Browsing by Subject "vesiensuojelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 151
  • Grönroos, Juha; Hietala-Koivu, Reija; Kuussaari, Mikko; Laitinen, Pirkko; Lankoski, Jussi; Lemola, Riitta; Miettinen, Antti; Perälä, Paula; Puustinen, Markku; Schulman, Anna; Salo, Tapio; Siimes, Katri; Turtola, Eila (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 19/2007
    Hankkeessa pyrittiin tuottamaan arvio Suomessa v. 2000 - 2006 käytössä olleen ympäristötukijärjestelmän vaikuttavuudesta ympäristöön. Työssä arvioitiin yksittäisiä toimenpiteitä sekä järjestelmää kokonaisuutena. Järjestelmän toimivuutta peilattiin sille asetettuja tavoitteita vastaan ja etsittiin parannusmahdollisuuksia. Toimenpiteiden vesiensuojelullisen kustannustehokkuuden lisäksi tarkasteltiin monimuotoisuuskustannustehokkuutta ja kehitettiin siihen liittyvää arviointimenetelmää. Hankkeessa myös kehitettiin menetelmää toimenpiteiden ympäristövaikutusten yhdennettyyn arviointiin. Vesiensuojelullisen tehon lisäämiseksi lannoitukseen ja kasvipeitteisyyteen liittyviä toimenpiteitä tulee edelleen tehostaa ja kohdentaa. Varsinkin lannan käyttöä tulee tehostaa. Väkilannoitteiden pintalannoituksesta tulisi pystyä luopumaan ja lannan levityksessä nopea multaus on tärkeää. Kasvipeitteisyyden lisääminen maan etelä- ja länsiosissa ja varsinkin jyrkillä rantapelloilla on eroosion torjunnan kannalta tärkeää. Korkeita maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuksia on alennettava. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen kannalta olisi oleellista kehittää perustukeen kuuluva laajasti toteutettava ja vaikuttava toimenpide. Pientareet ja suojakaistat –toimenpiteen merkitys monimuotoisuuden edistämisessä paranisi, jos se sisältäisi vesistöjen reunojen lisäksi myös muita reuna-alueita. Taantuneen ja uhanalaisen maatalousalueiden lajiston säilyttämiseksi perinnebiotooppien erityistuki on periaatteiltaan hyvin toimiva tukimuoto. Hoidettavien perinnebiotooppien määrää tulee edelleen lisätä koko maassa.
  • Jankkari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 8/2013
    Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vuorovaikutteista vesienhoidon suunnitteluprosessia. Lain yhtenä tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia oman vesistöalueensa hoidon suunnittelussa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta suunnitelman laadinnan eri vaiheissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mihin keskusteluihin ja ongelmiin kansalaiset yrittivät kiin-nittää vesienhoitosuunnitelmien laadinnan ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukaudella (2004–2009). Lisäksi tarkastellaan, miten kansalaisten huolet ja huomiot kohtasivat vesienhoidon suunnittelujärjestelmän toimintaperiaatteet. Tutkimusaineisto rajautuu kansalaispalautteeseen, joka annettiin Varsinais- ja Keski-Suomessa. Analyysi kahden eri alueellisen ympäristökeskuksen saamasta kansalaispalautteesta osoittaa, että vesiensuojelukysymyksiä tarkastellaan osana arjen elämismaailmaa ja paikallisia ympäristökamppailuja. Kansalaispalautteesta oli nähtävissä erilaisten maantieteellisten ja historiallisten erojen vaikutus palautteen sisällölliseen muotoutumiseen. Vesienhoidon suunnittelu tulkittiin usein ”viimeiseksi oljenkorreksi”, jonka kautta huolelle tai ongelmalle saataisiin näkyvyyttä. Toisaalta ensimmäisen suunnittelukauden kansalaispalautteessa oli nähtävissä epäluottamusta koko vesienhoidon suunnittelun sekä kansalaisosallistumisen todellista vaikuttavuutta kohtaan. Julkaisussa esitetään ehdotuksia kansalaisosallistumisen kehittämiseksi. Tutkimus tarjoaa yhden esimerkin tavasta, jolla kansalaispalautetta voidaan analysoida vesienhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä.
  • Rekolainen, Seppo (National Board of Waters and the Environment. Vesi- ja ympäristöhallitus, 1993)
    Publications of the Water and Environment Research Institute 12
    Yhteenveto: Maatalouden aiheuttama vesistönkuormitus ja sen vähentäminen
  • Väisänen, Sari; Hentilä, Hanna; Juvonen, Janne; Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2015)
  • Lönnroth, Malin; Holttinen, Katja (Sydvästra Finlands miljöcentral, 2007)
    Miljön i Finland 31/2007
    Finland, Åland och Sverige har ett gemensamt hav, där vattenkvaliteten de senaste årtiondena har försämrats. Det behövs bättre metoder för att hantera avloppsvattnen i skärgårdsförhållanden och de bästa resultaten uppnås genom samarbete. Projektet Bättre vattenkvalitet – hållbar hantering av avloppsvatten i skärgården genomfördes 2003 - 2007 i det EU-finansierade programmet Interreg IIIA Skärgården, som stod för 50 % av finansieringen. Huvudsökande och ansvarig projektinstans var Sydvästra Finlands miljöcentral. Övriga medsökande var Nylands miljöcentral, Ålands landskapsregering och Skärgårdsstiftelsen i Stockholms län. I praktiken genomfördes projektet som fem delprojekt, där delprojekten genom olika teman jobbade med den övergripande målsättningen; en avloppsvattenhantering i skärgården som är både ekonomiskt och miljömässigt effektiv. Målsättningen för projektet har bland annat varit att utveckla effektivare reningsmetoder för glesbygdens avloppsvatten, att minska på kväve- och fosforbelastningen till skärgården och därmed bidra till en bättre vattenkvalitet. Samt öka miljömedvetenheten bland de som bor och rör sig i skärgården.
  • Kuglerová, Lenka; Jyväsjärvi, Jussi; Ruffing, Claire; Muotka, Timo; Jonsson, Anna; Andersson, Elisabet; Richardson, John S. (American Geophysical Union, 2020)
    Water Resources Research 56 9 (2020)
    Forested riparian buffers are recommended to mitigate negative effects of forest harvesting on recipient freshwater ecosystems. Most of the current best practices of riparian buffer retention aim at larger streams. Riparian protection along small streams is thought to be lacking; however, it is not well documented. We surveyed 286 small streams flowing through recent clearcuts in three timber-producing jurisdictions—British Columbia, Canada (BC), Finland, and Sweden. The three jurisdictions differed in riparian buffer implementation. In BC, forested buffers are not required on the smallest streams, and 45% of the sites in BC had no buffer. The average (±SE) width of voluntarily retained buffers was 15.9 m (±2.1) on each side of the stream. An operation-free zone is mandatory around the smallest streams in BC, and 90% of the sites fulfilled these criteria. Finland and Sweden had buffers allocated to most of the surveyed streams, with average buffer width of 15.3 m (±1.4) in Finland and 4 m (±0.4) in Sweden. Most of the streams in the two Nordic countries had additional forestry-associated impairments such as machine tracks, or soil preparation within the riparian zone. Riparian buffer width somewhat increased with stream size and slope of the riparian area, however, not in all investigated regions. We concluded that the majority of the streams surveyed in this study are insufficiently protected. We suggest that a monitoring of forestry practices and revising present forestry guidelines is needed in order to increase the protection of our smallest water courses.
  • Waylen, Kerry; Blackstock, Kirsty; van Hulst, Freddy; Damian, Carmen; Horváth, Ferenc; Johnson, Richard; Kanka, Robert; Külvik, Mart; Macleod, Christopher J.A.; Meissner, Kristian; Oprina-Pavelescu, Mihaela M.; Pino, Joan; Primmer, Eeva; Rîșnoveanu, Geta; Šatalová, Barbora; Silander, Jari; Špulerová, Jana; Suškevičs, Monika; van Uytvanck, Jan (Elsevier, 2019)
    Data in Brief 23 (2019), 103785
    The data presented in this DiB article provide an overview of Monitoring and Evaluation (M&E) carried out for 3 European environmental policies (the Water Framework Directive, the Natura 2000 network of protected areas, and Agri-Environment Schemes implemented under the Common Agricultural Policy), as implemented in 9 cases (Catalonia (Spain), Estonia, Finland, Flanders (Belgium), Hungary, Romania, Slovakia, Scotland (UK), Sweden). These data are derived from reports and documents about monitoring programs that were publicly-available online in 2017. The literature on M&E to support adaptive management structured the issues that have been extracted and summarized. The data is related to the research article entitled “Policy-driven monitoring and evaluation: does it support adaptive management of socio-ecological systems?” [Stem et al., 2005]. The information provides a first overview of monitoring and evaluation that has been implemented in response to key European environmental policies. It provides a structured overview that permits a comparison of cases and policies and can assist other scholars and practitioners working on monitoring and evaluation.
  • Unknown author (Miljöministeriet, 2012)
    Miljöministeriets rapporter 1sv/2012
    Den nya vattenlagen trädde i kraft den 1 januari 2012. Den ersatte helt och hållet den tidigare vattenlagen (264/1961), som varit i kraft ungefär 50 år. Huvudsyftet med reformen av vattenlagen var att modernisera lagen så att den motsvarar de förändringar som efter lagens stiftande har skett inom användningen av vattentillgångar, den nationella lagstiftningen och gemenskapsrätten samt i samhället över huvud taget. Reformen syns i lagen i form av ny uppbyggnad och nytt skrivsätt. Även många materiella bestämmelser har ändrats. Den gamla lagens grundläggande principer och lagens tillämpningsområde har dock i huvudsak behållits oförändrade. Även om vattenlagen har förkortats något jämfört med tidigare är den fortfarande en mycket omfattande författning. För de myndigheter och andra aktörer som arbetar med vattenlagen är det alltså viktigt att veta vad som har ändrats i lagen och vad som trots det nya skrivsättet kvarstår oförändrat. Publikationen är i första hand avsedd som handledning för de myndigheter som tillämpar vattenlagen, alltså regionförvaltningsverken (RFV), närings-, trafik- och miljöcentralerna (NTM-centralerna) och kommunerna, när de ska sätta sig in i de nya lagbestämmelserna. Även andra som kommer i kontakt med vattenlagen när de genomför vattenhushållningsprojekt eller annars kan ha nytta av publikationen. I publikationen förklaras tillämpningen av den nya vattenlagen, men tolkningen av lagen preciseras först genom rättspraxis. Därför är det viktigt att alltid läsa de aktuella paragraferna i vattenlagen jämsides med publikationen. Med hjälp av denna publikation kan emellertid myndigheterna och andra aktörer börja bekanta sig med den nya vattenlagen och tillämpningen av den.
  • Podsechin, Victor; Kaipainen, Heikki; Filatov, Nikolai; Bilaletdin, Ämer; Frisk, Tom; Paananen, Arto; Terzhevik, Arkady; Vuoristo, Heidi (Pirkanmaa Regional Environment Centre, 2009)
    The Finnish Environment 36/2009
    Lake Onega is the second largest lake in Europe after Lake Ladoga. The lake is located in the Karelian Republic, in the Leningradskaya and Vologodskaya regions of the Russian Federation. The area of the lake is 9800 km2, its max depth is 127 m and the average depth about 30 m. The main cities situated on the shore of the lake are Petrozavodsk and Kondopoga. The lake is connected to the Baltic Sea via the River Svir, Lake Ladoga and the Neva River. Russia is not joining the European Union (EU) in the near future. However, there is tendency to adopt the central principles of many EU directives also in Russia. Water Framework Directive (WFD) is a useful directive giving the main guidelines about how to organize water management. The aim of the project was to make an investigation of the status of Lake Onega, to assess pressures and risks into the lake and make a general plan for water protection to guarantee a good chemical and ecological status of the lake, as expressed on the WFD. One purpose of this project was to transfer Finnish knowledge and results of Finnish investigations concerning the WFD to the area of Lake Onega. In this study, many different steady-state and dynamic catchment and water quality models were used in assessing the effects of different loading scenarios. While Lake Onega preserves a good status of water as a whole, the problems with pollution and eutrophication exist in Petrozavodsk and Kondopoga Bays where anthropogenic loading is more pronounced. The excessive phosphorus loading with Petrozavodsk wastewaters should be reduced considerably to prevent further eutrophication of Lake Onega. The existing treatment removes about 55-60% of total phosphorus from Petrozavodsk wastewaters. Modern technology permits to increase this figure up to 95%. In Kondopoga Bay anthropogenic impact is most severe, the pollution is heaviest at the head of the bay throughout the year, where Kondopoga PPM withdraws wastewaters for nearly 80 years (40 years without treatment). To improve environmental conditions in Kondopoga Bay the effectiveness of wastewater treatment process at Kondopoga PPM has to be enhanced and phosphorus loading has to be reduced.
  • Kinnunen, Oona; Hjerppe, Turo; Väisänen, Sari (Suomen ympäristökeskus, Samassa Vedessä -hanke, 2021)
  • Poikane, Sandra; Kelly, Martyn G.; Várbíró, Gábor; Borics, Gábor; Erős, Tibor; Hellsten, Seppo; Kolada, Agnieszka; Lukács, Balázs András; Lyche Solheim, Anne; Pahissa López, José; Willby, Nigel J.; Wolfram, Georg; Phillips, Geoff (Elsevier BV, 2022)
    Science of The Total Environment
    Nutrient targets based on pressure-response models are essential for defining ambitions and managing eutrophication. However, the scale of biogeographical variation in these pressure-response relationships is poorly understood, which may hinder eutrophication management in regions where lake ecology is less intensively studied. In this study, we derive ecology-based nutrient targets for five major ecoregions of Europe: Northern, Central-Baltic, Alpine, Mediterranean and Eastern Continental. As a first step, we developed regressions between nutrient concentrations and ecological quality ratios (EQR) based on phytoplankton and macrophyte communities. Significant relationships were established for 13 major lake types; in most cases, these relationships were stronger for phosphorus than for nitrogen, and stronger for phytoplankton than for macrophytes. Using these regressions, we estimated the total phosphorus (TP) and total nitrogen (TN) concentrations at which lakes of different types are likely to achieve good ecological status. However, in the very shallow lakes of the Eastern Continental region, relations between nutrient and biological communities were weak or non-significant. This can be attributed to high nutrient concentrations (in the asymptotic zone of phosphorus-phytoplankton models) suggesting other factors (light, grazing) limit primary production. However, we also show that fish stocking is a major pressure on Eastern Continental lakes, negatively affecting ecological status: lakes with low fish stocking show low chlorophyll-a concentrations and good ecological status despite high nutrient levels, while the lakes with high fish stocking show high chlorophyll-a and low ecological status. This study highlights the need to better understand lakes in biogeographic regions that have been, for historical reasons, less studied. This, in turn, helps reveal factors that challenge the dominant paradigms of lake assessment and management.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 9/2008
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vetämän Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli löytää tasapainostrategia ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä pilottialueilla. Etelä-Suomen yleissuunnittelun pilottialueet olivat Halikonlahti (Salon ja Halikon alueella) ja Turun kaupunki. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikko-alueen noin 30 000 hehtaarista (ei sisävesiä) arviolta 12 500 hehtaaria soveltuisi hyödynnettäväksi bioenergiaksi ja rakennuskäyttöön ja 7500 hehtaaria tulisi peruskunnostaa merenrantaniityiksi. Ruovikoiden hyödyntäminen hyvin suunniteltuna edistää luonnon monimuotoisuutta, vesiensuojelua, ilmansuojelua ja alueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Tämän tilanteen saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä. Pilottialueilla käytettyä yleissuunnittelumallia tulisi kopioida laajemmin Etelä-Suomen rannikkoalueille samalla käynnistäen ruovikoiden korjuuketjuja. Lisäksi korjuumenetelmiä tulee samanaikaisesti vielä kehittää ja verkostoitumista lisätä. Onnistuneiden korjuuketjujen ja hyödyntämisen tuloksena voitaisiin soveltuvilla korjuuketjualueilla ottaa käyttöön uusi kansallinen rahoituskeino: ruovikon korjuutuki. Arvokkaimpien alueiden hoidon vaikutusten seurantaa tulee kehittää. Julkaisussa on esitetty Etelä-Suomen osalta toimenpideohjelma, joka toteutuessaan voisi vaikuttaa merkittävästi rantojemme ja merenlahtiemme tilaan.
  • Kutuniva, Johanna; Mäkinen, Jari; Kauppila, Tommi; Karppinen, Anssi; Hellsten, Seppo; Luukkonen, Tero; Lassi, Ulla (Elsevier, 2019)
    Journal of Environmental Chemical Engineering 7, 1 (2019), 102852
    Metal(loid) contamination in sediments is a widespread environmental issue. Sediments act normally as metal(loid) sinks, but if chemical conditions (such as pH or redox potential) change, they can become sources of secondary pollution. Consequently, various strategies for both in and ex situ remediation of contaminated sediments have been developed. One promising method is active capping, which involves the injection of adsorbents as a layer on the sediment surface or the mixing of adsorbents within the sediment. Adsorbents decrease the bioavailability of metal(loid)s. In the present work, the suitability of alkali-activated blast-furnace-slag, metakaolin geopolymer, and exfoliated vermiculite were evaluated for in situ stabilization of two metal(loid)-contaminated lake sediments through laboratory-scale experiments. The results indicated that adsorbent amendments had metal(loid)-specific performance: alkali-activated blast-furnace slag was suitable for Al, Cu, Fe, and Ni; metakaolin geopolymer for Cu, Cr (total), and Fe; and vermiculite for Al and Zn. None of the materials could stabilize Ba, Sr, or Ti. Furthermore, the amendments performed differently in two different lake sediments, implying that the effectiveness of the amendments needs to be confirmed on a case-by-case basis.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa; Kujala-Räty, Katriina (Miljöministeriet, 2012)
    Miljöhandledning
    Ändringen av miljöskyddslagen vad gäller behandlingen av glesbygdens avloppsvatten trädde i kraft den 9 mars 2011. Kraven har preciserats i statsrådets förordning om behandling av hushållsavloppsvatten i områden utanför avloppsnätet. Den nya förordningen trädde i kraft den 15 mars 2011 och ersätter den tidigare förordningen från 2003. Publikationen behandlar den nya lagstiftningen och andra bestämmelser och föreskrifter som inverkar på behandlingen av avloppsvatten på glesbygden och hur dessa tillämpas i praktiken. I publikationen beskrivs behandlingskraven gällande glesbygdens avloppsvatten, hur kraven kan uppfyllas samt många andra slags åtgärder för att förbättra reningen av avloppsvatten. En viktig utgångspunkt är god och sakkunnig planering av avloppsvattensystemet. Publikationen ger svar på frågor som figurerat i offentligheten gällande avloppsvattenrening på glesbygden. Den är framför allt ett stöd för de sakkunniga som i sitt arbete kommer i kontakt med behandling av avloppsvatten.
  • Londesborough, Susan (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2006
  • Vuoristo, Heidi; Gustafsson, Juhani; Helminen, Harri; Jokela, Sinikka; Londesborough, Susan; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mononen, Paula; Nakari, Tarja; Ojanen, Pekka; Ruoppa, Marja; Silvo, Kimmo; Sainio, Pirjo (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2010
    Velvoitetarkkailuissa on toistaiseksi kiinnitetty varsin vähän huomiota jätevesien ja muun ihmistoiminnan vuoksi ympäristöön joutuviin haitallisiin yhdisteisiin ja niiden vaikutuksiin. Kemikaalien runsas ja monipuolinen käyttö tuotannossa ja kotitalouksissa sekä toisaalta kansainvälisestä ja kotimaisesta lainsäädännöstä johtuvat vaatimukset ovat lisänneet paineita liittää vierasaineita koskevia selvityksiä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin. Esteenä on usein ollut epätietoisuus tarkkailtavien aineiden valinnasta, menetelmistä ja tarkkailuohjelmien muista yksityiskohdista. Tämä ohje on laadittu edistämään haitallisten aineiden tarkkailua sekä jätevesissä, pohjavesissä että pintavesissä. Se on tarkoitettu tarkkailua käsittelevien ja valvovien kuntien ja valtion viranomaisten, tarkkailua suorittavien laitosten ja tarkkailuvelvollisten toiminnanharjoittajien käyttöön. Julkaisu on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan asiaan liittyvää lainsäädäntöä, päästölähteitä, vesienhoitolain vaikutuksia tarkkailuun sekä kansainvälisiä käytäntöjä. Toisessa osassa esitetään suosituksia tarkkailujen järjestämiseksi ja havainnollistetaan suosituksia esimerkkitapauksilla. Haitallisten aineiden tarkkailun lisäksi julkaisussa kuvataan eräitä muitakin tarkkailuasioiden hoitoon yleisesti suositeltavia menettelytapoja, kuten tarkkailujen hyväksymiskäytäntöjä, raportointia ja laadunvarmistusta. Yhdenmukaisten menettelytapojen kuvaamista pidettiin tärkeänä, koska velvoitetarkkailuille annetut yleisohjeet ovat vuodelta 1992, eikä niitä ole uudistettu sen jälkeen. Haitallisten aineiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailujen tulee perustua riskiarviointiin ja uuden toiminnan kyseessä ollen myös riittäviin ennakkoselvityksiin. Tarvittaessa tarkkailuun tulisi kuulua syy-seuraussuhteita selvittäviä tutkinnallisia jaksoja, joiden tuottaman tiedon avulla tarkkailuista saattaa olla mahdollista karsia pois epäolennaisia osia ja keskittyä toimintaa herkimmin kuvaaviin muuttujiin. Julkaisussa korostetaan tarkkailujen kehittämistä sen mukaan, miten tietoa kertyy. Lisäksi on haluttu nostaa esiin biotestauksen mahdollisuuksia jätevesijakeiden ja kokonaisjätevesipäästöjen vaikutuksia selvitettäessä. Tarkkailun parhaita käytäntöjä ja suositeltavia valintoja on havainnollistettu muutamin kuvitteellisin esimerkkitapauksin.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa; Kujala-Räty, Katriina (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöopas
    Noin miljoonaa suomalaista asuu kiinteistöissä, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon. Myös näiden kiinteistöjen jätevedet pitää ympäristönsuojelulain mukaan käsitellä niin, ettei niistä koidu ympäristön pilaantumisen vaaraa.Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 2011: ympäristönsuojelulakiin säädettiin uusi luku, minkä lisäksi annettiin uusi asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Uudet säädökset ovat muuttaneet ja selventäneet haja-asutuksen jätevesien käsittelylle asetettuja vaatimuksia. Muutokset koskevat paitsi vaadittavaa puhdistustehoa, myös muun muassa kiinteistökohtaisia poikkeuksia, neuvontaa ja siirtymäaikoja. Tässä oppaassa kerrotaan uusista säädöksistä ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Millaista puhdistustehoa vaaditaan eri tilanteissa? Ketkä voivat saada poikkeuksen käsittelyvaatimuksista? Millä teknisillä menetelmillä vaatimukset voidaan saavuttaa?Mitä lupia jätevesijärjestelmät edellyttävät? Opas on tarkoitettu kaikille, jotka joutuvat työssään tekemisiin haja-asutuksen jätevesihuollon kanssa. Se tarjoaa hyödyllistä tietoa muun muassa jätevesijärjestelmien suunnittelijoille ja rakentajille, laitetoimittajille ja huoltoyrityksille sekä kunnan eri viranomaisille. Myös haja-asutusalueen kiinteistönomistajat hyötyvät julkaisusta pohtiessaan lainsäädännön vaatimuksia omalla kohdallaan.
  • Tertsunen, Jermi; Martinmäki, Kati; Heikkinen, Kaisa; Marttila, Hannu; Saukkoriipi, Jaakko; Tammela, Simo; Saarinen, Tuomas; Tolkkinen, Mikko; Hyvärinen, Marja; Ihme, Raimo; Yrjänä, Timo; Klöve, Björn (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 37/2012
    Sanginjoki, Oulujoen alin sivujoki, on Oulun seudun tärkeimpiä virkistysalueita ja Merikosken kalatietä lähin potentiaalinen vaelluskalojen nousualue. Joen ajoittainen happamuus kuitenkin heikentää Sanginjoen virkistyskäytöllistä ja ekologista arvoa. Kaupunki ja vesi – Sanginjoen virkistyskäyttöarvon parantaminen ja ekologinen kunnostus (2008-2011) -hankkeessa selvitettiin Sanginjoen happamuuden alkuperää, seurattiin laajasti eri alueilta jokeen laskevien valumavesien pH:n muutoksia sekä testattiin menetelmiä happamien huuhtoumien ennaltaehkäisyyn ja neutralointiin. Tulosten perusteella laadittiin toimenpidesuunnitelma happamuuden ehkäisemiseksi sekä happamuuden aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Julkaisussa on myös esitetty tietoa Sanginjoen ja sen valuma-alueen ominaisuuksista, joen ekologisesta tilasta, vedenlaadun kehityksestä sekä happamuuden ehkäisemiseen soveltuvista menetelmistä. Tulosten perusteella Sanginjoen veden happamuus usein voimistuu virtaamien kasvaessa. Etenkin kesä- ja syyssateiden yhteydessä havaittiin alhaisia pH-lukemia, joihin vaikuttivat maaperä, kasvillisuus ja maankäyttö. Hapan huuhtouma on pääosin peräisin turvepitoisten maiden orgaanisesta huuhtoumasta, mutta paikallisesti vedenlaatuun voivat vaikuttaa alueella esiintyvät happamat sulfaattimaat ja mustaliuskealueet. Sanginjoen vesi on ollut myös luontaisesti hapanta lähinnä suo- ja turvemaiden happamien valumavesien johdosta, mutta happamuus on todennäköisesti lisääntynyt ihmistoiminnan vaikutuksesta. Sanginjoen valuma-alueella testattujen vesiensuojelu- ja kunnostusmenetelmien vaikutukset happamien valumavesien neutraloinnissa vaihtelivat, mutta osa menetelmistä osoittautui käyttökelpoiseksi ja niitä voidaan suositella käytettävän jatkossa niin Sanginjoella kuin vastaavilla happamuudesta kärsivillä kohteilla. Menetelmien kehittämistä ja erityisesti vaikutusten seurantaa tulee kuitenkin edelleen jatkaa. Hankkeessa testatut menetelmät ovat keinoja ihmistoiminnasta aiheutuvan happamuuden lisääntymisen torjunnassa. Parhaiten Sanginjoen ja muiden happamuudesta kärsivien vesistöjen hapanta kuormitusta ehkäistään huomioimalla maankäytössä happamuuden kannalta kriittisten turve- ja sulfidipitoisten alueiden ominaisuudet ja sijoittuminen jo ennen maankäytön toimenpiteitä ja kuormituksen syntymistä.
  • Janssen, Annette B. G.; Janse, Jan H.; Beusen, Arthur H. W.; Chang, Manqi; Harrison, John A.; Huttunen, Inese; Kong, Xiangzhen; Rost, Jasmijn; Teurlincx, Sven; Troost, Tineke A.; van Wijk, Dianneke; Mooij, Wolf M. (Elsevier, 2019)
    Current Opinion in Environmental Sustainability 36 (2019), 1-10
    Algal blooms increasingly threaten lake and reservoir water quality at the global scale, caused by ongoing climate change and nutrient loading. To anticipate these algal blooms, models to project future algal blooms worldwide are required. Here we present the state-of-the-art in algal projection modelling and explore the requirements of an ideal algal projection model. Based on this, we identify current challenges and opportunities for such model development. Since most building blocks are present, we foresee that algal projection models for any lake on earth can be developed in the near future. Finally, we think that algal bloom projection models at a global scale will provide a valuable contribution to global policymaking, in particular with respect to SDG 6 (clean water and sanitation).
  • Heiskanen, Anna-Stiina; Hellsten, Seppo; Vehviläinen, Bertel; Putkuri, Eija (Finnish Environment Institute, 2017)
    State of the Environment Report 1/2017