallistui laitos- ja 30 % avokuntoutukseen, ja 46 naisen ja 10 miehen kuntoutus keskeytyi. Hankkeen tavoitteena oli löytää ikäihmisten kuntoutukseen soveltuva, eri toimijatahojen yhteistoimin-taan perustuva moniammatillinen yhteistyö- ja kuntoutusmalli. Kuntoutujakeskeiset tavoitteet olivat kuntoutujan toimintakyvyn edistäminen ja hänen omatoimisuutensa tukeminen. Kuntoutusverkostoja koskevat tiedot kerättiin teemahaastatteluilla ja kyselyillä. Kuntoutuslaitokset keräsivät tietoa kuntoutujien sairauksista, toimintakyvystä, mielialasta, palveluista ja heidän käytössään olevista apuvälineistä kuntoutuksen alkaessa ja sen lopussa. Kuntoutujien mielipiteitä kuntoutuksesta kartoitettiin puoli vuotta kuntoutuksen loppumisesta lomakekyselyllä, johon vastasi 76 % kuntoutujista. Ikäihmisten monialaista ja monitoimijaista kuntoutusyhteistyötä tukee eri toimijatahojen sitoutuminen ja innostuneisuus. Toiminnan esteitä olivat kuntien taloudellisten resurssien ja kunnan toimijoiden aikaresurssien vähäisyys. Ikäihmisten kuntoutuksesta saama hyöty näkyi mielialan kohenemisena ja kivun lie-vittymisenä, selvemmin laitoskuntoutukseen osallistuneilla. Avokuntoutuksessa pystyttiin ottamaan laitoskuntoutusta paremmin huomioon kuntoutujan kotiolot, ja heille suositeltiin useammin apuvälineitä ja tehtiin asunnonmuutostöitä.
  • Kangas, Susanna (2004)
    Yritysverkostot, joissa tuotantoa on integroitu vertikaalisesti toimitusketjun muiden yritysten kanssa, ovat 1990-luvulta alkaen lisääntyneet huomattavasti. Tämä on sekä kansainvälinen että kotimainen ilmiö. Siitä huolimatta verkostojen johtamisesta on tehty vain vähän tutkimusta. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan laajentamaan verkostojen johtamisen tuntemusta keskittymällä tutkimaan suomalaisten teollisuusyritysten verkostoita ja niiden johtamista. Verkostojen johtamiselle ei ole vielä ilmiön uutuudesta johtuen vakiintunut tieteellistä lähestymistapaa. Tässä työssä sitä lähestytään kolmesta eri lähtökohdasta. Verkostoprosessien logistista ja fyysistä sujuvuutta voidaan tarkastella lean -tuotannon ja toimitusketjujen hallinnan (supply chain management) oppien kautta. Verkoston yritysten on tärkeää pyrkiä yhdistämään toimintonsa ja prosessinsa kokonaisuutta tukeviksi. Verkoston toiminnan kannalta henkilöstön jatkuva oppiminen ja sitä kautta syntyvät innovaatiot ovat verkoston kilpailukyvyn lähde. Oppivan organisaation -suuntaus pyrkii kiinnittämään huomiota henkilöstön oppimisen tukemiseen ja johdon tärkeään rooliin tässä prosessissa. Kolmanneksi verkoston toiminta ja johtaminen on myös kiinteästi yhteydessä verkoston rakenteeseen. Rakenteen vaikutusta organisaation toimintaan ja menestykseen on tarkasteltu sosiaalisen pääoman -teorian kautta. Verkostojen johtamisen teoriaa on peilattu ensinnäkin käytännön verkostojen johtamisessa esiin tulleisiin kokemuksiin ja ongelmiin. Verkoston johtamisessa painottuu sopimuskäytäntöjen tärkeys, tiedonkulun sujuvuus, kilpailukyvyn ylläpito sekä yhteisten toimintatapojen ja -kulttuurien löytäminen. Verkostojen johtamista pidetään usein yksinomaan verkoston päähankkijan tehtävänä, mutta siihen osallistuvat monin tavoin myös järjestelmätoimittajatason yritykset, mikä tulee esiin eri tason verkostotoimijoiden - päähankkija, järjestelmätoimittaja ja osatoimittaja - tasojen johtamisnäkemyksiä analysoitaessa. Lopuksi verkostojen johtamista on peilattu verkostojen rakenteeseen. Tyypittelemällä aineiston verkostot neljään eri luokkaan - konservatiiviset, yhdensuuntaiset, kahdensuuntaiset sekä epätyypilliset verkostot - tullaan siihen päätelmään, että verkostojen menestyksen takana voi yhtä lailla olla sekä hierarkkisesti johdettu yhdensuuntainen verkosto kuin tasavertaisempaa johtamistyyliä painottava kahdensuuntainen verkosto.
  • Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (16)
  • Isaksson, Eva (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (9)
  • Haatanen, Kari (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (9)
  • Forsman, Maria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (4-5)
  • Torkkeli, Antti (2006)
    Tutkimuksen johtoajatus on tutkia poliitikkojen asemaa verkostomaisessa hallinnassa eli edustuksellisen demokratian ja hallinta-ajattelun yhteensopivuutta. Tutkimuskohteena on tästä suomalainen esimerkki, kuntien verkostomainen seutuyhteistyö ja luottamushenkilöiden asema siinä. Virallisesti valtuuston tulisi olla kunnan ylin päättävä elin, mutta aikaisemman tutkimuksen ja hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman Kansanvalta 2007 -toimikunnan mietinnön perusteella tosiasiallinen asema ei ole täysin selkeä. Tieteensisäisesti tarkasteltuna tarvitaan lisää empiiristä tietoa hallintamallien käytännön sovelluksista edustuksellisen demokratian kannalta. Tutkimuskohteina ovat viisi Suomen Kuntaliiton seudullisten demokratiatoimintamallien kuvaamiseen ja kehittämiseen tähtäävän hankeen 2004–2006 tutkimusseutua, jotka kaikki kuuluvat aluekeskusohjelmaan ja edustavat jokaista ohjelman kaupunkiseutuluokitusta: Hyvinkään-Riihimäen talousalue, Kouvolan kaupunkiseutu, Kuopion seutu, Raahen seutukunta ja Ylä-Savon talousalue. Teoreettinen viitekehys muodostuu governance-tutkimuksesta. Empiirisen aineiston muodostavat tutkimusseutujen kuntien keskeisille päättäjille, johtaville poliitikoille ja viranhaltijoille, tehdyt teemahaastattelut ja tutkimusseutujen kuntien kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajille suunnattu kysely. Teemahaastatteluiden analysoinnissa on soveltuvin osin käytetty retorista diskurssianalyysia ja kyselyn selittävä osuus on analysoitu varianssianalyysilla. Kuvaavassa osiossa tulokset on raportoitu frekvenssijakaumina. Tutkimus on osaltaan sekä usean tapauksen tapaustutkimus että tilastollinen tutkimus. Keskeinen tulos on, että poliitikot ovat seutuyhteistyön hallinnassa jakautuneet kahteen toimijatasoon: kiinteämmin seudullisessa päätöksentekoprosessissa mukana oleviin johtaviin luottamushenkilöihin, jotka kokivat vaikuttamismahdollisuutensa seudullisessa päätöksenteossa paremmiksi kuin peruskunnanvaltuutetut, jotka ovat enemmän syrjässä seudullisesta päätöksenteosta. Lisäksi valtuuston strateginen asema ei ole selkiytynyt. Tulos osoittaa ilmeisen ongelman valtuuston virallisen aseman ja käytännön välillä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että politiikan/poliitikkojen tuomaa lisäarvoa hallinnassa olisi pyritty kyseenalaistamaan vaan poliitikkojen asema ei ole vielä selkiytynyt seutuyhteistyön hallinnassa. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi: Airaksinen, Jenni – Nyholm, Inga – Haveri, Arto (2004): Seutuyhteistyön arki – retoriikkaa, politiikkaa ja raakaa työtä? Seutukuntien tuki -hankkeen II väliraportti. Tampereen yliopisto, Tampere., Greven, Michael Th. (2005): ”The Informalization of Transnational Governance: A Threat to Democratic Government”. Teoksessa Grande, Edgar – Pauly, Louis W. (ed.): Complex Sovereignty: Reconstituting Political Authority in the Twenty-first Century. University of Toronto Press, Toronto., Klijn, Erik-Hans – Koppenjan, Joop – Termeer, Katrien (1995): ”Managing Networks in the Public Sector: a Theoretical Study of Management Strategies in Policy Networks”. Public Administration 73 (3) 437–454. ja Rhodes, R. A. W. (1996): ”The New Governance: Governing without Government”. Political Studies 44 (4), 652–667.
  • Wollsten, Piia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksen taustalla on selvittää Suomessa käynnissä olevan sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluaineistosta NPM- ja post-NPM -ilmiöiden tunnusmerkkejä. Vaikka New Public Management eli NPM ja myöhemmin syntynyt post-NPM -ilmiö ovat useiden tutkijoiden mielestä tieteellisesti kiistanalaisia määritelmiä, on tässä tutkimuksessa tukeuduttu niihin hallinnollisiin ja rakenteellisiin havaintoihin, joita julkishallinnon tutkimuksissa on käytetty NPM- ja post-NPM -ilmiöiden yhteydessä. Tutkimuksessa on haettu vertailunäkökulmaa Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa tapahtuneista ja tutkituista julkishallintoon kohdistuneista muutoksista NPM:n vaikutuksesta 1980-luvulta alkaen. Tällöin alkoi voimakas hallinnon hajauttaminen ja toimintojen yksityistäminen tehokkuuden tavoittelun nimissä. Näistä muodostuvat keskeisimmät NPM:n tunnusmerkit ammattimaisen ja tuloksellisen johtamisen ohella. Myöhemmin 2000-luvulle tultaessa, post-NPM -ilmiö on tuonut NPM:n vaikutuksien arvioinnin ja kokonaisuuden hallinnan ja koordinaation käsitteen julkishallinnon tutkimukseen. Tutkimuksissa on havaittu hallinnon ja päätöksenteon hajauttamisen aiheuttaneen koordinaation hajoamista, valtionhallinnon ohjaus- ja koordinaatiomahdollisuuksien heikentymistä ja tämän johdosta strategisen ja poliittinen päätöksenteon vaikeutumista. Tässä tutkimuksessa tunnistetaan sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelumateriaaleista niitä julkisen sektorin johtamiseen, koordinaatioon ja organisaation rakenteisiin liittyviä tunnusmerkkejä, joita tutkijat ovat havainneet mm. Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa tapahtuneissa julkisen hallinnon reformien yhteyksissä. Valmistelumateriaalit jakautuvat kahteen dokumenttiin. Aluehallintouudistuksen osalta tarkastellaan selvityshenkilö Lauri Tarastin luovuttamaa raporttia nimeltä ”Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen - ilman sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta”. Sote-uudistuksen osalta tarkastellaan dokumenttia nimeltä ”Sosiaali- ja terveydenhuollon ja aluehallintouudistuksen linjaukset”. Tutkimus on sisällön analyysiin perustuva laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmä etenee NPM- ja post-NPM -ilmiöiden teemoittelusta ilmiöiden tarkempien tunnusmerkkien tyypittelyyn. Tyypittely perustuu näiden ilmiöiden ja julkishallinnon tutkimuksista havaittuihin keskeisiin sisältöihin. Havaittuja ja tyypiteltyjä ilmiöiden tunnusmerkkejä nostetaan esiin sote- ja aluehallintouudistuksen materiaaleista ja niitä myös verrataan Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa tapahtuneisiin reformeihin. Tutkimuksessa tunnistettiin Ison-Britannian ja Ruotsin esimerkkien kautta julkishallinnon kehityksessä tunnusomainen heiluriliike. Kun NPM:n johdosta hallintoa ja päätöksentekoa hajautettiin paikalliselle tasolle ja toimintoja yksityistettiin, post-NPM -ilmiö tuotti korjausliikkeen hallinnon uudelleenarvioinnin merkeissä ja palautti valtionhallinnolle vahvempaa koordinaatio- ja ohjausvaltaa. Organisaatioteoria tunnistaa myös hajauttamisen seuraukset. Teorian mukaan erikoistuminen nostaa tehokkuutta, mutta hajauttamisen ja erikoistumisen kääntöpuolena on kokonaisuuden hallinnan kadottaminen, jolloin koordinaatiota on lisättävä. Koordinaation lisääminen ei välttämättä tarkoita palaamista hierarkkiseen ja byrokraattisesti toimivaan hallintoon. Verkostomainen koordinaatio on löytämässä paikkansa julkishallinnossa, jossa on ymmärretty verkostomaisen tiedon jakamisen hyödyt ja synergiaedut. Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelumateriaaleista on löydettävissä paljon NPM-ilmiön tuomia uudistuksia, etenkin sote-uudistuksessa. Uudistuksen kokonaisuutta tarkasteltaessa, valtionhallinnolla on pyrkimys voimakkaaseen koordinaatioon maakuntiin nähden. Uudistuksen myötä odotetaan myös verkostomaista yhteistyötä niin maakuntien kuin muidenkin organisaatioiden välillä, joka on tunnusomaista post-NPM -ilmiölle.
  • Laine, Henrik (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan erään helsinkiläisen peruskoulussa työskentelevän koulukuraattorin työtä verkostoitumisen näkökulmasta. Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka tehtävänä on edistää ja tukea oppilaiden psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä koulunkäyntiä osana koulussa toimivaa oppilashuoltoryhmää. Kuraattorin tekemä koulusosiaalityö on luonteeltaan verkostoituvaa. Tärkeimpiä koulun ulkopuolisia yhteistyötahoja ovat lastensuojelu, nuorisopsykiatrian poliklinikat, perheneuvola sekä nuorisotoimi. Toisen näkökulman tutkielmalleni antaa oman työn tutkimuksen sekä kehittävän itsearvioinnin viitekehys. Aineistona oli ensimmäisenä kuraattorityövuotenani 2002–2003 itse laatimani asiakasrekisteri. Syyslukukauden 2002 alussa Helsingin kaupungin kouluissa käyttöönotettu koulupsykologien ja -kuraattoreiden käyttöön tarkoitettu Aura-asiakasrekisterijärjestelmä ei toiminut aluksi kunnolla. Siksi ylläpidin tekstinkäsittelyohjelmalla omaa asiakasrekisteriä koko kouluvuoden ajan. Merkittävää on, että tätä almanakanomaista rekisteriä laatiessani en vielä ajatellut tekeväni tutkimusta sen pohjalta. Tutkielman tarkoituksena on jäsentää tekemääni työtä työn dokumentoinnin pohjalta sekä auttaa lukijaa muodostamaan kuvaa kuraattorityön erilaisista verkostoista. Työn empiirisen aineiston muodostaa laatimani asiakasrekisteri – kuvaus kouluvuoden 2002–2003 tapahtumista. Empiirisen aineiston rinnalla kulkee työssä omaksuttu hiljainen tieto, jota pyrin tekemään näkyväksi kirjoittamalla sitä auki. Käytetyn kirjallisuuden osalta hyödyllisimmiksi osoittautuivat aikaisemmat koulukuraattorin työtä käsitelleet tutkimukset, sosiaalialan verkostoitumista ja verkostotyötä käsittelevä kirjallisuus sekä tutkimukset oman työn tutkimuksesta ja hiljaisen tiedon hyödyntämisestä omassa työssä. Tutkimukseni on kuvaileva tapaustutkimus. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt kvalitatiivista tekstianalyysia. Esittelen lukijalle miten olen omassa työssäni hyödyntänyt alueen verkostoja. Lisäksi erittelen verkostoitumisen puitteita ja haasteita. Verkostoitumista kuvaamaan olen luonut kolme oppilasesimerkkiä lukuvuonna 2002–2003 oppilailla esiintyneiden kolmen yleisimmän koulunkäyntiä vaikeuttaneen ongelman pohjalta. Oppilasesimerkkien luonti tapahtui yhdistelemällä samantyyppisiä 7.–9.-luokkalaisten oppilaiden asiakaskäynneillä esille tulleita ongelmia lukuvuoden ajalta. Ongelmatyypit olivat lintsaaminen, kiusaaminen ja masentuneisuus. Lähimmän yhteistyöverkoston eli opettajien suhtautumista koulusosiaali- ja oppilashuoltotyötä kohtaan kuvaa laatimani nelikenttä, joka luokittelee opettajat neljän eri tyyppiesimerkin mukaan. Tyypittelyn perusteina olivat opettajan kynnys tuoda julki huolensa oppilaan tilanteesta oppilashuoltoryhmälle sekä opettajan aito kiinnostus ja välittäminen oppilaiden hyvinvoinnista. Koulusosiaalityön keinoin on mahdollista puuttua oppilaiden heikkenevään tilanteeseen tehokkaasti ja nopeasti. Oppilashuollon ja kuraattorin tarjoama laadukas hoidollinen tuki vaatisi kuitenkin rinnalleen toimivan ja toimenpiteisiin kykenevän palvelujärjestelmän, joka ei olisi nykytilanteen tavoin ääriään myöten ylikuormittunut.
  • Varvikko, Maarit (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan koulukuraattorin työtä ja työn ympärille muodostuvaa verkostoa peruskoulun koulukuraattorin näkökulmasta. Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka tehtävänä on edistää ja tukea oppilaiden psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä koulunkäyntiä. Tutkielman tarkoitus on tarkastella, millaisia verkoston muotoja koulukuraattorin työssä esiintyy ja miten koulukuraattori näissä verkostoissa toimii. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat Helsingin kaupungin opetusviraston alaisuudessa työskenteleviä peruskoulun koulukuraattoreita. Helsinki jakaantuu seitsemään eri suurpiiriin ja jokaisesta on yksi koulukuraattori. Haastatteluaineisto muodostaa tutkimuksen empiirisen osuuden. Tutkielman tärkeimpinä lähteinä ovat koulukuraattoreita, yhteistyötä, verkostoa ja lapsen hyvinvointia käsittelevä kirjallisuus sekä lastensuojelulaki että -asetus. Haastattelujen perusteella koulukuraattori ei toimi varsinaisia verkostotyön menetelmiä käyttäen. Koulukuraattorin toiminta on verkostoitumista. Koulukuraattori kokoaa tukiverkoston apua tarvitsevan oppilaan ympärille oppimisen esteiden selvittämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Verkostoiksi muodostuvat koulun sisällä tapahtuva verkostoituminen ja verkostoituminen koulun ulkopuolelle. Koulussa koulukuraattorin verkosto on pääosin oppilashuoltoryhmä, jonka jäseniä ovat koulukuraattorin lisäksi rehtori, koulupsykologi, erityisopettaja, opettaja, terveydenhoitaja ja yläasteella opintojenohjaaja. Koulukuraattorin koulun ulkopuoliseen verkostoon kuuluvat sosiaalitoimi, nuorisotoimi, lasten- ja nuortenpsykiatriset hoitotahot, seurakunta ja poliisi sekä epäviralliset tahot ja projektit. Koulukuraattoreilla on myös aluekohtaisesti poikkihallinnollisia virkamiestapaamisia, joissa keskustellaan alueen tilanteesta ja sovitaan yhteisistä linjauksista. Verkoston kanssa tehtävä työ koetaan yleisesti hyvin sujuvana. Se on voimavara, jota ilman työtä ei voi tehdä. Lastensuojelun kanssa verkostoitumista on eniten, mutta lastensuojelutyöhön kohdistuu myös eniten kritiikkiä. Toisen työn tunteminen, ylemmän johdon myönteinen suhtautuminen verkostoitumiseen koulun ulkopuolelle ja rehtorin myönteinen asenne oppilashuollon työlle ovat keskeisimmät asiat, jotka tuovat sujuvuutta verkostoitumiseen. Haastattelujen perusteella koulukuraattorin verkoston toiminnassa ei ole epäkohtia, jotka suoranaisesti olisivat haitallisia oppilaan kannalta. Oppilaan tilanteen kohentumisen hitaus koetaan harmillisena, mutta tämän ei nähdä olevan seurausta epäkohdista itse verkoston toiminnassa. Kaikki haastateltavat pitävät tärkeänä avoimuutta ja tiedonkulkua oppilaaseen ja hänen huoltajiin. Oppilaiden ongelmat ovat usein hyvin monimutkaisia, mikä lisää verkostoitumisen tarvetta.
  • Ranne, Paula (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kulttuuriviennin käsitettä ja kulttuuriviennin edellytyksiä. Kulttuuriministeri Tanja Saarela asetti 28.10.2005 poikkihallinnollisen kulttuuriviennin kehittämistyöryhmän. Sen tehtäväksi tuli valmistella kulttuuriviennin yleinen kehittämisohjelma, jolla kulttuurivienti nostetaan tasa-arvoiseksi vientialaksi muiden vientialojen joukkoon. Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 kuuluu osaksi kansallista Lissabonin strategian kilpailukykytavoitteiden täytäntöönpanoa. Luovien alojen kehittämistoimet ovat osa valmistautumista talouden ja tuotannon syvään rakennemuutokseen. (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:5.) Tutkimus pyrki omalta osaltaan osallistumaan siihen keskusteluun, mitä ministeriöiden yhteistyönä toteutettava kulttuurivienti-hanke on Suomessa herättänyt. Tutkimuksen pääkysymykset olivat seuraavat: Miten kulttuuriviennin käsite välittyy empiirisestä aineistosta? Miten kulttuurivienti todentuu kulttuuritoimijoiden työskentelyssä? Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisessa ja norjalaisessa kulttuurivienti-keskustelussa ilmenee? Suomen kulttuurivienti-hanketta verrattiin tutkimuksessa Norjan kulttuuripoliittiseen ja kulttuurivientiä koskevaan tilanteeseen. Suomen ja Norjan välillä nähtiin olevan useita yhtäläisyyksiä, joiden koettiin tuovan mielenkiintoista tarkastelukulmaa tutkimukselle. Tutkimuksen aineisto koostui tutkijan keräämistä asiantuntijahaastatteluista, Suomen kulttuurivienti-hanketta koskevista selvityksistä ja yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta. Tutkimukseen haastateltiin kulttuurin parissa toimivia henkilöitä (11 henkilöä, yhdeksän haastattelua). Haastateltavaksi valitut edustavat kulttuuriviennin asiantuntijuutta hyvin eri tavoin. Heidän asiantuntijuutensa perustu tarkasti määriteltyyn tai yleisesti tunnustettuun asiantuntijuuteen, vaan he edustavat käytännön työssään kulttuuritoimijuutta ja kulttuuritoimintaa tai -työtä erilaisin tavoin. Tutkimukseen kerätyt haastattelut ovat luonteeltaan asiantuntijahaastatteluja. Haastattelut kerättiin teemahaastattelun metodiikkaa käyttäen ja valmiit haastattelut litteroitiin erillisiksi dokumenteiksi. Haastattelut saatettiin dialogiin muun aineiston kanssa jo tutkimuksen alkupuolella. Tutkimuksen perusteella kulttuurivienti näyttäytyy hyvin monimuotoisena ilmiönä. Asiantuntijoiden mukaan henkilökohtainen verkostoituminen alan muiden toimijoiden kanssa on kulttuuriviennin keskeinen työtapa. Kulttuuriviennin tarkastelun kautta on havaittavissa muutoksia esimerkiksi julkisen vallan siirtymisestä median piiriin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Uutta kulttuuria tuotetaan ja levitetään yhä enemmän Internetin sähköisissä ympäristöissä. Suomalaista kulttuurivienti-hanketta toteutetaan vahvasti valtiollisena hankkeena, kun taas Norjan tilannetta voidaan tarkastella elinkeinoelämän ja kulttuurin alojen lisääntyvänä yhteistyönä.
  • Hakala, Esa (Helsingin yliopisto, 2011)
    Verkkari 2011 (5)