Browsing by Subject "vesienhoito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 44
  • Bhattacharjee, Joy; Rabbil, Mehedi; Fazel, Nasim; Darabi, Hamid; Choubin, Bahram; Khan, Md. Motiur Rahman; Marttila, Hannu; Haghighi, Ali Torabi (Elsevier, 2021)
    Science of the Total Environment 797 (2021), 149034
    Lake water level fluctuation is a function of hydro-meteorological components, namely input, and output to the system. The combination of these components from in-situ and remote sensing sources has been used in this study to define multiple scenarios, which are the major explanatory pathways to assess lake water levels. The goal is to analyze each scenario through the application of the water balance equation to simulate lake water levels. The largest lake in Iran, Lake Urmia, has been selected in this study as it needs a great deal of attention in terms of water management issues. We ran a monthly water balance simulation of nineteen scenarios for Lake Urmia from 2003 to 2007 by applying different combinations of data, including observed and remotely sensed water level, flow, evaporation, and rainfall. We used readily available water level data from Hydrosat, Hydroweb, and DAHITI platforms; evapotranspiration from MODIS and rainfall from TRMM. The analysis suggests that the consideration of field data in the algorithm as the initial water level can reproduce the fluctuation of Lake Urmia water level in the best way. The scenario that combines in-situ meteorological components is the closest match to the observed water level of Lake Urmia. Almost all scenarios showed good dynamics with the field water level, but we found that nine out of nineteen scenarios did not vary significantly in terms of dynamics. The results also reveal that, even without any field data, the proposed scenario, which consists entirely of remote sensing components, is capable of estimating water level fluctuation in a lake. The analysis also explains the necessity of using proper data sources to act on water regulations and managerial decisions to understand the temporal phenomenon not only for Lake Urmia but also for other lakes in semi-arid regions.
  • Jankkari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 8/2013
    Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vuorovaikutteista vesienhoidon suunnitteluprosessia. Lain yhtenä tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia oman vesistöalueensa hoidon suunnittelussa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta suunnitelman laadinnan eri vaiheissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mihin keskusteluihin ja ongelmiin kansalaiset yrittivät kiin-nittää vesienhoitosuunnitelmien laadinnan ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukaudella (2004–2009). Lisäksi tarkastellaan, miten kansalaisten huolet ja huomiot kohtasivat vesienhoidon suunnittelujärjestelmän toimintaperiaatteet. Tutkimusaineisto rajautuu kansalaispalautteeseen, joka annettiin Varsinais- ja Keski-Suomessa. Analyysi kahden eri alueellisen ympäristökeskuksen saamasta kansalaispalautteesta osoittaa, että vesiensuojelukysymyksiä tarkastellaan osana arjen elämismaailmaa ja paikallisia ympäristökamppailuja. Kansalaispalautteesta oli nähtävissä erilaisten maantieteellisten ja historiallisten erojen vaikutus palautteen sisällölliseen muotoutumiseen. Vesienhoidon suunnittelu tulkittiin usein ”viimeiseksi oljenkorreksi”, jonka kautta huolelle tai ongelmalle saataisiin näkyvyyttä. Toisaalta ensimmäisen suunnittelukauden kansalaispalautteessa oli nähtävissä epäluottamusta koko vesienhoidon suunnittelun sekä kansalaisosallistumisen todellista vaikuttavuutta kohtaan. Julkaisussa esitetään ehdotuksia kansalaisosallistumisen kehittämiseksi. Tutkimus tarjoaa yhden esimerkin tavasta, jolla kansalaispalautetta voidaan analysoida vesienhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä.
  • Väisänen, Sari; Hentilä, Hanna; Juvonen, Janne; Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
  • Lehtoranta, Virpi; Seppälä, Elina; Martinmäki, Kati; Sarvilinna, Auri (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2013
    Tämä tutkimus syntyi Kellon kyläyhdistyksen ja Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistyksen tarpeesta kuulla asukkaiden näkemyksiä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Kalimenjoen valuma-alueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 632 valuma-alueella asuvalle kotitaloudelle ja kyselystä laadittiin kaksi erilaista versiota. Tutkimusmenetelmän testaamisen vuoksi puolelta kotitalouksista kysyttiin ”kuvitteellista” maksuhalukkuutta vesienhoitoyhdistykselle, kun taas toisella osalla oli ”todellinen” mahdollisuus maksaa vesienhoidosta. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31. Vastanneiden yksimielisyys vesistöjen suuresta vaikutuksesta asuinympäristön viihtyisyyteen osoitti, että vesimaisemalla ja vedenlaadulla on merkitystä Kalimenjoen vesistön asukkaille. Enemmistölle vastaajista Oulun seudun pienvesistöjen vaaliminen ja kunnostaminen on erittäin tärkeää ja käytännön kunnostustoimiin oli osallistunut lähes kymmenesosa vastaajista. Vastuu vesistöjen tilan parantamisesta koetaan kuitenkin olevan vesistöjen pilaajilla ja yhteiskunnalla, vaikka vesistöt ja niiden kunnostus koetaan tärkeiksi. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ei ollut kiinnostunut vesistöistä. Enemmistö vastanneista ei ollut valmis maksamaan vesienhoitomaksua useimmiten siitä syystä, että vesienhoidon kustannukset tulisi kattaa vesistöjen likaajien ja yhteiskunnan toimesta. Kaikkiaan 150 vastaajaa määritti vesienhoitomaksun, jonka olisi enimmillään valmis maksamaan. Maksu oli suuruudeltaan keskimäärin 18,70–25,70 €/ kotitalous. Kuvitteellisen mahdollisuuden maksaa olivat valmiita maksamaan noin 1,9–2,5 kertaa enemmän kuin ne vastaajat, jotka saivat todellisen mahdollisuuden maksaa yhdistykselle. Maksuhalukkuutta perusteltiin voimakkaimmin halulla käyttää alueen vesistöjä virkistäytymiseen. Kolmasosa maksuhalukkaista vastaajista haluaa turvata vesistöt hyväkuntoisina tuleville sukupolville. Tutkimus esitti uuden toimintatavan, jolla kansallisen vesienhoidon tavoitteita voidaan kuvata ja konkretisoida yleisölle. Kyselyn tulokset tarjoavat arvokasta tietoa alueellisen toiminnan ja päätöksenteon tueksi. Paikallinen media levitti tehokkaasti tietoa kyselystä. Samanaikaisesti itse kyselytutkimus levitti laajasti tietoa vesienhoidon ja vesistöjen kunnostuksista lähes puoleen valuma-alueen kotitalouksista. Lisäksi tutkimus herätti keskustelua vesienhoidon hyödyistä ja kustannuksista toiminta-alueella. ”Kalimenjoen toimintamallin” mukainen kysely on mahdollista toteuttaa vastaavanlaisissa kohteissa, joissa tarvitaan valuma-alueen asukkaiden näkemyksiä vesienhoidosta.
  • Rautio, Liisa Maria; Haldin, Lotta; Storberg, Karl-Erik; Aaltonen, Eeva-Kaarina; Nyman, Stefan; Ojaniemi, Yrjö (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2009)
    LSUra 2/2009
    Kyrönjoki on osa Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoaluetta ja joelle on vuonna 2008 valmisteltu ehdotus vesienhoidon toimenpideohjelmaksi. Kyrönjoen alueella vesienhoidon keskeisiä kysymyksiä ovat hajakuormitus, rakenteelliset muutokset ja happamien sulfaattimaiden aiheuttamat ongelmat. Vesien ekologinen tila vaihtelee Kyrönjoen alueella huonosta erinomaiseen. Ekologista tilaa heikentää erityisesti ravinne-, happamuus- ja metallikuormitus ja joen rakenteeseen tehdyt muutokset. Kemiallinen tila on arvioitu hyvää huonommaksi Kyrönjoen alaosalla, Lehmäjoella ja Orismalan joella. Huono kemiallinen tila on seurausta happamien sulfaattimaiden kuivatuksesta. Toimenpideohjelmassa on arvioitu sektorikohtaisesti (haja- ja loma-asutus, yhdyskuntien jätevedet, turvetuotanto, turkistuotanto, maatalous, metsätalous, vesistörakenteet ja säännöstely, vesistökunnostukset, maaperänhappamuus) tavoitteiden saavuttamiseen edellyttävät toimenpiteet. Vesien hyvän tilan saavuttaminen edellyttää myös tiedollisia, taloudellisia ja hallinnollisia ohjauskeinoja. Neuvontaa ja koulutusta tarvitaan erityisesti haja-asutuksen, maatalouden ja metsätalouden vesiensuojelussa sekä maaperän happamuuteen liittyvissä toimenpiteissä. Ehdotetut toimenpiteet parantavat selkeästi Kyrönjoen tilaa ja hyvä tila voidaan niiden avulla saavuttaa kuudessatoista muodostumassa vuoteen 2015 mennessä. Kahdessakymmenessä kahdessa muodostumassa tarvitaan lisäaikaa vuoteen 2021 tai 2027 asti erillaisten teknillisten ja luonnonolosuhteisiin liittyvien syiden takia. Ehdotettujen toimenpiteiden toteuttaminen parantaa alueen asukkaiden viihtyvyyttä, virkistyskäyttö- ja kalastusmahdollisuuksia ja vedenhankinnan edellytyksiä.
  • Lehtoranta, Virpi; Hjerppe, Turo; Kotanen, Juho; Manninen, Pertti; Mäenpää, Milla; Väisänen, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2016
    Tämä tutkimus arvioi ensimmäistä kertaa Suomessa järvi- ja jokivesien ekologisen tilan parantamisen hyötyjä yhdellä vesienhoitoalueella siten, että myös vesistöjen käyttöön liittymättömät, eli aineettomat hyödyt otettiin arviossa mukaan. Tutkimuksen tuottamia tuloksia hyödynnettiin laadittaessa Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaa vuosille 2016–2021. Tutkimuksella selvitettiin Vuoksen vesienhoitoalueella asuvien ja vapaa-aikaansa viettävien mielipiteitä pintavesiensä tilasta, vesienhoidosta ja suunnitelluista toimenpiteistä vesienhoidon tavoitteista ja halukkuudesta osallistua vesienhoitoon Vuoksen vesienhoitoalueella. Tutkimusmenetelmänä käytettiin taloudellisessa arvottamisessa eniten käytettyä ehdollisen arvottamisen menetelmää, joka perustuu kyselytutkimukseen. Kysely lähetettiin 1 512 asukkaalle ja 1 000 ulkokuntalaiselle mökinomistajalle Vuoksen vesienhoitoalueella. Tutkimuksen vastausprosentti oli noin 31.
  • Ahtiainen, Heini (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 47/2008
    Suomessa on tähän mennessä varsin harvoin arvioitu vesistöjen tilan parantamisen rahamääräisiä hyötyjä osinarvioinnin haasteellisuuden ja vakiintuneiden käytäntöjen puuttumisen vuoksi. Tämän työn päätavoitteena on havainnollistaa tapaustutkimuksen avulla järven rehevyyden vähentämisen hyötyjen rahallista arvottamista. Tutkimus kasvattaa Suomessa tehtyjen vesistöjen arvottamistutkimusten joukkoa ja lisää tietoutta vesistöjen tilan parantamisen rahallisista hyödyistä. Työssä sovelletaan ehdollisen arvottamisen menetelmää Länsi-Uudellamaalla sijaitsevan Hiidenveden rehevyyden vähentämisen hyötyjen arvottamiseen. Käytettyä menetelmää ja sen käytännön soveltamista kuvataan mahdollisimman läpinäkyvästi ja kattavasti. Tutkimuksessa on pyritty noudattamaan arvottamistutkimuksen suunnittelun ja toteuttamisen hyviä käytäntöjä, ja niitä tuodaan tässä työssä esille. Hyötyjen arvioimiseksi Hiidenveden lähialueen kotitalouksilta on kysytty heidän maksuhalukkuuttaan järven rehevyyden vähentämisestä. Tämän ohella on selvitetty muun muassa järven virkistyskäyttöä, kotitalouksien näkemyksiä sen vedenlaadusta ja rehevyyden aiheuttamista haitoista ja syitä maksuhalukkuuteen tai -haluttomuuteen. Suurin osa kotitalouksista on ainakin mahdollisesti valmiita maksamaan Hiidenveden tilan parantamisesta. Lähialueen kuntien asukkaille ja siellä vapaa-ajan asunnon omistajille laskettu kokonaismaksuhalukkuus vaihtelee välillä 600 000–7 700 000 euroa laskentatavasta ja oletuksista riippuen. Järkevillä ja perustelluilla oletuksilla kokonaismaksuhalukkuus viidelle vuodelle on välillä 3,0 miljoonaa –5,7 miljoonaa euroa. Kotitalouksien maksuhalukkuuteen vaikuttavia tilastollisesti merkitseviä tekijöitä ovat asunnon tai vapaa-ajan asunnon sijainti lähellä Hiidenvettä, vastaajan suhtautuminen hoitorahastoon, halukkuus osallistua talkoisiin järven kunnostamiseksi, käsitys vedenlaadusta, kotitaloudessa olevat lapset ja tulot. Tekijöiden vaikutus maksuhalukkuuteen on teoreettisten ja empiiristen odotusten mukainen. Kokonaismaksuhalukkuutta voidaan verrata Hiidenveden tilan parantamiseen tähän mennessä budjetoituihin varoihin. Maksuhalukkuus kuvaa tällöin järven tilan parantamisen hyötyjä. Hiidenveden kunnostushankkeen rahoitussuunnitelman mukaan vuosille 2008–2011 on budjetoitu varoja noin 1,4 miljoonaa euroa. Suurin osa kokonaismaksuhalukkuusarvioista ylittää tämän summan, joten järven kunnostuksen jatkorahoitusta voidaan pitää perusteltuna kunnostamisesta saatavien hyötyjen perusteella. Hiidenveden maksuhalukkuustutkimuksen perusteella on periaatteessa mahdollista arvioida karkealla tasolla myös jonkin toisen järven rehevyyden vähentämisen hyötyjä. Tällöin vesistöjen ja niiden ympäristöjen tulee olla mahdollisimman samankaltaisia. 
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 8/2006
    Vesienhoidon asetustoimikunnan asettaman keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien jaoston tehtävänä oli laatia perusteet seikoista, joita on otettava huomioon: - nimettäessä pintavesi keinotekoiseksi tai voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 22 §:n mukaisesti - arvioitaessa vesimuodostuman parasta saavutettavissa olevaa ekologista tilaa vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 8 §:n mukaisesti. Jaos ehdottaa, että pintavesi voidaan nimetä vesienhoitosuunnitelmassa keinotekoiseksi vesimuodostumaksi, jos kanava on rakennettu maalle tai tekojärvi on rakennettu siten, että yli puolet sen pinta-alasta on muodostunut maalle. Vesimuodostuma voidaan nimetä vesienhoitosuunnitelmassa voimakkaasti muutetuksi, mikäli hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi tarpeellisista hydrologis-morfologisten ominaisuuksien muutoksista aiheutuu merkittäviä haitallisia vaikutuksia ympäristölle tai vesistön käytölle. Tarpeen mukaan voidaan kuitenkin käyttää suoria hydrologis-morfologisia kriteereitä, joista on myös tehty ehdotuksia raportissa. Jaos ehdottaa, että keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien paras saavutettavissa oleva ekologinen tila määritetään tapauskohtaisesti. Parhaassa saavutettavissa olevassa ekologisessa tilassa eliöstön vapaaseen kulkemiseen rakenteellisten esteiden ylitse ja ohitse sekä ylä- että ala-virtaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Harkittaessa näitä rakenteellisia toimia on otettava huomioon eliöstön koko elinkierto. Työssä käytettiin hyväksi jo tehtyjä kansallisia ja kansainvälisiä selvityksiä.
  • Mäenpää, Milla; Tolonen, Sini (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 23/2011
    Manner-Suomen seitsemälle vesienhoitoalueelle laadittiin vesienhoitosuunnitelmat vuosille 2010–2015 osana Euroopan Unionin vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoa. Valtioneuvosto hyväksyi ensimmäiset vesienhoitosuunnitelmat 10.12.2009.  Vesienhoitosuunnitelmien valtakunnalliseen koosteeseen on koottu keskeisiä tietoja alueellisista vesienhoitosuunnitelmista sekä kokonaisarvio vesienhoidon ensimmäisen suunnittelukauden kokemuksista. Vesienhoito perustuu valuma-aluelähtöiseen suunnitteluun, jossa tulee sovittaa yhteen vesienhoidon kannalta merkittävät toiminnot ja sektorit. Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat suunnittelusta omalla toimialueellaan. Vaikka vesiensuojelulla on Suomessa pitkä perinne, vesienhoidon suunnitteluprosessi oli monella tapaa Suomen suunnitteluperinteestä poikkeava menettely. ELY-keskusten toimialueelleen perustamat yhteistyöryhmät toimivat osana suunnitelmien valmistelua ja lisäsivät eri viranomaisten ja sidosryhmien vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Kansalaisten kuuleminen oli poikkeuksellisen laajaa ja kuuleminen järjestettiin kolmessa vaiheessa suunnittelua. Vesienhoitosuunnitelmissa on arvioitu lähes kaikkien rannikkovesien sekä yli 5 km2:n kokoisten järvien ja valuma-alueeltaan yli 200 km2:n jokien tila. Tällä hetkellä pääosa Suomen sisävesistä on erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. Vesienhoitosuunnitelmien mukaan hyvä tila voidaan vuoteen 2015 mennessä turvata tai saavuttaa yli 90 prosentissa tarkastellusta järvipinta-alasta ja noin 70 prosentissa jokipituuksista. Rannikkovesien tilan paraneminen on hitaampaa, mutta niidenkin tila on tarkoitus saada hyväksi viimeistään vuonna 2027. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes kaikkien pohjavesien arvioidaan olevan hyvässä tilassa vuoteen 2015 mennessä. Ympäristötavoitteisiin pääseminen vaatii toimia kaikilla sektoreilla, mutta eri vesienhoitoalueilla toimet painottuvat alueen ominaispiirteiden vuoksi eri tavalla. Pääosa suunnitelmien vesiensuojelutoimista on nykykäytännön mukaisia eli sellaisia, jotka perustuvat velvoittaviin säädöksiin tai päätöksiin. Näiden toimien kokonaiskustannukset ovat vuosittain noin 1,5 miljardia euroa. Suunnitelmissa esitetyt lisätoimet kasvattavat kustannuksia noin 15 prosenttia. Lisätoimenpiteet kohdistetaan erityisesti sinne, missä ne ovat välttämättömiä vesien hyvän tilan saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi.
  • Väisänen, Sari; Puustinen, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 23/2010
    Tämä vesienhoidon tutkimusohjelmaan sisältyvien kahden osahankkeen (SeMaTo ja KuVe) yhteinen loppuraportti on ensimmäinen, jossa on tarkasteltu maatalouden kuormitusta ja sen hallintaa laajempana kokonaisuutena. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maatalouden ympäristötoimenpiteiden kustannuksista ja tehokkuudesta valuma-aluetasolla on niukasti tietoa ja tuloksissa on suurta epävarmuutta. Luotettavuuden parantaminen vaatii mm. seurannan automatisointia pienillä valuma-alueilla, kuormitusmallien prosessikuvausten edelleen kehittämistä toimenpide- ja kasvilajitarkkuuteen saakka sekä tarkemman korkeusmalliaineiston käyttöä ja eloperäisten maiden huomioimista. Maatalouden ympäristötoimenpiteiden samanaikaisia kustannus- ja ympäristövaikutuksia arvioitaessa lähtökohtana voi olla tilatason taloudellinen optimointi tai vaihtoehtoisesti ympäristötukijärjestelmä, joilla pyritään vastaamaan eri kysymyksiin. Tilatason kannattavuuteen ja ympäristötoimenpiteiden todellisiin kustannuksiin perustuva taloudellinen tarkastelu perimmiltään pyrkii avaamaan yhteiskunnallista ja kansantaloudellista näkökulmaa. Ympäristötukijärjestelmään perustuva taloudellinen tarkastelu taas pyrkii arvioimaan voimassa olevan poliittisesti hyväksytyn järjestelmän ympäristötehokkuutta ja osoittamaan järjestelmän kehittämistarpeita. Maatiloilla ympäristötoimenpiteitä koskevat valinnat perustuvat pitkälti tiloilla vallitsevaan tuotannolliseen infrastruktuuriin ja eri vaihtoehtojen kannattavuuteen. Ympäristötukijärjestelmä taas sisältää runsaasti vaihtoehtoehtoja, mutta heikon valinta- ja kohdentamismekanismin. Järjestelmän tulisi olla rakenteeltaan sellainen, että maatilojen valinnat täyttäisivät ympäristötavoitteet, vaikka tilatason valintapäätökset tehdäänkin taloudellisin perustein. Tämä on keskeinen ympäristötukijärjestelmän kehittämisessä huomioon otettava näkökulma.
  • Sari Väisänen (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2013
    EU:n vesipuitedirektiivi on luonut uudenlaisia tarpeita yhteneville toimenpiteiden ja kustannusten arvioinnille vesienhoidossa. Tässä raportissa on kuvattu GisBloom-hankkeessa käytettyjä malleja ja työkaluja, sekä niiden testaamista yhdellätoista pilottialueella eri puolilla Suomea. Raportissa on esitelty lyhyesti hankkeessa käytettyjä satelliittikuvien ja automaattimittaustulosten tulkintaa sekä ekologisten ja taloudellisten vaikutusten mallinnukseen perustuvia arviointimenetelmiä. Malleja ja niiden tuloksia esiteltiin myös pilottialueilla järjestetyissä työpajoissa, joissa kerättiin palautetta myös hankkeessa kehitetystä asiantuntijakäyttöön suunnitellusta Vesinetti internet-karttapalvelusta sekä kansalaisille suunnatusta Järviwiki karttapalvelusta. Tulokset ja työkalut saivat työpajoissa hyvän vastaanoton, mutta palautteenkin perusteella on ilmeistä, että erityisesti lähtötietojen tarkentamiselle olisi suuri tarve tulosten tarkkuuden ja luotettavuuden parantamiseksi. Osittain helpotusta toisi nykyistenkin tietojen saatavuuden ja käytettävyyden parantaminen, mutta joiltain osin mallien jatkokehittämiseen tarvittaisiin myös perustutkimusta. Vaikka mallit ovatkin aina vain yksinkertaistettu kuvaus todellisuudesta, tarve niiden jatkuvalle kehittämiselle on luonnollinen osa mallien kanssa työskentelyä. On myös huomioitava että monet mallit ovat usein luotettavampia isojen alueiden mallintamisessa, mutta tällä hetkellä on tarvetta myös malleille, joiden tulokset olisivat luotettavia myös pienillä valuma-alueilla, koska käytännön suunnittelu ja työ tapahtuu yleensä sillä tasolla.
  • Rantajärvi, Eija; Karjala, Leena (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2015
    Meren Pärskäys 2015 tarjoaa valikoidun koosteen Itämeren ympäristötutkimuksen ajankohtaisista teemoista ja meren tilasta sekä selventää vesipuitedirektiivin ja meristrategiadirektiivin (vesienhoitosuunnitelmat, merenhoitosuunnitelma) käsitteistöä ja toimeenpanoa Suomessa. Niiden ohella avataan myös uuden merialuesuunnitteludirektiivin periaatteita. Rehevöityminen ja haitalliset aineet ovat Itämeren pahimpia ongelmia. Julkaisussa tarkastellaan ainevirtojen alkuperän ohella muun muassa luonnonolojen vaikutusta kuormitukseen. Haitallisten aineiden osalta avataan myös vastetutkimuksia, joilla selvitetään aineiden vaikutuksia meren eliöstön terveyteen. Meren tilaa arvioidaan paitsi kasvi- ja eläinplanktonin, pohjaeläinyhteisöjen ja pohjien eliöyhteisöjen kautta, myös tarkastellen Itämeren ravintoverkon muutoksia kokonaisuutena. Lopussa valotetaan malleihin perustuvia ennusteita ilmastonmuutoksen vaikutuksista Itämeren ekosysteemiin. Julkaisu painottuu Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten (ELYt) aineistoihin, mutta mukana on myös Säteilyturvakeskuksen, Helsingin yliopiston, Geologian tutkimuskeskuksen sekä Ilmatieteen laitoksen tuottamaa aineistoa.
  • Marttunen, Mika; Sammalkorpi, Ilkka; Hagman, Anne-Marie; Lehtoranta, Virpi; Serenius, Katariina; Harjula, Heli; Vääriskoski, Jarmo (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 30/2008
    Suomessa on v. 1999 tehdyn kartoituksen perusteella yli 1400 kunnostustarpeessa olevaa järveä. Monissa alueellisissa ympäristökeskuksissa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja kunnostuskohteiden valintaan, koska kunnostusvarojen tehokasta kohdentamista on pidetty tärkeänä. Varojen tehokas kohdentaminen puolestaan edellyttää kunnostuskohteiden valinnassa käytettävien kriteereiden ja kunnostustoimien tuloksellisuuden kehittämistä. Tässä työssä on kehitetty monitavoitteiseen päätösanalyysiin perustuva lähestymistapa, jota voidaan soveltaa alueellisiin ympäristökeskuksiin, kuntiin tai työvoima- ja elinkeinokeskuksiin tulevien kunnostusaloitteiden arvioinnissa sekä hankkeiden priorisoinnissa. Tavoitteena on ollut luoda valtakunnallisesti yhtenäiset käytännöt aloitteiden arviointiin ja kohteiden vertailuun. Julkaisussa kuvataan järvien kunnostustarpeen arviointiin kehitetyt kriteerit ja priorisoinnissa sovellettava menettelytapa. Lisäksi kuvataan Mäntsälän kunnassa saatuja tuloksia ja kokemuksia sekä menettelytavan soveltamista Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella. Työssä on myös esitetty yhteenveto alueellisissa ympäristökeskuksissa noudatetuista priorisointikäytännöistä. Kokemukset menetelmän soveltamisesta Mäntsälässa ja Uudellamaalla olivat pääosin myönteisiä. Menetelmä auttoi tunnistamaan ja perustelemaan tärkeimmät kohteet. Tulokset olivat yhtenevät asiantuntijoiden ennakkokäsityksen kanssa. Esimerkiksi Uudellamaalla kahdeksan tärkeimmäksi arvioitua hanketta ovat jo tällä hetkellä kunnostuskohteita. Tarkastelussa huomioitavat kriteerit kannattaa ratkaista tapauskohtaisesti tarkastelun tavoitteet ja voimavarat huomioon ottaen. Laajojen järviaineistojen käsittely on työlästä, koska hajallaan olevien tietojen kokoaminen vie aikaa. Menetelmää ja siitä saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää valtakunnan tasolla tapahtuvassa kohteiden priorisoinnissa.
  • Dufva, Mikko; Marttunen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 20/2010
    Suomen luonnonsuojeluliitto ja Fortum käynnistivät syksyllä 2009 yhteistyössä ympäristö- ja kalatalousviranomaisen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa selvityshankkeen Mustionjoen kunnostamismahdollisuuksista. Mustionjoki-hanke oli ensimmäinen Ekoenergia-merkityn sähkön myynnistä kertyneillä ympäristörahasto-varoilla toteutettu hanke. Hankkeen tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoisia toimia simpukoiden ja lohikalojen kantojen parantamiseksi, arvioidaan järjestelmällisesti niiden hyötyjä, haittoja ja kustannuksia sekä toteutettavuutta. Lisäksi selvitettiin eri sidosryhmien suhtautumista vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksia koskeviin arvioihin. Tässä raportissa on esitetty hankkeen eteneminen monitavoitearvioinnin kannalta. Raportissa esitellään arvioitavat vaikutukset ja vaihtoehdot, päätösanalyysihaastattelujen tulokset sekä arviot toimenpiteiden kustannuksista ja toteutettavuudesta. Erityistä huomiota on kiinnitetty näkemyserojen kuvaamiseen. Monitavoitearvioinnin avulla saatiin muodostettua kokonaiskuva vaihtoehtojen hyödyistä, haitoista, kustannuksista ja toteutettavuudesta sekä eri osapuolten välillä olevista näkemyseroista. Arviointi ei kuitenkaan antanut vastausta siihen, mikä muodostetutuista vaihtoehdoista olisi paras, sillä yksiselitteisesti parasta vaihtoehtoa ei Mustionjoki-tapauksessa ole. Erittäin vuorovaikutteinen ja moniulotteinen tarkastelu vie parhaimmillaan tulevia suunnittelua ja täytäntöönpanoa tukevia hankkeita eteenpäin.
  • Marttunen, Mika; Mustajoki, Jyri; Verta, Olli-Matti; Hämäläinen, Raimo P. (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 11/2008
    Vesistöjen käytön ja hoidon suunnittelu on muuttumassa entistä monimutkaisemmaksi. Vesistön eri käyttäjäryhmillä on usein erilaisia ja jopa vastakkaisia tavoitteita, joiden tunnistaminen ja järjestelmällinen jäsentely on tärkeää jo suunnittelun alkuvaiheessa. Lisäksi vesienhoidon suunnittelua koskevassa lainsäädännössä tapahtuvat muutokset tuovat uusia haasteita vesistöjen käytön ja hoidon suunnitteluun. Ilmastonmuutokseen on myös varauduttava. Näihin haasteisiin vastaaminen onnistuneesti edellyttää valuma-aluenäkökulmaa, suunnitteluprosessin hallintaa, sidosryhmäyhteistyötä ja eri intressien tavoitteiden yhteensovittamista. Uusien lähestymistapojen ja menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen onkin suuri tarve. Monitavoitteinen päätösanalyysi on joukko menetelmiä ja lähestymistapoja, joita voidaan soveltaa erilaisia arvostuksia, erimitallisia vaikutuksia ja epävarmuutta sisältävien laajojen ja monimutkaisten aiheiden jäsentelyssä. Tavoitteena on tukea eri tavoitteiden järjestelmällistä yhdistämistä siten, että eri vaihtoehtojen vaikutukset ja eri sidosryhmien näkemykset tavoitteiden suhteen otetaan huomioon päätöksenteossa. Tavoitteiden systemaattinen tunnistaminen voi myös edesauttaa kestävämpien ratkaisujen löytymistä. Päätösanalyysiprosessissa tavoitteiden ja vaihtoehtojen jäsentäminen tehdään yleensä yhteistyössä sidosryhmien kanssa, mikä lisää suunnitelman läpinäkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä. Tässä julkaisussa kuvataan päätösanalyyttisten menetelmien perusteet ja käyttötapoja vesienhoidon suunnittelussa. Päätösanalyyttisiä menetelmiä on sovellettu Suomen ympäristökeskuksessa jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien vesistöjen käytön ja hoidon monitavoitteisessa suunnittelussa. Menetelmistä saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä. Viiden tapausesimerkin avulla kuvataan päätösanalyysin soveltamismahdollisuuksia. Julkaisussa esitetään myös hyviä toimintatapoja päätösanalyyttisten menetelmien soveltamiseen suunnittelun eri vaiheissa. Kokemustemme perusteella monitavoitteinen päätösanalyysi tarjoaa erittäin käyttökelpoisen lähestymistavan ja menetelmiä vesistöjen käytön ja hoidon suunnitteluun.
  • Aroviita, Jukka; Hellsten, Seppo; Jyväsjärvi, Jussi; Järvenpää, Lasse; Järvinen, Marko; Karjalainen, Satu Maaria; Kauppila, Pirkko; Keto, Antton; Kuoppala, Minna; Manni, Kati; Mannio, Jaakko; Mitikka, Sari; Olin, Mikko; Perus, Jens; Pilke, Ansa; Rask, Martti; Riihimäki, Juha; Ruuskanen, Ari; Siimes, Katri; Sutela, Tapio; Vehanen, Teppo; Vuori, Kari-Matti (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 7/2012
    Suomen ensimmäinen pintavesien ekologisen ja kemiallisen tilan luokittelu laadittiin vuonna 2008 vesienhoidon ensimmäisen suunnittelukauden ohjeistuksen (Ympäristöhallinnon ohjeita OH 3/2009) mukaisesti. Tässä oppaassa esitetään päivitetyt arviointiperusteet pintavesien ekologisen ja kemiallisen tilan arviointiin ja luokitteluun vesienhoidon toista suunnittelukautta varten. Ohje on ensisijaisesti tarkoitettu ELY-keskuksille vesienhoidon suunnittelussa käytettäväksi vesien tilan luokitteluun. ELY-keskusten on tärkeää huomioida ja ottaa systemaattisesti käyttöön ohjeessa esitetyt päivitetyt arviointiperusteet. Vesien tilan luokittelussa käytettäviä parametreja on tapauskohtaisesti sisällytettävä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin ja YVA-selvityksiin. Ohjeessa esitetään ne muutokset ja lisäykset, jotka vuosien 2012–2013 aikana toteutettavassa luokittelussa tulee huomioida verrattuna ensimmäisen suunnittelukauden ohjeistukseen. Muilta osin noudatetaan ensimmäisen luokittelukierroksen ohjeistusta (Ympäristöhallinnon ohjeita OH 3/2009). Kaikki luokittelutekijöiden arviointiperusteet (vertailuarvot ja luokkarajat) ovat tässä ohjeessa liitteinä, eikä ohjeen OH 3/2009 liitetaulukoita tule käyttää.
  • Mikkola, Suvi (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 22/2008
    Tutkimuksen tavoite oli tutkia vuorovaikutteista paikkatietojärjestelmää vesienhoidon vuorovaikutteisessa suunnittelussa. Tutkimuksessa käytettiin käytännön esimerkkinä Karvianjoen karttapalvelun ensimmäistä versiota ja sen kehitystä. Tavoitteena oli myös eritellä kuinka palvelu voi kehittyä vuorovaikutteiseksi ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kehitykseen voi sisältyä. Ensimmäisessä kirjallisuuskatsausosiossa esiteltiin vuorovaikutteisen suunnittelun perusteet, suunnittelukulttuurin muutos sekä vesilainsäädännölliset perusteet. Suunnittelukulttuurin muutoksen takia tarvitaan parempia osallistumismahdollisuuksia ja tehokkaampaa tiedotusta. Täten ehdotettiin ratkaisuksi vuorovaikutteista paikkatietojärjestelmää. Toinen kirjallisuuskatsausosio keskittyikin vuorovaikutteisen paikkatietojärjestelmän perusteisiin. Lisäksi tutkittiin mitä ovat viranomais- ja paikallistieto sekä mitä kartografisia haasteita niihin liittyy. Karvianjoen karttapalvelun suunnittelu, tulokset, palaute ja kehitysmahdollisuuksien arviointi esitettiin tutkimusosiossa. Johtopäätöksenä esitettiin Karvianjoen karttapalvelulla olevan todellisia mahdollisuuksia kehittyä vuorovaikutteiseksi paikkatietojärjestelmäksi, sillä paikalliset ihmiset ovat ilmaisseet tarpeen tällaisen järjestelmän käytölle. Kehittäminen vaatii muutoksia palvelun tekniseen rakenteeseen, jotta se selviäisi osallistumisen ja kansankielisen maantieteen tuottamista haasteista. Ratkaisuna esitettiin osallistumista tukeva kartografia ja osallistumistyökalut, joita voidaan hyödyntää muissakin palveluissa. Laajempi käyttö vesienhoidossa vaatii lisäksi osaavaa työvoimaa ja riittävää tiedottamista palvelusta ja sen käytöstä. Jos resurssit allokoidaan oikein, vuorovaikutteinen paikkatietojärjestelmä parantaa tiedonvälitystä ja luo mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle ihmisiä kuin perinteiset osallistumismetodit. Tällöin paikallistieto voidaan paremmin huomioida suunnittelussa sekä parantaa sen kautta suunnittelun laatua.
  • Kanninen Antti (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 42/2009
    Julkaisussa esitellään Suomessa hyvin yleisen järvityypin, pienten humusjärvien, ekologisen tilan arviointia perustuen Pohjois- ja Etelä-Savossa vuosina 2003–2006 yhteensä 21 järvellä tehtyihin vesibiologisiin tutkimuksiin. Pintavesien ekologisen tilan arviointi ja luokittelu muodostaa pohjan nykyisille vesiensuojelun ja -hoidon tavoitteille Suomessa: vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti tavoitteena on vesien hyvä ekologinen tila. Pienten humusjärvien ekologinen tila on kuitenkin heikosti tunnettu, sillä biologiset seurannat ovat keskittyneet suuriin järviin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa biologista tietoa järvityypille ominaisista vertailuoloista sekä kehittää ja arvioida tyypille soveltuvia ekologista tilaa kuvaavia muuttujia. Mukana tutkimuksessa olivat kaikki ns. biologiset laatutekijät eli vesikasvillisuus, kasviplankton, pohjaeläimistö ja kalasto, joita kaikkia tutkittiin yhteensä kuudella vertailujärvellä ja kuudella kuormitetulla järvellä. Kunkin laatutekijän ilmentämä tutkimusjärvien tila ja tutkimustuloksiin perustuvat pienten humusjärvien luokittelumenetelmien kehittämisehdotukset on esitelty laatutekijäkohtaisissa osaraporteissa. Vesikasvillisuutta koskevassa osatutkimuksessa on lisäksi vertailtu vesikasvillisuuden eri seurantamenetelmiä ja arvioitu niistä johtuvaa vaihtelua luokittelutuloksiin. Yhteenvedossa on esitelty järvien ekologisen tilan ns. yleisluokittelu sekä vertailtu eri eliöryhmiä ja luokittelumenetelmiä pienten humusjärvien tilan arvioinnissa.
  • Vuori, Kari-Matti; Mitikka, Sari; Vuoristo, Heidi (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2009
    Ensimmäinen pintavesien ekologinen luokittelu on laadittu vuonna 2008 ja viimeistelty vuonna 2009 tässä oppaassa esitettyjen kriteereiden ja menettelytapojen mukaisesti. Luokittelun valmistelu on ollut pitkä prosessi lukuisine tutkimushankkeineen, neuvotteluineen ja koulutustilaisuuksineen. Työhön on osallistunut lukuisia henkilöitä ympäristöministeriöstä, maa- ja metsätalous-ministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta, Riista- ja kalataloudellisesta tutkimuslaitoksesta, alueellisista ympäristökeskuksista sekä TE-keskusten kalatalousyksiköistä ja yliopistoista. Kotimaisessa valmistelutyössä on otettu huomioon EU:n tasolla annetut ohjeet sekä noudatettu EU:n puitteissa meneillä olevaa interkalibrointityötä. Työhön on kuulunut olennaisesti myös ympäristöhallinnon HERTTA-tietojärjestelmän kehittäminen. Tietojärjestelmään on liitetty Vesimuodostumat-osio, johon pintavesien tyypittely ja luokittelu perusteluineen on tallennettu keskitetysti. HERTTAn tietosisältöä on viety kaikille avoimeen Internet-ympäristöön. Tässä julkaisussa kuvataan ekologisen luokittelun perusteet ja toteuttaminen vesienhoidon ensimmäisellä suunnittelukaudella. Opas on suunnattu sekä luokittelutyöhön osallistuville että luokittelun perusteista yleisesti kiinnostuneille. Oppaan osassa I esitetään pintavesien ekologisen luokittelun kriteerit sekä niiden asettamisen perusteet. Kaikille laatutekijöille tai pintavesityypeille ei ole toistaiseksi voitu asettaa luokittelukriteerejä, vaan työtä jatketaan seuraavaa vesienhoidon suunnittelukierrosta varten. Aineistojen vähäisyyden, luonnossa aina esiintyvän suuren vaihtelun sekä kriteeristön puutteellisuuden vuoksi päätös ekologisesta luokasta on varsinkin ensimmäisen suunnittelukierroksen aikana tehtävä monipuoliseen harkintaan perustuen. Asiantuntija-arvioissa huomioon otettavia seikkoja opastetaan osassa II. Tavoitteena on kuvata laskennallisten luokittelutulosten ja ihmistoimintaa kuvaavien paineiden yhdennettyä tarkastelua ottaen huomioon koko vesimuodostuman tilanne. Lisäksi osassa II käsitellään suunniteltujen vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten arviointikeinoja. Osissa I ja II kuvattuja menettelyjä on tarkoitus käyttää rinnakkain luokituspäätöksiä tehtäessä. Havaintopaikkakohtaisten laskennallisten luokittelutulosten vertailu luokituskriteereihin ei edes runsaiden aineistojen tapauksessa riitä määrittelemään tilaluokkaa. Luokan määräytymisen tulisi perustua luokittelumuuttujien, aineistojen edustavuuden ja yleistettävyyden sekä ihmistoimintaa kuvaavien paineiden yhdennettyyn tarkasteluun.
  • Rintala, Jari; Hyvärinen, Vesa; Illmer, Kari; Nylander, Esko; Pulkkinen, Pekka; Rantala, Pasi; Siiro, Petri (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2007